Välimatka piinaa ja painaa mua

Mulla ei näin yön myöhäisillä tunneilla ole parempaakaan tekemistä, niin mä päätin kirjoittaa teille yksinäisyydestä. Sitä aihetta mä olen käsitellyt täällä aiemminkin, mutta nyt minusta tuntuu, että mulla olisi siitä sanottavaa. 

Mä en ole koskaan omistanut isoa kaveripiiriä ja se on aina ollut mulle ihan ok. En ole kaivannut ympärilleni montaakaan kaveria, vaan muutama hyvä ystävä ovat riittäneet minulle. Kunhan vain on joku, johon voi luottaa ja jolle voi soittaa tietäen, että hän välittää.

Mun kohdalle on osunut monenlaisia ihmisiä. Parhaatkin kaverit ovat vaihtuneet moneen kertaan, mutta lapsuudessa en koskaan ollut yksin. Aina oli joku, joka lohdutti toisen "ystävän" puukotettua selkään. Jokin aika sitten mä löysin itseni kuitenkin tilanteesta, jossa se viimeinen ihminen, joka mulla oli, puukotti mua myös. Ja silloin kukaan ei enää ollut täällä mua varten. Ei ollut ketään kenelle soittaa, ei ketään kuka välittää. 

Mä olen aina osannut olla yksin. Mä pidän lukemisesta ja kirjoittamisesta ja teen niitä mielelläni yksin kotona. Kokkaan yksin, sisustan ja piirrän yksin. Nautin niistä asioista. Mutta siinä vaiheessa, kun ne asiat ovat joka päiväisiä, ne eivät ole enää nautinnollisia. Silloin kun huomaa istuvansa viidettä päivää yksin kotona piirtämässä ja juttelemassa seinille ymmärtää, ettei se olekaan enää vain yksin olemista. Se on yksinäisyyttä. 

Se on sitä, että on yksin, koska on pakko olla. On yksin, koska ei ole ketään, kenelle soittaa. Ei ketään, kuka poistaisi sen yksinäisyyden. Ja se satuttaa. 

Onhan mulla nytkin Lauri. Lauri, joka on intissä. Lauri, joka ei vastaa puhelimeen ja soittaa takaisin kolmen päivän viiveellä. Mä ymmärrän kyllä, ettei se ole hänen syynsä, mutta silti. Ja onhan mulla Tommi. Tommi, joka on useammin humalassa kuin selvin päin. Tommi, jolla on omiakin murheita riittämiin. Tommi, joka ei yleensä vastaa puhelimeen eikä soita takaisin. 

Mulla ei ihan tosissaan ole ketään muita. Ei ketään, kehen voin luottaa. Ei ketään, kenelle voin soittaa kun ahdistaa. Ja se ahdistaa mua.

---

Lauri soitti. Me nähdään seuraavaks 15.8. Siihen on seitsemäntoista päivää. 

Sanot, että joskus vuosien päästä

meillä on aikaa niin paljon

että voidaan heittäytyä siihen kellumaan

Viedään kaksoset Turun linnaan

ja katsellaan ohi lipuvaa ruotsinlaivaa

Se on matkalla Tukholmaan

kannella muitakin, joilla on aikaa

Odotanko turhaan sua sittenkin

Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin

Välimatka piinaa ja painaa mua

kuka päättää, ketkä saa onnistua

Oo siellä jossain mun

Olen taas kattanut lautaset kahdelle

huvikseen vaan

vaikka tiedän, että kolmeen viikkoon

et oo kotonakaan

Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen

Kultaisin ilta-aurinko

maalaa maailmaan meidätkin

kauniimmin

Linja on huono nyt

Soita taas huomenna

Pian täällä ei ole ketään, paetaan ennen kesää

 Mä tahdon lähteä. Heittää tärkeimmät tavarat rinkkaan ja paeta. Juosta karkuun vailla määränpäätä. Ottaa Lauria kädestä ja kadota. Ei mulla oo täällä enää mitään.

