That's all I ask for, love me, love me

Juuri kun ehdin masentua siitä, että olen taas yksin, soi puhelin. Lauri soitti ja kysyi voisiko tulla meille. Kello oli siis jotain neljä aamuyöllä, mutta annoin hänen silti tulla.

"Et kai sä oo vihainen siitä, että mä en tullutkaan silloin aiemmin?"

Ei tuollaiselle söpölle voi olla vihainen kauaa. Hetken esitin mököttäväni, mutta aina hän saa minut nauramaan.

Aamulla vein hänelle aamupalan sänkyyn ja katsoimme leffan. Myöhemmin menimme vielä hänen kaverillaan käymään pikaisesti ja äsken tulin kotiin.

Lauri osaa aina yllättää juuri silloin, kun olen jo luopumassa toivosta.

Eipä muuta tällä kerralla, mutta vielä pakko kiittää teitä kaikkia ihania edellisen postauksen kommenteista! Olette mahtavia!

Pari sanaa yksinäisyydestä

Lauri ei tullutkaan meille tänään niin kuin aluinperin oli tarkoitus. Hän valitsi kaverinsa minun sijastani. Kyllä, tuntuu pahalta. Iltani viihdykkeeksi kirjoittelin siis teille joitakin aiemmin aloittamiani tekstejä loppuun, joten tässä yksi niistä. Jättäkää toki kommentteja, niin tiedän edes jonkun lukeneen!

Olen usein blogissa kertonut olevani yksinäinen. Niin minä koen asian olevan edelleen. Tiedän, ettei pitäisi verrata itseään muihin, mutta kun vertaan minua ja Lauria, minulle tulee väkisinkin paha mieli. Laurin puhelin soi kokoajan, ystävät pyytävät häntä rannalle, kahville, syömään, mihin milloinkin. Hän ei ole ikinä yksin.

Minulla asia on päinvastoin. Minulla on yksi ystävä, kultaakin kalliimpi sellainen. Eikä se yksi ystävä voi olla kanssani joka päivä, hänellä on omakin elämä. Hänellä on muitakin ystäviä, joita nähdä. Minulla ei ole. Joten aina silloin, kun hän on muiden ystävien kanssa, minä olen yksin. Ei se ole hauskaa. Tiedän kyllä, ettei se ole kenenkään muun kuin minun oma vikani, mutta silti se tuntuu pahalta. 

Muut käyvät kahvilla jonkun kanssa, minä käyn yksin. Muut käyvät lenkillä jonkun kanssa, minä käyn yksin. Minä käyn syömässä yksin, elokuvissa yksin. Välillä jopa puhun puhelimessa yksin.

En vain ikinä ole ollut sellainen ihminen, joka ystävystyy helposti. En ole "kaikkien kaveri". Ei sillä, ettäkö olisin vaativa, en ole, vaan kukaan muu ei vaan viihdy seurassani. En harrasta mitään ryhmälajia, enkä mitään, missä voisin tutustua ihmisiin. Minulla ei vain riitä kiinnostus sellaiseen. Eivät ryhmälajit ole minua varten. Ja koulussa taas minusta liikkuu niin paljon juoruja, Sallan takia lähinnä, että istun jokaisella tunnilla yksin. Jo se kertoo melko paljon, että kun viimeeksi yritin istua jonkun pariksi, kysyin vielä, että onko hänellä paria, hän sanoi "ei" ja kun istuin hänen viereensä, hän vaihtoi paikkaa.

Sallaan ystävystyin aikoinaan koulun kautta, mutta siitä ei tullut mitään, sen tarinan tiedättekin jo. Ja sitten minulla oli Tommi. Sekin minulta kiellettiin. Minua ei vain ole tarkoitettu kenenkään ystäväksi. 

Olen aina haaveillut siitä, että minulla olisi laaja kaveripiiri, monta ihmistä, joita pyytää kahville tai leffaan, mutta ei vaan ole. Minulla on tasan yksi ihminen, ketä voin pyytää. Ja olen kiitollinen, että minulla on edes se yksi.

Muu saa mennä, mutta minä pidän sun

Tänään on pitänyt kiirettä taas ja nyt vasta tulin kotiin. Nyt yritän järjestää aikaa Laurille vielä täksi illaksi. En tiedä mitä teemme, mutta yritämme juuri keksiä jotain.

Eipä oikeastaan mitään kerrottavaa tällä hetkellä, luonnoksissa odottaa kyllä parikin postausta, mutta ne ovat vielä hieman kesken. Niitä yritän kyllä saada julkaistua tässä lähipäivinä.

Ei muuta tänään, heippa!

Nyt mä koitan keksiä, miksi sinuun rakastuin

Tässä teille erään ihanan kommentoijan ehdotuksesta pientä vertailua Laurista ja Tommista. Olen viime päivinä ollut melko epävarma kaikkien asioiden suhteen ja tämä avasi silmiäni taas hiukan. Aloitan hyvistä puolista ja jätän huonommat viimeiseksi. Tämän myötä olen yhä varmempi siitä, että tein oikein valitessani Laurin.

Lauri

+ Sinkku  |  Tämä on ehdottomasti se suurin plussa, ymmärrätte varmasti miksi...

+ Komea  |  Tottakai ulkonäölläkin on väliä. Lauri sopii ulkonäöllisesti minulle paljon paremmin kuin Tommi.

+ Huomaavainen  |  Aamupala sänkyyn, suukko haavan päälle, "onko kaikki hyvin?"...

+ Hellä  |  Hellät kosketukset, halaukset, kutittelu...

+ Kiltti  |  Ottaa myös minut huomioon, eikä ajattele vain itseään.

+ Osaa kehua  |  "Olet kaunis", "tuoksut hyvälle"

+ Osaa antaa palautetta loukkaamatta  |  "Tuokin on ihan kiva, mutta tuo olisi ehkä parempi..."

+ Voi liikkua kanssani julkisesti  |  Toisin kuin Tommi aikoinaan...

+ Sosiaalinen  |  Tulee toimeen kaikkien ihmisten kanssa, tutustuu helposti eikä ole ennakkoluuloinen.

+ Osaa yllättää  |  Pienet arkiset yllätykset, vierailut ja yölliset ajelut piristävät aina.
+ Hyvä sängyssä  |  Ei mennä yksityiskohtiin...
+ Rehellinen  |  Tätä arvostan todella.

- Laiska  |  Nukkuu pitkään, ei jaksa poistua kotoa, ei jaksa nähdä kovin usein...
- Äkkipikainen  |  Ei mieti mitä sanoo ja reagoi ihan käsittämättömällä tavalla joihinkin asioihin.
- Kiireinen  |  Sopii liikaa asioita yhdelle päivälle, eikä ehdi tehdä niitä kaikkia.
- Tupakoi paljon  |  Ei nyt niin suuri ongelma, mutta negatiivinen puoli silti...
- Ei halua seurustella  |  En tiedä onko tämä ohimenevää, mutta kun joku kysyy seurustelemmeko, Lauri kiirehtii jo vastaamaan "ei, tapaillaan vaan."
- Ei osaa puhua vakavasti  |  Tämä on todella ärsyttävä puoli hänessä!

Tommi

+ Hyvä kuuntelija  |  Tommia oikeasti kiinnostaa asiat, joista puhun ja hän jaksaa kuunnella ja neuvoa.
+ Saa minut aina nauramaan  |  Loistava lohduttaja.
+ Ahkera  |  Tekee paljon töitä ja tienaa itse elantonsa.
+ Huolehtivainen  |  Kyselee kuulumisia, pitää huolta siitä, että minulla on kaikki hyvin.
+ Luotettava  |  Ei kerro asioitani eteenpäin.

- Valehtelija  |  Tyhjiä lupauksia ja valheita kokoajan.
- Epätäsmällinen  |  Saapuu myöhässä tai ei ollenkaan.
- Seurustelee  |  Tästä ei kai tarvitse kertoa sen enempää...
- Ei niin oma-aloitteínen  |  Minä jouduin aina tekemään aloitteen joka asiassa.
- Ei kanna vastuuta  |  Jättää kaikki ongelmat muiden selvitettäväksi.
- Juo liikaa alkoholia  |  Tästä on koitunut ongelmia muutaman kerran...
- Pitää minua "salassa"  |  En halua olla mikään salainen aarre...

Me ei olla niin kuin muut

Nyt tuntuu taas siltä, että olen saamassa ajatukset jollainlailla kasaan ja tekstiä olisi tulossa vaikka kuinka paljon. Ensin pientä tilannepäivitystä teille ja myöhemmin luvassa tahtisade -nimimerkin toivoma vertailu postaus Tommista ja Laurista.

Vielä palatakseni tähän kuluneeseen viikonloppuun, se oli paras koko kesänä. Nyt olo on melko haikea, koska tapasin niin paljon mahtavia ihmisiä ympäri Suomea ja tiedän, että osaa heistä en tule tapaamaan pitkään aikaan, jos milloinkaan. Viikonloppuna minulla oli pitkästä aikaa tunne, että olen osa sitä porukkaa. Tunne, että kuulun johonkin, että olen hyväksytty mukaan. Tunsin olevani tärkeä. Se tunne on mahtava, mutta minun kohdallani melko harvinainen. Ja pelkään nyt, että se tunne ei tule takaisin pitkään aikaan. Ahdistavaa.

En ole nähnyt Lauria lauantain jälkeen, mutta olemme kyllä puhuneet. Meillä menee tavallaan hyvin, mutta silti pieni epävarmuus vaivaa minua. Yritän kuitenkin puhua asioista Laurin kanssa vielä ennen kuin kerron teille mitään tarkempaa. Luultavasti koko ongelma on vain minun päässäni, mutta haluan silti puhua siitä Laurin kanssa.

Ja mitä Tommiin tulee, hänestä ei ole kuulunut mitään, joten ei mitään uutta kerrottavaa. Tuskin hänestä kuuluukaan enää, mutta sitä olen ihmetellyt, etten ole edes nähnyt häntä missään. Ennen näin hänet lähes päivittäin kaupassa tai hänen kotinsa lähistöllä, mutta en enää. No jaa, eihän se minulle varsinaisesti kuulu...

Tälläistä täällä päin, jatkan nyt sen vertailu postauksen tekemistä, palataan niissä merkeissä myöhemmin!

Kaikki päätetty, jäljellä voimattomuus

Sekavaa pohdintaa sekalaisista asioista. Ajatukset pomppivat edes takaisin. Missään ei ole mitään järkeä. Onko tämä nyt sitä hulluutta? Minua ei pitäisi jättää yksin hetkeksikään. Ajattelen liikaa heti kun olen yksin. Ajattelen vääriä asioita.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tiedättekö sen tunteen, kun menettää jonkun läheisen? Minulla on sellainen tunne nyt Tommin kanssa. Minusta tuntuu, kuin Tommi olisi kuollut. En vieläkään hyväksy sitä, että en varmasti tule puhumaan hänelle enää ikinä.

Toisaalta olen surullinen. Miksi luovun ihmisestä, kenestä minun ei olisi pakko luopua? Ihmisestä, joka oli niin tärkeä minulle? Menetys tuntuu suurelta ja väärältä. En haluaisi luopua, en ikinä halunnut tämän päättyvän näin. Mutta sitten alan taas miettiä syitä, jotka johtivat tähän. Tommi itse aiheutti tämän. Toki minullakin oli osani, mutta hän tuhosi ystävyytemme. Minä olisin pystynyt olemaan ystävä, hän ei.

Nyt kun mietin sitä, miten asiat ovat nyt, olen tavallaan tyytyväinen. Jostain syystä kuitenkin jatkuva epävarmuus vaivaa minua. Teinkö väärin? Tulenko katumaan valintaani myöhemmin?

Olen onnellinen Laurin kanssa ja hänessä on paljon hyviä puolia. Hän on parempi minulle kuin Tommi. Mutta yksi asia Laurista puuttuu. Hän ei ole läheskään niin hyvä kuuntelija, kuin Tommi oli. (Kuin Tommi ON, tästä taas huomaa sen, että ajattelen kokoajan, kuin hän olisi kuollut...) Tommille oli helppo puhua, ei tarvinut edes ajatella mitä sanoi. Pystyin sanomaan ihan kaiken, mitä mieleen tuli. Ja näin asia oli ihan alusta asti. Laurin kanssa taas jotenkin automaattisesti mietin kokoajan, mitä sanoisin. Hän on jotenkin niin äkkipikainen, etten ikinä tiedä millaista reaktiota minun tulisi odottaa.

