Nämä ovat ikuisia hetkiä

I thought of texting you 
at 2:43 in the morning, 
to see if you were awake, 
but I knew the answer was yes; 
and I couldn't decide which I was more afraid of; 
that you would reply 
or that you wouldn't
-K.R.K.

Mä ikävöin sua, rakas. Vaikka mulla on kaikki hyvin, mä ikävöin sua. Yksin yöllä kotona mä ikävöin sua. Tulee joulu, tulee uusivuosi ja mä ikävöin. Mä katson valokuvia ja muistelen. Muistan ne pienet yksityiskohdat. Ne virheet, jotka tekee susta sut. Mä selaan netistä tekstejä ja tunnistan sut niistä jokaisesta. Mä kuuntelen musiikkia ja löydän sut lauluista. "And you let her go". Mun täytyy päästää irti. Vai täytyykö? Onks mun pakko? Tää elämä on tässä nyt. Tää elämä ei ole enää koskaan tän jälkeen. Virheet täytyy korjata nyt, kohta saattaa olla jo liian myöhäistä. Mä en halua unohtaa, mä en halua antaa olla. Sä olit mun paras ystävä, "ikuisesti", mä sanoin. Mihin katosi se ikuisuus? Mihin se katosi, rakas? Miten mä saan sen takaisin? Kerro mulle, rakas. Kerro, jos sä tiedät.

Kipeänä

Nyt kun minulla vihdoin olisi aikaa kirjoitella teille, olen kipeänä. Energiat ihan nollassa enkä vain millään jaksa nyt. Huomenna yritän skarpata jos tämä ei tästä pahene. Toivomuksia saa toki myös esittää!

Maailma on tässä

Kuten blogista varmasti huomaa, minulla on elämä taas. Muutoksia tapahtuu ja minulla on yhä hieman vaikeuksia hyväksyä osaa niistä, mutta minun täytyy vain opetella. Tänään Laurilla juttelimme jotain syvällisyyksiä ja pysähdyin hetkeksi miettimään. En ole enää se ihminen, joka olin kaksi vuotta sitten, vuosi sitten, enkä ole se ihminen, joka olin perustaessani blogin. En tiedä, olenko edes se ihminen, joka olin viikko sitten. Kaikki muuttuu ja myönnän, että minua pelottaa. Yritän kuitenkin olla avoimin mielin ja ajatella, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa.

Olen menettänyt kaikki ystäväni. Minulla ei ole jäljellä yhtäkään heistä, kenelle vielä vuosi sitten sanoin "ikuisesti". Mikään ei kestä ikuisesti. Ei mikään, sen olen tässä vuoden aikana oppinut. Se äiti, joka minulla oli vuosi sitten, ei ole se äiti enää. Se on joku muu, joku ihan tuntematon, kenen kanssa en tule toimeen. Ja se isä, joka minulla oli vuosi sitten, se on myös joku ihan muu. Se on minulle tosi läheinen ja tärkeä nykyään. Ja siitä aion pitää kiinni.

Vuosi sitten minulla ei ollut ketään, kenen viereen nukahtaa iltaisin. Minulla ei ollut ketään, kuka sanoo "mä rakastan sua", eikä ketään, kuka herättää minut suudelmin. Minulla ei ollut ketään, joka ylpeänä esittelee minut ystävilleen, "tässä on mun tyttöystävä". Ja ne hänen ystävänsä, ne ottavat minut mukaansa. "Tuu meidän kanssa kahville, sä oot hyvä tyyppi". Vuosi sitten olin hukassa ja olen sitä edelleen. Etsin sitä oikeaa suuntaa, johon jatkaa. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että se suunta on pikkuhiljaa löytymässä. Minun täytyy lopettaa etsiminen ja kulkea sinne, mihin sydän minut johdattaa. Ja tiedän myös, että aivoille kannattaa antaa puheenvuoro aina silloin tällöin.

Elämässä on yhä asioita, joihin en ole tyytyväinen. On osia vanhasta elämästäni, jotka haluaisin takaisin. Muutama ystävä, joita ikävöin. Toivon, että kaikki selviää ajan kanssa. Ja uskon, että asiat menevät juuri niin kuin niiden on tarkoitus mennä.

Olen onnellinen.

We can burn brighter that the sun

Moi taas, on pidellyt vähän hiljaista täällä blogin puolella eilisen jälkeen. Te olette kyllä käyneet ahkerasti kommentoimassa ja sivunkatselujakin oli paljon, mutta minut elämä vei mukanaa hetkeksi. Nyt olen kuitenkin täällä ja luvassa olisi hieman tilannepäivitystä.

Niin kuin arvata saattaa, olin Laurin kanssa. Soitin hänelle eilen ja pyysin kahville kaupunkimme uuteen kahvilaan ja hän tuli. Siitä jatkoimme matkaa heille, jonne loppujen lopuksi jäinkin yöksi. Aamulla suuntasin kouluun ja juuri äsken kotiuduin sieltä. Ja nyt väsyttää! Valvoimme miltei koko yön seksin ja elokuvien parissa ja unet jäivät hieman vähiin. Hän olisi vienyt minut johonkin pikaruokapaikkaan syömään äsken, mutta lähdin vain suosiolla kotiin nukkumaan.

Vihdoin tuntuu siltä, että tunnelin päässä on valoa. Olin pitkän aikaa pimeydessä ja nyt olen löytämässä oikeaa suuntaa. Tiedän kuitenkin, että kohta ymmärrän, ettei se valo tulekaan tunnelin päästä. Joku tulee mutkan takaa ja osoittaa minua taskulampulla silmään niin että sokaistun ja kaikki sortuu taas. Kyllä, perusnegatiivinen minä. No, yritän nyt nauttia edes tästä hetkestä, kun asiat ovat kohtalaisen hyvin.

Miten teillä menee? Mitä kuuluu?

Olen se linnuton puu

"Mä en puhu niistä asioista. En kenellekään. Mä en halua tuottaa pettymystä. Niin kauan kun mä sanon kaiken olevan hyvin, kaikki on hyvin." 

Minun on aina ollut vaikeaa myöntää, että jokin on huonosti. Minut on pienestä asti opetettu siihen, että vaikeuksia vastaan taistellaan ja ne piilotetaan muilta. Ei kerrota kenellekään, ei tarvita apua. Koko ongelma lakkaa olemasta, kun siitä ei puhuta. Kaikki on aina hyvin. Kaikki on ihan helvetin hyvin. Minulla ei ole rahaa, ei ystäviä ja terveys pettää. Minua pelottaa maailma. Minua pelottaa yksinäisyys, mutta kaikki on ihan hyvin. En minä kaipaa apua, ei minun tarvitse puhua näistä asioista kenellekään. 

Pienenä se oli sitä, että kun lelu meni rikki, se piilotettiin kaapin perälle eikä kerrottu kenellekään. Silloin sitä lelua ei enää ollut ja kukaan ei tajunnut minun tehneen virheen. Silti minä tiesin kokoajan, että se lelu on siellä. Tunsin syyllisyyttä. Tiesin, että joku päivä olisi aika tyhjentää se kaappi ja silloin virheeni paljastuisi. Kun kasvoin, muut asiat muuttuivat, mutta periaatteeni pysyi samana. Kun tuli riitaa kaverin kanssa, siitä ei kerrottu vanhemmille. Väitin lähteväni kaverille leikkimään, mutta meninkin yksin leikkipuistoon. Kaikki oli hyvin niin kauan, kun riidasta ei puhuttu. Silti se vaivasi minua. Pelkäsin kokoajan, että kaverini äiti soittaa meille kotiin ja alkaa selvittää asiaa, jolloin riita käy ilmi. Ja nyt, olen täysin erilaisessa elämäntilanteessa kuin silloin olin, mutta se sama periaate on yhä mukanani. Aloitan salasuhteen ystäväni poikaystävän kanssa. Lopetan sen ja yritän unohtaa. Pidän asian salassa kaikilta, en kerro kenellekään. Ja silti pelkään kokoajan, että milloin joku paljastaa kaiken ja asia käy ilmi. 

En pääse varmasti koskaan eroon tästä tyhmästä toimintamallistani, enkä oikeastaan edes tee töitä sen eteen. En ole riittävän rohkea paljastaakseni tekemäni virheen. En ole valmis kantamaan vastuuta. Ja siitä minä tunnen syyllisyyttä. Suurempaa syyllisyyttä kuin mistään muusta. Mutta minä pelkään. Pienenä pelkäsin, että se rikkinäinen lelu heitettäisiin roskiin, enkä kertonut sen takia. Sitten pelkäsin, että minua syytettäisiin minun ja ystäväni riidasta ja menettäisin sen ystävän lopullisesti. Ja nyt pelkään, että menetän kaikki ihmiset ympäriltäni. Pelkään tulevani tuomituksi, pelkään, ettei kukaan ymmärrä.

She's dancing with strangers, falling apart, waiting for Superman to pick her up

"Miten sä tuut ikinä selviämään tästä elämästä jos sä oot jo 17-vuotiaana tollanen katkeroitunu paska jonka ainoo tavote on kostaa ihmisille, joiden sä kuvittelet tuhonnen sut? Sä et edes tiedä asioista mitään. Sä oot ylimielinen ja kuvittelet olevas kaikkien yläpuolella. Sä kuvittelet olevas aina oikeessa ja tietäväs kaikesta kaiken. Sulla ei oo mitään oikeutta tulla pilaamaan mun elämää. Mä en pilannu sun omaas, sä teit sen ihan itse. Sä itse karkotat ihmiset sun ympäriltäs, sä et osaa kohdella ketään hyvin. 

Voi kun sä vaan tietäisit mitä kaikkea se sun täydellinen miehes touhuaa sun selkäs takana. Se täydellinen mies, jonka takia sä uhrasit kaiken ja jonka sanaan sä uskot sata prosenttisesti. Se mies on pelkkä valhe. Siinä ei oo totuuden hiventäkään. Se kertoo sulle asioita musta vaan puolustellakseen itseään, saadakseen tekosyitä peittelemään sen omia tekojaan. Se puhuu toisten naisten kanssa ja väittää mun soittaneen. Se syyttää mua ahdistelusta ja ties mistä. Ja sä vihaat mua sen takia, eikö? Mä en oo ollu missään tekemisissä sen kanssa enää pitkään aikaan. Mulla ei oo mitään tarvetta siihen. Mä haluan sut ja sen pois mun elämästä, mä en tarvitse teitä. 

Mä en oo syytön, menneisyydessä on kyllä paljon tekoja, joita mä kadun, mut ne ei oo ne teot joita Tommi väittää mun tehneen. Se valehtelee sulle. Se keksii päästään ne kaikki. Se suojelee itseään ja kaataa syyt mun niskoille. Koita nyt jo Salla ymmärtää, ettei ne oo totuuksia mitä sä musta luulet.

Mä tajusin Tommin todellisen luonteen jo aikoja sitten ja odotin sunkin tajuavan sen pian, mut sä et vaan pysty näkemään sitä. Avaa nyt sun silmäs ja katso. Hyväksy se todellisuus äläkä elä tossa valheessa enää."

Ei voi jatkaa

Blogissani on tällä hetkellä 999 kommenttia ja 99600 sivunkatselua. Vou mikä saavutus! Tämä kaikki vähän yli puolessa vuodessa. Super paljon kiitoksia teille, ihanat!

Täällä on ollut melko hiljaista nyt pari päivää, satunnaisia juttuja olen kertoillut silloin tällöin. Se vain johtuu yksinkertaisesti siitä, etten ole tehnyt mitään. En ole nähnyt Lauria, en ole oikeastaan edes poistunut kotoa muualle kuin kouluun. Tänään olisi kuitenkin tarkoitus tehdä Laurin kanssa jotain, koska olen ilmeisesti lapsenvahtina viikonlopun, joten silloin en ehdi.

Näin Sallan taas tänään, mutta hän oli suht rauhallinen. Hänen mielialansa vaihtelee vielä pahemmin kuin minulla ja toisina päivinä hän on valmis hakkaamaan minut sairaalakuntoon ja toisinaan, kuten tänään hän ei kiinnitä minuun mitään huomiota. Tommi sen sijaan on kadonnut kuin maan nielemänä. Ennen näin häntä miltei päivittäin kaupassa tai heidän talonsa edessä, mutta nykyään kun hänellä ei ole edes autoa, niin en näe häntä miltei ollenkaan. Ja hyvä niin, en edes tiedä miten reagoisin jos hän tulisi vastaan.

