Näin ei ole enää. En ajattele asioita eteen päin. Rehellisesti sanottuna ainoa huoleni raskaaksi tulemisen suhteen on se, että menettäisin luultavasti uskottavuuteni blogissa. Jos nyt kertoisin olevani raskaana, kukaan ei uskoisi tämän olevan totta enää. Ja se on jollainlailla surullista. Ensimmäinen murheeni pitäisi olla se, että pidänkö lapsen vaiko en. Sen jälkeen se, miten kertoisin vanhemmilleni ja Laurille ja sitten se, miten he suhtautuisivat. Miten elättäisin lapsen ja miten kävisi opiskeluideni. Mutta ei, en murhedi mitään tuollaista. En osaa ajatella, että voisin oikeasti tulla raskaaksi. Ja näin ollen olen myös melko huolimaton ehkäisyn suhteen.
Oksentaessani aamulla vessassa, ajattelin, että en voi kertoa blogissa pahoinvoinnistani, koska he epäilevät minun olevan raskaana ja lopettavat blogini lukemisen. Jatkuva väsymyskin täytyy perustella jollain muulla, jotta kukaan ei vain epäile mitään.
En ole tehnyt raskaustestejä kolmeen kuukauteen, vaikka huolimattomuuteni takia raskaus kyllä periaatteessa olisi mahdollinen, enkä olisi yllättynyt siitä. En ole kertaakaan ostanut jälkiehkäisyä, vaikka syytä olisi ollut. Pahoinvoinnille olen joka kerta keksinyt jonkin muun syyn, vaikka kyse voisi ihan yhtä hyvin olla raskaudesta.
En edelleenkään ole tehnyt sitä raskaustestiä, mutta en usko olevani raskaana. Pahoinvointi on niin epäsäännöllistä ja sille tosiaan löytyy muu ja ihan järkevä selitys, että en usko sen olevan raskauden merkki. Väsymys myös mitä luultavammin vain johtuu siitä, että nukun niin vähän. Ehkä olisi viisainta varmistaa asia testillä, mutta en jaksa murehtia siitä.
Tässä vaiheessa elämää olisin huono äiti, enkä millään tavalla toivo lasta. En usko, että pystyisin aborttiin, mutta en myöskään pystyisi elättämään lasta. Enkä ole varma siitä, olisiko Lauri tukenani, jos raskaus olisi totta. Mutta se ei ole, ei nyt, eikä pitkään aikaan. Toivottavasti."
---
Löysinpä blogista vanhan tekstini, joka on kirjoitettu kolmisen vuotta sitten. Ja tässä sitä ollaan, kolme vuotta myöhemmin..... Minun ja Laurin vahinkolapsi täyttää pian vuoden. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
