Every door I ever tried was locked

Mä en usko, että tulen enää koskaan olemaan äitini kanssa hyvissä väleissä. Kaikkia ihmisiä voi sietää, jos oikein kovasti tahtoo, mutta siinäpä se. Mikään ei oo vuodessa muuttunut yhtään mihinkään, eikä muutosta oo tapahtumassa. Äiti on päättänyt mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä enkä minä kuulu niihin. Äiti on vain yksi niistä useista ihmisistä, jotka pettävät luottamukseni kerta toisensa jälkeen, enkä mä kestä sitä.

Mun suhteeni Tommin kanssa ottaa, mut se myös antaa. Samoin suhteeni Laurin kanssa. Sen takia mä kestän niitä kahta ihmistä. Mut mun suhteeni äitiin, se vain ottaa. Se ei anna yhtään mitään. Sen takia mä en kestä enää. Mun sanotaan olevan ilkeä ja kylmä ihminen. Ei ymmärretä sitä, miks mä suljen äitini pois elämästäni. Ei ymmärretä kuinka mä voin kääntää selkäni ihmiselle, jonka kohdussa mä olen yhdeksän kuukautta kasvanut.

Enää mua ei kuitenkaan jaksa paskaakaan kiinnostaa mitä muut ajattelee MUN suhteesta MUN äitiini. Tää on mun elämä. Mä olen täysi-ikäinen, mulla on oma elämä ja mun päätökset on mun päätöksiä. Jos mä en puhu omalle äidilleni, niin mä en puhu. Mua ei voi kukaan pakottaa enää.

Ehkä äiti jonakin päivänä muuttuu. Ehkä jonakin päivänä mä voin antaa kaiken anteeksi. Ehkä vielä joskus opin rakastamaan tavalla, jolla ennen rakastin. Kaikista eniten minua harmittaa nyt se, että jos niin joskus tapahtuu, niin silloin tulen miettimään kaikkia näitä päiviä, jotka tulen elämään ilman äitiä.

Lauri sanoo, että mun pitäis sopia äidin kanssa. Samoin sanoo Tommi. Mut en mä voi. Mä en voi pakottaa itseäni sopimaan, koska voin rehellisesti sanoa, ettei vika ole minussa vaan äidissä. Jos äiti ei voi muuttua, ei mikään asia meidän välilläkään voi. Niin se vain on, karu totuus.

Feel it rushing through you from your head to toe

Ehkä mä vaan olen sokea rakkaudesta, mut kun tuo reppana seisoi aamupalan kanssa mun oveni takana viiden aikaan aamuyöllä, niin kyllä mä päästin sen sisälle. Paskat se mitään pettää, ei se olis ehtinyt missään vaiheessa.

Tän päivän suunnitelmat kääntyivät ihan päälaelleen, mut ei se mitään. Loistava aamu silti. Käytiin hetkeks vielä nukkumaan, mä kävin hakemassa todistukseni koululta ja sen jälkeen syötiin aamupalaa oikein pitkän kaavan mukaan. Katsottiin surkeita ohjelmia televisiosta ja makailtiin sylikkäin sängyllä.

Sitten Laurin täytyi lähteä ja mä kävin kahvilla Tommin kanssa. Juteltiin niitä näitä ja suunniteltiin mahdotonta tulevaisuutta.

Nyt mä olen kotona ja mietin mitä tekisin illalla. Toisaalta tekisi mieli lähteä baariin juomaan muutama siideri, muttei kuitenkaan huvittaisi mennä yksin. Seuraa on turha etsiä, ei mulla ole ketään. Ehkä mä vaan juon kotona, teen ehkäpä ruokaa ja katson tietokoneelta jonkin elokuvan. Kuulostaa hyvältä.

Mä en jotenkin vieläkään oo sisäistänyt sitä, että mulla oikeesti alkoi kesäloma. Pari kuukautta vapaata oleskelua, helvetin jees. Se taas ei ole yhtään jees, että Lauri lähtee viiden viikon päästä.

Me ollaan muuten tunnettu tasan vuosi. Rakastan. Olen rakastanut kokoajan.

Do you fuck somebody else?

Mulle on jo pitkään hoettu, että Lauri panee muuta/muita naisia. En mä suoranaisesti uskonut siihen, mutta mun täytyy myöntää, etten mä sata prosenttisena valheenakaan sitä ottanut. Niin on sanottu blogissa, mutta etenkin Tommi on siitä minulle sanonut monta kertaa.

"Sano mun sanoneen."

Juurikin sen takia, että kertoja on ollut Tommi, en ole tahtonut uskoa. Ajattelin, että Tommi vain tahtoo minut sänkyynsä. Tällä hetkellä uskon kuitenkin Tommiin hieman enemmän, kuin aiemmin. En mä vieläkään varmasti tiedä mitään, mut asiat alkavat näyttää uhkaavasti siltä. 

Tommi sanoi nähneensä Laurin aiemmin tänään baarissa. Naisen kanssa. Joo, ei siinä mitään. Mut Lauri oli letittänyt tän naisen hiuksia. Joo, outoa. Ei siinäkään silti vielä mitään. Mut kun mä kuulin tän naisen nimen, niin palaset alkoi loksahdella paikalleen.

Mä tiedän Laurin pettäneen eksäänsä. Tiedän sen tosi varmasti. Ja sattumalta tää pettäminen tapahtui samaisen naisen kanssa, kenen seurana Lauri nyt oli kuulemma ollut. Ihan jees.

Voihan se tietysti olla, että Tommi jotain kummaa kautta tietää tän pettämiskuvion ja tahtoo vaan saada mut uskomaan itseään tai jotain, mut en oikein tahdo uskoa siihen kuvioon. Outoa kuitenkin oli, että Lauri sanoi minulle olevansa liikkeellä kaveriporukan kanssa ja nyt mukana onkin vain yksi nainen. Ja nyt kun soitan, puhelin on kiinni. 

Ei nää jutut vielä todista mitään, mutta mua ahdistaa. En mä tahtois uskoa Laurista. En vaan tahtois. Kuultuani kuitenkin Tommin suusta sanat "kaikki tuntee sen miehen ja tietää sen naiskuviot" riipaisi mun sydäntä. Ei mun Lauri tekis niin. Ei se tekis niin mulle.

Miten mä otan tän asiaan puheeks? En mä vaan voi kylmästi töksäyttää "petätkö sä mua? Panetko sä muita? Onko sulla toinen nainen?" 

Kuinka törkeää sanoa niin, jos oikeasti olenkin Laurin ainoa. 

Mua ahdistaa. En mä kaivannut mitään tällaista nyt.

Vaik koitan parastani, satutat vaik rakastankin

Huomiselle olis luvassa mahtavia suunnitelmia. Kesäloma alkaa ja mä tahdon juhlistaa sitä. Ainoa ongelma on, että ne suunnitelmat on Laurin kanssa. Mä en usko niiden toteutuvan, ennen kuin näen omin silmin. Mä olen innoissani jo nyt ja tiedän pettyväni, jos kaikki meneekin pieleen.

Mä puhuin tänään Tommin kanssa puhelimessa. Lupasin mennä moikkaamaan häntä huomenna, jos ehdin jossain vaiheessa. Tommi on edelleen yhdessä naisystävänsä kanssa, mihin en koskaan uskonut. Hieno juttu kuitenkin.

Tänään mä olen ollut koko päivän hoitamassa asioita ja tuli koulullakin käytyä. Juttelin myös Laurin kanssa pikaisesti ja varmistin sen huomisen. Mä en malta odottaa lomaa. Tahdon vain olla ja nauttia lämmöstä.

Eipä mulla nyt just muuta, taidan lähteä lenkille, kun sää kerrankin sen sallii!

Äläkä koskaan unohda minua

"Mä rakastan sua enemmän kuin ketään koskaan. Sun kanssa mun on parempi olla, kuin missään muualla. Sun tuoksus on paras tuoksu maailmassa. Sun hymy on ihanin. Joka kerta, kun mä kuulen ovikellon soivan, mun vatsassa on perhosia. Joka kerta kun sä suutelet mua, mun jalat meinaa pettää alta.

Joka kerta, kun mä kuulen sanan 'armeija', mun sydäntä vihlaisee. Kyyneleet nousee mun silmiin, kun mä mietin tulevaa. Mä näen mielessäni sut nousemassa junaan. Mä näen sun kasvot junan ikkunan takana. Sä hymyilet mulle viimeistä kertaa. Juna lähtee liikkeelle ja mä jään seisomaan yksin asemalle. Ja sen jälkeen mulla ei ole enää mitään. Se juna on vienyt pois sen kaikista tärkeimmän. Se juna vie pois palan minusta. Ison palan. Repii sen irti julmimmalla mahdollisella tavalla. Mä en tahdo sen tapahtuvan. Etkä tahdo säkään.

Sä olet viimeiset pari viikkoa ryypännyt enemmän kuin koskaan. Tuhlannut rahasi kaljaan, kukkaan ja pelikoneisiin. Miettinyt pääsi puhki keinoja, joilla voisit välttää lähdön. Sä tiedät kuitenkin, että sun on pakko mennä. Ja kai joku pieni osa sinusta tahtoo lähteä. Mut mä tiedän, että sä et halua jättää tätä elämää täällä. Sä rakastat ihan kamalasti, vaikka sä sen kiellätkin. "Ei me seurustella, koska mä olen lähdössä pois."

Mä tiedän myös, että mikään ei ole ennallaan, kun sä tulet takaisin. Mä tiedän, ettei tää tuu toimimaan armeijan aikana. Sä et jaksa nähdä. Kun sä olet vapailla, sä ryyppäät kavereides kanssa. Ei mulle ole tilaa. Sen sä olet tehnyt selväksi jo aikoja sitten. Kyllä mä koko suhteen ajan tiesin, että tää tulee loppumaan heinäkuussa ja se oli mulle ihan ok. Se oli ok, koska ei mun koskaan pitänyt välittää näin paljon. Ei mun ollut tarkoitus rakastua. Nyt se ei olekaan enää ok. Ei laisinkaan.

Mä en tiedä jaksanko mä odottaa sua koko sen ajan, kun sä olet kiinni. Mä en tiedä kestänkö mä sitä yksinäisyyttä. Mitä jos mä löydän toisen miehen sillä aikaa? Mitä sitten, kun sä tulet takaisin? Mä näen sut kaupassa vuoden jälkeen. Kuvittele sitä tilannetta. Siinä me seisotaan maitohyllyllä. Viimeeksi ollaan suudeltu hyvästiksi vuosi sitten ja nyt sä olet palannut. Mulla on uusi mies. Mutta mitä jos mä rakastan sua vieläkin? Sä vaan julmasti palaat takaisin vuoden päästä ja sotket kaiken. Mitä jos mulla on silloin uusi elämä ja sä et mahdukaan siihen? Mitä jos mä alan kaivata sua?

Tai mitä jos mä odotan sua vuoden ja rakkaus ei koskaan lopu? Mitä jos sä muutut intissä? Mitä jos sä et rakastakaan enää? Mitä jos sulla on uusi? Ja mitä sä teet intin jälkeen? Muutat pois? Tuunko mä perässä? Onko sulla jo joku uusi silloin? Mitä jos sä olet se, joka intin loputtua kaikkien niiden armeijapoikien edessä kosii tyttöystäväänsä? Ainahan joku tekee niin. Mitä jos se tyttöystävä en olekaan minä?

Mua sattuu. Mä ihan oikeasti näen meidät yhteisessä kodissa kaukana täältä. Mä näen kaiken niin selkeästi. Ja samalla mä tiedän, että se ei ole totuus. Se ei tule koskaan tapahtumaan. 

Tämän vuoden toisessa lähtöerässä sut viedään pois. Kuudes heinäkuuta kaikki päättyy. Suutelen hyvästiksi ja sä kävelet pois. Mä romahdan itkemään maahan, enkä tahdo nousta enää koskaan. Kun sä olet poissa, mä tahdon vain kuolla. En mä voi päästää sua menemään."

