Ystävyys on kuin housuihin kuseminen. Kaikki huomaavat mitä on tapahtunut, mutta vain sinä tunnet lämmön

Nyt poiketaan blogin aihepiiristä jonkin verran, mutta ei voi mitään. Tässä postauksessa tuon julki asioita, joita en ole ennen täällä kertonut. Jotain joudun kuitenkin jättämään yhä kertomatta, koska en halua tulla tunnistetuksi.

Haluan kertoa teille kaikille rakkaille lukijoille eräästä ihmisestä. Hän saattaa itsekin lukea tätä, tai sitten ei, en tiedä. Olen tuntenut hänet jo varmasti yli kymmenen vuotta, mikä on minun mittarillani mitattuna melko pitkä aika. Olen kuitenkin vasta 17, joten olen tuntenut hänet yli puolet elämästäni. Se on paljon. Ilman häntä en olisi tälläinen kuin nyt olen, enkä varmasti olisi edes tässä, missä nyt olen.

Jos omistaisin yhtään paremman muistin, kertoisin mistä tämä kaikki alkaa, mutta koska en omista, skippaan sen kohdan ohi. Minulla ei siis tosiaankaan ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, milloin meistä tuli ystäviä, juu kyllä, luitte oikein, minulla on (tai ainakin oli) ystävä. Päiväkodista asti olemme kuitenkin jollainlailla tunteneet. Olimme samassa päiväkodissa, eskarissa, ala- ja ylä-asteella ja nyt myös lukiossa. Hän vain on minua vuoden vanhempi, joten samalla luokalla emme ole olleet. Mutta sehän ei meitä haitannut, ehkä jopa parempi niin.

Hän on ihminen, jonka kanssa olen kokenut kaikki elämäni parhaat hetket. Olen jakanut ilot ja surut hänen kanssaan, käynyt toisella puolella maapalloa, istunut kahviloissa, pyörinyt ympäri kaupunkia keskellä yötä. Hän on ihminen, kenelle olen soittanut aina, kun on tuntunut siltä, että haluan soittaa jollekkin. Olen tiennyt, että hänelle voin aina soittaa ja hän kuuntelee. Hänen kanssaan olen kokenut kaikki suurimmat ongelmat ja haasteet elämässä, hän on aina ollut neuvomassa ja tukemassa minua. Minäkin olen yrittänyt tehdä parhaani ollakseni hänen tukena, kun hän minua tarvitsee. Hänen kanssaan olen hölmöillyt ja saanut tyhmiä päähänpistoja. Olemme yhdessä viettäneet niin vaput, koulujen loput kuin festaritkin.

Välillä olemme olleet pitkiäkin aikoja puhumatta, mutta kun taas olemme puhuneet, mikään ei ole muuttunut. Ymmärrämme toisiamme ja pelkkä katse kertoo jo paljon. Edes sanoja ei tarvita ja usein olemmekin sanomassa samat asiat samaan aikaan, koska tiedämme mitä toinen ajattelee. Tiedämme mistä toinen pitää ja mistä ei. Tiedämme, milloin toinen on surullinen, ilman, että hän edes kertoo sitä.

On ollut ihanaa tietää, että kun kaadun, hän ojentaa käden nostaakseen minut takaisin jaloilleni. Kun olemme pitkiä aikoja näkemättä, silti tiedän sisimmässäni, että hän ikävöi. Tai ainakin uskon niin. Hän on se, kenet laitan aina etusijalle. Se, ketä kukaan mies ei ikinä tule ohittamaan. Ei Tommi, eikä kukaan muukaan. Hän on minulle aina tärkein, se kenen parasta yritän ajatella, tein mitä tahansa.

Hän on se, kenelle annan viimeisen kolikkoni, että hän pääsee maksulliseen vessaan. Hänelle annan viimeisen nenäliinan, kun hän makaa räkä poskella ojanpohjalla. Ja minä makaan siinä vieressä. Hän on se, kenelle annan viimeisen hörpyn limsapullosta. Hän on se, kenen kanssa ostan pizzan puoliksi. Hänen kanssaan ajan bussilla auringonlaskuun.

Ja miksi kirjoitan tästä kaikesta? Sen takia, koska haluan kertoa teille, ettei maailma ole täydellinen. Ei tällaista ystävyyttä ole olemassa, vai onko? On. Minä olen jollain ihmeellä löytänyt sellaisen ystävän ja mitä minä teen? Pilaan kaiken, tottakai.

Haluan heti aluksi lyödä faktat pöytään ja sanoa, että vika ei ollut täysin minun. Myös hänessä on vikaa, ihan aiheesta sanoin hänelle, mutta kuten minulla on tapana, ilmaisin asian hieman liian tökerösti. Minä sanon mitä sylki suuhun tuo, enkä paljon mieti. Silloin kun minua ärsyttää, en yhtään ajattele sanomisieni seurauksia. Vihaan tätä piirrettä itsessäni ja niin vihaa hänkin. No, sanoin kuitenkin mitä sanoin ja hän suuttui.

Viime aikoina tuo negatiivinen piirre minussa on alkanut ottaa vallan yhä enemmän ja enemmän ja olemme olleet riidoissa melko paljon. Aina sovittuamme riidan, hän on muka tosi pahoillaan siitä, että olimme niin kauan puhumatta toisillemme. Silti hän ei ikinä tee mitään asian eteen. Kun olemme riidoissa, aina se olen minä, joka yrittää sopia. Hän ei ikinä tee aloitetta. Ja kun olemme sovussa, noin yhdeksällä kerralla kymmenestä se olen minä, joka pyytää häntä kahville, elokuviin, ostoksille. Miksi aina minä, miksei joskus hän? Minusta tuntuu, kuin roikkuisin hänessä. Kuin häiristsisin häntä. Haluaisin viettää enemmänkin aikaa hänen kanssaan, ihan tosissani haluaisin, mutten tiedä onko tunne molemmin puolinen. Ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu, että ei ole ja siksi sanoin hänelle mitä sanoin.

Joten, taas kerran, se olen minä, joka yrittää sopua. Haluaisin sitä todella, mutten tiedä haluaako hän. Se on nyt hän, kenen pitää panostaa tähän, enkä minä. Ja jos hän nyt lukee tätä kyseistä postausta niin joo, tässäpä aikalailla kaikki, mitä ajattelen. Kaikki, mitä en ole aiemmin viitsinyt sanoa. Nyt kerrankin sanon kaiken suoraan, juuri niin kuin ajattelen, mitään lisäämättä, mitään poistamatta. Toivon, että ymmärrät, miksi ajattelen näin. Tiedän kyllä, että minussa on vikaa, mutta en ole ainoa. Minä sisäistän tämän ja yritän hallita niitä vikoja. Jos haluat minut, saat myös ne huonot puolet kaupanpäälle.

En vaan jaksa olla ainut ihminen, joka tätä ystävyyttä pitää yllä. Meitä on tietääkseni kaksi tässä, enkä vain minä. Voi olla, että suutut tästä tekstistä vain lisää, mutta en halua pitää näitä asioita enää sisälläni. Minua ahdistaa ihan tosi paljon, itken tälläkin hetkellä silmät päästäni ja haluan tosiaan tämän asian pois aikajärjestyksestä. Haluan selvyyden siitä, mitä sinä haluat. Haluatko ihan tosissaan olla minun ystävä ja kestää kaikki ne huonotkin puolet, vai annetaanko vaan olla? Tätä en nimittäin enää jaksa, että joka toinen viikko ollaan riidoissa ja joka toinen sovussa.

Oot mulle rakas, kukaan ihminen ei ikinä tässä maailmassa oo ollu noin tärkee mulle. En haluais luovuttaa sun suhteen, mutten vaan jaksa tätä kaikkea enää. Tää ihan tosissaan häiritsee mua. Laita mulle facessa viestiä rakas jooko tai soita vaikka. Jos vaan haluat. Tai ilmota ees jos et halua tätä enää. Ei tarvitse heti, jos et halua. Ota yhteyttä sitten kun tuntuu siltä, mä odotan sua vaikka ikuisesti. Anteeks kaikesta ♥

Vuosi sitten

Aloin pohtia enemmänkin sitä, millaista elämäni oli vuosi sitten. Silloin olin valmis tekemään mitä vain saadakseni erilaisen elämän, mutta nyt kun mietin, se olikin ihan hyvä. Mutta enää en saa sitä takaisin.

Vuosi sitten olin päättämässä peruskoulun. Todistuksessa kaunis rivi kaseja, en siis ollut mikään kympin oppilas, mutta ihan hyvä silti. Olin juuri muuttanut omaan kotiin, opettelin ottamaan vastuuta itsestäni. Kaikki oli uutta ja jännittävää, harjoittelua vasta. "Nyt voin aloittaa puhtaalta pöydältä", ajattelin. 

Peruskoulu loppui ja syksyllä aloittaisin uudessa koulussa. Saisin paljon uusia kavereita, hyvä koulumenestys jatkuisi, saisin työpaikan koulun ohelle ja saisin hieman rahaa säästöön. Aloittaisin jonkin uuden harrastuksen, jonka parissa saisin lisää kavereita. 

Mitä sen sijaan tein? Aloitin kyllä uudessa koulussa, mutta huonolla menestyksellä. En saanut sieltä oikeastaan ollenkaan ystäviä ja menetin ne kaikki vanhatkin ystävät. Etsin ja etsin töitä, enkä löytänyt. Ei kukaan palkkaa alaikäistä. Elän kädestä suuhun, saan kuukausirahan juuri ja juuri riittämään. Aloitin suhteen kaverini poikaystävän kanssa. Kannan salaisuutta mukanani kokoajan ja yritän parhaani mukaan elää sen kanssa. Se uuvuttaa minua, enkä jaksa harrastaa mitään. 

Mikään tavoitteistani ei toteutunut, enkä jaksa asettaa uusia tavoitteita. Tulisin pettymään vain lisää. Eivät nuo edellisetkään tavoitteet niin epärealistisia olleet, mutta silti en saanut niistä yhtään toteutettua. Olen epäonnistunut kaikessa.

Who I am, who I'm not and who I wanna be?

Huomenna pitäisi käydä vain hakemassa todistus koululta ja se olisi sitten siinä. Ensimmäinen lukio vuosi suoritettu. Vuoden aikana moni asia on ehtinyt muuttua. Tommi tuli mukaan kuvioihin, viimeisetkin ystävät lähtivät. Olen myös aikuistunut mielestäni melko paljon.

Tommista ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun kävin hänen työpaikallaan. Hän tosin on ollut töissä aamusta iltaan joka päivä ja on vielä tänäänkin. Oletan kuitenkin, että hänellä on viikonloppu vapaata, joten silloin olisi syytä kuulua. Olisin tietysti voinut mennä käymään siellä taas, mutta en jaksa aina juosta hänen perässään.

En oikeastaan tiedä, mikä minun ja Tommin tilanne on. Ei tätä kai voi ystävyydeksi kutsua, mutta ei tämä kyllä seksisuhdekkaan kai ole. No jaa, miksi luokitella tätä mihinkään, ei siitä ole kuitenkaan mitään hyötyä.

Pokka

Yhtä toivon enemmän kuin muuta. 
Paljon sen vuoksi antaisin, 
Että tuntisit oikeesti 
Miten paljon sä haavoitit. 
Ja miten kerran toisensa, 
Jälkeen se kaikki uudestaan nöyryytti. 
Älä väitä ettei oo sulla muka muistoo. 
Vai pidät sä mua tyhmänä, 
Jolla ei ole väliä? 
Itsetäänselvyytenä, lastenpalapelinä? 

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi. 
Liikaa oot sen varjolla, 
Jo varastanut anteeksi. 
Mistä sait sen käsityksen, 
Et noin voi tehdä toisille?
Mut se mun täytyy kyllä myöntää, 
Sul on pokkaa ainakin. 

Mä en tahtois kantaa turhaa kuormaa. 
Varsinkaan kun se mitään muuta ei. 
Mut tekisitkö sä uudestaan saman, 
Jos saisit valita? 
Onko sussa jäljellä, 
Palaakaan inhimillisyydestä? 

