Kuinka monesti mun täytyy pettyä, ennen kuin mä opin? Kuinka monesti täytyy itkeä, että osaan päästää irti? Kuinka paljon minuun täytyy sattua, ennen kuin osaan luovuttaa?
En mä vieläkään oo sisäistänyt sitä, että kukka tosiaan menee mun edelleni. Joka kerta se yllättää mut yhtä pahasti. Joka kerta mä petyn. Vaikka mä tiedän. Joka kerta se sattuu yhtä paljon. Ja joka kerta annan anteeksi.
Nyt mä raahaudun istumaan kylppärin lattialle, viillän sukkahousut täyteen viiltoja, juon kossua suoraan pullosta ja hukuttaudun kyyneleisiin. Itseäni säälivä paska mä olen. Ja Lauri on paska ihan muuten vaan.
Vitun hyvää vappua.
Vittu Ada oisko aika lakata rutisemasta, ja ottaa itteään niskasta kiinni?
VastaaPoistaSä oot ainakin sun blogin perusteella hieno nuori nainen, tulevaisuus mahdollisuuksia täynnä ni miksetsä mene niitä kohti?
NO boy is worth your teenage years.
Mahdollisuuksia... No joo, onhan niitä kai. Tavoitteita ei ole, motivaatiota ei ole. Se on se ongelma.
PoistaJa tuohon "no boy is worth your teenage years" -juttuun, niin juu. Olen miettinyt sitä kyllä, mutta jos nyt jättäisin Laurin, unohtaisin Tommin ja antaisin vain olla niin mitä sitten? Istuisin kaikki päivät yksin kotona tekemättä mitään. Minulla ei olisi ketään, kenelle soittaa. Ei olisi ketään, kenen kanssa olla. Ei olisi ketään, kenen kanssa riidelläkään.
Äh, turhauttaa.
oah, sun teksteihi voi samaistua niiiin ussein. voimaa ja muista opetella myös ajattelleen sun ommaa parasta. älä kuluta vimosia voimias muihin, kuluta ne ittees.
VastaaPoistaKiitos mellu <3
PoistaNyt vihdoin olen alkanut elää itselleni, enkä muille. Liekö vain hetkellistä, mutta yritän pitää tämän asenteen.