Olen oikeastaan pohtinut sitä, mutten vain tiedä. Pitäisikö minun sanoa hänelle jotain? Kysyä mitä valheita hän minusta selittää Sallalle? Haukkua ja huutaa? Vai pelkästään esittää etten huomaa ja kävellä pois? Voi olla, etten osaa hillitä itseäni siinä tilanteessa ja käyttäydyn ihan juuri niin kuin minusta sillä hetkellä tuntuu. Täytyisi ehkä päättää jotain, koska se tilanne tulee kuitenkin vastaan ennemmin tai myöhemmin, ei hän voi loppu elämäänsä minua vältellä, enkä minä häntä.

Olen myös pohtinut sitä, että mitäs sitten, jos tämä jää nyt tähän, enkä näe häntä enää. Mitä jos hän joskus vuosien päästä istuu pubissa samaan pöytään? Tai tulee juttelemaan kaupan kassajonossa? Mitä minä sitten teen?

Jätä mut rauhaan

En tosiaan tiedä mitä Tommi puhuu minusta. Sen kuitenkin tiedän, että hän selittää nyt jotain omaa tarinaansa Sallalle ja minä saan kärsiä siitä. Tänään kävelin jalkakäytävää pitkin koululle ja kuulin jonkun kävelevän perässäni. Yhtäkkiä minut iskettiin seinää vasten ja Sallan kasvot olivat sentin päässä omistani.
"Sä et ymmärrä sitten millään. Sun olis nyt parasta lopettaa toi ja pysyä erossa mun elämästä." 
Sitten hän päästi irti ja lähti pois. En taaskaan ehtinyt sanoa mitään. Nuo tilanteet tulevat aina niin äkkiä ja yllättäen, että henkeni salpaantuu, enkä saa sanaa suustani. Lähdin suoraan kotiin, en vain jaksanut mennä koululle enää.

He ovat ihan sairaita molemmat. Miten saan tämän loppumaan? Luulin jo päässeeni eroon hänestä, mutta taas kaikki alkaa alusta...

Poor little girl, still waiting for her happy ending

Vaikeaa on, tosi vaikeaa. Olen ajautunut siihen pisteeseen, että juttelen seinille ja nauran yksinäni. Tuijotan itseäni peilistä ja käyn keskustelua peilikuvani kanssa. Kävelen pimeillä kaduilla ja puhun puhelimeen, jonka toisessa päässä ei edes ole kukaan. Piirrän kieron mieleni käänteet paperille ja kirjoittelen tyhjiä sanoja sekaan.

Lauri ei vastaa puhelimeen, ties mitä hänkin on taas tekemässä. Jotain tärkeämpää kuin minä. Ja sitten hän soittaa keskellä yötä päissään ja pyytää yösijaa, kun ei enää saa kyytiä kotiin ja tänne on lyhyempi matka. Mutta kyllä hän myös rakastaa, tiedän sen, vaikkei minusta aina siltä tunnukaan.

Yritän olla positiivinen. Olen itkenyt tänään miltei koko päivän, ensin muiden juttujen takia ja sitten ystäväni takia. Pari kyyneltä saatoin Tomminkin takia vieräyttää, mutta siitä ei puhuta. Nyt kyyneleet ovat kuitenkin lopussa ja kirjoitan paperille hyviä juttuja. Minulla on vielä jäljellä ihmisiä, jotka välittävät edes hitusen. Lauri, isä, veljeni. Muutama sukulainen, yksi vuotias kummilapseni. Kaikki on hyvin. Kaikki on ihan hyvin.

Minulla on tapana vitsailla vakavista asioista ja jotkut läheiseni vihaavat sitä. Se on kuitenkin minulle tärkeä tapa selvittää ajatuksia ja olla stressaamatta liikaa. Osaan nauraa itselleni ja ottaa haukut vastaan. Välillä, kun isä muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää koulunkäynti on, teen siitäkin vitsin.
"Mä taidan jättää koulun kesken ja alkaa sossupummiks. Menetän mun kämpän ja muutan kadulle huoraamaan, nukun sivukujilla ja roskiksissa ja varastan ruokaa lähimarketista. Elän huoran palkalla ja loppujen lopuks alan mun rikkaan 75-vuotiaan vakioasiakkaan vaimoks. Me mennään naimisiin, se panee mut paksuks ja viimeisellä rykäsyllä sen sydän pysähtyy. Mä saan kaksos pojat ja suuren perinnön."

Minulla on kuulemma kiero tapa katsoa tätä maailmaa. Isä sanoo aina, että näen koko maailman ihan erilailla kuin kaikki muut. "Mut muista, Ada, se on rikkaus. Se on rikkaus."

Tämä tie meidät kaataa

Boom, räjähtää käsiin koko elämä. Pienet sirpaleet lävistävät kehoni, turmelevat kaiken, pyyhkivät pois onnen. Antakaa anteeks mulle, ymmärtäkää mua. Ei ne ymmärrä, ei kukaan. Mä vaadin liikaa, oon liian vaikee. Mut mulla on Lauri. Mä palvon maata sen jalkojen alla, teen kaiken niin kuin hän tahtoo. Unohdan itseni ja elän hänelle. Mulla ei oo enää mitään väliä, mä oon kuollut jo. Ei mua voi pelastaa, se on jo liian myöhäistä. Eikä mulla ole edes pelastajaa enää, sekin on poissa. Tommi olis mut nostanut ylös. Tommi on ainut, joka näkee mun taistelun, mut se ei katso enää. Se kääntää katseensa pois ja unohtaa. Jättää mut yksin ja elää itselleen. Mä kadehdin. Mä kadehdin niin paljon. Tommi sai kaiken mitä on ikinä halunnut ja mä en. Mut mulla on Lauri. Lauri on kaikki.

Mut mä en ole Laurille se ykkönen. En nyt, enkä ikinä. Päihteistä hän löytää onnen, ihan kuten Tommi aikoinaan. Liikaa kuolemaa hän on kokenut ja etsii nyt lohtua päihteistä. Ihan kuten Tommi aikoinaan. Mut mä en sortunut silloin, enkä mä sorru nyt. Ei tässä siis ole kyse mistään narkkarikuninkaista, eikä pirinisteistä, vaan pienestä huvittelusta silloin tällöin, kavereiden kesken. Ei edes vahvoja aineita, vaan pienimuotoista viihdettä vain. Tai mikäs mä olen sitä puolustelemaan, huumeita ne on silti. Mut mä tiedän, että jos se ei ole ok mulle, mä jään yksin. Ne menee mun edelle. Ne menee kaiken edelle, aina.

Aamu kuudelta puhelin soi ja mun ainut ystävä soittaa. "Ei tää taida toimia enää, ehkä on vaan parempi luovuttaa". Mä en sano mitään, katkaisen puhelun ja annan olla. Mä kuvittelin sen olevan helppoa, tiesin sen tulevan. Eihän mikään ollut enää niinkuin ennen, mut silti se iskee mut lattiaan ja salpaa hengityksen. Ei se ollutkaan helppoa, ei ollenkaan. Mulla oli vielä niin paljon sanottavaa. Mun piti kertoa siitä, kuinka mun oma äiti katsoo mua silmiin ja kertoo, ettei se haluais olla mun äiti, ettei se rakasta mua. Mä olen kuulemma pelkkä virhe, huonosti kasvatettu kakara. Mun piti kertoa siitä, kuinka mä olen sotkeutunut piireihin, joissa mun ei pitäis olla ja mä tarvitsen apua. Mun piti kertoa, että tää elämä alkaa olla liian rankkaa mulle, enkä mä jaksa taistella enää. Mun piti kertoa, kuinka mun terveys pettää ja mun keho hyökkää mua vastaan. Mut se on liian myöhäistä. Ei sillä ole mitään väliä enää. Ei mun sanoilla ole merkitystä, ei ne kiinnosta ketään.

Mut mä olen vahva. Mä haistatan paskat koko maailmalle ja menen sängyn alle piiloon, enkä tule pois sieltä enää ikinä. 

Mä en oo mä

Lipsuu, lipsuu. Reunalla ollaan oltu jo pidemmän aikaa, mutta nyt ollaan enemmän reunalla kuin ikinä. Alan päästä mukaan porukkaan. Minä tiedän, ettei pitäisi mennä, mutta "rakkaat" ympärilläni pakottavat minut siihen. Kaikki sortuu ympäriltäni, minulla on enää vain Lauri ja hänen kaveripiirinsä tukena. He ovat minulle tärkeitä. Ja isä. Isä on kaikki. Isän takia olen tässä, isän takia jarruttelen, enkä sorru.

Olis niin helppoa päästää irti, lähteä Laurin ja sen kavereiden mukaan niiden juttuihin, unohtaa kaikki. Nollata koko elämä ja aloittaa alusta. Olla osa sitä porukkaa, olla tärkeä. Mä olen jo siellä, mutta mä katson vain sivusta. 'En mä, kiitti'. Mä sinnittelen, mutten pysty siihen kauaa. Omat ystävät työntää mua pois, ne ei ole enää sellaisia, kuin ne oli ennen. Tai ehkä mä en vaan ole sellainen, kuin mä olin. Mä kaipaan läheisyyttä. Mä kaipaan hyväksyntää ja ihmisiä mun ympärille. Mä haluan tietää, että mulla on joku, kenelle voin soittaa ihan milloin vaan ja se tulee. Vaikka keskellä yötä se tulee, jos mä oikeesti tarvitsen. Mut nyt mulla ei oo ketään. Asiat kaatuu niskaan ja mun täytyy valita. Ota tai jätä.

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän

Kiitos tosi paljon jokaiselle edelliseen postaukseen kommentoineelle! Teidän neuvojenne avulla sain tilanteen selvitettyä Laurin kanssa ja olemme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen. Kerroin ensin hänelle ajatuksistani ja tavoilleen tyypillisesti hän vastasi vain "juu" ja "aijaa", mutta hetken kuluttua hän sai tilaisuuden näyttää, että ymmärsi mitä sanoin. Vietimme illan hänen ystäviensä kanssa isolla porukalla ja minulla oli tosi hauskaa! Jäimme hänen kaverilleen yöksi ja aamulla hän vei minut kotiini käymään suihkussa ja hakemaan koulukirjoja. Sitten hän vei minut kouluun ja suureksi, suureksi yllätyksekseni myös haki minut sieltä. Sanoin kyllä, että ei minua tarvitse kuskata edes takaisin ja kuluttaa viimeisiä bensojaan minuun, mutta hän kuulemma halusi korjata aiemmat hölmöilynsä.

Kaikki on nyt taas loistavasti ja minulle jäi sellainen tunne, että nyt hän tosiaan ymmärsi miltä minusta tuntuu ja aikoo myös parantaa tapojaan. Puhuminen siis kannatti, mutta myös se läheisyys oli tarpeen.

Tänään olisi taas kerran perjantai. Minulla oli hienot suunnitelmat viikonlopulle ja olin innoissani, kun kerrankin pääsen tekemään jotain ja juuri äsken ne peruuntuivat. Lauri kuitenkin lupasi soitella myöhemmin, joten ehkä hän on suunnitellut jotain varalleni. Se nähdään sitten myöhemmin, kivaa perjantaita teille!

Olit parasta mulle sen näki sokeakin

Vaikeaa on. Ehkä jopa vähän liian vaiheaa. Laurin ja minun juttu tökkii kokoajan. Juuri kun entinen ongelma on selvitetty, tulee eteen uusi ongelma. Hän ei halua selvittää asioita, mutta silti hän soittelee perääni, laittaa viestejä ja vannoo rakkauttaan. Ja heti kun kysyn, että missä mennään, hän sulkeutuu taas. 

Sain hänet puhumaan jo kerran, mutten ole varma, onko taas kyse niistä samoista asioista. Hänellä on jäänyt pelkoja edellisistä parisuhteista ja minusta tuntuu, että ne yrittävät ottaa valtaa taas. Hän pelkää rakastuvansa liikaa, hän pelkää menettävänsä, hän pelkää sanovansa jotain väärin. Hän pelkää rakkauden loppuvan ja hän pelkää, etten ole tässä häntä varten enää huomenna. Samoja asioita minäkin pelkään, mutta osaan puhua niistä, eivätkä ne ota valtaa. Hän taas patoaa kaiken sen sisälleen ja ahdistuu.