Joo mä tiedän mitä tunnen, 
Mut en koskaan sitä ääneen sano en. 
Mä pelkään että joskus peilistä 
Katsoo sun kaltainen. 
Mä en suutu enkä raivoo, enkä huuda, 
Siihen suostu enää en. 
Yksi ainoo katse jota et ymmärrä kuitenkaan, 

Kertoo enemmän kuin kaikki sanat yhteensä. 
Siitä mitä tapahtuu syvällä mun sisällä 
Ja siitä mikä odottaa vielä sitä hetkeä, 
Kun oon vapaa kaikesta mitä kannan mukana. 
Tiedän kuka sinä oot, mut onko sulla hajua, 
Sitä mihin päässyt oon ilman sinun apua? 
Oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua, 
Avasit mun silmät, enkä usko enää satuja.


(Irina - Pokka)


Tämä kappale herättää minussa paljon ajatuksia. Silti vain jatkan tätä kaikkea. En osaa päästää irti. En halua luovuttaa, en halua päästää Tommia helpolla. Joku pieni osa minusta elättelee vieläkin toiveita meidän suhteen. Mutta minua sattuu, ihan liikaa.

Oon pahoillani, usko mua, mutten tiedä kumman puolesta

Emme sopineet Tommin kanssa viimeeksi mitään siitä, milloin hän soittaa seuraavaksi. En jaksanut kysellä mitään, soittakoon silloin kun haluaa. En jaksa pakottaa häntä mihinkään, ei se toimi niin. Saa nähdä kuinka kauan herralla kestää taas muistaa minut ja se meidän kahvittelu hetki. Onkohan tästä jo kenties kuukausi kun hän ensimmäisen kerran puhui, että mennään kahville. Eipä olla vieläkään menty.

Tommin ja Sallan kuukausipäiväkin meni taas. Se, mitä ei pitänyt ikinä tulla.

En tiedä enää mitä haluan. Tai tiedän, Tommin minä haluan, mutta en tule varmasti ikinä häntä saamaan. Mitkä ovat tavoitteeni tässä elämässä? En tiedä. Enkä halua ajatella. Elän nyt hetken kerrallaan, yritän olla ajattelematta kovin kauas tulevaisuuteen.

Lauantaihin asti kuitenkin ajattelen. Silloin loppuu koulu, lukion eka vuosi on suoritettu. Ensin tarkoitukseni oli mennä juhlistamaan koulun loppua muiden mukana keskustaan, mutta minulle on viime aikoina taas tullut erittäin selväksi, että seurassani ollaan vain silloin, kun muut eivät pääse, joten ajattelin olla tekemättä mitään, istua kotona.

Tai jos olen oikein ahkera, menen rantaan istumaan ja odottamaan auringonlaskua, nauttimaan siitä yksin kaikessa rauhassa. Joo, niin minä teen.

Paina pää maahan ku painaisit sen mun syliin, mee turvaan heinikkoon ku vetäisit peiton pään yli

Kello on puoli kolme yöllä. En saa unta. Mietin vain kaikkia asioita, menneisyyttä, Tommia. Ystäviä, joita minulla on ollut, tekemiäni virheitä.

Kohta alkaa loma. En saanut töitä, joten istun tyhjän panttina koko kesän. Ei suunnitelmia, ei rahaa tehdä mitään. Voihan sitä toki pitää hauskaa ilman rahaakin, mutta ei hirveämmin innosta kun olen yksin.

Kesä stressaa. Mitä jos käy taas niin kuin joululomalla? Kaikki lähtee käsistä, menetän kontrollin ihan täysin? Tarvitsen rutiineja, jotain järkeävää tekemistä, jotain mitä on pakko tehdä. Tommi ehdotti, että aloittaisin jonkun harrastuksen. Hahhah, en minä osaa mitään. En jaksa, en halua opetella, minua väsyttää liikaa. Nukun koko kesän, jos nyt ylipäätään saan unta. Unilääkereseptin saisin kuulemma, jos vain haluan, mutta en viimeeksi halunnut. En halua, että opin jo tämän ikäisenä nukkumaan vain lääkkeillä, lääkeriippuvuus siitä syntyy, tiedän sen jo nyt. Se on viimeinen keino, vasta sitten kun mikään muu ei auta.

Nyt tyydyn vain valvomaan, mikäs tässä kun ei ikinä väsytä. Uuvuttaa vain, en sitten tiedä onko se parempi vai pahempi, mutta näillä mennään.

Sä olit jotain mitä venasin koko elämäni

Tommi soitti kuin soittikin yöllä. Puoli tuntia keskiviikon puolella, mutta silti. Ja hän oli jopa selvinpäin.

Hän oli juuri tullut toisesta kaupungista kotiin ja halusi soitella kuulumisia. Puhuimme kaksi tuntia niitä näitä, ei oikeastaan mitään järjevää, mutta oli ihanaa puhua kunnolla taas. Tommi myös sanoi olevansa töissä tänään ja pyysi käymään. Ja minä menin.

Aamulla kävin koululla hoitamassa pari juttua kuntoon ja tekemässä kokeen, jonka jälkeen menin moikkaamaan Tommia. En ilmoittanut etukäteen tulevani, menin vähän kuin yllätyksenä.

Puhuimme taas paljon kaikkea ei niin tärkeää, mutta halusin taas vähän saada selvyyttä asioihin. Ennen kuin ehdin edes ottaa puheeksi meidät, Sallan ja kaiken, Tommi teki sen puolestani.

"Mulla ja Sallalla menee nyt ihan hyvin."

"Joo, mä oon huomannu. Mitä se niinku tarkottaa meidän kannalta?"

"En mä tiedä, toivottavasti ei mitään, mut sunhan se päätös on..."

Tässä vaiheessa aloin miettiä, mitä minä todella haluan. Tiesin tämän olevan tulossa, enkä osannut valmistautua. Tiesin kyllä, että Tommilla ja Sallalla menee nyt hyvin. Tiesin, etteivät he aio erota. Mitä minä haluan? Tommin. Mutta koska se ei ainakaan nyt ole mahdollista, mitä haluan?

Luovunko ystävyydestä, jos niin voi sanoa, Tommin kanssa vai jatkanko tätä "vain ystäviä" -linjaa hänen kanssaan ja odotan sitä päivää milloin he eroavat ja minä saan taas mahdollisuuden?

Päätin odottaa. Mitä minä menetän tässä enää? Jos luovun Tommista nyt, minuun sattuu ja sitten en voi ikinä tietää, olisiko meistä tullut mitään, joten en luovuta.

Joten, ystävinä siis jatketaan. Menemme kahville, kunhan Tommi vain saa työasiat sujumaan ja saa hetken rauhaa Sallalta. Tänään kuitenkin istuin monta tuntia Tommin työpaikalla ja meillä oli ihan hauskaa. Kaikki oli hetken taas niin kuin ennen.

Oon pahoillani kun kävi näin, on vaikeeta lähdin tai jäin

Tommi ei ole soittanut vieläkään. Hänellä kyllä yleensä on tapana jättää kaikki asiat niin viime hetkelle kuin mahdollista ja hän usein soittaakin yöllä. Ehkä niin käy tänäänkin.

(http://weheartit.com/)

Olen miettinyt tuon kuvan tekstiä tänään.
"Jos et taistele sen edestä, mitä rakastat, älä itke sen perään, minkä menetät."
Minä taistelen Tommin edestä. Mutta kuinka pitkään minun pitää taistella? Tulenko ikinä saamaan sitä, minkä haluan? Minä haluan Tommin, mutta tuleeko hän ikinä haluamaan minua? Mistä tiedän, milloin on aika luovuttaa?

Ei, minä en luovuta. Ikinä. Mutta miten tämä sitten päättyy? En tosiaankaan tiedä.

The most powerful secrets are the truths you thought you could never reveal. That once spoken change everything

Viimeeksi kun puhuin Tommin kanssa, olin melko ahdistunut ja puhuimme aika paljon menneisyydestäni ja siitä mihin aion pyrkiä tulevaisuudessa. Tommi kyseli melko paljon kaikkea, koska oli huolissaan minusta. Kai hän huolehtii ihan aiheesta, en vain halua myöntää sitä hänelle tai kenellekkään muullekkaan. 

  "Missä sun kaikki kaverit on? Ne kenen kanssa sä olit päiväkodissa? Ala-asteella? Ylä-asteella?"

Minä en todellakaan tiedä. Ei minulla ole ikinä ollut ystäviä. Tai on, mutta ei oikeita ystäviä. Olen aina ollut se kolmaspyörä. Niinhän minä nytkin olen. On Tommi ja Salla ja sitten olen minä. Olen se ylimääräinen, se joka yrittää pilata kaiken. Niin on ollut aina. Menin päiväkotiin myöhemmin kuin muut ikäiseni, joten parhaimmat kaveruus-suhteet oli jo solmittu. Kiilasin kolmanneksi mukaan johonkin porukkaan ja olin aina se, joka jäi ilman paria parileikeissä.

Ala-asteella kanssani oli aikalailla samat ihmiset kuin päiväkodissa, joten tilanne ei muuttunut mihinkään. Ei minua ikinä varsinaisesti kiusattu, mutta olin aina se joka oli mukana, koska ketään ei saa jättää leikkien ulkopuolelle. Silti olin se, joka valittiin liikuntatunnilla pesis joukkueeseen viimeisenä. Se, jolla ei ikinä ollut paria. Olin aina se ylimääräinen.

Ylä-asteella luokat muuttuivat ja luokallani oli suurin osa ihmisistä minulle täysin tuntemattomia. Harmikseni he kuitenkin tunsivat toisensa etukäteen, koska olivat kaikki samasta koulusta, mutta minä en tuntenut heitä. Silloinkin siis kaveriporukat olivat jo valmiina ja minä olin se, joka vain kiilasi johonkin porukkaan sisään. Se oli siis se porukka, jossa Salla oli. Sielläkin tunsin oloni melko ulkopuoliseksi ja olin edelleen se, joka jäi aina ilman paria paritehtävissä. 

Toki minulla oli muutama ystävä koulun ulkopuoleltakin, mutta yhteydenpito heidän kanssaan ei vain toiminut. Aina joku asia meni minun edelleni, oli jotain muita kiireitä. Eteeni kiilasivat poikaystävät, alkoholi ja muut ihmiset. Minä olin aina se viimeinen vaihtoehto, se kenelle ei jäänyt aikaa. Se kenen luokse tultiin käymään ohi mennen, jos sattui jäämään ylimääräistä aikaa. Se, kenelle uhrattiin korkeintaan tunti, kun muille oli aikaa vaikka koko päivä.

Sama kaava jatkui lukiossa. Ihmiset, joiden kanssa olin ystävystynyt edes jotenkin, menivät eri kouluun kuin minä ja muuttivat muille paikkakunnille. Yhteydenpito unohtui. Salla kuitenkin tuli kanssani samaan kouluun, mutta onnistuin taas pilaamaan kaiken ja menetin senkin ystävän.

Ei minulla siis varsinaisesti ole ikinä ollut oikeaa ystävää. Luulin jo hetkittäin, että on, mutta ei ole. Ei oikea ystävä laita kaikkia muita asioita minun edelleni. Oikea ystävä etsii aikaa minulle. Oikea ystävä pitää huolen, että yhteydenpito ei ole yksipuolista. Oikea ystävä kertoo kaikki salaisuutensa minulle ja voin luottaa häneen ja kertoa kaiken hänelle. Oikea ystävä ei valitse kavereitaan sen perusteella, kenestä on hänelle eniten hyötyä. Oikea ystävä ei hylkää minua toisen ihmisen takia.

Onko se liikaa vaadittu? Ei kai, mutta silti olen yksin. Kai minussa itsessäni on jotain vikaa. Ehkä minä en ole oikea ystävä. Parhaani olen yrittänyt, mutta ilmeisesti olen epäonnistunut siinäkin, niin kuin kaikessa muussakin.

En tiedä, miltä tuntuu aito ystävyys. En ole kokenut sitä ikinä, enkä tiedä tulenko kokemaan.

Kun mä kosken sua, sä annat mulle virtaa, mun sydän hakkaa mun verisuonten kanssa kilpaa

Tänään on siis se päivä kun Tommin pitäisi soittaa. Äsken kun tulin koulusta, näytti Salla kuitenkin menneen Tommille. Jos hän siellä koko päivän meinaa olla, ei herrasta kuulu tänäänkään mitään. Saa luvan kuulua, kerran lupasi.

Tommin on korkea aika laittaa minut Sallan edelle. Minä odotan ja hän saa luvan pitää huolen siitä, etten odota turhaan!

Rakkaus on sitä, että välittää ja rakastaa eikä koskaan halua menettää

Istun ja tuijotan tietokoneen näyttöä. Tekisi mieli kirjoittaa, mutta en tiedä, että mistä aiheesta. Selaan läpi Candyn blogia. Mitä häneltä on kysytty? Mitä olen unohtanut kertoa? Mitä lukijat haluavat tietää? Mitä itse haluan tietää, kun myöhemmin luen vanhoja postauksiani?