Välillä Laurin reaktio asioihin on ihan käsittämätön ja vihaan sitä. Tommin kanssa ei ikinä ollut tätä ongelmaa. Hänellä oli tilannetajua, hän osasi sanoa juuri ne oikeat asiat ja reagoida oikealla tavalla.

Minulla on ikävä Tommia. En halua olla yksin kotona. Heti kun jään yksin, mietin Tommia. Ihan aina. Haluan Laurin luo, nyt.

Mä pidän sun kädestä kiinni, en päästä irti

Tosiaan, Lauri tuli kanssamme mökille ja toi pari kaveriaan mukanaan. Olimme päivät ja lähdimme kahdestaan Laurille yöksi. Eilen illalla oli kuitenkin pakko tulla kotiin, liika yhteinen aikakaan ei tee hyvää. 

Lauri on mahtava. Toki kaikista ihmisistä löytyy huonojakin puolia, mutta Laurissa niitä on tosi vähän. Tämä oli varmasti kesän paras viikonloppu, näitä lisää, kiitos!

En miettinyt Tommia tai mitään muitakaan murheita koko viikonloppuna ollenkaan, kaikki murheet unohtuivat. Nukuinkin paremmin kuin pitkään aikaan, tosin uni jäi melko vähille, koska en malttanut kuluttaa hyvää aikaa nukkumiseen. Nyt kuitenkin kun tulin kotiin, kaikki vanhat asiat muistuivat mieleeni taas. Tommista ei ole kuulunut viimeisen viestini jälkeen mitään. Toisaalta onneksi, mutta toisaalta olen todella surullinen. Tommi oli kuitenkin tärkeä minulle. Yritän olla murhetimatta, yritän unohtaa.

Teksti ei nyt oikein suju, väsyttää kai vieläkin liikaa. No, pääasia on, että viikonloppu oli mahtava. Miten teillä sujui, teittekö mitään erityistä? Palataan taas, heippa!

Stop focusing on what made you happy before, and start focusing on what can make you happy now

Liian pitkä hiljaisuus, anteeksi siitä. Mutta nyt olen taas täällä ja postaus tahti tulee varmasti palautumaan ennalleen pian.

Elämä hymyilee, pitkästä aikaa. Olen ollut viime päivinä niin paljon Laurin kanssa, että blogi yksinkertaisesti unohtui. Nyt kuitenkin tulin kotiin, joten täällä ollaan taas.

Viimeiset pari päivää ovat olleet mahtavia. Mökkeilyä, uusia tuttavuuksia ja Lauri. Kaikesta kuitenkin enemmän huomenna. Nyt on pakko mennä nukkumaan. Öitä!

Im happy and I can thank myself. If it were up to you I'd be in my bed crying.

Pikaista tilannepäivitystä vain tähän väliin, myöhemmin julkaisen ehkä yhden aiemmin kirjoittamani vähän laajemman postauksen.

Eli siis mökkeilemässä ollaan vielä ainakin tämä päivä, ensin oli tarkoitus lähteä jo tänä iltana, mutten tiedä vielä milloin lähdemme. Lauri tuli käymään täällä eilen, meillä oli ihan hauskaa yhdessä. Grillasimme, uimme ja olimme vain. Jotain riitaakin saatiin siinä jossain vaiheessa aikaiseksi, mutta kaikki saatiin kyllä sovittua jo.

Lauri oli yötäkin täällä ja lähti juuri äsken kotiin. Meillä oli jo vähän puhetta, että menisin Laurille tänään, jos hän hakee minut illalla, mutta kaikki suunnitelmat ovat vielä vähän kesken.

Eipä muuta tällä kerralla, nauttikaa ihanasta säästä!

I hope it kills you to see that I'm happy without you

Tammikuussa alkoi uusi jakso elämässäni. Jakso, johon sisältyivät elämäni kauheimmat asiat, surkeimmat valinnat ja suurimmat virheet. Mutta samalla siihen jaksoon sisältyi myös paljon positiivisia tunteita, paljon iloa ja onnea. Jännitystä ja salaisuuksia. Ja tänään (tai siis eilen, nyt ollaan jo torstain puolella) oli sen jakson viimeinen päivä.

Huomenna aamulla kun herään, alkaa elämässäni uusi vaihe. Päätin sen nyt. Olen täynnä virtaa, olen päättäväinen ja valmis muutoksiin. Pyyhin kaikki ne huonot asiat pois elämästäni ja yritän tehdä itseni onnelliseksi.



Teen asioita miellyttääkseni itseäni, en muita. Ajattelen asioiden seuraamuksia, mutta yritän myös elää hetkessä. Annan kaikkeni niille ihmisille, jotka ovat tärkeitä minulle ja joille minä olen tärkeä. Unohdan kaikki muut. En välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat, en välitä juoruista, joita minusta liikkuu. Teen parhaani ollakseni onnellinen, enkä lannistu pienistä vastoinkäymisistä. Olen vahva, enkä tee asioita vain muiden ihmisten takia. Elän täysillä.

Suuria tavoitteita, mutta niihin pyrin. Niihin jokaisen ihmisen pitäisi pyrkiä.

En ole vielä päässyt täysin takaisin jaloilleni, mutta yritän kovasti. En anna enää minkään tai kenenkään työntää minua kumoon. Tästä on suunta vain ylös päin ja mikään ei estä minua enää!

Osaat rakastaa vain sun omaa kuvaa

Täällä taas! Tänään olen kasannut ajatuksia, yrittänyt ymmärtää missä nyt mennään. 

Laitoin Tommille viestiä, sanoin ihan kaiken, minkä olen jättänyt tähän päivään asti sanomatta. Ja sen jälkeen poistin Tommin numeron. Tiedän kyllä, että tulen näkemään häntä edelleen kaupassa, keskustassa, joka paikassa, mutta en välitä. Olen kuin en tuntisikaan. 

Olen vahva, en anna Tommin hallita minua enää. Keskityn nyt täysillä Lauriin ja unohdan menneet.

Huomenna aamulla starttaa auto kohti kaverin mökkiä, ihan lähellä kotia ollaan, mutta edes vähän pois tutuista maisemista. Voi olla, että Laurikin tulee mukaan, en tiedä vielä. Saatan päivittää blogia vähän hitaammin seuraavat pari päivää, mutta ymmärrätte varmaan. Kaipaan nyt vain aikaa kavereideni kanssa ja jotain muuta ajateltavaa, kuin Tommi. 

Jollain tavalla minusta tuntuu tosi pahalta, että minun ja Tommin juttu päättyi näin, mutta toisaalta olen myös helpottunut. Näin tämän kai oli tarkoituskin päättyä. Hän sai Sallan ja minä sain kai Laurin...

En edelleenkään ole ihan tottunut siihen ajatukseen, että tämä oli nyt tässä, mutta kovasti yritän. En romahda enää, kestän tämän nyt. 

Ajatukset ovat sekaisin, teksti pätkii, en osaa tuottaa järkeviä lauseita. Palataan asiaan myöhemmin, kun ajatukset ovat edes vähän kokonaisempia. Heips!

You don't have to call anymore, I won't pick up the phone

Nyt riitti. En vain jaksa enää. Tommi ilmoitti soittavansa viimeistään tänään, hänellä on vajaa neljä tuntia aikaa ja näin hänet Sallan kanssa äsken.

Ei siinä vielä mitään, että hän liikkuu Sallan kanssa, tottakai liikkuu, mutta se mitä tapahtui, oli viimeinen pisara.

Olin menossa äitini kanssa kauppaan, ajoimme juuri parkkipaikalle, kun Tommi ja Salla tulivat kaupasta ulos. Tommi näki minut ensin, katsoi pois päin, kuin ei olisi huomannutkaan minua. Ja sitten Salla näki minut myös. Salla nosti keskisormen pystyyn, Tommi otti häntä kädestä, pussasi ja he kävelivät pois.

Haistakoon paskan. Laitan Tommille sähköpostia kohta, kunhan saan kirjoitettua kaiken, mitä minulta jäi sanomatta. Sen jälkeen unohdan. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa, minä unohdan. Annan heidän jatkaa tuota valhetta ja elän omaa elämääni Laurin kanssa.

And you can tell me that you're sorry, but I don't believe you baby, like I did before

Blogissa on ollut hiljaista harvinaisen pitkään, no joo, vajaa päivän, mutta silti. Ei vain ole ollut mitään asiaa.

Puhuin Laurin kanssa tänään, kaikki on ihan hyvin, mutta emme ole nähneet. Ehkä huomenna, ehkä ei. Vihaan sanaa ehkä. Haluaisin tietää kaiken nyt, haluaisin tarkat aikataulut huomisesta jo etukäteen. Tykkään suunnitella asioita ja pidän siitä, että tiedän mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus tekee minut hulluksi.

Tommista ei ole kuulunut mitään, enkä oikeastaan edes ole odottanut puhelua. En tiedä, mitä hän aikoo sanoa soittaessaan, jos nyt edes soittaa. En todellakaan tiedä, miksi hän haluaa vielä soittaa...

Palataan asiaan taas kun jotain tapahtuu, ei muuta tällä kerralla. Heippa!

Mä oisin ennen vaik kuollu sun puolest ja noussu vaik kuolleista

En voi sanoin kuvailla sitä tunteiden virtaa, joka valtasi minut äsken, kun luin erään saamani kommentin. Siinä oli kaikki ne sanat, joita olen etsinyt. Kaikki se, mitä olen yrittänyt teille selittää. Kaikki se oli siinä edessäni, jonkun muun kertomana. Joku vihdoin ymmärsi minua, ymmärsi mitä tarkoitin. Joku on kokenut kaiken sen saman itse, hän osasi selittää sen, mitä minä en osannut.

"...Olen itse aina lopetanut rakkausjuttuni vaatimatta minkäänlaisia selityksiä, aikaa, huomiota, olen feidannut vain jonnekin, kuten minun on haluttukin tekevän. Lopputulos on se, että jotakin jää elämään. Tunnetta ei nitistetä, sen haamu jää maailmaan ikiajoiksi  - ja kun kohdataan, se yhteys, mikä joskus oli, on läsnä - vuosienkin päästä...."

Juuri tätä minä pelkään. Kaikista eniten. Tässä on se syy, miksi haluan selvittää kaiken. En halua, että kaikki ne tunteet jäävät eloon ja palaavat kummittelemaan mieleeni vielä vuosienkin päästä. 

Joku toi minulle ne sanat, joita en löytänyt, kiitos Moona. Kiitos vielä kerran.

Toivon todella, että voitte ymmärtää minua nyt edes hieman paremmin. Tämän takia roikun Tommissa. Tämän takia haluan selvittää asian, enkä vain paeta.

Asenne

Vittuilen paljon. Kaikille ihmisille, mutta varsinkin Tommille. En minä tarkoita sillä mitään pahaa, mutta se on tapani vastaanottaa pettymykset, tapani ärsyttää, vitsailla, härnätä.

"Mä rakastan sun asennetta." sanoi ystäväni tänään sen jälkeen, kun kerroin mitä sanoin Tommille eilen, kun hän soitti.

"Mä olen tehnyt niin paljon virheitä ja mä kadun niitä. Sä et voi ikinä tajuta, kuinka paljon mä kadun."

"Mä en kadu mitään. Mä olen niin saatanan ylpeä jokaisesta asiasta, minkä mä olen tehnyt mun elämässä. Jokaisesta päätöksestä ja virheestä. Ja mä voin ihan suoraan kertoa sulle, että mä nautin ihan järkyttävän paljon siitä, että mä tiedän, että sä kadut. Mä nautin siitä, kun mä näen, että sä kärsit. Mä en kadu, Tommi rakas, en hetkeäkään, en mitään. En edes sitä, että menin sänkyyn sun kanssas. Ja nyt mä nautin siitä mielikuvasta, muistosta, mikä sun päähäs tuli. Minä ja sinä, kevät yönä meillä. Sä vihaat sitä mielikuvaa ja mä tiedän sen. Siks muistutin sua taas. Uppoudu rakas siihen mielikuvaan nyt. Ajattele sitä. Se yö, maaliskuun kahdeskymmenes, minä ja sinä, mun asunnossa. Sä nautit siitä niin paljon..."