Haluan auttaa, haluan saada hänet puhumaan, mutta olen neuvoton. En enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tauko johtaa varmaan tuhoon, mutta jatkaminen on vaikeaa. En halua erota, eikä halua hänkään kuulemma. Pyysin, että voisimme tänään jutella ihan kasvotusten, mutten saanut siihenkään mitään kunnollista vastausta. En enää edes tiedä, johtuuko kaikki tuo ahdistus minusta, vai jostain muusta. Hän ei puhu, niin en voi tietää!

Hänen ahdistuneisuutensa tekee minutkin ahdistuneeksi, eikä se ole reilua. Toivon todella, että hän tulee tänään...

Tanssi tyhjän pääl ei johda minnekkään

Minun täytyy myöntää, että olen ylpeä itsestäni. Olen ylpeä katsoessani blogiani ja kaikkia näitä tekstejä. Ja olen super kiitollinen teille kaikille. Tilastot osoittavat, etten ole tehnyt tätä kaikkea turhaan. Saamani kommentit muistuttavat, etten ole yksin. Kirjoitan päivittäin, pohdin ja ajattelen kokoajan. Mietin blogia ja teitä lukijoita tosi paljon. Kehittelen uusia tekstejä ruuhkabussissa, kassajonossa ja koulun penkillä. Puhelimeni muistio tulvii uusia ajatuksia blogia varten. Teen kaikkeni pitääkseni teidät tyytyväisinä ja teen kaikkeni saadakseni ajatukset kirjoitettua tekstiksi.

Aluksi blogi oli minulle vain päiväkirja, jota kirjoitin itseäni varten ja se on sitä yhä. Nykyään kuitenkin ajattelen myös teitä. Toteutan mielelläni toivepostauksia, olen innoissani saamistani kommenteista ja herättämästäni keskustelusta. Blogi on herännyt eloon ja laajentunut valtavasti. Aluksi minulla ei ollut mitään tavoitteita blogin suhteen, mutta nykyään seuraan myös tilastoja. Ne kertovat minulle, mistä te pidätte ja mistä ette. Millaisia tekstejä voisin kirjoittaa lisää ja mikä ei ole niin mielenkiintoista.

Aluksi bloggaaminen oli vain hetken mielijohteesta syntynyt juttu, mutta nykyään se on tärkeä harrastus. Se vie paljon aikaani, mutta se myös antaa paljon. En voisi enää kuvitella eläväni ilman blogia. Heti ensimmäisenä herättyäni luen uudet kommentit ja viimeisenä nukkumaan mennessäni käyn katsomassa päivän tilastot. Blogi tekee minut iloiseksi ja nostaa ylös pohjamudista.

Kukaan, joka ei ole itse pitänyt blogia, ei voi ymmärtää täysin tätä tunnetta. Olen niin, niin iloinen, että juuri minä saan olla Ada. Olen iloinen, että kaikki te 34 lukijaa ja anonyymit olette täällä, kiinnostuneina minusta. Kiitos ihan super paljon jokaiselle teistä!

Tähän loppuun vielä joitakin tilastoja teidän nähtäväksenne.

Tilastot 9.11.2013


Sivun katselut
Tänään: 643
Eilen: 657
Viime kuussa: 17 066
Koko historia: 91 623

Luetuimmat tekstit
Ensimmäinen, 1095 katselua
"Haista vittu, huora", 405 katselua
Pettymykset, 366 katselua
Veitsen terällä, 248 katselua
Mitä jos..., 231 katselua

Julkaistut kommentit: 896

Tilastot 20.11.2013

Sivun katselut
Tänään: 91 (huom. kello on tällä hetkellä 12.10 ja edellisessä tilastossa se oli n. 23.30)
Eilen: 493
Viime kuussa: 16 313
Koko historia: 96 972

Julkaistut kommentit: 968

Katsoit vähän kysyvästi. Et kai sä luullu tätä pysyväksi?

Minulla on onnekseni eräs ystävä, joka on myös Sallan kanssa melko läheinen ja sain häneltä äsken käsiini erään Sallan lähettämän viestin. Täytyy sanoa, että ehkä jopa hieman yllätyin viestin sisällöstä ja uhkailevasta sävystä, eikä se nyt mitenkään erityisen hyvältä tunnu, mutta aivan sama. En jaksa enää miettiä sen enempää hänen sanomisiaan. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

"Taisi se huora vihdoin ymmärtää, että sen olis korkea aika opetella pysymään erossa musta ja Tommista. Mä tänään taas muistutin siitä sille ja se oli niin pelokkaan näköinen, että viesti meni kyllä varmaan perille. Ja jos ei mennyt, niin seuraavaks mä tuhoan sen parisuhteen. Mä vien sen miehen ja annan sille kovan opetuksen. Sitten se viimeistään tajuaa, ettei se voi tollalailla jaella itseään ihan kenelle haluaa."

Vai että sellaiset suunnitelmat. No, onnekseni Lauri tietää kaiken oleellisen ja näin ollen Sallalla on melko heikot mahdollisuudet tuhota suhdettamme. En sitten tiedä mitä hän suunnittelee, mutta varmuuden vuoksi mainitsin tänään Laurillekin tästä viestistä. Eipähän ainakaan tule yllätyksenä hänelle, jos Salla ottaa yhteyttä. Jollainlailla minulle jäi viestistä myös sellainen käsitys, että Salla luulee minun yhä olevan yhteydessä Tommiin, mitä en tosiaankaan ole. En ole puhunut hänelle sen edellisen välikohtauksen jälkeen. Toivon, että Salla nyt ymmärtää minun jättäneen heidät rauhaan lopullisesti ja ymmärtää myös jättää minut ja Laurin rauhaan.

Laurista puheenollen, tämän päivän tapaaminen ei onnistunut, koska hän oli ehtinyt jo sopia muuta. Kuitenkin vain hetki puhelumme jälkeen näin hänet ystäviensä kanssa kaupassa ja juttelimme siinä jonkin aikaa. Heillä oli suuntana jonkun hänen kaverinsa mökki ja ilmeisesti jonkinlaiset bileet. Sellaista se on, kun on vain osan ajasta töissä ja suurimman osan vapaalla. Minuakin pyydettiin mukaan, mutta viiden miehen ryyppäjäiset keskellä viikkoa eivät oikein houkutelleet, varsinkaan kun koulujutut meinaavat muutenkin kaatua niskaan. Ehkä joku toinen kerta.

Sain muuten kirjoitettua sen mielipidetekstin, mutta valitsinkin täysin blogista poikkeavan aiheen. Tuskin siis tulen sitä tekstiä täällä julkaisemaan, koska ensinäkin se käsittelee kotikaupunkini asioita ja toisekseen se on melko vakava ja ketään teistä tuskin kiinnostaa lukea sitä. Älkää kuitenkaan huoliko, tuon kyllä blogissakin mielipiteitäni esille erinäisistä asioista, kunhan jotain tulee mieleen.

Vielä tähän loppuun halusin nostaa esille erään kysymyksen, jonka sain jonkin vanhan postauksen kommenteissa. Lukijani kysyi, että tietävätkö vanhempani Tommin teoista ja todellisesta luonteesta. Ei, he eivät tiedä. Olen kyllä kertonut, että emme ole enää tekemisissä erinäisten riitojen takia, mutta en mitään sen tarkempaa. En ole niin läheinen vanhempieni kanssa, että kertoisin heille sellaisia asioita, eivätkä ne kai edes loppujen lopuksi kuulu heille.

Miten tuntuukaan tää niin tunteettoman ei-miltään

Olen aloittanut tämän postauksen jo monta kertaa, mutten kuitenkaan tunnu saavan mitään aikaiseksi. Aloitetaan vaikkapa muutaman kommentoijan pulmasta. Olen parhaani mukaan yrittänyt blogissa selittää teille tunteitani ja ajatuksiani, mutta yksi asia täytyy kai vielä tehdä selväksi. En rakasta Tommia. Rakastan muistoja, en ihmistä. Siinä siis selvyys siihen asiaan.

Ja sitten se juttu, josta jo eilen hieman kerroin teille, liittyen Tommiin ja Sallaan. Tarina on muuttunut sen verran, että tiedän varmuudella Tommin ja Sallan olevan yhä yhdessä. Ja mikä ihaninta, kuulin sen Sallalta tänään. "Sä pysyt erossa mun ja Tommin suhteesta ja elämästä" teki pointin melko selväksi. Myös toinen asia kuitenkin on melko varma. Sallalla on jotain meneillään entisen poikaystävänsä kanssa, eikä se ole pelkkää ystävyyttä. En kuitenkaan edelleenkään halua lähteä spekuloimaan tätä sen enempää, koska ensinäkään asia ei kuulu minulle, enkä tiedä siitä mitään.

Tänään minun oli tarkoitus nähdä Lauria, mutta olin myöhään koulussa ja hän on nyt ties missä huitelemassa, joten en tiedä onnistuuko se. Kaikki on nyt kiinni hänestä. Toivon, että hän soittaisi vielä tänään, mutta luulen, ettei niin käy, negatiivinen kun olen. Kerron kuitenkin myöhemmin, että onnistuiko tapaaminen, vaiko ei. Nyt minun täytyy vielä hetkeksi palata koulujuttujen pariin, viettäkäähän kiva tiistai-ilta!

Ja sä sanoit ettei meillä ole aikaa tuhlata, mihin sulla oli kiire sä et ehtinyt kertoa

Vuoristorataa koko elämä. Mikään muu sana ei sitä enää voi kuvailla, kuin vuoristorata. Ylös, alas, ylös, alas. Nyt ollaan ilmeisesti menossa taas huipulle päin ja pohja jää kauas taakse. Ongelmat Laurin kanssa alkavat olla selvillä ja sain hänet jopa puhumaan jotain. Olen itse sellainen ihminen, että kerron kaikki ajatukseni hänelle ja heti jos jokin asia vaivaa minua, kerron siitä. Kerron myös kaikki ne asiat, joihin olen tyytyväinen. Hän taas on ihan päinvastainen, rajusti yleistettynä voisi sanoa, että tyypillinen suomalainen mies. Hän ei puhu tunteistaan, eikä ajatuksistaan. Ei positiivisista, muttei negatiivisistakaan. Hän olettaa minun osaavan lukea ajatuksia ja näkee, että hänellä on oikeus mököttää ja minulla on velvollisuus arvata, että miksi.

Hän patoaa kaikki ajatukset sisälleen ja odotan sitä päivää, milloin kaikki ne mietteet räjähtävät ulos atomipomminlailla ja aiheuttavat suuren katastrofin. Olen yrittänyt saada hänet ymmärtämään, että en halua niin käyvän. En halua myöskään painostaa, mutten vain yksinkertaisesti jaksa arvailla hänen ajatuksiaan.

Nyt kaikki on kuitenkin ihan hyvin ja saimme puhuttua asioista. Laitoin vielä äsken viestiä hänelle, että onhan kaikki nyt varmasti ihan kunnossa meidän välillämme ja muutenkin, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Ainakin minun mielestäni asiat ovat nyt kunnossa. Toivoin, että olisimme ehtineet myös tavata tänään, mutta minulle tulikin muuta menoa illaksi, joten tänään se ei onnistu. Kiireiden takia tuntuu välillä, kuin eläisimme kaukosuhteessa, mutta eiköhän tämä tästä lähde sujumaan nyt, kun asiat on puhuttu selviksi.

Ja sitten se päivän uutispommi, joka kylläkin perustuu taas ihan täysin kuulopuheisiin ja se liittyy myös Tommiin ja Sallaan, jotka minun oli tarkoitus unohtaa. En kuitenkaan voinut välttyä kiusaukselta ottaa asioista selvää, kun kuulin tästä. Salla on pettänyt Tommia ja loppujen lopuksi jättänyt hänet jonkun toisen miehen takia. En tiedä milloin tämä on tapahtunut, enkä ole edes sataprosenttisen varma, pitääkö se paikkaansa, mutta näin tosiaan kuulin. Suhtaudun juoruihin melko kriittisesti, mutta silti halusin mainita tästä täällä, koska jos tuollainen juttu käy ilmi, se tosiaan muuttaa kaikkien käsitystä Sallasta melko rajusti. Hän on aina ollut se "uhri" ja syytön kaikkeen, saanut kaikki säälit osakseen ja nyt hän onkin itse se pettäjä sika. Ei nyt kuitenkaan lähdetä pohtimaan asioita yhtään tämän enempää, koska en tiedä vielä mistään mitään. Yritän kuitenkin selvitellä asiaa ja kerron teille heti, kun jotain uutta käy ilmi.