Budii, marii, elämä nurinnarin

Ada on sekaisin. Enemmän sekaisin kuin pitkään aikaan. Huhhuh. Pistetään mahdollinen tekstin sekavuus sen piikkiin. Rivit hyppii silmissä ja tuntuu kuin lattia vajoaisi alas päin.

Lauri tosiaan tuli, kuten aiemmin kerroin. Ja meillä oli hauskaa. Oikeesti. Helvetin hauskaa. Me kuunneltiin musiikkia ja juotiin kaljaa. Mä napsin lääkkeitä ja Lauri poltti pilveä. Harrastettiin seksiä päät niin sekaisin, ettei kumpikaan tainnut sillä hetkellä edes ymmärtää mitä tapahtuu. Kuunneltiin lisää musiikkia ja makoiltiin sohvalla sylikkäin. Naurettiin omille oloillemme ja rakastettiin. Paljon.

Paska juttu, kyllä mä sen tiedän. Mut tää tuntuu hyvältä. Huomenna tuntuu pahalta, mä tiedän sen myös. Nyt mä oon kuitenkin kotona, Lauri lähti ties minne. Ja oli kyllä ihan jees tulla kotiin, tuntuu siltä että mä sammun ihan kohta, enkä mä tahdo niin tapahtuvan Laurin kämpillä.

Me paetaan todellisuutta toisiin ulottuvuuksiin. Yritetään unohtaa tuleva ero ja paska menneisyys. Yritetään olla rentoja edes hetki. Ja se toimii. Se tuntuu hyvältä. Mä rakastan. Tää ei voi jatkua ikuisesti, mut just nyt näin on hyvä.

Meillä on kauheesti suunnitelmia myös huomiselle ja etenkin lauantaille, mut en mä sitten tiedä toteutuuko niistä mikään. Kaikki riippuu Laurista.

Tiedättekö rakkaat, mä olen onnellinen tällä hetkellä. Ja se on sairasta. On sairasta, etten voi tavoittaa onnea selvinpäin. Mut ei se mitään. Näin mä kestän tätä maailmaa edes hetken. Edes hetken mä saan tuntea onnellisuutta. Se on harvinaista se.

Lähde jonkun toisen matkaan, soita mulle yöllä vuoden päästä taas

Mulla on kuusi minuuttia aikaa kirjoittaa. Kuuden minuutin päästä Lauri tulee mua hakemaan. Ja mä olen sata prosenttisen varma, että tällä kerralla hän on oikeasti tulossa. 

Laurin intti on tuskallisen lähellä. On tuskallista nähdä se rakkaus hänen silmistään ja tuntea omassa sydämessäni se pakahtuva tunne ja samalla tietää, että pian se viedään minulta pois. Pian, liian pian. Miksi kaikki tuhotaan juuri silloin, kun asiat alkavat sujua?

Mä yritän ottaa kaiken irti tästä ajasta, mitä meillä on jäljellä. Yritän olla laskematta päiviä, yritän olla stressaamatta. Yritän sulkea Tommin pois mielestäni, keskittyä vain rakastamaan niin hyvin kuin ikinä osaan. Koska tiedän, että kaikki päättyy heinäkuussa. 

Mä sanoin Laurille, että mä saatan pudota kuohuvaan koskeen kun hän ei ole täällä. Saatan ihan oikeasti. Tahallani. Miks maailma on näin epäreilu?

Tommi soittelee mulle tuntemattomalla, koittaa saada mua vastaamaan. Koittaa saada seksiä. Mä en vastaa. Mä en tahdo kuulla sitä ääntä taas. Hän saattaisi saada minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, etten suostu sänkyyn hänen kanssaan ja se on viimeinen asia, josta tahdon tuntea syyllisyyttä nyt.

Kuusi minuuttia on mennyt. Täytyy sammuttaa tietokone ja juosta. Lähteä tekemään ruokaa, kuuntelemaan musiikkia ja ehkä myös katsomaan leffaa rakkaan vieressä. Kaikki on sitä vaaleanpunaista hattaraa taas hetken aikaa.

Oh wait, nevermind I'm fine

Tommi soittaa. Vonkaa seksiä. Hermostuu kun kieltäydyn.
"Mä olen odottanut jo niin kauan!"
Vannoo ettei tahdo puhua enää koskaan ja lyö luurin korvaan. Kuluu muutama minuutti ja hän soittaa. Ivaillen kysyn, että joko se 'ei koskaan' loppui. Hän hermostuu taas. Puhuu jotain tyhjänpäiväistä, kysyy miksi pihtaan. Kerron samat asiat sadatta kertaa, muistutan hänen tyttöystävänsä olemassa olosta. Muistutan minun suhteestani. Hän kihisee raivosta, mutta sanoo kuitenkin "soitellaan" ja katkaisee puhelun.

Mua turhauttaa. Miks Tommi ei tajua? Vaikka mä kuinka monesti kerron, niin ei. Hän ei vain käsitä sitä, että mä en voi enkä tahdo olla hänen kanssaan nyt. Kerta toisensa jälkeen hän sanoo, että pelkkä ystävyys on ihan ok, mutta silti palaamme tähän samaan keskusteluun aina vain uudelleen.

Pelkkää oravanpyörää koko elämä.

Laurin kanssa kaikki sujuu taas hetken ja on vain ajan kysymys, milloin asiat leviävät käsiin. Kaikki on ok, mutta ei hyvin. Mut ok riittää mulle. Mä kestän kyllä näin.

Sinun kuulen sen taas sanovan, että oon sun kohtalosi

Kiirettä pitää, mutta oli pakko tulla ilmoittamaan, että olen hengissä. Ihanaa kun huolehditte!

Sähköposti on taas täynnä vastaamattomia viestejä, kirjoitan teille heti kun ehdin.

Pikaisesti vielä tästä päivästä: Tapasin Tommia nopeasti, hän on soitellut minulle eilen ja tänään varmaankin yhteensä 20 kertaa ja tahtoi nähdä tänään. Vaihdoimme kuulumiset keskustassa ja sovimme tapaavamme tässä joku päivä vähän paremmalla ajalla. Näin Laurin aamulla ja kohta olen lähdössä hakemaan häntä. Siitä nyt taas ei ole mitään takuita, että hän tulee, mutta menen kuitenkin. Mä sain tänään ajokortin.

Palataan kai huomenissa, kivaa tiistaita!

Eksyin mun tieltä, en löydä takaisin todellisuuteen

Jotkut ihmiset vain on tässä maailmassa vailla merkitystä. Vailla mitään tehtävää. Mä olen sellainen ihminen. Mä olen täällä vain itseäni varten. Kaikki muut ihmiset kulkee eteen päin ja mä vaan pyörin ympyrää paikoillani. Mä juon liikaa, mä sekoilen liikaa, mä itken liikaa. Suurin hyöty, mikä tästä koko elämästä tällä hetkellä on, on se, että mä kirjoitan lukemista teille. Sen parempaan musta ei ole. Ei nyt, eikä ehkä koskaan.

Mulla ei ole koskaan ollut paljon ystäviä. Mä olen aina ollut se virheellinen kappale. Mä kuulen kokoajan, että olen kaunis, mukava ja puhelias. Miks mä sitten olen yksin? Miks kaikki asiat on niin hirveän huonosti kokoajan? Miks mä en kelpaa mihinkään? Mä en saa töitä, mä en saa ystäviä, mä en menesty koulussa. Kuraattori jää sairaslomalle, eikä tahdo tavata mua. Opettajat suosivat kaikkia muita, mutteivät pidä minusta. Minä olen se tyhmä lapsi. Minä ajattelen tunteilla, enkä järjellä.

“When I was 5 years old, my mother always told me that happiness was the key to life. When I went to school, they asked me what I wanted to be when I grew up. I wrote down ‘happy’. They told me I didn’t understand the assignment, and I told them they didn’t understand life.”

-John Lennon

Kuinka helvetin kauan mun täytyy taistella? Kuinka monta päivää vielä? Mä tiedän, etten mä kykene tähän enää kauaa. Kesä tulee ja mä jään yksin. Tai ehkä mulla käy 'tuuri' ja tapaan jonkun uuden kusipään, joka kohtelee mua samoin, kun kaikki muut mun elämässä nyt. Mä vedän puoleeni sellaisia ihmisiä. Ei kukaan kunnollinen pidä musta.

Mulla ei ole enää mitään tavoitteita. Mun suurin tavoite on selvitä hengissä huomisesta. Mun suurin unelma on, ettei mua koske huomenna. Ettei mulle luvata mitään huomenna, jottei mun tarvitsis taas pettyä. Se koskee enemmän, kuin mikään fyysinen kipu maailmassa. Mua sattuu, kun mä ymmärrän, että mulle ollaan valehdeltu taas. Mä olen sinisilmäisenä ottanut kaiken vastaan ja yhtäkkiä mua lyödään kasvoille. Mä kestän sen kaiken aina vain uudelleen, jotta saisin tuntea edes hetken olevani rakastettu. Jotta saisin halata vielä kerran. Jottei mulle oltais vihaisia. 

Mä olen pelkkä säälittävä ihmispaska. Enkä mä sano tätä, jotta te säälisitte mua. Ihan rehellisesti en. Mä sanon niin, koska niin mä ajattelen.

Miss me when I'm gone

Tää päivä on mun päivä. Yksin mun, ei kenenkään muun. Laurin kanssa puhuin minuutin ja löin luurin korvaan. Perään sain viestin, mutten vastannut. Tommin kanssa puhuin varmaankin tunnin, oli ihan hauskaa. Tommilla ei niinkään, muttei se haittaa. Oli sillä oikeesti, kunhan vain vähän härnättiin toisiamme. Leikkimielistä vittuilua puolin ja toisin.

Osas Tommi kyllä olla aika liikuttavakin. Vähän ehkä itketti, kun se puhui niin nätisti taas. Paskaa tai ei, nätisti se silti osaa puhua. Mun merkityksestä sen elämässä, meidän menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Siitä, kuinka sen joka päivä tekis mieli luovuttaa mun suhteen ja lakata yrittämästä saada mua itselleen, mut sit se muistuttaa itselleen, että mä olen kaiken sen odottamisen ja taistelun arvoinen. No jaa, en nyt sitten tiedä. Nätisti se silti oli sanottu.

Nyt istun kotona ja luen blogin roskapostiin ohjautuneita kommentteja.
"Kaipaatko arkiseen aherrukseesi hieman maustetta ja värinää?"
Heikko huumorintaju ehkä, mutta nauran katketakseni. "Maustetta ja värinää", ei kiitos.

Liittyy tekstiin tai ei, kertoo silti aika hyvin mun elämästä tällä hetkellä.

Huomenna olis käytännössä viimeinen koulupäivä. Jotain luokkaretkipaskaa ja muuta vastaavaa olisi toki vielä tarjolla, mutta ei kiitos. Mä en mene sinne ääliöiden sekaan kävelemään parijonossa opettajan johdolla, ne vihaa mua kaikki kuitenkin. Eikä mua muutenkaan innosta leikkiä mitään lastentarhaa, ne ajat meni jo. Mielummin mä menen vaikka terassille kaljalle, jos ilmat suosii. Yritän nyt kuitenkin olla edes vähän armollisempi mun maksalle, ettei se ihan totaalisesti kuole.

Vaikka kaikki on oikeastaan enemmän päin persettä kuin vähään aikaan, niin ei haittaa. Minusta on tullut välinpitämätön. Ehkä mua myöhemmin taas masentaa ja ahdistaa, mut ei nyt.

EDIT: viihdyttäkäähän mua askissa hei kaverit! ask.fm/AdaAmalia

Sama kuvateksti kuin ylhäällä.