Ajattelin ensin, että voisin tehdä jonkunlaisen kysymyspostauksen, mutta sitten tulin siihen lopputulokseen, että kysymyksiä tuskin kuitenkaan tulisi tarpeeksi, joten päädyin siihen, että voitte laittaa kysymyksiä kommenttiboxiin ja vastailen niihin siellä, niin kuin tähänkin asti olen tehnyt.

Tässä kuitenkin jotain kysymyksiä, joita Candyn blogista löysin ja jotain, mikä ehkä on jäänyt kertomatta.

"Miltä tuntuu olla toinen nainen?"

Tästä olenkin jo melko paljon täällä kertonut. Siitähän tämä koko blogi loppujen lopuksi kertoo. Elämästäni toisena naisena, kakkos vaihtoehtona, "vara venttiilinä", niin kuin joku lukija aikoinaan asian ilmaisi. Ei ole helppoa olla kokoajan "varalla" ja tietysti olisin mielummin se ensimmäinen ja ainoa vaihtoehto, mutta mielummin elän näin, kuin kokonaan ilman Tommia. Ei se siis hyvältä tunnu, mutta kestän sen ainakin toistaiseksi.

"Tietääkö Tommi tästä blogista?"

Ei tiedä, eikä tule varmasti koskaan tietämäänkään. Tämä on minun oma tapani purkaa ahdistusta ja selvitellä ajatuksia, enkä halua hänen tietävän tästä. Hän kuitenkin yrittäisi udella osoitetta niin kauan, että kerron sen hänelle ja sitten en voisi kirjoittaa enää niin avoimesti kuin ennen. 

"Miten pystyisit luottamaan Tommiin, jos päätyisitte yhteen?"

Tätä olen miettinyt paljon. Tosi paljon. Miksi hän ei pettäisi minua, kun pettää Sallaakin? En tiedä. Minä vain haluan uskoa, ettei hän pettäisi. Minä en ole sellainen mustasukkainen hirviö, kun Salla on. Antaisin vapauksia, enkä kieltäisi kaikkea, niin ei tulisi houkutuksia. Olenhan tällä hetkellä Tommille se "kielletty hedelmä".

"Mitä tekisit, jos Tommi nyt jättäisi sinut?"

En tiedä. En todellakaan. En kylläkään usko, että Tommi minua jättää, mutta jos sellainen tilanne tulee eteen, olisin ihan totaalisen hukassa. Kertoisin ehkä Sallalle, ehkä en. Vaikea kysymys...

Eipä tässä nyt muuta tule mieleen, pää lyö tyhjää. Heitelkää kysymyksiä jos keksitte jotain. Vastailen mielelläni, minulla ei ole muuta kuin aikaa. Tommi ei siis ole soittanut ainakaan vielä...

Valheet ovat lapsia. He teettävät töitä, mutta se on hyväksi. Heissä on tulevaisuus.

Tommin pitäisi siis soittaa tänään tai huomenna. En tiedä soittaako hän vai ei, mutta olen jo valmiiksi miettinyt mitä haluaisin sanoa hänelle. En oikeastaan vieläkään tiedä.  Ajattelin ainakin yrittää nyt saada sovituksi sen päivän, jolloin oikeasti näemme niin, että hänkin on selvinpäin. Kuinka vaikeaksi voi senkin asian tehdä? No, ehkä me tällä viikolla näemme. Toivottavasti. 

Olen kyllä itsekin melko kiireinen loppuviikosta, koulu loppuu ja loma alkaa ja minulla on melko paljon asioita järjesteltävänä vielä koulun kanssa ennen lomaa.

Olen miettinyt tänään myös yhtä asiaa, jonka Tommi otti puheeksi yöllä. Moni Tommin sukulaisista on kuulemma ihmetellyt hänen ja Sallan ikäeroa ja Salla on siis saman ikäinen kuin minä, joten tämä asia pätee myös minun ja Tommin kohdalla. Tommi on 22-vuotias ja minä 17, ikäeroa löytyy siis viisi vuotta. Ei se minusta ole suuri ero. Jos Tommi olisi vaikka kymmenen vuotta vanhempi kuin minä, ymmärtäisin ihmettelyn kyllä, mutta en näin pienellä erolla. Toki olen vielä alaikäinen ja Tommi on ollut täysi-ikäinen jo jonkin aikaa, mutta silti.

Onko tämä teidän mielestänne paha ikäero? Kuinka paljon vanhemman kanssa pystyisitte itse seurustelemaan?

Ja vielä, kiitos tosi paljon kaikista kommenteista, mitä olette viime postauksiin laittaneet! Ne tsemppaavat paljon ja piristyn aina, kun huomaan saaneeni uusia kommentteja. Myös kävijämäärät ovat olleet nousussa, kiitos siitä.

Sanoja riittää, mutta kuinka monta niistä pystyt lunastamaan?

Tosiaan, Tommi soitti eilen.

"Mä tulin just kotiin, oon ollu yhen kaverin kanssa pääkaupunkiseudulla pari päivää hoitamassa työasioita."

"Aa, okei. Sun piti soittaa mulle jo pari päivää sitten, taisitpa unohtaa mut taas."

"Sori, hei oikeesti. Mä en muistanu yhtään! Mut nyt mä soitin, tuli ikävä."

"Ei tää voi jatkua näin. Mä en jaksa sitä, että mä vaan odotan kokoajan. Salla ja kaverit ja alkoholi menee kokoajan mun edelle. En mä jaksa odottaa enää."

"Kyl tää tästä hei, mulla vaan on nyt niin paljon kaikkea, mut kyl mulla kesällä on enemmän aikaa sulle. Uskothan sä mua?"

"En. Sä valehtelet mulle kokoajan. Me ei edes nähdä ikinä, paitsi jos sä olet humalassa. Kai sä tajuat, että joudut ennemmin tai myöhemmin valitsemaan mun ja Sallan välillä ja tiedän, että valitset Sallan etkä mua?"

"En mä joudu. Kukaan ei saa ikinä tietää tästä, jos sä et kerro. Me voidaan kyllä nähdä useammin nyt, mä lupaan."

"Sä oot luvannu mulle niin monesti aiemminkin. Sun sanoillas ei oo enää mitään merkitystä mulle. Voitko nyt vaan tehdä tän helpommaks mulle ja valita Sallan nyt, etkä kiduttaa mua enää yhtään kauempaa?"

"En mä halua luopua susta, sä oot mulle niin tärkeä, mä välitän susta oikeesti. Mä lupaan, että sun ei tarvi odottaa enää."

"Sä soitat vähintään kahden päivän välein ja me nähdään tässä viikon sisällä, niin että sä oot selvä. Tajuutko sä nyt? Tai jos sä et halua, niin ei sit. Sano se sit nyt, niin mä luovutan ja sä voit tehdä mitä ikinä haluat."

"Kyllä mä tajuun, anteeks että oot joutunu oottaa mua, en mä tajunnu, että sä oikeesti välität. Mä soitan sulle huomenna tai ylihuomenna niin sovitaan et milloin nähdään."

Että sillälailla. Ei hän halua luovuttaa, en vain tiedä miksi. Kai hän oikeasti välittää. En vieläkään ole tyytyväinen lopputulokseen, ei tämä voi jatkua näin. Kyllä Tommi joutuu jossain vaiheessa valitsemaan joko minut tai Sallan, hän ei vain halua myöntää sitä itselleen.

No, kului pari tuntia tästä puhelusta ja olin juuri käymässä nukkumaan. Puhelimeni soi ja se oli Tommi.

"Tuutsä hei mun kanssa tohon huoltikselle kahville?"

"Nyt vai? Ootsä kännissä taas?"

"No pari otin kaverin seurana tossa baarissa, mulla on huomenna vapaapäivä."

"Eli nähdään nyt ja sit sun ei tarvi nähdä mua taas viikkoon?"

"Ei, kun tätä kertaa ei varsinaisesti lasketa, mä oon humalassa. Nähdään oikeesti selvinpäin ihan tässä lähipäivinä."

"Mä tuun, nähdään vartin päästä siinä huoltsikan edessä."

Niin me sitten nähtiin. Herra jopa vaivaantui tulemaan paikalle. Hänellä on kuulemma ollut ikävä ja hän on ajatellut minua kokoajan. Silti hän unohti soittaa. Just. Jossain vaiheessa ärsyynnyin ihan täydellisesti ja riitelimme taas, mutta hän onnistui lepyttämään minut. Puhuimme myös kaikesta ahdistavasta, minun menneisyydestä, hänen menneisyydestä, tulevaisuudesta ja kaikesta. Saatoin hänet kotiin ja halasimme pitkään.

"Sä oot tärkeä mulle, älä jätä mua ikinä yksin, jooko?"

"Sulla on Salla, sun kaverit, sun perhe ja sukulaiset. Mulla ei oo ketään. Tajuutko sä nyt? Et se oo sä joka jää yksin vaan minä."

"Kyllä me löydetään sulle ystäviä. Ja mä olen aina sun ystävä. Sä oot tärkee, mä soittelen sulle heti kun ehdin. Hyvää yötä."

En tiedä enää mitä pitäisi ajatella. Hän on niin ihana ja niin kamala samaan aikaan. No, saa nähdä mitä tapahtuu kun kerrankin tapaamme niin, että hän on selvä. Enkä vieläkään tiedä, että olemmeko vain ystäviä, vai voisiko meistä joskus tulla jotain muutakin. Tuskin. En tiedä.

Ajat on muuttuvii, hajotin kukkaruukkusi, sä väsytit mut uuvuksiin, on pakko laittaa luukku kii

En ole varmasti ikinä itkenyt niin paljon kuin äsken. Tommi soitti. Puhuimme lähes tunnin puhelimessa ja minua ahdistaa nyt vielä enemmän kuin ennen sitä puhelua. Pakko saada selvitellä ajatuksia, päivitän tarkemmin tuosta puhelusta huomenna.

Sen verran kerron kuitenkin, että jatkamme ystävinä edelleen, vaikka olimme taas hyvästejä jättämässä. En tiedä jaksanko tätä enää, mutta menemme kahville heti kun herra ehtii (eli emme pitkään aikaan...) ja puhumme silloin lisää...

En vaan pysty tähän enää, minua ahdistaa liikaa.

Tästä kuitenkin enemmän huomenna...

Kun jälleen pöytäs puhdistat ja alkuun siirrät nappulat

"Tommi ei ole enää sinkku, vaan parisuhteessa."

Eipä sentään kehdannut mainostaa, että kenen kanssa. Siksi hänestä ei ole kuulunut. He ovat yhdessä taas. Ja hän on kai unohtanut minut kokonaan. Teki ihan mieli muistutella olemassaolostani tykkäämällä tuosta päivityksestä, mutta en kehdannut. Siitä se vasta olisi sota syttynyt. Kyllä minä kohta otan yhteyttä, jos hänestä ei kuulu. Huhhuh mikä idiootti.

Toivo katos matkal, kuka mä oon sitä omimaan

Tommista ei ole kuulunut mitään vieläkään. Hän välttelee minua ja niin välttelevät kaikki muutkin. Istun taas yksin kotona ja kulutan aikaa. Kaikki pyörii vain paikallaan.

Minulla on tylsää ja otan mielelläni linkkejä vastaan. Linkittäkää jotain. Blogejanne, muiden blogeja, musiikkia, mitä vain.

Ja vielä, kiitos eilisen postauksen kommenteista, olette ihania ♥

Tyttö on romuna, monessa osassa

Miksi en kelpaa kenellekkään? Miksi en ole ikinä se ensimmäinen vaihtoehto? Mikä minussa on vialla?

Minun luokseni tullaan vasta silloin, kun kaikki muut ovat kiireisiä. Minä en ole ikinä kiireinen. Minulla on aina aikaa. Minä olen se viimeinen vaihtoehto, se kenelle soitetaan silloin, kun muut eivät vastaa. Minua ei ikinä pyydetä mihinkään. Minä saan aina olla pyytämässä ja silti olen aina yksin. Olen vain taakka. Se, jonka kanssa on joskus pakko mennä johonkin, koska ei enää kehtaa kieltäytyä.