Pian täällä ei ole ketään
paetaan ennen kesää
samat naamat
vähän aikaa, liian pieni tupa
mullon kaikkea liikaa ja tv-lupa
kukaan ei täällä tiedä paremmasta

hyppää kyytiin ja kaikki on
vielä mahdollista
ajetaan autolla, paetaan
niinkuin oltaisiin hahmoja elokuvista

no mä en tiedä, ehkä kaikki on turhan tavallista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään
ollaan kun oltaisiin matkalla etelään

pian täällä ei olla mekään
kaikki loppuu ennen kesää
tutut kasvot, katoaa
ja sattumalta yhdet mua katsoo
pelkääjän paikalta

hyppää kyytiin ja kaikki on
vielä mahdollista
ajetaan autolla, paetaan
niinkuin oltaisiin hahmoja elokuvista

no mä en tiedä, ehkä kaikki on turhan tavallista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään

pian täällä ei ole ketään
paetaan ennen kesää

no mä en tiedä, ehkä kaikki on vielä mahdollista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään

ollaan kuin oltaisiin matkalla
ollaan kuin oltaisiin matkalla
etelään

(Pariisin Kevät - Matkalla etelään)

Ja silloin ei, ei sanota elämälle ei.

Kohta on minun syntymäpäiväni. Kohta pikku-Ada on jo iso tyttö!

Ja silloin ei, ei sanota elämälle ei.

Nyt tuntuu kyllä aika helvetin rankalta. Pikku-Adan jalat ei meinaa kantaa.

Olen valmis. Kuljen nyt läpi ihmisvilinän.
Kaikki tapahtuu kuin hidastettuna ja korvissani kuulen laulun enkelten.

Mä oon tänään ollut yksin. Mä oon käynyt koulussa ja mä oon leiponu banaanilettuja.

Ei vielä luovuta... 

Kyllä mä sinnittelen pitkään. Niin pitkään, että ihmisiä vituttaa.
"Vieläks se on täällä?", ne sanoo.
"No anteeks."

En mä oikein tiedä mitä mä teen. Harhailen ja etsin suuntaani päivästä toiseen.

Mä taidan nyt vaan käydä nukkumaan, ei missään oo mitään järkeä.

Ps. Kursivoidut lyriikat oli muuten Pariisin Keväältä ♥

Kun kaikki on sanottu, se tie päättyy

Hän on kotona, muttei avaa ovea. Hän kuulee puhelut, muttei vastaa. Hän lukee kaikki ne huolestuneet sanat puhelimen näytöltä, eikä välitä. "Nähty", kertoo Facebook.

Joku on sanonut hänelle jotain. Juorut ovat kantautuneet hänen korviinsa. Tommi. Salla. Joku on ottanut yhteyttä häneen. Miksi muuten hän olisi tuollainen?

Sunnuntai-iltana kaikki oli täydellistä, elämä hymyili edes pienen hetken ja sitten joku tulee ja pilaa kaiken. Ja se joku saa kärsiä, kunhan keksin kuka hän on.

Tai sitten se joku olen minä. Hän on saanut tarpeekseen, väsynyt minuun.

Eiköhän tää ollu tässä. 

Parisuhdestatus: sinkku.

Aurinko nousee risteyksessä
Kädet tarttuu jouseen
Osuu muhun, osuu suhun
Ylämäessä pulssi nousee
Pilvet tulee, pilvet menee
Rauha maassa, taistellaan tän eteen
Sä jäät jälkeen, anna mun kantaa
Yhdessä eteenpäin, niinhän ne tekee

Mut mä en yletä, sä oot liian kaukana
Kävellään samaa tietä, on jo pimeää, mut lamput valaisee vielä
Sun pitäis tästä kääntyy
Kun kaikki on sanottu, se tie päättyy
Kävellään samaa tietä, oot eri puolella mut näen sut vielä
Etkä tiedä haluatko kääntyy, kun kaikki on sanottu se tie päättyy