You can hide behind your stories but don't take me for a fool

Siinä mä istuin portailla, katsoin kun minuutti vaihtui seuraavaan. Ja jollain minuutilla mä vaan ymmärsin, että se ei ihan oikeesti oo tulossa. Kyllä mun olis pitänyt tietää. Kyllä mä tunnen sen jo niin hyvin. Kyllä mun pitäis ymmärtää, että ne on vaan sanoja vailla merkitystä. Tyhjiä lupauksia. Mihin kaikki ne ohi ajavat autot ovat menossa? Miksi niistä kukaan ei tule hakemaan mua? Mä tahdon vain pois. Mä tahdon olla missä tahansa muualla, kunhan en joudu olemaan yksin.

Hakkaan tiiliseinää nyrkillä, tuntuu kuin tukehtuisin omaan itkuuni. Tunnen syyllisyyttä pettymisestä. Ei mun pitäis pettyä. Oma vika, kun odotan liikoja. Oma vika, kun odotan, että lupaukset lunastetaan. Ei kukaan tee kuitenkaan koskaan niin.

Myöhemmin hän soittaa. Sanoo pari sanaa, kaataa syyn minun niskaani ja lyö luurin korvaan. Mä olen se hullu. Mulla on päässä vikaa, mä suutun turhasta. Ehkä niin onkin oikeasti. Ehkä tää kaikki on vain mun päässä. Sairaan ihmisen sairas mielikuvitus. Ehkä mä vain luulin hänen luvanneen. Ehkä ne "mä tulen kuudelta" siinä tekstiviestissä olivatkin vain jokin juoni. Ehkä mä vain käsitin väärin.

Kohta me ollaan siinä pisteessä, että mun pää ei pysy kasassa enää. Siinä pisteessä, missä Lauri oli eksänsä kanssa myös. Toinen joutuu hullujen huoneelle ja toinen jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja mä olen se, joka lähtee hullujen huoneelle. Mä en kestä enää. Mä en pysty pitämään mun päätä kasassa, mä en pysty salailemaan enää. Mun on paha olla ja mä en voi olla näyttämättä sitä ulos päin.

Rystyset vuotaa verta, ranteissa enemmän viiltoja kuin tervettä ihoa. Itkeneet ja väsyneet silmät. Tukka takussa ja nuhjuiset vaatteet. Mä näytän oksettavalta. Mä ottaisin mielummin vaikka sen Tommi-helvetin takaisin, kuin tämän elämän, mikä mulla nyt on. Ei tää oo elämää enää ollenkaan.

Aina kun mä luulen, ettei voi mennä enää huonommin, niin naps. Jokin asia romahtaa ja alamäki saa jatkoa. Tää koko elämä on kuin surkea vitsi. Huonosti tehty saippuasarja. Missään ei oo mitään järkeä. Sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen enkä mä osaa laskea irti oravanpyörästä.

Tiedättekö te sen tunteen, kun vihaa jokaista pikku osaa itsestään? Jokaista luonteen piirrettä ja koko ulkonäköä. Mä tiedän. Mulla on se tunne just nyt. Mä olen liian kiltti, liian tunteellinen, liian anteeksiantava. Mä olen liian kaikkea. Ja se tappaa mut, jos en ehdi tehdä sitä ensin itse.

Sekoja miehiä kaduilla

Kirjoitetaan teille nyt sit oikein reilusti lukemista, kun kerran alkuun päästiin. Kolmas postaus tänään, hups. Tuli vaan taas asiaa ja on pakko kertoa heti, ettei unohdu. Ja muutenkin, mä oon monesti kuullut, että mun humalassa kirjoittamani tekstit on parempia, kuin selvinpäin kirjoitetut, joten käytetään nyt sitten hyvä humala hyödyks.

Ensinäkin, Tommi soitti. Vonkas seksiä ja kertoi ikävöivänsä, mitäpä muutakaan. Puhuttiin me kuitenkin monta minuuttia ja tekstattiinkin vielä sen jälkeen, että oli sillä ihan järkeviäkin juttuja. Ja se tais jopa olla selvinpäin, ainakin enemmän kuin minä. Puhelun lopuks Tommi päätti taas muistuttaa kaikista mulle vaikeista jutuista sanomalla: "kyllä meistä vielä joskus tulee jotain, tää rakkaus on vaan niin suurta". Ei niin voi sanoa. Ei vaan voi. Mä seurustelen ja niin tekee Tommikin. En mä tahdo Tommia. En ihan oikeesti tahdo. Mä en vaan luota siihen ihmiseen paskan vertaa, kun kokoajan olen seuraamassa sitä, mitä hän touhuaa tyttöystävänsä selän takana.

Mietin muuten tuossa just äsken Tommin parisuhteita. Me ollaan tunnettu vähän päälle vuosi ja mä olen pilannut jo melkein kaks Tommin parisuhdetta. Sen ja Sallan juttu kariutui osittain mun takia ja musta tuntuu, että niin on käymässä myös tälle Tommin uudelle suhteelle. Mikähän helvetti mussa niin paljon viehättää? Kertoohan se aina mun olleen paras pano ikinä, mut se nyt vaan on paskan jauhantaa. Yrittää saada mut sänkyynsä. Mut ihan tosissaan, miks se riskeeraa suhteensa aina mun takia? Mä en vaan tiedä.

Suhteista tuli mieleen tää mun oma parisuhde. Lauri on vinksahtanut. Ihan oikeesti. Ensin se aamuinen yllätys juttu ja äsken hän soitti minulle. Sitä ei siis ihan tosissaan tapahdu koskaan. Lauri ei vaan soita ja nyt hän soitti. Tahtoo kuulemma tehdä jotain kivaa illalla. Tulee hakemaan mut kohta ja niin edelleen. Mä en vaan tajua mistään mitään.

Why does the DJ keep on playing Summertime Sadness?

Tänään aamulla minut yllätettiin ihan totaalisesti. En osannut odottaa mitään sellaista, kun pelkissä alusvaatteissa nousin avaamaan ulko-ovea ovikellon soitua. Oven takana seisoi Lauri mukanaan muovikassillinen ruokaa ja juomisia ja selässään reppu.
"Heitä vaatteet niskaan, nyt mennään."

Herran piti olla koko viikonloppu poissa ja siinä hän seisoi ja hymyili. Hämmennys taisi näkyä kasvoiltani melko selvästi, kun Lauri jo hetken jälkeen alkoi nauraa ja pussasi poskelle.
"Sä olet vähän unessa kai vielä."

Lauri tuli sisään, mä puin päälle ja me käveltiin rantaan syömään meidän eväitä. Mulle ei vieläkään ihan seljennyt, että missä Lauri oli ollut ja kenen kanssa, mutta eipä sillä kai niin merkitystä. Melkein pari tuntia me istuttiin siinä juttelemassa ja syömässä, minkä jälkeen molempien oli pakko lähteä hoitamaan omia juttujaan.

Nää on näitä pieniä juttuja, joiden takia mä annan kaiken paskan anteeks kerta toisensa jälkeen. Tällaiset harvoin päätyvät blogiin, kun niiden kautta on niin helppoa tunnistaa meidät. Nyt oli kuitenkin pakko kertoa, kun olen vieläkin niin otettu koko yllätyksestä, vaikka se vain pikkujuttu olikin. Piristyi koko päivä huomattavasti!

Nyt mulla olis ohjelmassa koulujuttujen tekemistä ja muutaman lomakkeen täyttelyä. Ja täytyis sitä kai raahautua äänestämäänkin vielä kohta. Ja kauppaan. Ja uudet rintsikat täytyis ostaa, mutta sen taidan jättää huomiselle.

Vaikka tulevaisuus näyttääkin melko harmaalta niin mun ja Laurin, kuin kaiken muunkin suhteen, niin nyt musta tuntuu taas edes hetken hyvältä. Kyllä mä tästäkin päivästä selviän hengissä.

I'm slowly drifting away

Koska jäähyväiskirjeiden kirjoittaminen on niin hauskaa, niin julkaistaan nyt sitten yksi sellainen unettoman yön kunniaksi. Ei tässä kuitenkaan olla mihinkään lähdössä, kunhan leikin mielikuvituksella ja aikani kuluksi kirjoittelen.

Mä olen tullut siihen lopputulokseen, että on mun aikani poistua tältä planeetalta. Kenties jollekin toiselle planetalle tai vai toiseen todellisuuteen, sitä ei voi koskaan tietää. Mietin pitkään mitä kirjoittaisin. Jättäisinkö viimeisiksi sanoikseni jotakin yhtä tyylikästä, kuin Kurt Cobain vaiko kenties jotakin salaperäistä, josta minut muistettaisiin vielä aikojenkin jälkeen. Päätin kuitenkin jättää turhat kikkailut sikseen ja kirjoittaa pelkkää ajatusten virtaa.

Mä en ole enää pitkään aikaan kokenut, että mulla olis tässä elämässä mitään tekemistä. Ei oo mitään järkeä leijua tässä materiapaskassa, jota maapalloksikin kutsutaan. Ihan yhtä hyvin voin muuttua mullaksi ja olla edes sitä kautta hyödyksi. Voin lopettaa tuhottoman viinan juomisen ja hengellä leikkimisen. Voin lakata pettymästä ihmisiin kerta toisensa jälkeen. 

En mä oikeastaan minkään yksittäisen asian takia ole poistumassa, vaan enemmänkin asioiden puutteen takia. Kun tiedättehän, ei mulla ole enää ketään. Nää neljä seinää ei viihdytä näin huomionhakuista ihmistä tarpeeks paljon.

Ihan näin loppuun tahtoisin sanoa muutaman sanan yksittäisille henkilöille. Mun rakas saa tietysti ensimmäisen paikan. Mä en oo koskaan ketään rakastanut niin paljon, kuin sua. Mä toivon, että sä intin jälkeen löydät itselles jonkun, joka saa sut asettumaan paikoilleen ja tekee sut onnelliseks. Mä rakastan sua. Aina. Mun veljelle tahdon vaan sanoa, että sä olet pikkumies paras tyyppi mun elämässä. Sun takia mä harkitsin lähtemistä pitkään. Mut mä tiedän, että sä kamppailet eteen päin. Susta tulee vielä jotain suurta. Olet rakkain, pieni mies. Mun porukoita mä tahdon vaan kiittää kaikesta. Pyytää anteeks ja kertoa rakastavani. Tommille sanoisin vain "hyvästi, rakas paska, helvetissä nähdään, kun on sun aikas. Mä rakastan sua." Lopuks ehkä tahtoisin kiittää muutamaa yksittäistä henkilöä muutamasta menneestä jutusta, mutten kiitä kuitenkaan. Ne tunnistaa itsensä kyllä tästä.

Ja siinä se sit olis. Naru kiristyy ja on aika tiputtaa paperi kädestä. Potkaista penkki pois jalkojen alta ja aloittaa uus elämä. 

As long as you are with me, there's no place I'd rather be

Koko viikonloppu yksin. Onneks huomenna on viikonlopun viimeinen päivä. Lauri tosiaan tulee kotiin ties mistä vasta huomenna myöhään illalla ja sitä en sitten tiedä, milloin hän jaksaa nähdä mua. Voi olla, että viina on vienyt mehut miehestä. Hän lupas soitella eilen illalla, mut ei sitten soittanut. Kännissähän se on ollut, kyllä mä sen tiedän.

Mun päivään ei ole kuulunut mitään erityisen kehittävää. Epämääräistä vaeltelua sinne tänne, siinäpä se. Näin äitiä pikaisesti ja sain siidereitä. Ihan jees, äiti tietää mistä mä tykkään.

Mulla on vähän ikävä Tommia. Tai lähinnä mulla on kai juttuja, joista mä tahtoisin puhua sen kanssa. Mut herran puhelin on suljettuna, kuten tavallista. Ehkä se sieltä soittaa jossain vaiheessa. Tai sit ei.

Mä taidan nyt jatkaa mun päämäärätöntä vaeltelua vielä hetken ja ottaa mun siiderit seuraks.