Vietän iltani yksin. Käyn yksin kahvilla ja ostoksilla. Olen se, ketä katsotaan elokuvissa säälivästi, koska olen yksin. Öisin en saa unta, koska en osaa nukkua yksin. Kävelen öisillä kaduilla ja katselen juhlista tulevia pariskuntia ja kaveriporukoita puistossa. Hymyilen tekohymyä, koska en jaksa hymyillä yksin. Ei minulla ole mitään aihetta siihen.

Milloin elämästä tuli tälläistä? On se ollut tätä jo kauan, mutta vasta viime aikoina olen tajunnut sen. Ei minulla ole mitään tavoitteita, en mitään, minne pyrin. Ei ole mitään suunnitelmia tulevaisuuden suhteen, ei mitään, minkä eteen teen töitä. Ei ole mitään, minkä takia nousen aamuisin ylös. Koko päivä menee rutiinilla. Nousen sängystä, koska minun täytyy. Menen kouluun, koska minun täytyy. Koulun jälkeen tulen kotiin. Mitä teen sen jälkeen? En mitään. Kaikki muut menevät johonkin ystäviensä kanssa, harrastavat jotain tai panostavat koulunkäyntiin, mutta minä en. Ei minulla ole harrastuksia. Ei ole innostusta harrastaa mitään, minua väsyttää liikaa. Ja sitäpaitsi, en ole hyvä missään. Ei minulla ole ketään, kuka haluaisi viettää aikaa kanssani, auttaa minua läksyissä, jutella, käydä kahvilla. Ei kukaan halua.

Aika vain kuluu, istun asunnossani ja kuuntelen kellon tikitystä. Jossain vaiheessa tajuan, että päivä alkaa olla lopuillaan, olen unohtanut syödä, enkä oikeastaan ole tehnyt mitään muutakaan. Jotenkin kummallisesti olen saanut kuitenkin puettua päälleni, olen jopa meikannut. Kävinkö jossain tänään? Saatoin käydäkkin. En ole varma oliko se tänään vai eilen. Selaan puhelutietoja, kukaan ei ole soittanut minulle tänään, enkä minä ole soittanut kenellekkään. Ikkuna on auki ja minulla on kylmä. Milloinkohan avasin sen ja onko minulla ollut kylmä jo kauankin? En jaksa nousta sulkemaan ikkunaa. Pian unohdan taas sen kylmyyden.

Olen ollut tässä maailmassa jo 17 vuotta. Miksi? En ole saanut aikaan mitään hyödyllistä. Kuinka kauan olen täällä vielä ja miksi? Onko tällä kaikella joku tarkoitus? Ei minusta ole mitään hyötyä kenellekkään, ei kukaan tarvitse minua. Ahdistaa. Miksi olen täällä vielä ja mikä on tämän kaiken tarkoitus?

Toivoin, että kaupunki olis kadonnut ja minä sen kanssa

Tommi ja Salla ovat ilmeisesti edelleen erossa, ainakin juorujen perusteella. Tommista ei silti ole kuulunut mitään pariin päivään. Kävin tänään hänen työpaikallaan, hän on kuulemma sairaslomalla. Ei tainnut olla helppo ero, mutta toivottavasti pysyvä. Ja toivottavasti Tommi ei hylkää myös minua nyt. Se nähdään aikanaan, nyt minulla ei ole voimia ajatella koko asiaa. Uupumus yrittää ottaa vallan taas.

Uusimmassa Demissä oli melko hyvä kirjoitus masennuksen sairastaneelta kirjailijalta, Emmi Itärannalta. Jotkut kohdat tästä tekstistä olivat kuin suoraan elämästäni.

"Makaan kerrostaloasuntoni lattialla, sillä en jaksa nousta. Pyykkikori pursuaa yli, tiskit kerääntyvät torniksi keittiössä. En huomaa illan tuloa. On kuin koko keho olisi kääritty tummaan, painavaan, hiertävään peitteeseen. Eikä vain ihoa, vaan luut, hermot ja tunteet: jokainen ajatus käynnistää ketjureaktion, joka nostaa kyyneleet silmiin. 

Puhelin muuttuu ongelmaesineeksi. Kun soitan jollekulle, suustani purkautuu pelkkää pahaa oloa. Jälkikäteen tunnen syyllisyyttä."

Ei mitään lisättävää.

Oo siellä jossain mun

Tosiaan, toinen postaus tuossa alapuolella, lukekaa se myös! Halusin kirjoittaa tämän postauksen asiat erikseen, koska ajatuksia on niin paljon, että olisi mennyt liian sekavaksi, jos olisin tunkenut ne kaikki samaan postaukseen.

Olen varsinkin tänään miettinyt tosi paljon, että mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Nyt kun Tommi ja Salla ovat eronneet, toivottavasti pysyvästi, niin mitä tulee tapahtumaan minun ja Tommin välillä? Haluaako hän minut oikeasti, vai tuleeko minusta vain laastari hänelle? Salla korvike? Seurustelemmeko me joskus oikeasti niin, että kaikki tietävät siitä? Niin, että voimme facebook -profiilissa laittaa toistemme nimet parisuhde statukseen? Niin, että voimme kävellä käsikkäin kaupungilla, suudella ruuhkabussissa, kävellä puiston halki illalla, kun kaikki tutut ovat siellä?

Jos näin tulee joskus tapahtumaan, ei se ole helppoa. Riskeeraan kaiken Tommin takia. Salla tulee aiheuttamaan meille, tai ainakin Tommille ongelmia vielä, tiedän sen. Ei hänestä pääse eroon näin helpolla. Juorut lähtevät liikkeelle ja minusta ja Tommista tulee koko kaupungin vihatuimmat ihmiset. Ystäviä ei ole nytkään paljon, mutta ei niiden määrä tule ainakaan lisääntymään suhteemme julkistamisen jälkeen. Pelkään kokoajan, että ne vähätkin ystävät lähtevät ja yritän pitää niistä kiinni kynsin ja hampain. Yritän tehdä parhaani ollakseni hyvä ystävä.

Nyt ajatukseni hyppäävät jo niin kauas tulevaisuuteen, että näin tulee tuskin koskaan tapahtumaan, mutta aina saa haaveilla. Aina saa ja pitää olla tavoitteita. Ilman niitä elämästä ei tulisi mitään. Tosiaan, toivon, että joskus kaukana tulevaisuudessa, kun minulla on koulu käyty ja olen täysi-ikäinen ja vapaa tekemään mitä haluan, voisimme Tommin kanssa muuttaa pois täältä. Tässä kaupungissa kaikki tuntee kaikki, juorut liikkuvat ja ihminen tulee vihatuksi helposti. Haluaisin saada uuden alun jossain, en välttämättä kovin kaukana täältä, mutta jossain muussa kaupungissa. Uusien ihmisten kanssa, joilla ei ole ennakkoluuloja meitä kohtaan. Haluaisin muuttaa omakotitaloon, jossa on sopivan kokoinen piha, ei liian pieni, mutta sen kokoinen, että sen jaksaa pitää siistinä. Haluaisin vaaleanpunaisen keittiön, suuren sängyn ja valkoiset lakanat. Haluaisin pienen, suloisen olohuoneen, jossa voisin juoda kahvia ystävien kanssa. Ei mitään liian täydellistä, hieman sekavan ja suloisen kodin, sellaisen, jossa uskaltaa olla oma itsensä, voi tuntea olonsa kotoisaksi. Haluaisin suuret ikkunat ja puutarhan. Haluaisin lapsia, kaksi tai kolme. Pojan ja tytön, jos kävisi hyvä tuuri. Haluaisin mieluisan työn jostain kotini läheltä. Myös Tommilla olisi oman alansa työ, kohtalainen palkka molemmilla, niin, että rahaa jää säästöön. Tommi haluaisi tulevaisuudessa naimisiin, eikä minullakaan ole mitään sitä vastaan. Hienot sormukset, ei liian kalliit, mutta kauniit ainakin. Kävisimme ulkona syömässä ainakin kerran kuussa, pitäisimme parisuhdetta yllä. Eläisimme näin yhdessä loppuun asti. Täydellistä.

(http://weheartit.com/)

Epärealistisia haaveita, joiden eteen teen kaikkeni. Ehkä jonain päivänä edes osa niistä toteutuu. Joko Tommin kanssa tai sitten ei. Sitä ei tiedä kukaan, mutta aina saa haaveilla. Nyt palaan taas maanpinnalle. Elän tässä hetkessä, odotan puhelua Tommilta, en tiedä milloin sen saan, mutta odotan. Kyllä hän on kaiken sen odottamisen arvoinen.

Sun puolesta valmis oon antamaan kaiken, ja uhraamaan vaikka mun henkeni

Sadas postaus! Alle kahdessa kuukaudessa yli sata postausta, melko paljon mielestäni. Ajatuksia on paljon ja olen todennut tämän loistavaksi tavaksi selvittää niitä. Kiitos teille, että olette siellä kommentoimassa ja tsemppaamassa minua. Kiitos myös niistä negatiivisista kommenteista. Minulle tosiaan on suotu ne ihanat anonyymit, jotka osaavat perustella mielipiteensä ja tuovat sen asiallisesti julki, eivätkä vain heittele jotain julmaa haukkumiskommenttia. Kiitos, olette ihania kaikki!

Yksi ihana tuli minua piristämään tänne äsken, ystävä, jota ilman en pärjäisi. Ainut ystävä. Olimme vain, tekemättä mitään. Kaikki on täydellistä juuri niin, edes hiljaisuus ei ole kiusallista, vaan ihanaa. Miten voikaan yksi ihminen tehdä noin iloiseksi?

Tommista ei ole kuulunut mitään. Mutta tiedän kyllä miksi ja ymmärrän ihan täysin.
"Tommi ei ole enää parisuhteessa, vaan sinkku.", ilmoitti facebook taas. Ehkä se on tällä kerralla lopullista, ehkä. Annan hänelle nyt aikaa, hän soittaa kyllä kun siltä tuntuu. En roiku perässä, vaan annan tilaa.

Vaikka hänellä ja Sallalla meni huonosti, kyllä ero on silti kova paikka hänelle. Ehtivät he melkein puoli vuotta seurustella, he näkivät lähes päivittäin. Kyllä heilläkin oli niitä hyviä hetkiä ja yhteisiä muistoja ehti syntyä paljon. Vaikka Tommista varmasti tuntuu nyt pahalta, niin toivon, että hän ymmärtää eron olevan ainut oikea ratkaisu. Ei hän voi jatkaa enää Sallan kanssa. Siinä suhteessa oli liikaa valheita, liikaa tuskaa. Ei se vain olisi toiminut. Sen näki jo ulkopuolisetkin, että eivät he olleet aidosti onnellisia. He eivät olleet sellainen pari, mistä onni näkyi kilometrien päähän. Eivät he olleet yhdessä sellaisia, että muut ihailivat ja kadehtivat heitä kun he kävelivät kadulla vastaan.

Kai se olin osittain minä, kuka pilasi kaiken. Olen myös miettinyt, että jos minua ei olisi, olisiko kaikki Tommin ja Sallan välillä toisin. Väitän, että ei olisi. Kyllä vikaa oli myös Sallassa. En tiedä, olisiko Tommi pettänyt jonkun muun kanssa, jos minä en olisi sattunut kohdalle, mutta Salla ainakin olisi pilannut suhteen joka tapauksessa. Hän vaatii niin paljon huomiota. Hän haluaa olla se ainut, eikä kestä, että Tommilla oli edes ystäviä. Se pilasi kaiken. Tottakai myös minulla oli osani, mutta se ei ollut se ratkaiseva tekijä. Eihän Salla edes tiedä meistä. Eikä toivottavasti ikinä saa tietääkkään.

Kirjoitan tuota pikaa toisen postauksen tähän perään, koska ajatuksia on niin paljon ja haluan sisällyttää yhteen postaukseen aina yhden suuremman ajatuksen, ettei mene liian sekavaksi. Palaillaan siispä kohta!

Peiton käärin rullaksi, sen asettelen viereeni, kuvittelen että siinä oot

Tommi soitti yöllä.
"Mä lähden käymään yhdellä kaverilla tossa parin sadan kilsan päässä, tuun huomenna illalla, soitan kun oon kotona. Oot rakas."
Kenelle kaverille hän keskellä yötä lähti, miksi ja minne? No jaa, ehkä hän oikeasti meni kaverilleen. Siitä taas en tiedä, että soittaako hän tänään vai ei. Saa nähdä, minä odotan.

Eipä oikeastaan muuta kerrottavaa nyt. Mitään ei tapahdu, istun kotona tekemättä mitään. Ystävät olisivat ihan kivoja. Tai Tommi. Täällä minä olen. Itseni kanssa.