Tähän loppuun muuten vielä yksi kysymys teille, mobiilikäyttäjät! Millaisena te näette blogini ulkoasun? Sain kommenttia eräältä lukijalta, että hänellä näkyy pelkkä valkoinen tausta ja tekstit, mutta asian ei olisi tarkoitus olla niin. Omassa puhelimessani näen blogin miltei samanlaisena kuin tietokoneellakin ja taustakuva on samanlainen ja näin asian pitäisi ollakin. Onko ongelma siis vain yhden käyttäjän laitteessa, vai toimiiko blogi vain minulla oikein?
Edit: Kaikki riippuu siis ilmeisesti siitä, millaisella puhelimella blogiani käyttää. Joillakin näkyy sekä taustakuva, että varsinainen valkoinen tekstin tausta, mutta toisilla pelkkää valkoista. Muutin nyt tekstin taustan väriä sekä mobiili-, että tietokoneversiossa. Toivottavasti tykkäätte!

Mustaa kahvia ja murskattuja haaveita

Juuri kun ehdin iloita siitä, että kaikki on hyvin, kaikki murtuu palasiksi taas. En jaksa tätä jatkuvaa vuoristorataa enää. Vaikka sanotaan, että hyviä hetkiä ei voi olla ilman niitä huonoja, niin kyllä niitä huonoja on nyt liikaa ja paljon. Tällä kerralla kaikki liittyy Lauriin. Koko se loistavalta vaikuttava tulevaisuus alkaa murentua käsiin, enkä kestä sitä. Olen aina ollut sitä mieltä, että puhuminen on hyvä keino selvittää asioita, joten päätin puhua muutamasta ongelmasta, joita meillä on.

Otin puheeksi sen, että miksi näemme yhä niin harvoin. Miksemme tee mitään yhdessä? Miksi hän ehtii nähdä vasta iltaisin? Miksi hän laittaa aina kaiken muun minun edelleni? Miksi hän jättää tulematta, vaikka lupaa tulla? Miksi hän ei puhu asioista?

Ja häntä alkoi ahdistaa, tottakai. Lauri otti takkinsa ja lähti, sanoi vain, ettei jaksa kuunnella valittamistani. Hän ei tosiaan ymmärrä, että hänen käytöksensä häiritsee minua ja minusta tuntuu yhä silloin tällöin, että hän vain leikkii. Hänen täytyy näyttää, että hän on tosissaan. Hän ei voi hallita koko suhdetta, myös minulla täytyy olla valtaa. Hän ei vain ymmärrä sitä ja se satuttaa minua.

Nyt hän siis on ties missä, ties kenen kanssa ja minä olen yksin kotona. Istun täällä ja mietin. Olisko minun sittenkin pitänyt olla hiljaa? Antaa vain olla ja yrittää oppia elämään ongelmien kanssa? Arvasin, että riita tästä syntyy, eikä mitään muuta.

Uusi ulkoasu!

No, mitäs pidätte? Tällaista ilmettä blogini sai tällä kerralla ja itse ainakin tykkäilen kovasti. En ole mitenkään erityisen taitava muokkailemaan blogin ulkoasua, mutta tein sen niin hyvin kuin osasin. Halusin pitää sen yksinkertaisena, joten värimaailma on melko harmaa tällä kerralla, mutta toivottavasti te pidätte siitä yhtä paljon, kuin minä. Edellinen ulkoasu oli tosiaan valmis, enkä tehnyt mitään sen eteen, mutta nyt yritin lukijan pyynnöstä hieman nähdä vaivaa. Tykkään tästä paljon enemmän ja nyt blogi on minun näköiseni. Kirjoittakaahan kommentteihin, että mitä mieltä te olette!

Ikuisuus vaan kestää tämän päivän

Aloitin äsken kirjoittamaan lukijan toivomaa postausta liittyen ennakkoluuloihin ja toisten tuomitsemiseen ulkonäön perusteella. En kuitenkaan saanut postausta valmiiksi ja minusta tuntui, että minulla on vielä jotain sanottavaa aiheesta, mutten vain keksinyt, että mitä. Viimeistelen sen siis myöhemmin ja kirjoitan nyt vain kuulumisia. Kirjoitin myös pitkästä aikaa kirjeitä ja voisin tähän loppuun liittää yhden niistä.

Kuten sanoinkin aiemmin, niin minulla menee nyt hyvin. Vanhempieni kanssa on kaikki ok, Laurin kanssa menee hyvin ja olen jollain tasolla onnistunut unohtamaan Tommin ja Sallan. Toki he pyörivät silloin tällöin mielessä ja kirjoitin kirjeet heillekin, mutta he eivät enää valtaa niin suurta osaa ajatuksistani, kuin ennen. Olen myös saanut erään tärkeän ystäväni takaisin ja viettänytkin hänen kanssaan paljon aikaa viime päivinä. Vihdoin tuntuu siltä, että elämä alkaa normalisoitua.

Nyt kuitenkin kun istun yksin kotona, ajattelen Tommia. Minusta tuntuu aivan siltä, kuin hän olisi kuollut. Käyn nyt kai jollainlailla läpi sitä suruprosessia, joka toisen kuolemasta seuraa, vaikkei mitään kuolemaa ole oikeasti edes tapahtunut. Ja mikä parasta, minusta tuntuu, että se prosessi alkaa olla loppuvaiheessa. Toki ikävä iskee silloin tällöin kovastikin vasten kasvoja, mutta kestän sen kyllä ja pystyn olla ottamatta yhteyttä.

Ihan omaksi ilokseni kuitenkin kirjoitin kaikesta huolimatta kirjeen hänelle. En siis edelleenkään lähetä näitä, mutta tämä on loistava tapa selvitellä ajatuksia.

"En tiedä kuinka kauan aikaa on kulunut siitä, kun olemme tavanneet viimeeksi. En tiedä, kuinka kauan on kulunut siitä, kun juttelimme viimeeksi. Sen kuitenkin tiedän, etten tule ikinä unohtamaan sinua, enkä niitä viimeisiä kertoja, kun sain puhua sinulle. Kun sain olla ystäväsi, kun sain tuntea olevani tärkeä. Viimeisen kerran kun näimme ja juuri ennen kuin lähdimme eri suuntiin, sanoit minulle: "Nähdään, oot tärkeä". Emme me nähneet enää. Ja minuun sattuu tietää, että emme nähneet, koska sinä et halunnut enää. 

Muistan sen, kun viimeisen kerran soitit minulle. Soitit, koska tarvitsit apua. Tahdoit minun pelastavan suhteesi taas. Varmistit minun pitävän valheen. Ja minä pidin. Viimeinen asia, jonka sanoit minulle, oli "Soitellaan, oot tärkeä". Sitten katkaisit puhelun, enkä ole kuullut sinusta sen jälkeen. Muistan yhä, miltä äänesi kuulostaa. Muistan yhä, miltä tuoksut. Muistan jokaisen pienen yksityiskohdan. Ja pelkään sen päivän tulevan, etten muista enää. Ja pelkään, ettet sinä muista minua edes nyt. 

Minulla on ollut monta hyvää ystävää elämäni aikana. Lähtösi jälkeen olen onnistunut kasaamaan kaikki elämäni palaset paikoilleen taas. Minulla on loistava ystävä, ihana poikaystävä, koti, perhe ja opiskelupaikka. Tiedän kuitenkin, että yksi pala puuttuu vielä. Sinä teit sydämeeni reijän, jota ei voi täyttää kukaan muu. Ei koskaan. Tiedän, ettet tule takaisin enää ja tiedän, että ansaitsen parempaa. En kuitenkaan voi mitään sille, että ikävä kalvaa minua. Enkä voi mitään sille tuskalle, joka sydämessäni on, kun tiedän, ettet ikävöi minua enää."

Hiljaisuus

Huh, onpas blogissa ollut hiljaista viimeiset pari päivää! Kävijämäärät ovat miltei puolittuneet ja minäkin olen ollut hiljaisempi kuin yleensä. Se johtuu kai vain siitä, että minulla menee hyvin. Paremmin kuin pitkiin aikoihin. Se lienee kai hyvä asia, mutta blogin hiljaisuus surettaa minua. Olettehan te vielä siellä?

Luonnokset ovat täynnä toinen toistaan hienompia postausideoita niin lukijoilta kuin minulta itseltänikin, mutta en vain yksinkertaisesti ole saanut kirjoitettua niitä loppuun. Yritän nyt kuitenkin nauttia elämästä, kun minulla kerrankin on sellainen. Luultavasti huomenna elämäni rauhoittuu taas, joten silloin palataan vanhalle linjalle blogin kanssa. Tässä välissä voisitte myös heitellä jotain palautetta minulle, jos sellaista tulee mieleen. Mitä blogissa voisi muuttaa, mikä ärsyttää teitä? Mitä sen sijaan ei saa muuttaa, mikä on hyvää juuri nyt?

Ne tahtoisi tappaa

Noniin, linjoilla ollaan taas. Eilen tosiaan oli kiireinen päivä, kuten kävin teille illalla ilmoittelemassa. Ensin pitkä päivä koulussa, jonka jälkeen näin Laurin kanssa ja menin ystävälleni yöksi. Tänään aamulla olin muutaman tunnin koulussa ja juuri äsken tulin kotiin. Blogi on kyllä ollut mielessäni, mutta muut asiat kiilasivat hetkellisesti sen edelle. Nyt olen kuitenkin täällä taas.

Salla ei ole ollut koulussa muutamaan päivään, hän on kai sairaana. Myöskään Tommia ei ole nyt näkynyt missään, onneksi ja Laurin kanssa menee hyvin. Ei siis mitään erityistä kerrottavaa. Ajattelin kuitenkin toteuttaa nyt erään lukijan toiveen ja puhua mustasukkaisuudesta. Se on melko vaikea aihe, mutta yritetään silti.

Itse olen ajan myötä ymmärtänyt, että mustasukkaisuudesta ei ole mitään hyötyä ja yleensä se ajaa suhteen vain ongelmiin. Varsinkin seurattuani sivusta Sallan mustasukkaisuutta ja kuultuani, kuinka vaikeaa se on Tommille ja mitä tunteita se hänessä herättää, olen ymmärtänyt, että siinä ei ole mitään järkeä. En myöskään itse pitäisi siitä, että joku olisi kokoajan äärettömän mustasukkainen minusta ja suuttuisi jokaisesta pienestäkin jutusta, mikä ei miellytä häntä.

Pyrin siis olemaan avoin ja ymmärtäväinen ja antamaan toiselle tilaa suhteessa. Haluan kuitenkin tehdä sen niin, että toinen tuntee olevansa rakastettu. Pientä mustasukkaisuutta on aina hyvä olla, se osoittaa vain välittämistä ja sitä, ettei toisen tekemiset ole täysin yhdentekeviä, mutta sen tosiaan pitää pysyä asioissa.

Liian suuri mustasukkaisuus osoittaa minusta vain sen, että sillä mustasukkaisella osapuolella on huono itsevarmuus ja hän ajattelee olevansa riittämätön, yhdentekevä tai jotain muuta. Usein "vika" on siis siinä mustasukkaisessa osapuolessa, mutta esimerkiksi Sallan ja Tommin tapauksessa yhtälailla Tommi on antanut aihetta mustasukkaisuuteen, mutta Sallalla se vain on lähtenyt vähän käsistä.

En oikeastaan osaa sanoa asiasta muuta, toivottavasti näkökulmani tuli esille hieman sekavasta tekstistäni. Jättäkään toki kommentteja ja omia ajatuksianne!

Kiire!

Kiirettä, kiirettä, kiirettä. Aihepostausta tulossa luultavasti vasta huomenissa ja tarkempia kuulumisia myös. Halusin vain pikaisesti tulla ilmoittamaan, että kaikki on hyvin!

Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään

Pettämistä olen sivunnut blogissa joskus aiemminkin, mutta tarkempaa puhetta siitä ei ole muistaakseni ollut. Nyt kuitenkin lukijan ehdotuksesta kirjoitan aiheesta hieman pidemmin. Haluan siis korostaa, että kaikki kertomani mielipiteet ovat omiani, enkä milläänlailla väitä niiden olevan totuuksia, vaan pelkästään omia ajatuksiani. Älkää siis turhaan hermostuko, jos ajattelette jostain jutusta erilailla. Kaikenlaisia näkemyksiä asioista otan ilomielin vastaan kommenttiboxissa!