Kaikki on sanottu, puhun vikalle röökille
Seki kestää vaa hetken
Sitte mä menen pois sil
Ei oo järkee jäädä tuleen makaa
Ne arvet ei katoo unissakaa
Mä tartten mielen vakaaks
Teen meistä vapaat
Loppuu epäilyn vainoominen
Tahdon olla onnellinen
Huominen on ainoo miten pysyn kasassa
Mutta mun sanat ei osaa
Niin piirrän rikkinäisen sydämen
Vaan en omaa
En tiedä mistä alko
Tai mihin päättyy
Se etten osaa hiljentää sillon ku pitäis kääntyy
En tätä pahalla, en tätä vihalla
Haluaisin sisään, mun pää liian pihalla
Jäätävän kylmää ja tää vielä tappaa mut
Tarjoot taas kainaloos, tarjoudut kantaa mut
En voi luottaa kangastuksii
Mä näännyn kohta nälkään
Nyt tai ei koskaan
Mä käännyn vaikka väkisin

Kävellään samaa tietä, on jo pimeää, mut lamput valaisee vielä
Sun pitäis tästä kääntyy
Kun kaikki on sanottu, se tie päättyy
Kävellään samaa tietä, oot eri puolella mut näen sut vielä

Etkä tiedä haluatko kääntyy, kun kaikki on sanottu se tie päättyy
(Joniveli - Kaikki on sanottu)

Huomist ei oo luvattu

Blaah, tylsä sunnuntai. Avattu siideri pöydällä ja tupakka huulessa. Taas. En minä juo, en minä polta. Stressiä vain, stressin helpottajia. Pyykkivuori kasvaa kasvamistaan ja jääkaapissa ei ole ollut mitään varmasti viikkoon. Kohta on pakko hinautua suihkuun, Lauri on tulossa hakemaan minua. Päätä särkee, mutta halusin silti tavata. Olemme menossa kai syömään tai johonkin, en oikeastaan tiedä. Koko puhelu meni jotenkin ohi, en muista mitä hän sanoi. Johonkin hän minua on kuitenkin tulossa hakemaan.

Pitäisi ehkä meikata, ihan vaan hänen ilokseen. Ei kukaan jaksa katsella kalpeaa ja rupsahtanutta naamaa, mustia silmäpusseja ja kuivaa ihoa. Pakko yrittää näyttää ihmiseltä.

Yksi ainoa sana kuvaa tätä mielialaa: välinpitämättömyys.

Huomist ei oo luvattu, sitä mietittävä
Tiedän että sisimmässäs säkin mietit tätä
Muutos lähtee sisimmästä, mut millon joku muuttuu
Mitä vittua? Voisko joku kysyy mitä mulle kuuluu
(Joniveli - Mä yritin)

Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä

"Jos mä haluan jutella, mä soitan. Jos sä haluat jutella, sä soitat. Ei lupauksia, ei odotuksia."
Näin me sovittiin Tommin kanssa, näin se menee. Soittaa jos soittaa, soitan jos soitan. Ei pettymyksiä.

Mieleeni muistui muuten tänään eräs kappale, joka kuvaa täysin tuntemuksiani silloin aikoinaan.

Mamba - Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä

Mitä yhdestä
särkyneestä sydämestä
mitä sen on väliä
kun olet niin lätkässä
että sinulle riittää
kun hän tulee käymään
edes silloin kun tykkää
vaikka antaa paljon vähemmän
kuin sinä

minkä sinä sille voit
ettei hän enää
sinusta välitä
minkä sinä sille voit
ettei hän enää sinua halua

ettei hän enää
tule käymään
ettei hän soita enää keskellä yötä ja sano:
"Ei kai teidän äijä heränny?"