"Älä! Lopeta nyt!"

"Ja silloin sun luona. Ensin sä puhuit Sallan kanssa puhelimessa. 'Mä rakastan sua, hyvää yötä.' Ja se yö oli hyvä. Ihan tosi hyvä..."

"Mä katkaisen tän puhelun ihan kohta."

"Et sä Tommi rakas katkaise kuitenkaan. Sä et vaan uskalla. Sulla ei riitä rohkeus. Vai riittääkö? Katkaise nyt. Lyö mulle luuri korvaan. Hah, sä olet vieläkin siellä! Arvasin, ettet uskalla. Niin kuin et uskaltanut aikaisemminkaan. Tai et vaan yksinkertaisesti halunnut. Sä lumoudut mun äänestä, kuuntelisit niitä juttuja vaikka koko yön. Kaikki, mitä mä sulle puhuin puhelimessa silloin huhtikuun alussa, just ennen kun sun oli pakko ilmoittaa Sallalle, että oot kipeä ja tulitkin mun luokse. Halusit mua niin paljon. Tulit ihan juosten, eikä mun tarvinut edes pyytää."

Tässä vaiheessa Tommi alkoi itkeä. Toimii se kosto näinkin. Minun ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin kertoa paloja menneisyydestä, muistuttaa ne asiat hänen mieleensä. Hän saa nyt tuntea edes osan siitä tuskasta, jota minä tunnen.

Kai Tommi silti jollain sairaalla tavalla pitää vittuilustani, koska yhä kaiken tämän jälkeen hän välttämättä haluaa soittaa minulle ensiviikolla. En sitten tiedä miksi, mutta hän sanoi soittavansa. Ja silloin jatkan tätä taas. Hän vei osan minua mukanaan ja minä vien nyt sen osan hänestä. Kosto on suloinen.

Sairasta, kenties, mutta minä nautin.

Sun sana kaikuu mun huomisessa, kunnes syytön murtuu mielivankilassa

Tommi ei siis tosiaankaan tullut, hän on ollut kotona koko päivän. Ehkä hän oikeasti on kipeänä tai sitten ei, en tiedä enää mitä uskoa. Eipä sillä kai ole loppujen lopuksi edes väliä missä hän on, emme kuitenkaan nähneet tänään.

Olen tässä miettinyt, että vastaanko hänelle jos hän soittaa, vai en. Toisaalta haluaisin vastata, mutta toisaalta en. En tiedä. En tosiaankaan tiedä enää mistään mitään.

Tänään en ole nähnyt Lauriakaan, olen vain ollut kotona, pyörinyt itsesäälissä. Ehkä huomenna, ehkä ei.

Ehkä, ehkä, ehkä. En tiedä mistään mitään ja vihaan sitä. Vihaan epävarmuutta.

Ota minut mukaan sun kanssasi, junan alle mahtuu kaksinkin

Tommi ei tullut. Hän soitti yöllä

"Mä olen kipeä, huominen ei käy. Miten olis vaikka ens viikon keskiviikko?"

"Ei Tommi rakas. Tää ei toimi näin. Eiköhän tää ollu nyt tässä."

"Et sä voi sen takia tuhota meidän ystävyyttä, että mä olen kipeä!"

Siinä sitten huudettiin puolin ja toisin, kaikki ne samat vanhat asiat käytiin läpi taas. Ja ei ratkaisua. Molemmat itki, molemmat huusi.

"Mä en jaksa enää. Annetaan vaan olla. Katkase tää puhelu nyt ja poista mun numero. Hyvästi Tommi."

"Mä katkasen nyt, mut mä soitan sulle ens viikolla. Heti kun mä olen terve ja sit me nähdään. Heippa."

Kuka päättää ketkä saa onnistua?

Yllätyin todella, kun en saanutkaan sitä hurjaa negatiivisten viestien tulvaa ja haukkuma sähköposteja, vaan pelkästään asiallisia ja kivoja kommentteja. Kiitos, olette parhaita ♥

Aamulla olisi siis tarkoitus tavata Tommi, en oikeastaan edes tiedä miksi, mutta kuitenkin. Odotan innolla, että pääsen taas näkemään Tommin pitkästä aikaa, juttelemaan kunnolla ja puhumaan asioista kasvotusten. Toisaalta minua myös jännittää suunnattomasti. Mitä tulee tapahtumaan, saammeko sovun aikaiseksi? Yritän olla suunnittelematta etukäteen, annan asioiden vain mennä omalla painollaan.

Toivon, että ehtisin myös näkemään Lauria huomenna. Ehkä, ehkä en. Minulla on jo nyt ikävä häntä, enkä ajattele mitään muuta.

Palataan asiaan heti kun olen tavannut Tommin. Öitä!

Piilotetaan typerän romanssimme rippeet

Tiedän, että tämän postauksen myötä tulen saamaan negatiivisia kommentteja, minut tullaan luultavasti tuomitsemaan valinnoistani jnejne, mutta olen valmistautunut siihen kaikkeen. Minun elämä, minun valinnat.

Haluan kuitenkin korostaa, että jokainen kommentti on tervetullut, jokaisen kommentin luen ja jokaiseen vastaan. En poista minkäänlaisia kommentteja, jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja kuulen mielelläni teidän ajatuksia asioista. Muistakaa kuitenkin, että loppujen lopuksi päätös on vain ja ainoastaan minun. 

Tommi soitti eilen. Hän oli saanut viestini. Kirjoitin siis pari päivää sitten Tommille facebookissa viestin, joka kuului näin:

"Mä olen ajatellut tosi paljon kaikkea sitä, mitä mulla ja sulla oli ja kaikkea sitä harmia, mitä siitä mulle aiheutui. Mä ymmärrän nyt, että sä vaan käytit mua hyväkses, enkä mä merkinnyt sulle mitään. Ja omaksikin yllätyksekseni olen pystynyt hyväksymään sen asian melko hyvin. 

Sitä mä en kuitenkaan hyväksy, että tää vaan jatkuu ja jatkuu. Meidän täytyy nyt päästä johonkin lopputulokseen tässä loputtomassa sotkussa, meidän täytyy sopia tulevaisuudesta. Mun mielestä ainut vaihtoehto on, että sä poistat mun numeron ja me unohdetaan menneisyys. Ei moikata kun nähdään, ei puhuta enää ikinä. Mut mä haluan kuulla sun mielipitees tähän asiaan, joten soita mulle heti kun saat tän viestin."

Ja niin Tommi soitti. 

"Mä olen tosi pahoillani kaikesta..."

"Sä et ole pahoillas. Mä olin valmis unohtamaan kaiken ja aina just silloin, kun mulla menee hyvin, sä soitat ja tuot kaiken mun mieleen taas. Mä olen Tommi menettäny suurimman osan mun ystävistä. Mun pitäis mennä syksyllä kouluun, jossa kaikki vihaavat mua. Sä tuhoat mun opiskelun. Mun vanhemmat ylistää sua maasta taivaisiin, enkä mä voi kertoa niille totuutta susta. Mä en vaan voi. Mä elän jatkuvassa valheessa. Sä olet pilannut ihan kaiken. Ja sä teit sen kaiken vaan saadakses seksiä multa. Mulla on niin iljettävä ja hyväksikäytetty olo, että sä et voi ikinä tuntea sitä mitä mä nyt tunnen."

"Anteeks."

"Luuletsä tosissas, että toi korvaa kaiken? Ainut asia, mistä mä tässä elämässä nautin, on se, että yhdellä puhelulla mä voin kostaa tän kaiken sulle. Ja mä tiedän, että myös sä olet menettänyt tosi paljon. Kaikki sun ystäväs vihaavat sua, sulla menee kämppä alta, sulla ei ole autoa, sun perhe hylkää sut. Ja mä voin viedä sulta myös sen, minkä takia sä olet uhrannut tän kaiken. Mä voin pilata sun ja Sallan suhteen ihan milloin mä haluan. Mutta tiedätkö Tommi rakas, mä en tee sitä. En ikinä."

"Miks? Sulla on kaikki oikeudet tuhota mut."

"Mä välitän susta Tommi. Mä välitän susta niin paljon, mä en ole itsekäs paska niin kuin sä olet. Mä annan sun tehdä sun elämälläs mitä sä ikinä haluat, mä pärjään yksin ja niin pärjäät säkin. Mä en kadu mitään, mutten halua että tää jatkuu näin. Tiedän, että meillä ei voi olla enää mitään sun kanssa, ei nyt, ei koskaan."

"Sä olet Ada mahtava ihminen. Sä olet loistavin kenet mä olen ikinä tuntenut, mä toivon, että sä saat kaikki kuntoon sun elämässä ja löydät jonkun joka ansaitsee sut. Mutta mä toivon, että me voitais olla ystäviä vielä. Mä tiedän, että sä haluat sitä myös."

"Joo, mä halusin sitä, mutta sit mä tajusin, että sä vaan satutat mua, eikä siitä ole kuin harmia. Annetaan vaan olla, kiitos kaikesta Tommi, anna mun nyt vaan olla."

"Mä haluan nähdä sut. Nyt heti."

"Nyt ei käy. Mä tiedän, ettet sä ole tulossa. Nyt on liian myöhäistä Tommi."

"Lauantaina, aamulla. Mä annan sulle huomisen aikaa miettiä ja lauantaina mä tuun."

"Hyvästi Tommi."

"Nähdään lauantaina, oot rakas."

Löin luurin korvaan. Tällä kerralla tiedän, että Tommi tulee. Hän ilmestyy huomenna aamulla ovelleni, ihan varmasti. Ja jos ei ilmesty, niin annan vain olla. En ota mitään yhteyttä enää ikinä. Mutta tiedän, että hän tulee. Ja sitä taas en tiedä, mihin se johtaa. Mitä me teemme tällä elämällä, mitä me haluamme? Me, me? Ei ole mitään meitä. Vihaa Tommia, vihaan itseäni. Mutta silti jotenkin salaa toivon, että hän tulee.

Ja mitä Lauriin tulee, meillä menee loistavasti. Lauri soitti eilen heti sen jälkeen, kun olin puhunut Tommin kanssa. "Mä ajattelin tulla piristämään sua, oon tässä pihalla." Jes! Lauri tuli, jäi yöksi, oli ihana. Täydellinen mies, ihan täydellinen.

Mutta miksi silti roikun kiinni Tommissa? Miksi hän roikkuu kiinni minussa? En tiedä, mutta minusta tuntuu, että näin tämän kuuluu mennä. Kaikella on tarkoituksensa. En ota enää yhtään stressiä tästä, annan asioiden mennä omalla painollaan. Mutta silti myönnän, että odotan huomista. Odotan näkeväni Tommin pitkästä aikaa kunnolla. Ja saan vihdoin sen kahvin, jota olen odottanut niin kauan.

Paskamyrsky alkakoon, kommenttilaatikko on teidän. Tiedän, että valintani suututtavat teitä. Ne suututtaisivat itseänikin, jos olisin ulkopuolinen. En vain millään pysty selittämään teille, mitä päässäni liikkuu tällä hetkellä.

Kysykää, tuomitkaa, neuvokaa. Täällä minä olen, valmiina ottamaan vastaan kaiken, mitä teillä on sanottavana. 

Suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan

Herään ovikellon soittoon. Kello on kolme päivällä, en tiedä milloin nukahdin, enkä tiedä kauanko olen nukkunut. Ovikello soi uudelleen. Nousen ylös, kiskon aamutakin päälleni ja raahaudun ovelle.

"Sä näytät ihan syöpäpotilaalta! Miten sä oot ton näkönen, ootsä kipee?"

Mieleni tekee laittaa ovi kiinni ja mennä takaisin nukkumaan.

"On mulla vähän kipee olo joo..."

Oikeasti minua vain väsyttää kaikki. Vilkaisen peiliin, joo, näytän hirveältä.

Sain asioita sovittua äidin kanssa, kaikki on kai ok taas. Laurin kanssa puhuin tänään, sanoin olevani vieläkin vähän kipeä. Muuten ei mitään uutta.

Ei mitään jännää kerrottavaa teille. Mieleni tekee kirjoittaa, mutta ei tule mitään mieleen.

