Salla

Kiertelyä ja kaartelua, en tahdo sanoa mitään suoraan, etten saata itseäni ongelmiin taas kerran.

Mulla on edelleen pääsy erääseen paikkaan, josta saan aika laajan kuvan siitä, kuinka Sallalla nykyään menee. On ehkä väärin urkkia toisen tekemisiä, mutta tänään taas pitkästä aikaa kirjauduin sisään ja urkin. En mä oikeastaan edes tiedä miksi, mutta urkin silti. Vauva oli päiväunilla, mulla ei ollut muuta kuin aikaa ja sitten koko juttu vain jostain pomppasi mieleeni ja siellä oltiin.

Hän on yhä aivan samanlainen, kuin aiemminkin. Lojaali, ihana, ystävällinen toisille ja raivokas, katkera, julma toisille. En ole koskaan käsittänyt, kuinka hän lajittelee ihmiset ryhmiin, mutta niin hän näyttää tekevän yhä vuosienkin jälkeen. Itselläni toimii se ajatusmaailma, että olen kiva niille, jotka ovat mulle kivoja, mutta hänellä se ei koskaan ole mennyt niin.

Hänellä on nykyään diagnoosi, ongelmia mielenterveyden kanssa, sen enempää tarkentamatta. Terapia jatkuu yhä, mutten oikein saa selvää, onko siitä ollut mitään hyötyä. Ei kai. Hän on menettänyt melkein kaikki ystävänsä, aivan kuten minäkin. Hän on kuitenkin onnistunut myös hankkimaan uusia, toisin kuin minä tällä kertaa. Samanlainen surumielinen hullu hän on kuitenkin vieläkin, vaikkei sitä saisi sanoa ääneen. Tai täytyy mun tietysti myöntää, että vaikeaa mun on minkäänlaista kuvaa hänestä muodostaa muutaman jutun perusteella, mutta ainakin ne vahvasti viittaavat siihen suuntaan. 

Mun ei ollut tarkoitus koskaan enää miettiä häntä. Voin rehellisesti sanoa, että hänen ystävänsä mä en tahdo enää ikinä olla. En ikävöi, kaipaa, muistele hyvällä. Tahdon pysyä mahdollisimman kaukana. Silti hän vain jostain syystä pyörii toisinaan mielessäni ihan järjettömän paljon. Sellainen se menneisyys kai on.

Ota minut tällaisena kuin oon

Oho, täällähän on ollut liikennettä. Tavallisesta parista sadasta poiketen päiväkäyntejä blogille on kertynyt muutamana päivänä tällä viikolla miltei tuhat! Enhän mä edes ole kirjoittanut mitään! Otetaan sen kunniaksi vähän laajemmasti kuulumisia, kun minulla kerrankin on jotain mitä kertoa. En tosin ole yhtään varma, olenko niin iloinen näistä asioista, mutta kerrottava ne on huonotkin uutiset. Aloitetaan kuitenkin hyvillä.

Vauva kasvaa, potkii ja vahvistuu päivä päivältä. Suunnilleen kymmenen viikkoa ja ollaan jo lasketussa ajassa. En käsitä, kuinka aika voi kulua näin nopeasti, vastahan mä plussasin ja nyt ollaan jo näin lähellä maalia. Kaikki hankinnat on jo tehty ja loppu ajan voin ottaa rennosti vauvaa odotellen.

Pienelle on jo etunimi valmiina, vaikka toki tahdomme nähdä lapsen ennen lopullista päätöstä. Laurin ehdotus pitää tällä hetkellä ykkössijaa ja minun ideoitani harkitaan toiseksi ja mahdollisesti myös kolmanneksi nimeksi. Sukunimeä emme ole vielä päättäneet, mutta luultavasti isänsä sukunimen lapsi saa, sillä se on paljon harvinaisempi kuin minun sukunimeni.

Raskauden myötä minun sairastelunikin on väsynyt, vaikka sairauteni toki muistuttelee itsestään yhä päivittäin. Sairaalareissuja ei kuitenkaan ole ollut läheskään niin tiiviisti kuin aiemmin ja olen pärjännyt todella pienellä lääkityksellä ainakin tähän päivään asti.

Huonojakin juttuja toki löytyy. Minun ja Laurin välit rakoilevat, emmekä ole nähneet pitkään aikaan taaskaan. Puhumme kyllä päivittäin, mutta hänen aloitteestaan olemme nyt pitäneet etäisyyttä toisistamme, enkä ole kovinkaan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Näillä kuitenkin mennään ja olen iloinen, että hän on kuitenkin elämässäni mukana enemmän kuin uskalsin vielä hetki sitten edes toivoa.

Myös Tommin ja hänen perheensä asiat ovat huonolla tolalla. Naimisiin ei koskaan keretty ja näillä näkymin asumusero on aikalailla pysyvä ero. Ensin hänen kihlattunsa muutti pois saadakseen omaa rauhaa ja aikaa miettiä, mutta käsittääkseni hän ei ole enää aikeissa palata vauvan kanssa kotiin. Surullista Tommin kannalta. Mä olen yrittänyt parhaani mukaan olla tukena, mutta omat voimanikaan eivät aina meinaa riittää.

Sallastakin kysellään säännöllisin väliajoin. Mä toisinaan törmään häneen kaupungilla ja saan osakseni vihaisia katseita edelleen häneltä ja hänen ystäviltään. Muuten olen kyllä saanut olla rauhassa, eikä hän ole lähestynyt minua enää millään tapaa. Ymmärtääkseni hän viettää välivuotta, mutta muuta en oikeastaan tiedäkään ja hyvä kai niin.

Tällaista täällä. Mitäs teidän perjantai-iltaan kuuluu?

Salla

Sallasta kysellään tasaisin väliajoin.
"Mitä sille kuuluu?"
"Millaiset teidän välit on nykyään?"
"Onko se vielä samanlainen, kuin ennen?"
Ja niin edelleen.

Ei ole kai sopivaa sanoa, että Salla on päästään vialla, mutta jos se olisi sopivaa, mä sanoisin niin. Yleensä mulla ei ole tapana puhua pahaa toisista ihmisistä, varsinkaan sairaista sellaisista, mutta Salla on jostain syystä poikkeus tapaus. Mä en vain osaa millään tavalla arvostaa ihmistä, joka tekee pahaa mulle ja muille. En, vaikka hän olisi kuinka sairas mieleltään.