niin kuin sinä luulit löytäneesi ystävän
ihmisen, joka sinua kuuntelee
ihmisen, joka sinua kuuntelee

mutta kymmenen pistettä neitsyydestä
tahtoi se jätkä
kymmenen pistettä
sun neitsyydestä
niin juuri siitä
se on aika vähän
särkyneestä sydämestä
se on aika vähän
särkyneestä sydämestä

niin kuin sinä luulit löytäneesi ystävän
ihmisen, joka sinua kuuntelee
ihmisen, joka sinua kuuntelee

mutta kymmenen pistettä neitsyydestä
sai se jätkä
kymmenen pistettä
sun neitsyydestä
niin juuri siitä

mitä yhdestä
särkyneestä sydämestä
mitä sen on väliä
kun olet niin lätkässä
että sinulle riittää
kun hän tulee käymään
edes silloin kun tykkää
vaikka antaa paljon vähemmän
kuin sinä

Mua armahda nyt, älä leiki mun tunteilla

Sano kyllä taikka ei,
Joko haluat tai sä katoat
Mua armahda nyt, älä leiki mun tunteilla

"Mä annoin sulle tuhat uutta mahdollisuutta, annoin sun olla mun. Olin sun, olin sun aina kun sä mua tarvitsit. Sadannen kerran sait anteeks ja murskasit mut aina uudestaan. Käytit mut loppuun ja heitit pois. Valheita valheiden perään ja aina mä annoin anteeks. Kerta toisensa jälkeen. Sun ei edes tarvinut pyytää, mä annoin anteeks. 

Sä tiesit, että mulle voi aina soittaa ja mä tulen. Ja se oli se virhe. Se oli mun suurin virhe ikinä. Mua ei tarvinut tavoitella, mä en leikkinyt vaikeaa. Mä en huutanut ja vittuillut, mua ei tarvinut yrittää miellyttää. Mun seurassa sai olla just sellainen kun on, sai sanoa mitä ajattelee. Ja sä et pitänyt siitä. Sä kaipasit jotain sairasta leikkiä, sä halusit olla kissa ja mun olis pitäny olla sun hiires. Mut kaikella on rajansa. Siihen mä en lähteny. Koko leikki oli käännetty väärin päin. Mä olin se kissa ja sä jouduit hiiren rooliin. Ja sä yllätyit nauttiessas siitä. Muttet silti ymmärtänyt, että siinäkin on riskinsä. Ja sit tuli se päivä, kun kissa kyllästyi leikkiinsä. Kissa ymmärsi, että hiiri on tavoittamaton. Se ei anna, vaan se ottaa. 

Sä yllätyit, kun mä luovutin. Luulit mun juoksevan sun perässäs ikuisesti, palvovan sua kuin Jumalaa. Sä tarvitset vierelles jonkun, joka antaa sulle hyväksyntää. Jonkun, joka ihailee sua ja jonka kanssa sä voit leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Mut se joku en ole minä. Sen leikin olisi pitänyt loppua jo aikoja sitten, mut sä innostuit liikaa. Sä et osaa lopettaa, sulle koko elämä on vaan leikki. Sä väsytit mut, mä en jaksanut enää.

Ja nyt on tullut se hetki, kun sä ymmärrät, että oikeesti se kissa olit kokoajan sä. Sä olet se riippuvainen, sä olet se sairas. Mä päästin irti, mä annoin olla. Mä olen se, kenen puhelimeen soittaa tuntematon numero keskellä yötä ja toisesta päästä kuuluu vain itkua juuri ennen kuin luuri lyödään korvaan. Kyllä mä tajuan, että se olet sä. Mutta sä et saa mun huomiota enää. Mä olen jatkanut eteen päin, mulla on uus elämä, enkä mä kaipaa sitä vanhaa. Älä roiku mussa enää, päästä irti paidanhelmasta. Anna mun olla, jatka matkaas yksin ja kaadu vaikka mun puolesta jos siltä tuntuu. Mä en ole mikään tukipilari, johon nojataan kun menee huonosti ja johon kustaan kun menee hyvin.

