Me ollaan Miehen kanssa kai jollainlailla pelastettu toisemme. Hän pelasti mut huonosta suhteesta, nosti mut jaloilleni ja nyt hän korjaa mua. Luo mulle itsevarmuutta ja saa mut tuntemaan itseni hyväksi. Antoi mun elämälle uuden suunnan ja auttoi mut ylös. Ja mä tein hänelle ehkä vielä enemmän. Hän on asunut kaduilla, nukkunut kodittomien yömajoissa tai kavereiden nurkissa. Käyttänyt huumeita ja ollut huonossa seurassa. Juonut liikaa, mokannut luottotiedot ja koko elämän. Juuri sellainen mies, johon ei pitäisi sekaantua, ne sanoo. Mä olen tuntenut hänet vuodesta 2013 ja mä tiedän, että juuri mun kannatti sekaantua. En mä tehnyt sitä pelastaakseni ketään, vaikka jotkut (Lauri) niin luuleekin. En mä halua mitään helvetin sädekehää, enkä mä kirjoita siitä nostaakseni itseäni jalustalle. Mä en koskaan ole edes kertonut hänen taustoistaan kenellekään. Mut hän ja mä tiedetään molemmat, että jos hän ei olisi just nyt just tässä, hän olisi jossain, missä ei ihmisen pitäisi olla.
---
Mun esikoinen ei ole nähnyt isäänsä miltei puoleen vuoteen, en edes tarkkaan muista milloin viimeeksi. Tänään piti olla se päivä, kun isä näkee tytärtään. Mut ei, kuten arvata saattaa, tänään ei ollut se päivä. Luojan kiitos mä en luvannut tytölle mitään. En puhunut isästä, enkä luonut turhia toiveita. Koska hänen isänsä tuntien mä tiesin jo aiemmin, ettei tämäkään tapaaminen toteudu. Lauri aina niin kovasti ikävöi ja haluaa nähdä, mutta "ei voi". Mitään sen tarkempaa selitystä mä en ole koskaan saanut. Vain luuria korvaan ja toteutumattomia tapaamisia.
Vaikka kyllä mä todella tiedän, mistä se johtuu. Hän ei kestä sitä, että mä olen jatkanut eteenpäin. Hän alkaa vihdoin ymmärtää, että teoilla on sittenkin seuraukset. Myös mun paskansietokyvyllä on rajansa ja myös mä osaan lähteä. Hän vain ymmärsi sen siinä vaiheessa, kun mua ei enää kiinnosta. Mulla ei todella ole enää mitään romanttisia tunteita Lauria kohtaan. Ainoa mitä mä tunnen on suru siitä, kuinka huonosti hänellä ilmeisesti menee. Ei terve ihminen ole tuollainen ja pikkuhiljaa muutkin kuin minä ymmärrän sen.
Onneksi mun tyttärellä on lähellään mies, "varaisi", kuten hän on päättänyt sanoa. Mies, joka on hyväksi hänelle ja hyväksi minulle. Tuntuu niin uskomattomalta, että mulla on perhe. Lapsi, mies ja vatsassa kasvava ihme. Milloin minusta tuli aikuinen? Vau.
---
Mun esikoinen ei ole nähnyt isäänsä miltei puoleen vuoteen, en edes tarkkaan muista milloin viimeeksi. Tänään piti olla se päivä, kun isä näkee tytärtään. Mut ei, kuten arvata saattaa, tänään ei ollut se päivä. Luojan kiitos mä en luvannut tytölle mitään. En puhunut isästä, enkä luonut turhia toiveita. Koska hänen isänsä tuntien mä tiesin jo aiemmin, ettei tämäkään tapaaminen toteudu. Lauri aina niin kovasti ikävöi ja haluaa nähdä, mutta "ei voi". Mitään sen tarkempaa selitystä mä en ole koskaan saanut. Vain luuria korvaan ja toteutumattomia tapaamisia.
Vaikka kyllä mä todella tiedän, mistä se johtuu. Hän ei kestä sitä, että mä olen jatkanut eteenpäin. Hän alkaa vihdoin ymmärtää, että teoilla on sittenkin seuraukset. Myös mun paskansietokyvyllä on rajansa ja myös mä osaan lähteä. Hän vain ymmärsi sen siinä vaiheessa, kun mua ei enää kiinnosta. Mulla ei todella ole enää mitään romanttisia tunteita Lauria kohtaan. Ainoa mitä mä tunnen on suru siitä, kuinka huonosti hänellä ilmeisesti menee. Ei terve ihminen ole tuollainen ja pikkuhiljaa muutkin kuin minä ymmärrän sen.
Onneksi mun tyttärellä on lähellään mies, "varaisi", kuten hän on päättänyt sanoa. Mies, joka on hyväksi hänelle ja hyväksi minulle. Tuntuu niin uskomattomalta, että mulla on perhe. Lapsi, mies ja vatsassa kasvava ihme. Milloin minusta tuli aikuinen? Vau.