Ennen Sallan ilkeät katseet, töniminen, selän takana puhuminen jne. jne. oli toki paljon runsaampaa, kuin nykyään, mutta esiintyy sitä vieläkin. Etenkin juoruja kulkee edelleen runsaasti. En mä kuitenkaan jaksa välittää enää, ei mulla ole ystäviä kuitenkaan. Tuntemattomien juoruilu ei jaksa enää liikuttaa mua. Luulkoon mitä luulee, mun rakkaimpani tietävät totuuden ja se riittää.

Ymmärtääkseni Salla saa nykyään jonkinlaista apua niin lääkityksen kuin keskustelunkin muodossa ja vaikka mä en hänestä pidäkään, olen mä iloinen siitä. Lähinnä kai itseni takia, avun saanti kun tuntui helpottaneen mun tilannettani ja olen saanut olla suhteellisen rauhassa. Sallan koulupoissaolot ovat myös lisääntyneet, eikä mun tarvitse nähdä häntä päivittäin.

Kokonaisuutena se ihminen on onnistunut jättämään ikuisen jäljen minuun. Mä en tule koskaan unohtamaan kaikkia niitä ilkeyksiä, joita hän on minusta sanonut, enkä mä koskaan unohda myöskään niitä kyynärpään iskuja kyljessäni. Ajan kuluessa mä kuitenkin olen oppinut elämään niiden juttujen kanssa ja ne eivät pyöri mun mielessäni läheskään niin paljon. Voin mä kuitenkin ihan avoimesti myöntää, että kun mä tilaan hissin alakertaan, pelkään mä joka kerta Sallan seisovan avautuvien ovien takana ja joka kerta kun hän kävelee mua kadulla vastaan, mä valmistaudun väistämään hyökkäystä.

En mä koskaan voi antaa anteeksi sille ihmiselle, mutta kyllä mä kykenen ymmärtämään edes jollainlailla ja se helpottaa mun omaa elämääni melkoisesti. Samanlainen tilanne on kai Tommillakin. Joka kerta kun me nähdään, on Salla puheenaiheena ainakin hetken. Menneisyys pyörii kaikkien mielissä, eikä sitä ole helppoa unohtaa. Mä tosiaan toivon, että Salla saa tarvitsemaansa apua, eikä kukaan muu joudu kokemaan samaa, kuin minä ja Tommi ollaan koettu.

Henkilökohtaisesti

Tommin asiat leviää käsiin. Se on nyt niin syvissä vesissä, että mun jutut on pieniä siihen verrattuna. Mä sain selville paljon juttuja, joista Tommikaan ei vielä tiedä ja kerroin hänelle kaiken. Joo, Tommi on valehdellut mulle taas, mutta se on vain sivuseikka. Mä olen Tommin tukena nyt, kun Tommikin on ollut mun tukena niin monta kertaa niin vaikeissa jutuissa.

Tommi on pettänyt nykyistä tyttöystäväänsä Sallan kanssa joskus aikoja sitten. Tästä Salla on saanut päähänsä, että hänen ja Tommin juttu jatkuu ja Tommi jättää nykyisensä, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Ja nyt Salla on mennyt ja tehnyt ilmoituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jep. Samaan syssyyn hän ilmoitti myös liudan muita juttuja, joista tosin varmastikaan puolet eivät pidä paikkaansa. Ja missään vaiheessahan Salla ei tietenkään maininnut kaikista niistä jutuista, mitä hän on Tommille tehnyt.

Soppa syvenee syvenemistään. Nyt vain odotellaan kutsua kuulusteluihin. Eiköhän ne heti Tommin kuulustelujen jälkeen ota yhteyttä minuun, kun olen kuitenkin oikeastaan ainoa, joka on ollut todistamassa tätä sotkua alusta lähtien.

Äh, en mä olis kaivannut mitään tällaista nyt.

Ja kaupunki on liian pieni, täytyy päästä heti pois

Jottei elämä olis liian helppoa, on Salla seonnut lopullisesti.

Ensin soittaa Tommi.
"Mitä helvettiä sä oot tehny meidän rappukäytävässä?"
Selvennyksen vuoksi siis, mä en tosiaan ole ollut Tommin rappukäytävässä tänään.

Heti perään saan viestin tältä tutultani, joka on Sallan ystävä ja tietää minusta ja Tommista.
"Salla on nähnyt sut Tommilla tänään ja se on nyt sitten seonnut lopullisesti... Varaudu hyökkäykseen."

Miks just nyt? Miks just silloin, kun mä päätän olla välittämättä mistään? Mitä jos Salla tulee tänne? Mitä mä sit teen? Soitan kytät vai? Tai mitä jos se maanantaina koulussa päättää, että mun on aika kuolla? Mitä jos...? Mitä mä teen?

Ensin puhuin Tommin kanssa kai vartin verran, vaihdoin pikaiset kuulumiset ja panikoin. Tommi uskoo minua samantien, kun sanon olleeni kotona koko päivän. Tulemme yhdessä siihen lopputulokseen, että Sallalla vain on naksahtanut päässä taas.

Sen jälkeen puhun tämän tuttuni kanssa, kiitän tiedosta ja kerron olleeni vain kotona.

Ja nyt sitten istun yksin täällä, panikoin ja syön suklaajäätelöä.

Kyllä mä tiesin Salla olevan hullu. Aina iltaisin, kun heidän autonsa seisoo meidän parkkipaikalla, mietin yksin, että mitähän helvettiä. Kun heidän autonsa ajaa mun ohi kymmenen kertaa, kun mä kävelen kaupasta kotiin, mietin, että mitähän helvettiä. Mut en mä silti olettanut, että se ihan tosissaan istuu jossain Tommin oven ulkopuolella ja luulee jokaista ohikulkijaa minuksi. Sairasta. Tulee vaan mieleen, että mitähän Salla on mahdollisesti porukoilleen sanonut, kun he häntä niin ahkerasti kuskaavat näille kyttäysreissuille.

Mua ihan tosissaan alkaa pelottaa. Kohta ollaan siinä pisteessä, että mä joko menen ja lyön kaikki faktat päin Sallan naamaa tai sitten on aika vetää poliisit mukaan tähän. Mä en vaan jaksa olla jatkuvan tarkkailun alla.

Nyt mä kaipaan kossunaukkua saadakseni hermot tasaantumaan.