Poista mun numero. Poista se, äläkä soita sinne Fonectaan enää. Älä soita, vaikka sulla olis mikä. Mä en halua kuulla sun murheitas. Mä en halua kuulla itkua. Se saattais toimia, mä saattaisin repsahtaa. Jätä mut rauhaan. Nyt. Hyvästi, Tommi."

Lyrics

Maailmassa on niin paljon hyviä lyriikoita. Niin paljon, lauluja, joista pidän. Jotka koskettavat tavalla tai toisella. Lauluja, joista tunnistan itseni tai jonkun muun. Noiden kappaleiden sanoja käytän usein postauksieni otsikoina ja minulla onkin niitä varten luonnoksissa ihan oma paikkansa. Oma luonlnos, johon kerään osuvia lyriikoita tulevia tekstejäni varten. Muutama hylkiö kuitenki lojuu siellä päivästä päivään, viikosta viikkoon, eikä sille löydy omaa paikkaansa. Tähän postauksen ajattelin nyt laittaa muutamia lauseita erinäisistä kappaleista ja kertoa joitakin ajatuksia, joita ne minussa herättävät. Kauniita lauseita kaikki.

Onpa kiva pitkästä aikaa jutella, vaikka en tunne enää sinua.
Kaunis virke, joka tosiaan on lojunut jo jonkin aikaa luonnoksissani. Olin varannut sen sitä varten, että kun Tommi ottaa taas yhteyttä minuun ja kerron siitä teille, käytän tätä otsikkoa. Ja niinhän ei siis ikinä tapahtunut, enkä usko tapahtuvan. Siinä se siis on, täysin hyödyttömänä, mutta kaunis ja surullinen virke silti.

Mä tiedän et mun pitäis katsoo muualle kun seisot edessä metron liukuportaissa sun oman onnes kanssa.
Jep, kaunis lause myös tämä. Ja liittyy varsin hyvin tämän päivän tapahtumiin, joista kerroin aiemmin. Pitäisi katsoa pois päin, pitäisi olla kuin ei huomaisikaan.

Se pieni kuolema kun oma sydän särkyy, se tunne kun sisuskalut ylösalas kääntyy, kun sattuu näin paljon on pakko olla elossa, ei haluu olla elossa, erossa.
Lempilyriikkani ajalta, jolloin olin "eroamassa" Tommin kanssa...

Oon kattonu vierest mite junnu kasvo mieheks, turtuneet kasvot ku huumeet vei miele.
Tämän piti aikoinaan olla menneisyydestä kertoneen postaukseni otsikko, mutta jostain syystä sekin jäi lojumaan luonnoksiin ja nostin sen nyt sitten esille tässä. Menneisyydestä ja niistä vaikeammista ajoistani tulossa muuten lisää juttua lähipäivinä, jos vain teitä kiinnostaa lukea!

Tälläinen postaus tästä nyt tuli, ei mitään erikoista, mutta avasin vain hieman ajatuksiani otsikoiden takaa. Miltei kaikilla otsikoilla on syvempikin merkitys, joten kysykää toki jos haluatte jostain käyttämästäni otsikosta kuulla lisää, kerron mieluusti! 

Eipä minulla tähän hätään muuta, huomenna suuntaan treffeille Laurin kanssa, hän on kuulemma viemässä minua ulos syömään ns. pikkujoulujen merkeissä. En malta odottaa! Nyt täytyy lähteä valitsemaan vaatteita huomiselle ja sitten nukkumaan, öitä!