Onko teillä mitään toiveita? Mistä haluaisitte lukea? Jotain mielipide juttua, menneisyydestä, tulevaisuudesta, mitä? Kommenttilaatikko on teidän!

Sinä jäät siihen nukkumaan, pihatien päässä vielä hetken, yritän äänet vaientaa, kokonaan

Väsyttää liikaa, eikä nukkuminen auta. Tai auttaisi varmaan, jos saisin nukuttua kunnolla, mutta ei. 

Vanhempien kanssa on sukset ristissä taas, laskut kasaantuvat ja kaapissa ei ole ruokaa. En jaksa tehdä mitään, en jaksa mennä mihinkään. Istun kotona tekemättä mitään, hyödyttömänä. Tälläkin hetkellä makaan keskellä lattiaa vaatekasan päällä ja kirjoitan teille. Blogi on ainut asia, mihin jaksan panostaa, ainut, minkä eteen teen kaikkeni. Laurin lisäksi siis.

Juttelin tänään Laurin kanssa, sanoin hänelle, että olen varmaan tulossa kipeäksi. En vain jaksanut nähdä tänään, enkä luultavasti huomennakaan. Olen todella onnellinen, että Lauri on elämässäni, hänestä on tullut lyhyessä ajassa tärkeä minulle ja hän on kaikkea mitä voin vain pyytää. Kaipaan nyt vain hetken aikaa miettiä. Lauri kuitenkin pomppasi mukaan kuvioihin silloin, kun juttu Tommin kanssa oli vielä totaalisen kesken. En saanut hetkeäkään omaa aikaa, enkä ehtinyt miettiä mitä haluan. 

Sen tiedän kyllä, että haluan tosissani yrittää Laurin kanssa. En leiki, eikä hän ole mikään "laastari" minulle, mutta kaipaan nyt vain pari päivää aikaa. Ihan kaikelta. En halua tehdä mitään, en mennä mihinkään. Haluan vain istua kotona, nukkua paljon ja kirjoittaa kaikki ajatukseni teille. 

Ihanat tukijoukkoni selvittivät minulle, että Tommi on lomalla Sallan kanssa. Ihan sama, olkoon. Selvitän kaiken sitten, kun hän palaa ja tekee sen helpommaksi minulle. 

Nyt haluan vain olla. Päätä särkee ja väsyttää. 

Joo, alamäessä ollaan, sitä en kiellä. Enkä jaksa edes taistella vastaan. Annan vain asioiden olla, en tee minkään eteen mitään. Olen vain. Mulla menee huonosti, mutta menköön.

Onni multa otettiin eilen pois

"Tommi on poissa loppu viikon."

Kiva. Mitä minä nyt teen? Hän ei tosiaan tee tätä helpoksi. Yritin taas soittaa, mutta puhelin on kiinni. Auto ei ole pihassa, eikä ketään kotona.

Laitoin viestin facebookissa. Siitä ei sen enempää täällä, ainakaan nyt. Väsyttää liikaa, enkä jaksa tulla tuomituksi taas.

Sain eilen niin negatiivisen sähköpostin, että en jaksa kirjoittaa viestiäni tänne, koska saisitte siitä vain lisää vettä myllyyn. Toki osa kuulemistani jutuista oli ihan totta, mutta mukaan mahtui niin paljon kaikkea, mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. En jaksa puolustella itseäni nyt. Yritän selvittää tätä asiaa teille lisää myöhemmin, nyt haluan vain nukkua.

Väsyttää liikaa, ärsyttää ja turhauttaa.

Suurimman osan ajasta blogi on ihana paikka, tänne on kiva tulla ja kiva lukea kommentteja, mutta tuo eilinen sähköposti latisti tunnelmaa hieman. Yritän aina ottaa negatiivisetkin kommentit vastaan, enkä lannistua niistä, mutta nyt jotenkin vain romahdin. Olen kai liian väsynyt. Tiedän itse, että ne asiat eivät pidä paikkaansa, mutta en vain millään osaa selittää niitä teille, enkä tiedä miten saisin teidät uskomaan minua.

Keräilen ajatuksia kasaan nyt hetken, palataan illalla asiaan, jos energiaa riittää.

Vihata voit ja kantaa kaunaa

Kello tulee kolme yöllä ja olen hereillä. Olen itseasiassa kahvilla, mutta en Tommin kanssa, vaan kaverini. Ajattelin vihdoin tarjota itselleni sen kahvin, jota en ikinä Tommilta saanut.

Odotan aamua ja sitä, että vihdoin näen Tommin. Että saan hoidettua tämän kaiken pois alta. Että voin jatkaa Laurin kanssa ilman, että tämä asiaa painaa mieltäni kokoajan.

Viime aikoina aina, kun olen Laurin kanssa, Tommi on mielessäni. Aina kun nukumme, näen unta Tommista. Ja minä vihaan sitä. Ja ainut tapa päästä eroon siitä on päästä eroon Tommista. Istun täällä aamuun asti. Odotan sitä hetkeä, joka muuttaa kaiken. Parempaan suuntaan, toivottavasti.

Pitää lähtee, kyl sä tiedät miksi, koko tää touhu alkaa mennä palasiksi

Tänään minun oli siis tarkoitus etsiä Tommi käsiini. No, heräsin aamulla aikaisin ja menin hänen työpaikalleen.

"Tommilla on tänään vapaa päivä."

Kävelin ympäriinsä jonkin aikaa. Hän ei ollut kotona, hän ei ollut Sallalla. Yritin soittaa. Ei vastausta.

Ehkä luovutan tältä päivältä, väsyttää liikaa. Menen huomenna uudelleen Tommin työpaikalle, jos silloin tärppäisi.

Huomaan jo nyt, miten tämä Tommi juttu alkaa vaikuttaa negatiivisesti minuun ja Lauriin, joten sitä suuremmalla syyllä haluan saada sen hoidettua pois alta äkkiä. Tommi ja Salla pyörivät päässäni niin paljon, että olen kokoajan ihan uupunut. Väsyttää, ahdistaa, turhauttaa. Tekee mieli hakata päätä seinään. Tiesin kyllä, että mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän tämä asia minua häiritsee.

Nyt on se hetki, kun haluan saada tämän pois elämästäni, lopullisesti. Yritän huomenna uudelleen. Tänään nukun. Koko päivän.

Revenge is sweeter than you ever were

Tiedän tasan tarkkaan mitä haluan sanoa Tommille. Kaikki ne asiat, jotka olen aina jättänyt sanomatta. Huomenna etsin hänet käsiini ja vaadin sen kahvin. Olkoon hän töissä kuinka myöhään tahansa, olkoon sopinut mitä tahansa, minä haluan sen kahvin. Huomenna.

Aion sanoa ihan kaiken, mitä mieleen tulee. En enää mieti miltä hänestä tuntuu, en kiertele totuutta enää. Tuhoan hänen upean mielikuvitusmaailmansa. Ja voin ihan avoimesti kertoa, että nautin siitä ajatuksesta. En häpeä yhtään sanoa, että tulen nauttimaan siitä, kun näen miten Tommi kärsii. Tulen pilaamaan hänen elämänsä samalla lailla kun hän pilasi minun omani. Tai mikä parasta, pakotan hänet pilaamaan sen itse.

Kai tämä on nyt sitä katkeruutta taas, mitä minun on pitänyt välttää kokoajan. Mutta en vain voi keskittyä Lauriin täysillä, ennen kuin olen saanut tämän Tommi jutun hoidettua loppuun.

Eli siis, huomenna on se päivä, kun tuhoan kaiken. Etsin Tommin käsiini ja kysyn, miksei hän tullut sunnuntaina. Mikään selitys ei kelpaa enää. Ei yhtään mikään, vedotkoon sukulaisen kuolemaan tai tapaturmaan työmatkalla, minua ei kiinnosta. Mitään niin vakavaa ei ole käynyt, etteikö hän olisi pystynyt ilmoittamaan, ettei tule.

Palautan hänen mieleensä sen kaiken, mitä meillä oli. Sen kaiken, mitä meillä olisi voinut olla. Luen hänelle niitä viestejä, joita hän minulle lähetti. Kaikki ne valheet tuon uudelleen esille. Kaiken sen, minkä hän on yrittänyt visusti pitää piilossa. Kaiken, minkä hän on halunnut unohtaa. Muistutan häntä siitä, mitä hänellä oli. Muistutan, mitä kaikkea hän menetti. Mitkä tavoitteet jäivät saavuttamatta. Kerron kaikesta siitä, mitä minulla on nyt. Kerron, miten hyvin minulla menee ilman häntä. Kerron, kuinka upeaa elämäni on ollut sen jälkeen, kun pääsin eroon hänestä.

Kaikista tuskallisinta hänelle tulee olemaan se, minkä minä jo koin. "Sä et merkinnyt mulle mitään." Niin hän minulle sanoi ja nyt minä aion antaa hänen kokea sen tunteen. Se on jotain niin kamalaa, että haluan hänen nyt vihdoin ymmärtävän sen.

Ja sitten se on siinä. Jätän hänelle sen jatkuvan pelon tunteen. "Mitä jos Salla saa tietää?" Siinähän pelkää. Tuskin minä Sallalle kerron mitään, eiköhän heidän ero hoidu itsestään. Ei Tommi pysty sitä jatkamaan enää kauaa. Herätän hänen omatuntonsa eloon. Ja se tulee elämään pirteämpänä kuin koskaan. Hän tulee tuntemaan kaikki ne tunteet, jotka hän pakotti minut käymään läpi.

Ja kyllä, minä nautin tästä kaikesta, enkä häpeä myöntää sitä. Kosto on suloinen. 

Huomisen jälkeen saan vihdoin rauhan tältä asialta ja voin keskittyä kaikkeen muuhun, mikä on tärkeämpää kuin Tommi on ikinä minulle ollut. Voin keskittyä Lauriin. Sitä minä haluan, haluan ihan todella.

Ei nyt enää saa pysähtyä taakse katsomaan, meitä kahta ylpeää, raukkamaista lähtijää

Kävin tänään pikaisesti moikkaamassa Lauria ja onnittelemassa synttärisankaria, mutta en jäänyt pidemmäksi aikaa. Tommi on tänään taas pyörinyt mielessä paljon, eikä muutenkaan ollut mikään juhlatunnelma, niin en halunnut mennä pilaamaan toisten juhlia. Annan Laurin nyt pitää hauskaa kavereidensa kanssa, olimmehan jo viime yön yhdessä. 

Nyt istun meillä ystäväni kanssa, syömme suklaata ja kuuntelemme musiikkia. Tommista ei ole kuulunut mitään ja haluaisin tietää mitä hän touhuaa. Olen utelias, tiedän.

Minua jää todella helposti vaivaamaan kaikki selvittämättömät asiat ja muistan ne vielä pitkänkin ajan päästä, joten haluaisin kovasti saada selvitettyä tämän homman, mutta en oikeastaan edes tiedä, mitä haluaisin tehdä. No joo, jos millään ei olisi enää mitään väliä, kertoisin Sallalle kaiken ja se olisi sillä selvä, mutta en tiedä. Yritän vain olla ajattelematta ja sulkea kaiken pois mielestäni, mutta ei se toimi niin, ainakaan kovin kauaa. 

Eilen pystyin unohtamaan Tommin ihan täysin, pidin vain hauskaa ja se ei edes tullut mieleeni, mutta tänään alitajunta on muistuttanut Tommista ihan kokoajan. Kaikki pienetkin jutut tuovat Tommin mieleen ja se ärsyttää minua. Miksi pitää muistaa? Olisi vain helpompaa unohtaa kaikki ja kieltää totuus.

No, tämä on vain yksi niitä huonompia hetkiä, huomenna menee taas paremmin, uskon niin. Tai toivon ainakin.

Oletko se sinä joka istuu hiljaa, iltapäivällä kahvilassa, seurassa nauravassa?

Heti julkaistuani eilisen postauksen, puhelimeni soi. Lauri soitti ja pyysi minua mukaansa kaverilleen. Hän oli menossa sinne katsomaan leffaa ja juomaan pari olutta, joten lähdin mukaan. Sieltä menimme Laurille yöksi ja tulin aamulla jo ajoissa kotiin.