Ei saatana, mä sanon

Voi hyvä luoja miks, oi miks just sillä hetkellä, kun mä pakotan itseni ylös ja lähden tekemään jotain kivaa, on joku ihmiskyrpä raahannu itsensä samaan aikaan samaan paikkaan?

Kello 17.13, kaupungin suurin kahvila, pöytä numero 13. Kyllä, 13. Ihan oikeesti.

Siinä ne kaks pahaa istuu juonimassa keskenään, vaihtaa helliä suudelmia minuutin välein ja pitää toisiaan kädestä. Lopettakaa nyt jo saatana, mä oksennan kohta. Tottakai, siis totta-vitun-kai Tommi ja Salla on aina siellä missä mä olen.

Sen yhden ainoon kerran, kun mä menen ja tuhlaan viimeiset kolikkoni ylihinnoiteltuun kahvikupilliseen ja raahaan perseeni pöytään, nostaessani katseeni ylös lattiasta, mua tuijottaa Sallan vittuuntuneet kasvot.

Ei saatana, mä sanon.

"Hyvää vuosipäivää, rakas!"

AJASTETTU.
 (Katkeran sävyisiä mietteitä Tommin ja Sallan seurustelun vuosipäivänä.)

"Jo vuoden sua on kustu silmään ja vielä sä seisot siinä paikallas. Tai ehkä sä vaan oot jo pysyvästi sokeutunu. Katsot liian läheltä, et näe totuutta enää. Et ymmärrä, että kaikki muut nauraa sulle. Kaikki muut tietää sun olevan vain huora Tommille. Voi lapsi raukkaa, avaa jo ne silmäs ja hyväksy totuus."

Mä en voi ymmärtää miten tää leikki jatkuu vieläkin. Kaikki muut näkee totuuden ja Salla vaan sokeesti jatkaa eteen päin. Antaa anteeks kerta toisensa jälkeen, eikä kuuntele muiden neuvoja. Uskoo kaiken, mitä Tommi sanoo.

"Lapsi rakas kun sä et tajua, että sun omat vanhempaskin nauravat sulle sun selkäs takana. Kaikki tietää, että toi on vaan kahden ihmisen säälittävä yritys olla jäämättä yksin. Ei vaan kehdata erota enää, kun ollaan oltu jo vuosi yhdessä."

Vitut ne todellisuudessa mitään vuotta on yhdessä ollu! Ainakin puolet siitä ajasta ne on ollu erossa ja käytännössä kokoajan riidoissa. Jos kuukaudessa on kolme onnellista päivää niin se on jo harvinainen kuukausi.

"Tommi ikävöi eksäänsä ja panee sua kun ei satu parempaakaan olemaan tarjolla. Se ottais vaikka mut mielummin, mutta mä en vaan oo tarjolla. Avaa nyt jo silmäs ja hyväksy se todellisuus."

Tell me where our time went

AJASTETTU.
 (Muistoja. Kirjoitettu marraskuussa 2013)

Istun keittiössä pöydän ääressä ja muistelen menneisyyttä. Haen olohuoneen lipastosta vanhan mustan muistitikun, avaan tietokoneen ja alan selata tikulle tallennettuja tiedostoja.

"Alkuvuosi 2013, kuvia". Lähes jokaisessa kuvassa olen minä. Ensimmäiset kuvat ovat siltä ajalta, kun en vielä ollut tavannut Tommia. Eräässä kuvassa istun parvekkeella ja hymyilen. Sallan perheen kotona, suurella lasitetulla parvekkeella. Klikkaan "seuraava" ja ruudulle ilmestyy tutut kasvot. Salla hymyilee ja vinkkaa silmäänsä kameralle. Hän on kaunis, tummat keskipitkät hiukset ja valkoiset hampaat. Painoa varmasti ainakin kymmenen kiloa vähemmän kuin nykyään.

Selaan kuvia eteen päin ja katson hetken niistä jokaista. Lähes kaikissa kuvissa joko on Salla tai sitten kuvat ovat hänen ottamiaan ja minä esiinnyn niissä. Viimeisimmän kuvan päivämääräksi on merkitty 26.03.2013. Se taitaa olla viimeisiä päiviä, kun olen enää puhunut Sallalle. Ja kuva on viimeinen meistä otettu kuva ikinä. Molemmat katsovat kameraan ja hymyilevät, seisomme Tommin auton edessä ja kameran takana on ollut Tommi itse. Tommista minulla ei ole yhtään kuvaa. Ei yhtä ainutta.

Suljen kuvakansion ja klikkaan auki "Tekstarit Tommilta tammikuu->" Siellä ne ovat. Kaikki Tommin minulle lähettämät viestit ja myös minun hänelle lähettämät viestit. Päivämäärät, kellonajat, ihan kaikki. Ne odottavat lukijaansa, jonka oli tarkoitus olla Salla. Hän se tuskin tulee olemaan, säilytän niitä vain varmuuden vuoksi. Luen viestejä jonkin verran, mutta en kestä edes puoleen väliin asti. Liikaa muistoja, ihan liikaa.

"Tommin skypeviestit maaliskuu->" ja "Tommin faceviestit maaliskuu->" -kansiot jätän kokonaan avaamatta. En vain kestä enää. 

En voi estää kyyneleitä valumasta poskiani pitkin. Miten voin olla näin tyhmä? Miksi annoin sen kaiken tapahtua? Turhauttaa, turhauttaa ihan tosi paljon. Haluan unohtaa ihan kaiken. Haluan pyyhkiä koko tämän vuoden pois. Haluan karata, lähteä pois täältä ja aloittaa alusta.

Purskahti pillittään se paskanen huora

"Se vitun huora ällöttää mua. Mä taistelen itseäni vastaan joka sekuntti, kun yritän olla tappamatta sitä."

On aina yhtä ahdistavaa lukea tuollaista tekstiä itsestään. Vaikka tiedän, että Salla ajattelee minusta niin, niin on se silti ahdistavaa nähdä se kirjoitettuna sanoiksi. Teksti tekee kaiken todeksi, vasta tekstin kautta ymmärrän. Hän kertoo ystävilleen, minun entisille ystävilleni, että minä olen ällöttävä huora.

Yritän olla välittämättä. Yritän leikkiä, että ne sanat kertovat jostain toisesta ihmisestä, mutta ei. Ei, ne kertovat minusta. Tiedän, ettei hän oikeasti voisi tappaa. Ei hän ole niin sairas, en ainakaan tahdo uskoa niin. Mutta kuulostaa se silti pahalta. Veitsi kuviteltuna omaan rintaan ei ole ikinä mukava ajatus.