Mitä siis on mielestäni pettäminen? Asia riippuu aina tilanteesta ja suhteesta, jossa eletään. Esimerkiksi Tommin kanssa ollessani en missään vaiheessa ajatellut hänen pettävän minua, jos hän oli Sallan kanssa. Tiesinhän kokoajan siitä, että hän on suhteessa jonkun toisen kanssa ja säännöt olivat ihan selvät. Jos hän kuitenkin olisi jäänyt kiinni siitä, että olisi minulle kertomatta ollut myös jonkun muun, kuin Sallan kanssa, olisi asia ollut ihan täysin erilainen. Silloin olisin luultavasti suuttunut, mutta suhteemme ei kuitenkaan ollut niin vakava, että olisin sen takia laittanut leikin poikki. Vaadin siis Tommilta rehellisyyttä (jota en kuitenkaan saanut...) ja kaikki oli ok, kunhan asioista oli sovittu etukäteen. Suhde oli siis pelkkää leikkiä ja pettämistä oli oikeastaan mahdotonta toteuttaa.

Se, mitä Tommi teki Sallalle minun ja muiden kanssa, oli taas ilmiselvää pettämistä. Siitä minun tuskin tarvitsee edes kertoa enempää, koska kaikki ymmärtävät sen kyllä. Heillä oli suhde, jossa oli selkeät säännöt ja sopimus siitä, että muiden kanssa ei olla. Tommin rikottua sen sopimuksen hän on myös siis samalla pettäjä. Tästä asiasta ei tämän enempää.

Entäpä sitten minun ja Laurin suhde? Tässä suhteessa olen hieman tarkempi pettämisen suhteen, mutten mikään nipottaja kai silti. Kun olimme tunteneet Laurin kanssa vasta hetken ja olimme ns. tapailuvaiheessa, niin en ollut mitenkään erityisen tarkka. Pusu sinne tai tänne ei olisi merkinnyt minulle mitään, vaikken minä tai tietääkseni hänkään syyllistynyt sellaiseen. Ehkä seksi jonkun toisen kanssa olisi laittanut stopin tapailulle, muttei mikään sitä kevyempi juttu.



Nyt kun kuitenkin olemme sopineet, että muiden kanssa ei olla, niin muiden kanssa ei sitten myöskään olla. Pususta tai baarissa flirttailusta tuskin jättäisin häntä, mutta suuttuisin kylläkin. Seksi jonkun muun kanssa olisi melko varma ero tai ainakin tauon paikka. Jos hän todella, vilpittömästi osoittaisi katumusta ja olisin täysin vakuuttunut siitä, että se oli vain yhden illan hairahdus, niin voisin ehkä harkita suhdetta vielä. Niin kauan pettämistä sivusta seuranneena minun olisi kuitenkin varmasti melko vaikeaa antaa anteeksi sellaista, enkä vain yksinkertaisesti voisi luottaa enää, kun luottamukseni on kerran petetty niin julmalla tavalla. Tuntisin itseni riittämättömäksi, eikä siitä tunteesta ole helppoa päästä eroon.

Toisiin ihastuminen on myös melko monimutkainen juttu. Itse kuitenkin ajattelen sen niin, että pitkissä parisuhteissa ihastutaan yleensä myös muihin. Niin kauan, kun ihastus on ihastusta, eikä mitään sen lisäksi tapahdu ja kun ihastus on lyhyt kestoista, niin kaikki on ok. Jos parisuhteen toinen osapuoli on kuitenkin jo toista vuotta ihastunut johonkin toiseen, eikä ihastukselle näy loppua, niin eiköhän se silloin ole jo selvää, ettei suhteessa olla mukana täysillä. Lyhyitä ihastuksia tapahtuu varmasti kaikille, mutta niiden pitäisi olla ohimeneviä, jotta oma suhde toimii.

Tiedän, että jotkut naiset ovat herkkiä suuttumaan myös siitä, jos mies katsoo/kehuu/kommentoi jonkun toisen naisen tissejä/persettä/ulkonäköä, mutten itse ole sellainen. Jos Lauri heittäisi ilmoille kommentin "hyvät tissit!", saattaisin vastata vain luontevasti "niin on!" aivan sen enempää asiaa ajattelematta. En voi väittää, etten itse ikinä katselisi muita miehiä ihailevasti, joten en voi sitä häneltäkään kieltää. Jos tämä ihailu ja kommentointi olisi kuitenkin jokapäiväistä, niin se menisi ehkä vähän liiallisuuksiin.

No, entäpä sitten porno, strippiklubit ja muut sellaiset? Olen mielestäni melko avoin näiden asioiden kanssa ja hyväksyn ne kyllä. Jos mies tykkää, niin mies tykkää, ei siinä mitään. Strippiklubi kavereiden kanssa on mielestäni ihan ok, kunhan tosiaan voin luottaa siihen, että se on nimenomaan vain sitä katselua ja esityksestä nauttimista. Huorat on huoria ja niitä en hyväksy, en vaikka tunteet olisivat kuinka nollassa.

Pettäminen on melko vaikea juttu ja se lienee joka parin kohdalla erilaista. Kokeilunhaluisimmat etsivät baarista itselleen yhdeksi yöksi seuraa ja se on kumppanille ihan ok. Toiset taas eroavat yhden pusun jälkeen. Itse kuulun siis aikalailla tähän välimaastoon, enkä ole kummankaan ääripään edustaja.

Minun oli tarkoituksena kirjoittaa tähän samaan tekstiin myös mustasukkaisuudesta, mutta se ja juttua ihmisten tuomitsemisesta ulkonäön perusteella on tulossa myöhemmin tällä viikolla! Nyt on teidän vuoronne, mitä ajatuksia tekstini herätti?

Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön

Tänään on taas yksi tavallinen päivä muiden joukossa. Istun ystäväni kanssa meillä ja juoruilen asioista, illemmalla suuntaamme ehkä vielä hakemaan pikaruokaa tai jotain mukavaa. Laurista ei ole kuulunut mitään eilisen jälkeen, enkä ole myöskään nähnyt Sallaa tai Tommia. Ei siis mitään uutta kerrottavaa mistään asiasta.

Myöhemmin yritän ehkä kirjoittaa loppuun jonkin luonnoksissa lojuvan tekstin, jos inspiraatio riittää. Ainiin, kaipaisin muuten eräässä jutussa teidän apuanne! Minun pitäisi kirjoittaa mielipideteksti, mutta aihe on vielä hieman hukassa. Niin kuin tiedätte, rakastan kirjoittamista, jos aihe on mieluinen, mutta muuten tekstiä ei tule sitten millään. En siis haluaisi kirjoittaa mistään tylsästä, vaan jostain, mistä minulla todella on mielipiteitä. Jokin blogiini liittyvä asia olisi kiva, mutten keksi mitään, mistä voisin kertoa. Kaikki ehdotukset otetaan siis vastaan ja julkaisen tekstin luultavasti ainakin osittain myös täällä. Mistä aiheesta haluaisitte siis lukea mielipiteeni? 

Sä et tiedä miten mä teen sen, ku mä teen sen. Sä et tiedä missä mä meen, ku meen.

Sateinen päivä, ankeaa ja myrskyistä. Lauri on nuhainen taas ja minua väsyttää. Päätä särkee, en saanut nukutuksi viime yönä oikeastaan ollenkaan. Outo olo. Ei nyt varsinaisesti surullinen, mutta melankolinen, sanoisin.

Kävin moikkaamassa Lauria koulun jälkeen samalla kun kävin kaupassa. Hän raahautui ulos tupakalle ja sen aikaa juttelimme. Sitten minä lähdin kotiin tekemään koulu juttuja ja hän omaansa sairastamaan. Ei hän nyt pahasti ollut kipeä, mutta sen verran kuitenkin, että lepääminen lienee parhainta hänelle. Tyhmä syksy, koko ajan jompikumpi meistä on sairaana!

Ja sitten se juttu, joka toi tämän ankeuden mieleeni. Tommi, yllättävää sinänsä. En edes nähnyt häntä kuin vilaukselta, mutta hän näki minut. Hän on jättänyt kai työnsä kahvilassa, kun häntä ei ole näkynyt pitkään aikaan ja tänään hän näytti kävelleen toiset työvaatteet päällä erään firman ovesta sisään. Hän se ei sitten osaa päättää mitä töitä haluaa tehdä. Vaikka eihän se minulle sinänsä kuulu...

Tiedättekö, vaikka emme ole tekemisissä enää, niin silti sitä jotenkin alitajuisesti huolehtii. Miettii yksin iltaisin, että onkohan toisella varmasti kaikki hyvin. Miettiin, että onkohan hänellä töitä ja tuloja, ruokaa kaapissa ja onko hän onnellinen. Ja kun itselleen tulee se tunne, että toisella ei ole kaikki hyvin, niin siitä ei niin vain pääse eroon. Vaikka ei pitäisi välittää enää, vaikka tietää, että se toinen ei välitä sinusta. Ja silloin kun itsellään menee huonosti, niin väkisinkin mieleen tulvii katkeruus. Tulee mietityksi sitä, että miksi hänellä menee paremmin, vaikkei hän välttämättä olisi ansainnut sitä. Ja että miksi hän saa kaiken niin helposti, vaikka minun täytyy tehdä kamalasti töitä asioiden eteen. Ja taas silloin, kun itsellään menee loistavasti, tulee yhä enemmän mietittyä, että olenkohan minä nyt ansainnut tämän, kun hänellä ei mene näin hyvin. Tulee tunne, että täytyisi antaa osa omasta onnestaan hänelle. Tyhmää, tiedän, mutten vain voi lopettaa välittämistä. Voi kun minussa olisikin kytkin, josta saisi säädeltyä tunteita.

No, se siitä, turhaa näitä on liikaa miettiä. Kaikenlaista vain tulvii mieleen, kun istuu yksin kotona ja kuuntelee ulkona pauhaavaa tuulta. Ja aina sitä salaa mielessään toivoo, että puhelin soisi ja siihen ilmestyisi se tuttu nimi. Ja sen nimen perässä on yhä hymiö. Sydämen poistin jo aikoja sitten, mutta se hymyilevä naama on juuttunut siihen, eikä se pieni välittävä osa minusta anna ottaa sitä pois.

Sinä olet kaunis ja onnettomampi kuin kukaan

Se tyttö on kaunis,

hento kuin posliininukke,

kuin niityn heinä,

syys myrskyssä.

Se kaunis tyttö,

vaaleissa hiuksissaan,

ilman vaatteita,

juoksee pakoon saatanaa.

Kasvoillaan kyyneleet,

se tyttö juoksee,

paljain jaloin,

kivikossa.

Sitä tyttöä,

saatana saavuttaa,

ei anna anteeksi,

ei ripaustakaan.

Se tyttö on kaunis,

kuin posliininukke,

ja se tyttö särkyy,

se särkyy kivikkoon.

Illan hiljaa viiletessä rakastan sua vielä

Tänään istuessani biologian tunnilla mietiskelin asioita. Luonnostelin tätä tekstiä vihkooni ja kirjoitin pääajatuksia ylös. Tarkoitukseni oli kirjoittaa rakkaudesta, mutta kun kotona katsoin suunnitelmaani, ei siinä ollut enää mitään järkeä. En osaa kertoa rakkaudesta mitään, sillä se kuulostaisi vain teennäiseltä ja tekopyhältä, enkä halua kuulostaa sellaiselta. Rakkaudesta puhuvat ne ihmiset, joilla on oikeasti kokemusta siitä. Ne, joilla on takana pitkä parisuhde ja minä en ole sellainen.

Mutta mitä rakkaus sitten on minulle? Olenko ikinä rakastanut, onko minua ikinä rakastettu? Vaikka minulla ei olekaan näistä asioista mitään vuosien mittaista kokemusta, niin silti luulen tietäväni niistä jotain ja uskallan väittää, että olen rakastanut. Rakastin Tommia. En ole tuntenut häntä edes vuotta, mutta rakastin silti. Olin valmis tekemään mitä tahansa hänen puolestaan, vaikka kuolemaan, jos tilanne olisi sitä vaatinut. Vaikka koko juttu loppuikin kuin seinään, niin väitän silti, että se oli rakkautta.

Entäs Lauri sitten? Siitä asiasta en vieläkään ota selvää. Olemme tunteneet vasta vajaa puoli vuotta ja seurustelleet vielä vähemmän aikaa. Ei tämä kuitenkaan ihastustakaan enää ole, vaan jokin vahvempi tunne. 'Mä rakastan sua' ei kuitenkaan tule suustani vielä mitenkään luonnollisesti, enkä halua väkisinkään sitä sanoa, joten ei tämä kai vielä rakkauttakaan ole. En tiedä. Jos ihastuksen jälkeen tulisi rakkauden vaihe yksi, vaihe kaksi ja vaihe kolme, olisimme ehkä siinä ensimmäisen ja toisen vaiheen välillä. Vaikeaa selittää, tunteet ovat vaikeita.