Sain eilisen postauksen kommenteissa erään lukuvinkin ja aion lukea kyseisen kirjan kunhan ehdin. Olisiko teillä muilla mitään lukuvinkkejä? Myös hyviä biisejä ottaisin ilomielin vastaan. Piristäkäähän minun perjantaita ja vinkkailkaa jotain! 

Sun ei tarvi kertoo miten hyvin toi sun kaavas toimii

Ahdistaa. Enemmän kuin koskaan. Tommi soitti äsken, mutta ei tämä siitä johdu. Tuntuu vain, että kaikki kaatuu päälle. Väsyttää liikaa, mutten pysty nukkumaan. En vain saa unta. Paniikkikohtauksenkin sain tänään taas pitkästä aikaa, tosi kiva. Kaikki vanhat asiat pyörivät mielessä ja kaikki uudet ongelmat niitten seassa. Minulla on omatunto. Se on herännyt talviuniltaan taas. Olisi pysynyt piilossa vielä hetken. En kaivannut sitä. En sitten yhtään.

Mitä minä teen? Miten saan ikinä kaikki ongelmat selvitettyä? Aina kun luulen saaneeni yhden ongelman selväksi, tulee uusi ongelma. Joka kerta. Kaikki kaatuu päälle. Olen jumissa, enkä pääse irti.

En ole tyytyväinen tähän minun ja Tommin tilanteeseen. Tommi on. Tottakai on, miksi ei olisi? Hänellä on kaksi naista, on varaa valita kumman haluaa tänään. "Salla maanantaina, Ada tiistaina..."
Mutta kyllä minä mielummin olen tässä tilanteessa, kuin kokonaan ilman Tommia. En vain pysty luopumaan hänestä. Hänen takiaan kestän tämän kaiken. Mutta olisihan se kiva, että voisimme liikkua yhdessä julkisesti, eikä tarvisi olla piilossa kaikilta katseilta. Voisimme olla edes ystäviä ilman jatkuvaa salailua, mutta ei.

En tiedä mitä teen. Sallalle kertominen ei ole vaihtoehto, luovuttaminenkaan ei ole. Minun täytyy vain kestää. Mutta kuinka kauan vielä?

Mut tiedätsä oikein kuinka mä pelkään, et vielä tää juttu puukottaa selkään

Eilen illalla yhdeltätoista me lähdettiin ja aamulla kuudelta olin kotona. Oli ihanaa pitkästä aikaa tehdä jotain "normaalia", sellaista, mitä muut ikäiseni tekevät.

Olin muutenkin jo tosi onnellinen, mikä on melko harvinaista ja kaiken kruunasi puhelu Tommilta. Ei hänellä ollut mitään eityistä asiaa, kunhan soitti ja kyseli mitä kuuluu. Myöhemmin yöllä onnistuimme hankkimaan itsellemme ongelmia ja mietimme, keneltä pyytäisimme apua. 

"Mä soitan Tommille. Ei se auta meitä kuitenkaan, mut kunhan testaan."

"Anteeks, että mä tähän aikaan soittelen sulle. Oothan sä yksin?"

"Oon yksin, ei haittaa yhtään, että soitit. Itketkö sä?"

"Mä tarvin nyt oikeesti apua, sano mulle mitä mä teen."

"Tulkaa hei meille nyt, katsotaan sitten mitä me tehdään. Oo ihan rauhassa nyt vaan, ei oo mitään hätää. Nähdään ihan just."

Minua oikeasti pelotti ja Tommikin huomasi sen. Jo pelkkä hänen äänensä kuuleminen rauhoitti minua ja yllätyin, että hän todella halusi auttaa. Siellä me istuttiin Tommilla vähän aikaa ja lähdin sitten kotiin nukkumaan ja ystäväni meni omaan kotiinsa. Ongelma taisi onneksi selvitä itsestään, vaikka ensin olinkin tosi peloissani.

Tommi soitti vielä aamulla ja varmisti, että kaikki on hyvin. Nyt olen vielä entistäkin vakuuttuneempi siitä, että hän oikeasti välittää. Minun ihana mies. Tai ei minun, mutta melkein.

Välillä jo mietin, että mikä taka-ajatus tässä on. Miksi hän on niin kiltti? Liian kiltti jopa. Auttoi, vaikkei saanut mitään vastineeksi. Ehkä hän vain oikeasti välittää. Haluan uskoa niin. Ihana mies <3

Paras

Istun sohvalla ja odotan. "Olispa kello jo ykstoista, olispa se jo!" Mutta tällä kertaa en odota Tommia. Tällä kerralla en ole epävarma. Olen lähdössä kahville ystäväni kanssa. "Jes, joku haluaa tulla mun kanssa!" Ja tiedän, että hän tulee. Tommista ei voi ikinä olla varma, mutta nyt tiedän, etten joudu menemään yksin. Olen tälläinen yöeläin, kahvilla ei voi ikinä käydä normaaliin aikaan, vaan keskellä yötä. Mutta ei se mitään, tykkään olla yöeläin.

Odotan yhtätoista niin paljon. Vielä tunti ja viisi minuuttia, vielä tunti ja neljä minuuttia, vielä tunti ja kolme minuuttia, vielä tunti ja kaksi minuuttia, vielä tunti ja yksi minuutti...

Koko päivän kohokohta, kenties koko viikon. Joku haluaa tulla kanssani. Yleensä istun kahvilla yksin, luen ehkä sanomalehteä, katselen ohi kulkevia ihmisiä, mietin. Ei ketään kenelle puhua, ei ketään kuka vain olisi siinä, seuranani juomassa kahvia. Mutta kerrankin joku tulee kanssani. Jes!

Voisin ihan valehtelematta lähteä kenen tahansa kanssa kahville. Ihan kenen tahansa. Jos joku tulisi minua pyytämään, lähtisin varmasti. Tykkään olla ihmisten kanssa. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kukaan ei halua tutustua minuun, eikä olla kanssani. Paitsi tuo yksi ihana.

En malta odottaa. Maailman parasta seuraa ja kupillinen höyryävää kahvia. 

Tämä merkitsee minulle tosi paljon. Ihana nainen. Paras.

Kiinni kuvitelmiin ja odotuksiin, jotka on nousseet niin korkeelle, ettei mitenkään voi täyttää

Mitähän se mies oikein touhuaa? Salla on taas kotona, hän ei ole ollut Tommilla yötä moneen päivään, mutta Tommi on silti kotonaan. Tänään hän ei ole edes töissä. Miksi? En todellakaan tiedä. Miksi hän ei soita? Miksi hän ei ole Sallan kanssa? Idiootti. Ota tuollaisesta nyt sitten jotain selvää.

Salaisuuden taakka painaa minua taas. En jaksa kantaa sitä yksin. Haluan Tommin tänne. Nyt heti. Ei hän voi jättää minua taas yksin. Tämä on niin väärin.

Olen vihainen ja pettynyt, mutta tiedän, että Tommi saa minut taas lepytettyä. Hän tulee lähelle, kuiskaa korvaan, silittää hiuksiani ja kaikki unohtuu taas.

En halua enää. En halua olla yksin. En halua valehdella. En halua odottaa. Minua väsyttää liikaa.

Sometimes we have to be away from the people we love, but that doesn't make us love them any less, sometimes it makes us love them even more.

Tommista ei ole edelleenkään kuulunut mitään. Olisikohan se ollut sunnuntai vai maanantai yö kun hän viimeeksi soitti ja sen jälkeen ei mitään. Hän on kyllä ollut joka päivä töissä illat ja aamuisin minulla on koulua, joten emme olisi edes ehtineet nähdä, paitsi yöllä, mutta olisi hän voinut edes soittaa.

Mutta ei hän soita. Ei hänen tarvitse, koska hänellä ja Sallalla menee hyvin taas. Ei mene kauaa. Minä pidän siitä huolen. Kun muistutan olemassaolostani, häntä alkaa ahdistaa niin paljon, ettei hän voi olla Sallan kanssa enää ja heille tulee taas riitaa. Odotan edelleen sitä pistettä, kun riita menee niin pitkälle, että he eroavat lopullisesti. Tuo on mielestäni jo naurettavaa, että facebook ilmoittaa joka toinen päivä, että he ovat parisuhteessa ja joka toinen päivä, että he ovat eronneet. Omapahan on virheensä. Mitäs rakastui kahteen samaan aikaan!

No joo, tiedän kyllä, ettei tunteille voi mitään. En minäkään voi, mielummin minä sinkkuun olisin rakastunut, kuin varattuun. Mutta silti, pitäisi pystyä valitsemaan. Ja mielestäni minä olen se oikea valinta. Jos Salla olisi täydellinen hänelle, ei hän kävisi vieraissa.

Ajattelin vielä illalla mennä lenkille ja kävellä myös Tommin työpaikan ohi ja katsoa onko hän siellä. Voisin jopa poiketa käymään. Hän kyllä kielsi ja ymmärrän sen itsekkin, että voimme jäädä kiinni melko helposti ja syyt tulevat taas minun niskoilleni, mutta en jaksa välittää enää. Haluan nähdä Tommin, vaikka sitten sillä riskillä, että näen Sallan myös. Saa nähdä, ehkä menen käymään siellä, jos hän nyt ylipäätänsä on töissä...

Miksi elää elämää unelmasta unelmaan ja pelätä päivää jolloin unelmat loppuu ♥

Minua ahdistaa taas äärettömän paljon. Salla on Tommilla, minä olen yksin kotona. Onko tämä kaikki sittenkin vain yksi iso virhe? Minun olisi pitänyt kertoa Sallalle jo aikoja sitten. Nyt on liian myöhäistä.

Haluaisin puhua tästä jollekkin, mutta pelkään ihmisten reaktiota. "Kerran pettäjä, aina pettäjä" tuntuu olevan aika monen ihmisen mielestä paikkaansa pitävä lause, joten miksi he eivät miettisi minustakin samanlaisia asioita? Vaikka en ketään varsinaisesti pettänyt, koska olen sinkku, mutta silti. Mitä jos ihmiset kuulevat tästä ja saan sellaisen maineen, että isken vain varattuja miehiä? En minä varattua halunnut, enkä mitään seksisuhdetta. En vain voinut tunteilleni mitään. Mutta tiedän, että minun ei olisi pitänyt sotkeutua tähän, enkä aio enää ikinä sotkeentua varattuihin. En sen enempää kavereiden poikaystäviin kuin muidenkaan.

Sanani tuntuvat täysin mitättömiltä, koska aiemmin olen aina ollut sitä mieltä, että kaverin omaan ei kosketa ja olen myös inhonnut pettäjiä. Nyt kuitenkin olen kääntänyt pääni molemmissa asioissa. Mutta tässä pääni ei käänny. En enää ikinä iske varattua. En ikinä.

Aina sanon, että en kadu mitään, enkä kadu tätäkään. Kaikella on tarkoitus ja virheistä oppii. En muuttaisi mitään asioita tekemättömiksi, koska olen myös saanut tältä suhteelta niin paljon. Ja tulen toivottavasti vielä saamaan. Tottakai tämä myös satuttaa, mutta minä kestän. En jätä leikkiä kesken.

Me kolme, minä, Salla ja Tommi, olemme kaikki pelinappuloita suurella pelilaudalla. Juuri kun luulen tietäväni seuraavan siirtoni, joku nappula liikkuu sääntöjen vastaisesti ja sekoittaa koko pelin. Välillä luulen olevani pelin kuningatar, mutta sitten tajuankin olevani vain sotilas. Mutta en enää tiedä, kuka hallitsee koko peliä. Silloin kun se en ole minä, luulen sen olevan Tommi. Mutta mitä jos se onkin Salla? Kaikki langathan ovat loppujen lopuksi hänellä. Minä voisin ne häneltä ryöstää, syödä hänen pelinappulansa, mutta en sitä tee. En halua Sallalle mitään pahaa, vaikka minulla olisikin oikeus siihen.

Mä en oo tunnevammanen, mul on tunteet

Tänään aamulla ajattelin skarpata ja mennä ajoissa kouluun. Olin siellä jopa puoli tuntia ennen tunnin alkua ja istuin lukemassa ruotsin kirjaa käytävällä. Ketään ei ollut vielä missään, koko käytävä oli tyhjä. Heitin kirjan laukkuun ja lähdin vessaan laittamaan hiuksia kiinni. Juuri kun kävelin käytävää pitkin, jonka päässä vessat ovat, vessan ovi aukesi. Salla. 