Kello tikittää, saisko ajatukset haltuun

Ada se on humalassa taas kerran. Kai ensimmäistä kertaa laillisesti. Kyllä mä olen baariinkin jo ennättänyt, mutten ole humalaan asti juonut vähään aikaan.Mua ahdistaa ihan kauheasti tää viikonlopun mittainen yksinäisyys ja kaljahan siihenkin ongelmaan on ratkaisu. Kun Lauri lähtee inttiin, mä en muuta teekään, kuin juon.

Tommilla menee niin hyvin, ettei se tarvitse mua enää. Ne on kai muuttaneet yhteen tän uuden naisen kanssa ja elämä on yhtä ruusuilla tanssimista. Vois olla täälläkin välillä sellaista. Mut ei, se on liikaa pyydetty. Kaljat loppuu ja jääkaapissa on pelkkä valo. Ei sillä, että mulla nälkä olis. Lohduttais vaan tietää, että siellä on jotain, jos se nälkä sattuu joskus tulemaan.

Huomiselle on liikaa tyhjää aikaa ja mua ahdistaa se jo nyt. Luultavasti mä täytän ne aukot kaljalla, jos vain mahdollista. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta.

Otsikko kuvaa mun tän hetkistä oloa paremmin kuin hyvin. Mä luulen, että mä saan paniikkokohtauksen vielä tän illan aikana. Musta tuntuu ihan sellaiselta. Tai en tiedä.

Mä kuolen joskus, se on varmaa

Perjantai eikä mitään tekemistä. Lauri on ties missä ties kenen kanssa koko viikonlopun. Lähti tänään aamulla ja tulee kai sunnuntaina. Tai joskus. Tiedä häntä. Viikonloppu poissa ja mua ahdistaa. Entäs intti sitten... Viikkoja poissa. Liikaa viikkoja. Viikonloppuvapaat päissään tai ties missä aineissa. Ei tästä tuu mitään. Miks just nyt, kun meillä menee ihan kohtalaisesti? Miks kaikki hyvä viedään multa pois?
"Kaikella on tarkoituksensa", ja paskat.

Tommi soittaa aina just silloin, kun mä en voi vastata. Ja kun mä voisin, se ei soita. Eikä sille voi soittaa, se on estänyt mun numeron tai jotain. En kylläkään tajua miks. En edes jaksa tajuta, aivan sama. Meidän on pitänyt mennä synttärikaljallekin jo niistä synttäreistä asti ja arvatkaa olenko mä saanut edes mun edellisten synttäreiden lahjaa, minkä se mulle lupas. En.

Mä olin eilen kuulemma niin lääkkeissä, että sen huomais sokeakin. Enkä edes tarkoituksella. Vähän vaan särki päätä ja mä tahdoin siitä eroon. Mut oli mulla Laurin kanssa silti ihan hauskaa.

Mä tahdon kaljaa. Mä tahdon terassille. Mut en mä yksin uskalla mennä, eikä kukaan tuu mun kanssa. Ehkä mä lähden vaan vaeltamaan ympäriinsä päämäärättömästi.

Loppuun vielä biisin sanoja. Ihanan biisin. Pyhimystä, kuten tavallista.

Mä kuolen joskus, se on varmaa.

Epävarmaa on se oonko harmaa

vanhus sillon, vai arvaanko oikein,

et mua ennen lähtee mun ikäsist vaan harva.

Et pääsis mulle tunteit purkamaan

Edellisen tekstin kommenteissa heräsi taas keskustelu blogini aitoudessa. Kuten jo siellä tuli todettua, en tosiaan edelleenkään pysty millään todistamaan kaiken tämän olevan oikeasti arkipäivääni. Teidän vain täytyy luottaa sanaani - tai olla luottamatta. Olen ennenkin sanonut, ettei sillä loppujen lopuksi ole edes niin suurta merkitystä, lukeeko joku tätä satuna vai tositarinana, eläytyminen on tärkeintä.

Tällä hetkellä on olemassa kai vain yksi lukija, joka tietää minun todella olevan olemassa. Se yksi lukija on tavannut minut vähän aikaa sitten ja nähnyt ihan oikeat kasvoni. Teille muille en mitenkään voi todistaa, etten ole vain tylsistynyt kotiäiti keittiön pöydän ääressä kirjoittamassa satua. Eikä tuo lukijatapaamisenikaan tietenkään todista teille mitään, sehän on vain minun sanani, niin kuin kaikki muukin täällä.

Hidastuneen postaustahtini takia minulta on myös kysytty, olenko lopettamassa. Ei, en ole. Elämässä ei vain tapahdu niin paljon kirjoittamisen arvoisia asioita nyt tai jos tapahtuu, olen tosiaan elämässä niitä, enkä kirjoittamassa blogiin. Älkää kuitenkaan huoliko, innostus ei ole katoamassa mihinkään ja tuskin on päivittäinen postailukaan.

Tällä tekstillä ei oikeastaan ole mitään päämäärää, tahdoin vain selventää ajatuksiani teille ja itselleni. Kaikki jatkuu kuten ennenkin, älkää huoliko. Isot kiitokset uusille lukijoille, kommentoijille ja kaikille teille siellä ruudun toisella puolella. Mä lähden nyt nauttimaan auringosta, palataan taas!

Pidä must kii, nii et huku aaltoihin

Vielä ennen nukkumaan menoani ajastin teille tällaisen jokin aika sitten kirjoitetun tekstin Laurista. Ahdistavia juttuja, en edes pystynyt lukemaan loppuun asti.


Kyllä me molemmat tiedetään, että tästä ei tuu yhtään mitään. Me roikutaan kokoajan löysässä hirressä ja se on vaan ajan kysymys milloin me pudotaan.

Me ollaan hetkittäin onnellisia ja kaikki on täydellistä, mut suurimman osan ajasta kaikki on ihan perseestä. Sä et halua nähdä mua ja vetoat kiireisiin. Mä ikävöin ja soittelen sun perääs. Sä soitat keskellä yötä seksin perässä ja ärsyynnyt, kun mä oon nukkumassa.

Mä en sovi sun tän hetkiseen elämään, etkä sä sovi mun. Se ei oo meistä kiinni, aika on vaan väärä. Sä haluat olla villi ja vapaa, tulla ja mennä miten haluat. Sä haluat panna joka ilta eri muijaa ja olla useammin kännissä kuin selvinpäin. Mä taas haluan istua sohvan nurkassa katsomassa elokuvia juoden kuumaa kaakaota. Mä oon kokoajan niin kipeä, ettei mulla oo voimia lähteä mihinkään. Mun pää hajoaa käsiin, mä en vaan jaksa. Tai jos mä jaksan, oon niin lääkkeissä, ettet sä siedä mua.

Ei se mitään rakas. Mä oon pahoillani, että tässä on käymässä näin, mut en mä syytä siitä sua. Mä rakastan sua ihan hirveesti ja mä tiedän jo nyt, että tuun hajoamaan palasiks kun se eron päivä koittaa. Mä tiedän sen jo nyt. Mut ei se oo sun vika. Kahden kuukauden päästä kaikki viimeistään hajoaa. Silloin alkaa sun intti ja mun ylioppilaskirjoituksiin lukeminen. Ei tää tuu toimimaan enää silloin. Ei vaikka me kuinka yritettäis.

Mulla on enää yks pyyntö. Voidaanko olla tää kaks kuukautta riitelemättä? Voidaanko tehdä kaikkea, mitä me ikinä ollaan tahdottu tehdä, olla vain välittämättä mistään? Voidaanko vaan elää?

Ja kun se päivä koittaa, kun kaikki on lopussa, niin päästetään vaan irti. Pussataan hyvästiksi aivan kuten minä tahansa päivänä, kävellään pois, eikä puhuta enää koskaan. Poistetaan numerot puhelimista, eikä muistella pahalla. Ja ehkä vielä jonain päivänä maailma vie meidät takaisin yhteen. Tai sit ei. Sitä ei voi koskaan tietää.

Viriviri tööttää tööttää

Stressaa. Stressaa niin paljon.

Viimeiset kouluviikot ovat kaikkea muuta kuin rentoja ja tekemistä on muutenkin ihan riittämiin. Lääkärissä saa juosta kokoajan ja rahan saaminen on taas vaivan takana. Jostain pitäisi vielä repiä minuutteja parisuhteen ylläpitämiseen ja täytyisi ehtiä vastailla puhelimeen, kun Tommi soittaa.

Mä siis olen jonkinlaisessa parisuhteessa edelleen. Me sinnitellään, pidetään kiinni viimeiseen asti. Aivan kuten Tommi tekee omassa suhteessaan. Mikään suhde mun ympärillä ei oikein tunnu toimivan tällä hetkellä. Ehkä me vaan ollaan kaikki niin vaikeita ihmisiä.

Huomenna mulla on ehkä koko viikon kiireisin päivä, mutta tarkoituksena olis myös ehtiä kirjoitella blogiin. Mä olen ollut vasta vajaa viikon täysi-ikäinen, mutta siihen liittyen olisi ainakin jotain juttua mielessä. Saa nyt nähdä, mitä saan aikaan.

Palataan huomenna!

Wanna start over?

Sä aina vaan kerta toisensa jälkeen petät sun lupaukses. Mä ihan tosissani harkitsin jo tänään jättäväni sut puhelimessa. Kaikki ne hyvät hetket saa mut kuitenkin jäämään kerta toisensa jälkeen. Se, kuinka sä saat mut nauramaan ja kuinka hellä sä osaat olla.

Sun täytyy ihan tosissaan miettiä, onko tärkeämpää juoda vielä yks kalja tai polttaa toinen jointti, kuin nähdä mua? Harkitse tarkkaan. Koska jos sä ihan tosissas sanot, että on, niin eiköhän tää oo sitten tässä. Mä olen arvokkaampi kuin se vitun jointti ja mä todellakin olen arvokkaampi, kuin se bissetölkki. Ja jos sä et sitä tajua, niin mun on aika etsiä joku, joka tajuaa.

Sinussa on kaksi puolta. Se puoli, johon mä rakastuin. Se Lauri, joka avaa oven ja kantaa kauppakassit. Ja sitten on se Lauri, joka lyö luurin korvaan ja kaataa kaikki syyt minun niskoilleni. Minä olen se hullu, minä skitsoan turhasta. Se Lauri, joka pettää lupaukset kerta toisensa jälkeen ja suuttuu, kun minä pahoitan mieleni. 

Mä olen sanonut monesti, etten mä tahdo sitä jälkimmäistä Lauria. Jos sä et pysty pitämään sitä kurissa, niin peli on pelattu. Kesä tulee, intti tulee, enkä mä jaksa tapella enää. Tää ei oo enää vaan tällaista kerran kuussa -tappelua. Tää alkaa olla päivittäistä ja se syö mut loppuun. Meidän jutun alussa sä kerroit sun eksästä ja siitä, kuinka se käyttäytyi. Mä pidin häntä hulluna. Ja nyt, vuoden jälkeen tunnistan itseni joka lauseesta. Ja tiedätkö mitä? Se on sun vika. Sä teet minusta tällaisen. Sä olet se, joka käyttäytyy väärin.

Meidän jutusta on tullut vain seksisuhde. Sä olet tehnyt siitä sellaisen. Ja musta tuntuu, että sä haluat siitä sellaisen. Mut tiedätkö mitä? Mä en halua. Mä en kaipaa mitään kerran kuussa -panoa. Mä kaipaan läheisyyttä ja rakkautta. Mä tahdon, että mulla on joku, johon mä voin luottaa sata prosenttisesti. 

Nyt musta tuntuu, että sä et ole se joku.

Don't let go

Kyllä mun ja Laurin juttu alkaa olla lopussa nyt. Me ollaan yhdessä vain seksin takia ja siinä se. Tai lähinnä Lauri on mun kanssa seksin takia, kyllä mulla on muutakin mielessä. Mut minkäs teet.

