Ja kaupunki on liian pieni, täytyy päästä heti pois

Jottei elämä olis liian helppoa, on Salla seonnut lopullisesti.

Ensin soittaa Tommi.
"Mitä helvettiä sä oot tehny meidän rappukäytävässä?"
Selvennyksen vuoksi siis, mä en tosiaan ole ollut Tommin rappukäytävässä tänään.

Heti perään saan viestin tältä tutultani, joka on Sallan ystävä ja tietää minusta ja Tommista.
"Salla on nähnyt sut Tommilla tänään ja se on nyt sitten seonnut lopullisesti... Varaudu hyökkäykseen."

Miks just nyt? Miks just silloin, kun mä päätän olla välittämättä mistään? Mitä jos Salla tulee tänne? Mitä mä sit teen? Soitan kytät vai? Tai mitä jos se maanantaina koulussa päättää, että mun on aika kuolla? Mitä jos...? Mitä mä teen?

Ensin puhuin Tommin kanssa kai vartin verran, vaihdoin pikaiset kuulumiset ja panikoin. Tommi uskoo minua samantien, kun sanon olleeni kotona koko päivän. Tulemme yhdessä siihen lopputulokseen, että Sallalla vain on naksahtanut päässä taas.

Sen jälkeen puhun tämän tuttuni kanssa, kiitän tiedosta ja kerron olleeni vain kotona.

Ja nyt sitten istun yksin täällä, panikoin ja syön suklaajäätelöä.

Kyllä mä tiesin Salla olevan hullu. Aina iltaisin, kun heidän autonsa seisoo meidän parkkipaikalla, mietin yksin, että mitähän helvettiä. Kun heidän autonsa ajaa mun ohi kymmenen kertaa, kun mä kävelen kaupasta kotiin, mietin, että mitähän helvettiä. Mut en mä silti olettanut, että se ihan tosissaan istuu jossain Tommin oven ulkopuolella ja luulee jokaista ohikulkijaa minuksi. Sairasta. Tulee vaan mieleen, että mitähän Salla on mahdollisesti porukoilleen sanonut, kun he häntä niin ahkerasti kuskaavat näille kyttäysreissuille.

Mua ihan tosissaan alkaa pelottaa. Kohta ollaan siinä pisteessä, että mä joko menen ja lyön kaikki faktat päin Sallan naamaa tai sitten on aika vetää poliisit mukaan tähän. Mä en vaan jaksa olla jatkuvan tarkkailun alla.

Nyt mä kaipaan kossunaukkua saadakseni hermot tasaantumaan.