Kuinka monesti mun täytyy pettyä, ennen kuin mä opin? Kuinka monesti täytyy itkeä, että osaan päästää irti? Kuinka paljon minuun täytyy sattua, ennen kuin osaan luovuttaa?
En mä vieläkään oo sisäistänyt sitä, että kukka tosiaan menee mun edelleni. Joka kerta se yllättää mut yhtä pahasti. Joka kerta mä petyn. Vaikka mä tiedän. Joka kerta se sattuu yhtä paljon. Ja joka kerta annan anteeksi.
Nyt mä raahaudun istumaan kylppärin lattialle, viillän sukkahousut täyteen viiltoja, juon kossua suoraan pullosta ja hukuttaudun kyyneleisiin. Itseäni säälivä paska mä olen. Ja Lauri on paska ihan muuten vaan.
Vitun hyvää vappua.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
Synnytä uudestaan ei muuta kuin lauluissa
Kiirettä, kiirettä. Ja onnellisuutta samalla. Mä jollain sairaalla tavalla rakastan tällaista vähän ehkä jopa stressaavaa kiirettä, kunhan tekemiset ovat mieluisia. Mielummin teen liikaa kuin olen tekemättä mitään.
Pääsin juuri äsken koulusta, tulin kääntymään kotona ja tekemään ruokaa Laurille, joka majailee täällä taas. Kohta suuntaan keskustaan hoitamaan muutaman asian ja sen jälkeen takaisin kotiin. Laittautumisen jälkeen olisi tarkoitus mennä puistoon nauramaan kännisille kavereille, jotka ovat siellä vappua viettämässä. Minun ja Laurin tarkoitus on liikkua autolla tänään, joten tippaakaan tuskin tulee juotua.
Tänään kävin tosiaan terveydenhoitajalla, josta ei ollut pienintäkään hyötyä. Melatoniinia ja vitamiineja, lääkitään ongelma pois. Jos tuntuu, niin voi laittaa kuraattorille sähköpostia. En mä sitten tiedä mitä mä oikein odotin koko käynniltä, mutten ainakaan tätä. Lisää lääkkeitä kokoajan. Luuleeko ne tosiaan, että mun kroppa tykkää, kun syön enemmän lääkkeitä kuin ruokaa?
Äh, ihan sama. En jaksa miettiä niitä nyt.
Nyt täytyy kuitenkin rientää, palataan myöhemmin!
Pääsin juuri äsken koulusta, tulin kääntymään kotona ja tekemään ruokaa Laurille, joka majailee täällä taas. Kohta suuntaan keskustaan hoitamaan muutaman asian ja sen jälkeen takaisin kotiin. Laittautumisen jälkeen olisi tarkoitus mennä puistoon nauramaan kännisille kavereille, jotka ovat siellä vappua viettämässä. Minun ja Laurin tarkoitus on liikkua autolla tänään, joten tippaakaan tuskin tulee juotua.
Tänään kävin tosiaan terveydenhoitajalla, josta ei ollut pienintäkään hyötyä. Melatoniinia ja vitamiineja, lääkitään ongelma pois. Jos tuntuu, niin voi laittaa kuraattorille sähköpostia. En mä sitten tiedä mitä mä oikein odotin koko käynniltä, mutten ainakaan tätä. Lisää lääkkeitä kokoajan. Luuleeko ne tosiaan, että mun kroppa tykkää, kun syön enemmän lääkkeitä kuin ruokaa?
Äh, ihan sama. En jaksa miettiä niitä nyt.
Nyt täytyy kuitenkin rientää, palataan myöhemmin!
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Huoran päiväkirja
Aikani kuluksi kopioin teille joitakin otteita päiväkirjastani kuluneen kuukauden ajalta. Päiväkirjaa kirjoittaessa haen yleensä inspiraatiota kuvista ja lauseista, joita löydän netistä, joten lopputulos on hieman eri tyylistä tekstiä kuin blogiin kirjoittaessani. Toivottavasti tykkäätte, vaikka aiheet ovatkin vähän synkkiä hetkittäin.
Taas löydän itseni kirjoittamasta lauseita sinusta.
Ihmiset sanovat, että mä kirjoitan ihanasti.
En tiedä miksi.
Kenties sen takia, että sinä olet niin ihana.
Mut ei nää sanat oikeasti oo ihania.
En mä osaa kirjoittaa siitä, mitä mä oikesti tunnen.
Jos mä osaisin kirjoittaa itseni sanoiksi,
he näkisivät kaiken toisin.
Kirjoittaisin itseni seisomassa peilin edessä,
kyyneleet valumassa poskillani.
Kirjoittaisin itseni suihkussa,
kuuman veden polttamassa ihoani.
salaa nauttimassa kivusta,
salaa kääntämässä lämpötilaa muutaman asteen kovemmalle.
Kirjoittaisin itseni koulun vessassa,
tuijottamassa peilistä itseäni silmiin.
Kirjoittaisin sen tyhjän katseen, joka minua tuijottaa.
Kirjoittaisin itseni istumassa puistossa keskellä yötä,
miettimässä ensitapaamistamme siinä samaisessa paikassa.
Kirjoittaisin itseni miettimässä, milloin kaikki meni pieleen,
milloin menetin otteen kaikesta.
Kirjoittaisin itseni katsomassa sitä kuvaa meistä,
sitä kuvaa, jossa kaikki on hyvin, kuvaa jossa olemme yhdessä.
Toivon, että olisimme vieläkin yhdessä.
Enkä edes tiedä miten lopettaisin kirjoittamisen tänään.
Ei ole olemassa tapaa kirjoittaa, kuinka paskalta minusta tuntuu.
---
Taas samanlainen aamu.
Puoli unessa hapuilen sinua.
Tavoitan vain peiton ja sängynlaidan.
Ja silloin ymmärrän, ettet olekaan siinä.
Ja sillä samalla sekunnilla kyyneleet valtaavat silmäni.
En mä jaksa tätä aamua ilman sua.
---
Taas mä löysin uuden keskustelun.
Siellä kirjoitetaan sanoja minusta.
Minäkin kirjoitan heistä täällä silloin tällöin.
Ne sanat vain ovat niin erilaisia.
Niin ilkeitä ja pahantahtoisia.
Minä yritän puhua kauniisti. Yritän löytää kaikesta hyvää.
Ja he kääntävät vahvuutenikin heikkouksiksi.
Osoittavat jokaista virhettä sormella ja huutavat sen koko maailmalle.
"Huora!"
Taas löydän itseni kirjoittamasta lauseita sinusta.
Ihmiset sanovat, että mä kirjoitan ihanasti.
En tiedä miksi.
Kenties sen takia, että sinä olet niin ihana.
Mut ei nää sanat oikeasti oo ihania.
En mä osaa kirjoittaa siitä, mitä mä oikesti tunnen.
Jos mä osaisin kirjoittaa itseni sanoiksi,
he näkisivät kaiken toisin.
Kirjoittaisin itseni seisomassa peilin edessä,
kyyneleet valumassa poskillani.
Kirjoittaisin itseni suihkussa,
kuuman veden polttamassa ihoani.
salaa nauttimassa kivusta,
salaa kääntämässä lämpötilaa muutaman asteen kovemmalle.
Kirjoittaisin itseni koulun vessassa,
tuijottamassa peilistä itseäni silmiin.
Kirjoittaisin sen tyhjän katseen, joka minua tuijottaa.
Kirjoittaisin itseni istumassa puistossa keskellä yötä,
miettimässä ensitapaamistamme siinä samaisessa paikassa.
Kirjoittaisin itseni miettimässä, milloin kaikki meni pieleen,
milloin menetin otteen kaikesta.
Kirjoittaisin itseni katsomassa sitä kuvaa meistä,
sitä kuvaa, jossa kaikki on hyvin, kuvaa jossa olemme yhdessä.
Toivon, että olisimme vieläkin yhdessä.
Enkä edes tiedä miten lopettaisin kirjoittamisen tänään.
Ei ole olemassa tapaa kirjoittaa, kuinka paskalta minusta tuntuu.
---
Taas samanlainen aamu.
Puoli unessa hapuilen sinua.
Tavoitan vain peiton ja sängynlaidan.
Ja silloin ymmärrän, ettet olekaan siinä.
Ja sillä samalla sekunnilla kyyneleet valtaavat silmäni.
En mä jaksa tätä aamua ilman sua.
---
Taas mä löysin uuden keskustelun.
Siellä kirjoitetaan sanoja minusta.
Minäkin kirjoitan heistä täällä silloin tällöin.
Ne sanat vain ovat niin erilaisia.
Niin ilkeitä ja pahantahtoisia.
Minä yritän puhua kauniisti. Yritän löytää kaikesta hyvää.
Ja he kääntävät vahvuutenikin heikkouksiksi.
Osoittavat jokaista virhettä sormella ja huutavat sen koko maailmalle.
"Huora!"
Ilman sua oon puolikas vaan
Onnellisuus mutta salakavala ahdistus taustalla. Huoli Tommista, rakkaus Lauria kohtaan. Pusuja ja halauksia. Liikaa koulua. Lääkkeitä ja oloja. Vastuuta ja velvollisuuksia. Helpotuksia. Ainakaan mä en oo raskaana. Kellon tikitystä ja unettomia öitä. Levottomuutta. Epävarmuutta ja pelkoa tulevasta. Viiltoja. Mehukattia ja munkkeja. Blogia ja ihania sähköposteja. Aurinkoa ja vesisadetta. Tähtiä öisellä taivaalla ja yks auringonlasku. Ranta ja hiekkaa varpaissa.
Sellaista täällä. Ahdistavaa mut silti ihan jees. Oon mä kai jollainlailla onnellinen. Tai en mä kai edes loppujen lopuks muista enää mitä onni on, mut mulla alkaa olla sellainen tunne, että lähellä ollaan.
En mä oikein osaa sanoa mitään. Tyhjä pää. Odotan Lauria ja teen ruokaa. Ei mulla kyllä yhtään oo nälkä, mutta pakko sitä on joskus syödä.
Paniikkikohtaukset ovat taas täällä, mut ehkä tää tästä. Huomenna täytyis käydä juttelemassa koulun terveydenhoitajan kanssa mun unettomuudesta. Ehkä se on se ensimmäinen askel...
Nyt ei kyllä irtoa mitään tämän enempää, myöhemmin ehkä jotain viisaampaa luonnoksista.
Postaustoiveita saa laittaa, askissa saa kysyä (ask.fm/AdaAmalia), kommentoikaa mitä mieleen tulee!
Loppuun vielä kiitokset aktiivisuudestanne, kävijämäärätkin ovat nousussa taas! Kiitos rakkaat ♥
Sellaista täällä. Ahdistavaa mut silti ihan jees. Oon mä kai jollainlailla onnellinen. Tai en mä kai edes loppujen lopuks muista enää mitä onni on, mut mulla alkaa olla sellainen tunne, että lähellä ollaan.
En mä oikein osaa sanoa mitään. Tyhjä pää. Odotan Lauria ja teen ruokaa. Ei mulla kyllä yhtään oo nälkä, mutta pakko sitä on joskus syödä.
Paniikkikohtaukset ovat taas täällä, mut ehkä tää tästä. Huomenna täytyis käydä juttelemassa koulun terveydenhoitajan kanssa mun unettomuudesta. Ehkä se on se ensimmäinen askel...
Nyt ei kyllä irtoa mitään tämän enempää, myöhemmin ehkä jotain viisaampaa luonnoksista.
Postaustoiveita saa laittaa, askissa saa kysyä (ask.fm/AdaAmalia), kommentoikaa mitä mieleen tulee!
Loppuun vielä kiitokset aktiivisuudestanne, kävijämäärätkin ovat nousussa taas! Kiitos rakkaat ♥
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Sinäkö se olit, kun petti maa jalkojeni alta
331 päivää
eli 0,91 vuotta
eli 10,90 kuukautta
eli 47,29 viikkoa
eli 7944 tuntia
eli 476640 minuuttia
eli 28598400 sekuntia
mä olen tuntenut sut.
331 päivää sitten sä kysyit mun nimeä ja mä kerroin. Ja kun mä seuraavana aamuna heräsin, mulla ei ollut mitään muistikuvaa sun nimestä. Mun oli pakko etsiä sut Facebookista, koska en mä olis kehdannut myöntää, etten tiedä kenen kanssa heräsin samasta sängystä.
Siinä mä istuin mun sängyllä ja vertailin sattumanvaraisia profiilikuvia sun kasvoihin ja löysinhän mä vihdoin sut.
Silloin me ei oltu mitään. Me ei oltu me. Eikä meistä koskaan pitänyt tullakaan mitään. Sä olit vain yhden yön pano, hetken mielijohteesta kotiin raahattu mies.
Jostain syystä sä kuitenkin lähtiessäs tahdoit tallentaa numeros mun puhelimeen. Ja jostain syystä mä myöhemmin soitin siihen numeroon. Ja jostain syystä me tavattiin aina vaan uudelleen ja uudelleen. Ja jossain vaiheessa, salakavalasti meistä tuli me. Kukaan ei tiedä milloin tai miks, mut tuli silti. Ja mä olen helvetin onnellinen, että tuli.
Vaikka me ollaan näiden päivien aikana riidelty enemmän, kuin olis tarvinut, ja vaikka kaikki on ollut vaikeampaa, kuin mä ikinä olisin osannut kuvitella, niin mä en kadu mitään. Mä en kadu yhtäkään sekunttia sun kanssas. Yhtäkään muistoa mä en vaihtais pois. Koska mä tiedän, että ilman niitä asioita me ei oltais nyt tässä.
Mä rakastan sua ♥
eli 0,91 vuotta
eli 10,90 kuukautta
eli 47,29 viikkoa
eli 7944 tuntia
eli 476640 minuuttia
eli 28598400 sekuntia
mä olen tuntenut sut.
331 päivää sitten sä kysyit mun nimeä ja mä kerroin. Ja kun mä seuraavana aamuna heräsin, mulla ei ollut mitään muistikuvaa sun nimestä. Mun oli pakko etsiä sut Facebookista, koska en mä olis kehdannut myöntää, etten tiedä kenen kanssa heräsin samasta sängystä.
Siinä mä istuin mun sängyllä ja vertailin sattumanvaraisia profiilikuvia sun kasvoihin ja löysinhän mä vihdoin sut.
Silloin me ei oltu mitään. Me ei oltu me. Eikä meistä koskaan pitänyt tullakaan mitään. Sä olit vain yhden yön pano, hetken mielijohteesta kotiin raahattu mies.
Jostain syystä sä kuitenkin lähtiessäs tahdoit tallentaa numeros mun puhelimeen. Ja jostain syystä mä myöhemmin soitin siihen numeroon. Ja jostain syystä me tavattiin aina vaan uudelleen ja uudelleen. Ja jossain vaiheessa, salakavalasti meistä tuli me. Kukaan ei tiedä milloin tai miks, mut tuli silti. Ja mä olen helvetin onnellinen, että tuli.
Vaikka me ollaan näiden päivien aikana riidelty enemmän, kuin olis tarvinut, ja vaikka kaikki on ollut vaikeampaa, kuin mä ikinä olisin osannut kuvitella, niin mä en kadu mitään. Mä en kadu yhtäkään sekunttia sun kanssas. Yhtäkään muistoa mä en vaihtais pois. Koska mä tiedän, että ilman niitä asioita me ei oltais nyt tässä.
Mä rakastan sua ♥
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Liian pitkä matka perille
Tänään kaikki on taas erilailla kuin eilen. Tänään tanssin vaaleanpunaisilla pilvillä ruusuja tukassani ja Lauri pitää minua kädestä. No joo, ehkei ihan. Mut Laurin kanssa kaikki on tosi jees. Ihan kiva niin. Mut muuten mulla on tosi outo olo. Levoton ja ahdistunut, tekee mieli hakata päätä seinään. En saa mitään aikaan ja stressaannun tekemättömistä jutuista.
Nytkin mä vaan makaan lattialla ja kirjoitan teille, vaikka tiedän hyvin, että minun pitäisi tehdä jotain ihan muuta. Koulujutut kasaantuu, eikä nukkuminenkaan olisi pahitteeksi.
Miks mun on paha olla, vaikka kaikki on hyvin? Tai kaikki lienee liikaa sanottu, mut suurin osa asioista...
Ajatus ei nyt kulje tän enempää. Toivottavasti huominen on aurinkoisempi.
Nytkin mä vaan makaan lattialla ja kirjoitan teille, vaikka tiedän hyvin, että minun pitäisi tehdä jotain ihan muuta. Koulujutut kasaantuu, eikä nukkuminenkaan olisi pahitteeksi.
Miks mun on paha olla, vaikka kaikki on hyvin? Tai kaikki lienee liikaa sanottu, mut suurin osa asioista...
Ajatus ei nyt kulje tän enempää. Toivottavasti huominen on aurinkoisempi.
Suppressed by all my childish fears
Mä sanon aina olevani onnellinen Tommin puolesta. Onnellinen siitä, että Tommilla on uus nainen ja kaikki hyvin. Mä sanon olevani onnellinen siitä, miten asiat loppujen lopuks meni. Mut en mä sit tiedä onko se ihan sata prosenttinen totuus, vaikka mä itsellenikin vakuuttelen niin.
Tänään mä törmäsin Tommiin keskustassa. Vaidoin pikaiset kuulumiset ja taas kerran kuulin ja näin, kuinka onnellinen hän on. Tommi oli matkalla uuden tyttöystävänsä luokse mukanaan leffa ja herkkuja. Parhaat vaatteet päällä ja niin hyvännäköisenä. Ja mihin mä olin menossa? Mä olin menossa hakemaan lisää lääkkeitä, joilla saada pää sekaisin. Sen jälkeen mä olin suuntaamassa kotiin itkemään silmiä päästäni. Miettimään, kuinka yksinäinen mä olen. Muistelemaan menneisyyttä ja miettimään, missä mä voisin olla nyt, jos kaikki olis mennyt toisin.
Jos kaikki olis mennyt toisin, mä olisin voinut olla se, kenen luo Tommi on matkalla. Mä olisin voinut olla onnellinen. Mut asioiden ei kai vain koskaan ollut tarkoitus mennä niin.
Älkää ymmärtäkö väärin, mä rakastan kyllä Lauria, mutta tällaisina hetkinä, kun meillä menee huonosti ja muilla hyvin, niin tulee mietittyä kaikenlaista.
Olen kuullut monesti, että ensirakkaus ei unohdu koskaan. Ja se pitää paikkaansa. Ei mun tunteet Tommia kohtaan kuolleet koskaan. Vaikka mulla on tunteita Lauria kohtaan, niin ne ei silti blokkaa pois sitä, mitä mä Tommia kohtaan tunnen. Mä vain olen oppinut työntämään ne tunteet sivuun. Mä olen oppinut olemaan haluamatta häntä enää. Mä muistan kaiken sen kivun, jonka hän minulle aiheutti.
Tämä alla oleva teksti on nähty blogissa aiemminkin, mutta se lienee kaikki, mitä ajattelen tällä hetkellä.
Picture this.
In ten years I bump into you on the street.
I say hi, you say it back.
I ask how your life is.
You tell me about your wife and your kids.
And when you do, it will break my heart.
Not because I don't want you to be happy.
Because that's all I want.
But because ten years ago...
I pictured somebody else asking how your life is.
And you would tell them about me.
Tiedättehän, mitä mä tarkoitan?
Mitä jos kymmenen vuoden päästä Tommi tulee mua kadulla vastaan? Mitä jos hänellä on kaikki hyvin, perhe ja työ? Ja mitä jos minä olen yhä samassa tilanteessa, kuin nyt? Mitä jos minulla on kaikki vielä huonommin?
Ahdistaa.
Ahdistaa koko tilanne Laurin kanssa ja ahdistaa valinnat. En mä tahtonut koskaan valita.
Tänään mä törmäsin Tommiin keskustassa. Vaidoin pikaiset kuulumiset ja taas kerran kuulin ja näin, kuinka onnellinen hän on. Tommi oli matkalla uuden tyttöystävänsä luokse mukanaan leffa ja herkkuja. Parhaat vaatteet päällä ja niin hyvännäköisenä. Ja mihin mä olin menossa? Mä olin menossa hakemaan lisää lääkkeitä, joilla saada pää sekaisin. Sen jälkeen mä olin suuntaamassa kotiin itkemään silmiä päästäni. Miettimään, kuinka yksinäinen mä olen. Muistelemaan menneisyyttä ja miettimään, missä mä voisin olla nyt, jos kaikki olis mennyt toisin.
Jos kaikki olis mennyt toisin, mä olisin voinut olla se, kenen luo Tommi on matkalla. Mä olisin voinut olla onnellinen. Mut asioiden ei kai vain koskaan ollut tarkoitus mennä niin.
Älkää ymmärtäkö väärin, mä rakastan kyllä Lauria, mutta tällaisina hetkinä, kun meillä menee huonosti ja muilla hyvin, niin tulee mietittyä kaikenlaista.
Olen kuullut monesti, että ensirakkaus ei unohdu koskaan. Ja se pitää paikkaansa. Ei mun tunteet Tommia kohtaan kuolleet koskaan. Vaikka mulla on tunteita Lauria kohtaan, niin ne ei silti blokkaa pois sitä, mitä mä Tommia kohtaan tunnen. Mä vain olen oppinut työntämään ne tunteet sivuun. Mä olen oppinut olemaan haluamatta häntä enää. Mä muistan kaiken sen kivun, jonka hän minulle aiheutti.
Tämä alla oleva teksti on nähty blogissa aiemminkin, mutta se lienee kaikki, mitä ajattelen tällä hetkellä.
Picture this.
In ten years I bump into you on the street.
I say hi, you say it back.
I ask how your life is.
You tell me about your wife and your kids.
And when you do, it will break my heart.
Not because I don't want you to be happy.
Because that's all I want.
But because ten years ago...
I pictured somebody else asking how your life is.
And you would tell them about me.
Tiedättehän, mitä mä tarkoitan?
Mitä jos kymmenen vuoden päästä Tommi tulee mua kadulla vastaan? Mitä jos hänellä on kaikki hyvin, perhe ja työ? Ja mitä jos minä olen yhä samassa tilanteessa, kuin nyt? Mitä jos minulla on kaikki vielä huonommin?
Ahdistaa.
Ahdistaa koko tilanne Laurin kanssa ja ahdistaa valinnat. En mä tahtonut koskaan valita.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Wing leaderi, piridiileri, den glider in, viriviri tööt naaw
Piti ihan miettiä, että mitähän vittua sitä on taas tullu kirjoitettua. Ei muistikuvia. Pakko oli tarkistaa, kun ei vaan millään palannut mieleen. Niin joo, mä join kossukaakaota, sillä saattaa olla osuutta asiaan.
Jossain vaiheessa yötä Lauri raahas itsensä tänne, mut ei sekään kai ollut hyvä ajatus. Ei sen, eikä ehkä munkaan mielestä. Joskus kasilta aamulla sillä palo hermot ja se lähti vaan menemään. Lähtiessään kylläkin pussas ja puristi perseestä, joten kaikki on ihan jees. Mun lievä humala ja sen niksat ei vaan oikein toiminu yhteen.