Hän tuijotti minua, minä tuijotin häntä. "Voi luoja, ei, ei, ei.", ajattelin. Onnekseni Salla vain lähti tappava katse silmissään pois. Ihme, ettei hän sanonut mitään. En olisi yllättynyt, jos jotain huorakommenttia olisin saanut, mutta ei. Ei mitään. Ehkä hänellä on aloitettu rauhoittava lääkitys tai jotain.

Pelkään yhä ihan tosissani, että Salla hyökkäisi kimppuuni. Hän on oikeasti hullu, jos hän vain päättää, että häntä on kohdeltu väärin. Tommi kyllä kovasti vakuuttelee minulle, että ei Salla minulle mitään tee, mutta itse en olisi niin varma. Ja jos hän päälleni käy, niin sitten tästä tulee isompi juttu. Salla on meinaan ongelmissa sen jälkeen. Ei hänellä ole mitään todisteita minua vastaan mistään, enkä ole mitään laitonta edes tehnyt, mutta jos hän kimppuuni hyökkää niin järjestän hänelle ongelmia.

Ja Salla siis vihaa minua sen takia, että olin hänen poikaystävänsä ystävä. Hän ei tiedä mistään muusta, mitä välillämme on tapahtunut. Ymmärtäisin vihan kyllä, jos hän tietäisi pettämisestä, mutta hän ei tiedä. Sen takia en todellakaan ymmärrä, miksi hän edes vihaa minua.

Tommilla on tänään se työhaastattelu, joten ehkä hän soittaa illalla ja kertoo miten meni. Tai jos se menee huonosti, menee hän mitä luultavammin baariin ja silloin hän soittaa ainakin. Tommilla on kyllä töitä tälläkin hetkellä, mutta ei hänen koulutustaan vastaavaa työpaikkaa, joten siksi hän haluaisi vaihtaa. Yhtä pomppimista työpaikasta toiseen kokoajan, joten toivon todella hänen saavan tämän paikan.

Palataan illalla, jos minulla on taas jotain kerrottavaa. Heippa!

Sen jonka saa, sen hylkää ja unohtaa. Mutta sitä, jota ei saa, aina rakastaa

Salla on Tommilla. Heillä menee siis ilmeisesti taas hyvin, koska melko läheisissä tunnelmissa he olivat kuulemma menneet ovesta sisään.

Kyllä se tuntuu pahalta kuulla, että he liikkuvat jossain yhdessä, vaikka tiedänkin niin tapahtuvan. He seurustelevat, joten ei ole mikään ihme, että he myös liikkuvat yhdessä, mutta en vain halua ajatella sitä. Haluan kuvitella Tommin olevan vain minun ja ne hetket, jolloin en ole Tommin kanssa, yritän ajatella, ettei häntä ole olemassa. Kaikki on minulle helpompaa niin.

Onneksi en näe heitä yhdessä kovin usein ja Tommiltakin kuulen vain ne huonot hetket, joita heillä on. En kestäisi nähdä sitä, miten rakastamani mies rakastaa myös toista naista.

Kyllä minä mielummin olisin miehen ainoa, enkä toinen vaihtoehto. Niin ei vain nyt ole, eikä minulla ole ketään muuta, kenet nyt haluaisin kuin Tommi, joten tyydyn tähän tilanteeseen. Ei tämä silti voi kauaa näin jatkua. Tämä olisi ollut helppoa lopettaa jo ennen kuin se ehti alkaakkaan, mutta en hyppää pois kyydistä nyt. Kaikki on mennyt jo liian pitkälle, minulla on liikaa tunteita. En vain voi jättää tätä tähän. Taistelen sen edestä, minkä todella haluan.

Ahdistaa. Ihan liikaa.

Vaikka me ollaankin kolmestaan, on salaisuus vain kahdella

Tommi soitti yöllä. Baarista, humalassa.

"Mulla tuli ikävä sua."

"Eli suomeks sanottuna sä haluat seksiä?"

"No ei siinäkään mitään vikaa olis, mut mulla tuli ihan oikeekin ikävä"

"Okei. Mullakin on ikävä sua. Milloin me nähdään?"

"Mulla on tiistaina työhaastattelu. Ajattelin, etten välttämättä haluais lähteä täältä ni hain yhtä toistakin paikkaa."

"Aijaa, kiva."

"Mut nähdään tässä joku päivä, mä rakastan sua."

"Mäkin sua. Soita mulle kun sulla on aikaa."

Ihmettelin, ettei herra tullut yöllä käymään. Olisi minullekkin seksi kelvannut, mutta hän päätti juoda itsensä känniin ja mennä kotiin nukkumaan. Tai ehkä hän löysi parempaa seuraa. Ei, en usko. Ei hän olisi nähnyt vaivaa etsiäkseen naista eikä Salla siellä ollut, sen tiedän.

Puhuimme myös yhdestä Tommin ystävästä, joka pettää kuulemma avovaimoaan. No, heitin sitten Tommille että hänellähän se on varaa syyllistää toisia pettämisestä. "Ai mitenniin? En mä ole Sallaa pettänyt!" Aloin nauraa niin paljon, että Tommia alkoi jo ärsyttää. "Hei, en mä sitä petä! Uskothan sä mua?"

Voi että, kyllä miehet osaa sitten olla tyhmiä. "Entäs mä? Mitäs tää meidän homma sitten on, jos ei pettämistä?" Mies meni niin hiljaiseksi, että aloin nauraa vielä enemmän. "Vittuiletsä mulle? Ei tätä lasketa. Mitään, mikä tapahtuu sun kämpän seinien sisäpuolella, ei lasketa."

"No, entäs kaikki mitä tapahtuu mun kämpän ulkopuolella? Sun kämpässä esimerkiks?" 

"Älä vittuile mulle jooko. Mä oon niin humalassa, etten osaa puolustautua enää."

"Voi pikku Tommia, etkö sä keksi enää mitään,  mitä voisit sanoa? Pettämistä tää on. Sä oot pettäjä."

Tästä Tommi taisi vähän suuttua, mutta ihan aiheestahan minä sanoin. Puhuimme kuitenkin kaikkea muuta vielä sen jälkeen, eikä hän kovin vihainen ollut. Hänestä ei kuitenkaan ole kuulunut mitään yön jälkeen, mutta kyllä hän soittaa ennemmin tai myöhemmin... Viimeistään silloin kun haluaa seksiä.

Mä pelkään saatanasti et kaikki menee pielee, halusin olla sun vieres, mut en haluu sua mun vieree

Tommi on ollut töissä tänään koko päivän ja on siellä edelleen. Ei hän ole soittanut mitään perjantain jälkeen, mutta ymmärrän kyllä, koska hän tekee todella paljon töitä tällä hetkellä. Eikä minulla ole tapana roikkua hänessä ja soitella perään. Soittakoon kun soittaa, minä en soita. Salla aina soittelee hänen peräänsä ja pommittaa jatkuvasti viesteillä ja tiedän Tommin vihaavan sitä, joten minä en tee niin. Ottakoon herra yhteyttä silloin kun itse haluaa, minä en hänen perässään enää juokse.

Aion nyt keskittyä kouluun ja jopa käydä siellä. Jos Tommi soittaa tai tulee käymään, niin tulkoon, mutta minä en kuluta enää yhtään enempää aikaa odottamiseen. Rakastan Tommia yhä, ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta en vain halua heittää aikaa hukkaan. Yritän nyt keskittyä ihan tosissani muihinkin asioihin, kuin Tommiin. Saa nähdä miten hyvin onnistun, mutta aion ainakin yrittää.

Tämä ilta kävellään, käsi kädessä, ihmisten edessä

Näin unta Tommista ja minusta. Luulen, että sain uneen aika paljon vaikutteita Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä -biisistä, jota kuuntelin eilen. Ja yksinkertaisesti vain ikävästä, joka minulla taas on. Tommista ei ole kuulunut mitään sitten perjantain.

Unessa me kävelimme käsikkäin jossain pienellä kadulla keskellä yötä. Ihmisiä oli melko paljon liikkeellä ja minulla oli jotenkin tunne, että tunsin heistä suurimman osan, mutta en kyllä nyt miettiessäni tunnista ketä he olivat. Olimme siis julkisesti yhdessä Tommin kanssa, koska pystyimme kävelemään käsikkäin. Minusta tuntui, kun olisin leijunut pari senttiä maan yläpuolella. Se tunne oli onni ja se jäi selvästi mieleeni unesta. En ole varmasti ikinä tuntenut niin äärimmäistä onnea kuin siinä unessa tunsin. Haluaisin joskus kokea sen tunteen oikeasti.

Haluaisin, että tuo uni on totta. Ehkä se onkin vielä joku päivä. En tiedä. Kukaan ei tiedä. Jos Tommi nyt edes soittaisi tänään, niin olisin ihan onnellinen. Saa nähdä...

Pohdintaa

Maybe you're right. Maybe I did it on purpose. Because I can. Because I know things about you, about your family, about your boyfriend. And I know them before you do.

Lähimmäinen, tärkein ja ainut ystäväni lähetti tuon lauseen minulle sen jälkeen, kun olin kertonut hänelle kaiken Tommista, Sallasta ja minusta. Tuo lause on jo aiemmin ollut erään postauksen otsikkonakin ja aina vain se jaksaa mietityttää minua. Se on niin pelottavan osuva, että välillä en edes halua ajatella sitä.

Ehkä olet oikeassa. Ehkä tein sen tarkoituksella. Koska voin. Koska tiedän asioita sinusta, perheestäsi, poikaystävästäsi. Ja tiedän ne ennen sinua.

Ehkä tosiaan tarkoituksella olen näin paha ihminen. Toteutin sen kaiken, mistä minua syytettiin. Salla jo pitkään syyllisti minua siitä, että yritän iskeä Tommia ja että meillä on suhde. Meillä ei tosiaankaan ollut suhdetta vielä silloin, mutta jotain tunteita kyllä oli. Olin vain niin väsynyt siihen kaikkeen syyttelyyn ja siihen, että jouduin aina vakuuttelemaan, etten ollut tehnyt mitään. "Kyllä mä suhun luotan." sanoi Salla silti aina. Ei hän luottanut, tiesin sen. Ja loppujen lopuksi en jaksanut enää olla luottamuksen arvoinen. Annoin tunteille vallan ja unohdin Sallan tunteet. Tein sen kaiken mistä hän minua syytti. 

Myös Tommi sanoi, että ensin ajatteli, että ei voi osoittaa mitään tunteita minua kohtaan, mutta ymmärsi sitten, että ei sillä enää ole mitään väliä. Salla syyttää joka tapauksessa, teimme jotain tai emme.

Yksinkertaisesti vain molemmat väsyimme siihen syyllistämiseen. Miksi emme siis voisi tehdä sitä mistä meitä syytetään? Meitä ei estänyt enää mikään.

Jossain vaiheessa vielä esitin Sallan ystävää, mutta sitten ymmärsin, ettei se voi jatkua niin. En voi olla niin paha, että kaveeraan hänen kanssaan, mutta samalla valehtelen kokoajan. Minun oli vain yksinkertaisesti pakko laittaa ystävyytemme poikki, eikä minun edes tarvinnut tehdä sitä itse. Salla hoiti homman, ilmoitti, ettei halua olla missään tekemisissä, koska hänelle on liian kova pala, että puhun puhelimessa hänen poikaystävänsä kanssa. Hah! Puhun puhelimessa! Se oli hänelle liian rankkaa.. Ja mitä kaikkea muuta hänen selän takanaan tapahtuikaan!

Onneksi Salla katkaisi välit minuun, sillä muuten tämä olisi jo liian sairasta. Aamulla lähdin kotoa ja jätin Tommin nukkumaan tänne. Istuin koulussa Sallan viereen ja juttelimme niitä näitä. Hän kertoi, kuinka hän olisi mennyt Tommille yöksi, mutta Tommi olikin yövuorossa. "Oli muuten aika ihana 'yövuoro'", ajattelin, mutta silti sanoin vain "Aijaa, harmi, ehkä ensi yönä." Ruokatunnilla Salla pyysi minua kanssaan syömään, mutta sanoin lähteväni käymään kotona. Kotiin minä tulinkin ja täällä minua odotti Tommi. Ruoka oli valmiina ja söimme yhdessä ja hän vei minut kouluun. Juttelin taas Sallan kanssa. "Tommi ei vastaa puhelimeen, missähän se on?" ""Ehkä sillä on vaan työkiireitä..."