Miten hän jaksaa vieläkin? Kaikkien näiden kuukausien jälkeen? Hän syyttää minua kaikesta. Laittaa omat virheensä minun syykseni. Hän kai tuntee itsensä täydelliseksi, kun vierittää koko syyllisyyden kiven minun niskaani.

En minä halua olla huora. En minä ole huora.

Tänään tämä ällöttävä huora lähtee poikaystävänsä kanssa hakemaan pikaruokaa ja katsomaan leffaa samalla kun Salla istuu yksin, katkeroituneena sinkkuna kotonaan. Hän ei siedä sitä, että minulla menee hyvin ja jollain kierolla tavalla minä nautin siitä.

Jos ei voi, se on voi ei, voi voi, no okei ja hei moi

Boom, Salla oli nopea. En minäkään Laurin kanssa ollut mitenkään erityisen hidas ja harkitseva, mutta tuo on ihan eri asia. Ei niitä voi verrata keskenään, ei vain voi. Salla miltei vuoden seurustelun jälkeen löytää uuden. Muutama PÄIVÄ eron jälkeen.

"Salla on nyt parisuhteessa", oletin automaattisesti, että toinen osapuoli on Tommi. No, Facebookiin lisätty pusukuva kertoo kuitenkin ihan muuta. Salla ja hänen ala-aste aikainen ihastuksensa naamat kuolassa vaihtavat herkkää kielisuudelmaa.

Jaa, eipähän ole minun asiani.

En ole kuitenkaan viime päivinä voinut olla miettimättä erästä asiaa. Aluksi yritin työntää sen pois mielestäni, mutta aina se vain raivaa tiensä takaisin ajatuksiini. Ensi kesä. Minä olen täysi-ikäinen, Lauri on armeijassa ja Tommi on sinkku. Tommi istuu baareissa jatkuvasti, täysi-ikäinen minäkään tuskin malttaa hirveästi pysyä poissa sieltä. Pieni kaupunki, vähän baareja. Törmäämisen mahdollisuus melkein sata prosenttia. Tommilla ei ole kavereita, hän on yksin baarissa. Minulla ei ole kavereita, minä olen yksin baarissa. Voi ei.

Tiedän kyllä, etten voi vältellä häntä ikuisuuksia, mutta baari lienee huonoin mahdollinen paikka tapaamiselle. En tiedä yhtään miten reagoin jos tapaan Tommin. Enkä varsinkaan tiedä miten reagoin jos tapaan Tommin humalassa.

Ei, ei, ei. Haluan kesäksi muualle. Tommin täytyy lähteä kesäksi muualle. Lauri ei saa mennä armeijaan. Minun täytyy löytää kavereita. Minä en voi mennä baariin. Tommin täytyy alkaa absolutistiksi. Yhtä epätodennäköisiä kaikki. Äh, ei.

Mä oon rosvo, tää on kosto

No, koittihan se päivä kun Salla muistaa olemassaoloni taas. Ihan yhtäkkiä, kuin tyhjästä hän istui viereeni koulun käytävällä. Hän koki pakottavaa tarvetta kertoa minulle, kuinka minä olen huora ja minun täytyy jättää hänet rauhaan. Hah, en olekaan kuullut tuota samaa lausetta kuin, hmm.. sata kertaa. Hän oli taas onnistunut pahoittamaan mielensä jostain ja päätti purkaa sen minuun.
"Just, hanki jo elämä", oli minun vastaukseni siihen. Hän ei edes katsonut minuun päin, nousi ylös ja lähti. Minä ärsyynnyin koko välikohtauksesta niin paljon, että kirjoitin muistivihkooni ajatuksiani ylös kirjeen muodossa.
Muistakaa pitää pilke silmäkulmassa ;)

"Koita nyt jo tajuta, että mua ei vois sun elämäs vähempää kiinnostaa. Mä koeajoin sun miehes ja siirryin paremmille vesille, jätin jämät sulle. Ei mulla oo mitään tarvetta palata enää takas suhteeseen, josta mä en saa mitään. Sä voit ihan rauhassa elää omaa elämääs sen miehen kanssa. Mulla on kuitenki muutama vinkki sulle. Ensinnäkin, Tommi ajattelee vaan itseään. Se on seksin perässä, eikä minkään muun. Ja toiseks, se ei ees oo niin hyvä sängyssä, kun sä aina väitit. Kannattais varmaan hankkia vertailukohta niin ymmärtäisit. Eikä se nyt loppujen lopuks olis niin paha, jos sullakin olis muutama sellainen vakiopano, niinhän Tommillakin on. Esimerkiks se pirinisti, jonka kanssa se viettää aikaa ja sit se sen entinen työkaveri, jonka kanssa sillä on "bisneksiä". Vai mitä sä luulit niiden tekevän? Rupattelevan uskonnosta, niinkö? Ne panee, sano mun sanoneen. Sitä nelikymppistä baarin omistajaa se vasta lämmittelee, se on vähän hitaammin syttyvää tyyppiä.

No mut oothan sä siinä mielessä ihan onnekas, että Tommi on jo kato ihan valmiina kun sä meet sinne. Sun ei tarvi edes innostaa sitä, esileikit on ihan turhia, kun edellinen ämmä on lähteny samalla ovenavauksella kun sä oot menny sisään. Ja seuraava tulee heti kun sä lähdet. En mä kaipaa siihen kuvioon mukaan enää. En mä jaksa pyöriä siinä panopiirissä, mulla on parempaakin tekemistä. Katsos kun on olemassa sellanenkin vaihtoehto, että hankkii vaan yhden miehen, jonka kanssa haluu tehdä muutakin kun harrastaa seksiä. Sellasen, kenen kanssa on muutakin yhteistä kun jatkuva seksinhimo. 

Toiset ne ymmärtää sen aikasemmin ja toiset myöhemmin. Mä olin onnekas ja ehdin mukaan siihen aikasten junaan ja sä tulit laiturille ihan vaan muutaman minuutin myöhässä. Mä voin kuitenki nyt kertoo sen aikataulun sulle, niin sä pääset eroon tosta kuviosta. Sun aikas on nyt. Mulla on sulle vaan yks neuvo enää. Sinkkuna on parempi, kuin huonossa suhteessa."