Kello on kohta jotain puol yks ja mä en ole vieläkään saanut aamulääkettä. Olishan niitä vielä eilen ollut, mut ei oo tänään. Tuli otettua pari liikaa. Pari. Mulla ei edelleenkään oo rahaa, mutta asiaan tulee muutos heti kunhan jaksan kävellä muutaman kilsan. En vaan jaksais. Pakko kohta liikkua, ettei musta tuu ihan toimintakyvytön.
Just mun kirjoittaessa tätä, soitti Lauri. Kysyi jaksanks mä lähteä saunomaan johonkin sen kaverille. Mä oon aina ollut jotenkin tosi häpeilemätön noiden juttujen kanssa ja Laurikin tietää, että mä voisin ihan hyvin istuu saunassa sen ja sen kolmen jätkä kaverin kanssa. Mut en mä silti. Ei vaan oikein innostanut just nyt. Lupasin soitella myöhemmin vielä.
Meidän suhde on jotenkin tosi outo. Tai ei yhtään sellainen, minkälaiseks mä olin seurustelun kuvitellut kun mä vielä olin sinkku. Ei sillä että mun ja Tommin juttu olis ollut mitenkään tyypillisimmästä päästä, mut outoa tääkin on. Me riidellään kokoajan mut silti kaikki on ihan jees. Tänäänkin toinen vaan lähtee menemään sanomatta mitään, mut silti mä tiedän, että ei se tosissaan oo vihainen tai mitään, eikä siinä ollut mullekaan mitään ongelmaa.
Mä oon ihan seko. Jotenkin oon tosi surullinen ja ahdistunut, mut silti iloinen ja onnellinen. En mä oikein tiedä. Ei sitä pysty selittämään. Nyt mun on kuitenkin pakko raahautua hakemaan rahaa ja lääkkeitä, joten en edes yritä.
Jossain vaiheessa yötä Lauri raahas itsensä tänne, mut ei sekään kai ollut hyvä ajatus. Ei sen, eikä ehkä munkaan mielestä. Joskus kasilta aamulla sillä palo hermot ja se lähti vaan menemään. Lähtiessään kylläkin pussas ja puristi perseestä, joten kaikki on ihan jees. Mun lievä humala ja sen niksat ei vaan oikein toiminu yhteen.
Kello on kohta jotain puol yks ja mä en ole vieläkään saanut aamulääkettä. Olishan niitä vielä eilen ollut, mut ei oo tänään. Tuli otettua pari liikaa. Pari. Mulla ei edelleenkään oo rahaa, mutta asiaan tulee muutos heti kunhan jaksan kävellä muutaman kilsan. En vaan jaksais. Pakko kohta liikkua, ettei musta tuu ihan toimintakyvytön.
Just mun kirjoittaessa tätä, soitti Lauri. Kysyi jaksanks mä lähteä saunomaan johonkin sen kaverille. Mä oon aina ollut jotenkin tosi häpeilemätön noiden juttujen kanssa ja Laurikin tietää, että mä voisin ihan hyvin istuu saunassa sen ja sen kolmen jätkä kaverin kanssa. Mut en mä silti. Ei vaan oikein innostanut just nyt. Lupasin soitella myöhemmin vielä.
Meidän suhde on jotenkin tosi outo. Tai ei yhtään sellainen, minkälaiseks mä olin seurustelun kuvitellut kun mä vielä olin sinkku. Ei sillä että mun ja Tommin juttu olis ollut mitenkään tyypillisimmästä päästä, mut outoa tääkin on. Me riidellään kokoajan mut silti kaikki on ihan jees. Tänäänkin toinen vaan lähtee menemään sanomatta mitään, mut silti mä tiedän, että ei se tosissaan oo vihainen tai mitään, eikä siinä ollut mullekaan mitään ongelmaa.
Mä oon ihan seko. Jotenkin oon tosi surullinen ja ahdistunut, mut silti iloinen ja onnellinen. En mä oikein tiedä. Ei sitä pysty selittämään. Nyt mun on kuitenkin pakko raahautua hakemaan rahaa ja lääkkeitä, joten en edes yritä.
perjantai 25. huhtikuuta 2014
Me kaikki tarvitaan edes vähän rakkautta
Mua pelottaa.
Kesä, tulevaisuus, kaikki.
Lauri sanoi tänään, ettei mun ulkonäkö täsmää mun luonteeseen. Mä kuulemma itken liikaa. No joo, pari kertaa päivässä ei ehkä oo ihan tervettä. Mut onneks mä en näytä siltä. Mä pystyn näyttämään onnelliselta, mä tahdon näyttää onnelliselta. Mä tahdon pitää mun omat asiat itselläni, en mä tahdo kertoa niistä kenellekään. Mun murheet on mun murheita.
Eilen mä jotenkin vaan sorruin ja puhuin Laurille kauheesti. Ei sellaisia oo sopivaa sanoa ääneen, mut sanoin silti. Ja sit se tuli tänne ja otti mut syliin. Ja kaikki oli hyvin edes hetken. Mä vaan unohdin kaiken, itkin kaikki kyyneleet pois ja pidin tiukasti kiinni. Loppujen lopuks mä olin nukahtanut Laurin syliin meikit levinneinä kasvoille. Olin kuulemma puhunut unissanikin yöllä, kertonut jotain syvällisyyksiä rakkaudesta. Ei muistikuvia.
Kauheen ahdistuneet fiilikset ollut koko viikon. Ehkä rankin viikko koko vuonna. Puhuttiin me siitäkin eilen. Millekään ei vaan oikein tullut mitään lopputulosta, mut ehkä kaikki muuttuu itsestään. Toivottavasti.
Nyt mä istun kotona, juon kossukaakaota ja yritän järjestellä itselleni rahaa jostakin. Eiköhän sekin asia hoidu. Pakko hoitua.
Musiikki soi ja mulla on tyhjä olo. Ei se mitään. Viina pelastaa, sanoo juopot.
Kesä, tulevaisuus, kaikki.
Lauri sanoi tänään, ettei mun ulkonäkö täsmää mun luonteeseen. Mä kuulemma itken liikaa. No joo, pari kertaa päivässä ei ehkä oo ihan tervettä. Mut onneks mä en näytä siltä. Mä pystyn näyttämään onnelliselta, mä tahdon näyttää onnelliselta. Mä tahdon pitää mun omat asiat itselläni, en mä tahdo kertoa niistä kenellekään. Mun murheet on mun murheita.
Eilen mä jotenkin vaan sorruin ja puhuin Laurille kauheesti. Ei sellaisia oo sopivaa sanoa ääneen, mut sanoin silti. Ja sit se tuli tänne ja otti mut syliin. Ja kaikki oli hyvin edes hetken. Mä vaan unohdin kaiken, itkin kaikki kyyneleet pois ja pidin tiukasti kiinni. Loppujen lopuks mä olin nukahtanut Laurin syliin meikit levinneinä kasvoille. Olin kuulemma puhunut unissanikin yöllä, kertonut jotain syvällisyyksiä rakkaudesta. Ei muistikuvia.
Kauheen ahdistuneet fiilikset ollut koko viikon. Ehkä rankin viikko koko vuonna. Puhuttiin me siitäkin eilen. Millekään ei vaan oikein tullut mitään lopputulosta, mut ehkä kaikki muuttuu itsestään. Toivottavasti.
Nyt mä istun kotona, juon kossukaakaota ja yritän järjestellä itselleni rahaa jostakin. Eiköhän sekin asia hoidu. Pakko hoitua.
Musiikki soi ja mulla on tyhjä olo. Ei se mitään. Viina pelastaa, sanoo juopot.
Mitä jos meteoriitti tippuu päähäsi ennenkuin ehdit sanoa ne kaikkein tärkeimmät sanat?
En tiedä kuinka kauan jaksan tätä.
Huono päivä - hyvä päivä - kaks huonoa päivää - hyvä päivä - kolme huonoa päivää.
Onneks edes tänään on hyvä päivä. Otin koulusta omaa lomaa, en vaan jaksanu raahautua sinne. Nukuin pitkään, Lauri vieressäni. Joo. Yhdessä ollaan taas.
Mä olen aina nauranut on-off -suhteille ja nyt mä olen itse sellaisessa. Repii hermoja ihan kohtalaisesti. No, ei voi mitään. Ei jaksa tehdä mitään. Mä pärjään näin. Mun on pakko pärjätä näin.
Ei mulla mitään oikeaa asiaa ollut, tulin vain ilmoittamaan, että selvisin tähänkin päivään hengissä. Ihan jees itseasiassa. Ainakin hetkellisesti.
Huono päivä - hyvä päivä - kaks huonoa päivää - hyvä päivä - kolme huonoa päivää.
Onneks edes tänään on hyvä päivä. Otin koulusta omaa lomaa, en vaan jaksanu raahautua sinne. Nukuin pitkään, Lauri vieressäni. Joo. Yhdessä ollaan taas.
Mä olen aina nauranut on-off -suhteille ja nyt mä olen itse sellaisessa. Repii hermoja ihan kohtalaisesti. No, ei voi mitään. Ei jaksa tehdä mitään. Mä pärjään näin. Mun on pakko pärjätä näin.
Ei mulla mitään oikeaa asiaa ollut, tulin vain ilmoittamaan, että selvisin tähänkin päivään hengissä. Ihan jees itseasiassa. Ainakin hetkellisesti.
torstai 24. huhtikuuta 2014
Sometimes the only thing you can do is nothing
Mulla olis teille muutama neuvo.
Älkää ikinä tunteko mitään positiivista ketään kohtaan.
Älkää etenkään rakastako ketään.
Älkää luottako keneenkään.
Älkää odottako mitään keneltäkään.
Älkää edes poistuko kotoa.
Älkää ajatelko mitään tai ketään.
Olkaa vain tunteettomia ihmiskimpaleita vailla minkäänlaista elämää.
Silloin teitä ei satu.
Mun olis pitänyt tehdä just nimenomaan niin.
Ja lienee sanomattakin selvää, että mä en tehnyt.
Ja nyt se kostautuu.
Älkää ikinä tunteko mitään positiivista ketään kohtaan.
Älkää etenkään rakastako ketään.
Älkää luottako keneenkään.
Älkää odottako mitään keneltäkään.
Älkää edes poistuko kotoa.
Älkää ajatelko mitään tai ketään.
Olkaa vain tunteettomia ihmiskimpaleita vailla minkäänlaista elämää.
Silloin teitä ei satu.
Mun olis pitänyt tehdä just nimenomaan niin.
Ja lienee sanomattakin selvää, että mä en tehnyt.
Ja nyt se kostautuu.
Hyppää kyytiin ja kaikki on vielä mahdollista
"Kaikki on ihan hyvin, en mä vaan jaksa nähdä tänään."
Kolmas päivä peräkkäin. Kolmas vitun päivä. Kaikki on hyvin, mut silti viettää aikaansa kenen tahansa muun kanssa mielummin kuin mun.
Aneeminen äänen sävy, aivan kuin hän ei olisi läsnä. Kun kysyn, mitä hän on tehnyt viime päivinä, hän kertoo nukkuneensa. Silti autonsa seisoo kaiket päivät keskustassa. Just niin.
Mä en saa mitään irti, vaikka kuinka kyselen. Annan mahdollisuuden kertoa, annan mahdollisuuden sanoa jos jokin on huonosti, mut ei. Kysyn, että olenko mä tehnyt jotain väärin, mut ei. Lopulta mun hermot pettää.
"Mä meen kolmelta käymään pankissa ja sen jälkeen tuun teille. Ja sä olet kotona. Mä olen neljältä teillä ja katsokkin että oot siellä. Mä tahdon puhua."
Katkaisen puhelun ja annan olla. Neljältä mä selvitän kaiken. Painostan niin kauan, että saan jotain irti. Ei tää voi jatkua näin ikuisuuksia. Ei mun pää kestä enää.
Kolmas päivä peräkkäin. Kolmas vitun päivä. Kaikki on hyvin, mut silti viettää aikaansa kenen tahansa muun kanssa mielummin kuin mun.
Aneeminen äänen sävy, aivan kuin hän ei olisi läsnä. Kun kysyn, mitä hän on tehnyt viime päivinä, hän kertoo nukkuneensa. Silti autonsa seisoo kaiket päivät keskustassa. Just niin.
Mä en saa mitään irti, vaikka kuinka kyselen. Annan mahdollisuuden kertoa, annan mahdollisuuden sanoa jos jokin on huonosti, mut ei. Kysyn, että olenko mä tehnyt jotain väärin, mut ei. Lopulta mun hermot pettää.
"Mä meen kolmelta käymään pankissa ja sen jälkeen tuun teille. Ja sä olet kotona. Mä olen neljältä teillä ja katsokkin että oot siellä. Mä tahdon puhua."
Katkaisen puhelun ja annan olla. Neljältä mä selvitän kaiken. Painostan niin kauan, että saan jotain irti. Ei tää voi jatkua näin ikuisuuksia. Ei mun pää kestä enää.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Äiti on taas juhlatuulella
Missä sun äiti on? Miks et sä koskaan puhu sun äidistä? Jokaisella on äiti, kai sullakin on? Voitko sä kertoa sun äidistä?
Koko blogihistoriani ensimmäisessä tekstissäni kerron vanhempieni olevan naimisissa ja nyt vuosi sen jälkeen kaikki on toisin. Elämäni ensimmäiset reilu 17 vuotta minulla oli äiti ja sen jälkeen ei ollut. Tai onhan se siellä jossain, mutta ei se ole sama asia.
Elämäni ensimmäiset 17 vuotta äiti oli minulle tärkein ihminen maailmassa. Mutta en tuntenut häntä. En tiennyt hänen olevan sellainen, kuin hän todella on. Äidin kuuluu suojella pahalta, ei olla paha. Äidin kuuluu olla läsnä, eikä paeta. Äidin kuuluu laittaa lapset ensimmäiselle sijalle, eikä ketään muuta. Minun äitini ei ole sellainen. Minun äitini ei ole mitään, mitä äidin pitää olla.
Nyt äidilläni on uusi mies, uusi työ ja uusi koti. Äidilläni on tärkeämpiä asioita, joihin kiinnittää huomiota. Äidillä on tärkeämpiä ihmisiä, joista pitää huolta.
Mä ajattelin, etten kirjoita tätä tekstiä ollenkaan kovasta kysynnästä huolimatta, mutta tässä sitä nyt ollaan. On mulla äiti joo ja ehkä mun on aiheellista puhua siitä, kun asia tuntuu monia teistä vaivaavan. Siitä vain on jotenkin tosi vaikeaa kirjoittaa, en mä tiedä mitä mä sanoisin.
Koko blogihistoriani ensimmäisessä tekstissäni kerron vanhempieni olevan naimisissa ja nyt vuosi sen jälkeen kaikki on toisin. Elämäni ensimmäiset reilu 17 vuotta minulla oli äiti ja sen jälkeen ei ollut. Tai onhan se siellä jossain, mutta ei se ole sama asia.
Elämäni ensimmäiset 17 vuotta äiti oli minulle tärkein ihminen maailmassa. Mutta en tuntenut häntä. En tiennyt hänen olevan sellainen, kuin hän todella on. Äidin kuuluu suojella pahalta, ei olla paha. Äidin kuuluu olla läsnä, eikä paeta. Äidin kuuluu laittaa lapset ensimmäiselle sijalle, eikä ketään muuta. Minun äitini ei ole sellainen. Minun äitini ei ole mitään, mitä äidin pitää olla.
Nyt äidilläni on uusi mies, uusi työ ja uusi koti. Äidilläni on tärkeämpiä asioita, joihin kiinnittää huomiota. Äidillä on tärkeämpiä ihmisiä, joista pitää huolta.
samaan aikaan jossain toisaalla
anna halukkaiden kaulalle suudella
lasten huoneessa sängyn laidalla
kerron Valtterille äiti on taas juhlatuulella
eikä tänään enää kotiin ehdi halaamaan
ei tänäänkään
anna halukkaiden kaulalle suudella
lasten huoneessa sängyn laidalla
kerron Valtterille äiti on taas juhlatuulella
eikä tänään enää kotiin ehdi halaamaan
ei tänäänkään
(Vesterinen yhtyeineen - Äiti)
En osaa sanoa äidistä mitään muuta. En tahdo sanoa. Kysykää jos jotain tulee mieleen, vastaan jos osaan.
En osaa sanoa äidistä mitään muuta. En tahdo sanoa. Kysykää jos jotain tulee mieleen, vastaan jos osaan.
Mä en jaksa enää nousta putoamaan takaisin
Mä uskon, että jokainen ihminen tässä mun ympärillä sais masentuneen paperit, jos vain jaksais raahautua puhumaan asioista johonkin. Minä mukaan lukien. Kukaan ei kuitenkaan jaksa. Kaikki me ollaan samanlaisia. Tiedetään kaiken olevan huonosti, mutta esitetään vahvaa. Leikitään, ettei kukaan huomaa, jos ei puhu.
Lauri ei tahdo nähdä, on kuulemma liian väsynyt. Ja siltä hän nimenomaan kuulostikin. Olen jo jonkin aikaa huomannut hänen stressaavan asioista, mutta uskon myös jonkin muun olevan vialla. Tai kai se vain olen minä ja me. Me olemme se ongelma. Mutta ei hän tahdo päästää irti, aivan kuten en minäkään.
Puhuin Tommin kanssakin taas. Hänellä ja sillä naisella on kaikki hyvin, mutta stressaantuneelta hänkin kuulosti. Liikaa töitä, liian vähän vapaa-aikaa. Menneisyys painaa, eikä uni tule. Sellaistahan se tuntuu olevan meillä jokaisella.
Tänään miettiessäni jotain syvällisyyksiä, tulin pohtineeksi erästä asiaa blogiin liittyen. Minulle sanotaan täällä usein, ettei ymmärretä, miksi minä olen niin vihattu. No, nyt osaan ehkä selittää sen. Miettikäähän millainen kuva teillä on Sallasta. Ette kai pidä häntä kovinkaan mukavana ihmisenä, ettekä välttämättä tahtoisi olla hänen kaltaisensa ihmisen ystävä, vai? No, kuitenkin. Miettikääpä sitten, mihin te perustatte sen ajatuksen. Minun kirjoituksiini, eikö niin? Te olette kuulleet minulta millainen Salla on ja saaneet negatiivisen kuvan hänestä, eikö? No, ihmiset koulussa ovat kuulleet Sallalta asioita minusta ja muodostaneet sen negatiivisen kuvan sen perusteella. Minun asemani koulussa on sama, kuin Sallan asema blogissa. Ennakkoluuloihin perustuva. En siis sano Sallan olevan todellisuudessa mitään muuta, kuin olen täällä sanonut, mutta siis ymmärrättehän, mitä ajan takaa?
Loppuun vielä ihana kappale Pariisin Keväältä
https://www.youtube.com/watch?v=kx93IvyJr_Y
Pitelisit mua hetken,
Laulaisit laulun.
Mä en jaksa enää nousta
Putoamaan takaisin.
Edit:Kirjoitan luultavasti illalla äidistäni, kun sitä askissa toivottiin jokin aika sitten!
Joo ei onnistu. Ehkä huomenissa. Ehkä.
Lauri ei tahdo nähdä, on kuulemma liian väsynyt. Ja siltä hän nimenomaan kuulostikin. Olen jo jonkin aikaa huomannut hänen stressaavan asioista, mutta uskon myös jonkin muun olevan vialla. Tai kai se vain olen minä ja me. Me olemme se ongelma. Mutta ei hän tahdo päästää irti, aivan kuten en minäkään.
Puhuin Tommin kanssakin taas. Hänellä ja sillä naisella on kaikki hyvin, mutta stressaantuneelta hänkin kuulosti. Liikaa töitä, liian vähän vapaa-aikaa. Menneisyys painaa, eikä uni tule. Sellaistahan se tuntuu olevan meillä jokaisella.
Tänään miettiessäni jotain syvällisyyksiä, tulin pohtineeksi erästä asiaa blogiin liittyen. Minulle sanotaan täällä usein, ettei ymmärretä, miksi minä olen niin vihattu. No, nyt osaan ehkä selittää sen. Miettikäähän millainen kuva teillä on Sallasta. Ette kai pidä häntä kovinkaan mukavana ihmisenä, ettekä välttämättä tahtoisi olla hänen kaltaisensa ihmisen ystävä, vai? No, kuitenkin. Miettikääpä sitten, mihin te perustatte sen ajatuksen. Minun kirjoituksiini, eikö niin? Te olette kuulleet minulta millainen Salla on ja saaneet negatiivisen kuvan hänestä, eikö? No, ihmiset koulussa ovat kuulleet Sallalta asioita minusta ja muodostaneet sen negatiivisen kuvan sen perusteella. Minun asemani koulussa on sama, kuin Sallan asema blogissa. Ennakkoluuloihin perustuva. En siis sano Sallan olevan todellisuudessa mitään muuta, kuin olen täällä sanonut, mutta siis ymmärrättehän, mitä ajan takaa?
Loppuun vielä ihana kappale Pariisin Keväältä
https://www.youtube.com/watch?v=kx93IvyJr_Y
Pitelisit mua hetken,
Laulaisit laulun.
Mä en jaksa enää nousta
Putoamaan takaisin.
Edit:
Joo ei onnistu. Ehkä huomenissa. Ehkä.
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Olen yksin ja piiloon meen
Mä en taas oikein tiedä mitä sanoa. En oo kärryillä mistään, kukaan ei puhu mulle ja tunnen olevani vain häiriötekijä.
Laurin kanssa sopu taisi olla vain hetkellinen harha, ihan yhtä vihaiselta hän taas vaikutti puhelimessa ja päätyi lopulta lyömään luurin korvaan ilman mitään järkevää syytä. Nyt hänen puhelimensa on kiinni ja saa luvan ollakin. Kerran hän ei voi kertoa, mikä ongelma hänellä on, niin antaa olla.
Yllätyksekseni Tommi soitti minulle, kun olin koulussa. Kertoi samat jutut kuin viimeeksi humalassa soittaessaan, sanoin tietäväni jo ja se puhelu olikin sitten siinä. Hän vain tahtoi purkaa kaikki asiat jollekin, muttei sitten kuitenkaan ollut valmis kuuntelemaan, mitä minulla on sanottavana.
Nyt vain makaan yksin kotona, odotan josko Lauri soittaisi vielä tänään ja murehdin ihan liikaa. Ei ole mun onnenpäiväni tänään.
Laurin kanssa sopu taisi olla vain hetkellinen harha, ihan yhtä vihaiselta hän taas vaikutti puhelimessa ja päätyi lopulta lyömään luurin korvaan ilman mitään järkevää syytä. Nyt hänen puhelimensa on kiinni ja saa luvan ollakin. Kerran hän ei voi kertoa, mikä ongelma hänellä on, niin antaa olla.
Yllätyksekseni Tommi soitti minulle, kun olin koulussa. Kertoi samat jutut kuin viimeeksi humalassa soittaessaan, sanoin tietäväni jo ja se puhelu olikin sitten siinä. Hän vain tahtoi purkaa kaikki asiat jollekin, muttei sitten kuitenkaan ollut valmis kuuntelemaan, mitä minulla on sanottavana.
Nyt vain makaan yksin kotona, odotan josko Lauri soittaisi vielä tänään ja murehdin ihan liikaa. Ei ole mun onnenpäiväni tänään.
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Silloin lupasin mä niin, tulen hevosella Helsinkiin [lukijatapaaminen!]
