Valehtelija, valehtelija

Vaikka itkisin, huutaisin, raivoaisin, makaisin tunteettomana lattialla tai antaisin vain olla, ei hän ymmärtäisi. Tein mä mitä vain, sama toistuu kerta toisensa jälkeen. Ensimmäinen perhejoulu ei ollutkaan perhejoulu. Lauri on poissa taas, ties missä. Jonkun toisen luona kenties, jonkun meitä tärkeämmän. Omaa lastaan tärkeämmän. Tai yksin, ilmoittamatta meille mitään. Jouluna, jota mä suunnittelin ja valmistelin, odotin innolla. Hän sai taas tarpeekseen, sai kaiken mitä tarvitsi ja lähti.

Jos mä huudan, itken perään ja yritän tavoitella, hänestä ei kuulu. Kun mä luovutan, annan olla ja yritän päästä yli, hän palaa. Ja joka kerta, joka helvetin kerta mä annan anteeksi. Kuuntelen niitä tyhjiä lupauksia ja luotan. Luotan valehtelijaan. Säälin, uskon typerät tekosyyt.
"Hänellä on rankkaa, hänen on paha olla, hänellä on oikeus", mä ajattelen.

Ja vitut. Hän on vain yksinkertaisesti kusipää. Onneksi pieni rakas ei tajua vielä. Ja kun hän vihdoin on niin vanha, että tajuaa, mä aion pitää huolen siitä, että Lauri ei ole pahoittamassa hänen mieltään, tuottamassa pettymystä hänelle.

Hyvää joulua!

Ensimmäinen joulu perheenä lähestyy. Mä en ole moneen vuoteen ollut jouluihminen, mutta tänä vuonna olen innostunut taas. Tahdon tehdä vauvan ensimmäisestä joulusta ihanan, vaikkei hän itse sitä tulekaan muistamaan.

Aaton aattona näen pitkästä aikaa Tommia, aattona olemme perheenä kotona ja joulupäivän vietämme sukulaisten kanssa.

Hyvää joulua jokaiselle lukijalle!

Eletään hetkessä

Vauva-arki vie veronsa. Typeriä riitoja, huutoa, itkua. Myös jonkinlaista aikuistumista kai. Rakentavaa keskustelua, halauksia, sopu. Lauri ei edelleenkään oikein osaa olla pienen kanssa, hän pelkää kai satuttavansa, olevansa huono isä. Mä hoidan kaiken yksin, hän katsoo televisiota. Mua ottaa päähän ja mä puran sen väärällä tavalla.

Kaikki hänen ystävänsä eivät edes tiedä hänen olevan isä. Se ei sovi hänen imagoonsa. Myöskään maksaminen ei huvita, kaikki kulut ovat yksin mun vastuullani. Mut mä tiesin tämän. En mä odottanutkaan muuta. Mä alistun, hyväksyn tilanteen ja otan paikkani äitinä, sekä osittain myös isänä. Ja mä pärjään helvetin hyvin.

Äitiys sopii mulle. Vaikka en mä voi kieltää, etteikö mua olisi huvittanut lähteä baariin kavereiden kanssa tänään, niin kyllä mä silti olen onnellinen ja ylpeä imettäessäni pikkuistani kotona. Hän on mulle tärkeintä ja menee aina kaiken edelle.