She's dancing with strangers, falling apart, waiting for Superman to pick her up

"Miten sä tuut ikinä selviämään tästä elämästä jos sä oot jo 17-vuotiaana tollanen katkeroitunu paska jonka ainoo tavote on kostaa ihmisille, joiden sä kuvittelet tuhonnen sut? Sä et edes tiedä asioista mitään. Sä oot ylimielinen ja kuvittelet olevas kaikkien yläpuolella. Sä kuvittelet olevas aina oikeessa ja tietäväs kaikesta kaiken. Sulla ei oo mitään oikeutta tulla pilaamaan mun elämää. Mä en pilannu sun omaas, sä teit sen ihan itse. Sä itse karkotat ihmiset sun ympäriltäs, sä et osaa kohdella ketään hyvin. 

Voi kun sä vaan tietäisit mitä kaikkea se sun täydellinen miehes touhuaa sun selkäs takana. Se täydellinen mies, jonka takia sä uhrasit kaiken ja jonka sanaan sä uskot sata prosenttisesti. Se mies on pelkkä valhe. Siinä ei oo totuuden hiventäkään. Se kertoo sulle asioita musta vaan puolustellakseen itseään, saadakseen tekosyitä peittelemään sen omia tekojaan. Se puhuu toisten naisten kanssa ja väittää mun soittaneen. Se syyttää mua ahdistelusta ja ties mistä. Ja sä vihaat mua sen takia, eikö? Mä en oo ollu missään tekemisissä sen kanssa enää pitkään aikaan. Mulla ei oo mitään tarvetta siihen. Mä haluan sut ja sen pois mun elämästä, mä en tarvitse teitä. 

Mä en oo syytön, menneisyydessä on kyllä paljon tekoja, joita mä kadun, mut ne ei oo ne teot joita Tommi väittää mun tehneen. Se valehtelee sulle. Se keksii päästään ne kaikki. Se suojelee itseään ja kaataa syyt mun niskoille. Koita nyt jo Salla ymmärtää, ettei ne oo totuuksia mitä sä musta luulet.

Mä tajusin Tommin todellisen luonteen jo aikoja sitten ja odotin sunkin tajuavan sen pian, mut sä et vaan pysty näkemään sitä. Avaa nyt sun silmäs ja katso. Hyväksy se todellisuus äläkä elä tossa valheessa enää."

Jätä mut rauhaan

En tosiaan tiedä mitä Tommi puhuu minusta. Sen kuitenkin tiedän, että hän selittää nyt jotain omaa tarinaansa Sallalle ja minä saan kärsiä siitä. Tänään kävelin jalkakäytävää pitkin koululle ja kuulin jonkun kävelevän perässäni. Yhtäkkiä minut iskettiin seinää vasten ja Sallan kasvot olivat sentin päässä omistani.
"Sä et ymmärrä sitten millään. Sun olis nyt parasta lopettaa toi ja pysyä erossa mun elämästä." 
Sitten hän päästi irti ja lähti pois. En taaskaan ehtinyt sanoa mitään. Nuo tilanteet tulevat aina niin äkkiä ja yllättäen, että henkeni salpaantuu, enkä saa sanaa suustani. Lähdin suoraan kotiin, en vain jaksanut mennä koululle enää.

He ovat ihan sairaita molemmat. Miten saan tämän loppumaan? Luulin jo päässeeni eroon hänestä, mutta taas kaikki alkaa alusta...

Minkä sinä sille voit, ettei hän enää sinusta välitä

Minun oli pakko tulla kirjoittamaan teille jo nyt, en vain saa pidettyä päätäni kasassa enää. Tämän hetkinen mielialani varmasti näkyy tekstistä, mutta ei mahda mitään. Aina ei voi olla hyvä päivä. Ja tämä ei tosiaankaan ollut sellainen.

Kaikki oli ihan kohtalaisen hyvin aina siihen asti, kunnes lähdin koulusta kotiin. Ajattelin poiketa kaupan kautta hakemaan maitoa, mikä osoittautuin päivän huonoimmaksi valinnaksi. Hyllyjen välissä törmäsin tottakai Tommiin ja Sallaan. Ei siinä vielä mitään, mutta arvasin, ettei Salla osaa käyttäytyä. Tommi esitti, ettei huomaa minua ja Sallapa päätti sitten varmistaa, että Tommi varmasti huomaa, kuka kauppaan on tullut. 

"Suututsä, jos mä tapan ton?" 

Mitä? 'Toi' olin minä ja kysymys oli osoitettu Tommille. Nyt mentiin liian pitkälle. Ihan liian pitkälle. Luulin jo hetken kuulleeni väärin, mutta Tommin vastaus vain varmisti minun kuulleen oikein. 

"Älä välitä siitä, kuvittele, ettei sitä ole olemassakaan."

Jep. Siinä he viiden metrin päässä minun selkäni takana puhuvat minun tappamisestani. Voisin viedä asian eteenpäin, syyttää vaikka kunnianloukkauksesta tai uhkauksesta, mutta sekin vain kääntyisi minua vastaan. Ja siinä vaiheessa vanhempani sotkettaisiin mukaan kuvioon, olenhan alaikäinen ja sitä en todellakaan halua. Tietääköhän Salla kuitenkin kaiken?

Olivat he sitten enemmän tai vähemmän tosissaan ja tiesi Salla sitten mitä tahansa, tuollaista en siedä. Ja kaikkein surullisinta on, etten sanonut mitään. Kävelin tyynesti kassalle, aivan kuin sumussa maksoin maitotölkkini ja astuin ulos kaupasta. Sinne he jäivät, keskustelemaan minusta ja minä seisoin ulkona sateessa. Tässä vaiheessa koko lause vasta varsinaisesti iski vasten kasvoja "Suututsä, jos mä tapan ton?" Tapan. Tapan, tapan, tapan. "Suutusä, jos mä tapan ton?"

Tyhjä olo. Olen kuin pelkkä kuori, koko sisus on kadonnut. Sisälläni ei ole enää mitään eikä ketään. On vain se tyhjä ulkokuori. On kasvot, jotka hymyilevät jatkuvaa tekohymyä vastaantulijoille. On silmät, joista suru näkyy läpi, jos vain osaa katsoa. Olen täynnä kyyneleitä, joita en päästä ulos. En halua näyttää olevani heikko. Muilla on suurempia ongelmia, tämä menee kyllä ohi ajan kanssa. Kaikki unohtavat. Kaikki antavat anteeksi.