Ne sanat jäi soimaan

Kirjoitin aikani kuluksi teille miltei romaanin mittaisen postauksen siitä, kuinka minua ahdistaa taas. No, tavoilleni tyypillisesti päätin vaihtaa aihetta juuri kun sain tekstini valmiiksi. Ei, en suinkaan negatiivisesta aiheesta positiiviseen, vaan negatiivisesta toiseen negatiiviseen. Tämä teksti on taas näitä samoja sarjassa "pitäisköhän tätä julkaista vai ei?". Koska olen minä ja olen kaiken lisäksi vielä ahdistunut, väsynyt, negatiivinen ja muita inhottavia adjektiiveja tähän perään, niin tottakai julkaisen tämän postauksen. Tiedän kyllä, että pitäisi jatkaa eteenpäin, jättää menneet taakse, olla kaatamatta suolaa haavoihin jnejne., mutta negatiivinen minä päätti kirjoittaa Tommille kirjeen. Osa siitä on kirjoitettu jo aiemmin, ennen edellistä riitaamme, joten jotkin kohdat eivät enää pidä paikkaansa. Älkää ymmärtäkö tekstiäni väärin, en vaihtaisi Lauria Tommiin mistään hinnasta. En koskaan, ikinä. Halusin vain tuoda esille niitä hyviä hetkiä, halusin olla muistelematta pahalla. Aika kultaa muistot, niinhän sitä sanotaan. Ja tässä ovat ne kultaisimmat. En siis tietenkään lähetä tätä, se ei käynyt edes mielessäni, vaan ihan omaksi ilokseni (tai surukseni ehkä) kirjoitin. Ja tavoilleni tyypillisesti aloin myös jaaritella, vaikka tiedän hyvin sen olevan erittäin rasittavaa. Siirrytään itse tekstiin...

"Mulla jäi niin monta asiaa kertomatta sulle. Mä pyysin sua soittamaan ja vielä erikseen mainitsin, että mulla on tärkeää asiaa. Sä lupasit soittaa illalla ja vakuutit kaiken olevan hyvin. Sanoit "palataan asiaan illalla, oot tärkee, moikka" ja katkaisit puhelun. Ne oli ne viimeiset sanat, jotka sä osoitit mulle. Nyt kun mä mietin sitä, niin ihan selvät hyvästit ne oli. Sua ei kiinnostanu enää. Ensimmäinen huhtikuuta sä käsi sydämellä vannoit mulle, että sä olet aina mun tukena, vaikka tulis mikä. Sä kuulemma olit sen velkaa mulle. Mihin ne velat katos? Etkö sä aiokaan maksaa niitä? Aa, niin joo, se oli aprillipäivä.

Mä en aio roikkua sussa väkisin. Mä annan sun mennä, jos se on se, mitä sä haluat. Mut mä haluan jättää mun hyvästit. Mä en sano niitä negatiivisia juttuja, mä en vittuile, enkä ole vihainen. Mä en jaksa sitä enää. Vaikka sä olisit ansainnut sen, niin mä en ole. Mä kerron vaan hyviä muistoja. Ja mä toivon, että säkin muistat mut sellaisena, kuin mä niissä muistoissa olin. Mä en halua saada pahaa muistoa susta. Mä haluan muistaa sut sellaisena kun sä olit, ennen kuin tää maailma tuhos sut. Mä haluan muistaa sen ihmisen, ketä mä rakastin. Ketä mä rakastan yhä. Ja ketä ei ole enää olemassa. Ei enää ikinä.

Muistatko sä sen yön, kun me ajettiin kaupungin pääkatua sun autolla? Sen yön, jolloin oli täysikuu? Sä olit viemässä mua kotiin ja menossa Sallalle. Ja just ennen kun mä nousin autosta, sä suutelit mua ja sanoit "Älä itke. Vaikka mä menenkin Sallalle, mun sydän lähtee sun mukanas teille". Sä otit mua kädestä ja soitit kasetilta meidän kappaleen vielä kerran. Mä muistan ne sanat ulkoa vieläkin. Mä en unohda sitä kappaletta ikinä. Enkä sitä iltaa.