Salla puhui myös melko avoimesti seksistä Tommin kanssa. Kehui sitä kuinka hyvä Tommi on sängyssä ja kertoi kaikkia pikku yksityiskohtia. "Joo, mä tiedän.", teki mieleni aina sanoa, mutta en voinut, en tietenkään. "Tommi oli käynyt ostamassa uusia boxereita ja aika kivan kauluspaidankin se oli löytänyt." Salla sanoi minulle. "Joo, mä olin sen mukana makutuomarina.", teki mieleni sanoa, mutta en voinut, en tietenkään.

Hetkittäin minulla tulee ikävä Sallaa, kaikkia niitä hyviä hetkiä, joita meillä oli, mutta kyllä näin on parempi. Ei hän ollut minulle oikea ystävä. Kaikki se syyllistäminen, suuttuminen pienistäkin asioista, mustasukkaisuus ja kaikki. Minulla ei olisi saanut olla muita ystäviä, eikä muuta elämää ollenkaan. Hän suuttui heti, jos en päässyt tulemaan juuri silloin kun hän olisi halunnut nähdä. Hän suuttui, jos olin liian laittautunut, hän kuulemma tunsi itsensä rumaksi ja pyysi pesemään meikit pois. Hän kadehti vaatteitani ja kroppaani. Hän olisi kuulemma halunnut olla minä. Kaikki tämä oli todella ahdistavaa, eikä asiat selvinneet puhumalla.

Tällä hetkellä olemme siinä tilanteessa, että tosiaan kuulen kaikista Sallan asioista Tommilta ja kuulen niistä usein jopa ennen Sallaa. Puhumme Sallasta oikeastaan melko paljon, onhan hän kuitenkin melko suuri osa meidän molempien elämää ainakin vielä.

Niin ahdistava lause, mutta silti suurimmaksi osaksi täysin totta.

Ensiks toivoo et kasvaisit pumpulissa, mut ei elämä oo mitään ilman elämältä tuntumista

Tommista ei ole tänään kuulunut mitään, sanoi kyllä olevansa töissä, mutta toivon, että hän soittaa illalla. Haluaisin tietää mikä hänen ja Sallan tilanne on ja miten heillä menee, jos he ylipäätänsä ovat yhdessä enää.

Tänään oli pitkästä aikaa sellainen päivä, että olin monta tuntia putkeen ajattelematta Tommia. Suunnittelin jo aamulla pyhittäväni tämän päivän täysin itselleni. Kävin aamulla pitkässä suihkussa, laitoin hiukset vähän erityisemmin kuin yleensä, meikkasin ja laitoin kivat vaatteet, kävin ostamassa vähän vaatteita, hain grilliruokaa ja irtokarkkeja ja tulin kotiin katsomaan leffaa ja myöhemmin ajattelin vielä mennä lenkille.

Olisi toki kiva, jos olisi joku, jonka kanssa tehdä näitä asioita. Tommi tai joku ystävä. No, meneehän se näinkin, oli minulla ihan mukavaa itseni kanssa.

Mitä teidän lauantaihin kuuluu? Heittäkää toki kommenttia!

If you go I go with you. If you die I die with you

"Mä hain yhtä kiinnostavaa työpaikkaa tossa pari päivää sitten ja ajattelin nyt siitä sanoa sulle..."

"Aijaa, mitä paikkaa?"

"Yhtä mun alan hommaa..."

"Miks sä oot tollanen? Mikä firma? Kerro tarkemmin."

"Se on kolmensadan kilometrin päässä täältä."

"Siis mitä? KolmenSADAN kilometrin päässä?"

"Joo. Kolmensadan."

"Eli sä muutat pois vai? Milloin tää työ mahdollisesti alkais? Miks? Miks ei lähemmäs?"

"Ei tää oo vielä yhtään varmaa rakas, mä vaan hain sitä paikkaa, en ees tiedä saanko sitä."

"Mut milloin se alkais?"

"Kesällä, en tiedä tarkempaan. Varmaan kesäkuun puolella. Ja tästä muutamisesta mun pitikin sun kanssa puhua."

"No?"

"Ajattelin, että myyn mun kämpän täältä ja ostan sieltä jonkun pienemmän, mut mulla on kuitenkin mun koko muu elämä täällä. Kaikki ihmiset ja kaikki. Ei tää mitään parisuhdetta kestäis, sen mä tiedän, mut mulla ois yks pyyntö."

"No mitä?"

"Ootsä hei vittuuntunu? Anteeks et tää meni näin, se vaan olis täydellinen työ mulle."

"Joo en oo, kerro nyt se sun pyyntös."

"Jos mä myyn mun kämpän, niin haluaisin kuitenkin olla viikonloput ja lomat täällä, niin voisinks mä mitenkään asua sen aikaa aina sun luona? Jos tää työjuttu nyt siis onnistuu. Se ei todellakaan ole yhtään varmaa vielä."

"Tää tuli aika äkkiä nyt. Siis joo, kyllä sä voit täällä olla, kunhan maksat ruuasta ja muusta, etkä ala ihan mun siivellä elämään. Mä en mitään aikuista vauvaa ala katselemaan, sä hoidat itse asias jos täällä punkkaat. Mut kyl se mulle on ihan ok."

"Okei, tää on sit sovittu, jos se työjuttu nyt vaan onnistuis."

"Selvä, ilmota mulle heti kun tiedät saitsä sen paikan vai et."

"Juu. Onneks sä oot noin hyväksyväinen kaikkia mun tyhmiä ideoita kohtaan. Salla ei antais mulle mitään vapauksia. Mut sille ei kerrota tästä, eroan jo ennen kuin lähden, jos nyt ylipäätänsä lähden."


Että sillälailla. Herra päättää sitten paeta kaikkia ongelmia ja jättää minut yksin tänne. Mutta tuo "yhteen muuttaminen" kuulostaisi kyllä ihan mielenkiintoiselta. Pääsisin testaamaan toimisiko meidän suhde oikeasti, kestäisinkö katsella Tommia niin pitkiä aikoja putkeen. Kyllä kestäisin, tiedän sen. Ja näin myös Tommin ja Sallan ero menisi varmasti vähän helpommin, mutta siitä ei tule helppoa, kun Salla tajuaa Tommin asuvan täällä osan ajasta. No jaa, saa nähdä saako hän edes sitä työtä. En tiedä yhtään milloin se selviää, mutta odotan jännityksellä.

Mietin myös sitä, että miksi en lähtisi viikoiksi Tommin mukaan sinne? Ei minua pitele täällä mikään. Minulla ei ole täällä mitään, minkä takia jäisin. Minulla ei ole töitä, koulusta olen lomalla, eikä minulla ole ketään ihmisiäkään, kenen takia jäisin. Olisi ihan hyvä saada vähän maiseman vaihdosta välillä. Viikot voisimme asua siellä ja viikonloput täällä.

Mietin myös, että mikä meidän tilanne sitten olisi, kun periaatteessa asuisimme yhdessä, mutta jos Tommi on viikot pois ja minä täällä, eikä hän halua parisuhdetta, mikä on mielestäni ihan järkevä ratkaisu siinä tilanteessa. Mutta entäs ne viikonloput kun hän on täällä? Olemmeko me vain ystäviä, kämppiksiä, seksisuhteessa vai mitä? Tästä pitää vielä puhua. Mutta ei nyt. Vasta sitten, kun koko asia varmistuu. Tuskin hän edes saa sitä työtä. Tai en tiedä. Tuli vähän yllättäen tämä, enkä vielä tiedä, miten minun pitäisi suhtautua.

Joo, nyt menen taas asioiden edelle. Odotetaan nyt, että selviää saako Tommi edes sitä työtä.

Tahtoisin näyttää sulle auringon, kantaa sut pois taakse mustan verhon

Sain tosiaan tuohon aiempaan postaukseen ihanan kommentin anonyymiltä, jolla on aikalailla samanlaisia ajatuksia kuin minulla.

Nyt on kyllä pakko sanoa, että taistele Tommista! Mun mielestä, jos sä oikeesti rakastat jotain niin sun kannattaa taistella siitä oli lopputulos mikä tahansa!

Tämä pieni kommentti pelasti koko päiväni. Juuri näin minäkin ajattelen. Sen eteen mitä todella haluaa, kannattaa tehdä töitä ja taistella viimeiseen asti. Mitään, mikä todella on saamisen arvoista, ei saa helpolla. Taistelen viimeiseen asti ja joko onnistun, tai tajuan, ettei Tommi ole sen arvoinen. 

Jos nyt luovuttaisin, jättäisin Tommin Sallalle, niin miettisin vielä pitkänkin ajan päästä "Olisiko meistä voinut tulla jotain? Olisinko nyt yhdessä Tommin kanssa?", mutta jos jatkan tätä vielä, voi olla, että saan Tommin itselleni tai viimeistään silloin ymmärrän, että en halua Tommia. Nyt kuitenkin haluan ja tiedän, että en tule katumaan sitä, että jatkan yrittämistä vielä. Minulla on toivoa, sillä Tommikin rakastaa minua. Kyllä rakastaa, tiedän. Tämä ei ole epätoivoista, yksipuolista rakkautta, ei ole. 

Tommi on kaikki mitä olen etsinyt, joten miksi luovuttaisin nyt? Hän on ihana, kohtelias, huomaavainen, hellä, hän ei pelkää näyttää tunteitaan. Hän on huumorintajuinen ja hauska. Hän on hyvännäköinen, vahva ja hänellä on ihana hymy. Hän onnistuu nostamaan minut taivaisiin jo yhdellä hymyllä, yhdellä halauksella, jopa yhdellä soitolla tai tekstiviestillä. 

Eikö nämä kaikki ole niitä asioita, minkä eteen kannattaa tehdä töitä? Jos yksi ihminen onnistuu tekemään minut niin onnelliseksi, en todellakaan aio päästää sitä ihmistä menemään. Tommi on pelastanut minut pohjalta, auttanut minut takaisin jaloilleni. Hän on tukenut minua, kun minulla on mennyt huonosti, hän on kuunnellut kaikki ne murheet ja lohduttanut.

Tommi on kaiken tämän arvoinen.

Me ollaan hetken aikaa hiljaa, hetken aikaa pois hukutaan

Leijun edelleen taivaissa, ajattelen vain meidän yhteistä yötä kokoajan. Tommi soitteli vielä eilen ja ilmoitti menevänsä töihin ja on siellä kuulemma tänään myös koko päivän. Ja joo, hän on siellä, kävelin siitä ohi aiemmin ja varmistin. En vieläkään luota täysin, joten kävin varmistamassa, ettei hän valehdellut. Huomenna minulla on ohjelmaa koko päiväksi, joten tuskin näemme silloinkaan, mutta sunnuntaina toivottavasti.

Sallan ja Tommin tilanteesta en tiedä, ei se ilmeisesti ainakaan kovin hyvä ole. Mutta luotan siihen, että tuo ei kestä kauaa ja saan itse yrittää Tommin kanssa tosissani. En tiedä kauan joudun odottamaan, mutta nyt olen taas varma siitä, että Tommi on odottamisen arvoinen.

Lähekkäin (muokattu)

Juu tosiaan, en tiedä mitä kävi, mutta aiemmin kirjoitettu postaus katosi, mutta kommentit kyllä säilyivät...

Eli siis, keskiviikon ja torstain välisenä yönä olin juuri käynyt nukkumaan kun Tommi soitti.

"Nukuitsä? Kaipaatko unikaveria?"

"Juu nukuin ja vois mulle kelvata." 

"Mulla ei kyl oo autoo, tuu vastaan, jooko?"

"Juu, mä tuun."

Siellä me käveltiin, keskellä yötä tyhjässä kaupungissa kahdestaan. Juteltiin niitä näitä ja puhuttii myös Tommista ja Sallasta.

"En mä tiedä ollaanko me yhdessä enää. En mä haluais, eikä siitä tunnu tulevan mitään."

Oli ihanaa puhua kunnolla pitkästä aikaa. Meillä Tommi otti minut syliin, oli ihanaa olla niin lähekkäin, tuntea toisen syke ja kuulla hengitys. Ja kaikki varmaan arvaa mihin se johtaa. Vaatteet lähti ja äkkiä. "Ootsä varma?" "Joo, ootsä?" "Oon." Maailman parasta seksiä. Olin niin onnellinen, olin jo unohtanut miltä onnellisuus tuntuu.