Mä olen miettinyt, että mitähän ihmettä mä teen sitten, kun tää oikeasti menee poikki. Mä olen ihan yksin silloin. Ei mulla oo ketään muita kuin Lauri. Paitsi no, Tommi, mutta tuskin sitä lasketaan. Tommilla on oma elämä ja oma suhde, en mä voi yhtäkkiä mennä sinne sekoittamaan pakkaa. Mitä mä teen koko kesän? Mulla ei ole töitä, eikä ystäviä. Ei erityisemmin rahaa, eikä mitään sunnitelmia.

Mä luulin, että tää kesä tulis olemaan hieno, mut ei näköjään.

On pakko mennä päivä kerrallaan

Seksin perässähän se Tommi oli. Mut oli sillä kai jotain muutakin asiaa. Tai ainakin me onnistuimme venyttämään puhelusta melkein parin tunnin mittaisen. Ja taas mulla on se sama outo onnellisuuden tunne, kuin miltei aina sen jälkeen, kun olen puhunut Tommin kanssa.

Nyt Tommi myönsi, ettei hänen uusi suhteensa toimi aivan oletetulla tavalla.
"Seksi on ainoa, joka toimii täydellisesti."
Tiedän tunteen. Tiedän sen niin hyvin.

Sovimme, että suuntaamme baariin yksille tässä joku päivä, kunhan aikataulut sopivat yhteen. Tommin nainenkin tietää nyt minusta ja meidän ystävyydestämme, joten mitään ei tarvitse salailla. En ole kai koskaan liikkunut Tommin kanssa missään ilman, että meidän täytyisi varoa ihmisten katseita. Enkä malta odottaa, että saan kokea sen vihdoin. Kuulostaa typerältä, mutta se on minulle tärkeää, en edes tiedä miksi.


Eipä mulla nyt muuta, pikaista tilannepäivitystä vain. Odottelen Lauria ja ärsyynnyn hetki hetkeltä enemmän, kun ei herraa taaskaan näy. Se vaan on niin lapsellinen, ettei osaa tulla, eikä ymmärrä loukkaavansa.

Ku ikkunasta hyppää, siin ehtii kelaa vaikka mitä, et taida must enää tykkää

Aivot lyö tyhjää. Mä en vaan hahmota tätä elämää enää ollenkaan. Jotenkin ihmeellisellä tavalla mä päädyin viimeyönä kaatokännissä Laurille yöksi ja sieltä mä heräsin tänään aamulla. Muistista on pyyhkiytynyt pois muutamia hetkiä, mutta sovussa me ilmeisesti ollaan. Mä annan anteeksi, kun en jaksa tapella. Mulla ei vaan yksinkertaisesti oo voimia tapella, eikä erota. Näin on helpointa. Mä vaan odotan, että Lauri lähtee inttiin ja kaikki kuolee kasaan. Tai suhde paranee, kukas sitä tietää.

Tommi on yrittänyt tavoitella mua monta kertaa, mutta kertaakaan en oo ehtinyt vastata. Laitoin äsken viestiä, että soittaa illalla. Soittakoon jos kiinnostaa ja on asiaa. Seksin perässähän se kuitenkin on, mut aivan sama. Täältä ei heru, mä en oo pettäjä.

Tää mun entinen kaveri nöyrtyi jopa pyytämään anteeks tätä nettikeskustelu sotkua ja mä kai annoin anteeks. Ei mua kiinnosta kylläkään olla missään väleissä tän ihmisen kanssa, mun koko käsitys hänestä on kääntynyt päälaelleen.

Ihmiset ajaa mut loppuun. Mä en jaksa. En tahdo olla yksin, mut ihmiset ahdistaa mua. Kaikki pettää lupauksiaan, kaikki puukottaa selkään. Kai mä vain olen helppo uhri.

Sun (fuck you)

Huhhuh mikä sää! Nostaa muuten mielen korkealle. Tulin vain pikaisesti tänne ilmoittelemaan, että hengissä ollaan ja kohta haen Laurin kanssani grillaamaan. Mä en käsitä, miten pelkällä säällä voi olla näin paljon vaikutusta kaikkeen.

Viimeiset kouluviikot ovat käsillä ja sen jälkeen on kesä. Vaikka kaikki sanovat, ettei täysi-ikäisyys ole niin mahtavaa, kuin annetaan ymmärtää, niin on tää musta ainakin ihan helvetisti parempaa kuin 17-vuotiaana oleminen.

Mä olen onnellinen.

Ja hän ei koskaan tullut. Täällä mä istun yksin rannalla grillaamassa.

Hyvää syntymäpäivää vaan, vitun paska

Eilen oli hiljaista. Mä olen täysi-ikäinen.

Mun täysi-ikäistymiseni kunniaksi mä löysin taas uuden tekstin, joka kertoo minusta. Ja tällä kerralla se on ihmiseltä, keneltä en koskaan sitä olisi osannut odottaa. Ihmiseltä, joka kehtaa kirjoittaa musta paskaa Suomi24:ssä kaiken sen jälkeen, mitä me ollaan yhdessä koettu.

"Jos mä nyt saisin sanoa mitä tahansa kenelle tahansa, mä tiedän mitä mä sanoisin ja kenelle. Mä sanoisin mun entiselle parhaalle ystävälle, mitä mä tosissani ajattelen siitä.
'Menisit panemaan sitä parhaan kaveris poikaystävää, ettei sun tarvitse jokaista blogitekstiäs omistaa sille ja kertoa blogissas, kuinka ihana se on. Menisit ja panisit sitä. Ei se mitään muuttais enää, kun te ootte jo vuoden nussinu kuitenkin.'
Niin mä sanoisin."

Ja tällä kerralla mä olin niin raivoissani, että mun oli pakko vastata. Hän ei kai koskaan kuvitellut mun näkevän tuota tekstiä, mutta mä en oo niin tyhmä, kuin hän luulee. 

"Kiitos kaikesta, katkera paska.

Aina tähän päivään asti luulin sun olevan hyvä ihminen. Mulle jäi hyvä kuva susta, kaipasin sua ja ajattelin, että ehkä vielä joku päivä...

Mut nyt. Nyt tunnen vain ja ainoastaan halveksuntaa. Luin kaiken mitä sä oot musta kirjottanu.

Olisit edes sanonu päin naamaa, etkä jauhanu paskaa mun selän takana.

Olisit nyt viel julkaissut facessa.

Kaiken sen jälkeen. En vaan millään olis uskonu sinusta. En ikinä.

Sä tiedät, mitä mä käyn läpi. Sä tiedät, miten vaikeita asioita nää on mulle. Aina sanoit ymmärtäväs, aina lohdutit ja kaikki se olikin vaan kaksnaamasta esittämistä. Sitäkö se koko kymmenen vuotta oli?

Vähän jäi nyt paska maku suuhun. En vaan ikinä olis uskonu susta.

Haista paska. Hyvästi."

Mä en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, joka mulla on. Montako kertaa mä olen kirjoittanut pahasti siitä ihmisestä täällä tai ylipäätään missään? En kertaakaan. Tämä teksti kertoo siitä ihmisestä. Samoin tämä ja tämä. Ja mitä mä niissä teksteissä sanon?

"Joka kerta kun näen kasvosi, muutama kyynel valuu poskelleni. Olen menettänyt niin monta ihmistä. Niin hirmu monta. Miksi sinutkin, miksi sinutkin rakas? "

"Jokainen aamu herätessäni katson, oletko laittanut viestiä. Sitten muistan, ettemme puhu enää. Jokainen ilta ennen valojen sammuttamista mietin, onko sinulla kaikki hyvin."

" Tiesin, että voin olla onnellinen vain tietäessäni, että sinä olet. Ja minun kanssani sinä et olisi. Minä vain revin sinua hitaasti kappaleiksi. Epäonneni tarttui sinuun ja haukkasi sinusta palasia. Tiesin, että sinun on aika mennä."

"Toivoin, että ymmärrät sen, mitä olet tehnyt minulle. Teit minusta ihmisen. Opetit minut tähän maailmaan, opetit minut pärjäämään. Ilman sinua en olisi tässä. Toivoin, että ymmärtäisit, että olet muuttanut minua pysyvästi, jättänyt jälkesi minuun."

"Olet tehnyt niin paljon vuokseni, etten tahtonut, että joutuisit kärsimään. Tosi ystävä tekee mitä tahansa toisen puolesta ja minä tein tämän sinun takiasi. Annoin sinun mennä, jotta et kuolisi minun mukanani."

" Kun tiedän, että hänen on hyvä olla, tunnen tehneeni oikein."

Miks kaikki ihmiset vihaa mua?

One day I won't come back

Minulta on kyselty tosi paljon, että minkä takia blogissa on nyt näin hiljaista. Mä en oikeastaan tiedä. Olen mä kirjoittanut joka päivä, mutta juttua ei vaan tuu yhtään enempää. Kaiken tän lisäks mä olen melko vähän kotona nykyään,  kun tuntuu, että seinät kaatuu päälle. Mielummin kävelen ympyrää ulkona. Luonnoksissa toki olis vaikka mitä juttuja, mut ei ne tunnu ajankohtaisilta nyt. Nyt mulla kuitenkin tuli pitkästä aikaa ihan tosissaan sellainen olo, että vois vaikka kirjoittaa jotain juttuja. Laadusta en mene takuuseen, sekavaa ajatusten virtaa tämä kai lähinnä.

Mä oon eilen ja varsinkin tänään miettinyt tosi paljon, että mitä mä loppujen lopuks tunnen ja ketä kohtaan. Minusta tuntuu, että mun ja Laurin juttu alkaa olla tässä. Koko homma vaan kuivuu hitaasti kasaan ja kohta me huomataan, että mitään ei oo enää jäljellä. Kyllä mä rakastan, ei tää siitä oo kiinni, vaan siitä, että mä en jaksa taistella enää. Kaikki on niin vaikeeta ja mä saan jatkuvasti paskaa niskaani. Ei se vaan kannata enää.



Meille käy kai Laurin kanssa samoin, kuin mulle ja Tommille. Koko juttu kuivuu kasaan ja sit myöhemmin, kun mikään ei oo mahdollista enää, tunteet heräävät uudelleen. Ahdistavaa.

Tommi on ollut tosi paljon mun mielessä myös. Viimeeks tänään hän vonkas multa seksiä, vaikka hän seurustelee. Viimeeks tänään hän myös sanoi olevansa aidosti onnellinen suhteessaan. Mä olen miettinyt tätä juttua tosi paljon. Mä tiedän oikeastaan sadan prosentin varmuudella, että Tommi ei panis muita, kuin mua ja tyttöystäväänsä. Mä vaan tiedän sen. Mut miks myös mua? Miks Tommi pettäis tyttöystäväänsä hetkenä minä tahansa?

Pakko sen on välittää musta. Niin kuin ihan tosissaan välittää, paino sillä sanalla. En mä keksi mitään muuta syytä. Ja kyllä Tommi muutenkin käyttäytyy sillä tavalla. Aivan kuten mä häntä kohtaan. Ei se rakkaus vaan näytä haihtuvan.

Mulla alkaa ihan oikeasti olla panokset lopussa kaikkien ihmisten kanssa. Mä kaipaan tavallisen suhteen, enkä tällaista jatkuvaa vuoristorataa.

Miks susta unia vielä nään?

Kauheesti kerrottavaa taas. Sekavia ajatuksia. Laitetaan pikkuhiprakan piikkiin.

Mä juttelin tänään pikaisesti Tommin kanssa, meidän välillä on taas kaikki hyvin. Tai en mä tiedä. 'Kaikki' on kai liian positiivista ajattelua, mut uusimmat jutut on ihan järjestyksessä. Eilen mä ehkä vähän kimpaannuin turhasta ja pyysin anteeks tänään. Mua jotenkin ihan kauheesti liikutti se, mitä Tommi sanoi mulle sen jälkeen.
"Kyllä mä tiedän, että sä loppujen lopuks rakastat mua, niin kuin mäkin sua."
Niinhän se on. Tulee varmasti aina olemaan. Väärin ehkä, mut ihan sama.