Tästä päivästä eteen päin Ada on hieman vähemmän Ada ja hieman enemmän minä. Tämä on se päivä, kun Adan maskiin tulee suuri särö ja minä paljastun taas enemmän. Päätin luottaa hyvän olemassa oloon ja sovin lukijatapaamisen tälle päivälle kello seitsemäksi ja voin sanoa, että kannatti luottaa!
Sain jokin aika sitten sähköpostia, jossa kerrottiin, että minut olisi mukavaa tavata. Ja jostain kumman syystä kiinnostuin heti. Aloin harkita maskin riisumista. Aloin harkita, voisinko todella astua lavalle omana itsenäni ilman naamaria, ilman anonyymiyttä. Ensin pelkäsin liikaa. Päätin, ettei se voisi koskaan onnistua. En koskaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä. Mutta muutaman viestin vaihdon jälkeen päätin, että tässä on se ihminen. Hän on se, jolle tahdon kasvoni näyttää. En tiedä miksi, mutta luotto oli miltei sata prosenttinen ja olin tosi innoissani.
Tänään seitsemältä kävelin sisään paikalliseen huoltoasemaan, ostin kahvin ja istuin pöytään. Ja hetkeä myöhemmin sisään kävelee oikein mukavan näköinen nuori nainen pinkissä hupparissaan ja istuu pöytääni. Muutaman tunnin puhuimme ja olisin voinut jatkaa juttua vaikka loputtomiin. Kertaakaan en kokenut oloani epämukavaksi, enkä kertaakaan pelännyt henkilöllisyyteni leviävän kenenkään muun tietoon.
Oikeaa nimeäni en kertonut missään vaiheessa, kuten en myöskään Tommin, Laurin tai Sallan nimeä. Sain pysyä juuri niin anonyyminä kuin tahdoin. Hän luotti minuun ja minä luotin häneen. Kerrankin minusta tuntui, että joku kuunteli ja oli kiinnostunut. Kerrankin minusta ei keskeytetty jokaisen lauseen kohdalla, eikä jutuilleni naurettu ivallisesti. Kerrankin sain olla juuri se, joka olen, vaikkakin toisella nimellä.
En osaa sanoin kuvailla, kuinka paljon tuo tapaaminen piristi minua. Tällä hetkellä istun sängylläni ja kirjoitan tätä tekstiä hymy kasvoillani. Joku ihan oikeasti tuli tänne minun takiani. Tuli tänne, jotta saisi puhua minulle. Kuunnella minun juttujani. Ja se joku oli vielä ihan mahtava tyyppi!
Tiedän, että sinäkin luet tätä, joten kiitos vielä ihan hirmuisesti! ♥
Sain jokin aika sitten sähköpostia, jossa kerrottiin, että minut olisi mukavaa tavata. Ja jostain kumman syystä kiinnostuin heti. Aloin harkita maskin riisumista. Aloin harkita, voisinko todella astua lavalle omana itsenäni ilman naamaria, ilman anonyymiyttä. Ensin pelkäsin liikaa. Päätin, ettei se voisi koskaan onnistua. En koskaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä. Mutta muutaman viestin vaihdon jälkeen päätin, että tässä on se ihminen. Hän on se, jolle tahdon kasvoni näyttää. En tiedä miksi, mutta luotto oli miltei sata prosenttinen ja olin tosi innoissani.
Tänään seitsemältä kävelin sisään paikalliseen huoltoasemaan, ostin kahvin ja istuin pöytään. Ja hetkeä myöhemmin sisään kävelee oikein mukavan näköinen nuori nainen pinkissä hupparissaan ja istuu pöytääni. Muutaman tunnin puhuimme ja olisin voinut jatkaa juttua vaikka loputtomiin. Kertaakaan en kokenut oloani epämukavaksi, enkä kertaakaan pelännyt henkilöllisyyteni leviävän kenenkään muun tietoon.
Oikeaa nimeäni en kertonut missään vaiheessa, kuten en myöskään Tommin, Laurin tai Sallan nimeä. Sain pysyä juuri niin anonyyminä kuin tahdoin. Hän luotti minuun ja minä luotin häneen. Kerrankin minusta tuntui, että joku kuunteli ja oli kiinnostunut. Kerrankin minusta ei keskeytetty jokaisen lauseen kohdalla, eikä jutuilleni naurettu ivallisesti. Kerrankin sain olla juuri se, joka olen, vaikkakin toisella nimellä.
En osaa sanoin kuvailla, kuinka paljon tuo tapaaminen piristi minua. Tällä hetkellä istun sängylläni ja kirjoitan tätä tekstiä hymy kasvoillani. Joku ihan oikeasti tuli tänne minun takiani. Tuli tänne, jotta saisi puhua minulle. Kuunnella minun juttujani. Ja se joku oli vielä ihan mahtava tyyppi!
Tiedän, että sinäkin luet tätä, joten kiitos vielä ihan hirmuisesti! ♥
Ei lupaukset paljon auta, kun on tämä taakka
En mä enää tiedä. Mä en tiedä yhtään mitään. Mikään ei tunnu miltään, mikään ei ole mitään.
Saimme kyllä Laurin kanssa sovun aikaiseksi, mutta ei mikään ole niin kuin silloin, kun kaikki oli oikeasti hyvin. Nyt kaikki ei ole oikeasti hyvin. Molempia ärsyttää jokin piirre toisessa, mutta sitä ei sanota ääneen. Ei haluta räjäyttää pommia uudelleen. Tyydytään siihen, mitä saadaan.
Saattaa kulua tunteja, kun kumpikaan ei sano mitään. Istutaan vain sohvalla, pidetään toisiamme kädestä ja tuijotetaan alati vaihtuvaa ohjelmaa televisiosta. Lopulta automaattinen ajastin sammuttaa tv:n, mutta hiljaisuus jatkuu silti. Piinaavana, ahdistavana. Kummallakaan ei ole mitään sanottavaa. Pusun kautta siirrytään makuuhuoneeseen. Kumpikaan ei sano mitään. Kaikki tapahtuu automaattisesti, totutun kaavan mukaan. Tehdään paljon, muttei tehdä mitään. Neljä seinää painaa meitä kasaan. Puristaa rintaa ja hajottaa meitä.
Hymyillään tyhjää hymyä, leikitään kaiken olevan hyvin. Minigrip -pussi pöydällä muistuttaa, ettei kaikki tosiaan ole hyvin. Minä sanon muutaman sanan ja lähden, hän avaa pussin ja polttaa itsensä pois tästä todellisuudesta. En tahdo ajatella, en tahdo tietää.
Avaan kotioven, astun sisään ja heti suljettuani oven, romahdan lattialle. Mua sattuu. Rintaa puristaa niin, ettei henki meinaa kulkea. Ei tästä tuu yhtään mitään. Ei tää voi jatkua näin. Mut mä olen liian heikko muuttaakseni asioita. Tää toimii näin ihan tarpeeksi hyvin. Näin mun ei tarvitse ponnistella asioiden eteen. Mä voin olla sekaisin kaikessa rauhassa, kun kukaan ei valita siitä mulle. Mä voin olla sekaisin, koska kukaan ei välitä.
Saimme kyllä Laurin kanssa sovun aikaiseksi, mutta ei mikään ole niin kuin silloin, kun kaikki oli oikeasti hyvin. Nyt kaikki ei ole oikeasti hyvin. Molempia ärsyttää jokin piirre toisessa, mutta sitä ei sanota ääneen. Ei haluta räjäyttää pommia uudelleen. Tyydytään siihen, mitä saadaan.
Saattaa kulua tunteja, kun kumpikaan ei sano mitään. Istutaan vain sohvalla, pidetään toisiamme kädestä ja tuijotetaan alati vaihtuvaa ohjelmaa televisiosta. Lopulta automaattinen ajastin sammuttaa tv:n, mutta hiljaisuus jatkuu silti. Piinaavana, ahdistavana. Kummallakaan ei ole mitään sanottavaa. Pusun kautta siirrytään makuuhuoneeseen. Kumpikaan ei sano mitään. Kaikki tapahtuu automaattisesti, totutun kaavan mukaan. Tehdään paljon, muttei tehdä mitään. Neljä seinää painaa meitä kasaan. Puristaa rintaa ja hajottaa meitä.
Hymyillään tyhjää hymyä, leikitään kaiken olevan hyvin. Minigrip -pussi pöydällä muistuttaa, ettei kaikki tosiaan ole hyvin. Minä sanon muutaman sanan ja lähden, hän avaa pussin ja polttaa itsensä pois tästä todellisuudesta. En tahdo ajatella, en tahdo tietää.
Avaan kotioven, astun sisään ja heti suljettuani oven, romahdan lattialle. Mua sattuu. Rintaa puristaa niin, ettei henki meinaa kulkea. Ei tästä tuu yhtään mitään. Ei tää voi jatkua näin. Mut mä olen liian heikko muuttaakseni asioita. Tää toimii näin ihan tarpeeksi hyvin. Näin mun ei tarvitse ponnistella asioiden eteen. Mä voin olla sekaisin kaikessa rauhassa, kun kukaan ei valita siitä mulle. Mä voin olla sekaisin, koska kukaan ei välitä.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Kuinka monta kertaa?
Kiirettä, kiirettä. Riitoja, huutoa, itkua. Sopu, tappelua tyhmistä asioista. Räjähdin eilen enemmän kuin ikinä kenellekään. Kaduttaa, mutta toisaalta tunnen itseni vahvemmaksi. Tunnen, että ehkä minua arvostetaan nyt hieman enemmän.
Tommin kanssa kaikki on jees ja Tommilla kaikki on jees. Sillä saralla olen onnellinen.
Nyt suuntaan Laurille puhumaan asioita selväksi ja toivon todella kaiken muuttuvan tällä kerralla ihan oikeasti. Ja jos ei, niin tämä taitaa nyt olla se oikeasti viimeinen yritys...
Palataan huomenna pidemmän postauksen merkeissä ja päivitystä luultavasti myös lukijatapaamisesta tulossa!
Tommin kanssa kaikki on jees ja Tommilla kaikki on jees. Sillä saralla olen onnellinen.
Nyt suuntaan Laurille puhumaan asioita selväksi ja toivon todella kaiken muuttuvan tällä kerralla ihan oikeasti. Ja jos ei, niin tämä taitaa nyt olla se oikeasti viimeinen yritys...
Palataan huomenna pidemmän postauksen merkeissä ja päivitystä luultavasti myös lukijatapaamisesta tulossa!
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Me vaan unelmoidaan, että jonain päivänä vielä kaikki muuttuu
"Laurin kanssa spesiaaleja suunnitelmia", hahaha. Olishan mun pitänyt arvata, että kerrankin kun mä innostun jostain, niin ei siitä tule yhtään mitään.
"En mä jaksa tänään."
Haistakoon paskan. Miks pitää luvata, jos ei kuitenkaan voi pitää sitä lupaustaan? Maatkoon kotonaan tai juoskoon kavereidensa kanssa baareissa, ihan sama. Mua ei vaan kiinnosta enää. Saa luvan ottaa yhteyttä sitten, kun jaksaa. Mä en jaksa.
Mä ehdin meikata ja laittaa itseni valmiiks ja sitten herra vaan sanoo, ettei jaksa ja katkaisee puhelun. Luoja että mua turhauttaa!
Huomenna mä lupasin nähdä Tommia, jos siitä tulee jotain, joten saa Lauri olla huomisen yksin. Ja maanantaina mulla on tää lukijatapaaminen, joten silloinkaan en ehdi tai vaikka ehtisin, en "jaksa", ihan vaan vittuillakseni. Kerran hän leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, minä teen niin myös.
Juuri kun aamulla hehkutin teille suunnitelmistani ja kiireisestä lomasta... Mä vaan makasin koko päivän kotona.
"En mä jaksa tänään."
Haistakoon paskan. Miks pitää luvata, jos ei kuitenkaan voi pitää sitä lupaustaan? Maatkoon kotonaan tai juoskoon kavereidensa kanssa baareissa, ihan sama. Mua ei vaan kiinnosta enää. Saa luvan ottaa yhteyttä sitten, kun jaksaa. Mä en jaksa.
Mä ehdin meikata ja laittaa itseni valmiiks ja sitten herra vaan sanoo, ettei jaksa ja katkaisee puhelun. Luoja että mua turhauttaa!
Huomenna mä lupasin nähdä Tommia, jos siitä tulee jotain, joten saa Lauri olla huomisen yksin. Ja maanantaina mulla on tää lukijatapaaminen, joten silloinkaan en ehdi tai vaikka ehtisin, en "jaksa", ihan vaan vittuillakseni. Kerran hän leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, minä teen niin myös.
Juuri kun aamulla hehkutin teille suunnitelmistani ja kiireisestä lomasta... Mä vaan makasin koko päivän kotona.
Vielä joku päivä tiedän, mikä tarkoitus on minun elämällä
Adalla on nyt sitten kik messenger. Hetken päähänpistosta ja osittain sen maanantaisen tapaamiseni takia latasin tuon sovelluksen vihdoin ja minulle voi nyt laittaa viestiä ihan ns. reaaliajassa. Vastailu saattaa tosin sielläkin olla hidasta, koska laitoin ilmoitukset pois päältä, mutta tsekkailen sitä kyllä useammin kuin blogia.
Käyttäjätunnukseni on siis AdaAmalian , joten laittakaahan ihmeessä viestiä, jos tahdotte jutella!
Sain sittenkin nukuttua viimeyönä vähäsen. Heräsin juuri äsken ja nyt olo on ihan hyvä. Tänään minun olisi tarkoitus nähdä Lauria ja mennä ehkäpä käymään Tommin työpaikalla.
Olen ihan innoissani, kun minulla kerrankin on suunnitelmia monelle päivälle peräkkäin. Alkuviikosta postauksia tulee luultavasti tiheämmin ja järkevämmällä sisällöllä, kun kerrankin olen tehnyt jotakin. Lukijatapaamisesta kirjoitan ainakin, mikäli se onnistuu ja luultavasti myös tästä päivästä on tulossa teksti, jos teemme Laurin kanssa jotain spesiaalia, niin kuin suunnittelimme.
Nyt täytyy mennä, palataan myöhemmin!
Käyttäjätunnukseni on siis AdaAmalian , joten laittakaahan ihmeessä viestiä, jos tahdotte jutella!
Sain sittenkin nukuttua viimeyönä vähäsen. Heräsin juuri äsken ja nyt olo on ihan hyvä. Tänään minun olisi tarkoitus nähdä Lauria ja mennä ehkäpä käymään Tommin työpaikalla.
Olen ihan innoissani, kun minulla kerrankin on suunnitelmia monelle päivälle peräkkäin. Alkuviikosta postauksia tulee luultavasti tiheämmin ja järkevämmällä sisällöllä, kun kerrankin olen tehnyt jotakin. Lukijatapaamisesta kirjoitan ainakin, mikäli se onnistuu ja luultavasti myös tästä päivästä on tulossa teksti, jos teemme Laurin kanssa jotain spesiaalia, niin kuin suunnittelimme.
Nyt täytyy mennä, palataan myöhemmin!
A sad soul is always up past midnight
Siinä tais olla mun yöunet. Vartin painajainen, herään omaan itkuun ja nousen ylös. Istun vesipullon kanssa peilin edessä ja itken vieläkin. Mua väsyttää.
Mut mä olen niin onnellinen Tommin puolesta.
Me puhuimme puhelimessa melkein kaksi tuntia just ennen kuin kävin nukkumaan ja varmasti puolet siitä ajasta minä itkin ja hymyilin yksin. Jutut menivät niin syvällisiksi, että tunteet tulivat pintaan, eikä kyyneleitä voinut estää. Nämä ovat vaikeita asioita minulle vieläkin. En osaa käsitellä menneisyyttä ja kaikki asiat purkautuvat ulos hillittömänä itkuna.
Olen niin onnellinen, että Tommi on vihdoin jatkanut eteen päin. Kirjoitin hänelle puhelun jälkeen vielä pitkän viestinkin ja äh. Pakahdun onnesta, rakkaudesta ja samalla minulla on todella haikea olo. Jotenkin olen kokoajan ajatellut, että kun hän on nyt sinkku, niin ehkä vielä joskus... Mutta nyt kun hän on varattu, niin äh. Mitä jos hän perustaa perheen nyt? Sitten en enää koskaan... Mutta se olisi niin mahtavaa. Itkisin onnesta, kun näkisin Tommin työntämässä vaunuja. Itkisin onnesta, kun hän istuisi baarissa sormus sormessaan.
Sekavat fiilikset.
Laurin kanssa puhuin äsken. Soitin hänelle ja kerroin painajaisesta. Itkin vähän aikaa ja hän lohdutti. Lupasi tulla illalla ja ottaa minut kainaloon. Lupasi silittää tukkaani niin kauan, että nukahdan. Lupasi pitää huolta minusta.
Miks mä oon tällainen? Miks mä kirjoitan niin kauniita sanoja Tommista, miks mä elättelen toiveita? Kyllä mä ihan oikeasti rakastan Lauria. En mä vaihtais Lauria Tommiin, vaikka voisin. En vaan haluais. Lauria mä haluan, Tommin kanssa meillä on yhteinen sielu.
En jaksa miettiä enää. Käyn näitä asioita kokoajan läpi päässäni, mulla ei oo vuoteen ollut mielessä mitään muuta. Ja nyt kello on puoli kolme yöllä ja mä vaan mietin, enkä saa nukuttua.
Ehkä mä vaikka tiskaan tai teen jotain hyödyllistä kerrankin.
Mä muuten tapaan maanantaina erään lukijan, luulisin. Otan riskin. Mun anonyymiys alkaa murtua, mut minkäs teet. Hullua.
Mut mä olen niin onnellinen Tommin puolesta.
Me puhuimme puhelimessa melkein kaksi tuntia just ennen kuin kävin nukkumaan ja varmasti puolet siitä ajasta minä itkin ja hymyilin yksin. Jutut menivät niin syvällisiksi, että tunteet tulivat pintaan, eikä kyyneleitä voinut estää. Nämä ovat vaikeita asioita minulle vieläkin. En osaa käsitellä menneisyyttä ja kaikki asiat purkautuvat ulos hillittömänä itkuna.
Olen niin onnellinen, että Tommi on vihdoin jatkanut eteen päin. Kirjoitin hänelle puhelun jälkeen vielä pitkän viestinkin ja äh. Pakahdun onnesta, rakkaudesta ja samalla minulla on todella haikea olo. Jotenkin olen kokoajan ajatellut, että kun hän on nyt sinkku, niin ehkä vielä joskus... Mutta nyt kun hän on varattu, niin äh. Mitä jos hän perustaa perheen nyt? Sitten en enää koskaan... Mutta se olisi niin mahtavaa. Itkisin onnesta, kun näkisin Tommin työntämässä vaunuja. Itkisin onnesta, kun hän istuisi baarissa sormus sormessaan.
Sekavat fiilikset.
Laurin kanssa puhuin äsken. Soitin hänelle ja kerroin painajaisesta. Itkin vähän aikaa ja hän lohdutti. Lupasi tulla illalla ja ottaa minut kainaloon. Lupasi silittää tukkaani niin kauan, että nukahdan. Lupasi pitää huolta minusta.
Miks mä oon tällainen? Miks mä kirjoitan niin kauniita sanoja Tommista, miks mä elättelen toiveita? Kyllä mä ihan oikeasti rakastan Lauria. En mä vaihtais Lauria Tommiin, vaikka voisin. En vaan haluais. Lauria mä haluan, Tommin kanssa meillä on yhteinen sielu.
En jaksa miettiä enää. Käyn näitä asioita kokoajan läpi päässäni, mulla ei oo vuoteen ollut mielessä mitään muuta. Ja nyt kello on puoli kolme yöllä ja mä vaan mietin, enkä saa nukuttua.
Ehkä mä vaikka tiskaan tai teen jotain hyödyllistä kerrankin.
Mä muuten tapaan maanantaina erään lukijan, luulisin. Otan riskin. Mun anonyymiys alkaa murtua, mut minkäs teet. Hullua.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Pian täällä ei olla mekään
Mä arvasin, että mä tahdon kirjoittaa heti kun kalja alkaa nousta hattuun. Ja nyt niin sitten kävi. Jotenkin mä vaan olen tuijottanut tätä näyttöä monta minuuttia, enkä saa mitään aikaan. Mä tiedän mitä mä tunnen, mutten saa sitä sanoiksi.
Mä oon viime aikoina ollu ihan kauheen sekaisin. Jotenkin aina kun mä katson itseäni peilistä, mä tuun ihan kauheen surulliseks. Mä en tykkää peileistä. Mutta jotenkin sairaalla tavalla mä silti olen ylpeä siitä peilikuvasta, jonka mä itse olen saanut aikaan. Kalpea iho, tukka takussa ja kuolleen näköiset silmät. Kädet mustelmilla ja kuiva iho. Mä olen ylpeä siitä, että mä näytän ulospäin just siltä, mitä mä olen sisältä. Kuolleelta.
"Ehkä jos mä näytän tarpeeks kuolleelta, joku tajuaa että mä haluan kuolla, ja tappaa mut."
En mä oikeesti silti tahtois kuolla. En mä oikeesti.
Enkä mä oikeesti oo kuollut sisältä. Oon mä ihan onnellinenkin välillä. Niin kuin esimerkiks nyt. Mä olen ihan onnellinen. Mut silti mä selaan netistä surullisia kuvia ja itken. Luen vanhoja tekstejäni blogista ja itken. Mut silti mä olen ihan onnellinen siitä, mitä mulla on nyt. Menneet asiat vaan ahdistaa. Tulevaisuus ahdistaa. Ja jotenkin oudolla tavalla koko blogi ahdistaa. Mulla on jatkuvasti pelko siitä, että mä puhun yksin. Pelko siitä, että te kyllästytte ja lähdette pois. Vaikka minulla ei ole mitään syytä siihen, niin pelkään silti. Minulla on paineita tuottaa hyvää sisältöä, tiedättehän.
Mä tiedän, että mä voisin olla onnellinen jossain muualla. Mä voisin olla onnellinen, jos mä voisin vaan lähteä ja ottaa mukaani vain Laurin ja Tommin. Tiedän kuitenkin, että se on mahdottomuus. Kuuntelen Pariisin Kevään Matkalla etelään -biisiä kerta toisensa jälkeen ja haaveilen. Ne haaveet pitää mut elossa.
Maailma pyörii, päässä heittää. Hups.
Me ollaan kohta oltu vuosi yhdessä Laurin kanssa. Ei nyt varsinaisesti seurusteltu, mutta harrastettu seksiä ja niin edelleen. Tunnettu vuosi. Tapailtu vuosi. Tai jotain.
Tommin kanssa meidän "vuosipäivä" meni jo. Vuodessa mun elämään on tullut kaks uutta ihmistä ja kaikki vanhat on lähteneet samalla oven avauksella. Ihan hyvä niin. Kaksnaamaisia paskoja suurin osa.
Jos rehellisiä ollaan, mä olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni. Mä uskon, että jossain vaiheessa mä olen niin sinut kaiken kanssa, että mä vaan heitän blogin etusivulle kuvan itsestäni. Kuvan siitä Adasta, joka täällä ruudun takana oikeasti kirjoittaa. Jonain päivänä vielä. Se on haaveeni. On haaveeni antaa kasvot kaikelle tälle. Mutta ei täällä. Ei tässä kaupungissa. Jossain muualla, joskus muulloin.