Lauri on tänään lähdössä kavereidensa kanssa ulos viettämään yhden heistä synttäreitä ja minutkin kutsuttiin mukaan. Epäröin vielä, koska en tosiaan tunne sieltä kuin Laurin ja itse synttärisankarin jotkenkuten. Saa nähdä, saatan mennäkin jos en keksi muuta ohjelmaa illaksi.

En todellakaan tiedä mitä Tommi touhuaa, sillä hän ei ole ollut kotona kertaakaan, kun olen siitä mennyt ohi, eikä myöskään Sallalla, eikä hänen autoaan näy missään. Ihmettelin tätä jo viime viikolla, mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin. Parkkiruutu on kuitenkin ollut tyhjä jo monta päivää ja tänään uteliaisuuteni saavutti huippunsa ja kävelin Tommin työpaikan ohi, eikä hän ollut töissä. Siellä oli joku uusi työntekijä, eli joko Tommi on vaihtanut työpaikkaa tai hänellä on sijainen.

Hän jätti ilmestymättä eilen, hän ei käy töissä, hän ei käy kotona, eikä hänen autoaan ole missään. Kävi jo mielessä, että hän on lähtenyt Sallan kanssa johonkin, mutta Salla on kaupungissa, siitä olen varma. Onko hän ehkä jäänyt kiinni ja häipynyt kaupungista? Ei, olisin kuullut siitä jo.

En tiedä mitä tapahtuu, en tosiaan. En kuitenkaan jaksa ajatella sitä tämän enempää. Laurin kanssa menee loistavasti ja keskityn nyt siihen.

Ja nyt on jo turhaa puhua siitä, miksei kumpikaan öisin pysty nukkumaan

Tommi ei sitten ikinä tullut, yllätys sinänsä, mutta sen sijaan näin Laurin. Olin juuri lenkillä kun hän tuli vastaan kaverinsa kanssa.

"Mulla on nyt vähän kiire, mut soitan sulle myöhemmin jos ehdin!"

Olemme sopineet Laurin kanssa, että kolmeen asti minulle voi soittaa ja sen jälkeen en enää vastaa, joten eiköhän hän soittele jossain vaiheessa. Ajattelin vielä kohta lähteä käymään jossain, neljän seinän sisällä ei ole mukavaa istua yksin ja vain odottaa.

Taas kerran mietin, että mitä teen Tommin suhteen. Enköhän minä nyt vain anna olla. Luulen kyllä, että asia alkaa ajan myötä häiritsemään minua yhä enemmän, niin on tapana käydä, mutta ainakin nyt yritän olla tekemättä mitään. En ota yhteyttä, mutta vastaan kyllä jos hän soittaa. Ja sitten hän saa kuulla kunniansa. Sanon kaiken, minkä olen tähän mennessä jättänyt sanomatta. Olen ollut liian kiltti ja se loppuu nyt.

En aina voi sua ymmärtää

Aamulla kun heräsin, puhelimessani oli viime yönä tullut viesti Tommilta.

"Maanantai ei käykkään, mä tulen jo huomenna."

Vastasin vain "Ok, monelta?"

Eikä vastausta ikinä tullut. Kello on nyt vähän vaille kuusi, eikä herrasta ole kuulunut. Ja kaikki kahvilat menevät kiinni kuudelta...

Ei hän tule, ei varmasti. Enkä minä kauaa odota, lähden kohta lenkille ja sen jälkeen en lähde enää kenenkään kanssa mihinkään. Pitäköön kahvinsa ja etsiköön ystäviä muualta.

Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata

Juuri kun ehdin valittaa siitä, ettei Lauri ota yhteyttä, hän soitti. Viime yönä olin juuri nukahtanut, kun puhelin soi.

"Voinks mä tulla taas nukkuu sun viereen?"

Lauri tuli ja kaikki oli ihanaa taas. Vietimme myös osan tästä päivästä yhdessä, kunnes Laurin piti lähteä muualle ja minullakin oli muita suunnitelmia illaksi. Aina silloin, kun ajattelen, ettei tästä tule mitään, eikä Lauri haluakkaan tapailla enää, hän yllättää minut.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli soittaa tänään Tommille ja kysyä siitä maanantaista, mutta en sitten ikinä soittanut. Ottakoon hän yhteyttä silloin maanantaina jos haluaa. En kuitenkaan koko päivää odota, jos hän jättää sen liian myöhään, en mene. Minulla on oma elämä ja hän saa toimia sen mukaan. En enää tee niin kuin Tommi käskee.

Sellaista täällä suunnalla, kirjoittelen tässä samalla myös yhtä toista postausta vähän laajemmasta aiheesta, saa nähdä tuleeko siitä mitään. En lupaa, mutta sellaista ehkä luvassa myöhemmin...

Ei nyt enää saa katuvana jäädä pohtimaan, voiko meistä kumpikaan ketään toista rakastaa

Mikään asia ei etene mihinkään. En ole tänään puhunut Laurin kanssa, enkä myöskään Tommin. Ajattelin huomenna soittaa Tommille ja sopia tarkan ajan, moneltako näemme maanantaina. En kyllä vieläkään jaksa uskoa siihen, että hän todella tulee, mutta saa nähdä.

Lauriin taas en ota mitään yhteyttä nyt pariin päivään. Eilen hän ei halunnut nähdä, vaikka pyysin, eikä myöskään sitä aiemmalla kerralla. Olen nyt kysynyt kaksi kertaa, eikä kumpikaan kerta sopinut hänelle, joten kysyköön hän seuraavaksi. Jos mitään ei kuulu, otan yhteyttä varmaankin maanantaina sen jälkeen kun olen nähnyt Tommin.

Laurille tuntuu vieläkin olevan kovin epäselvää se, mitä hän haluaa, joten miettiköön hän nyt sitä rauhassa sillä aikaa kun minä selvitän asioita Tommin kanssa. Koko tilanne Tommin kanssa on melko epäselvä. Näemme vieläkin osittain salassa, Sallalle ei siis ole kerrottu siitä, että olemme jutelleet nyt parina päivänä ja haluan siihen muutoksen. Jos nyt ikinä pääsen sinne kahville, annan selvät säännöt Tommille ja niitä hän joko noudattaa tai ei. Siitä ystävyytemme nyt riippuu. Ja minusta tuntuu, että hän suostuu kaikkeen. Hän on ollut tällä viikolla jotenkin kamalan apea ja pahoillaan kaikesta tapahtuneesta. En sitten tiedä, onko se kaikki vain jokin uusi juoni taas, mutta säälimään en häntä ala.

Ärsyttää, kun mikään asia ei muutu mihinkään. Olen aina ollut sellainen ihminen, että haluan kaiken tapahtuvan hetkessä, enkä ole tyytyväinen, jos jokin asia jää kesken ja hoitamatta. Kaikki pienetkin jutut jäävät painamaan mieltäni, jos ne jäävät epäselviksi. Sen takia haluan tähän Tommi juttuunkin selvyyden pian.

Toivon, että Lauri soittaa pian. Minulla on ikävä.

Sanonut oon kaiken

Äh, turhauttaa! Mistään ei tule mitään, tekisi mieli hakata päätä seinään tai piiloutua sängyn alle.

Lauri ei vaan ota yhteyttä, enkä edes tiedä miksi. Viimeeksi kun näimme, kaikki oli hyvin. Hän oli ihana niin kuin aina ja sen jälkeen olemme jutelleet monta kertaa, eikä mikään näyttänyt olevan pielessä. Nyt herra ei kuitenkaan halua tavata, emmekä ole edes jutelleet tänään.

Olen malttamaton, tiedän. Täytyy kai vain odottaa.

Tommista ei ole kuulunut mitään eilisen jälkeen, ehkä ihan hyvä niin. Maanantai tulee pika vauhtia ja silloin luultavasti saan vihdoin sen kahvin. Tai sitten en. Aika näyttää.

Nyt kuitenkin lähden ulos nauttimaan ihanasta säästä, hyvää perjantaita teille!

Voi kunpa itsestänsä lomaa ottaa vois

Soitin Laurille tänään ja pyysin häntä kahville. "Tossa tunnin päästä kävis, mä soitan sulle sitten."

Herra soitti kahden tunnin päästä. "En mä ehdikkään tänään."

Kiva. Minä olen aina se, joka ehdottaa näkemistä ja silti emme näe ikinä. Puhuimme tästä jo kerran, mutta ei siitä näyttänyt olevan mitään hyötyä. Kai hänkin vain leikkii kanssani... En tiedä.

Seuraavaksi se saa olla hän, joka pyytää. Minä en enää pyydä, en jaksa aina olla se, joka roikkuu perässä.

Turhauttaa.

On tyhmää ja turhaa puhua siitä, kuinka vaikeaa menneisyys on unohtaa

Ahdistaa. Tosi paljon. Liian paljon. Huono omatunto. Vaikka en periaatteessa tehnytkään mitään väärää.

Näin Tommin tänään. Kävin hänen työpaikallaan. Salaa Laurilta ja kaikilta.

Tommi siis soitti aamulla.

"Tuu käymään jos sulla on aikaa, täällä on hiljasta."

En edes tiedä miksi, mutta menin. Tai tiedän. Minulla oli ikävä. Sen takia menin, mitä sitä kieltämään.

Pää sekoaa, tunteet heittävät ympyrää. Haluan nähdä Laurin. Ahdistaa.

Esitetään, ei meitä kahta ollut koskaan

Aamulla heräsin viestin ääneen. Tommi.

"Mä olen oikeasti pahoillani siitä, ettei me nähty maanantaina. Olis ollut kiva mennä sinne kahville, mut yritetään maanantaina uusiks. Onhan kaikki ok?"

"On."

Häntä ilmeisesti jäi oikeasti häiritsemään se, ettemme menneet sinne kahville. En sitten tiedä, onko tässäkin jokin taka-ajatus, mutta ei oikeastaan edes jaksa kiinnostaa. En halunnut vastata mitään kovin syvällistä, "on" sai luvan riittää. Soittakoon ensi maanantaina jos soittaa.

Laurin kanssa soittelimme tänään, mutta emme ehtineet nähdä, koska hän oli jo sopinut jotain muuta. Ehkä huomenna, saa nähdä.

Vaikka kaikki on kai menossa parempaan suuntaan, jotenkin minua ahdistaa ja turhauttaa kokoajan. En edes tiedä miksi. Näen painajaisia, enkä saa nukuttua vieläkään. Ärsyttävää.

Seinät sulkee ympyräs kun juokset karkuun itseäs

Olen kirjoittanut luonnoksiin asioita, joita olen aikoinani halunnut sanoa Tommille, tarkoitukseni siis oli lähettää kirjoittamani tekstit hänelle viestinä, mutta syystä tai toisesta en ikinä lähettänyt. Ajattelin nyt julkaista näitä tekstejä tai osia niistä, ihan sellaisenaan kuin olen ne silloin kirjoittanut. Vain nimet on muokattu. Tässä nyt ensimmäinen pätkä, ihan tässä lähi aikoina kirjoitettu teksti. Tommi ei siis ole ikinä tätä lukenut, eikä varmasti tule lukemaankaan.

"Mietitäänpä, Tommi. Mietitään yhdessä kaikkia niitä asioita, jotka teki sut onnelliseks vuosi sitten. Mieti oikeesti sitä aikaa, ennen kun tutustuit Sallaan ja minuun. Sulla oli ystäviä, sulla oli oma siisti ja ehjä koti, auto ja rahaa käydä baarissa kavereiden kanssa silloin tällöin. Sulla oli vapaa-aikaa ja harrastuksia. Sait mennä ja tulla miten halusit. Ja sä et ollut tyytyväinen. Sä halusit rinnalles naisen, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Ja sä valitsit Sallan.

Kaiken piti olla täydellistä. Sulla oli kaikki, mitä sä olit ikinä halunnut. Salla oli sulle kaikki kaikessa ja sä olit valmis uhraamaan kaiken Sallan takia, ihan kaiken. No, hypätään nyt jonkin aikaa eteenpäin, vaikkapa huhtikuuhun. Menetit kaikki sun ystävät, menetit sun työn, Salla riehui teillä niin, että lähes kaikki sun huonekalut oli tuhottu. Sulla ei ollut varaa pitää autoa, koska Salla oli niin vaativa ja sä ostit sille kaiken mitä se pyysi. Sun koti ei näyttänyt enää kodilta, se oli tuhottu. Sulla ei ollut aikaa eikä energiaa harrastaa mitään, sulla ei ollut vapaa-aikaa enää. Salla vei sen kaiken. Mutta sä olit onnellinen, olihan sulla Salla. Ja silti halusit vain lisää, joten hankit oman pikku huoran, minut, varalle niihin hetkiin, kun Sallan kanssa meni huonosti. Silloin sulla oli siis Salla ja huora, ei mitään muuta.

