Kohta on minun syntymäpäiväni. Kohta pikku-Ada on jo iso tyttö!
Ja silloin ei, ei sanota elämälle ei.
Nyt tuntuu kyllä aika helvetin rankalta. Pikku-Adan jalat ei meinaa kantaa.
Olen valmis. Kuljen nyt läpi ihmisvilinän.
Kaikki tapahtuu kuin hidastettuna ja korvissani kuulen laulun enkelten.
Mä oon tänään ollut yksin. Mä oon käynyt koulussa ja mä oon leiponu banaanilettuja.
Ei vielä luovuta...
Kyllä mä sinnittelen pitkään. Niin pitkään, että ihmisiä vituttaa.
"Vieläks se on täällä?", ne sanoo.
"No anteeks."
En mä oikein tiedä mitä mä teen. Harhailen ja etsin suuntaani päivästä toiseen.
Mä taidan nyt vaan käydä nukkumaan, ei missään oo mitään järkeä.
Ps. Kursivoidut lyriikat oli muuten Pariisin Keväältä ♥
Voi Ada, toivottavasti voitaisiin nähdä vielä joskus, mä niin kovasti haluaisin puhua sulle kasvotusten <3 Jaksamista ja tsemppiä sulle <3
VastaaPoistaEhkä me vielä joku päivä voimme, vaikka se mahdottomalta tuntuukin... Kiitos ja samaa sinne <3
Poista