Niin sinut mä kuitenkin olen tän kaiken kanssa, että mä aion tavata muutaman lukijan tässä lähiaikoina. Mä luotan ja mä riskeeraan koko anonyymiyteni ja tapaan heidät. Mä vaan yksinkertaisesti olen niin otettu siitä, että joku oikeasti tahtoo tavata mut, että tottakai mä suostun. Ei mulla oo oikeestaan mitään menetettävää. Kerran täällä vaan eletään. Ja jos kuollaan niin kuollaan. Jos menetetään maine niin menetetään. Ja sitä paitsi, mun maine meni jo aikoja sitten.
Mä oon aina ollut tällainen. Hälläväliä, ihan sama. Niin mä sanon aina. Jos mua sattuu käteen, mä sanon "ei se ollu kun käsi, ihan sama". Jos multa lähtee puolet hiuksista päästä, mä sanon "ei ne ollu kun hiuksia, ihan sama". En mä jaksa välittää mistään. Elämä sujuu paljon paremmin näin. Vaikka mä kyllä toisinaan otan stressiä ihan turhistakin asioista. Mut kyllä mä silti mietin yleensä, että ihan sama.
Joo, nyt alkaa mennä jo niin syvälliseks, että antaa olla. Tulin vaan sanomaan, että rakastan teitä ♥ Rakastan kaikkea just nyt ♥
Laittakaahan rakkaat mulle kommenttia, sähköpostia, ask.fm -kysymyksiä, mitä vain. Ne piristää mua. Ja ne antaa mulle mahdollisuuden piristää teitä. Voin mä kirjeitäkin lähettää, jos joku tahtoo. Ootte ihania ♥
Mä oon viime aikoina ollu ihan kauheen sekaisin. Jotenkin aina kun mä katson itseäni peilistä, mä tuun ihan kauheen surulliseks. Mä en tykkää peileistä. Mutta jotenkin sairaalla tavalla mä silti olen ylpeä siitä peilikuvasta, jonka mä itse olen saanut aikaan. Kalpea iho, tukka takussa ja kuolleen näköiset silmät. Kädet mustelmilla ja kuiva iho. Mä olen ylpeä siitä, että mä näytän ulospäin just siltä, mitä mä olen sisältä. Kuolleelta.
"Ehkä jos mä näytän tarpeeks kuolleelta, joku tajuaa että mä haluan kuolla, ja tappaa mut."
En mä oikeesti silti tahtois kuolla. En mä oikeesti.
Enkä mä oikeesti oo kuollut sisältä. Oon mä ihan onnellinenkin välillä. Niin kuin esimerkiks nyt. Mä olen ihan onnellinen. Mut silti mä selaan netistä surullisia kuvia ja itken. Luen vanhoja tekstejäni blogista ja itken. Mut silti mä olen ihan onnellinen siitä, mitä mulla on nyt. Menneet asiat vaan ahdistaa. Tulevaisuus ahdistaa. Ja jotenkin oudolla tavalla koko blogi ahdistaa. Mulla on jatkuvasti pelko siitä, että mä puhun yksin. Pelko siitä, että te kyllästytte ja lähdette pois. Vaikka minulla ei ole mitään syytä siihen, niin pelkään silti. Minulla on paineita tuottaa hyvää sisältöä, tiedättehän.
Mä tiedän, että mä voisin olla onnellinen jossain muualla. Mä voisin olla onnellinen, jos mä voisin vaan lähteä ja ottaa mukaani vain Laurin ja Tommin. Tiedän kuitenkin, että se on mahdottomuus. Kuuntelen Pariisin Kevään Matkalla etelään -biisiä kerta toisensa jälkeen ja haaveilen. Ne haaveet pitää mut elossa.
Maailma pyörii, päässä heittää. Hups.
Me ollaan kohta oltu vuosi yhdessä Laurin kanssa. Ei nyt varsinaisesti seurusteltu, mutta harrastettu seksiä ja niin edelleen. Tunnettu vuosi. Tapailtu vuosi. Tai jotain.
Tommin kanssa meidän "vuosipäivä" meni jo. Vuodessa mun elämään on tullut kaks uutta ihmistä ja kaikki vanhat on lähteneet samalla oven avauksella. Ihan hyvä niin. Kaksnaamaisia paskoja suurin osa.
Jos rehellisiä ollaan, mä olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni. Mä uskon, että jossain vaiheessa mä olen niin sinut kaiken kanssa, että mä vaan heitän blogin etusivulle kuvan itsestäni. Kuvan siitä Adasta, joka täällä ruudun takana oikeasti kirjoittaa. Jonain päivänä vielä. Se on haaveeni. On haaveeni antaa kasvot kaikelle tälle. Mutta ei täällä. Ei tässä kaupungissa. Jossain muualla, joskus muulloin.
Niin sinut mä kuitenkin olen tän kaiken kanssa, että mä aion tavata muutaman lukijan tässä lähiaikoina. Mä luotan ja mä riskeeraan koko anonyymiyteni ja tapaan heidät. Mä vaan yksinkertaisesti olen niin otettu siitä, että joku oikeasti tahtoo tavata mut, että tottakai mä suostun. Ei mulla oo oikeestaan mitään menetettävää. Kerran täällä vaan eletään. Ja jos kuollaan niin kuollaan. Jos menetetään maine niin menetetään. Ja sitä paitsi, mun maine meni jo aikoja sitten.
Mä oon aina ollut tällainen. Hälläväliä, ihan sama. Niin mä sanon aina. Jos mua sattuu käteen, mä sanon "ei se ollu kun käsi, ihan sama". Jos multa lähtee puolet hiuksista päästä, mä sanon "ei ne ollu kun hiuksia, ihan sama". En mä jaksa välittää mistään. Elämä sujuu paljon paremmin näin. Vaikka mä kyllä toisinaan otan stressiä ihan turhistakin asioista. Mut kyllä mä silti mietin yleensä, että ihan sama.
Joo, nyt alkaa mennä jo niin syvälliseks, että antaa olla. Tulin vaan sanomaan, että rakastan teitä ♥ Rakastan kaikkea just nyt ♥
Laittakaahan rakkaat mulle kommenttia, sähköpostia, ask.fm -kysymyksiä, mitä vain. Ne piristää mua. Ja ne antaa mulle mahdollisuuden piristää teitä. Voin mä kirjeitäkin lähettää, jos joku tahtoo. Ootte ihania ♥
Sinäkö sen määräät mikä tääl on oikeet tai väärää
Pitkäperjantai, parkkipaikalla kaks autoa ja molemmat viereisestä rapusta. Naapurit poissa.
Mä käännän volumen kaakkoon ja valitsen mun lempibiisejä soittolistalle.
Käytän aikaa meikkaamiseen ja laitan hiukset hyvin.
Puen parhaat päälle ja laitan korkkarit jalkaan.
Avaan kaljan ja istun sohvalle. Nostan jalat pöydälle ja otan kunnon kulauksen.
Ja mä teen tän kaiken ihan vain sen takia, että mä voin.
Pysykäähän linjoilla, myöhemmin saattaa tulla fiiliksiä päivitellä aitoja tunteita, joita känni tuo mieleen.
Tai sit mä vaan nautin elämästä. Mulla on nyt just kaikki ihan helvetin hyvin. Ja mä nautin olla yksin kotona. Se on harvinaista se.
Mä käännän volumen kaakkoon ja valitsen mun lempibiisejä soittolistalle.
Käytän aikaa meikkaamiseen ja laitan hiukset hyvin.
Puen parhaat päälle ja laitan korkkarit jalkaan.
Avaan kaljan ja istun sohvalle. Nostan jalat pöydälle ja otan kunnon kulauksen.
Ja mä teen tän kaiken ihan vain sen takia, että mä voin.
Pysykäähän linjoilla, myöhemmin saattaa tulla fiiliksiä päivitellä aitoja tunteita, joita känni tuo mieleen.
Tai sit mä vaan nautin elämästä. Mulla on nyt just kaikki ihan helvetin hyvin. Ja mä nautin olla yksin kotona. Se on harvinaista se.
Ehkä kaikki on turhan tavallista
Hyvää pääsiäistä jokaiselle!
Hirveen uuvuttavia nää pyhäpäivät. Missään ei oo ketään, kaikki paikat on kiinni ja täytyy vaan olla kotona. Ei jaksa ulkoillakaan, laiska kun olen. Tai ehkä se vaan johtuu siitä, että sitä ylimääräistä energiaa ei tosiaan ole kulutettavaksi.
Laurikin taitaa olla yksi niistä, jotka pakenevat sukulaisten luo viettämään pyhiä, kun ei hänestäkään ole kuulunut. Ehkä hän jossakin vaiheessa soittaa. Tai ehkä minun pitäisi soittaa hänelle.
Kaikki energiat vain tuntuvat olevan poissa. Kaikki on kyllä ihan hyvin, mutta jokainen raaja tuntuu painavan vähintään sata kiloa. Ehkä mä olen tulossa kipeäksi... Tai jotain.
Tämän päivän olen kuluttanut, noh, rehellisesti sanottuna tekemättä mitään. Olen maannut sängyssä, tuijottanut kattoa ja kävellyt kerran jääkaappille toteamaan valon olevan yhä paikallaan. Niin joo ja olen jutellut Tommin puhelinvastaajalle muutaman minuutin. Muutaman minuutin liikaa. Ei mulla tosissaan mitään asiaa ollut, kunhan juttelin johonkin, ettei pää ala rakoilla. Sitä kautta saan jutuilleni ehkä edes joskus vastauksen, kun eivät nuo seinät turhan usein juttele takaisin. Ehkä ihan hyvä niin, sitten kun ne alkavat vastailla, hankkiudun hoitoon.
Ei mulla teillekään ollut tänään mitään erikoista. Väsymystä ja pääsiäistä, mitäpä muuta sitä ihminen tarvitseekaan... Paitsi siideri maistuisi, muttei se Tommi tosiaan vastaa.
Hirveen uuvuttavia nää pyhäpäivät. Missään ei oo ketään, kaikki paikat on kiinni ja täytyy vaan olla kotona. Ei jaksa ulkoillakaan, laiska kun olen. Tai ehkä se vaan johtuu siitä, että sitä ylimääräistä energiaa ei tosiaan ole kulutettavaksi.
Laurikin taitaa olla yksi niistä, jotka pakenevat sukulaisten luo viettämään pyhiä, kun ei hänestäkään ole kuulunut. Ehkä hän jossakin vaiheessa soittaa. Tai ehkä minun pitäisi soittaa hänelle.
Kaikki energiat vain tuntuvat olevan poissa. Kaikki on kyllä ihan hyvin, mutta jokainen raaja tuntuu painavan vähintään sata kiloa. Ehkä mä olen tulossa kipeäksi... Tai jotain.
Tämän päivän olen kuluttanut, noh, rehellisesti sanottuna tekemättä mitään. Olen maannut sängyssä, tuijottanut kattoa ja kävellyt kerran jääkaappille toteamaan valon olevan yhä paikallaan. Niin joo ja olen jutellut Tommin puhelinvastaajalle muutaman minuutin. Muutaman minuutin liikaa. Ei mulla tosissaan mitään asiaa ollut, kunhan juttelin johonkin, ettei pää ala rakoilla. Sitä kautta saan jutuilleni ehkä edes joskus vastauksen, kun eivät nuo seinät turhan usein juttele takaisin. Ehkä ihan hyvä niin, sitten kun ne alkavat vastailla, hankkiudun hoitoon.
Ei mulla teillekään ollut tänään mitään erikoista. Väsymystä ja pääsiäistä, mitäpä muuta sitä ihminen tarvitseekaan... Paitsi siideri maistuisi, muttei se Tommi tosiaan vastaa.
torstai 17. huhtikuuta 2014
No olisitko haavoittumattomana onnellinen?
Tommilla on nainen.
"Voisitsä tulla käymään vaikka kahvilla tässä meillä kun sä pääset koulusta, ihan pikaisesti vaan, mä haluaisin esitellä sulle yhden ihmisen?"
Mä ihan rehellisesti voin sanoa olevani onnellinen Tommin puolesta.
Kaunis nainen ja oikein hyvältä ne näytti yhdessä. Ovat tunteneet kuulemma yläasteelta lähtien ja nyt alkaneet pitää yhteyttä uudelleen.
Mä niin toivon, että tuosta jutusta tulisi jotain ja ettei se nainen sitten myöhemmin osoittaudu ihan lahopääksi, niin kuin Sallan kanssa kävi. Mustasukkaiselta hän ei ainakaan vaikuttanut, kun Tommi minut esitteli parhaana ystävänään. Ja sitähän minä kai olenkin.
Kun olin kävelemässä kotiin, tuli Tommilta vielä viesti.
"Kiitos kun kävit, se oli tosi tärkeää mulle. Soitellaan tässä joku päivä, oot rakas♥"
Nyt aletaan vihdoin olla siinä tilanteessa, mitä minä olen kokoajan tahtonut. Tommilla on parisuhde, minulla on parisuhde ja me olemme silti ystäviä, julkisesti jopa. Salla alkaa jäädä pois kuvioista vihdoin ja kaikki on loistavasti.
Minusta ja Laurista puheen ollen, uskaltaisin sanoa, että meillä menee nyt paremmin kuin koskaan. Humalassa tuosta miehestä saa irti enemmän kuin osasin kuvitellakaan, eikä minun tarvinut edes udella. Aitoja tunteita alkoi virrata sanoina ulos hänen suustaan jo muutaman kaljan jälkeen ja juuri ennen sammumistaan hän vielä kertoi asioita, joita en ole ennen hänen suustaan kuullut.
Hän myönsi olevansa kusipää, pahoitteli huonoa käytöstään aiemmin ja kertoi, että rakastaa. Hän kertoi pelkäävänsä, että menettää minut tai etten tahdokaan häntä enää. Armeija pelottaa häntä myös, eikä hän tahdo sen repivän meitä erilleen. Häntä harmittaa hirmuisesti kaikki menneet riidat ja selvittämättömät asiat ja hän tahtoo tehdä töitä tämän suhteen eteen. Hän myös myönsi olevansa huono puhumaan asioista ja suuttuvansa liian helposti, mutta hän aikoo parantaa asiaa. Viimeisenä hän vielä kertoi, kuinka hän tulee sairaalloisen mustasukkaiseksi todella helposti ja se ärsyttää häntä itseäkin.
Sanoin kaiken olevan ihan hyvin. Sanoin meillä olevan vielä aikaa, eikä tulevaisuutta pidä murehtia liikaa. Sanoin mustasukkaisuuden olevan merkki tunteista ja sanoin rakastavani.
Kyllä tästä vielä hyvä tulee ♥
"Voisitsä tulla käymään vaikka kahvilla tässä meillä kun sä pääset koulusta, ihan pikaisesti vaan, mä haluaisin esitellä sulle yhden ihmisen?"
Mä ihan rehellisesti voin sanoa olevani onnellinen Tommin puolesta.
Kaunis nainen ja oikein hyvältä ne näytti yhdessä. Ovat tunteneet kuulemma yläasteelta lähtien ja nyt alkaneet pitää yhteyttä uudelleen.
Mä niin toivon, että tuosta jutusta tulisi jotain ja ettei se nainen sitten myöhemmin osoittaudu ihan lahopääksi, niin kuin Sallan kanssa kävi. Mustasukkaiselta hän ei ainakaan vaikuttanut, kun Tommi minut esitteli parhaana ystävänään. Ja sitähän minä kai olenkin.
Kun olin kävelemässä kotiin, tuli Tommilta vielä viesti.
"Kiitos kun kävit, se oli tosi tärkeää mulle. Soitellaan tässä joku päivä, oot rakas♥"
Nyt aletaan vihdoin olla siinä tilanteessa, mitä minä olen kokoajan tahtonut. Tommilla on parisuhde, minulla on parisuhde ja me olemme silti ystäviä, julkisesti jopa. Salla alkaa jäädä pois kuvioista vihdoin ja kaikki on loistavasti.
Minusta ja Laurista puheen ollen, uskaltaisin sanoa, että meillä menee nyt paremmin kuin koskaan. Humalassa tuosta miehestä saa irti enemmän kuin osasin kuvitellakaan, eikä minun tarvinut edes udella. Aitoja tunteita alkoi virrata sanoina ulos hänen suustaan jo muutaman kaljan jälkeen ja juuri ennen sammumistaan hän vielä kertoi asioita, joita en ole ennen hänen suustaan kuullut.
Hän myönsi olevansa kusipää, pahoitteli huonoa käytöstään aiemmin ja kertoi, että rakastaa. Hän kertoi pelkäävänsä, että menettää minut tai etten tahdokaan häntä enää. Armeija pelottaa häntä myös, eikä hän tahdo sen repivän meitä erilleen. Häntä harmittaa hirmuisesti kaikki menneet riidat ja selvittämättömät asiat ja hän tahtoo tehdä töitä tämän suhteen eteen. Hän myös myönsi olevansa huono puhumaan asioista ja suuttuvansa liian helposti, mutta hän aikoo parantaa asiaa. Viimeisenä hän vielä kertoi, kuinka hän tulee sairaalloisen mustasukkaiseksi todella helposti ja se ärsyttää häntä itseäkin.
Sanoin kaiken olevan ihan hyvin. Sanoin meillä olevan vielä aikaa, eikä tulevaisuutta pidä murehtia liikaa. Sanoin mustasukkaisuuden olevan merkki tunteista ja sanoin rakastavani.
Kyllä tästä vielä hyvä tulee ♥
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
93 faktaa minusta
Askissa minulta pyydettiin muutama päivä sitten "faktoja minusta" -postausta ja nyt vihdoin toteutan sen. Minun piti julkaista tämä teksti jo aiemmin, mutta minulla oli suuria vaikeuksia keksiä mitä sanoisin, enkä tahtonut julkaista vain muutamaa faktaa. Hirmu vaikeaa kertoa mitään, kun ei kuitenkaan tahdo olla liian tunnistettavissa. Toivottavasti tykkäätte kuitenkin näistä, mitä nyt keksin tähän, vaikka ne ovatkin kai vähän epäolennaisia. Osa on teille jo tuttuja, mutta menköön. Tämä saa nyt luvan toimia samalla ns. esittelynä minusta!
1. Blogissa nimenäni toimii Ada (Amalia), joka on täysin tuulesta temmattu, mutta kyllä saman tyylinen kuin oma nimeni.
2. Täytän kesän alussa 18!
3. Rakastan eläimiä, mutta minulla ei ole lemmikkejä.
4. Koulussa vahvuuksiani ovat taideaineet, heikkouksiani ovat biologia ja maantieto.
5. En harrasta tällä hetkellä mitään, eikä minulla ole oikeastaan edes halua aloittaa mitään harrastusta.
6. Tai kai blogi lasketaan, en vain voi koskaan kertoa siitä kenellekään.
7. Kirjoitan muutenkin niin paljon, että käteni ovat kokoajan kipeät tai vähintään ihan mustetahroilla.
8. Minulla ei ole ystäviä.
9. Vaikutan kuulemma ulospäin itsevarmalta, mutta olen kaikkea muuta.
10. Viihdyn paremmin poikien, kuin tyttöjen kanssa.
11. Olen silti melko tyttömäinen tyttö.
12. En ole koskaan seurustellut vakavasti.
13. Tällä hetkellä parisuhdestatukseni on vähintäänkin epäselvä.
14. 20-vuotias Lauri tuossa kyljessä kuitenkin tuntuu melko usein olevan kiinni.
15. Myös 23-vuotias Tommi on kanssani suhteellisen usein ja häntä kai voisi jollakin tavalla nimittää ystäväksi nykyään.
16. En ole koskaan ymmärtänyt kenenkään ajatuksia niin hyvin, kuin Tommin.
17. Välillä tuntuu, kuin pääsisin hänen päänsä sisälle.
18. Ajattelen usein englanniksi ja muotoilen ajatukseni runojen muotoon.
19. Syön lämpimän ruuan ehkä kerran kuussa.
20. Olen laihtunut yläasteen jälkeen noin kymmenen kiloa.
21. En silti ole tyytyväinen vartalooni.
22. Minun pitäisi valmistua ylioppilaaksi noin vuoden päästä.
23. Ensimmäiset kirjoitukset ovat syyskuussa, iik!
24. "Perheeseeni" kuuluu isä ja pikkuveli.
25. Asun yksin.
26. Minulla on tosi vähän sukulaisia.
27. En aio viettää syntymäpäiviä kuin korkeintaan lähtemällä baariin joko Laurin tai Tommin kanssa, tai molempien kanssa peräkkäisinä päivinä.
28. Saan luultavasti heinäkuussa ajokortin.
29. Olisin mielummin töissä kuin koulussa.
30. En tiedä mikä on unelma-ammattini.
31. Minusta on tehty keskustelu nettiin viimeeksi muutama viikko sitten.
32. Saan tasaisin väliajoin lukea keskustelupalstoilta, että olen huora.
33. En ole koskaan ottanut maksua seksistä.
34. Tosin tällä hetkellä olen jonkin verran velkaa Tommille, mutten ole tehnyt mitään palveluksia niiden rahojen eteen.
35. Tommin asunto on minulle kuin koti, myös Laurilla on tosi mukavaa.
36. En viihdy omassa kodissani.
37. Minulla ei koskaan ole ruokaa jääkaapissa.
38. Kirjoitan vähintään kerran päivässä puhelimeni muistioon kauniita lauseita, jotka hyppäävät mieleeni yhtäkkiä.
39. Kirjoitan päiväkirjaa miltei joka päivä.
40. Kuuntelen musiikkia melkein kokoajan.
41. Rakastan öistä kaupunkia ja kävelenkin usein yksin keskustassa, kun en saa unta.
42. Minulla diagnosoitiin hetki sitten eräs sairaus, mutta se ei liity mielenterveyteen.
43. Tahtoisin mennä psykologille, mutten uskalla.
44. Olen varma, että jos kertoisin kaiken mitä mielessäni liikkuu, saisin hullun paperit samantien.
45. Tasapainottelen normaalin painon ja alipainon rajalla.
46. Blogi pääsee tärkeimmät asiat elämässäni -listan seitsemännelle sijalle.
47. Muut kuusi ovat perhe, oma asunto, Lauri, Tommi, onnellisuus ja terveys (haha, mikä terveys?).
48. En osaa laulaa, mutta teen sitä yksin kotona.
49. Tommin kanssa nimitämme toisiamme rakkaksi ja vitsailemme "tulevasta parisuhteestamme" kokoajan.
50. Se on meidän tapamme pysyä järjissämme.
51. Tommi tietää minun rakastavan Lauria ihan hillittömästi.
52. Tommillakin on kai uusi nainen. Ja minä olen onnellinen siitä.
53. Aina kun suutun, Lauri sanoo minua enkeliksi.
54. Jos en sen jälkeen lepy, hän suuttuu.
55. Olen riippuvainen puhelimestani.
56. Ja lääkkeistä.
57. Minulla oli vuosi sitten kai jonkinlainen alkoholiongelma ja hetkittäin pelkään ajautuvani siihen kierteeseen uudelleen.
