Minä väsyin hieman ja paljon unohdin

En tiedä enää mistään mitään. En jaksa. Huomaan nyt, että olen yrittänyt kiertää ne asiat, jotka minun olisi pitänyt kohdata jo aikoja sitten ja nyt ne ovat edessäni. Sallan viha alkaa purkautua tavalla, jota en vain kestä. Ja jota minun ei edes tarvitse kestää. Minä pelkään. Pelkään mennä huomenna kouluun. Pelkään mennä aamulla linja-autoon. Pelkään mennä tunneille, joilla Salla on. Pelkään kävellä käytävillä. Pelkään lähteä kotiin. Ja asia, joka on minusta kaikista eniten väärin, on se, että pelkään tulla kotiin. Pelkään hänen olevan ovella minua vastassa.

Tämä on niin väärin. Se ihminen, joka ennen oli minulle äärimmäisen rakas, on nyt muuttunut hirviöksi. Kamalaksi monsteriksi, jota pelkään enemmän kuin mitään. Tänään aamulla tapahtuneessa välikohtauksessa hän ei sanonut minulle mitään muuta, kuin "sä vitun huora pysyt poissa mun elämästä". Nuo sanat pyörivät päässäni ja melkein löisin vetoa, että tulevat myös uniini.

Miksei hän voi vain antaa olla? Miksi hänen täytyy kostaa minulle kokoajan ja muistuttaa kaikesta menneestä? Hän ei edes tiedä läheskään kaikkea!

Tommi ei vastannut viestiini ja hänen puhelimensa on suljettuna. En oikeastaan edes tiedä, mikä oli koko viestin idea. Kai jotenkin yhä pääni sisällä palvon häntä ja odotan häneltä toiminta käskyjä. Tiedän kyllä, että minun pitää nyt itse päättää mitä teen asioiden kanssa, mutten vain osaa. Mustelmat kehossani kuitenkin muisuttavat minulle, että valinnat on tehtävä pian.

En voi sanoin kuvailla sitä ahdistusta, joka minussa nyt on. Käteni tärisevät ja itkettää. Tekee mieli huutaa ja hakata päätä seinään.

Tekee mieli lähteä pois.