Entä sitten se kysymys, että onko minua koskaan rakastettu? En tiedä. Tommi minua tuskin koskaan aidosti rakasti, oli korkeintaan ihastunut. Ja Lauri taitaa lähinnä olla tässä asiassa samalla tasolla kuin minäkin nyt, etenemässä vasta. Se kuitenkin riittää minulle. Rakkautta ei saa hoputtaa, muuten se lähtee karkuun. Minusta tuntuu, että kunhan löydämme vielä enemmän aikaa toisillemme, kaikki on ihan täydellistä.

Entäpä te, lukijat. Monestiko olette olleet rakastuneita ja paljonko teiltä löytyy ikää mittarista? 

Kaipaan sinua mä niin

Rakastan viikonloppuja. Silloin olen vapaa ja saan tehdä juuri sitä mitä haluan. Saan olla ihmisten kanssa, joiden kanssa haluan olla ja pystyn olemaan erossa ihmisistä, joista haluan olla erossa. Viikonloput ovat rentouttavia ja toivon, että ne jatkuisivat ikuisuuksiin. Tämä viikonloppu alkaa kuitenkin olla ohi. Huomenna on maanantai ja minun täytyy taas kestää viisi rankkaa päivää. Velvollisuuksia, vastuuta ja ihmisiä. Kulissia, tekohymyjä ja valheita. Sellaista se on, elämä.

Loppujen lopuksi koko elämä on täynnä sääntöjä. Kirjoitettuja ja kirjoittamattomia. Ärsyttäviä normeja, joista poiketessaan joutuu heti silmätikuksi. Pitäisi vain kulkea massan mukana, näyttää samalta kuin muut, käyttäytyä samalla tavalla kuin muut. Ei saisi herättää huomiota ulkonäöllään, sanomisillaan, seksuaalisuudellaan eikä millään muullakaan. Pitää maastoutua siihen ihmisjoukkoon. Niiden lampaiden sekaan, jotka matkivat toinen toisiaan ja yrittävät yhdessä olla ihanteellisia, "normaaleja" ihmisiä. Joillanlailla minä olen kuitenkin aina saanut kieroa nautintoa siitä, etten pukeudu koko beigeen ja yritä maastoutua ja miltei muuttua näkymättömäksi. Nautin siitä negatiivisesta huomiosta, jota toiminnallani saan. Nautin siitä, koska se olen minä.

En jaksa enää pohtia sitä, voinko lakata kynteni punaiseksi, vai näytänkö kenties Sallan tai jonkun muun mielestä huoralta. En jaksa ajatella asuvalintojani muiden kannalta. Uskon murehtivani sitten vanhuksena enemmänkin niitä asioita, joita en tehnyt, kuin niitä, joita tein. En jaksa välittää siitä, mitä muut ajattelevat seurustelusuhteistani tai seksuaalisuudestani. Se on minun oma asiani, en minäkään puutu heidän seksiasioihinsa.

Mutta yksi asia minulla on vielä opeteltavana. Minun ei pidä välittää siitä, mitä muut ajattelevat ystävistäni. Minun olisi pitänyt alusta alkaen olla avoimesti Tommin ystävä miettimättä muiden mielipiteitä. Emme olisi nyt tässä tilanteessa, jos olisin tehnyt niin. Ja jos olisin nyt rohkea, soittaisin Tommille ihan täysin välittämättä Sallasta. Minulla on oikeus puhua kenelle minä haluan, eikä Salla voi sitä minulta kieltää. Mutten ole niin rohkea. En vielä, enkä varmasti ikinä. Ystävyys Tommin kanssa taitaa olla mennyttä, mutten voi silti kieltää sitä faktaa, että ikävöin häntä. Ystävänä. En muuten, mutta ystävänä.

Mä muistan kuinka sinuun päätä pahkaa rakastuin

Joka päivä lyödän Laurista yhden virheen lisää. Joka päivä ärsyynnyn jostain mitä hän tekee, ymmärrän inhoavani jotain hänen tapaansa tai ymmärrän hänen omaavan jonkin täysin erilaisen luonteenpiirteen kuin minä. Mutta samalla joka päivä minä ymmärrän, että ne virheet eivät ole virheitä. Ne ovat yksityiskohtia, jotka tekevät hänestä hänet. Joka päivä minä rakastun vähän lisää. Joka päivä yllätyn positiivisesti, koen uusia asioita ja opin uusia juttuja hänestä. Joka päivä pääsen hieman lähemmäs häntä, opin tuntemaan hänet paremmin ja ymmärrän, että hänet on tarkoitettu olemaan kanssani nyt. Ja toivon, että niin on tarkoitettu myös tulevaisuudessa. Ennen murehdin kokoajan, että kuinka kauan tämä kestää, mutten jaksa sitä enää. Nautin jokaisesta pienestä hetkestä hänen kanssaan ja murehdin ongelmia vasta sitten, jos niitä ilmenee.

Tänään olin Laurin kanssa vanhemmillani isänpäivä lounaalla. Olin aluksi hieman varuillani ja pelkäsin, että miten se sujuu. Hän on kuitenkin tavannut vanhempani vasta kerran aiemmin. Kaikki meni kuitenkin aivan loistavasti. Puolessa välissä ruokailua ymmärsin, että olen tosiaan ylpeä miehestä, joka istuu vieressäni. Voin sanoa, että en ottaisi hänen tilalleen ketään muuta. Ketään muuta en mielummin veisi vanhempieni luo syömään, kuin hänet. Ja sillä hetkellä rakastuin häneen taas hieman lisää.

Vaikka vanhempieni mielipide ei olekaan suhteessa tärkeintä, vaan se, että itse rakastan miestä, niin kyllä se silti tuntui hyvältä. Oli ihanaa tajuta, että vanhempani näyttävät pitävän Laurista ja Laurikin tulee toimeen heidän kanssaan.

Tällaista tänään, eipä oikeastaan muuta kerrottavaa. Huomenna alkaa taas uusi ja rankka viikko koulussa, mutta eiköhän siitä selvitä. Yleensä kun kerron teille, että minulla on ollut huono päivä, niin nyt voin sanoa, että tämä päivä oli loistava ja olen nyt todella hyvillä mielin!

Ne sanat jäi soimaan

Kirjoitin aikani kuluksi teille miltei romaanin mittaisen postauksen siitä, kuinka minua ahdistaa taas. No, tavoilleni tyypillisesti päätin vaihtaa aihetta juuri kun sain tekstini valmiiksi. Ei, en suinkaan negatiivisesta aiheesta positiiviseen, vaan negatiivisesta toiseen negatiiviseen. Tämä teksti on taas näitä samoja sarjassa "pitäisköhän tätä julkaista vai ei?". Koska olen minä ja olen kaiken lisäksi vielä ahdistunut, väsynyt, negatiivinen ja muita inhottavia adjektiiveja tähän perään, niin tottakai julkaisen tämän postauksen. Tiedän kyllä, että pitäisi jatkaa eteenpäin, jättää menneet taakse, olla kaatamatta suolaa haavoihin jnejne., mutta negatiivinen minä päätti kirjoittaa Tommille kirjeen. Osa siitä on kirjoitettu jo aiemmin, ennen edellistä riitaamme, joten jotkin kohdat eivät enää pidä paikkaansa. Älkää ymmärtäkö tekstiäni väärin, en vaihtaisi Lauria Tommiin mistään hinnasta. En koskaan, ikinä. Halusin vain tuoda esille niitä hyviä hetkiä, halusin olla muistelematta pahalla. Aika kultaa muistot, niinhän sitä sanotaan. Ja tässä ovat ne kultaisimmat. En siis tietenkään lähetä tätä, se ei käynyt edes mielessäni, vaan ihan omaksi ilokseni (tai surukseni ehkä) kirjoitin. Ja tavoilleni tyypillisesti aloin myös jaaritella, vaikka tiedän hyvin sen olevan erittäin rasittavaa. Siirrytään itse tekstiin...

"Mulla jäi niin monta asiaa kertomatta sulle. Mä pyysin sua soittamaan ja vielä erikseen mainitsin, että mulla on tärkeää asiaa. Sä lupasit soittaa illalla ja vakuutit kaiken olevan hyvin. Sanoit "palataan asiaan illalla, oot tärkee, moikka" ja katkaisit puhelun. Ne oli ne viimeiset sanat, jotka sä osoitit mulle. Nyt kun mä mietin sitä, niin ihan selvät hyvästit ne oli. Sua ei kiinnostanu enää. Ensimmäinen huhtikuuta sä käsi sydämellä vannoit mulle, että sä olet aina mun tukena, vaikka tulis mikä. Sä kuulemma olit sen velkaa mulle. Mihin ne velat katos? Etkö sä aiokaan maksaa niitä? Aa, niin joo, se oli aprillipäivä.

Mä en aio roikkua sussa väkisin. Mä annan sun mennä, jos se on se, mitä sä haluat. Mut mä haluan jättää mun hyvästit. Mä en sano niitä negatiivisia juttuja, mä en vittuile, enkä ole vihainen. Mä en jaksa sitä enää. Vaikka sä olisit ansainnut sen, niin mä en ole. Mä kerron vaan hyviä muistoja. Ja mä toivon, että säkin muistat mut sellaisena, kuin mä niissä muistoissa olin. Mä en halua saada pahaa muistoa susta. Mä haluan muistaa sut sellaisena kun sä olit, ennen kuin tää maailma tuhos sut. Mä haluan muistaa sen ihmisen, ketä mä rakastin. Ketä mä rakastan yhä. Ja ketä ei ole enää olemassa. Ei enää ikinä.

Muistatko sä sen yön, kun me ajettiin kaupungin pääkatua sun autolla? Sen yön, jolloin oli täysikuu? Sä olit viemässä mua kotiin ja menossa Sallalle. Ja just ennen kun mä nousin autosta, sä suutelit mua ja sanoit "Älä itke. Vaikka mä menenkin Sallalle, mun sydän lähtee sun mukanas teille". Sä otit mua kädestä ja soitit kasetilta meidän kappaleen vielä kerran. Mä muistan ne sanat ulkoa vieläkin. Mä en unohda sitä kappaletta ikinä. Enkä sitä iltaa.

Entä muistatko sä sen, kun sä soitit mulle keskellä yötä? Sä seisoit boxereissa ulkona pakkasessa, eikä sulla ollut avaimia. Salla riehui veitsen kanssa ja lukitsi sut ulos sun omasta kodistas. Ja sä otit taksin meille. Mä maksoin sun taksis, nauroin kippurassa taksikuskin kanssa sun punasille boxereilles, päästin sut lämpimään suihkuun ja otin yöksi viereeni. 

Voisin jatkaa vaikka ikuisuuksiin, mutten jatka. Mä uskon, että sulla on parempia muistoja Sallan kanssa. Mut älä anna niiden ikinä pyyhkiä näitä pois sun mielestäs. Älä ikinä unohda. En mäkään, vaikka se tekeekin kipeää. Älä ikinä unohda sitä Tommia, joka sä olit. Senkin juoppo paska, mä en ikinä unohda sua."

Mut koska maireus on naurettavaa, mä sanon mua ei hei kuka tahansa saa,
ja sä meet ja niin on tärkeää, että kyyneleitäni kukaan ei nää,
muuten ne kuvittelee, et sil on väliä.
(Maija Vilkkumaa - Prinsessa Jää)

Mitä ne minusta tahtoo?

Se huoran maine, jonka ehdin miltei jo unohtaa ja jonka Salla palautti mieleeni, vaikuttaa elämääni joka päivä. Kun sanon seurustelevalle ystävälleni joitakin asioita, mietin heti sen jälkeen, että oliko sittenkään sopivaa sanoa niin. Kun olen kahdestaan miehen kanssa, joka seurustelee, mietin todella tarkkaan miten toimin ja miten elehdin. Pelkään antavani väärän kuvan itsestäni. Pelkään vahvistavani sitä huoran mainetta.

Lauseet, jotka ihan viattomasti sanon juuri sellaisina kuin ne suustani tulevat, saattavatkin yhtäkkiä kuulostaa ihan vääriltä. Ihan täysin erilaisilta, kuin jos ne olisi sanonut joku muu.