58. Kesä tulee olemaan vaikea sen kannalta.
59. Tommi on entinen alkoholisti ja hänen seuransa tuskin on kovin ihanteellista minulle.
60. Lauri lähtee armeijaan kai kesällä, jolloin 18-vuotiaan Adan elämään kuuluvat baarit ja Tommi.
61. Paitsi jos löydän töitä sitä ennen. Pitäisi kai hakea...
62. Olen saamaton.
63. En tykkää puhua puhelimessa kenenkään muun, kuin isän ja Tommin kanssa.
64. Tekstaan mielummin.
65. Lauri ei koskaan vastaa viesteihini ja vihaan sitä.'
66. Minulla on aina ollut vaaleat hiukset, olen vain itse värjännyt niitä vielä vaaleammiksi.
67. Tällä hetkellä ne ovat hieman yli olkapäiden ja tahtoisin niistä pidemmät.
68. Meikkaan melkein joka päivä.
69. Olen vähän alle 170cm pitkä.
70. Lauri on minua kai 5cm pidempi ja Tommi hieman enemmän.
71. En voisi seurustella lyhyemmän miehen kanssa.
72. Olen nirso ruuan suhteen.
73. Olen harrastanut balettia.
74. Lempivärini oli ennen lila, mutta nykyään tykkään harmaasta ja vaaleanpunaisesta.
75. Pelkään hyönteisiä.
76. Ja korkeita paikkoja. Ja pimeää. Ja yksin nukkumista.
77. Minun pitäisi ostaa leveämpi sänky.
78. Rakastan herätä pusuihin ja nukahtaa kun tukkaani silitetään.
79. Lauri tekee niin aina, kun olen surullinen.
80. Toisinaan hän on hyvä kuuntelija ja löytää juuri ne oikeat sanat, mutta usein miten hän ei jaksa keskittyä kymmentä sekunttia kauempaa.
81. Ennen olin mustasukkainen, mutta suhteeni Tommiin opetti minut pääsemään eroon siitä. Nykyään en ole sitä lainkaan.
82. Lauri taas on juuri päinvastainen. Jo pelkkä toisen miehen moikkaaminen saa hänet tarraamaan minusta tiukemmin kiinni.
83. Emme koskaan tee Laurin kanssa mitään järkevää, makaamme vain sohvalla ja katsomme televisiota.
84. Tahtoisin muuttaa pois tästä kaupungista Laurin kanssa.
85. En kuitenkaan tahtoisi ainakaan vielä pois Suomesta, täällä on niin paljon nähtävää.
86. Käytän aina sormuksia ja kaulakorua.
87. Lakkaan myös kynnet vähintään joka toinen päivä.
88. Minulla ei ole elämää.
89. Tahtoisin olla parempi kirjoittaja, vaikka tiedän, etten nytkään ole ihan surkea.
90. Hymyilen tietokoneen näytölle aina saadessani uusia kommentteja tai sähköpostia.
91. Puhun yksinäni.
92. Uudet lukijat aiheuttavat aina hillittömän tuuletuksen.
93. Rakastan teitä ♥
Kertokaa ihmeessä, jos jaksoitte lukea loppuun asti ja kertokaa myös, tuliko joku kohta yllätyksenä!
1. Blogissa nimenäni toimii Ada (Amalia), joka on täysin tuulesta temmattu, mutta kyllä saman tyylinen kuin oma nimeni.
2. Täytän kesän alussa 18!
3. Rakastan eläimiä, mutta minulla ei ole lemmikkejä.
4. Koulussa vahvuuksiani ovat taideaineet, heikkouksiani ovat biologia ja maantieto.
5. En harrasta tällä hetkellä mitään, eikä minulla ole oikeastaan edes halua aloittaa mitään harrastusta.
6. Tai kai blogi lasketaan, en vain voi koskaan kertoa siitä kenellekään.
7. Kirjoitan muutenkin niin paljon, että käteni ovat kokoajan kipeät tai vähintään ihan mustetahroilla.
8. Minulla ei ole ystäviä.
9. Vaikutan kuulemma ulospäin itsevarmalta, mutta olen kaikkea muuta.
10. Viihdyn paremmin poikien, kuin tyttöjen kanssa.
11. Olen silti melko tyttömäinen tyttö.
12. En ole koskaan seurustellut vakavasti.
13. Tällä hetkellä parisuhdestatukseni on vähintäänkin epäselvä.
14. 20-vuotias Lauri tuossa kyljessä kuitenkin tuntuu melko usein olevan kiinni.
15. Myös 23-vuotias Tommi on kanssani suhteellisen usein ja häntä kai voisi jollakin tavalla nimittää ystäväksi nykyään.
16. En ole koskaan ymmärtänyt kenenkään ajatuksia niin hyvin, kuin Tommin.
17. Välillä tuntuu, kuin pääsisin hänen päänsä sisälle.
18. Ajattelen usein englanniksi ja muotoilen ajatukseni runojen muotoon.
19. Syön lämpimän ruuan ehkä kerran kuussa.
20. Olen laihtunut yläasteen jälkeen noin kymmenen kiloa.
21. En silti ole tyytyväinen vartalooni.
22. Minun pitäisi valmistua ylioppilaaksi noin vuoden päästä.
23. Ensimmäiset kirjoitukset ovat syyskuussa, iik!
24. "Perheeseeni" kuuluu isä ja pikkuveli.
25. Asun yksin.
26. Minulla on tosi vähän sukulaisia.
27. En aio viettää syntymäpäiviä kuin korkeintaan lähtemällä baariin joko Laurin tai Tommin kanssa, tai molempien kanssa peräkkäisinä päivinä.
28. Saan luultavasti heinäkuussa ajokortin.
29. Olisin mielummin töissä kuin koulussa.
30. En tiedä mikä on unelma-ammattini.
31. Minusta on tehty keskustelu nettiin viimeeksi muutama viikko sitten.
32. Saan tasaisin väliajoin lukea keskustelupalstoilta, että olen huora.
33. En ole koskaan ottanut maksua seksistä.
34. Tosin tällä hetkellä olen jonkin verran velkaa Tommille, mutten ole tehnyt mitään palveluksia niiden rahojen eteen.
35. Tommin asunto on minulle kuin koti, myös Laurilla on tosi mukavaa.
36. En viihdy omassa kodissani.
37. Minulla ei koskaan ole ruokaa jääkaapissa.
38. Kirjoitan vähintään kerran päivässä puhelimeni muistioon kauniita lauseita, jotka hyppäävät mieleeni yhtäkkiä.
39. Kirjoitan päiväkirjaa miltei joka päivä.
40. Kuuntelen musiikkia melkein kokoajan.
41. Rakastan öistä kaupunkia ja kävelenkin usein yksin keskustassa, kun en saa unta.
42. Minulla diagnosoitiin hetki sitten eräs sairaus, mutta se ei liity mielenterveyteen.
43. Tahtoisin mennä psykologille, mutten uskalla.
44. Olen varma, että jos kertoisin kaiken mitä mielessäni liikkuu, saisin hullun paperit samantien.
45. Tasapainottelen normaalin painon ja alipainon rajalla.
46. Blogi pääsee tärkeimmät asiat elämässäni -listan seitsemännelle sijalle.
47. Muut kuusi ovat perhe, oma asunto, Lauri, Tommi, onnellisuus ja terveys (haha, mikä terveys?).
48. En osaa laulaa, mutta teen sitä yksin kotona.
49. Tommin kanssa nimitämme toisiamme rakkaksi ja vitsailemme "tulevasta parisuhteestamme" kokoajan.
50. Se on meidän tapamme pysyä järjissämme.
51. Tommi tietää minun rakastavan Lauria ihan hillittömästi.
52. Tommillakin on kai uusi nainen. Ja minä olen onnellinen siitä.
53. Aina kun suutun, Lauri sanoo minua enkeliksi.
54. Jos en sen jälkeen lepy, hän suuttuu.
55. Olen riippuvainen puhelimestani.
56. Ja lääkkeistä.
57. Minulla oli vuosi sitten kai jonkinlainen alkoholiongelma ja hetkittäin pelkään ajautuvani siihen kierteeseen uudelleen.
58. Kesä tulee olemaan vaikea sen kannalta.
59. Tommi on entinen alkoholisti ja hänen seuransa tuskin on kovin ihanteellista minulle.
60. Lauri lähtee armeijaan kai kesällä, jolloin 18-vuotiaan Adan elämään kuuluvat baarit ja Tommi.
61. Paitsi jos löydän töitä sitä ennen. Pitäisi kai hakea...
62. Olen saamaton.
63. En tykkää puhua puhelimessa kenenkään muun, kuin isän ja Tommin kanssa.
64. Tekstaan mielummin.
65. Lauri ei koskaan vastaa viesteihini ja vihaan sitä.'
66. Minulla on aina ollut vaaleat hiukset, olen vain itse värjännyt niitä vielä vaaleammiksi.
67. Tällä hetkellä ne ovat hieman yli olkapäiden ja tahtoisin niistä pidemmät.
68. Meikkaan melkein joka päivä.
69. Olen vähän alle 170cm pitkä.
70. Lauri on minua kai 5cm pidempi ja Tommi hieman enemmän.
71. En voisi seurustella lyhyemmän miehen kanssa.
72. Olen nirso ruuan suhteen.
73. Olen harrastanut balettia.
74. Lempivärini oli ennen lila, mutta nykyään tykkään harmaasta ja vaaleanpunaisesta.
75. Pelkään hyönteisiä.
76. Ja korkeita paikkoja. Ja pimeää. Ja yksin nukkumista.
77. Minun pitäisi ostaa leveämpi sänky.
78. Rakastan herätä pusuihin ja nukahtaa kun tukkaani silitetään.
79. Lauri tekee niin aina, kun olen surullinen.
80. Toisinaan hän on hyvä kuuntelija ja löytää juuri ne oikeat sanat, mutta usein miten hän ei jaksa keskittyä kymmentä sekunttia kauempaa.
81. Ennen olin mustasukkainen, mutta suhteeni Tommiin opetti minut pääsemään eroon siitä. Nykyään en ole sitä lainkaan.
82. Lauri taas on juuri päinvastainen. Jo pelkkä toisen miehen moikkaaminen saa hänet tarraamaan minusta tiukemmin kiinni.
83. Emme koskaan tee Laurin kanssa mitään järkevää, makaamme vain sohvalla ja katsomme televisiota.
84. Tahtoisin muuttaa pois tästä kaupungista Laurin kanssa.
85. En kuitenkaan tahtoisi ainakaan vielä pois Suomesta, täällä on niin paljon nähtävää.
86. Käytän aina sormuksia ja kaulakorua.
87. Lakkaan myös kynnet vähintään joka toinen päivä.
88. Minulla ei ole elämää.
89. Tahtoisin olla parempi kirjoittaja, vaikka tiedän, etten nytkään ole ihan surkea.
90. Hymyilen tietokoneen näytölle aina saadessani uusia kommentteja tai sähköpostia.
91. Puhun yksinäni.
92. Uudet lukijat aiheuttavat aina hillittömän tuuletuksen.
93. Rakastan teitä ♥
Kertokaa ihmeessä, jos jaksoitte lukea loppuun asti ja kertokaa myös, tuliko joku kohta yllätyksenä!
Pian täällä ei ole ketään, paetaan ennen kesää
Mä tahdon lähteä. Heittää tärkeimmät tavarat rinkkaan ja paeta. Juosta karkuun vailla määränpäätä. Ottaa Lauria kädestä ja kadota. Ei mulla oo täällä enää mitään.
Pian täällä ei ole ketään
paetaan ennen kesää
samat naamat
vähän aikaa, liian pieni tupa
mullon kaikkea liikaa ja tv-lupa
kukaan ei täällä tiedä paremmasta
hyppää kyytiin ja kaikki on
vielä mahdollista
ajetaan autolla, paetaan
niinkuin oltaisiin hahmoja elokuvista
no mä en tiedä, ehkä kaikki on turhan tavallista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään
ollaan kun oltaisiin matkalla etelään
pian täällä ei olla mekään
kaikki loppuu ennen kesää
tutut kasvot, katoaa
ja sattumalta yhdet mua katsoo
pelkääjän paikalta
hyppää kyytiin ja kaikki on
vielä mahdollista
ajetaan autolla, paetaan
niinkuin oltaisiin hahmoja elokuvista
no mä en tiedä, ehkä kaikki on turhan tavallista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään
pian täällä ei ole ketään
paetaan ennen kesää
no mä en tiedä, ehkä kaikki on vielä mahdollista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään
ollaan kuin oltaisiin matkalla
ollaan kuin oltaisiin matkalla
etelään
paetaan ennen kesää
samat naamat
vähän aikaa, liian pieni tupa
mullon kaikkea liikaa ja tv-lupa
kukaan ei täällä tiedä paremmasta
hyppää kyytiin ja kaikki on
vielä mahdollista
ajetaan autolla, paetaan
niinkuin oltaisiin hahmoja elokuvista
no mä en tiedä, ehkä kaikki on turhan tavallista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään
ollaan kun oltaisiin matkalla etelään
pian täällä ei olla mekään
kaikki loppuu ennen kesää
tutut kasvot, katoaa
ja sattumalta yhdet mua katsoo
pelkääjän paikalta
hyppää kyytiin ja kaikki on
vielä mahdollista
ajetaan autolla, paetaan
niinkuin oltaisiin hahmoja elokuvista
no mä en tiedä, ehkä kaikki on turhan tavallista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään
pian täällä ei ole ketään
paetaan ennen kesää
no mä en tiedä, ehkä kaikki on vielä mahdollista
paetaan autolla
lähdetään nyt etsimään jotain
potkua tähän elämään
ollaan kuin oltaisiin matkalla
ollaan kuin oltaisiin matkalla
etelään
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Seitsemän sekuntia aikaa katua sun tekoja
Mä makaan olohuoneen lattialla meritähtenä ja tuijotan katosta roikkuvaa lamppua. Ajatukset juoksee mun päässä niin vauhdikkaasti, että mua sattuu. Mä kelaan kuluneiden parin vuoden asioita läpi ja mietin, että mitähän helvettiä. Miten mä yhtäkkiä löydän itseni tästä tilanteesta? En mä oikeastaan oo tän kahden vuoden aikana ajatellut yhtään mitään. Mä oon vaan toiminut, miettimättä mitään, miettimättä itseäni. Mun aivot on ollu kytkettyinä pois päältä. Nyt joku vaan meni ja klikkas ne takaisin on -asentoon.
Vaikka mä aina valitan, kuinka surkeasti kaikki on ja kuinka onneton mä olen, niin en mä nyt sitten tiedä onks kaikki just nyt niin hirveän huonosti. Ja nyt asiat vihdoin tuntuvat saavan jonkinlaisen järjestyksen mun päässä. Kaikelle on sittenkin paikkansa, jokainen pala sopii palapeliin. Jokaisella pienelläkin yksityiskohdalla on merkityksensä.
Mä tiedän, että ei tää mun masennus ja surku katoa tästä mihinkään, mutta nyt edes hetken mä jotenkin näen kaikki asiat järjestyksessä. Hirveän vaikeaa selittää, mutta musta tuntuu hyvältä just nyt, vaikka kaikki asiat ovat vieläkin yhtä sekaisin.
Kun mä nyt peruutan ajassa taakse päin ja mietin menneitä, niin jos niitä asioita ei olis tapahtunut, niin en mä istuis nyt tässä ja rakastais. En mä olis sama ihminen, joka tässä on nyt. En mä tiedä olisinko mä ihminen enää lainkaan.
Tällä hetkellä kaikki on ihan jees. Mulla on Lauri ja mulla on Tommi. Mulla on oma asunto ja lääkeaddiktio. Mä käyn koulua ja lopun ajan kulutan tekemällä typeryyksiä tai rakastamalla ihmisiä. Ja niin on loppujen lopuks ihan hyvä. En mä usko, että olisin onnellinen täydellisessä parisuhteessa ja täydellisten ystävien kanssa. Se olis liian täydellistä, liian tylsää, liian helppoa.
Jos mä en olis muuttanut omaan kämppään, en olis ystävystynyt Sallan kanssa.
Jos en olis ystävystynyt Sallan kanssa, en mä olis tutustunut Tommiin, enkä varmasti myöskään jäänyt lääkekoukkuun. En mä olis käyttänyt päihteitä siinä määrissä, kuin käytin ja käytän.
Jos mä en olis tutustunut Tommiin, en olis nähnyt niin paljon tämän kaupungin alamaailmaa, kun olen nähnyt. En olis nähnyt sitä todellisuutta elämän ja kuoleman rajamailla, enkä olis meinannut itse kääntyä kuoleman puolelle.
Jos mä en olis harrastanut seksiä mun parhaan kaverini poikaystävän kanssa, en varmasti olis ottanut myöskään Lauria mukaani puistosta.
Jos en olis ottanut Lauria mukaani puistosta, olis mun parisuhdetilanne jotain ihan muuta, kuin nyt.
Ja jos mitään noista edellisistä asioista ei olis tapahtunut, niin mä varmasti olisin ystävä vielä monen, monen ihmisen kanssa, jotka mä nyt olen menettänyt.
Mutta kaikki ne menetykset olivat sen arvoisia. Ne paljastivat, ketkä ovat ystäviäni oikeasti. Ne opettivat minua ja ne tekivät minusta vahvemman.
Vaikka itseni kehuminen ei ole minulle tyypillistä, niin voin sanoa olevani tosi ylpeä itsestäni. En ole ylpeä tehdyistä virheistä, vaan tehdyistä valinnoista. Olen ylpeä siitä, että olen nyt tässä. Ja olen ylpeä ollessani vielä hengissä.
Vaikka mä aina valitan, kuinka surkeasti kaikki on ja kuinka onneton mä olen, niin en mä nyt sitten tiedä onks kaikki just nyt niin hirveän huonosti. Ja nyt asiat vihdoin tuntuvat saavan jonkinlaisen järjestyksen mun päässä. Kaikelle on sittenkin paikkansa, jokainen pala sopii palapeliin. Jokaisella pienelläkin yksityiskohdalla on merkityksensä.
Mä tiedän, että ei tää mun masennus ja surku katoa tästä mihinkään, mutta nyt edes hetken mä jotenkin näen kaikki asiat järjestyksessä. Hirveän vaikeaa selittää, mutta musta tuntuu hyvältä just nyt, vaikka kaikki asiat ovat vieläkin yhtä sekaisin.
Kun mä nyt peruutan ajassa taakse päin ja mietin menneitä, niin jos niitä asioita ei olis tapahtunut, niin en mä istuis nyt tässä ja rakastais. En mä olis sama ihminen, joka tässä on nyt. En mä tiedä olisinko mä ihminen enää lainkaan.
Tällä hetkellä kaikki on ihan jees. Mulla on Lauri ja mulla on Tommi. Mulla on oma asunto ja lääkeaddiktio. Mä käyn koulua ja lopun ajan kulutan tekemällä typeryyksiä tai rakastamalla ihmisiä. Ja niin on loppujen lopuks ihan hyvä. En mä usko, että olisin onnellinen täydellisessä parisuhteessa ja täydellisten ystävien kanssa. Se olis liian täydellistä, liian tylsää, liian helppoa.
Jos mä en olis muuttanut omaan kämppään, en olis ystävystynyt Sallan kanssa.
Jos en olis ystävystynyt Sallan kanssa, en mä olis tutustunut Tommiin, enkä varmasti myöskään jäänyt lääkekoukkuun. En mä olis käyttänyt päihteitä siinä määrissä, kuin käytin ja käytän.
Jos mä en olis tutustunut Tommiin, en olis nähnyt niin paljon tämän kaupungin alamaailmaa, kun olen nähnyt. En olis nähnyt sitä todellisuutta elämän ja kuoleman rajamailla, enkä olis meinannut itse kääntyä kuoleman puolelle.
Jos mä en olis harrastanut seksiä mun parhaan kaverini poikaystävän kanssa, en varmasti olis ottanut myöskään Lauria mukaani puistosta.
Jos en olis ottanut Lauria mukaani puistosta, olis mun parisuhdetilanne jotain ihan muuta, kuin nyt.
Ja jos mitään noista edellisistä asioista ei olis tapahtunut, niin mä varmasti olisin ystävä vielä monen, monen ihmisen kanssa, jotka mä nyt olen menettänyt.
Mutta kaikki ne menetykset olivat sen arvoisia. Ne paljastivat, ketkä ovat ystäviäni oikeasti. Ne opettivat minua ja ne tekivät minusta vahvemman.
Vaikka itseni kehuminen ei ole minulle tyypillistä, niin voin sanoa olevani tosi ylpeä itsestäni. En ole ylpeä tehdyistä virheistä, vaan tehdyistä valinnoista. Olen ylpeä siitä, että olen nyt tässä. Ja olen ylpeä ollessani vielä hengissä.
Sinä saatat olla juuri se, joka sattumalta minut pelastaa meteoriitin alta
Normaalit yksin asuvat ihmiset heräävät aamuisin yleensä herätyskelloon, linnunlauluun tai naapurin metelöintiin. No, arvatkaapa mihin minä heräsin tänään aamulla. Jep, siihen, että vessassani oksennetaan.
Mä en enää itsekään tiedä, että mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu. Aina mä vaan väkisin tungen nokkani joka paikkaan ja vaikeutan asioita. Mä vaan en osaa sanoa ei.
Yhden jälkeen yöllä soi ovikello, enkä mä mitenkään olisi pystynyt valmistautumaan siihen, mikä mua ovella odotti. Laurin paras kaveri ja Lauri, humalassa molemmat ja tietenkin keskustan juuri laitetuista kukkaistutuksista varastettuja kukkasia.
Siinä mä seisoin ovella pelkkä peitto päälläni ja tuijotin kahta hysteerisesti nauravaa miestä ja niitä keltaisia kukkia. Koko tilanne oli niin koominen, että en mä voinut olla päästämättä niitä kahta sisälle.
Kun ne vihdoin sai ulkovaatteet revittyä päältään, korkattua viimeiset kaljansa ja istuuduttua sohvalle, oli vastausten aika.
"Mitähän helvettiä te oikeastaan teette siinä?"
Lauri oli kuulemma tahtonut tulla kertomaan, että aiemman puhelun todellinen tarkoitus oli kertoa, että hänellä on ikävä. Hänen piti kuulemma soittaa ja kertoa, mitä miettii, mutta taisi herralla mennä pupu pöksyyn. Hän kertoi olevansa kusipää ja muuta mukavaa.
"Kyllä mä sen tiesin kokoajan."
Ja loppujen lopuks ne kaks sitten niin nätisti nukahti samalle patjalle, saman peiton alle mun olohuoneen lattialle, että kyllä mä muutaman onnen kyyneleen saatoin yksin siinä päästääkin.
Aamulla molempien krapula taisi olla ihan omaa luokkaansa, ainakin siitä vessan oven tiheästä käymisestä päätellen.
Joskus yhdentoista aikaan mä heitin herrat pihalle ja raahauduin kouluun. Enkä mä nyt oikeastaan vieläkään tiedä, että mitäs helvettiä. Ehkä tästä sittenkin tulee jotain vielä, vaikka mä eilen toista vannoinkin...
Mä en enää itsekään tiedä, että mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu. Aina mä vaan väkisin tungen nokkani joka paikkaan ja vaikeutan asioita. Mä vaan en osaa sanoa ei.