No, siirrytään sitten tähän hetkeen. Mitä sulla on nyt? Sulla on edelleen se sama, tuhottu asunto. Sulla ei ole edelleenkään autoa. Sulla on velkaa, jotta sä vain saisit pidettyä Sallan onnellisena. Sulla on töitä silloin tällöin, muttei vakituista työpaikkaa. Ja missä sun ystävät on? Niitä ei ole Tommi, ei enää. Ja entäs se sun pikku huoras, minä? Seksiä et saa enää, et Sallalta, etkä minulta. Ystävyys kanssani on vaakalaudalla. Ei siitä tule mitään enää, menetit minut myös. Joten sulla on Salla. 

Kai sä olet nyt onnellinen? Tajuatko sä nyt, mitä kaikkea sä olet uhrannut Sallan vuoksi? Sun kodin, auton, vapaa-ajan, harrastukset, ystävät, kaiken. Ihan kaiken, Tommi. Vain Sallan takia.

Ja minä päästän sinusta nyt irti. En ole enää se, joka pitää sinua pinnalla. En jaksa. Päästän irti, jotten uppoaisi myös itse. 

Minulla on nyt kaikki hyvin, Tommi. Mulla on koti, opiskelupaikka, parisuhde, muutama ystävä ja jopa rahaa käydä silloin tällöin leffassa tai ulkona syömässä. Ei nyt järkyttävästi ylimääräistä, mutta sen verran, että olen tyytyväinen. Minulla on kaikki, mitä voin pyytää. Kaikki, mitä tarvitsen. 

Pärjään ilman sinua. Tuot mun elämään vain negatiivisia asioita, enkä mä kaipaa sitä enää. Mä en kaipaa sitä surua ja pettymystä, minkä sä aiheutat mulle. 

Sulla ei Tommi ole enää mitään muuta, kuin Salla. 

Olis varmaan pitäny kuunnella, mitä sun ystävät sulle sanoo. Se on myöhäistä nyt, Tommi. Liian myöhäistä. 

Nauti elämästäs Sallan kanssa, se on ainut, mitä sulla enää on. Sä olet hyvä ihminen Tommi, mutta et Sallan kanssa. Se tekee susta täysin erilaisen, se pilaa sut ja sun elämän. 

Nauti elämästäs Sallan kanssa, mä en halua kuulua siihen enää. Hyvästi."

Toisista pääsee irti, joihinkin jää roikkumaan

Tosiaan, Tommi ei siis tullut eilen, ei soittanut, ei mitään. Nukuin yön yli ja mietin asiaa. Halusin selvittää mitä kävi, miksi hän aina vain soitti perääni, mutta silti jätti tulematta.

Aamulla nousin ylös ajoissa ja lähdin lenkille. Sijoitin Tommin työpaikan reittini varrelle ja valitsin ajan sen mukaan, että olen kohdalla juuri ennen kuin hänen työvuoronsa alkaa. Ja bingo, Tommi tuli vastaan. Ajattelin vain moikata ja juosta ohi, kuin mitään ei olisi käynyt, halusin vain muistuttaa itsestäni taas.

"Hei, Ada, pysähdy! Miks sä et vastannut puhelimeen eilen?"

Ahaa, hän siis on muka soittanut. En tiedä uskoako vaiko ei, minulla on kyllä ollut ongelmia puhelimeni kanssa ja osa puheluista ei vain yksinkertaisesti tule perille, mutta niin ei ole ennen käynyt Tommin kanssa. Hänen selityksensä vaikutti melko tekaistulta, mutta en sitten tiedä. Ehkä hän oikeasti soitti, ehkä ei. Eipä sillä kai enää mitään väliä.

"Me ei nyt sitten mentykkään sinne kahville ja tän viikon mä olen kyllä kokoajan töissä ja muualla, että käviskö vasta ens maanantaina?"

Hmm.. Mistä herra oletti, että haluan enää sinne kahville? En kuitenkaan ollut varma, oliko hän tosissaan soittanut minulle eilen, joten päätin antaa vielä mahdollisuuden.

"Soita mulle maanantaina, mennään silloin, jos mulla ei ole mitään muuta. Se on sun viimeinen mahdollisuutes. Jos mä en vastaa, tuu oven taakse."

Soittakoon tai ei, ihan sama. En odota maanantaita, jos sille päivälle sattuu jotain muuta tekemistä, niin ihan sama, menen sitten sinne mielummin. Jos Tommi soittaa ja satun olemaan kotona tyhjän panttina, niin voin ehkä lähteäkin sinne kahville.

En jaksa enää odottaa, luovutin jo. En keskity enää tippaakaan Tommiin, vaan annan vain olla. En enää soittele perään, en mene hänen työpaikalleen, en mitään. En vain jaksa enää odottaa ja odottaa kokoajan.

Ennen olisin laskenut päiviä maanantaihin, odottanut sitä kokoajan ja keskittynyt vain siihen. Miettinyt jo monta päivää aiemmin, mitä laitan päälle, mitä haluan sanoa. En enää. Jos hän ikinä tulee, menen sellaisena, kuin sillä hetkellä satun olemaan. Ei minun tarvitse panostaa enää. Jos en kelpaa tällaisena, en kelpaa ollenkaan. Minun ei enää tarvitse taistella ystävyytemme puolesta, en halua. Hän ilmeisesti haluaa vieläkin epätoivoisesti yrittää, joten yrittäköön ihan rauhassa.

Ei Tommi merkitse minulle enää mitään. Minä olen lähes kaikki mitä hänellä on. Tai mitä hänellä oli, en tiedä. Olin hänen ainut ystävänsä, eikä hän halua luopua. Kysyin tänään, että miksi roikut minussa kiinni, minä olen jo täysin valmis luovuttamaan. Minulla on muutakin elämää kuin hän, pärjään ilman häntä. Olen onnellinen ilman häntä. Tommia nuo sanat todella satuttivat, näin sen hänen silmistään, mutta en välitä. Totta ne vain olivat.

Ja se mitä Tommi sen jälkeen sanoi, jäi mieleeni lähes sanatarkasti. Jos olisin kuullut ne sanat jonkun muun ihmisen suusta, ne olisivat merkinneet minulle todella paljon. Mutta koska kuulin ne Tommin suusta, ne eivät merkinneet minulle mitään.

"Sä olet ihanin ihminen, kenet mä olen ikinä tuntenut. Mä luotan suhun ihan täysin ja voin kertoa sulle kaikesta. Kun sulle puhuu, tuntuu siltä, että sä todella kuuntelet ja sua aidosti kiinnostaa ne asiat. Mulla ei ole ikinä ollut noin hyvää ystävää, kun sä olet mulle."

Valheita, valheita.

Sä kyllä muistat lupaukset, joista luistat

Maanantai oli sitten siinä. Hyvää tiistaita!

Tommi ei ikinä tullut. Olisi se pitänyt arvata. Luulin, että edes tämän kerran hän tulisi, mutta ei.

Miksi hän sitten soitti perääni aina? Sanoin hyvästit jo monesti, olin valmis unohtamaan. Olin valmis pitämään salaisuuden ikuisesti, mutta ei. Aina hän soitti perääni. Lupauksia lupauksien perään ja minä uskoin kaiken.

Tekisi mieli kertoa Sallalle kaikki. Heti. Mutta en tee äkkinäisiä päätöksiä, yritän nukkua nyt ja päättää huomenna mitä teen.

Öitä!

Liian kauan annoit mun odottaa

Kolme tuntia ja viisikymmentäkaksi minuuttia. Ei Tommi tule. En usko siihen enää. Taas yksi petetty lupaus. Viimeinen sellainen. 

Minuutit kuluvat kokoajan eteenpäin, eikä herrasta kuulu mitään. Puoleen yöhön odotan ja sitten tämä oli tässä. Sen jälkeen määräaika umpeutuu, en halua enää olla edes ystäviä. Olen kyllästynyt odottamaan, olen kyllästynyt pettymään ja kuuntelemaan niitä ainaisia valheita. 

En jaksa enää kuluttaa energiaani Tommiin. Haluan keskittyä Lauriin täysillä ja päästää irti Tommista. Hänestä ei ole minulle mitään muuta kuin harmia.

Arvasin, ettei hän tule. Miksi edes luulin hänen tulevan? Valheita valheiden perään. Huhhuh mikä kusipää.

Kolme tuntia ja neljäkymmentäviisi minuuttia. Aika käy vähiin, Tommi. Aika käy vähiin.

Valo hetkessä saapuu

Heti sen jälkeen kun julkaisin eilisen postaukseni Lauri soitti.

"Mulla on ikävä, voinks mä tulla yöksi?"

Kävelin häntä vastaan ja hän tuli. Aamulla nukuimme pitkään, teimme aamupalaa, kuuntelimme musiikkia, olimme vain.

Äsken hän lähti kävelemään kotiinsa ja minä jäin tänne. Odottamaan Tommia. En sanonut Laurille, että tapaamme, enkä tiedä olisiko pitänyt. Ei vain tuntunut siltä. "Hei, mä lähden tästä kahville mun exän kanssa." Onneksi en sanonut. En kylläkään aio salailla mitään, jos nyt päätämme Tommin kanssa olla ystäviä vielä, mutta tällä kerralla oli ehkä parempi olla sanomatta mitään, vai? Eihän se ole valehtelua?

Enkä edes tiedä tuleeko Tommi. Jotenkin minulla on sellainen olo, että hän joko jättää kokonaan tulematta tai tulee vasta myöhään illalla, kun mikään kahvila ei ole enää auki. En minä sen kahvin takia halua nähdä, mutta ärsyttää silti, kun luvataan sama asia monta kertaa ja silti se lupaus ei ikinä pidä.

No jaa, Tommi on minulle nyt toissijainen juttu, Laurin kanssa menee todella hyvin ja hän tekee minut onnelliseksi. Aion nyt keskittyä siihen tunteeseen ja yrittää olla murehtimatta Tommista.

Joskus en jaksa, suljen silmät ja leikin ettei mua ees oo

Ahdistaa. Uuvuttaa tämä jatkuva epävarmuus, odottaminen ja se, etten osaa päättää mitä teen. Mikään ei etene mihinkään. Levoton olo, tekisi mieli juosta vain loputtomasti, eikä pysähtyä ikinä, mutta toisaalta en jaksa edes liikkua. Janottaa, mutten jaksa hakea juomista.

Haukottelen kokoajan ja silmät tuntuvat painavilta, mutten silti saa unta. Aika kulkee hitaasti, mutta silti liian nopeasti. Ajatukset juoksevat päässäni niin lujaa, etten saa enää yhdestäkään ajatuksesta kiinni. Ne vain pomppivat edes takaisin. Kaikki tekemäni virheet, kaikki ne turhat riidat, kaikki tuhoutuneet ihmissuhteet. Kaikki palaa mieleeni ja tunnen sen tuskan uudelleen.

Janottaa vieläkin. Sykkeeni on liian kova, ahdistaa, on vaikeaa hengittää. Tuntuu, kuin paniikkikohtaus ottaisi vallan minusta, mutta osaan kyllä rauhoittua ja saan sen menemään ohi. Vai osaanko? Itkettää. Mieliala vaihtelee kokoajan, onnellisesta surulliseen, surullisesta vihaiseen ja siitä taas takaisin onnelliseen. Ärsyttävää. Turhauttaa. Puristan käsiä nyrkkiin, tekisi mieli hakata päätä seinään ja huutaa.

Vihaan tätä kaikkea. Vihaan. En halua olla minä. En halua olla olemassa. Miksei aikaa voi kelata taakse päin?

Huominen stressaa. Pitäisi nähdä Tommi, pitäisi suunnitella tulevaisuus. En halua! Haluan paeta, olla ottamatta vastuuta mistään. Olla joku muu, joku, kenellä on kaikki hyvin. Joku, kenen suurin ongelma on pariton sukka kaapissa tai reikä puserossa.