Laurin kanssa meillä on myös melko rauhallista nyt. Hetkittäin tuntuu, että ehkä turhankin rauhallista, tyyntä myrskyn edellä. Mitään ei oikein tapahdu. Juttelemme kyllä paljon, tapaamme pikaisesti ja siinä se. Kai hän vain valmistelee minua eroon. Yrittää tehdä sen nätisti, eikä satuttaa. Arvostan, vaikka paskaahan se loppujen lopuksi on.

Minusta tuntuu, että kaikki mun tunteet on kuolleet. Ihan jokaista ihmistä kohtaan. Mä olen jotenkin viimepäivinä ollut kamalan kylmä ja etäinen, vaikka en mä tee niin tarkoituksella. Ehkä se on vain jokin ohi menevä vaihe. Toivottavasti ainakin.

Eipä mulla oikein muuta, palaan mun siiderin pariin ja kirjoittelen ehkä vielä myöhemmin, jos jotain tulee mieleen!

Kaikki on paskaa paitsi kusi

Ihmiset on kusipäitä. Jokainen. Ihan vitun jokainen. Minä myös, ehkä suurin kusipää kaikista.

Mä alan ihan tosissani menettää toivon tän elämän suhteen. Mä en enää edes jaksa olla surullinen, olen vain yksinkertaisesti vihainen kaikesta ja kaikille.

Lauri lupaa ja lupaa, mut ei tuu. Tommi tekee saman, mutta tulee myöhässä. Haistattaa paskan ja lähtee menemään. Mutsi pommittaa puheluillaan, luulee mun antaneen anteeksi. En niin helposti. En tällä kerralla. En enää.

Älkääkä kysykö miks mä olen hereillä tähän aikaan. Mua vituttaa ja ahdistaa, ihan vaan siks. Tää on siis edelleen mun ilta. Eikä se aamu varmaan koskaan tuu. Elän illasta iltaan.

Tajusin tänään, että kohta on kesä. Kohta Lauri lähtee. Kohta alkaa loma. Kohta.

Mulla olis vielä yksi kalja. Mut ehkä mä olen tarpeeksi humalassa jo nyt.

Mom

Huomenta!

Mä puhuin just äidin kanssa. En oikein osaa sanoa mitään muuta, mut puhuin kuitenkin. Ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen. Hämmentää ihan hirveesti.

Tänään mulla on vasta myöhäinen lähtö kouluun, mutta oon jostain syystä silti ajoissa hereillä. Heräsin mutsin puheluun ja nyt vaan tuijotan seinää ja mietin. En mä oikein osaa reagoida vielä mitenkään siihen, että se ihan tosissaan soitti.

Tänään mulla olis suunnitelmana mennä muutamaksi tunniksi opiskelemaan ja sen jälkeen kai Laurille.

Tää teksti ei vaan nyt lähde.. Hämmentää ihan tosissaan,

Alive

Kyllä musta ehkä joku välittääkin vielä.

Tommi otti yhteyttä aamulla ja mä olen ollut Laurin kainalossa viime aikoina enemmän kuin koskaan. Kai tätä vois onnellisuudeks sanoa. Heti kun mä sanon olevani onnellinen, tulee jostain suunnasta paskaa niskaan, mut yritän silti nauttia nyt kun voin. 

Jottei menisi liian positiiviseksi, kerrottakoon nyt, että väsyttää ihan kamalasti. En vain malta nukkua, kun kerrankin on tekemistä. Äsken oli kuitenkin pakko tulla kotiin, että saa edes vähän unta. En tahdo palaa loppuun nyt, kun kouluakin on enää niin vähän suoritettavana. Motivaatio nostaa päätään ja mä ihan tosissani tahdon päästä tämän vuoden kunnialla läpi. Viimeiset kokeet on vielä tekemättä, joten niihin aion panostaa.

En oikein tiedä, oonko mä oikeesti onnellinen, vai oonko vain lääkinnyt itseni tällaiseksi. Eipä sillä loppujen lopuksi kuitenkaan oo mitään merkitystä. Nautin nyt, kun voin. Mut sitä ennen nukun kunnon yöunet.

Haaste!

Mä otin itseäni niskasta kiinni ja teinkin tän haasteen nyt, vähän oikaisten tosin. Reetalle kiitos haasteesta!

11 kysymyksen haasteen säännöt:

Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja välittää tämä  haaste heille.
Sinun tulee kertoa blogissasi, ketkä haastat.
Et voi haastaa uudelleen sitä henkilöä, joka haastoi sinut.

Laiska Ada ei siis haasta ketään tällä kerralla, vaan toteuttaa vain kaksi ensimmäistä kohtaa. Aloitetaan ykkös kohdasta.

11 asiaa minusta:
-Olen pian 18-vuotias.
-Rakastan eläimiä ja tahtoisin pienen koiran. Elämäntilanne ei vain ole sopiva sellaiselle.
-En ole koskaan ollut niin surullinen, enkä niin onnellinen kuin kuluneen vuoden aikana.
-Ihmiset sanovat aina, että minulla on kauniit silmät. Ehkä se vain johtuu tavastani meikata ne.
-Sitä myös ihmetellään usein, kuinka aikuiselta ja itsenäiseltä minä vaikutan.
-Olen hyvä piilottamaan tunteeni.
-Vihaan olla yksin kotona.
-Poikkean massasta ulkonäölläni.
-Toisinaan pidän ulkonäöstäni ja toisinaan vihaan jokaista tuumaa itsessäni.
-Minulla on ollut värjätyt hiukset neljännestä luokasta lähtien.
-Yksin ollessani ajattelen usein englanniksi.


11 kysymystä ja vastausta:
Mitä tekisit jos saisit 50 miljoonaa?
-Jättäisin koulun kesken, lähtisin pois tästä kaupungista ja ehkä koko maasta. Ostaisin kivan asunnon itselleni ja toteuttaisin unelmia. Eläisin laiskasti, urheilisin ja söisin hyvää ruokaa. Katsoisin paljon elokuvia ja kävisin baareissa. Sisustaisin kivasti ja niin edelleen. Ei mitään suurta ja mahtailevaa, vaan laadukasta ja kivaa elämää. Voihan se tosin olla, että "raha nousisi hattuun" ja tekisin jotain ihan muuta.

Mitä haluat elämältä?
-Tästä olen postannutkin joskus kai. Perheen; miehen ja muutaman lapsen, kivan ja hyvin sisustetun kodin, työn josta nautin ja ystäviä ympärilleni. Harrastuksen ja ehkä jonkin lemmikin. Ei sen kummempaa. Huonoina päivinä tosin mietin, että haluan elää yksin ja sekoilla, leikkiä ihmisten sydämillä ja kuolla nuorena. Vähän ristiriitaisia suunnitelmia.

Mikä on oudoin tapasi?
-Varmaan se perunajuttu, josta olen joskus kertonutkin täällä. Mä rakastan raakaa perunaa. Mulla on tapana pilkkoa peruna paloiksi ja syödä sitä raakana katsoessani televisiota.

Missä asiassa koet olevasi erityisen lahjakas?
-En nyt erityisyydestä tiedä, mutta tää blogi on parasta, mitä olen elämäni aikana saanut toteutettua. En ole missään asiassa mitenkään erityisen hyvä.

Jos voisit saada jonkun yliluonnollisen kyvyn, minkä haluaisit?
-Vaikea... Ehkä tahtoisin olla näkymätön. Ja siis sillä tavalla, että voisin kulkea seinien läpi yms. Tai sitten tahtoisin lentää. Ei, en tahtoisi lentää. Se sulkisi pois sen vaihtoehdon, että voisin kuolla putoamalla.

Mikä saa sinut suuttumaan?
-Epärehellisyys ja petetyt lupaukset.

Mikä on sinusta kaunista?
-Kesä yöt ja meri. Erikseen ja etenkin yhdessä.

Jos voisit nyt samantien muuttaa jonkin asian elämässäsi, mikä se olisi?
-En osaa valita vain yhtä. Tahtoisin olla rikas, tahtoisin lopettaa opiskelun ja tahtoisin ystäviä.
 
Ketä arvostat eniten?
-En epäile hetkeäkään vastatessani tähän. Isää.

Nukutko vai valvotko mielummin?
-Njaa, riippuu vähän... Jos joudun olla yksin, nukkuisin mielummin jos vain pystyisin, mutta muuten valvon.

Mikä taruolento olisit jos pitäisi valita?
-Keiju. En tiedä miksi. Kai sen sirouden ja kauneuden takia.

Kaiken annoit rakkaudelle, mut saitko siltä mitään?

Ei mitään uutta mustan auringon alla. Hengissä ollaan ja niin edelleen. Masentaa ja ahdistaa, vaikkei olis mitään syytä. Blogin lukijat katoaa ja Tommin puhelin on edelleen kiinni. Lauri hemmottelee mua enemmän kuin koskaan ja mua epäilyttää sen motiivit. Synttäreihin on enää kahden käden sormilla laskettava määrä päiviä ja mua ei jaksa kiinnostaa enää. Kyllä ne sieltä tulee, jos on tullakseen.

Lääkkeitä kuluu liikaa, mut pää ei sentään oo ainakaan kovin pahasti sekaisin. Ehkä koko viikon sosiaalisin tapahtuma (jos Laurin kanssa puhumista ei lasketa) oli se, kun mä kysyin ruotsin läksyt Facebookissa eräältä meidän ryhmäläiseltä. Ja mä jopa sain ne.

Ehkä mä sittenkin selviän hengissä. Ehkä mä sittenkin jaksan. Ehkä kaikki muuttuukin vielä hyväks.

Tää mun kirjoittaminen on tällä viikolla ollut vähän tällaista. Tekstiä kyllä tulis, mutta kädet ei jaksa kirjoittaa. Huomenna mä kuitenkin yritän skarpata ja julkaista yhden haasteen ja ehkä jotain muutakin. Mä yritän saada myös yhteyttä Tommiin, joten siltä rintamalta ehkä kuulumisia tulossa.

Miksi rakastan sinua?

Kun kerran alan rakastaa, en enää osaa lopettaa. 

En koskaan ole lakannut rakastamasta Tommia, enkä usko koskaan lakkaavani. Rakkaus on kyllä vaihtanut muotoaan, suurentunut ja pienentynyt, muttei koskaan lakannut. 

Ehkä minussa on jokin vika. En osaa tuntea, kuten normaalit ihmiset. Lauriakin minä rakastan ihan kamalasti, vaikka hän tekisi mitä.


Minä olen revitty mainos
Kaupungin lyhtypylväissä.
Sinä olet mies ilman
Käyttökelpoista sydäntä.
Sinä huudat viimeiset valheet suustasi
Ja nurkkaan pakenet.
Ja voi luoja miksi rakastan,
Rakastan sinua.

Tired of my life

Tää päivä on taas ollut pelkkää kamppailua. Sängystä ylös nouseminen oli tuskaa ja koulun ovet toivat mieleen lähinnä helvetin portit. Puolet kirjoista unohtui kotiin, maitolasi kaatui tarjottimelle ja niin edelleen. Teki kokoajan vain mieli mennä kotiin ja käpertyä peiton alle. Sinnikkäästi mä kuitenkin olin koko päivän koulussa. Kotiin päästyäni purskahdin kuitenkin itkuun heti, kun sain oven suljettua. Mä oon vaan niin lopussa.

Kuraattorin sairasloma jatkuu ensiviikolle, Lauri ei vastaa puhelimeen ja Tommin puhelin on suljettu. Mulla on vain valkoiset seinät ja tuhottomasti suklaata. Näillä mennään siis.

Voisin vaikkapa mennä pitkään suihkuun ja lääkitä itseni uneen sen jälkeen, mä en jaksa tätä maailmaa just nyt.

Kumpikaan meistä ei oo eikä ollut kultaa

Pikku-Ada on humalassa. Hups. Keskiviikkona. Tekstin laatu saattaa kärsiä, mut ei voi mitään. Kun on asiaa, niin on pakko kertoa.