Yhden jälkeen yöllä soi ovikello, enkä mä mitenkään olisi pystynyt valmistautumaan siihen, mikä mua ovella odotti. Laurin paras kaveri ja Lauri, humalassa molemmat ja tietenkin keskustan juuri laitetuista kukkaistutuksista varastettuja kukkasia.
Siinä mä seisoin ovella pelkkä peitto päälläni ja tuijotin kahta hysteerisesti nauravaa miestä ja niitä keltaisia kukkia. Koko tilanne oli niin koominen, että en mä voinut olla päästämättä niitä kahta sisälle.
Kun ne vihdoin sai ulkovaatteet revittyä päältään, korkattua viimeiset kaljansa ja istuuduttua sohvalle, oli vastausten aika.
"Mitähän helvettiä te oikeastaan teette siinä?"
Lauri oli kuulemma tahtonut tulla kertomaan, että aiemman puhelun todellinen tarkoitus oli kertoa, että hänellä on ikävä. Hänen piti kuulemma soittaa ja kertoa, mitä miettii, mutta taisi herralla mennä pupu pöksyyn. Hän kertoi olevansa kusipää ja muuta mukavaa.
"Kyllä mä sen tiesin kokoajan."
Ja loppujen lopuks ne kaks sitten niin nätisti nukahti samalle patjalle, saman peiton alle mun olohuoneen lattialle, että kyllä mä muutaman onnen kyyneleen saatoin yksin siinä päästääkin.
Aamulla molempien krapula taisi olla ihan omaa luokkaansa, ainakin siitä vessan oven tiheästä käymisestä päätellen.
Joskus yhdentoista aikaan mä heitin herrat pihalle ja raahauduin kouluun. Enkä mä nyt oikeastaan vieläkään tiedä, että mitäs helvettiä. Ehkä tästä sittenkin tulee jotain vielä, vaikka mä eilen toista vannoinkin...
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Don't you know that I was meant for you?
Lauri soittaa umpikännissä. Kertoo kaikkien asioiden olevan hyvin. Kertoo olevansa onnellinen. Nauraen kysyy, mitä mulle kuuluu.
Mitä mulle kuuluu? Mitä mulle pitäis kuulua? Sä soitat ja kerrot olevas onnellinen. Ja mä olen helvetin onnellinen siitä. Mutta samalla mä hajoan tuhansiksi palasiksi, koska mä tiedän. Mä tiedän sun olevan onnellinen ilman mua. Mä tiedän, että samaan aikaan kun sä olet onnellinen, mä itken yksin kotona.
Se on nyt ohi lopullisesti. Tuskin meistä koskaan enää tulee mitään. Sä olet onnellinen ilman mua ja se kertoo mulle jo ihan tarpeeks.
Tiedätteks te sen tunteen, kun on niin paha olla henkisesti, että tuntee fyysistä kipua? No nyt musta tuntuu siltä.
Mitä mulle kuuluu? Mitä mulle pitäis kuulua? Sä soitat ja kerrot olevas onnellinen. Ja mä olen helvetin onnellinen siitä. Mutta samalla mä hajoan tuhansiksi palasiksi, koska mä tiedän. Mä tiedän sun olevan onnellinen ilman mua. Mä tiedän, että samaan aikaan kun sä olet onnellinen, mä itken yksin kotona.
Se on nyt ohi lopullisesti. Tuskin meistä koskaan enää tulee mitään. Sä olet onnellinen ilman mua ja se kertoo mulle jo ihan tarpeeks.
Tiedätteks te sen tunteen, kun on niin paha olla henkisesti, että tuntee fyysistä kipua? No nyt musta tuntuu siltä.
Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni
Mulla on ikävä Lauria. Ei tää voi päättyä näin. Ei se voi olla niin kylmäsydäminen, että antaa vain olla. Se rakastaa. Mä rakastan.
Ihmiset jauhavat paskaa. Entiset ystävät kääntävät selkänsä ja levittelevät perättömyyksiä. Puhuvat asioista, joista en olisi koskaan uskonut heidän puhuvan. Ilkeilevät tarkoituksella, yrittävät pahoittaa mieleni.
Tommi vonkaa seksiä, pyytää ryyppäämään ja itkee puhelimessa. Sen on paha olla. Niin on munkin.
Tuhat asiaa hoidettavana ja voimat lopussa. Liikaa paineita ja liian kova nälkä.
Ei mee hyvin. Ei koskaan.
Ihmiset jauhavat paskaa. Entiset ystävät kääntävät selkänsä ja levittelevät perättömyyksiä. Puhuvat asioista, joista en olisi koskaan uskonut heidän puhuvan. Ilkeilevät tarkoituksella, yrittävät pahoittaa mieleni.
Tommi vonkaa seksiä, pyytää ryyppäämään ja itkee puhelimessa. Sen on paha olla. Niin on munkin.
Tuhat asiaa hoidettavana ja voimat lopussa. Liikaa paineita ja liian kova nälkä.
Ei mee hyvin. Ei koskaan.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Onnistumisia seuraa epäonni
Epäonnistumisten jatkumo koko elämä, virheitä virheiden perään.
En osaa oikein sanoa mitään, ei mulla oo mietteitä eikä mielipiteitä mistään just nyt.
Pää lyö tyhjää.
Mä oon miettiny ihan hirveesti asioita tänään.
Negatiivista paskaa. Sitä tää on. Sitä mä oon.
Jos mä joku kaunis päivä päätän luovuttaa ja päättää tän elämän, niin mä en tee sitä helpolla ja lyhyellä tavalla. Eihän siinä olis mitään järkeä, ei olis järkeä vaan lähteä.
Lainattakoon tähän väliin nyt Mentaalisavukkeen askissa jokin aika sitten julkaistu, erittäinkin viisas tekstin pätkä.
Toivon että mahdollisimman moni lukee tämän. Avaa silmiä.
Suomennan tähän erään copypastan TODELLA vapaasti, että älkää valittako suomennoksesta.
-
Itsetuhoinen? Hyvä, maailma on nyt sinun.
En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset haluaisivat tappaa itsensä.
Jos kerran haluat kuolla niin et selvästikkään anna paskaakaan, niinkuin, kenestäkään. Koska jos sinulla on joku joka rakastaa sinua niin et välitä heistäkään paskaakaan. Ja niin, jos heitä ei ole niin ei ole myöskään ketään kenestä välittää.
JOTEN sen sijaan että tappaisit itsesi mikset vain vittu lähde? Jätä se kellari, jätä talo, jätä tämä saatanan maa. Lähde seikkailulle. Käytä aikasi tekemällä jotain mahtavaa, metsästä vaikka terroristeja. Ole James Bond ja mene pistämään hai palasiksi harppuunalla. Vaarallistako? Vitut siitä, olit kohtaamassa 100% varman kuoleman, sinä olet turvassa nyt. ÄLÄ ANNA VITTUAKAAN MISTÄÄN, hei, sinä sentään omistat maailman.
-
Joskus toivon että olisin itsetuhoinen. Ottaisin aseen pois suustani, osoittaisin sen taivaalle ja aloittaisin vallankumouksen, ELÄISIN. Muuttaisin Barcelonaan, menisin baariin ja nussisin muijia
Ja kun olisin valmis en ehkä haluaisikaan tappaa itseäni koska olen nähnyt kuinka kaunis maailma on.
Sellaisia mietteitä tähän päivään. Ei lisättävää.
"Onnistumisia seuraa epäonni, se on ku aikapommis.
Tik-tik-tik-tikittävä aika ku epäonni lyö,
kumma et on tullu tänne asti selvittyä."
Tik-tik-tik-tikittävä aika ku epäonni lyö,
kumma et on tullu tänne asti selvittyä."
Boom, aivot tulee ulos korvista.
En osaa oikein sanoa mitään, ei mulla oo mietteitä eikä mielipiteitä mistään just nyt.
Pää lyö tyhjää.
Mä oon miettiny ihan hirveesti asioita tänään.
Negatiivista paskaa. Sitä tää on. Sitä mä oon.
Jos mä joku kaunis päivä päätän luovuttaa ja päättää tän elämän, niin mä en tee sitä helpolla ja lyhyellä tavalla. Eihän siinä olis mitään järkeä, ei olis järkeä vaan lähteä.
Lainattakoon tähän väliin nyt Mentaalisavukkeen askissa jokin aika sitten julkaistu, erittäinkin viisas tekstin pätkä.
Toivon että mahdollisimman moni lukee tämän. Avaa silmiä.
Suomennan tähän erään copypastan TODELLA vapaasti, että älkää valittako suomennoksesta.
-
Itsetuhoinen? Hyvä, maailma on nyt sinun.
En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset haluaisivat tappaa itsensä.
Jos kerran haluat kuolla niin et selvästikkään anna paskaakaan, niinkuin, kenestäkään. Koska jos sinulla on joku joka rakastaa sinua niin et välitä heistäkään paskaakaan. Ja niin, jos heitä ei ole niin ei ole myöskään ketään kenestä välittää.
JOTEN sen sijaan että tappaisit itsesi mikset vain vittu lähde? Jätä se kellari, jätä talo, jätä tämä saatanan maa. Lähde seikkailulle. Käytä aikasi tekemällä jotain mahtavaa, metsästä vaikka terroristeja. Ole James Bond ja mene pistämään hai palasiksi harppuunalla. Vaarallistako? Vitut siitä, olit kohtaamassa 100% varman kuoleman, sinä olet turvassa nyt. ÄLÄ ANNA VITTUAKAAN MISTÄÄN, hei, sinä sentään omistat maailman.
-
Joskus toivon että olisin itsetuhoinen. Ottaisin aseen pois suustani, osoittaisin sen taivaalle ja aloittaisin vallankumouksen, ELÄISIN. Muuttaisin Barcelonaan, menisin baariin ja nussisin muijia
Ja kun olisin valmis en ehkä haluaisikaan tappaa itseäni koska olen nähnyt kuinka kaunis maailma on.
Sellaisia mietteitä tähän päivään. Ei lisättävää.
Kaikille niille ketkä ei voi elää ilman
Loputtomia keskusteluja Laurin kanssa, muttei lopputulosta. Syyttelyä syyttelyn perään. Kaikki on minun vikani, minä olen tehnyt kaiken väärin, minä olen tehnyt vääriä valintoja. Tiedän sen kyllä, muttei hänkään ole täydellinen. Ja kun sen hänelle kerron, lyö hän luurin korvaan. Kuluu hetki ja hän soittaa takaisin. On kuulemma pahoillaan äskeisestä ja taas kaikki alkaa alusta. Huutoa, itkua, kyyneleitä.
Ei se oo sen arvoista enää. Olis kai vaan parasta luovuttaa. Hetken mä jaksan yksin, hetkeksi mä hyväksyn totuuden ja ajatusten mennessä ylikierroksille mä tartun taas puhelimeen.
"Tuu rakas tänne, mä tahdon nähdä."
Ei hän tule. Ei hän tahdo enää. Enkä minäkään tosissaan. Miks kaikki mun ihmissuhteet menee näin? Roikutaan kiinni toisella kädellä, panostetaan puoliksi, muttei kokonaan. En mä voi laskea irti. Lasken irti vasta silloin, kun hänen otteensa irtoa. Mutta niin ei tapahdu. Ei hänkään tahdo heittää kaikkea roskiin.
"Mä rakastan sua", hän sanoo. Minä itken ja hänen sydäntään särkee. En voi vastata samoin. Se tuhoaisi kaiken. Se johtaisi meidät takaisin alkuun. Mistään ei puhuttaisi, mitään asioita ei selvitettäisi. Ja sinne en tahdo enää. Kaikki muuttuu nyt tai ei koskaan.
"Ehkä meidän on parasta miettiä pari päivää. Olla pari päivää tapaamatta ja miettiä, ikävöidäänkö me todella. Mä rakastan sua."
Puhelu katkeaa ja jalat pettävät alta.
Tekisi mieli soittaa Tommille, mutten kuitenkaan tahdo. Tahdon olla yksin, tahdon mennä piiloon.
Miks kaikki on näin?
Huomenna mulla olis joku ravitsemusjuttu ja keskustelutuokio paskan lääkärin kanssa. Ne kertoo mulle taas kuinka mun täytyy saada paino pysymään tässä tai nousemaan, ne kertoo kuinka mun täytyy saada monipuolisempaa ravintoa ja kuinka puutostaudit täytyy saada korjatuksi. Kyllä mä sen tiedän ilman niiden ohjeita. Kyllä mä tiedän mikä mussa on vialla, kyllä mä tiedän miten se vika korjataan. Mut mä en tahdo.
Mä en tahdo. Antais mun vaan olla.
Ei se oo sen arvoista enää. Olis kai vaan parasta luovuttaa. Hetken mä jaksan yksin, hetkeksi mä hyväksyn totuuden ja ajatusten mennessä ylikierroksille mä tartun taas puhelimeen.
"Tuu rakas tänne, mä tahdon nähdä."
Ei hän tule. Ei hän tahdo enää. Enkä minäkään tosissaan. Miks kaikki mun ihmissuhteet menee näin? Roikutaan kiinni toisella kädellä, panostetaan puoliksi, muttei kokonaan. En mä voi laskea irti. Lasken irti vasta silloin, kun hänen otteensa irtoa. Mutta niin ei tapahdu. Ei hänkään tahdo heittää kaikkea roskiin.
"Mä rakastan sua", hän sanoo. Minä itken ja hänen sydäntään särkee. En voi vastata samoin. Se tuhoaisi kaiken. Se johtaisi meidät takaisin alkuun. Mistään ei puhuttaisi, mitään asioita ei selvitettäisi. Ja sinne en tahdo enää. Kaikki muuttuu nyt tai ei koskaan.
"Ehkä meidän on parasta miettiä pari päivää. Olla pari päivää tapaamatta ja miettiä, ikävöidäänkö me todella. Mä rakastan sua."
Puhelu katkeaa ja jalat pettävät alta.
Tekisi mieli soittaa Tommille, mutten kuitenkaan tahdo. Tahdon olla yksin, tahdon mennä piiloon.
Miks kaikki on näin?
Huomenna mulla olis joku ravitsemusjuttu ja keskustelutuokio paskan lääkärin kanssa. Ne kertoo mulle taas kuinka mun täytyy saada paino pysymään tässä tai nousemaan, ne kertoo kuinka mun täytyy saada monipuolisempaa ravintoa ja kuinka puutostaudit täytyy saada korjatuksi. Kyllä mä sen tiedän ilman niiden ohjeita. Kyllä mä tiedän mikä mussa on vialla, kyllä mä tiedän miten se vika korjataan. Mut mä en tahdo.
Mä en tahdo. Antais mun vaan olla.
lauantai 12. huhtikuuta 2014
So pour a shot in my glass cause it makes everything better
Luoja. Muuta mä en osaa sanoa. Voi luoja.
Olen yhä Tommin kämpillä, yksin tällä hetkellä. Olen nukkunut melkein koko päivän ja jossain vaiheessa Tommi on kadonnut töihin. Vessan peilissä oli lappu 'tuun kasilta', joten silloin lienee sopiva aika pummia häneltä kyyti kotiin. Hän jotenkin kummasti arvasi minun voivan pahoin, kun jääkaapin oven sijasta liimasi tarralapun vessaan. Ihan oikea arvaus.
Olen jossain vaiheessa lähettänyt Laurille kolme viestiä ja soittanutkin muutaman kerran. Jälkimmäisen puhelun kesto näyttää olevan yli kolme minuuttia, mutta minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa käydystä keskustelusta. Molemmat viestit ovat saapuneet vasta tämän jälkeen, joten se helpottaa vähän. Sovussa ollaan näköjään, ai kiva. Kahvittelua luvassa sunnuntaina, jos hän ei ole töissä. Töissä? Missä? En minä tiennyt hänellä olevan töitä. No, ihan kiva silti.
Nyt minun täytyy ehkä raahautua suihkuun, jotta näytän edes jossakin määrin hengissä olevalta, kun Tommi tulee kotiin. Palataan myöhemmin hieman selkeämmillä ajatuksilla!
Olen yhä Tommin kämpillä, yksin tällä hetkellä. Olen nukkunut melkein koko päivän ja jossain vaiheessa Tommi on kadonnut töihin. Vessan peilissä oli lappu 'tuun kasilta', joten silloin lienee sopiva aika pummia häneltä kyyti kotiin. Hän jotenkin kummasti arvasi minun voivan pahoin, kun jääkaapin oven sijasta liimasi tarralapun vessaan. Ihan oikea arvaus.
Olen jossain vaiheessa lähettänyt Laurille kolme viestiä ja soittanutkin muutaman kerran. Jälkimmäisen puhelun kesto näyttää olevan yli kolme minuuttia, mutta minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa käydystä keskustelusta. Molemmat viestit ovat saapuneet vasta tämän jälkeen, joten se helpottaa vähän. Sovussa ollaan näköjään, ai kiva. Kahvittelua luvassa sunnuntaina, jos hän ei ole töissä. Töissä? Missä? En minä tiennyt hänellä olevan töitä. No, ihan kiva silti.
Nyt minun täytyy ehkä raahautua suihkuun, jotta näytän edes jossakin määrin hengissä olevalta, kun Tommi tulee kotiin. Palataan myöhemmin hieman selkeämmillä ajatuksilla!
perjantai 11. huhtikuuta 2014
I gotta numb the pain
Enemmän kännissä kuin koskaan. Tommin kämpillä, siideriä ja hyvää musiikkia.
Mun aivot ei kykene käsittelemään teidän kommentteja nyt, joten vastailen luultavasti huomenissa, mikäli minussa henki kulkee vielä silloin.
Tulin vain ilmoittamaan, että elossa ollaan. Anteeks siitä.
Mun aivot ei kykene käsittelemään teidän kommentteja nyt, joten vastailen luultavasti huomenissa, mikäli minussa henki kulkee vielä silloin.
Tulin vain ilmoittamaan, että elossa ollaan. Anteeks siitä.
torstai 10. huhtikuuta 2014
Lopun alkua
Mä luulen, että tää alkaa olla lopun alkua.
Sinkkuja ollaan, taas.
Kaikki on täydellistä aina siihen asti, kunnes mieltä painavat menneet murheet nostetaan pöydälle. Silloin maalipurkki leviää käsiin ja värjää kaiken punaisella. Ongelmista ei saa puhua. Ei saa. Ja mä rikoin kaavaa, mä puhuin. Ja se oli siinä.
"Mä en tahdo nähdä sua enää."
Voihan se olla, että se soittaa vielä. Mut mä en tiedä tahdonko mä vastata enää. Hah, vastaan kuitenkin, heikko paska mä oon. Mä rakastan. Mut en mä tahdo jatkaa näin. Ne asiat täytyy puhua selviks, täytyy saada joku ratkaisu.
Kyyneleet sattuu silmiin.
Mun kengätkin jäi sinne. Se vaan työns mut rappukäytävään ja löi oven kiinni. Ihan sama, paskat kengät.
Siinä kävellessäni kotiin pelkät sukat jalassa mä soitin Tommille. Ja mun suureks yllätyksekseni se jopa vastasi mulle. Tulee kuulemma illalla. Niin varmaan.
Mä en kestä. Mä tahdon vaan Laurin kainaloon. Nyt.
Sinkkuja ollaan, taas.
Kaikki on täydellistä aina siihen asti, kunnes mieltä painavat menneet murheet nostetaan pöydälle. Silloin maalipurkki leviää käsiin ja värjää kaiken punaisella. Ongelmista ei saa puhua. Ei saa. Ja mä rikoin kaavaa, mä puhuin. Ja se oli siinä.
"Mä en tahdo nähdä sua enää."
Voihan se olla, että se soittaa vielä. Mut mä en tiedä tahdonko mä vastata enää. Hah, vastaan kuitenkin, heikko paska mä oon. Mä rakastan. Mut en mä tahdo jatkaa näin. Ne asiat täytyy puhua selviks, täytyy saada joku ratkaisu.
Kyyneleet sattuu silmiin.
Mun kengätkin jäi sinne. Se vaan työns mut rappukäytävään ja löi oven kiinni. Ihan sama, paskat kengät.
Siinä kävellessäni kotiin pelkät sukat jalassa mä soitin Tommille. Ja mun suureks yllätyksekseni se jopa vastasi mulle. Tulee kuulemma illalla. Niin varmaan.
Mä en kestä. Mä tahdon vaan Laurin kainaloon. Nyt.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Ei lastenlippu enää kelpaa
"Boom", sanoo pikku-Adan pää.
Ehkä yks tekee kaiken paremmaks. Ehkä kaks, kolme. Mä tarvitsen vielä yhden. Vielä yhden. Tää on viimeinen. Viimeinen.
Haha, mä olen niin kuin Lauri. Yhtä säälittävä paska. Valehtelen muille ja itselleni. Olen saamaton. Makaan olohuoneen lattialla ja tuijotan kattolamppua.
Auringonkukka hiuksissa painaa mun päätä alas päin.
Lauri on ties missä, ties kenen kanssa, ties missä aineissa, eikä vastaa puhelimeen silloin kun mun pää on leviämässä. Silloin kun mä kaikista eniten tahtoisin käpertyä jonkun kainaloon ja vain olla. Silloin kun tahdoisin jonkun silittävän mun tukkaa. Silloin se on poissa.
Ja silloin mä soitan Tommille.
"Mä tuun kuudelta käymään. Kyllä kaikki muuttuu vielä paremmaks, sä oot tärkeä."
Eikä se edes koskaan tullut. Sammutti vaan puhelimen ja unohti. Nauraa varmaan yksin ovelaa juontaan jossakin baarissa kaljan ääressä.
Mä tahdon myös kaljaa. On mulla jokunen siideri tossa, mut ei se oo yhtään sama asia.
"Sä tahdot jonkun, joka pystyy kokoajan olla sun vieressä ja tukena, mä en kykene siihen, en vaikka kuinka tahtoisin."
Niin mulle sanottiin aikoinaan ja nyt mä vasta ymmärsin sen. Oikeessahan se oli. En mä osaa olla yksin. Mä vihaan itseäni, en mä kestä itseni seuraa.
Ehkä yks tekee kaiken paremmaks. Ehkä kaks, kolme. Mä tarvitsen vielä yhden. Vielä yhden. Tää on viimeinen. Viimeinen.
Haha, mä olen niin kuin Lauri. Yhtä säälittävä paska. Valehtelen muille ja itselleni. Olen saamaton. Makaan olohuoneen lattialla ja tuijotan kattolamppua.
Auringonkukka hiuksissa painaa mun päätä alas päin.
Lauri on ties missä, ties kenen kanssa, ties missä aineissa, eikä vastaa puhelimeen silloin kun mun pää on leviämässä. Silloin kun mä kaikista eniten tahtoisin käpertyä jonkun kainaloon ja vain olla. Silloin kun tahdoisin jonkun silittävän mun tukkaa. Silloin se on poissa.
Ja silloin mä soitan Tommille.
"Mä tuun kuudelta käymään. Kyllä kaikki muuttuu vielä paremmaks, sä oot tärkeä."
Eikä se edes koskaan tullut. Sammutti vaan puhelimen ja unohti. Nauraa varmaan yksin ovelaa juontaan jossakin baarissa kaljan ääressä.
Mä tahdon myös kaljaa. On mulla jokunen siideri tossa, mut ei se oo yhtään sama asia.