Tuntuu siltä, että langat alkavat karata käsistäni taas. Talvella sekoilin liikaa ja pelkään ajautuvani siihen uudelleen. Mutta jos irroitan langat käsistäni vain hetkeksi? Otan kaiken haltuun taas huomenna? Olen kestänyt jo niin kauan, että tarvitsen pienen tauon. Olen ansainnut sen.

Kädet tärisee. Mitä jos en pystykkään vastustamaan kiusausta aamulla. Jos vain tämän kerran lähtee käsistä, niin kuin viimeeksi kävi? Pidän huolen, ettei niin käy nyt. Vain tämän kerran.

Palataan asiaan huomenna. Lupaan. Elossa ja ehjempänä kuin koskaan.

En mä rohkea oo, enkä kuolematon

Emme tavanneet Laurin kanssa tänäänkään, emmekä ole edes puhuneet toissa päivän jälkeen. Odotan, että hän ottaisi yhteyttä minuun, etten minä ole aina se, joka soittaa.

Huomenna olisi tarkoitus nähdä Tommin kanssa, mutta jos Lauri soittaa, laitan kyllä hänet Tommin edelle. Odottakoon Tommi nyt vuorostaan, minä olen odottanut häntä ihan tarpeeksi.

Minulla on taas tosi paljon ideoita blogin suhteen, valtavasti asioita, joista haluaisin kirjoittaa. Ja olen aloittanutkin jo, luonnoskansio tulvii. Mutta kun en vain saa niitä asioita kerrottua järkevästi. Kokoajan tulee jotain uutta mieleen, eikä se enää sovi jo kirjoittamaani tekstiin ja sitten turhaudun. Yritän ehkä myöhemmin saada taas ulos jotain julkaisu kelpoista, muutakin kuin vain tilannepäivitystä, mutten lupaa mitään. Katsotaan sitä myöhemmin!

Tuhat ja yli!

Mitä ihmettä! En voinut olla hihkumatta ääneen äsken, kun avasin blogin hallintapaneelin. Kerron teille nyt hieman blogini kävijätilastoista ja muusta.

Kävijöitä on yleensä 200-400 päivässä, riippuen siitä, kuinka ahkerasti olen postannut. Jos olen kirjoittanut monta kertaa päivässä tai jos suhteessamme on tapahtunut jokin merkittävä käänne, on kävijöitä yleensä hieman enemmän. Ennätykseni taisi olla jotain kahdeksansadan kävijän luokkaa. Aina tähän päivään asti.

Äsken, kun kirjauduin sisään bloggerin, täytyi minun katsoa kävijätilastoa useaan kertaan, päivittää sivu uudelleen ja hieroa silmiäni, ennen kuin uskoin sitä. 1173 kävijää! Yhdessä päivässä! Tuhatsataseitsemänkymmentäkolme!!! Ja kello on vasta puoli yhdeksän!

Ja yksi uusi lukija! Tervetuloa mukaan ja kiitos myös vanhoille lukijoille, kun jaksatte vielä tsempata ja neuvoa minua! Jättäkäähän toki kommenttia, niin tiedän teidän olevan täällä.

Mahtava päivä, huhhuh! Kiitos, kiitos tosi paljon! :)

Anna jo olla, anna mun olla ja unohtaa

Herään painajaiseen. Vielä pari kuukautta sitten uni ei olisi ollut painajainen, mutta nyt se on.

Tommi makaa vierelläni sängyllä, silittää hiuksiani, kuiskailee korvaani. Onnellisuuden tunne on niin vahva, että mieleni tekee itkeä. Hymyilen ja tuijotan häntä silmiin.

Miksi näen yhä unia Tommista? Miksi? En halua! Miksi alitajuntani täytyy tuoda kaikki muistot pintaan kokoajan? Olisin mielummin vaikka näkemättä mitään unta, kunhan en vain näkisi aina unta Tommista! Miksi ei Lauri? Miksi Tommi? Tämä on väärin! Miksi maailma tekee tämän minulle? Onko tämä nyt se "paha saa palkkansa" -juttu? Uni toi mieleeni Tommin tuoksun, hänen asuntonsa, sen tunnelman siellä. Jokaisen pienen yksityiskohdan sieltä. Vihaan sitä kaikkea. Vihaan unia. En halua muistaa!



Olen viime aikoina alkunut ymmärtää sitä tunnetta, joka Tommilla oli aiemmin, sitä, jota minun oli ennen niin vaikeaa ymmärtää. "Miksi et voi vain valita joko minua tai Sallaa? Tai miksi et ole minun ystävä ja Sallan mies?" Ei se ole mahdollista. Ymmärrän sen nyt.

Tommilla on Salla ja minulla on Lauri. Elämä vie minua ja Tommia eri suuntiin ja se asia meidän on hyväksyttävä ennemmin tai myöhemmin. Toivon kuitenkin, että voisimme olla kavereita facebookissa, moikata kun kävelemme vastakkain kadulla. Sitä minä haluan. Sen enempää en voi pyytää. En vain tiedä pystynkö edes siihen, mutta haluan yrittää. Ja sen aion sanoa Tommille maanantaina.

Jos menet pois, mitä minulle jää?

Emme nähneet Laurin kanssa tänäänkään, hän kaipaa ilmeistesti omaa tilaa ja minä annan sitä hänelle. Ehkä huomenna näemme taas, toivottavasti. Maanantaina minun olisi tarkoitus nähdä Tommi, mutta tuskin kerron siitä Laurille. Vaikkei siinä periaatteessa olekkaan mitään väärää, niin ei sen kuuleminen varmasti tuntuisi hänestä hyvältä, joten jätän kertomatta.

Jos minun ja Tommin ystävyys jatkuu, mihin en usko, en tietenkään aio salailla sitä Laurilta, mutta tuskin otan sitä riskiä, että jatkan ystävyyttä. En tiedä. Kaikki on liian sekavaa. En tiedä mitä haluan.

Haluaisin olla Tommin ystävä, jos hän tosiaan kykenee siihen, mutta Lauri on kai este sille, vai onko? Ja Laurista en luovu Tommin takia.

En tiedä. Ahdistaa.

Kerro miltä se tuntuu, kun päästää irti

Tässä siis se aiemmin lupaamani postaus, jota olen kirjoittanut jo pitkään. Lauri jatkoikin iltaa kavereidensa seurassa, ja ajattelin antaa heidän viettää aikaa nyt keskenään, joten täällä ollaan taas. Toivottavasti joku jaksaa lukea ja mahdollisesti kommentoidakin. Olisi kiva kuulla muiden "toisen" mielipiteitä, samastuitteko, vai ovatko tunteeni täysin erilaisia kuin muilla? Entäs te muut, jotka ette ole kokeneet elämää toisen naisen roolissa, antoiko tämä vastauksia kysymykseen miksi? Mitä ajatuksia teillä ylipäätään heräsi?

             ---------------------------------------------------------------------------------------

Tykkään todella paljon kirjoittaa hieman syvällisempiä ja pohdiskelevia tekstejä, mutta minulla on usein aiheet hukassa. Ei tule mieleen mitään tai sitten ajatus on yksinkertaisesti niin sekava, etten osaa muotoilla sitä järkevästi, enkä keksi mitään näkökulmia siihen. Luonnoksissa on tälläkin hetkellä monta tekstiä, joissa on jokin aihe, mutta en vain millään saa ajatuksia järkevään järjestykseen, eikä tekstissä tunnu olevan päätä eikä häntää.

Mielessäni on jo pitkään pyörinyt jonkinlainen ajatus, että haluaisin kirjoittaa jotain siitä, millaista oli olla toinen nainen. Mitä ajatuksia se herättää minussa näin jälkikäteen, mitä minulla jäi päällimmäisenä mieleen. Mitä haluaisin kertoa siitä muille, joten täältä tulee kaikki, mitä mieleeni tuli.

Ennen kuin löysin itseni siitä tilanteesta, että olin toinen nainen, en voinut ymmärtää, että miksi kukaan suostuu siihen. Se vain oli jotain, mikä ei käynyt järkeen. Miksi olla "varalla", kun voisi olla myös ykkönen? Uskon, että sitä on mahdotonta ymmärtää, ennen kuin itse on toisen naisen roolissa, mutta olen aina yrittänyt tehdä parhaani saadakseni teidät tajuamaan edes osan siitä. Jo aloittaessani blogin, en halunnut luoda mitään kiiltokuvamaista, täydellistä kuvaa elämästäni, vaan kertoa kaiken, sellaisenaan kuin se on. Mitä minä hyötyisin siitä, että jättäisin jotain huonoja asioita kertomatta? Tai hyviä? Joo, pelkään välillä teidän tuomitsevan minut täysin, mutta mitä väliä sillä loppujen lopuksi on? Eivät ne ilkeät kommentit hyvältä tunnu, mutta yllättävän vähän olen niitä kuitenkin saanut. Kannustavat, sekä usein myös hyvin perustellut negatiiviset kommentit tuntuvat todella hyviltä.

Yritän aina keskittyä jokaiseen kommenttiin ja sähköpostiin huolella ja yritän kuvitella itseni sen kirjoittajan asemaan. Miksi hän on juuri sitä mieltä, kuin on? Onko hän oikeassa, vai voinko jotenkin perustella hänen kantansa olevan väärä? Pidän hyvin perusteltuja mielipiteitä parhaimpina, joten yritän tehdä omistani myös sellaisia.

Mutta joo, mennään asiaan. Ehdin siis elää toisena naisena noin puoli vuotta, kuulostaa ehkä lyhyeltä, mutta näin jälkikäteen tuntuu, kuin se olisi jatkunut todella pitkään. Nyt suhteen loputtua olen usein miettinyt, että miksi annoin sen jatkua niinkin kauan. Miksi en vain päästänyt irti, ollut pelkkä ystävä? Miksi ylipäätään ikinä lähdin mukaan siihen? Olen tullut siihen lopputulokseen, että olin yksinäinen. Kaipasin läheisyyttä ja rakkautta. Kaipasin jonkun, joka hyväksyy minut tällaisena, jonkun, joka ymmärtää minua. Ja Tommi osui kohdalleni juuri silloin. En ajatellut seuraamuksia, en ajatellut mahdollisia haitta puolia, syöksyin vain mukaan täysillä. Tein kaikkeni sen eteen, että saisin edes hitusen sitä huomiota ja rakkautta, mitä kaipasin niin kipeästi.

Tunteet suhteen aikana vaihtelivat laidasta laitaan. Hetkittäin tunsin itseni huoraksi, ällötin itseäni ihan äärettömän paljon. Toisinaan taas tunsin olevani prinsessa, salainen aarre, josta ei kerrota muille. Tämä jälkimmäinen tunne oli melko hallitseva, itseinhoa tunsin melko harvoin. Kaikista vaikeinta oli silloin, kun olin vielä Sallan ystävä. Tunteet vaihtelivat niin nopeasti, että saatoin ensin nauraa ja minuutti sen jälkeen itkeä hillittömästi. Se lienee Tommin ja minun ratkaiseva ero. Minulla on kuin onkin tunteet ja omatunto, vaikka aluksi luulin, ettei niin ole. Tommilla sitä ei ole. Tai ainakin hän osaa piilottaa sen hyvin niin itseltään kuin muiltakin. Tommi sulkee asiat pois mielestään ja kuvittelee niin, ettei niitä ole olemassa. Minäkin tein niin hetkittäin, mutta sitten ymmärsin, että myöhemmin ne iskeytyvät vain tuplasti kovempaa takaisin, joten on parempi myöntää ne heti.

Nykyään en edes pysty lukemaan kaikkia blogini vanhoja postauksia läpi. En halua. Ne tuovat liikaa muistoja pintaan, yrittävät avata vanhat haavat uudelleen. Haavat eivät ole täysin umpeutuneet vieläkään, enkä usko niiden umpeutuvan vielä pitkään aikaan, mutta ajan kanssa kyllä. En halua muistella niitä hyviä hetkiä, joita minulla ja Tommilla oli. Muistan mielummin kaiken negatiivisen ja ajattelen kaikkia hyviä asioita, joita minulla nyt on, ilman suhdetta Tommin kanssa.