-Sä olet onnekas kun sulla on tuollainen poikaystävä!
=Mä haluan sun poikaystävän! 

-Mä juttelin sun poikaystävän kanssa tosi kauan tänään.
=Mä yritin iskeä sun poikaystävää koko illan.

Esimerkkejä olisi vaikka loputtomiin ja kyllä, tiedän, että varmastikaan muut ihmiset ympärilläni eivät ajattele lauseitani näin, mutta minä ajattelen. En tarkoita niitä niin, mutta pelkään niiden kuulostavan väärältä. Äh, vaikeaa selittää.

Ja sitten se elehtiminen. Tommi on joskus sanonut minulle, että olen tosi flirtti. Silloin ohitin asian ihan täysin, mutta myöhemmin kuulin sen myös Laurilta. Olen kuulemma flirtti, enkä vain häntä kohtaan, vaan kaikkia miehiä kohtaan. En tee sitä mitenkään tietoisesti, joten sitä on tosi vaikeaa muuttaa.

Olen ihminen, joka hymyilee paljon. Hymyilen aina ja kaikille, en pelkästään miehille. Enkä tee sitä mitenkään tarkoiteuksenani iskeä joku, vaan ihan vain koska se on luonnollista minulle. Elehdin muutenkin paljon, heilutan käsiä puhuessani ja olen muutenkin kai liikkeiltäni melko levoton. Mutten tee sitä flirttaillakseni! En edes ajattele sitä, se vain tulee luonnostaan. Ja tämä ärsyttävä elehtiminen saa kai ihmiset luulemaan, että yritän flirttailla. En! En yritä!

Asiaa on tosi vaikeaa selittää, mutta toivottavasti ymmärsitte ajatuksiani edes osittain. Tämä asia häiritsee minua todella, mutten osaa tehdä mitään sille.

Hei miten mä jatkan tästä

Minä olin niin pieni ja viaton, tietämätön kaikesta maailman pahuudesta. Näin värit niin kirkkaina, että miltei sokaistuin. Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä harmaammaksi värit muuttuivat. Sinä tiesit, että värit ovat katoamassa ja veit viimeisetkin värini mukanasi. Näin ympärilläni vain mustaa. Ihmisissä näin pelkää pahuutta, näin vain negatiiviset asiat ympärilläni. Olin katkera. Sinulla oli minun onnen lasini, olit riistänyt onnen minulta.

Sitten tapasin hänet. Hän antoi osan omista väreistään minulle. Kykenin taas näkemään. Ja totuus löi vasten kasvojasi. Et sinä näe minun laseillani mitään. Ne ovat vääränlaiset sinulle. Ne vääristävät koko sen kuvan. Käsität onnen väärin. Käsität kaiken väärin. Et osaa toimia oikein, teet kaiken väärin. Olet kieroutunut ja paha. Olet paha jopa itsellesi. Minun onneni syö sinua hitaasti sisältä päin. Se syö sinua pala palalta pois. Kaikki ympärilläsi kykenevät näkemään sen ja he kertovat sen sinulle, muttet usko. Vajoat syvemmälle ja syvemmälle ahdinkoon. Kadotat viimeisetkin rippeet itsestäsi.

Katson sinun syöpyvän pois, hitaasti. Se sattuu, mutta tiedän, etten voi auttaa. Tein kaikkeni, mutten pystynyt pelastamaan sinua. Sinä itse olet ainut, joka sinut voi pelastaa. Ja et halua sitä, et ymmärrä. Sinä katoat. Menetät otteen. Hävität todellisuuden. Eksyt ikuiseen pimeyteen, annat sen kaiken kadota. Kaiken, minkä eteen olet tehnyt töitä niin kauan. Annat sen kaiken mennä vain yhden ihmisen takia. Yhden ihmisen, joka ei ole sinulle. Se ihminen tuhoaa sinut. Ja sinä sallit sen. 

Ja minä en voi tehdä mitään muuta, kuin seurata sivusta. Seuraan sivusta, kuinka häviät taistelusi pahaa vastaan. Kuolet pois. Ei sinua ole enää. Ei ole. Ikinä. Ei vaikka tekisin mitä.

Mutten voi murehtia sinusta enää. Minun on pakko kääntää katseeni pois. Laskea irti köysistä, antaa sinun mennä. Elämä on tässä, elämä on nyt ja elämä on ihana. Minun täytyy elää se heti, eikä huomenna. Koska kukaan ei voi luvata minulle huomisen tulevan.

Illan hiljaa viiletessä rakastan sua vielä

Lauri se tosiaan osaa yllättää. Aamulla heräsin ovikellon soittoon ja hän oli oveni takana tulossa hakemaan minua kouluun. Ihana mies, ihana. Vaikka eilen olinkin melko ärsyyntynyt, niin silti. Hän osaa aina korjata tekemänsä virheet ja tehdä minut iloiseksi. Noinkin pieni juttu, kuin kyyti kouluun, piristi todella.

Tommista ja Sallastakin kerroin eilen, mutta siihen juttuun minulla ei ole mitään lisättävää. Asiat ovat kuten ovat ja sillä selvä. Minä kestän. Kestän, koska on pakko. Kestän, koska minun täytyy, itseni takia. En jaksa viedä tätä asiaa eteen päin, koska siitä seuraisi vain suurempi katastrofi. Luulen, että pääsen helpommalla näin.

Siinäpä kai kaikki tältä päivältä. Minulla on kyllä luonnoksissa teille vaikka mitä juttuja, mutten ikinä saa kirjoitettua niitä loppuun, joten olkoon ne siellä. Kirjoitan ehkä illemmalla teille vielä jotain, jos tuntuu siltä, enkä keksi muuta tekemistä. Nyt kuitenkin täytyy mennä, heippa ja kivaa perjantaita!

Minkä sinä sille voit, ettei hän enää sinusta välitä

Minun oli pakko tulla kirjoittamaan teille jo nyt, en vain saa pidettyä päätäni kasassa enää. Tämän hetkinen mielialani varmasti näkyy tekstistä, mutta ei mahda mitään. Aina ei voi olla hyvä päivä. Ja tämä ei tosiaankaan ollut sellainen.

Kaikki oli ihan kohtalaisen hyvin aina siihen asti, kunnes lähdin koulusta kotiin. Ajattelin poiketa kaupan kautta hakemaan maitoa, mikä osoittautuin päivän huonoimmaksi valinnaksi. Hyllyjen välissä törmäsin tottakai Tommiin ja Sallaan. Ei siinä vielä mitään, mutta arvasin, ettei Salla osaa käyttäytyä. Tommi esitti, ettei huomaa minua ja Sallapa päätti sitten varmistaa, että Tommi varmasti huomaa, kuka kauppaan on tullut. 

"Suututsä, jos mä tapan ton?" 

Mitä? 'Toi' olin minä ja kysymys oli osoitettu Tommille. Nyt mentiin liian pitkälle. Ihan liian pitkälle. Luulin jo hetken kuulleeni väärin, mutta Tommin vastaus vain varmisti minun kuulleen oikein. 

"Älä välitä siitä, kuvittele, ettei sitä ole olemassakaan."

Jep. Siinä he viiden metrin päässä minun selkäni takana puhuvat minun tappamisestani. Voisin viedä asian eteenpäin, syyttää vaikka kunnianloukkauksesta tai uhkauksesta, mutta sekin vain kääntyisi minua vastaan. Ja siinä vaiheessa vanhempani sotkettaisiin mukaan kuvioon, olenhan alaikäinen ja sitä en todellakaan halua. Tietääköhän Salla kuitenkin kaiken?

Olivat he sitten enemmän tai vähemmän tosissaan ja tiesi Salla sitten mitä tahansa, tuollaista en siedä. Ja kaikkein surullisinta on, etten sanonut mitään. Kävelin tyynesti kassalle, aivan kuin sumussa maksoin maitotölkkini ja astuin ulos kaupasta. Sinne he jäivät, keskustelemaan minusta ja minä seisoin ulkona sateessa. Tässä vaiheessa koko lause vasta varsinaisesti iski vasten kasvoja "Suututsä, jos mä tapan ton?" Tapan. Tapan, tapan, tapan. "Suutusä, jos mä tapan ton?"

Tyhjä olo. Olen kuin pelkkä kuori, koko sisus on kadonnut. Sisälläni ei ole enää mitään eikä ketään. On vain se tyhjä ulkokuori. On kasvot, jotka hymyilevät jatkuvaa tekohymyä vastaantulijoille. On silmät, joista suru näkyy läpi, jos vain osaa katsoa. Olen täynnä kyyneleitä, joita en päästä ulos. En halua näyttää olevani heikko. Muilla on suurempia ongelmia, tämä menee kyllä ohi ajan kanssa. Kaikki unohtavat. Kaikki antavat anteeksi.

Soitin Laurille ja ilmoitin meneväni heille. Hän suostui. Työnsin Tommin ja Sallan mielestäni, kuvittelin, ettei heitä ole olemassakaan. Ja sitten soitti Lauri. "Ei meille voi tullakaan tänään, sori."

Nyt olen siis yksin. Minulla ei ole mitään muuta, kuin aikaa. Aikaa ajatella. Aikaa muistaa.

"Suututsä, jos mä tapan ton?" Tapan, tapan, tapan.

Tilastoja

Täällä minä olen. Kotona, yksin. Ihan sama. Ärsyttää Tommi, ärsyttää Salla, ärsyttää Lauri. En jaksa kertoa mistään nyt mitään sen enempää, kirjoitan huomenna ehkä pidemmin. 

Edellisen postauksen kommenteissa minulta kuitenkin toivottiin kuvakaappauksia blogini tilastoista. Huhtikuun varsinaisia kävijämääriä en saanut etsittyä mistään, mutta tässä teille postausten lukijamäärät. Ensimmäisessä kuvassa näette kolmen postauksen lukijamäärät huhtikuun alusta ja toisessa kuvassa neljän postauksen lukijamäärät tämän kuun alusta. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Toivottavasti saitte tästä nyt jotain iloa iltaanne voidessanne todeta, että huhtikuun postauksia on luettu useampaan kertaan kuin tämän kuun postauksia. Eipä minulla muuta, palataan vähän paremmalla mielialalla.

Kaunis puna auringon, kauniimpi sun poskillas on

Valtava kiire taas, mutta halusin vain pikaisesti tulla kiittämään eilisen postauksen kommenteista. Olen kohta puoliin suuntaamassa Laurille ja jään mitä luultavammin yöksi. Kohtasin tänään myös Tommin ja Sallan, mutta siitä lisää myöhemmin, nyt täytyy mennä!

Kiitos ihanat♥

Lukijan pyynnöstä tänään olisi vuorossa hieman huomiota teille siellä ruudun toisella puolella. Tämän päivän aiheena olette siis te, lukijat. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka tärkeitä teistä on minulle tullut. Juuri sinä siellä, joka luet tätä nyt, olet tärkeä minulle. Olet täällä sitten ensimmäistä tai sadatta kertaa, olet sitten kommentoinut useasti aiemmin, tai et kertaakaan, olet sitten lukija tai anonyymi, olet tärkeä minulle. Siksi ajattelinkin tämän olevan aivan loistava idea antaa hieman huomiota ja kiitosta teille.

Tähän alkuun ajattelin koota parhaimpia paloja kommenteista. Niin niistä negatiivisista, kuin niistä positiivisistakin. Jotkut kommentit vain jäävät hyvin mieleeni ja nämä ovat nyt juuri niitä. Toki myös ne kaikki mahtavat tsemppaukset ja neuvot ovat jääneet mieleeni, mutten jaksanut jokaista "voimia" -kommenttia liittää tähän erikseen, vaikka nekin ovat ihania. Järjestin kommentit vanhimmasta uusimpaan ja jokaisen kommentin ensimmäistä sanaa klikkaamalla pääset siihen postaukseen, johon kommentti on lähetetty. Sulkuihin kommenttien perään olen kirjoitellut joitakin omia ajatuksiani ja jokaiseen kommenttiin olen vastannut myös postausten kommenttikenttiin.

"Kaverit puhu tästä blogista töissä, ja sen innoittamana päätin tulla itsekkin katsomaan. Tästä tulee kieltämättä mieleen se edellinen ukkomiehen kanssa seurusteleva teinityttö, Candy(?) ja edelleenkin mietin ootko vain sunnuntairunoilija vai onko tämä oikeasti totta."

(Minun blogistani on puhuttu jonkun työpaikalla. Mitä, mitä, mitä? Hämmennyin todella, mutta olin myös todella otettu siitä. Ja Candyksi minua on myös epäilty moneen, moneen kertaan.)