"Sä tahdot jonkun, joka pystyy kokoajan olla sun vieressä ja tukena, mä en kykene siihen, en vaikka kuinka tahtoisin."
Niin mulle sanottiin aikoinaan ja nyt mä vasta ymmärsin sen. Oikeessahan se oli. En mä osaa olla yksin. Mä vihaan itseäni, en mä kestä itseni seuraa.
Pikku Huopalahti
Pikku Huopalahden talot ovat niin kuin keksipaketteja
Ihmiset vaeltavat ohitseni ja kaikki ne on jostain tv-sarjasta kuulokkeet päässään
Kun olin pieni, niin sun mummos sanoi
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa
Liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat paikkaan mieluisaan
Mut mitä sun pitäisi tehdä
Pitäis olla jotenkin niin smooth
Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaa
Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa
Miten pääsisit käsiksi ajatukseen, joka sua väijyy
Mielenperukoilla eikä päästä otteestaan ennen kuin huomaat, ettei lastenlippu enää kelpaa
Menisit kotiin ja kampaisit tukkas
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa
Liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat paikkaan mieluisaan
Mut mitä sun pitäisi tehdä
Pitäis olla jotenkin niin smooth
Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaa
Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa
Valita jonot aina kauneimman kassaneidin perusteella
Tarjota pojille ne sikarit kotihipoissa parvekkeella
Ihmiset vaeltavat ohitseni ja kaikki ne on jostain tv-sarjasta kuulokkeet päässään
Kun olin pieni, niin sun mummos sanoi
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa
Liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat paikkaan mieluisaan
Mut mitä sun pitäisi tehdä
Pitäis olla jotenkin niin smooth
Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaa
Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa
Miten pääsisit käsiksi ajatukseen, joka sua väijyy
Mielenperukoilla eikä päästä otteestaan ennen kuin huomaat, ettei lastenlippu enää kelpaa
Menisit kotiin ja kampaisit tukkas
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa
Liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat paikkaan mieluisaan
Mut mitä sun pitäisi tehdä
Pitäis olla jotenkin niin smooth
Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaa
Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa
Valita jonot aina kauneimman kassaneidin perusteella
Tarjota pojille ne sikarit kotihipoissa parvekkeella
Kaunista. Kaunista.
Mä tahdon Tommin kämpille. Se on mun ainoa toive tällä hetkellä. Mä tahdon vaan lysähtää siihen sohvalle ja itkeä silmät päästäni. Hakea kaljan jääkaapista ja syödä salmiakkeja pohjattomasta karkkipussista.
Mut sekään ei tahdo mua enää.
Mä oon surullinen. Tai sit tää on vaan väsymystä. Olis ihan kiva jos pystyis nukkumaankin joskus.
Ei pitäis valittaa. Täytyy vaan kestää vielä sen aikaa, että lääkkeet vaikuttaa. Sit on kivaa.
Tissiliivit roikkuu kattolampusta
Minuutit tuntuu päiviltä, mutta silti päivät tuntuvat minuuteita.
Lauri ravaa luonani vähän väliä, lähtee hoitelemaan bisneksiään ja tulee taas takaisin. Törmäilen Tommiin enemmän kuin olisi tarvetta, luulen hänen seuraavan minua.
Tyhjiä kortsupaketteja lattialla, likaisia kahvikuppeja pöydällä ja siideritölkkejä siellä täällä. Puoliksi valmis äidinkielen aine ja liikaa likapyykkiä. Täydellisen epätäydellistä. Ihan paskaa, mutta silti niin jees.
Mä luulen, että tähän asuntoon, tähän elämään tiivistyy yks sana. Nuoruus.
Ehkä mä selviän siitä hengissä.
Lauri ravaa luonani vähän väliä, lähtee hoitelemaan bisneksiään ja tulee taas takaisin. Törmäilen Tommiin enemmän kuin olisi tarvetta, luulen hänen seuraavan minua.
Tyhjiä kortsupaketteja lattialla, likaisia kahvikuppeja pöydällä ja siideritölkkejä siellä täällä. Puoliksi valmis äidinkielen aine ja liikaa likapyykkiä. Täydellisen epätäydellistä. Ihan paskaa, mutta silti niin jees.
Mä luulen, että tähän asuntoon, tähän elämään tiivistyy yks sana. Nuoruus.
Ehkä mä selviän siitä hengissä.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Destroy them with lazers
Mitä täällä tapahtuu? Ihmiset yrittää tuhota mun mielenterveyden lopullisesti. Mä oon sekaisin. Mä en tajua mistään mitään enää. Mut silti jotenkin sairaalla tavalla mä olen onnellinen.
Lauri itkettää mua, saa mut raivon partaalle ja sen jälkeen ottaa kainaloon ja pussaa. Just kun mä olen leppynyt, se tekee sen uudelleen. Repii mun pään palasiksi. Oonko mä tässä se hullu?
Mitä jos kaikki mun ympärillä onkin ihan normaaleja ja mä olen kokoajan ollut se sairas?
Mä näin tänään liikaa vanhoja tuttuja. Olin Laurin kanssa liikkeellä ja näin ihmisiä vanhoista piireistäni. Näin muutaman entisen luokkakaverin, näin Tommin ja näin Sallankin, tosin eri paikassa Tommin kanssa. Ei ne kai oikeasti oo yhdessä enää.
Nyt mä istun kotona ja odotan Lauria. Se lupas hakea mut yhdeksän aikaan ja mä odotan.
En kestä mun päätä enää. Mitä jos mä olen sairas? Mun täytyis oikeesti puhua näistä jutuista jollekin. Mut ei mulla nyt oo aikaa.
Lauri itkettää mua, saa mut raivon partaalle ja sen jälkeen ottaa kainaloon ja pussaa. Just kun mä olen leppynyt, se tekee sen uudelleen. Repii mun pään palasiksi. Oonko mä tässä se hullu?
Mitä jos kaikki mun ympärillä onkin ihan normaaleja ja mä olen kokoajan ollut se sairas?
Mä näin tänään liikaa vanhoja tuttuja. Olin Laurin kanssa liikkeellä ja näin ihmisiä vanhoista piireistäni. Näin muutaman entisen luokkakaverin, näin Tommin ja näin Sallankin, tosin eri paikassa Tommin kanssa. Ei ne kai oikeasti oo yhdessä enää.
Nyt mä istun kotona ja odotan Lauria. Se lupas hakea mut yhdeksän aikaan ja mä odotan.
En kestä mun päätä enää. Mitä jos mä olen sairas? Mun täytyis oikeesti puhua näistä jutuista jollekin. Mut ei mulla nyt oo aikaa.
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Mä olen vieläkin hereillä. Laskuhumala ja liikaa ajatuksia, hirvee kirjoitusintokin vielä kaupanpäälle. Ei tuu uni, turha edes toivoa. Kahdeksaks kouluun ja kaikilla on hauskaa.
Vaikka mä tiedän jo nyt, että tää on vaan hetkellistä, niin nyt kaikki on hyvin. Niin hyvin kuin suinkin voi olla, niin hyvin kuin voin vain toivoa. Mulla on sellainen tunne, että kesästä tulee mahtava.
Jokainen kai määrittää sen mahtavan eri tavalla, mutta mun asteikolla kesästä tulee mahtava, jos kaikki menee niin kuin mä toivon.
Tukka vaalenee ja voi kävellä ilman kenkiä. Viileneviä kesäöitä Laurin kanssa. Puistoilua ja uimista järvessä. Sauna ja uima-allas. Aurinkoa, paljon. Kokkailua Tommin kanssa. Leffoja sateisina päivinä. Täysi-ikäisyys ja humala. Päihteitä, ehkä vähän liikaakin. Ajokortti ja vapaus. Uusia tuttavia ja toivottavasti myös festarit. Muutama keikka ainakin, jos ei muuta.
Ja lopuks mä saatan Laurin junalle ja mun elämä loppuu. Kesä loppuu, onni loppuu ja mä ajaudun ties mihin tilanteeseen. No, se nähdään sitten.
Nyt mä kuitenkin palaan tähän hetkeen. Kuu paistaa silmään ikkunasta, mulla ei oo verhoja. Kädet tärisee laskuhumalan ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Kaapissa minua odottaisi vielä muutama lonkero, saavat luvan odottaa ainakin huomiseen.
Huomenna mä lupasin mennä kahville Laurin kanssa. Ihan jees tehdä joskus jotain muutakin, kuin tuijottaa sitä vaalean liilaa kukkakuvioitua tapettia ja sekoilla.
Tommi soitti äsken ja varmisti mun olevan kunnossa. Olin kuulemma vähän turhan humalassa, kun se mut tänne toi. No hups. Kaikki on ihan jees.
Tommin kanssa kaikki on enemmänkin kuin jees, kaikki on just niin kuin mä olen kokoajan toivonut. Ja Laurin kanssakin tuntuu menevän ihan mainiosti, vaikkei se nyt aina mitään ruusuilla tanssimista olekaan. No jaa, mikäpä tässä elämässä oliskaan.
Mulla on luonnoksissa ihan hirveesti juttuja teille. Jotain mietintöjä tästä blogista ja sen historiasta, jotain juttuja minusta ja muutama pikku paljastus lisää. Parisuhde juttuja, tulevaisuuden juttuja ja menneisyyden sekoiluja. Julkaisen niitä kai tässä lähipäivinä sekalaisessa järjestyksessä, saa nyt nähdä kuinka moneen tekstiin olen tyytyväinen vielä huomenna.
Nyt mun olis ihan tosissaan syytä nukkua. Mut mitäpä turhia, taidan keittää aamukahvit ja alkaa valmistautua kouluun. Kuuden tunnin päästä täytyy olla jo menossa. Vois vaikka näyttää ihmiseltä tänään.
http://www.youtube.com/watch?v=PeJAZE721OI
On muuten kaunis biisi. Ihan kuin suoraan mun elämästä. En vaan sitten tiedä, että kuka on tuo sä. Kaks vaihtoehtoa, enkä osaa valita. Ystävä vai rakas? Onko sillä sitten niin merkitystä, kaunis biisi silti.
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna
Vaikka mä tiedän jo nyt, että tää on vaan hetkellistä, niin nyt kaikki on hyvin. Niin hyvin kuin suinkin voi olla, niin hyvin kuin voin vain toivoa. Mulla on sellainen tunne, että kesästä tulee mahtava.
Jokainen kai määrittää sen mahtavan eri tavalla, mutta mun asteikolla kesästä tulee mahtava, jos kaikki menee niin kuin mä toivon.
Tukka vaalenee ja voi kävellä ilman kenkiä. Viileneviä kesäöitä Laurin kanssa. Puistoilua ja uimista järvessä. Sauna ja uima-allas. Aurinkoa, paljon. Kokkailua Tommin kanssa. Leffoja sateisina päivinä. Täysi-ikäisyys ja humala. Päihteitä, ehkä vähän liikaakin. Ajokortti ja vapaus. Uusia tuttavia ja toivottavasti myös festarit. Muutama keikka ainakin, jos ei muuta.
Ja lopuks mä saatan Laurin junalle ja mun elämä loppuu. Kesä loppuu, onni loppuu ja mä ajaudun ties mihin tilanteeseen. No, se nähdään sitten.
Nyt mä kuitenkin palaan tähän hetkeen. Kuu paistaa silmään ikkunasta, mulla ei oo verhoja. Kädet tärisee laskuhumalan ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Kaapissa minua odottaisi vielä muutama lonkero, saavat luvan odottaa ainakin huomiseen.
Huomenna mä lupasin mennä kahville Laurin kanssa. Ihan jees tehdä joskus jotain muutakin, kuin tuijottaa sitä vaalean liilaa kukkakuvioitua tapettia ja sekoilla.
Tommi soitti äsken ja varmisti mun olevan kunnossa. Olin kuulemma vähän turhan humalassa, kun se mut tänne toi. No hups. Kaikki on ihan jees.
Tommin kanssa kaikki on enemmänkin kuin jees, kaikki on just niin kuin mä olen kokoajan toivonut. Ja Laurin kanssakin tuntuu menevän ihan mainiosti, vaikkei se nyt aina mitään ruusuilla tanssimista olekaan. No jaa, mikäpä tässä elämässä oliskaan.
Mulla on luonnoksissa ihan hirveesti juttuja teille. Jotain mietintöjä tästä blogista ja sen historiasta, jotain juttuja minusta ja muutama pikku paljastus lisää. Parisuhde juttuja, tulevaisuuden juttuja ja menneisyyden sekoiluja. Julkaisen niitä kai tässä lähipäivinä sekalaisessa järjestyksessä, saa nyt nähdä kuinka moneen tekstiin olen tyytyväinen vielä huomenna.
Nyt mun olis ihan tosissaan syytä nukkua. Mut mitäpä turhia, taidan keittää aamukahvit ja alkaa valmistautua kouluun. Kuuden tunnin päästä täytyy olla jo menossa. Vois vaikka näyttää ihmiseltä tänään.
http://www.youtube.com/watch?v=PeJAZE721OI
On muuten kaunis biisi. Ihan kuin suoraan mun elämästä. En vaan sitten tiedä, että kuka on tuo sä. Kaks vaihtoehtoa, enkä osaa valita. Ystävä vai rakas? Onko sillä sitten niin merkitystä, kaunis biisi silti.
Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Because I’m happy
Vai että nukkumaan, heh. Siideriä kurkusta alas ja Tommin luo. Kokkailua ja muutama lonkero, paskoja vitsejä ja hyvää musiikkia. Onnellisuutta.
Mietintöjä siitä, mitä meistä olis voinu tulla. Vitsillä tietenkin, eihän sellaisia nyt vakavissaan ole sopivaa miettiä.
Äsken hän toi minut kotiin, en tahtonut jäädä yöksi, etteivät asiat riistäytyisi väärille raiteilleen. Soitin Laurille ja toivotin hyvät yöt. Kerroin rakastavani ja sellaista. Pelottavaa olla onnellinen, en mä ole tottunut tähän.
Voin vain kuvitella sitä morkkiksen määrää huomenna. Ihan sama. Ei oo tervettä tulla onnelliseks vain päihteiden avulla. Ihan sama.
Ja nyt on humalan taso sellainen, ettei enempää irtoa. Pakko siis suunnata nukkumaan, tällä kerralla ihan tosissaan.
Olette rakkaita ♥
Mietintöjä siitä, mitä meistä olis voinu tulla. Vitsillä tietenkin, eihän sellaisia nyt vakavissaan ole sopivaa miettiä.
Äsken hän toi minut kotiin, en tahtonut jäädä yöksi, etteivät asiat riistäytyisi väärille raiteilleen. Soitin Laurille ja toivotin hyvät yöt. Kerroin rakastavani ja sellaista. Pelottavaa olla onnellinen, en mä ole tottunut tähän.
Voin vain kuvitella sitä morkkiksen määrää huomenna. Ihan sama. Ei oo tervettä tulla onnelliseks vain päihteiden avulla. Ihan sama.
Ja nyt on humalan taso sellainen, ettei enempää irtoa. Pakko siis suunnata nukkumaan, tällä kerralla ihan tosissaan.
Olette rakkaita ♥
Ja silloin ei, ei sanota elämälle ei.
Kohta on minun syntymäpäiväni. Kohta pikku-Ada on jo iso tyttö!
Ja silloin ei, ei sanota elämälle ei.
Nyt tuntuu kyllä aika helvetin rankalta. Pikku-Adan jalat ei meinaa kantaa.
Olen valmis. Kuljen nyt läpi ihmisvilinän.
Kaikki tapahtuu kuin hidastettuna ja korvissani kuulen laulun enkelten.
Mä oon tänään ollut yksin. Mä oon käynyt koulussa ja mä oon leiponu banaanilettuja.
Ei vielä luovuta...
Kyllä mä sinnittelen pitkään. Niin pitkään, että ihmisiä vituttaa.
"Vieläks se on täällä?", ne sanoo.
"No anteeks."
En mä oikein tiedä mitä mä teen. Harhailen ja etsin suuntaani päivästä toiseen.
Mä taidan nyt vaan käydä nukkumaan, ei missään oo mitään järkeä.
Ps. Kursivoidut lyriikat oli muuten Pariisin Keväältä ♥
Ja silloin ei, ei sanota elämälle ei.
Nyt tuntuu kyllä aika helvetin rankalta. Pikku-Adan jalat ei meinaa kantaa.
Olen valmis. Kuljen nyt läpi ihmisvilinän.
Kaikki tapahtuu kuin hidastettuna ja korvissani kuulen laulun enkelten.
Mä oon tänään ollut yksin. Mä oon käynyt koulussa ja mä oon leiponu banaanilettuja.
Ei vielä luovuta...
Kyllä mä sinnittelen pitkään. Niin pitkään, että ihmisiä vituttaa.
"Vieläks se on täällä?", ne sanoo.
"No anteeks."
En mä oikein tiedä mitä mä teen. Harhailen ja etsin suuntaani päivästä toiseen.
Mä taidan nyt vaan käydä nukkumaan, ei missään oo mitään järkeä.
Ps. Kursivoidut lyriikat oli muuten Pariisin Keväältä ♥
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Muistot on kalleinta kultaa
Mitä mitä mitä!! Mä tajusin just äsken, että viime keskiviikkona, 2.4 oli tän hetkellisen päähän piston yks vuotis synttärit!
Toinen huhtikuuta kakstuhattakolmetoista mä keksin, että joo, rekisteröidyn tässä aikani kuluks bloggeriin. Istuin tuolloin kotona ja odotin Tommia, kuten tavallista. Elämäni oli pudonnut raiteiltaan, eikä mulla oikeastaan ollut ketään, kenelle puhua siitä. Tuolloin salailin vielä melko paljon asioita teiltä, enkä uskaltanut kertoa kaikkea niin kuin asiat oikeasti olivat.
Päivää ennen blogini perustamista olin ottanut sen ratkaisevan askeleen Tommin kanssa, eikä paluuta enää ollut. Pettäminen oli silloin virallista, eikä mitään voinut enää perua. Ajatukset pyörivät päässäni kuin hyrrä ja minun oli pakko päästä purkamaan ne johonkin. Niinpä loin blogin. Julkista tästä ei koskaan ollut tarkoitus tulla, vaan lähinnä oma pikku päiväkirja minulle, mutta jostain kumman syystä julkistin kuitenkin kaiken.
Suureksi yllätyksekseni myös kiinnostuneita löytyi ja aloin itsekin pitää tavastani kirjoittaa. Jokaisen uuden lukijan kohdalla hihkuin ääneen ja hymyilin kuin hullu koko loppu päivän. Teen niin edelleen!
Blogin nimen ja käyttäjänimeni alkuperästä minulla ei ole mitään käsitystä. Ensimmäinen mieleeni tullut sai luvan kelvata ja tämähän se oli.
En aluksi uskonut itseeni bloggaajana lainkaan ja olen ylittänyt omat ja kaikkien muidenkin odotukset. Tässä sitä ollaan yhä, vuotta myöhemmin. Miltei joka päivältä kuluneen vuoden ajalta löytyy teksti ja ajatuksia on kirjoitettu ylös ihan laidasta laitaan. Olen kehittynyt kirjoittajana ja muuttunut ihmisenä. Olen oppinut ajattelemaan erilailla ja saanut mahtavia neuvoja ja rakkaita nettituttuja teistä lukijoista!
Kertokaahan nyt vuoden jälkeen, että mitä mietteitä siellä ruudun toisella puolella on. Mitä ajattelette minusta ja blogistani? Plussia ja miinuksia kenties? Mieleen jäänein/suosikki postaus? Ihan mitä vain teillä ikinä tulee mieleen tästä kuluneesta vuodesta sanoa!
Edit. Taas uus ulkoasu ja mä rakastan! Entäs te?
Toinen huhtikuuta kakstuhattakolmetoista mä keksin, että joo, rekisteröidyn tässä aikani kuluks bloggeriin. Istuin tuolloin kotona ja odotin Tommia, kuten tavallista. Elämäni oli pudonnut raiteiltaan, eikä mulla oikeastaan ollut ketään, kenelle puhua siitä. Tuolloin salailin vielä melko paljon asioita teiltä, enkä uskaltanut kertoa kaikkea niin kuin asiat oikeasti olivat.
Päivää ennen blogini perustamista olin ottanut sen ratkaisevan askeleen Tommin kanssa, eikä paluuta enää ollut. Pettäminen oli silloin virallista, eikä mitään voinut enää perua. Ajatukset pyörivät päässäni kuin hyrrä ja minun oli pakko päästä purkamaan ne johonkin. Niinpä loin blogin. Julkista tästä ei koskaan ollut tarkoitus tulla, vaan lähinnä oma pikku päiväkirja minulle, mutta jostain kumman syystä julkistin kuitenkin kaiken.
Suureksi yllätyksekseni myös kiinnostuneita löytyi ja aloin itsekin pitää tavastani kirjoittaa. Jokaisen uuden lukijan kohdalla hihkuin ääneen ja hymyilin kuin hullu koko loppu päivän. Teen niin edelleen!
Blogin nimen ja käyttäjänimeni alkuperästä minulla ei ole mitään käsitystä. Ensimmäinen mieleeni tullut sai luvan kelvata ja tämähän se oli.
En aluksi uskonut itseeni bloggaajana lainkaan ja olen ylittänyt omat ja kaikkien muidenkin odotukset. Tässä sitä ollaan yhä, vuotta myöhemmin. Miltei joka päivältä kuluneen vuoden ajalta löytyy teksti ja ajatuksia on kirjoitettu ylös ihan laidasta laitaan. Olen kehittynyt kirjoittajana ja muuttunut ihmisenä. Olen oppinut ajattelemaan erilailla ja saanut mahtavia neuvoja ja rakkaita nettituttuja teistä lukijoista!
Kertokaahan nyt vuoden jälkeen, että mitä mietteitä siellä ruudun toisella puolella on. Mitä ajattelette minusta ja blogistani? Plussia ja miinuksia kenties? Mieleen jäänein/suosikki postaus? Ihan mitä vain teillä ikinä tulee mieleen tästä kuluneesta vuodesta sanoa!
Edit. Taas uus ulkoasu ja mä rakastan! Entäs te?
Ei kummankaan elämään, toinen voi puuttua mitenkään
Mun ei oo hyvä näin.
Miks sä rakas tuhoat kaiken? Miks sä revit mun käden irti omastas ja takerrut turhakkeisiin? Miks sä heität mut pois?
Sä istut sohvalla ja tuijotat tyhjyyteen. Se katse on ollut sun silmissä jo pitkään, mut nyt se on vahvempana kuin koskaan. Kerta kerralta mä pelkään enemmän, että sä et palaakkaan enää takaisin. Että sä jäät sinne johonkin, missä sun mieli vaeltaa.
Miks mä en riitä? Miks sun ei oo hyvä mun kanssa? Vielä yks jointti, vielä yks henkäys. Vielä yks. Tää on viimeinen. Eikä se koskaan kuitenkaan oo.
Sä olet siinä, niin lähellä, mutta silti sä olet poissa. Mun vieressä istuu pelkkä tyhjä kuori vailla ajatuksia, vailla sielua.
Painostava hiljaisuus. Sä et ajattele mitään ja mä ajattelen senkin edestä. Tekee mieli sanoa jotain, mutten löydä sanoja. Ne sanat ovat kadonneet jo aikoja sitten.