Aloitettakoon vaikkapa siitä, miten mä päädyin näihin promilleihin. Yksinkertaisuudessaan koko tarina on siinä, että me ryypättiin Laurin kanssa puistossa kahdestaan. Koulun jälkeen pussikaljat mukaan ja puistoon pikku piknikille ja äsken melkein konttaamalla kotiin. Helvetin jees. Oikeesti.

Humalassa sitä tulee puhuttua asioita, joita ei muuten sanoisi. Ja tässä tapauksessa se oli kai vain hyvä asia. Laurin kanssa kaikki on jees, mä olen siis parisuhteessa ja niin edelleen. On-offia, mut minkäs teet.

Tähän väliin muuten pikku vinkki. Mikäli kaipaatte viihdettä iltaanne, tsekatkaahan edellisen postauksen kommentit. Mä en ihan tosissani tiedä, pitäiskö mun itkeä vai nauraa. Päätin nauraa. Kaikenlaisia ihmisiä sitä maa päällään kantaa. Huhhuh. 

Mulla on pieni tunne, että mä saatan olla kipeänä huomenna. Tuli meinaan istuttua pelkkä huppari päällä puistossa sen pari tuntia, eikä tuo ilma nyt vielä ole mitenkään erityisen kesäinen. Ei voi mitään. Tai oikeestaan olis ihan jees olla kipeä nyt, sais pitää vähän lomaa.

Mun synttäritkin lähestyy uhkaavasti. Kasitoista ja vastuu hyökkää niskaan. Mä en meinaa pysyä housuissani enää (hahaha huoraläppä), tahdon synttärit tänne, nyt.

Eipä tässä kai muuta. Tommilla kaikki jees, mulla kaikki kohtalaisesti ja Laurillakin kai. Ryyppyputki ehkä kevyesti jäänyt päälle, mut ei se mitään. Sellaista sattuu.

Mitäs sinne? Kertokaa te vaihteeks kuulumisianne, kun tekin olette niin ahkerasti jaksaneet kuunnella mun juttua.

Mä rukoilen, että aika vois saada sinut pian palaamaan

Pakko päästä pois. Seinät kaatuu niskaan, kellon tikitys räjäyttää pään. Tahdon Laurin viereen. Tahdon heti. Puen lenkkivaatteet päälle ja romahdan lattialle. En mä jaksakaan. Täytyis tehdä koulujuttuja. En mä pysty. En mä osaa.

Sairaalasta tulee kirje. Mä olen sairas. Pitäis syödä. Ei jaksa kokata. Puhelimessa on viesti. Tommi. Kysyy kuulumisia. En vastaa.

Äänet kaikuu korvissa. Ovikello soi. Kukaan ei kuitenkaan oo oven takana. Ehkei se edes soinut. Pyörryttää. Kaadun.

Lauri soittaa. Tykkää musta kuulemma hirveesti. Hirvee. Hirvee mä olenkin. Musiikkia. Pakko kuunnella jotain. Ei tuu mitään mieleen. Suomipopin soittolista, en mä koskaan kuuntele suomipoppia. Saa luvan kelvata. Ihan mitä vaan, kunhan ei hiljaista.

Analysoi. Enkä analysoi. Koulujutut saa olla, mä en osaa. Pitäis vastata sähköposteihin. En osaa. En löydä sanoja. Ei oo ajatuksia. Tai on. Liikaa. Sekoja.



Sydän lyö liian kovaa. Unohdan hengittää. Pyörryttää. Tahdon pois. Tahdon edes ulos. Mut ei kukaan tuu mun kanssa. En mä voi mennä yksin. Ihmiset tuijottaa. Mua alkais vaan ahdistaa vielä enemmän. Tai en mä tiedä voiko tää mennä tän pahemmaks.

Väsyttää. Itkettää. Tuliskohan Lauri, jos mä pyytäisin? Ei se tulis. Vastahan se oli täällä. Enkä mä tahdo ahdistaa sitä mun pahoilla fiiliksillä. Kyllä tää tästä. Tuntuu jo nyt paremmalta. Täytyy vaan nukkua. Ja toivoa, että ehkä mä heräisin jonakin muuna. Tai en ollenkaan.

Invavessaan hiivin luoksesi, ja peilist tsiigaa pimee puoleni

Mä en jaksa. 

Koko aamun mä olen etsinyt netistä diagnoosia itselleni. En mä vaan voi olla terve. Mulla on päässä vikaa, jos näin kauniisti sanotaan. Puhun kokoajan avun hakemisesta, mutten silti saa mitään aikaan. Kaikki painostavat minua siihen ja se tekee kaikesta vielä hankalempaa. Aloitan koulukuraattorista, mutta en vielä. Ehkä tällä viikolla. Ehkä ei. 

Kaksisuuntainen mielialahäiriö täsmäis kaikkeen paremmin kuin hyvin. Se kuulostais mun jutulta. Olis suoraan sanottuna helvetin helpottavaa saada tälle kaikelle nimi. Tietää, että mä olen oikeasti sairas, enkä vain hullu.

Laurin kanssa kaikki on ihan jees. Tai no, en mä nyt tiedä. Yhdessä tässä ollaan ja onnellisia. Me molemmat tiedetään, että tulevaisuus tuhoaa tän kaiken, mutta sovimme eilen, että mennään päivä kerrallaan. Käyttäydytään niin hyvin, kuin osataan, eikä suututa turhasta. Nautitaan siitä, mitä meillä on jäljellä. Eilen jopa teimme jotain, emmekä vain istuneet neljän seinän sisällä. 

Tommin kanssa mä puhuin myös. Meidän tilanne on nyt se, että puhutaan kun puhutaan. Mä voin soittaa silloin, kun mulla on jotain asiaa ja Tommin vastaa jos pystyy. Sama toimii myös toisin päin. Tommi tuntui olevan aika sairaan huolissaan musta, mut sillä itsellään menee loistavasti. Mitä nyt työjutut kuulemma stressaa, mutta ne ovat pikkumurheita menneisyyteen verrattuna. 

Musta tuntuu, että vaikka kaikki on tällä hetkellä kohtalaisesti, niin mä kannan menneisyyttä mukanani vieläkin. Mua ahdistaa asiat, jotka seuraavat vieläkin mun perässä. Salla etenkin. Me ei kai koskaan voida olla Tommin kanssa avoimesti ystäviä, kun Salla sekoaa samantien. Jos menneisyyttä ei olis, mä en olisi nyt tällainen. Mä saattaisin jopa olla aidosti onnellinen. Tai edes onnellisempi, kuin nyt.

Niin moni asia painaa mun hartioilla, enkä osaa päästää niistä irti. Enkä pääse irti, vaikka kuinka riuhtoisin.

Eipä mulla nyt muuta, pikaista tilannepäivitystä vain. Nyt on pakko raahautua kouluun. Piristäkäähän minua vaikka ask.fm -kysymyksillä, jos viitsitte! Vastailen kun pääsen kotiin.

Pahempi toistaan kumpikin on ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan

Tulin vain ilmoittamaan, että elossa ollaan.
Tänään en pysty tän parempaan.

Kusipää sinnittelee vielä. 


Mut on vain ajan kysymys, milloin happi loppuu.

Darlin tell me what more can I do?

"Mä soitan sulle kuudelta."

Hahahaha. Mua ei jaksa edes itkettää enää. Tekee mieli juosta päin seinää ja huutaa. No jaa, eipä mulla parempaakaan tekemistä olis ollut, kuin odottaa. Ei mun elämässä oo mitään muuta sisältöä, enkä mä jaksa sitä hankkiakaan.

Blogi toistaa samaa kaavaa ja se ahdistaa mua. Minkäs teet, tällaista tää elämäkin on.

Huomenna tahtoisin laittaa sähköpostia sille kuraattorille. En mä vaan oikein tiedä mitä mun pitäis kirjoittaa. Täytyyks mun varata joku aika, vai ilmotanko mä vaan, että tulen ovelle? Vai mitä? Kun siellä siis mun ymmärtääkseni on avoin vastaanotto, mut mun käskettiin laittaa sähköpostia... Miks kaikki pitää aina tehdä niin kamalan vaikeeks? Sanois vaan yksinkertaisesti mulle, että mitä mun täytyy tehdä ja sit mä ehkä jopa voisin tehdä niin.



Mä olen syönyt ihan liikaa tänä viikonloppuna. Musta tuntuu, että räjähdän kohta. Silti vaan kerta toisensa jälkeen löydän itseni keittiöstä posket täynnä leipää ja juustoja, kastiketta ja riisiä. Näytänkin niin turvonneelta, että ihan ällöttää. Kaiken lisäks mä söin huomisen lääkkeetkin jo äsken vanhingossa. Haha, vahingossa joo. Nyt vaan odotellaan, että riemu alkaa.

Mä en oikein osaa kuvailla, miltä musta tuntuu. Tää sama tunne on ollut mulla koko päivän, mutten vaan osaa tulkita sitä. Ei yhtään tyypillistä mulle. Just eilen kirjoitin ainakin päiväkirjaani ja ehkä tännekin, että mä osaan tulkita tunteita. No enpä näköjään. Jotain turhautumisen ja tyhjyyden väliltä tää kai on. Tai niiden yhdistelmä ehkä.

Tässä tekstissä ei vaan ollut mitään järkeä taaskaan. Oli vain pakko kirjoittaa jotain, tuli sellainen fiilis. Toivottavasti saitte edes jotain irti.

Neljään asti valvoit viime yönä, tiedän sen

Tuo eilinen Salla-episodi vei yöuneni ja samoilla silmillä mennään taas tänään. Huominen koulupäivä stressaa, eikä muutenkaan huvittaisi poistua kotoa. Ensin luulin itse olevani vainoharhainen, mutta minua nähtävästi ihan tosissaan seurataan, eikä se tunnu yhtään hauskalta.

Laurin kanssa kaikki on periaatteessa hyvin. Hän soitti minulle, puhuimme pitkään puhelimessa, juttelimme myöhemmin Skypessä ja nauroimme surkealle huumorillemme. On vain yksi ongelma. Hän ei tahdo nähdä. On nuhaa, kiireitä, kavereita, tietokone. Minulle ei vain ole aikaa missään välissä. Ehkä tämä tästä. Heitän nyt vastuun yhteydenottamisesta hänelle, enkä kysele mitään. Annan kaiken mennä omalla painollaan, enkä painosta häntä mihinkään. Saa nähdä, mitä tästä tulee.

Tommin kanssa puhuin siis eilen ihan hetkisen ja hänellä tuntuu menevän paremmin, kuin pitkään, siis ihan oikeasti pitkään aikaan. Mitä nyt hän oli taas ihan umpijurrissa, kuten viimeiset kaksi kuukautta kai kokoajan, mutta mitäs pienistä.

Mä olen lääkkeissä, Lauri pilvessä ja Tommi humalassa. Ihan loistavasti menee.

Ja kaupunki on liian pieni, täytyy päästä heti pois

Jottei elämä olis liian helppoa, on Salla seonnut lopullisesti.

Ensin soittaa Tommi.
"Mitä helvettiä sä oot tehny meidän rappukäytävässä?"
Selvennyksen vuoksi siis, mä en tosiaan ole ollut Tommin rappukäytävässä tänään.

Heti perään saan viestin tältä tutultani, joka on Sallan ystävä ja tietää minusta ja Tommista.
"Salla on nähnyt sut Tommilla tänään ja se on nyt sitten seonnut lopullisesti... Varaudu hyökkäykseen."

Miks just nyt? Miks just silloin, kun mä päätän olla välittämättä mistään? Mitä jos Salla tulee tänne? Mitä mä sit teen? Soitan kytät vai? Tai mitä jos se maanantaina koulussa päättää, että mun on aika kuolla? Mitä jos...? Mitä mä teen?