Aamulla heräsin siihen, kun Tommi silitti hiuksiani. "Sun pitäis lähteä kouluun." En olisi halunnut mennä. Olisin voinut jäädä siihen vaikka ikuisuudeksi.

Myöhemmin Tommi soitti. "Eihän sua kaduta? Miltä susta tuntu? Ollaanhan me vielä ystäviä, ettei tästä tullut vaan seksisuhde?"

Ihana mies, ehkä vielä joskus saan sen itselleni.

Sä tarvitset itselles hetken aikaa, lohdutusta, mä tiedän. Mä kaipaan hetken aikaa, toisen ihmisen kosketusta

Tommi yllätti minut ja tulikin jo aiemmin kuin oli tarkoitus. Hänen piti mennä käymään töissä, eikä hän olisi ehtinyt puoleksi yöksi tänne, joten hän tuli jo ennen töitä. Ihana, kerrankin piti lupauksensa!

Hän ei ehtinyt olemaan täällä kuin puolisen tuntia, mutta lupasi soittaa kun pääsee. Tähänkin suhtaudun hieman varauksella, saa nähdä soittaako hän vai ei. Puhuimme kaikkea maan ja taivaan väliltä ja vaihdoimme viime viikkojen kuulumisia. Ja sitten kysyin Sallasta.

"Ootteks te taas yhdessä vai?"

"Kai me ollaan.. Tai en mä tiedä. Kyllä mä kävin niillä eilen ja tänään, mut ei me muuten olla puhuttu kauheammin. Yritetään kai alottaa alusta ja jos se ei onnistu niin ei sitten."

"Entäs mä? Tai me? Mikä meidän tilanne on?"

"No mitä sä haluat?"

"Sä tiedät sen. Mä haluan sut, mutta en nyt, jos kerran oot Sallan kanssa."

"Mut voitaisko me olla ainakin ystäviä jos ei muuta?"

"Juu, kyllä me mun puolesta, mut jos tää menee taas liian vaikeeks ja sä satutat mua vielä, niin sit annetaan vaan olla."

"Mä rakastan sua, mut mä rakastan myös Sallaa. Ja sen kanssa mä olin ensin, niin aion vielä yrittää, onhan tää nyt ihan ok?"

"On, ainakin toistaiseks. Kyllä mä ilmotan sit jos mä en kestä."

"Mut mitä me sit tehdään? Jos sä et kestä?"

"Sit tää oli tässä. Ei olla enää ikinä missään tekemisissä. Mut sit sulla tuskin on Sallaakaan enää."

Oli ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa. Toivottavasti Tommi soittaa illalla, haluaisin nähdä vielä tänään... No, saa nähdä mitä tapahtuu.

Hän osas sisään tulla, minä päästin. Olen syyllinen saman verran kuin on hänkin

Heti tähän alkuun kiitos kaikille kommentoineille ja pahoittelut siitä sähläyksestä noiden kommenttien kanssa. Tosiaan, ensin luulin poistaneeni yhden kommentin vahingossa ja kun aloin etsiä sitä, löysin roskapostilaatikosta pari muutakin kommenttia, jotka ovat sinne pompanneet, vaikkei ollut tarkoitus. Mitään kommentteja en poista, vaan kaikki julkaistaan, joten ilmoitelkaahan toki jos jostain syystä juuri teidän kommentti ei ilmesty kommenttiboxiin!

Tänään on siis vihdoin se päivä, kun näen Tommin. Hän tulee puolilta öin hakemaan minua, saa nähdä mihin menemme. Tommi soitti minulle jo aiemmin ja varmisti vielä, että pääsen tulemaan. Hänellä oli ihan outoja juttuja, vihjaili kokoajan Sallasta jotain ja sain sellaisen käsityksen, että he olisivat taas yhdessä, mutta en tiedä. Voi olla, että olen vain vainoharhainen. Minulla oli kiire, joten en siinä alkanut sen enempää udella, selvitän sen sitten illalla, samoin kuin sen Sallan raskausväitteenkin.

Voi olla, että päivittelen vielä yöllä kun tulen kotiin tai sitten huomenissa. Nähdään taas!

Näänkö kaiken ihan väärin, kun tuntuu et kuitenkin sä musta välität?

"Mä saan sen auton vasta huomenna aamulla, sori."

"Just. Mä vihaan sua."

"Oon huomenna puolilta öin sun oven edessä. Nähdään silloin."

"Toi oli sit lupaus. Ja sitä sä et riko, tai mä kostan. Tiedät kyllä miten. Ja jos sulla ei oo silloin autoa niin sä tulet vaikka ryömimällä, mut sä tulet. Huomenna, 00.00 meidän oven edessä."

Älä valitse rakkaudessa sitä jonka kanssa pystyt elämään; valitse se jota ilman et voi elää.

Noniin, täällä taas. Tosiaan, Tommi soitti eilen illalla, juuri kun olin menossa nukkumaan. Hän oli umpihumalassa ja juuri baarista tulleena. "Jes!" ajattelin, koska humalassa Tommi puhuu yleensä vain totta, hän ei edes jaksa yrittää valehdella tai ainakin jää valheistaan heti kiinni.

"Me erottiin taas, mä jätin sen hullun."
"Oi, onnee sulle. Ja huomenna otat sen taas takasin ja unohdat minut?"
"En mä ota. Tää oli nyt tässä. Mulla on kokoajan ihan kauhee ikävä sua ja toi muija on ihan hullu. Mua pelottaa. En mä pääse siitä eroon millään, se soittelee nytkin kokoajan. Mut mulla on niin paha olla sen kanssa. En mä halua sitä enää."
"Jaa. No älä vastaa. Arvaa onks mulla ollu ikävä. Ja arvaa onko mun paha olla! Arvaa oonko mä oottanu koko tän kaks viikkoa, että sä tulisit käymään. Arvaa tuntuuko minusta pahalta, kun oon sulle vaan varavaihtoehto, jolle soitat silloin kun ei oo ketään muita enää. Mulla ei oo ketään muita kun sä, enkä voi sullekkaan soittaa. Mieti miltä minusta tuntuu!"
"Anteeks Ada, oikeesti. Mennään kahville huomenna. Tuun hakemaan sut illalla, jos auto vaan on mulla. Mulla on kauhee ikävä sua, sun kanssa on hyvä olla ja kaipaan sitä tunnetta. Haluun nukkuu sun vieressä, haluun päästä sun lähelles, mä haluun sua."

Tässä vaiheessa Tommi alkaa itkeä. Siitä seuraa hurja avautuminen siitä, kuinka paha hänen on olla, kuinka paljon häntä ahdistaa ja pelottaa. Kaikki asiat menevät pieleen, kaikki vihaavat häntä, minä vihaan häntä ja hän haluaa kuolla.

"Pitäisit lupaukses edes joskus, niin sä et olis tossa tilanteessa! Et sä tuu kuitenkaan. Etkä edes soita taas vähään aikaan. Sä vaan nyt väität niin kun oot humalassa ja yksin. Haluut vaan seksiä, eikö?"
"Mä välitän susta aidosti, enkä vaan seksin takia. Mä tulen illalla. Mä soitan sulle ainakin. Sen lupaan, ihan varmasti. Mut Ada mitä mä teen?"
"Minä en todellakaan tiedä. En todellakaan."
"Kaikki naiset on just tollasia. Ne ei ikinä osaa neuvoo mua! En puhu naisille enää ikinä. Vihaan teitä kaikkia!"
"No, katkase tää puhelu sitten. Mitä? Etkö uskalla? Pelkäät mun kertovan kaiken? Pelkäät mun jättävän sut yksin, niinkö? Sun pitää kuule ihan itse se päättä, Tommi, että mitä sä teet. Mä en tee valintoja sun puolestas. Sä hoidat asias kuntoon ihan itse, mulla ei ole mitään kiinnostusta sotkeutua niihin. Sä valitset joko mut tai Sallan ja lopetat ton vitun pelleilyn. Mulla menee hermot ihan just tähän kaikkeen!"

Tästä seurasi lukuisia anteeksi pyyntöjä, itkua, lähinnä Tommin puolelta ja vielä lisää huutoa minulta. Tommi kuulemma valitsi minut ja jätti Sallan lopullisesti. Jaa.. Ehkä, ehkä ei.

Aamulla heräsin siihen, että Tommi soitti. Yllätyin, hän tosiaan muisti, että oli humalassa soittanut minulle ja toisekseen yllätyin, että hän ylipäätänsä soitti.

"Salla on tulossa käymään. Se on kuulemma raskaana."
"Haista nyt jo vittu. Uskot kaiken mitä se sanoo, vitut se mitään raskaana on. Sanoo noin vaan siks, että ottaisit sen takasin!"
"Joo niin mäkin luulen, mut haluan vaan varmistua, ettei se oo. Se tulee tekemään testin tänne ja sit heitän sen pihalle. Mä soitan sulle illalla, niin mennään kahville."
"Okei, katokkin että soitat."

Saa nähdä, en edelleenkään elättele liikaa toiveita illan suhteen, mutta haluan silti uskoa, että hän tulee. Jos Tommi ottaa Sallan takaisin, niin päätökseni on selvä. Tämä oli sitten tässä. No, se nähdään illalla, jos nähdään.

En tosiaankaan tiedä, haluaako Tommi minut. En tiedä. Haluaisin uskoa niin, mutta en ikinä voi olla varma mikä on totta ja mikä ei. Onko kaikki vain yhtä kieroa leikkiä?

Rakastuneet ei nuku, ne ei malta, pelko toisen menettämisestä tuntuu murskaavalta

Puhuin juuri tunnin Tommin kanssa puhelimessa. Kaikki kääntyi taas päälaelleen. Mikään ei ole varmaa, hän lupasi soittaa huomenna illalla ja tällä kerralla olen jopa varma, että hän soittaa. Tästä kuitenkin enemmän huomenna, nyt on pakko yrittää nukkua ja selvitellä ajatuksia.

Öitä!

But in the end everyone ends up alone

Huomenna mitä luultavammin olen Sallan kanssa samaan aikaan koulussa, joten silloin laitan Tommille viestin jos herrasta ei kuulu mitään sitä ennen. Olen jo suunnitellut valmiiksi mitä kirjoitan, lyhyt ja ytimekäs viesti, jotta asia menee perille.

"Ens yönä sä haet mut meidän oven edestä, viimeistään yhdeltä, soita kun oot tulossa."

Näin teen, jos mitään dramaattista ja maailmaa mullistavaa ei ehdi tapahtua sitä ennen. Vielä on pieni mahdollisuus, että Tommi tulisi jo tänään, mutta enpä usko.

Pakko minun on jotain tehdä. En voi vain odottaa. Vaikka Tommi olikin tänään ihana kun onnitteli minua ja laittoi vielä sydämenkin, niin en silti anna anteeksi. Minua ei lepytetä noin helposti!

Tuskin tulen ikinä kertomaan koko totuutta Sallalle, mutta tarpeeksi Tommille suuttuessani saatan mennä jotain vihjaamaan. Annan vain vähän vauhtia ja koko vyyhti aukeaa kuin itsestään. En kuitenkaan vielä. Elättelen edelleen toiveita minun ja Tommin suhteen... Edes ystävinä.

Taas petokselle sormen ojennan, se vie minut kokonaan, on minussa kuin kotonaan

Heräsin viestin ääneen. Tiesin heti keneltä se on. Salla on mennyt kahdeksaksi kouluun ja viesti tuli heti kahdeksan jälkeen. 

Päivitin eilen facebookkiin eräästä jutusta, mikä vaikuttaa tulevaisuuteeni tosi paljon ja eilen varmistui, että se onnistuu. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, muuten olisin liian tunnistettavissa.

Niin tosiaan, minulle tuli viesti. Se oli Tommi. "Onnea ♥"  Hän on siis lukenut face päivitykseni ja päätti onnitella. Ihan kiva joo, mutta entäs se meidän tapaaminen? Herra leikkii taas ettei mitään olisi tapahtunut.

"Kiitos, mut entäs se meidän tapaaminen? "Tällä viikolla" , just. Mulla on ikävä ♥"

"Joo mä tiedän, yritän järjestää sen. Mullakin on ihan kauhee ikävä sua ♥ "

"Selvä."

Kyllä hän tietää, että olen vihainen. On varmasti jo valmistautunut kuuntelemaan huutoani. Ja minähän huudan. Kunhan nyt tapaisimme edes joskus. Saa nähdä, kuinka kauan herralla vielä kestää "järjestää" se tapaaminen. Kyllä voi yhdestä kahvihetkestä tehdä vaikean!