Vauvajuttuja

Mun vauva on pian neljän kuukauden ikäinen. Synnytys tuntuu eiliseltä, aika on lentänyt kuin siivillä. Meillä asustelee ihana hymytyttö, tasaisesti käyrillä kasvava ja iloinen. Hän jokeltaa ja maiskuttelee käsiään, takertuu kiinni paidan kaulukseen ja hiuksiini. Hän nauraa, kiljahtelee ja osoittaa rakkauttaan. Ihana vauva!

Mulla on mennyt äitinä ihan hyvin. Olen jaksanut, vaikka hoidankin kaiken yksin. Muutaman kerran olen jo päässyt pariksi tunniksi yksin kauppoihin kiertelemään, mutta sen pidemmäksi aikaa en ole raaskinut pientä rakasta jättää hoitoon.

Lauri on ihan hyvä isä. Hän välittää kyllä, välittää ihan helvetisti, vaikkei yleensä lapsista pidäkkään. Hän on vain yhä kamalan arka. Hän ei tahdo höpistä vauvalle, ei ottaa syliin eikä oikein edes leikittää. Kyllä hän on silti hirveästi rohkaistunut ja tahtoo oppia. Hän osaa jo hyssytellä ja rauhoittaa vauvaa. Hän osaa juottaa maitoa pullosta ja laittaa tutin takaisin paikoilleen, pyyhkiä kuolat pois poskilta ja keinuttaa sitteriä. En mä siis sano, ettei hänestä mitään hyötyä ole, mutta yksinhuoltaja mä silti koen olevani ja paperilla sitä olenkin.