En edes oikeastaan tiedä, mikä oli se hetki, kun suhteemme virallisesti oli ohi. Ensin ajattelin, että minä laitoin sen poikki kertoessani tapailevani Lauria, mutta kyllä kaikki oli loppu jo sitä ennen. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, puhuneet vain harvoin puhelimessa. En sitten tiedä onko sillä edes mitään väliä, mutta olen miettinyt tätäkin usein. Kumpi sen lopulta lopetti? Ehkä on vain parempi, etten tiedä. Ehkä on parempi, ettei mitään varsinaista loppua tullut, vaan kaikki päättyi kuin itsestään.

Miksi sitten päätin yrittää vielä olla Tommin ystävä? Olen miettinyt tätä myös todella paljon ja tullut siihen lopputulokseen, että se johtuu siitä, ettei suhteemme perustunut pelkästään seksille. Meillä oli muutakin, pystyimme tapaamaan ilman seksiä, pitämään hauskaa muutenkin. Tekemään asioita, joita ystävät tekevät. Ymmärsimme toisiamme loistavasti, pystyimme kommunikoimaan ilman sanoja. Se oli loistavaa ja niin ei todellakaan käy jokaisen ihmisen kanssa. Ei, vaikka olisi tuntenut kuinka kauan ja Tommin kanssa se yhteys löytyi heti. Tuntui, kuin olisimme tunteneet aina. En halua luopua sellaisesta liian helposti. Harmi vain, että se ihminen on myös satuttanut minua enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa. Mutta haluan silti yrittää.

Kaikista eniten minua pelottaa tulevaisuudessa se, että miten Lauri tulee hyväksymään minun ja Tommin ystävyyden. Itse olen sata prosenttisen varma, että minun ja Tommin välillä ei tule olemaan mitään vakavampaa, kuin ystävyys. Mutta miten saan Laurin vakuutetuksi siitä? En pettäisi Lauria, en ikinä. En Tommin, enkä kenenkään muunkaan kanssa. Jos joudun joskus siihen tilanteeseen, että joudun valitsemaan Laurin ja Tommin väliltä, valitsen Laurin. Siitä ei ole mitään epäilystä. Lauria kohtaan tunteeni ovat syvempiä, Lauri on minulle ykkös sijalla. Elättelen toiveita seurustelun suhteen ja näen meillä kaikki mahdollisuudet siihen. Ja jos Tommi on este minun ja Laurin suhteelle, luovun Tommista. Se ei tule olemaan helppoa, mutta olen valmis siihen Laurin takia. Luopui Tommikin minusta Sallan takia, hetkeksi, mutta silti.

Mitä sitten opin tästä kaikesta? Ainakin sen, että minun tulee olla rehellinen kaikille, myös itselleni. En tule enää ikinä tekemään samaa virhettä uudelleen, missään elämän tilanteessa, en ikinä. Minun täytyy miettiä seuraamuksia, pidemmällekkin kuin viikon tai kuukauden päähän. Minun täytyy ajatella asioita kaikkien osapuolien kannalta.

Viimeisimpänä, mutta ehkä jopa tärkeimpänä huomiona, haluan kertoa eräästä tapahtumasta, joka kävi tässä pari päivää sitten. Katsoimme kaverini kanssa kysy seksistä -ohjelmaa (juu, hienot ajanvietteet meillä). Jakso käsitteli bordelleja ja niissä eläviä naisia. Mietimme, että miksi naiset vaikuttavat niin onnellisilta? Miksi he elävät sellaista elämää? Miksi he eivät tavoittele jotain suurempaa? Jotenkin aloin miettiä itseäni, miksi en lähtenyt pois siitä huonosta suhteesta aiemmin? Kyllä, vertasin itseäni huoriin. Totesin, että suhteessa ollessani elin kuin sumussa, silmät kiinni. En osannut katsoa tilannetta ulkopuolisen silmin. En tajunnut olevani onneton. Vasta nyt, päästyäni eroon siitä, näen kaiken selvemmin. Sanoisin kaikille toisille naisille, että lähtekää pois siitä suhteesta, löydätte kyllä jonkun, joka todella haluaa teidät ja vain teidät. Ei se mies oikeasti ole tosissaan, jos haluaa kahta naista samaan aikaan. Mutta tiedän, ettei asia ole niin mustavalkoinen, joten jätän sen sanomatta.

Vuorollaan me katsellaan, kuka pelistä pois putoaa

Hah, elämä se aina osaa yllättää! Tänään olen viettänyt koko päivän kavereideni kanssa ja Laurikin liittyi seuraan myöhemmin. Istuimme rannalla, uimme ja pidimme hauskaa. Äsken kaikki lähtivät omiin suuntiinsa, minä kotiin ja Lauri kaverinsa luo. Menen kyllä myöhemmin vielä pyörimään keskustaan ja lupasin soitella Laurille, josko hän olisi liikkeellä vielä silloin.

Kirjoittelin teille viime yönä yhtä postausta, mutta se ei edelleenkään ole valmis. Tai oli se, mutta kun äsken luin sen läpi, en ollutkaan tyytyväinen, joten sitä luvassa vasta myöhemmin, tänään kuitenkin laitan Laurin blogin ja kaiken edelle.

Palataan myöhemmin, lähden nyt keskustaan päin!

Joku mua piteli siinä, se oli niin kamalan vahva

(Se pidempi, pohdiskeleva postaus tulossa luultavasti vasta huomenna, se on vielä sen verran vaiheessa. Nyt vain pikainen tilanne päivitys.)



Tommi soitti. Onko tämä nyt jokin kohtalon vihje siitä, että meidän kuuluu olla ystäviä vai kenties karman kosto kaikesta, mitä olen tehnyt väärin? Vastasin. En oikeastaan edes tiedä miksi. Vastasin kuitenkin. Uteliaisuudesta kai.

"Mä kerroin Sallalle, että haluan olla sun ystävä vielä."

Mitä ihmettä? Mitä minä nyt teen? En tosissani olettanut, että Tommi kertoisi. Olin jo suurimmilta osin hyväksynyt sen faktan, että emme ole ystäviä enää. Ja sopimuksemme oli, että jos Tommi kertoo, suostun olemaan hänen ystävänsä.

"No, mitäs Salla?"

"Löi mua. Mulla on silmä mustana taas."

Haha, arvasin! Säälin kerjäyksen vaihe numero yksi: kerrotaan väkivallasta parisuhteessa.

"Onnee sulle, sä olet valinnut oikeen ihmisen rinnalles."

"Mut voidaanko me olla ystäviä nyt? Enhän mä turhaan ottanut sitä iskua? Mulla ei ole yhtään ystävää enää."

Ja säälin kerjäyksen vaihe numero kaksi bongattu! Vedotaan siihen, että olen ainut mitä hänellä on.

"Ja mieti ketä sä voit siitäkin syyttää! Olisit kuunnellut ystäviäs silloin kun sulla niitä vielä oli. Kaikki käski sun jättää Sallan ja silti sä et tehnyt niin. Palasin vaan aina takasin siihen väkivaltaseen ja huonoon suhteeseen."

"Ei mulla ollut ketään muuta. Kukaan muu ei mua halunnut."

"Mä olisin sut silloin halunnut, mutten halua enää. Mulla menee hyvin Laurin kanssa ja mä en kaipaa sua enää."

Jossain vaiheessa puhuimme myös menneisyydestä. Tommi ihan tosissaan haluaa uskotella itselleen, että olimme vain ystäviä. Ei hän hyväksy sitä faktaa, että hän on pettäjä. Voin vain kuvitella, kuinka monta muuta samanlaista "ystävää" hänellä on!

"Mehän sovittiin, että jos kerron Sallalle, voidaan olla ystäviä vielä..."

"Joo, mut en mä tiedä haluanko mä enää. Sä vaan rikot sun lupaukses uudelleen ja uudelleen ja satutat mua."

"Käykö jos mä haen sut maanantaina? Mä tarjoan sulle sen kahvin, minkä oon ollu jo pitkän aikaa velkaa. Mennään ihan sillee julkisesti, voit kertoa vaikka kaikille jos haluat. Puhutaan asiat selviks ja jos susta sen jälkeen tuntuu, ettet sä halua, niin sit unohdetaan. Mä haluaisin tosissani yrittää vielä olla sun ystävä."

"Sä olet tässä viimeistään kuudelta maanantaina. Mä en vanno, että mä tulen, mutta mä harkitsen. Soita kun oot tulossa."

"Kiitos, Ada. Sä olet tosi ystävä, nähdään maanantaina."

En tiedä menenkö. Nyt ainakin menisimme julkisesti, emmekä salassa, joten siinä ei sinänsä olisi mitään väärää. Epäröin silti. Laurin kanssa menee nyt loistavasti, enkä halua pilata sitä, mutta eihän tämä vaikuta siihen, eihän? En tiedä. En todellakaan tiedä mitä teen...

Tommi on näköjään valmis tekemään uhrauksia ystävyytemme eteen, enkä minäkään haluaisi luopua, mutta Laurin ja minun juttua en riskeeraa, en ikinä. En tiedä mitä teen, en tosiaan.

Eihän enää mikään oo kuin ennen

Eilinen oli mahtava! Puistoilua, kavereita, hyvää musiikkia, hillitysti alkoholia ja Lauri. Istuimme puistossa myöhään yöhön asti ja muut lähtivät vielä siitä baariin ja minä kotiin, koska ikä ei riittänyt. On ärsyttävää olla porukan nuorin ja huomasin, että Lauriakin ärsytti, kun muut lähtivät baariin tyttöystäviensä kanssa ja hän oli ainut, joka joutui menemään yksin. No, minkäs sille mahtaa.

Tänään olen ollut koko päivän parin kaverin kanssa kaupungilla ja kohta vielä ajattelin lähteä lenkille. Illan pyhitänkin tietokoneelle ja ehkä haen kaupasta jotain herkkuja. Kirjoittelen illalla ehkä vielä jotain pidempää postausta, mutta aihe on vielä vähän hakusessa. Katsotaan sitä myöhemmin...

Linkitelkäähän jotain musiikkia tai muuta kivaa iltani kuluksi! Palataan asiaan myöhemmin, heippa!

Ajat paremmaksi muuttukoon

Reissusta kotiuduinkin aiemmin kuin oli tarkoitus, Lauri oli lähtenyt kavereidensa kanssa ajelulle ja kysyi tarvisinko kyytiä kotiin. Ihan parin tunnin päässä siis oltiin, ei hän minua mistään maailman ääristä hakenut.

Rakastan istua autossa, varsinkin kun seura on hyvää, joten lähdin Laurin kyydillä pois. Vanhempani ja veljeni jäivät vielä muutamaksi päiväksi.

Näen toivottavasti Lauria vielä myöhemmin tänään, nyt hän lähti heittämään kavereitaan kotiin ja minä tulin valmistautumaan iltaa varten.

Keskiviikko on pikkulauantai, niinhän sitä sanotaan. Mitä teidän keskiviikkoonne kuuluu?

Reissuun!

Tämän päivän suunnitelmiin tulikin hieman muutoksia, en ehdikkään nähdä Lauria, koska lähden vanhempieni kanssa käymään keskisuomessa. Pikkuveli tulee myös mukaan, joten hauska reissu luvassa!

Tulemme takaisin ihan tässä parin päivän sisällä, käymme vain mummolassa pikaisesti. Yritän kuitenkin päivitellä reissusta myös, jos jotain tulee mieleen! Nyt täytyy mennä, palaillaan taas :)

Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää

Tänään en ole nähnyt Lauria, huomenna ilmeisesti näemme taas. Olen vain järjestellyt asioita, auttanut isääni yhdessä jutussa ja sellaista. Nyt istun kaverini kanssa meillä.

Sain aiempaan postaukseen kommentin, jossa kerrottiin siskoni löytäneen blogini ja kertoneen siitä kaikille. Mmm... Minulla ei ole siskoa. 

Toki tuollaiset kommentit silti aina hieman säikäyttävät, mitä jos jäin kiinni? Mitä jos kaikki tietävät nyt? Mutta ei, kukaan ei tiedä. Mietin kuitenkin, että mistä tämä kommentti sai alkunsa. Onko minusta tehty jokin keskustelu jonnekkin, luuleeko joku lukija tunnistavansa minut vai mitä?

Jos joku tietää jotain, valaiskaa minuakin toki! Mutta siis ei, en jäänyt kiinni.