Entä muistatko sä sen, kun sä soitit mulle keskellä yötä? Sä seisoit boxereissa ulkona pakkasessa, eikä sulla ollut avaimia. Salla riehui veitsen kanssa ja lukitsi sut ulos sun omasta kodistas. Ja sä otit taksin meille. Mä maksoin sun taksis, nauroin kippurassa taksikuskin kanssa sun punasille boxereilles, päästin sut lämpimään suihkuun ja otin yöksi viereeni. 

Voisin jatkaa vaikka ikuisuuksiin, mutten jatka. Mä uskon, että sulla on parempia muistoja Sallan kanssa. Mut älä anna niiden ikinä pyyhkiä näitä pois sun mielestäs. Älä ikinä unohda. En mäkään, vaikka se tekeekin kipeää. Älä ikinä unohda sitä Tommia, joka sä olit. Senkin juoppo paska, mä en ikinä unohda sua."

Mut koska maireus on naurettavaa, mä sanon mua ei hei kuka tahansa saa,
ja sä meet ja niin on tärkeää, että kyyneleitäni kukaan ei nää,
muuten ne kuvittelee, et sil on väliä.
(Maija Vilkkumaa - Prinsessa Jää)

Sä olit mun, mä omistin sut

Sähköpostissa kymmenen saapunutta viestiä. Yhdeksän niistä on roskapostia ja kymmenes kiinnittää huomioni. Saapunut viisi minuuttia sitten. Lähettäjänä tuttu osoite. Tommi. Epäröin hetken, mutta uteliaisuus voittaa ja avaan viestin.

Yksi sana. "Anteeks", sekin kirjoitettuna yhdellä eellä. Se on humalassa keskellä viikkoa. Ja se haluaa seksiä. Mut mun huorapalvelun salasana on vaihtunut. 'Anteeks' ei toimi enää. Eikä mikään muukaan sana. Rakkaus kaatoi tämän palvelun, lopullisesti. Kirjoitan pitkän vastausviestin, kiellän Tommia leikkimästä mitään Herra Täydellistä, käsken jättämään minut rauhaan lopullisesti. Loukkaan tahallani. "Ei se ansaitse noin pitkää vastausta", mietin. Lyhennän vastauksen puoleen. Ja sitten muistan, että hän ei ole sen arvoinen. Pyyhin koko vastauksen pois ja kirjaudun ulos sähköpostistani. 

En vastaa mitään. Etsiköön huoransa muualta, tässä osoitteessa niitä ei ole. Säälin tosissani Sallaa. Ja säälin kaikkia niitä naisia, jotka päätyvät Tommin sänkyyn. Tommi ei ansaitse ketään. Hän ei ole edes kumppanin arvoinen, en pidä häntä edes ihmisenä tällä hetkellä. Ja miksi pitäisin? En minäkään ollut hänelle ihminen. Olin esine, varaventtiili, huora. Olen sitä hänen silmissään edelleen. Ihan sama.

Yritin antaa anteeksi. Yritin nähdä hyvät puolet hänessä, mutten pysty siihen enää. Tommi on läpimätä. En näe hänessä yhtäkään hyvää puolta enää. Jokaisella hyvällä teolla on jokin paha taka-ajatus. Ei hän tee mitään puhdasta hyvyyttään, omia etujaan hän vain ajattelee. 

Miksi hän on tuollainen? Voiko tuollaiseksi oikeasti syntyä, vai onko jokin tapahtuma menneisyydessä tehnyt hänestä noin kylmän ihmisen? En tiedä, enkä halua ajatella. En tuhlaa energiaani enää häneen. On vain mahdottoman vaikeaa unohtaa, kun hän ei jätä minua hetkeksikään rauhaan. Mihin olenkaan sotkeutunut...

"sä olit mun, mä omistin sut mut sä oot liian ehjä,
enkä mä voi sitä estää enkä mitään tehdä,
niin paholainen hävisi ammottavaan helvettiin,
ja mä näin sen paikan kammottavan selkeesti,
kun aurinko nousi se ei päästänyt mua hukkumaan,
nuku vaan kulta, aurinko nousee aina"

Steen1 - Sinä