Ensin puhuin Tommin kanssa kai vartin verran, vaihdoin pikaiset kuulumiset ja panikoin. Tommi uskoo minua samantien, kun sanon olleeni kotona koko päivän. Tulemme yhdessä siihen lopputulokseen, että Sallalla vain on naksahtanut päässä taas.

Sen jälkeen puhun tämän tuttuni kanssa, kiitän tiedosta ja kerron olleeni vain kotona.

Ja nyt sitten istun yksin täällä, panikoin ja syön suklaajäätelöä.

Kyllä mä tiesin Salla olevan hullu. Aina iltaisin, kun heidän autonsa seisoo meidän parkkipaikalla, mietin yksin, että mitähän helvettiä. Kun heidän autonsa ajaa mun ohi kymmenen kertaa, kun mä kävelen kaupasta kotiin, mietin, että mitähän helvettiä. Mut en mä silti olettanut, että se ihan tosissaan istuu jossain Tommin oven ulkopuolella ja luulee jokaista ohikulkijaa minuksi. Sairasta. Tulee vaan mieleen, että mitähän Salla on mahdollisesti porukoilleen sanonut, kun he häntä niin ahkerasti kuskaavat näille kyttäysreissuille.

Mua ihan tosissaan alkaa pelottaa. Kohta ollaan siinä pisteessä, että mä joko menen ja lyön kaikki faktat päin Sallan naamaa tai sitten on aika vetää poliisit mukaan tähän. Mä en vaan jaksa olla jatkuvan tarkkailun alla.

Nyt mä kaipaan kossunaukkua saadakseni hermot tasaantumaan.

Ei mul oo aikaa olla itsestäni huolissaan

Nyt mä ihan tosissani päätin, että en ota yhteyttä. Jos herra ei pysty itse koskaan soittamaan tänne päin, niin antaa olla. Viime kesänä hän teki aloitteen ja sen jälkeen se olen aina ollut mä. Minä soitan, mitä tekstaan, minä keksin tekemistä. Silti kaikki mun ideat on huonoja, koskaan ei ole sopiva aika, eikä herraa ikinä näy, vaikka pitäisi. Mulla alkaa ihan tosissaan olla mitta täynnä.

Menetin eilen hermoni myös Tommin kanssa. Kaikki soittopyyntöni hän on nähnyt, muttei puhelimeni ole soinut kertaakaan. Pari viikkoa tästä kai on, kun me viimeeksi kunnolla edes puhuttiin. Aina kun herralla itsellään menee hyvin, niin mut on sopivaa unohtaa. Mä olen vaan joku helvetin varakappale, jolle soitetaan kun muita ei ole enää. Sitä mä kai olen Laurillekin.

Mä olen viimeaikona myös miettinyt vähän enemmän tosissani, että petetäänkö mua. Mun tietojen pohjalta ei olis eka suhde, missä tällaisia taipumuksia on, joten ei tulis mullekaan yllätyksenä. Mä en koskaan ole ollut ihminen, joka turvautuu väkivaltaan, vaan satutan aina sanoilla, mut sellaisen tullessa ilmi saattaisin läimäistä. Parikin kertaa. Mut turha sellaisia on miettiä nyt, kun ei mulla ole mitään varsinaista syytä ajatella näin.

Mä tajusin tänään, että ei mulla oo elämässä mitään, mitä mä tahtoisin siinä olevan. En mä koskaan tee mitään, mistä mä nautin, koska mä vaan yksinkertaisesti olen liian väsynyt kokoajan. Kaikki ihmiset mun ympärillä ajaa mut loppuun. Sitähän mulle kai on täällä yritetty kokoajan sanoa, mut kun ei tajua, niin ei. Mä kuitenkin ainakin vielä jaksan uskoa siihen, että täysi-ikäisyys tuo mukanaan muutoksia. No, se nähdään sitten.

Mä olen kamalan tarmokas tänään. Ehkä mä ihan tosissani lähden nyt purkamaan tätä energiaa johonkin muuhun ja palaan blogin pariin taas myöhemmin!

Hello, I miss you quite terribly

"Niin monesti me ollaan sovittu, että tää on nyt viimeinen kerta. Jos se ei tän jälkeen toimi, niin annetaan olla. Ja joka kerta me silti taistellaan. Revitään samat haavat auki ja kaadetaan suolaa sisään. Miks sä olet vielä siinä? Miks mä olen vielä tässä? En mä tiedä. Joku pieni ääni mun päässä vaan pakottaa mut palaamaan aina uudelleen. Ja mä palaan. 

Samat virheet toistetaan, samat kyyneleet valuvat uudelleen. Loppumaton kehä. Mitä me tehdään vielä täällä? Käännetään vain katseemme muualle, kävellään pois ja unohdetaan. Kuulostaa helpolta, eikö? Niinhän ne kaikki meidän käskee tehdä. Mut se ei vaan ole niin helvetin helppoa.

Mä kävelen läpi helvetin saadakseni olla edes yhden onnellisen hetken sun kanssa. Saadakseni nähdä sen hymyn, saadakseni pitää sua kädestä. Mä teen sen aina uudelleen ja uudelleen. Ja mä aion tehdä sen taas. En mä voi päästää irti nyt. En voi hyväksyä sitä, etten enää koskaan saisi sanoa sinun olevan minun omani."

Vedä mut suojaan, kisko mut liikkuvast autosta

Loistava päivä. Parempi kuin pitkään aikaan. Laurin kanssa kaikki on kylläkin vielä vähän kaaoksessa, mutta uskon niidenkin juttujen järjestyvän tässä viikonlopun aikana.

Jos nyt vaikka lähdetään siitä, että mulla on ruokaa. Sukulaiset muistivat mun olemassa olon ja päättivät "vähän" sponsoroida. Raha-asioista ei olis kai koskaan sopivaa puhua julkisesti, mutta puhun silti. Raha ei muka tee onnelliseksi, ja pah. Köyhien puhetta. Näillä pärjään taas hetken, enkä ole jatkuvasti nälissäni. Saan laskut maksettua pois ja velat hoidettua. Kaikki on ihan helvetin hyvin sillä puolella.

Tänään on hyvä päivä. Ei mikään muu varsinaisesti ole erilailla, kuin eilen, mutta sain muutaman pikku jutun hoidettua. Sain rahaa ja sain puhuttua Laurin kanssa.

Äh, mä olen nyt niin onnellinen, ettei minusta irtoa yhtäkään järkevää ajatusta. Palataan myöhemmin, tahdoin vain ilmoittaa, että elossa ollaan. Enemmän elossa kuin hetkeen.

Me kohtaisimme aina silloin kun on tärkeää se ettei kukaan häiritse tai pääse käskemään

Mä tiedän, että tän tekstin julkaistuani kaikki ne julmat anonyymin pääsee valloilleen ja hyökkää mun kimppuun.
"Et sä oikeasti rakasta Lauria!"
"Mee nyt jo panemaan sitä Tommia!"
Ja niin edelleen. Mut aivan sama. Mun blogi, mä kirjoitan just mitä mä tahdon. Mä kirjoitan just miltä musta tuntuu. Aitoja tunteita, eikä mitään teeskenneltyä paskaa.

Mä olen puhunut Tommin kanssa viimeeksi kai viikko sitten, ihan vain pikaisesti. Kuluneen kuukauden aikana olemme jutelleet ehkä pari kertaa. Sen jälkeen, kun Tommi löysi sen uuden naisen, olen mä jäänyt pois kuvioista. Ja se tekee mut kamalan surulliseksi.



Palaan mielessäni huhtikuuhun 2013. Huhtikuuhun, jolloin kaikki meni pieleen. Jolloin tein virheen, jota kadun enemmän kuin mitään. Ja jota en kuitenkaan peruuttaisi, vaikka voisin. Ennen sitä päivää kaikki olisi ollut peruutettavissa, kaiken olisi voinut vielä unohtaa. Mutta ei enää sen päivän jälkeen.
"Oletko sä nyt varma?", Tommi kysyi. Sanoin olevani.
"Oletko sä varma, että sä jaksat odottaa?" Sanoin olevani.
"Siinä voi mennä kauan. Vuosi jopa. Mä kysyn nyt vielä kerran, oletko sä varma?" Sanoin olevani.
Mutta enhän mä ollut. En mä jaksanut odottaa. Mikään ei ollut varmaa. Mulla ei ollut mitään takeita siitä, että Tommi tosiaan olisi sinkku vuoden päästä. Mä olin pelkkien sanojen varassa. Enkä mä voinut luottaa niihin sanoihin.

Sinä huhtikuuna me suunniteltiin kaikki valmiiksi. Luotiin täydellinen yhteinen tulevaisuus ja elettiin toiveiden varassa. Sinniteltiin päivä kerrallaan, rakastettiin. Ja jossain vaiheessa mun usko vain loppui kesken. Mun oli pakko sanoa, että en mä ollutkaan varma. En mä jaksanutkaan odottaa. Mä olin se, joka luovutti.

Yhä päivittäin mä mietin, että mitä jos. Mitä jos mä olisin odottanut vielä hetken? Mitä jos mä olisin pitänyt lupaukseni? Ja mä tiedän, että Tommi miettii sitä samaa. Oltaisko me nyt jotain? Oliko meillä ihan oikeasti tavoite? Luovutinko mä sittenkin liian ajoissa?

Nyt kaikki on kuitenkin myöhäistä. Mä luovutin jo kerran. Mä rakastuin jo toiseen. Mikään ei oo enää muutettavissa, ei ole paluuta takaisin. Valinnat on jo tehty. Virheet on jo tehty. Täytyy vain opetella elämään näin. Täytyy luottaa siihen, että kaikki menee juuri niin, kuin on tarkoitettu.

May

Joku tuttu tietää mun blogista. Joku tuttu aikoo paljastaa mut. Tai sit mä vaan olen vainoharhainen. Tai sit joku vaan luulee tietävänsä kuka mä olen. Ei kukaan voi tietää. Ei millään.

Harkitsin jo kommenttien laittamista hyväksynnän taakse, mutta tulin siihen lopputulokseen, etten tahdo. Jos joku tosiaan tahtoo paljastaa mut, niin antaa mennä. Jos se joku ei oo vielä tämän blogin kautta tajunnut, että mulla menee muutenkin ihan tarpeeks paskasti, niin tuhotkoon sitten kaiken viimeisenkin hyvän, mitä mulla on jäljellä. Niin ne kaikki muutkin aina tekee.

Tämä päivä on kulunut lähinnä tietokoneella ollessa. Nukuin suht pitkään, kävin kaupassa ja avasin blogin. Siitä asti olen tuijottanut tekstikenttää saamatta aikaan mitään järkevää. Luonnokset ovat kyllä täynnä vaikka minkälaisia juttuja, mutten oikein tiedä mitä te tahdotte lukea.

Tänään on muuten toukokuu. Ihan jees. Ja vappu. Ihan jees sekin. Vaikkei sillä nyt mitään varsinaista merkitystä oo minkään kannalta. Paitsi kohta mä olen täysi-ikäinen. Se on erittäin jees.

Multa on kyselty melko paljon synttärisuunnitelmista. Aluksi suunnittelin vaikka mitä, olin innoissani ja niin edelleen. Tämän hetken suunnitelmat ovat kuitenkin seuraavat: ostan askin tupakkaa, muutaman siiderin ja linnoittaudun kotiin. Laitan puhelimen äänettömälle ja olen vain. En kaipaa mitään juhlia. En kaipaa ihmisiä ympärilleni, enkä onnen toivotuksia. Mä tahdon vaan olla yksin ja nauttia siitä, että mä olen vihdoin lain silmissä ihminen ja saan tehdä mitä mä tahdon.

Joo, eipä tässä kummempia. Pommittakaa mua vaikka ask.fm:ssä tai jotain. Siellä on aina mukavaa vastailla. Tai kirjoittakaa kommenttia tänne, jos tulee jotain mieleen. Viihdyttäkää mua! Ja joo, linkatkaa musiikkia. Ihan mitä vaan. Hyvät vaput vielä kerran!