Soitin Laurille ja ilmoitin meneväni heille. Hän suostui. Työnsin Tommin ja Sallan mielestäni, kuvittelin, ettei heitä ole olemassakaan. Ja sitten soitti Lauri. "Ei meille voi tullakaan tänään, sori."

Nyt olen siis yksin. Minulla ei ole mitään muuta, kuin aikaa. Aikaa ajatella. Aikaa muistaa.

"Suututsä, jos mä tapan ton?" Tapan, tapan, tapan.

Minä väsyin hieman ja paljon unohdin

En tiedä enää mistään mitään. En jaksa. Huomaan nyt, että olen yrittänyt kiertää ne asiat, jotka minun olisi pitänyt kohdata jo aikoja sitten ja nyt ne ovat edessäni. Sallan viha alkaa purkautua tavalla, jota en vain kestä. Ja jota minun ei edes tarvitse kestää. Minä pelkään. Pelkään mennä huomenna kouluun. Pelkään mennä aamulla linja-autoon. Pelkään mennä tunneille, joilla Salla on. Pelkään kävellä käytävillä. Pelkään lähteä kotiin. Ja asia, joka on minusta kaikista eniten väärin, on se, että pelkään tulla kotiin. Pelkään hänen olevan ovella minua vastassa.

Tämä on niin väärin. Se ihminen, joka ennen oli minulle äärimmäisen rakas, on nyt muuttunut hirviöksi. Kamalaksi monsteriksi, jota pelkään enemmän kuin mitään. Tänään aamulla tapahtuneessa välikohtauksessa hän ei sanonut minulle mitään muuta, kuin "sä vitun huora pysyt poissa mun elämästä". Nuo sanat pyörivät päässäni ja melkein löisin vetoa, että tulevat myös uniini.

Miksei hän voi vain antaa olla? Miksi hänen täytyy kostaa minulle kokoajan ja muistuttaa kaikesta menneestä? Hän ei edes tiedä läheskään kaikkea!

Tommi ei vastannut viestiini ja hänen puhelimensa on suljettuna. En oikeastaan edes tiedä, mikä oli koko viestin idea. Kai jotenkin yhä pääni sisällä palvon häntä ja odotan häneltä toiminta käskyjä. Tiedän kyllä, että minun pitää nyt itse päättää mitä teen asioiden kanssa, mutten vain osaa. Mustelmat kehossani kuitenkin muisuttavat minulle, että valinnat on tehtävä pian.

En voi sanoin kuvailla sitä ahdistusta, joka minussa nyt on. Käteni tärisevät ja itkettää. Tekee mieli huutaa ja hakata päätä seinään.

Tekee mieli lähteä pois.

Rajan yli

Nyt riittää. Olen niin täynnä vihaa, että räjähdän. 'Huora' on minulle niin tuttu sana, että aina kun kuulen sen, käännyn katsomaan. Siitä on tullut kuin toinen nimeni. Ja tänään hermojeni raja ylittyi taas. Sanallisen haukkumisen kestän jollainlailla, vaikkei sekään huonona päivänä ole helppoa, mutta minuun ei kosketa. Eikä tavaroihini.

Aamulla kävelin linja-auton keskikäytävää kohti takapenkkejä. Ja tsum, yhtäkkiä joku tarttui minua hihasta ja repi minut miltei syliinsä. Ennen kuin ehdin edes ymmärtää mitä tapahtuu, minut oli jo työnnetty penkiltä lattialle. Ja siinä minä olin, liikkuvassa linja-autossa, mustelmilla ja laukkuni oli ties missä. Auto pysähtyi seuraavalle pysäkille, Salla nousi kyydistä ja minä istuin penkille, jolla hän juuri istui. Tapahtumalla ei ollut todistajia, muita kuin mummo, joka kääntyi katsomaan mikä takana rymisee, mutta hän kai vain luuli minun kaatuneen käytävälle. Ei, en kaatunut. Salla viskeli minua ympäri linja-autoa. Ja siihen jäi se koulupäivä, lähdin suoraan kotiin säälimään itseäni. Vasen pohje mustelmilla, kuten myös oikea käsi.

Koko tapahtuman jälkeen laitoin Tommille viestin "Mulle alkaa riittää. Mä kerron ihan just. Ihan just, rakas." Ei vastausta. Ja mennessäni kotiin Tommi tuli vastaan autolla.

Niin turhauttavaa. Niin, niin turhauttavaa. Minulla ei ole voimia tehdä enää mitään. Tein mitä vain, niin se vain tuntuu lisäävän Sallan vihaa... En jaksa.

Nousee muistot, kuin kuolleet haudoistaan

"Mä tulen aina olemaan sun ystävä, tapahtui mitä vaan."

Näin kuuluu Sallan viesti minulle. Toisiksi viimeinen viesti ennen välirikkoamme. Aina. Nuo sanat repivät minut palasiksi. Vain hetkeä tuon jälkeen sain viestin, jossa lukee
"mä en halua kuulla susta enää ikinä mitään".
Ikinä. Mihin katosi se 'aina'? Miksi sen tilalle tuli 'ikinä'? Koska minä tein virheen. Virheen, jota ei anneta anteeksi 'ikinä'.

"Tykkäätsä Disney -elokuvista?", oli koko riitaa edeltävän keskustelumme aihe. Tommi ei kuulemma tykännyt. Salla tykkäsi. Ja niin tykkäsin minäkin. Oli tarkoitus pitää leffailta, popcornia ja limsaa. Kaikki me kolme. Minä, Salla ja meidän yhteinen rakas, Tommi. Sitä iltaa ei ikinä tullut. Ei 'ikinä'.

Itkettää liikaa. Ei pitäisi muistella menneitä. Ero ei satu, vaan ne muistot. Kaikki oli niin hyvin, kunnes pilasin kaiken. Kunnes Salla pilasi kaiken. Kunnes Tommi pilasi kaiken. Ei se ollut yksin minun syyni. Ei ollut. Ei varmasti. Sitä minä tässä kokoajan yritän vakuutella itselleni. Se on koko blogin idea. Yritän todistaa itselleni ja muille, että minä en ole ainoa ihmishirviö tässä maailmassa. En vain jaksa todistella sitä enää.