Aika kuluu, mutta sä et tajua sitä. Sun kello on pysähtynyt. Sä toimit automaattisesti, ilman ajatuksia. Teet asiat rutiinilla miettimättä mitään. Sängyssä mua tuijottaa tyhjä katse. Et sä varmaan edes tajua mitä sä teet. Et sä tajua mun olevan siinä.
Pakenet rappukäytävään puhumaan omituisia puheluita. Kuiskaat, koska tiedät minun kuuntelevan oven takana. Lukittaudut vessaan kirjoittamaan viestejä ties kenelle. Hymyilet tyhjää hymyä, silmäsi paljastavat totuuden.
Lupaat viedä mut kotiin, mutta mä en uskalla tulla sun kyytiin. En mä tahdo päästää sua rattiin, en mä uskalla. Kävelen mielummin. Ovella sä pussaat mua ja mä purskahdan itkuun. Tää kaikki on ihan liikaa mulle.
"Mikä sulla on?"
Et sä koskaan ymmärrä. Enkä mä voi sanoa, koska mä olen itse ihan samanlainen.
Miten kaks tällaista voi koskaan selvitä elämästä? Ei meillä oo toivoa enää.
Me selvitään arjesta, koska on pakko. Pakollisten juttujen jälkeen me mennään sun luo maailmaa piiloon, vedetään päät sekaisin ja tuijotetaan tyhjyyteen. Ollaan läsnä vain fyysisesti. Harrastetaan seksiä aamusta iltaan ymmärtämättä siitä mitään. Unohdetaan puolet asioista. Ollaan hiljaa, puhutaan tyhjillä katseillamme. Sanat on turhia, koska ei meistä kumpikaan ole niin järjissään, että ymmärtäisi niitä.
Ajetaanko autolla mereen? Hirttäydytään samaan köyteen? Räjäytetään itsemme ilmaan tai hypätään kallion kielekkeeltä? Tai sit vaan jatketaan elämää näin, lopputulos on sama joka tapauksessa.
Miks sä rakas tuhoat kaiken? Miks sä revit mun käden irti omastas ja takerrut turhakkeisiin? Miks sä heität mut pois?
Sä istut sohvalla ja tuijotat tyhjyyteen. Se katse on ollut sun silmissä jo pitkään, mut nyt se on vahvempana kuin koskaan. Kerta kerralta mä pelkään enemmän, että sä et palaakkaan enää takaisin. Että sä jäät sinne johonkin, missä sun mieli vaeltaa.
Miks mä en riitä? Miks sun ei oo hyvä mun kanssa? Vielä yks jointti, vielä yks henkäys. Vielä yks. Tää on viimeinen. Eikä se koskaan kuitenkaan oo.
Sä olet siinä, niin lähellä, mutta silti sä olet poissa. Mun vieressä istuu pelkkä tyhjä kuori vailla ajatuksia, vailla sielua.
Painostava hiljaisuus. Sä et ajattele mitään ja mä ajattelen senkin edestä. Tekee mieli sanoa jotain, mutten löydä sanoja. Ne sanat ovat kadonneet jo aikoja sitten.
Aika kuluu, mutta sä et tajua sitä. Sun kello on pysähtynyt. Sä toimit automaattisesti, ilman ajatuksia. Teet asiat rutiinilla miettimättä mitään. Sängyssä mua tuijottaa tyhjä katse. Et sä varmaan edes tajua mitä sä teet. Et sä tajua mun olevan siinä.
Pakenet rappukäytävään puhumaan omituisia puheluita. Kuiskaat, koska tiedät minun kuuntelevan oven takana. Lukittaudut vessaan kirjoittamaan viestejä ties kenelle. Hymyilet tyhjää hymyä, silmäsi paljastavat totuuden.
Lupaat viedä mut kotiin, mutta mä en uskalla tulla sun kyytiin. En mä tahdo päästää sua rattiin, en mä uskalla. Kävelen mielummin. Ovella sä pussaat mua ja mä purskahdan itkuun. Tää kaikki on ihan liikaa mulle.
"Mikä sulla on?"
Et sä koskaan ymmärrä. Enkä mä voi sanoa, koska mä olen itse ihan samanlainen.
Miten kaks tällaista voi koskaan selvitä elämästä? Ei meillä oo toivoa enää.
Me selvitään arjesta, koska on pakko. Pakollisten juttujen jälkeen me mennään sun luo maailmaa piiloon, vedetään päät sekaisin ja tuijotetaan tyhjyyteen. Ollaan läsnä vain fyysisesti. Harrastetaan seksiä aamusta iltaan ymmärtämättä siitä mitään. Unohdetaan puolet asioista. Ollaan hiljaa, puhutaan tyhjillä katseillamme. Sanat on turhia, koska ei meistä kumpikaan ole niin järjissään, että ymmärtäisi niitä.
Ajetaanko autolla mereen? Hirttäydytään samaan köyteen? Räjäytetään itsemme ilmaan tai hypätään kallion kielekkeeltä? Tai sit vaan jatketaan elämää näin, lopputulos on sama joka tapauksessa.
lauantai 5. huhtikuuta 2014
What if...
Mun on hyvä just nyt, just tässä. Mä pelkään vaan ihan hirveästi menettäväni tän kaiken. Mitä jos sä et ookkaan tässä enää huomenna? Mitä jos sä et tahdokaan mua tähän enää?
Jos sä lähdet, mulla ei ole ketään. Sä olet viimeinen. Sä olet ainoa.
Mitä mä teen koko sen ajan, kun sä olet armeijassa?
Viikot mä itken yksin kotona ja lasken päiviä sun lomaan ja kun se loma vihdoin koittaa, sä et jaksakaan nähdä.
Miks maailma repii meitä väkisin erilleen?
Miks kaikki yritetään tuhota just kun mä alan olla onnellinen?
Miks kaikki viedään multa pois?
"Picture this.
In ten years I bump into you on the street.
I say hi, you say it back.
I ask how your life is.
You tell me about your wife and your kids.
And when you do, it will break my heart.
Not because I don't want you to be happy.
Because that's all I want.
But because ten years ago...
I pictured somebody else asking how your life is.
And you would tell them about me."
Mua ahdistaa.
"I get jealous because I'm afraid someone is going to make you happier than I do."
Jos sä lähdet, mulla ei ole ketään. Sä olet viimeinen. Sä olet ainoa.
Mitä mä teen koko sen ajan, kun sä olet armeijassa?
Viikot mä itken yksin kotona ja lasken päiviä sun lomaan ja kun se loma vihdoin koittaa, sä et jaksakaan nähdä.
Miks maailma repii meitä väkisin erilleen?
Miks kaikki yritetään tuhota just kun mä alan olla onnellinen?
Miks kaikki viedään multa pois?
"Picture this.
In ten years I bump into you on the street.
I say hi, you say it back.
I ask how your life is.
You tell me about your wife and your kids.
And when you do, it will break my heart.
Not because I don't want you to be happy.
Because that's all I want.
But because ten years ago...
I pictured somebody else asking how your life is.
And you would tell them about me."
Mua ahdistaa.
"I get jealous because I'm afraid someone is going to make you happier than I do."
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Vaikka mä oon liian syvällä varmaan, mä koitan nousta jos oot ylhäällä vastas
Tänään on ollut taas tosi mietteliäs päivä. Olen laskenut Laurin olohuoneen katon laudat ainakin kolmeentoista kertaan ja saanut aina eri lukeman, keittänyt liikaa riisiä ja syönyt sitä voin kanssa ja katsonut Laurin äidin kanssa muumeja. Valmistelen itseäni maanantaina alkavaan kouluun. Tai olishan se tänäänkin toki se koulu siellä ollut, mutta minä en. En vaan ole pystynyt raahautumaan sinne asti.
Äsken raahauduin kuitenkin kotiin katsomaan, että seinät ovat vielä pystyssä. Vuokranantajalta oli tullut valitus metelistä ja sellaista. Pohdin kylläkin kovasti, että kukahan helvetti täällä tyhjässä kämpässä metelöi? Mä olen ollut viimeisen parin viikon aikana varmaankin kaks yötä kotona ja silloinkin istunut jonkinlaisessa horrostilassa keskellä lattiaa. Istuminen ei tietääkseni hirveää mekkalaa aiheuta. Enkä kyllä ole huomannut kenekään muunkaan aiheuttavan mitään ylimääräistä ääntelyä ainakaan niin, että se olisi minua häirinnyt.
Mietin myös, että mikä on tässä blogissa SE juttu? Tää on vaan paloja mun elämästä purettuna sanoiks ja silti teitä ihania on jo neljäkymmentä. Se on jo aika sairaan iso määrä. Kiitos ♥
Tätä kirjoittaessani soi mun puhelin kahdesti ja huomaan saaneeni viestin. Se ei soi koskaan ja just sillä hetkellä, kun mä tahtoisin kirjoittaa, on kaikkien pakko yrittää häiritä mua. Ensin soittaa Lauri, ilmoittaa päässeensä perille ystävänsä kämpille viereiseen kaupunkiin. Jonkinlainen ryyppyilta kai tiedossa. Ja samaan aikaan kun puhun Laurin kanssa, yrittää Tommi tavoitella mua. Jostain syystä mä aina soitan takaisin, vaikka tiedän, ettei hänellä ole mitään järkevää asiaa kuitenkaan. Humalassa hän on, tosi humalassa. Kertoo panneensa Sallaa taas, kun minä en antanut. Avautuu jostain työhuolista, kuuntelen vain toisella korvalla. Lopuksi hän vielä tahtoo laulaa, kuten aina humalassa ollessaan. Puolisen minuuttia mä saan kuulla jotain tuntemattomaksi jäänyttä biisiä ja sen jälkeen hän kertoo rakastavansa mua ja katkaisee puhelun.
Se viesti sen sijaan oli faijalta, se kyseli että olenko mä elossa vielä. Mutsi oli kuulemma siirtänyt sen tilille jotain rahoja, jotka on mulle ja pikkuveljelle tarkoitettu. Ihan jees. Vaikka en mä mitään säälirahoja tarvi, enkä mä mutsilta muutenkaan kaipaa yhtään mitään, vois pysyä siellä missä ikinä onkaan. Mut kyllä mä ne rahat tahdon, mulla on nälkä.
Tällaista turhaa höpöttelyä taas, ei mitään erityistä. Jos jotain tiettyä juttua kaipailette, niin postausideoita saa aina antaa. Muuten mennään nyt tällä linjalla, aivoni eivät pysty parempaan juuri nyt.
Äsken raahauduin kuitenkin kotiin katsomaan, että seinät ovat vielä pystyssä. Vuokranantajalta oli tullut valitus metelistä ja sellaista. Pohdin kylläkin kovasti, että kukahan helvetti täällä tyhjässä kämpässä metelöi? Mä olen ollut viimeisen parin viikon aikana varmaankin kaks yötä kotona ja silloinkin istunut jonkinlaisessa horrostilassa keskellä lattiaa. Istuminen ei tietääkseni hirveää mekkalaa aiheuta. Enkä kyllä ole huomannut kenekään muunkaan aiheuttavan mitään ylimääräistä ääntelyä ainakaan niin, että se olisi minua häirinnyt.
Mietin myös, että mikä on tässä blogissa SE juttu? Tää on vaan paloja mun elämästä purettuna sanoiks ja silti teitä ihania on jo neljäkymmentä. Se on jo aika sairaan iso määrä. Kiitos ♥
Tätä kirjoittaessani soi mun puhelin kahdesti ja huomaan saaneeni viestin. Se ei soi koskaan ja just sillä hetkellä, kun mä tahtoisin kirjoittaa, on kaikkien pakko yrittää häiritä mua. Ensin soittaa Lauri, ilmoittaa päässeensä perille ystävänsä kämpille viereiseen kaupunkiin. Jonkinlainen ryyppyilta kai tiedossa. Ja samaan aikaan kun puhun Laurin kanssa, yrittää Tommi tavoitella mua. Jostain syystä mä aina soitan takaisin, vaikka tiedän, ettei hänellä ole mitään järkevää asiaa kuitenkaan. Humalassa hän on, tosi humalassa. Kertoo panneensa Sallaa taas, kun minä en antanut. Avautuu jostain työhuolista, kuuntelen vain toisella korvalla. Lopuksi hän vielä tahtoo laulaa, kuten aina humalassa ollessaan. Puolisen minuuttia mä saan kuulla jotain tuntemattomaksi jäänyttä biisiä ja sen jälkeen hän kertoo rakastavansa mua ja katkaisee puhelun.
Se viesti sen sijaan oli faijalta, se kyseli että olenko mä elossa vielä. Mutsi oli kuulemma siirtänyt sen tilille jotain rahoja, jotka on mulle ja pikkuveljelle tarkoitettu. Ihan jees. Vaikka en mä mitään säälirahoja tarvi, enkä mä mutsilta muutenkaan kaipaa yhtään mitään, vois pysyä siellä missä ikinä onkaan. Mut kyllä mä ne rahat tahdon, mulla on nälkä.
Tällaista turhaa höpöttelyä taas, ei mitään erityistä. Jos jotain tiettyä juttua kaipailette, niin postausideoita saa aina antaa. Muuten mennään nyt tällä linjalla, aivoni eivät pysty parempaan juuri nyt.
Enkä viime aikoina lauantai-iltoina oo ollu kotona
Mun koko elämä on yks iso sekasorto. Mä en pysty keskittymään yhtään mihinkään, enkä mä saa mitään aikaseks. Mä makaan Laurin sohvalla ja tuijotan kattoa, oon liian pitkiä aikoja syömättä ja reagoin viiveellä. Mut oon mä kai jollain kieroutuneella tavalla ihan onnellinen. Täällä mä saan napsia lääkkeitä ja olla sekaisin ja mä tiedän, ettei mun anneta kuolla.
Mä puhuin Tommin kanssakin taas, se ei tajua mistään mitään. Se ei ymmärrä miks se 'yks viaton pusu' vaikuttaa muhun ja mun elämään näin paljon. Mut kyl sen kanssa oli silti ihan jees jutella, sain taas muutaman asian pois mielen päältä. Eikä se pusu enää mihinkään vaikuta, se juttu oli vaan yksi iso vitsi ja se unohdettiin jo.
Lauri pussaa, paljon. Lauri silittää tukkaa ja nauraa kun jalkani pettävät alta.
'Sun kylkiluut näkyy tänään vähän vähemmän kuin eilen, nyt kyllä kannattais vähän rajoittaa tuota syömistä!'
Täällä mua ei tuomita, täällä mikään ei oo vakavaa. Täällä aurinko on vaaleanpunainen ja lattiasta kasvaa neilikoita. Täällä vois kuolla onnellisena.
Mä puhuin Tommin kanssakin taas, se ei tajua mistään mitään. Se ei ymmärrä miks se 'yks viaton pusu' vaikuttaa muhun ja mun elämään näin paljon. Mut kyl sen kanssa oli silti ihan jees jutella, sain taas muutaman asian pois mielen päältä. Eikä se pusu enää mihinkään vaikuta, se juttu oli vaan yksi iso vitsi ja se unohdettiin jo.
Lauri pussaa, paljon. Lauri silittää tukkaa ja nauraa kun jalkani pettävät alta.
'Sun kylkiluut näkyy tänään vähän vähemmän kuin eilen, nyt kyllä kannattais vähän rajoittaa tuota syömistä!'
Täällä mua ei tuomita, täällä mikään ei oo vakavaa. Täällä aurinko on vaaleanpunainen ja lattiasta kasvaa neilikoita. Täällä vois kuolla onnellisena.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Itkuja varten on ihmisen silmät
Kerroin Laurille. Kerroin suudelmasta, mutten muuta. Kerroin Tommin pussanneen minua huulille, aivan kuten asia olikin. Ja, no, ei se nyt ihan täysi katastrofi ollut. Olemme yhdessä edelleen, menen Laurille yöksi huomenna ja kaikki on ok. Ok, ei hyvin, mutta ok.
Ei hän nyt mitenkään erityisen iloinen ollut, yritti kylläkin heittää jotain vitsiä, mutta näin kaiken hänen silmistään.
"Saattaa Tommilla olla musta silmä seuraavaksi."
En kertonut leffasta ja muusta. Se ei vain olisi ollut reilua, se olisi vienyt koko uskottavuuden kaikelta. Nyt pystyin vielä vakuuttamaan Laurin siitä, että tunteet todellakin ovat vain Tommilla ja minä rakastan Lauria.
Hän tietää, etten tahdo ketään muuta, kuin hänet. Hän luottaa minuun, vaikka tämä sitä nyt vähän söikin.
En tahdo nähdä Tommia enää. En tahdo, se vain pilaa kaiken. Mutten kestä sitä puristavaa tunnetta rinnassa, joka minulle tulee, kun ajattelen, etten voi enää kertoa murheitani kenellekään. Ettei minulla ole ketään, kenelle soittaa itkien keskellä yötä. Mutta luovun hänestä mielummin, kuin Laurista.
Minun täytyy nyt ajatella. Minun täytyy saada olla rauhassa. Laurikin ymmärsi sen ja lähti kotiin miltei heti. Hän tietää minun olevan palasina, hän tietää minun pelkäävän meidän puolestamme. En minä voi valita kahden ihmisen väliltä. Toista minä rakastan ja toinen on minulle tukipilari. En tahdo valita. Mutta joskus on vain pakko.
Ei hän nyt mitenkään erityisen iloinen ollut, yritti kylläkin heittää jotain vitsiä, mutta näin kaiken hänen silmistään.
"Saattaa Tommilla olla musta silmä seuraavaksi."
En kertonut leffasta ja muusta. Se ei vain olisi ollut reilua, se olisi vienyt koko uskottavuuden kaikelta. Nyt pystyin vielä vakuuttamaan Laurin siitä, että tunteet todellakin ovat vain Tommilla ja minä rakastan Lauria.
Hän tietää, etten tahdo ketään muuta, kuin hänet. Hän luottaa minuun, vaikka tämä sitä nyt vähän söikin.
En tahdo nähdä Tommia enää. En tahdo, se vain pilaa kaiken. Mutten kestä sitä puristavaa tunnetta rinnassa, joka minulle tulee, kun ajattelen, etten voi enää kertoa murheitani kenellekään. Ettei minulla ole ketään, kenelle soittaa itkien keskellä yötä. Mutta luovun hänestä mielummin, kuin Laurista.
Minun täytyy nyt ajatella. Minun täytyy saada olla rauhassa. Laurikin ymmärsi sen ja lähti kotiin miltei heti. Hän tietää minun olevan palasina, hän tietää minun pelkäävän meidän puolestamme. En minä voi valita kahden ihmisen väliltä. Toista minä rakastan ja toinen on minulle tukipilari. En tahdo valita. Mutta joskus on vain pakko.
Kaduttaa, en osaa pitää suut kii
Ei Tommi ookkaan niin hyvä suutelija, kun mä muistin.
VITTU.
Se pussas mua, en mä sitä. Mä kieltäydyin seksistä, en mä oo pettäjä. Mä nukuin sohvalla, en mä oo pettäjä. Joo joo, voisin selitellä vaikka loputtomiin. Mut mitäpä tässä enää selittelemään, kävi mitä kävi.
Mun pää hajoaa.
Lauri on kai tulossa illalla tänne. Mitä helvettiä mä teen? Kerronko mä sille kaiken? Kerronko mä, että Tommi oli mun luona yötä? Kerronko mä, että Tommi pussas mua? Kerronko mä, että me valvottiin puolet yöstä katsoen elokuvaa? Vai oonko mä vaan hiljaa?
Mitääää? Miks? Mä en halua olla mä.
VITTU.
Se pussas mua, en mä sitä. Mä kieltäydyin seksistä, en mä oo pettäjä. Mä nukuin sohvalla, en mä oo pettäjä. Joo joo, voisin selitellä vaikka loputtomiin. Mut mitäpä tässä enää selittelemään, kävi mitä kävi.
Mun pää hajoaa.
Lauri on kai tulossa illalla tänne. Mitä helvettiä mä teen? Kerronko mä sille kaiken? Kerronko mä, että Tommi oli mun luona yötä? Kerronko mä, että Tommi pussas mua? Kerronko mä, että me valvottiin puolet yöstä katsoen elokuvaa? Vai oonko mä vaan hiljaa?
Mitääää? Miks? Mä en halua olla mä.
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Kelle mä valehtelen, sulle vai itelleni?
Aamulla kerroin jättäneeni Tommin kuvioideni ulkopuolelle. No, niin varmaan.
Tommi ja Salla erosivat. Lopullisesti. Sellaisia asioita on nyt paljastunut, etteivät he jatka enää. Eivät vaikka mikä olisi. Tommi tahtoo minut. Hän on sen päättänyt ja hän aikoo tehdä kaikkensa sen eteen.
Olen puhunut hänen kanssaan tänään kahdesti ja nyt hän ilmoitti tulevansa töiden jälkeen tänne. Kielsin kyllä, mutta en sitten tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että minä olen nyt Laurin kanssa ja minä olen kipeä.
Aavistan kuitenkin vahvasti, ettei tästä seuraa mitään hyvää...
Tommi ja Salla erosivat. Lopullisesti. Sellaisia asioita on nyt paljastunut, etteivät he jatka enää. Eivät vaikka mikä olisi. Tommi tahtoo minut. Hän on sen päättänyt ja hän aikoo tehdä kaikkensa sen eteen.
Olen puhunut hänen kanssaan tänään kahdesti ja nyt hän ilmoitti tulevansa töiden jälkeen tänne. Kielsin kyllä, mutta en sitten tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että minä olen nyt Laurin kanssa ja minä olen kipeä.
Aavistan kuitenkin vahvasti, ettei tästä seuraa mitään hyvää...
Tuleehan tuolta se toinen päivä, kun on kepeät askeleet
Tiistai. Mihin se maanantai meni?
Mä olen kotona. Mä olen elossa.
Pääsin sairaalasta eilen, Lauri haki minut ja tuli kämpilleni vahtimaan minua. Nyt hän lähti kauppaan ostamaan maitoa kahvin sekaan ja minä jäin tänne lepäämään.
Blogi stressaa minua. Tiedän olevani huono bloggaaja tällä hetkellä. Minun on vain nyt pakko laittaa oma terveyteni etusijalle. Tommikin yritti soittaa eilen, mutta päätin sulkea hänetkin ulkopuolelle nyt.
Maailmaani mahtuu tällä hetkellä vain lääkkeet ja Lauri. Ja blogi aina kun vain jaksan.
Minä tahdon elää. Tahdon olla terve ja onnellinen.
Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uskon pystyväni siihen vielä joskus.
Mä olen kotona. Mä olen elossa.
Pääsin sairaalasta eilen, Lauri haki minut ja tuli kämpilleni vahtimaan minua. Nyt hän lähti kauppaan ostamaan maitoa kahvin sekaan ja minä jäin tänne lepäämään.
Blogi stressaa minua. Tiedän olevani huono bloggaaja tällä hetkellä. Minun on vain nyt pakko laittaa oma terveyteni etusijalle. Tommikin yritti soittaa eilen, mutta päätin sulkea hänetkin ulkopuolelle nyt.
Maailmaani mahtuu tällä hetkellä vain lääkkeet ja Lauri. Ja blogi aina kun vain jaksan.
Minä tahdon elää. Tahdon olla terve ja onnellinen.
Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uskon pystyväni siihen vielä joskus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)