"Apua... miks luin koko blogin läpi ku ei täällä oo ku paskaa? Sä kirjotat kun joku 13-vuotias ja valitat melkein jokaisessa kuinka et oo nähny Tommia."

(Negatiiviseksi kommentiksi tämä kai oli tarkoitettu, mutten silti osannut ottaa sitä negatiivisena. Useat ihmiset ovat kehuneet kirjoitustyyliäni ja voin sanoa itsekin pitäväni siitä, joten ei yksi negatiivinen mielipide pahoita mieltäni. Ja jokaisella tosiaan on oikeus mielipiteeseen.)

"Mut pikku muru, pidä nyt huoli ITSESTÄSI!"

(♥)

"Samaan aikaan blogisi herättää vihaa sinua kohtaan, mutta myös sympatiaa."

(Tätä olen kuullut myös usein ja olen ihan iloinen siitä, että onnistun tuomaan ajatukseni esiin niin, että ne herättävät tunteita.)

"Sinuna en kertoisi sallalle."
"No nyt paljastat kaiken sallalle!"

(Monenlaisia mielipiteitä tosiaan löytyy, enkä itsekään tiedä mitä tehdä.)

"Riippuvaisuutta on kamalan vaikeaa erottaa rakkaudesta. Enkä mä oikein tiedä, onkokaan niillä niin kauheasti eroa. Sitä, jota rakastaa, sitä tarvitsee."

(Tämä kommentti laittoi ajatukseni sekaisin. Se on täysin totta ja se on loistava kommentti, mutta silti. Mitä jos olinkin vain riippuvainen Tommista? Mitä on rakkaus?)

"Ehkäpä tää uus mies on sulle hyväks ja hänen avullaan ehkä pystyt päästään Tommista lopullisesti irti ja jos näin käy, niin ehkä hetken päästä tajuat, että mitä edes näit Tommissa jne."

(Niin hän tosiaan oli!)

"Pettäjä on huora"

(Tämä on yksi niistä älyttömistä kommenteista, jotka jäivät mieleen. Ei perusteluja, ei mitään.)

"Et löydä sellaista miestä ennen kuin alat itse arvostamaan itseäsi. Vedämme puoleemme sellaisia ihmisiä, joille meillä on myös sen hetkinen henkinen tilaus. Sinä tulet vetämään tällaisia miehiä niin kauan puoleesi, kunnes olet oppinut itsesi arvostamisen, rakastamisen ja rajanvedon. 
Kumpa ihmiset ylipäätään muistaisivat, että se, ketä oikeasti olemme odottaneet koko elämämme onkin me itse, ei kukaan muu."

(Aivan loistava kommentti. Ei mitään lisättävää.)

"Musta on ihana huomata että sä oot muuttunut vahvemmaks ja kasvanut. Sen voi aistia että sulla menee paremmin, ainakin tekstin perusteella. Mutta muistetaan kuitenkin että vahvakin hajoaa välillä."

(Ihana kommentti. Mukavaa kuulla, että muutkin huomaavat minun kehittymiseni ihmisenä.)

"Hae sitä apua, kilttipieni."

(Itkin. Itkin niin paljon. Muutkin näkevät hätäni, en ole yksin enää.)

"Sanoit pelkääväsi että blogisi menisi siihen pisteeseen, että kukaan ei usko siihen. Eikö tämä juuri todista että Ada on kokenut asiat aivan oikeasti. Sanot, että sinulla ei ole enää ystäviä ja vakuutat jatkuvasti että tämä on totta. Ada haluaa pitää meistä kiinni, joten eiköhän olla vain tukena eikä taakkana jauhamassa sitä, että tämä ei ole totta?"

(Jep, siinä se. Loistava kommentti.)

"PANITKO LAURIN KANSSA HETI EKANA YÖNÄ?"

(Oi voi, tässä postauksessa oli toinenkin mielenkiintoinen kommentti. Surullista sinänsä, kuinka helposti ihmiset muodostavat käsityksensä minusta.)

"...se huoran maine on siis ansaittua, kato peiliin ja mieti kaks krt et miks."

(Koko kommentti oli melko mielenkiintoinen, mutta etenkin tämä kohta osui silmiini. Olen siis ansainnut huoran maineen, vaikken ole huora...)

"Nyt oikeasti kyseinen anonyymi lopettat ton. Vois vähän miettiä kuitenkin mitä sanoo. Ja lisäksi, vaikka et nyt tunnekkaan blogin kirjoittajaa, nii anonyyminä on hyvä tulla tuollaista huutelemaan.... Jos sulla on jotain blogia vastaan, niin lukeminen on ihan vapaaehtoista."

(Silloin tällöin ilkeät anot alkavat ärsyttää muita lukijoita ja on mukavaa huomata, että myös minua puolustetaan ja oma näkökantani asioihin ymmärretään.)

"Kun sä kirjoitit tän tekstin, sä osoitit niin suurta toivoa ja haluan luottaa johonkin, että mulla nousi kyynelet silmiin."

(Te itketätte minua usein upeilla kommenteillanne ja neuvoillanne, joten kai se on vain ihan hyvä, että minäkin onnistun herättämään tunteita teissä.)

"Miten sä kuvittelet eläväs parisuhteessa.Sää oot ns toinen nainen ja tuut sitä aina olemaan.Sä joko petät itse tai sua tullaan pettämään suhtees.Kannattais vähän ensin miettii kun alkaa vamppaan kaverinsa miestä ja avaan sille jalkansa ja nussia.Sä oot vie pahempi kuin pettäjä.Sä petät
itsees ja ystäviäs ja ihan kaikkia ympärilläs"

(Tämä koko kommentti oli niin, niin käsittämätön, että se herätti muissa lukijoissakin ajatuksia. Olisin jollainlailla ymmärtänyt tämän, jos olisin saanut kyseisen kommentin aikana, jolloin olin vielä toinen nainen, mutta ei. Olin kommentin aikaan jo Laurin kanssa ja tosiaan elin jo suhteessa, enkä ollut enää se toinen nainen, joka "tulen aina olemaan".)

"Ja mikä sitten on se toinen ja ensimmäinen nainen. Kun on "toisena" naisena suhteessa, yleensä kuitenkin tietää,missä mennään. Se "ensimmäinen" todellakaan välttämättä ei. Ja tästä seuraa vähän niinkuin automaattisesti se, että sille toiselle ollaan muissakin asioissa rehellisempiä kuin sille ensimmäiselle. Tunnustetaan pelkoja ja heikkouksia ja sitä rataa, missä kotona pitää vaan porskuttaa."

(Tämä kommentti on tuosta samasta postauksesta kuin tuo aiempikin ja tämä oli aivan loistava. Tässä kommentissa tiivistyi taas yksi ajatuksistani ihan mahtavalla tavalla.)

"Luin tätä ja edellistä postausta aivan ihmeissäni. Jo ensimmäinen lause molemmista kertoi sen. Sinä olet kehittynyt aivan valtavasti. Vertauksista ja ajatelmista kuultaa puhdas järjenkäyttö. Sinä olet todella viisas ja lahjakas. Vaati paljon kirjoittaa tälläistä tekstiä. En tiedä mitä sanoa. Jatka ihmeessä kirjoittamista."

(Ihana♥)

"Mene ja nussi itseltäs ja Laurilta taju kankaalle,nih loppuu toi jatkuva ininä pahasta Tommista.Itse sille annoint ja itse tiesit mihin ryhdyit.Tyhmyydestäs saat itse kärsii.Turhaa sä Tommia syytät,teki sulle vaan palveluksen kun korkkas sut ja pääsit sinäkin munan makuun"

(Tästä kommentista alkoi melko mielenkiintoinen keskustelu kyseisen kommentoijan kanssa ja myöhempien viestien kautta ymmärsin häntä hieman paremmin, kuin tämän ensimmäisen, melko radikaalisti ilmaistun kommentin jälkeen.)

"Matkustan junassa hämeenlinna-Imatra jonne on kolmen tunnin matka ja luen aina pelkästään sun blogia :)!"

(Kiva kuulla, että blogini miellyttää :) )

"ei kukaan blogin lukija oo sun puolesta onnellinen, ne kehuu sua koska haluaa lukea lisää sun yksityiselämästä. Ne haluu nähä et muilla menee huonommin kun niillä. On Kyl Nii viihdettä lukee tätä, ku jotai salkkareita. Oon kakskymmentä ja en vois kuvitella et olisinollu noi tyhmä sun ikäsenä! Olin sua nuorempana sallana ja heti ku tommone yhen miehen horo ilmesty Nii lähin suhteesta. Mut kuule samalla Se kolmaspyörä "seksilelu" sai pakit ja Se mies tajua tehneensä elämänsä virheen.

Sä oot Se elämänvirhe! Puollustelet ittees rouva täydellinen. ET oo todellakaan uhri, etkä vaikuta ihmiseltä. Jos uskoisin jumalaan vertaisin sua saatanaan! Sulle vaan kaikki heti nyt! Toivottavasti olet joskus Sallan roolissa. Hyvää kulissi elämää!"

(Tämä on kenties yksi parhaimmin mieleen jääneistä kommenteista ja tein siitä ihan erillisen postauksenkin [klik]. En vain voinut millään käsittää kommentoijan ajatusmaailmaa.)

"lutka. sulla ei oo ihmisarvoa."

(Tämä on yksi näistä taas...)


Siinä nyt ne kommentit, jotka ensimmäisenä palasivat mieleeni ja jotka nyt pikaisesti blogia läpi selatessani löysin. Kaikki kommentit ovat tärkeitä minulle, mutta nuo ovat raivanneet jostain syystä tiensä mieleni syvyyksiin.

Halusin tähän seuraavaksi vielä sanoa muutaman sanan kommentoijista, jotka ovat erityisesti jääneet mieleen kommenteillaan. Useat kommentit on lähetetty anonyymeinä, joten heistä en ala sen enempää kertoa, koska en millään voi erottaa kaikkia anoja toisistaan. Nimimerkillä kirjoittavista käyttäjistä kuitenkin seuraavaksi muutama sana.
Heti ensimmäiseksi haluan nostaa esille erään kommentoijan, joka ansaitsee erityismaininnan. Hän kommentoi ahkerasti, neuvoo ja tsemppaa minua eteenpäin. Hän vaikuttaa kommenttiensa perusteella upealta ihmiseltä ja hänestä on blogin kautta tullut minulle tosi tärkeä, miltei kuin ystävä. Hän on tietysti Beea. Kiitos ihan tosi paljon kommenteistasi sinulle, Beea ♥
Moona on kommentoinut minulle useaan kertaan. Häneltä saan upeita neuvoja ja tsemppejä ja hän on kommenteillaan onnistunut jäämään mieleeni.

Lila oli aikoinaan ahkerakin kommentoija ja hänellä oli oma bloginsa, jota seurasin aktiivisesti. Lilan lopetettua bloginsa hän kuitenkin valitettavasti taisi kadota blogimaailmasta kokonaan. En kuitenkaan ole unohtanut häneltä saamiani ihania kommentteja.

Bea on myös kommentoinut minulle monta kertaa ja hänet haluan myös mainita tässä. Viime aikoina en kai ole saanut häneltä paljonkaan kommentteja, mutta aiemmat tsempit ovat yhä mielessäni.

mellu- on myös kommentoinut blogiini aina silloin tällöin ja jäänyt mieleeni. Hänellä on myös oma blogi, jonka tämän postauksen myötä muistin taas. 

xxxx on kommentoija, joka on myös tasaisin väliajoin muistanut tsempata minua. Hänen blogiaan seurailen myös ahkerasti.

Pieni Ihminen   onnistui myös tsempeillään jäämään mieleeni.

Näiden lisäksi haluaisin kiittää myös seuraavia kommentoijia: Ellu, Jerita, Tyylikäst@, Emppu, tahtisade, Riikka, mörr, Iinuska88, Minttu, Ronja, Em, Rakastunut mieli, Tyttö Epäkunnossa, Tuulia ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Jamelia, joka muuten oli blogini ensimmäinen kommentoija.

Toivon, etten unohtanut ketään tärkeää ja jokainen tuli mainituksi. Kiitos kaikille mainituille, kaikille anonyymeille ja kaikille, ketkä ette ole vielä rohkaistuneet kommentoimaan. Kiitos kun olette siellä♥

Palataan huomenna ehkä taas jonkun muun aiheen parissa, nyt tämä neiti painuu pehkuihin. Öitä!