Kaikki asiat ovat vieläkin ihan selvittämättä. Kaikki muistot piinaavat minua. Haluan puhua Tommille, mutta tällä kerralla haluan puhua myös Sallalle. Se vain on täysi mahdottomuus. Hän ei osaa käyttäytyä. Hän käy suoraan päälle. Hän repii minut kuoliaaksi, ei jätä palaakaan jäljelle.

Ahdistaa.

For every good reason there is to lie, there is a better reason to tell the truth

Eräältä neidiltä näitä postausideoita satelee kokoajan ja tällä kerralla hän heitti ilmoille taas kerran aivan loistavan kysymyksen.
"Jos sä saisit nyt sanoa Sallalle ihan mitä tahansa ilman pelkoa seuraamuksista, mitä sä sanoisit?"

Tätä vastausta minun ei tarvinut edes miettiä kovinkaan kauaa. Ja minulla on itseasiassa kaksi vaihtoehtoa tähän. Joko yrittäisin olla asiallinen ja myötätuntoinen tai sitten tosiaan nauttisin siitä, että mitään seuraamuksia ei olisi ja vittuilisin niin paljon, kuin vain pystyn. Kirjoitin nämäkin vastaukset kirjeiden muotoon, ensimmäisenä se myötätuntoisempi versio ja toisena se, jossa sanon asiat juuri niin kuin ne suustani sattuvat tulemaan.

"Mä haluan heti ekaks sanoa, että mä olen pahoillani kaikesta, mitä mä tulen sulle kohta kertomaan. Mä tiedän, ettei ne anteeks pyynnöt merkitse sulle mitään ja tiedän, ettei ne tee tehtyä tekemättömäks. Mä tiedän tehneeni virheen ja yritän nyt pelastaa edes sun tulevaisuuden kertomalla tästä sulle nyt. 
Kuten sä olet varmasti aavistanutkin, niin mulla ja Tommilla oli suhde. Ei mitään leikkiä, ei mitään yhdenillan juttua, vaan suhde. Seksiä, tapaamisia usein sun selän takana ja sellaista. Mä tiedän, että mä tein väärin ja päivääkään ei oo kulunut ilman, että mä olisin ajatellut sua. Musta tuntuu pahalta tietää, että sä elät sellaisen ihmisen kanssa. Musta tuntuu pahalta tietää, että mä sallin tän valheen jatkumisen. Ja siks mä kerron tän nyt sulle. Mä en halua, että sä joudut elämään tuollaisen kulissin keskellä enää päivääkään. Mä en halua katsoa, kun Tommi pettää sua muidenkin kanssa. Sä ansaitset niin paljon parempaa. 
Mä toivon, että sä osaat suhtautua tähän asiaan järkevästi ja toimia niin kuin sun pitää. Tommi ei ansaitse enää yhtään sun huomiota. Se ei ansaitse edes sitä vihaa, vaan kaikista eniten sitä satuttaa täysi tunteettomuus. Mä ymmärrän, että sä haluat huutaa ja raivota, mutta sun ei kannata. 
Mä elän tällä hetkellä onnellisesti parisuhteessa, eikä mulla ja Tommilla ole ollut enää vähään aikaan mitään. Tommi vonkaa multa yhä seksiä, Tommi soittelee perääni humalassa, mutta en välitä enää. Meidän juttu on kokonaan ohi, joten sun ei tarvitse huolia siitä. En kerro tätä sulle sen takia, että haluaisin Tommin itselleni, ei. Kerron tämän, koska haluan, että säkin löydät itselles jonkun, joka rakastaa sua ja vain ja ainoastaan sua. 
Mä en osaa sanoa mitään muuta enää, kuin sen, että mä olen pahoillani. Mä olen pahoillani, että se olen just mä, joka tän kaiken kertoo sulle. Mä, jonka ei ikinä pitänyt tehdä mitään näin julmaa sulle. Anteeks."

"Tiedätkö mitä? Mulla on ilo kertoa, että se sun huora arvios osui äärimmäisen oikeaan. Mä olen pelkkä huora. Ja mun vakioasiakas on sun miehes. Viime keväästä asti sun rakas kihlattus on lähetelly mulle kuvia itsestään, vongannut seksiä ja saanutkin sitä. Sun kultas on vienyt mua elokuviin ja ravintoloihin. Se on ollut öitä meillä ja mä olen ollut sen luona. Se on vienyt mua aamuisin kouluun, viihdyttänyt mua ruokatunnilla ja hakenut mut koulun jälkeen. Se on ryypännyt mun kanssa viikonloppuisin ja mä olen ollut se 'työkaveri' kenen luona se on ollut, kun se ei oo ehtinyt sun luo. 
Mä olen se, kuka antoi sille seksiä, kun sä et antanut. Mä olin se, joka lohdutti, kun sä raivosit. Mä tein kaikkeni sen eteen. Ja arvaa mitä? Kun mä löysin uuden miehen, mä olin silti sun miehes ystävä. Se ei ikinä lopettanut sitä yhteydenpitoa muhun. Mä olin tärkeä sille. Se kertoi mulle kaiken. Ihan kaiken, mitä sulle ei voinut kertoa. Mä kuuntelin, enkä valittanut. Mä neuvoin ja välitin. Ja sillä oli vieläkin tunteita mua kohtaan. Se vonkas seksiä ja lähetteli kuvia mulle, vaikka sä olit just menossa sen luo. Se tekstas mulle salaa sillä aikaa, kun sä olit suihkussa. Sä et riittänyt sille. Kun sä harrastit seksiä sen kanssa, se kuvitteli mut sun tilalle. Se muisteli kiihkeitä seksihetkiä mun kanssa. 
Ja kun se ei saanut multa enää, se etsi uuden huoran. Se kävi treffeillä sun selän takana. Ja vaikka sä aavistit kaiken, sä annoit aina anteeks. Sä uskoit kaikki sen valheet, suostuit kihloihin ja rakastit sitä. Sä teit kaikkes sellaisen sian eteen. Sä uhrasit vuoden elämästäs sille. Joten samanlainen huora säkin taidat olla. Sen rahojen perässä sä vaan juokset, eikö?
Ainiin, vielä tähän loppuun täytyy mainita, että ei se edes ole niin hyvä sängyssä, kuin sä aina väitit!"

Yö kaikki ääriviivat vääristää

Sain käsiini sen viestin, joka minusta kiertää ystävieni keskuudessa. Viestin, jonka Salla on minusta kirjoittanut. Se on ilmeisesti jokaisella vähän erilainen, mutta siis ajatus on jokaisessa viestissä sama. En edelleenkään tiedä, kuinka moni ihminen tämän viestin on Sallalta saanut ja kuinka monelle hän on tästä sanonut ihan kasvotusten, mutta eiköhän se luku jossain kymmenen paikkeilla ole - vähintään.

Viesti on lähetetty ainakin kahdelle entiselle luokkalaiselleni, sitä kautta sain tämän itsekin käsiini. Uskon, että myös muut vanhan kaveripiirini jäsenet ovat kuulleet, mitä mieltä Salla minusta on. Sana on kiirinyt myös uskonnonkurssin parini korviin ainakin hänen viimeaikaisen käytöksensä perusteella.

Voisin tietysti lähettää samoille henkilöille itse viestiä, puolustella itseäni ja kertoa oman kantani asioihin. Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista innostusta tai tarvetta tehdä niin. Ajatelkoon jokainen mitä ajattelee. En kaipaa kenenkään sääliä tai ymmärrystä, jos he eivät itse tajua, että asiassa on kaksi osapuolta ja kaksi näkökulmaa, niin omahan on menetyksensä. En jaksa kiillotella mainettani, olkoon se mikä on.

Kuitenkin, poimin tähän nyt teidän luettavaksenne paloja viestistä, joka minusta kiertää ihmisten keskuudessa. En viitsi julkaista viestiä kokonaisuudessaan, koska joku saattaisi tunnistaa henkilöitä siitä. Pääajatuksen saatte kuitenkin varmasti selville jo näistä osista. Ja kielenkäyttö on mitä hurmaavinta, juuri tyypillistä Sallaa.

"Se lutka jakelee itseään kaikille, Tommillekin yritti. Se on kokoajan mun selkäni takana tyrkyttäny itseään Tommille, eikä ajatellu mua paskan vertaa."

"Kiinnitäs seuraavaks huomiota sen ulkonäköön, eiks näytäkin ihan huoralta? Pelkkä jakorasia se on. Ja se jakelee vaan varatuille."

"Voin vaan kuvitella kuinka monen kanssa se on maannu, varmaan rahastakin. Kyl sillä täytyy olla päässä jotain vikaa, ei kukaan normaali tee noin."

"Katuojaan se kuuluis eikä omaan kämppään. Se ei ansaitse tollasta. Se ei ansaitse mitään. Saatanan lellitty pentu."

"Se varmaan valehtelee sullekin jostain, se on taitava siinä. Ja kannattaa vähän katsoo, ettei se yritä lähestyy sun poikaystävääs. Ei se voi olla vaan ystävä miesten kanssa. Se panee kaikkea mikä liikkuu."

Nuo sanat tekevät minut niin, niin vihaiseksi. Tiedän, että voisin kääntää tuon kaiken Sallaa vastaan ja aiheuttaa ongelmia hänelle, mutten tee niin. Haluan vain menneistä eroon, eikä se auttaisi sitä yhtään. Juorutkoon niin paljon kuin haluaa, se tekee minut vain vahvemmaksi.

Petyit niihin puheisiin, joissa kaikki on kohta, mut ei vielä, vielä, vielä, ikinä ei

En vain yksinkertaisesti voi olla nauramatta enää. Tommi ja Salla ovat kihloissa. Kolme päivää edellisen eron jälkeen. Kolme päivää sen jälkeen, kun Salla sai tietää Tommin valehdelleen hänelle kokoajan. Kolme päivää sen jälkeen, kun Salla kuuli minun ja Tommin olleen tekemisissä melkein kokoajan hänen selkänsä takana.

Miten joku voi olla noin tyhmä? Ensinäkin, miten Salla voi vielä antaa kaiken anteeksi? Kymmenien erojen jälkeen, satojen valheiden jälkeen hän antaa anteeksi asiaa sen enempää miettimättä. Hän kaataa kaikki syyt minun niskaani ja ottaa Tommin takaisin miettimättä yhtään. Ja toiseksi, Tommi on naurettava. Miksi hän ottaa Sallan takaisin kaikkien niiden veitsellä uhkailujen, haukkumisten ja riitelyiden jälkeen? Miksi hän hakee vakituista parisuhdetta, vaikka tietää itsekin, ettei voi olla pettämättä? En ymmärrä. En mitenkään. Olen itsekin tehnyt virheitä, ollut sinisilmäinen ja niin edelleen, mutta tuo menee yli ja rajusti.

Tuo kihlaus -juttu on melko varma tieto, mutta kuulin myös toisen jutun, joka on ihan täysin kuulopuhetta. En yleensä usko juoruihin joita levitellään pitkin poikin, mutta tänään kuulin sellaisen juorun, joka vaikuttaa jopa jollainlailla todelta. Tommilla on suhde työkaverinsa kanssa. Ollut jo pitkään. Kuulemma. Korostan siis, että tämä on täysin kuulopuhetta, enkä ole yhtään, tippaakaan varma siitä, pitääkö se paikkaansa. Mutta mainitsen sen teille silti, koska rehellisesti sanottuna en olisi yhtään yllättynyt. Adan huorapalvelu laittoi luukut kiinni, joten Tommi etsi uuden.

Täytyy vielä lopuksi sanoa, että en tosiaan usko juoruja, kun niitä kuulen. Tiedän, minkälaista tekstiä minusta liikkuu ihmisten keskuudessa ja tiedän myös, että niistä jutuista lähes kaikki on pelkkää valhetta, joten osaan olla kriittinen kuulemieni asioiden suhteen. Tuo vain jotenkin täsmäsi täysin aavistuksiini ja Tommin luonteeseen.

Kyllä se ihminen on jotenkin sairas. Ehkä minäkin olen, mutta niin on hänkin. Olisi niin paljon helpompi ymmärtää, jos kaikelle tuolle käytökselle olisi jokin syy. Jos olisi diagnoosi, jolla perustella kaikki tuo. Mutta se diagnoosi taitaa olla vain yksinkertaisesti omatunnon täydellinen puuttuminen.

No jaa, ei liikuta minun elämääni enää. Annan heidän elää rauhassa niin kauan, kuin he antavat minun. Ja lisättäköön vielä, että Laurin kanssa menee taas loistavasti. Se "ok -vaihe" on ohi ja "loistava vaihe" on alkanut ♥