Ei susta koskaan tuu mitään lentäjää

Kirjoitin koulua varten tekstin. Otsikko oli annettu valmiiksi. "Minun päiväni". Totesin kuitenkin loppujen lopuksi, että teksti oli liian henkilökohtainen. Jollainlailla pidin siitä hirmuisesti, mutta jokin siinä oli vikana. Kirjoitin viidessä minuutissa uuden ja palautin sen. Tämä jääköön vain tänne, teidän luettavaksenne. Teihin voin luottaa. Omaan menneisyyteeni tuo teksti siis perustuu, tai siitä ideani ainakin lähti.

Risuja ja ruusuja toki otetaan ilomielin vastaan, olisiko minulla mitään toivoa menestyä kirjoittajana, vai olenko ihan toivoton?


Aamussa on usko.
Luotto hyvään päivään.
Auringon pilkistys verhon takaa tuo lupauksen.
Uusi alku,
puhtaalta pöydältä.
Virheet on annettu anteeksi ja tästä on hyvä jatkaa.
Kuppi kahvia varmistaa sen, 
että energia riittää loppuun asti.
Pääsen määränpäähäni, 
luotan itseeni sokeasti.

Päivä on odotus. 
Velvollisuuksia velvollisuuksien perään.
Hoidetut tehtävät määrittävät minut.
Ne määräävät sen, olenko hyvä ihminen.
'Hoidettujen tehtävien jälkeen saan palkinnon', tiedän.

Jokainen päivä on jännitystä kädet täristen.
Jokaisen päivän tunnit kuluvat iltaa odottaen.
Katse kääntyy kelloon useasti.
Ilta on kultaa.
Ilta on palkinto.

Ja se ilta tuo mukanaan pettymyksen. 
Sä et tulekaan.
Sä et palkitsekaan mua.
Sä petit sun lupauksen, taas kerran.
Kyyneleen kalvo peittää silmän pinnan, 
hämärtää todellisuuden ja saa minut antamaan kaiken anteeksi. 
Silmät painuvat kiinni ja aamulla olen unohtanut kaiken.
Ja kaikki alkaa alusta.

Mä heräsin taas siihen kohtaan, jossa minua ammutaan otsaan

Keskellä yötä herään viestin ääneen. Tommi. "Mitä kuuluu?"

Ei, ei, ei! Hän ei voi olla tosissaan! Ei voi! Ihan oikeasti kehtaa tulla kysymään mitä minulle kuuluu, kun on ensin unohtanut olemassa oloni viimeiset kolme päivää.

Kirjoitin niin pitkää vastausta hänelle, että ennen kuin ehdin edes lähettää mitään, häneltä tulee kaksi viestiä lisää. "Ootko sä kotona?" ja "Nukutko sä?"

"Sä et ole vastannut puhelimeen koko viikonloppuna. Sä myös satuit unohtamaan yhden pikkujutun. Mä odotin sua siinä kaupan edessä perjantaina. Ja sä et ikinä tullut. Miks sua nyt yhtäkkiä kiinnostaa mitä mulle kuuluu? Se ei ole sun asias. Mulla on jo joku muu, joka huolehtii musta, huolehdi sä vaan siitä rakkaasta Sallastas nyt. Vai etkö sä rakastakaan sitä? Teidän suhde taitaa olla ihan samanlainen kun mun ja sun suhde aikoinaan. Pelkkää seksiä. Sulla ei oo mitään tunteita. Sä olet pelkkä tunteeton paska, etkä kykene tajuamaan sitä. Mitä sä haluat musta, rakas? Tajua nyt viimein se, että seksiä sä et multa enää saa. Mä en rakasta sua. Eikä rakasta kukaan muukaan kun ne tajuaa millainen sä oikeasti oot. Jätä mut nyt vaan rauhaan."

"Anteeks."

Anteeks! Mitään muuta hän ei osaa sanoa. Pelkkä 'anteeks' muka korvaa kaiken! Ei, ei se korvaa. Ei enää. Se on kuultu niin monta kertaa. Se on vain sana muiden joukossa. Se ei tarkoita mitään.

En edes jaksanut vastata hänelle enää. Annoin vain olla. Miettiköön nyt, yrittäköön ymmärtää miltä minusta tuntuu. Tiedän kyllä, ettei hän edes yritä. Ei hän pysty ymmärtämään.

Kuluu tunti, nukahdan ja herään siihen, että puhelimeni soi. Ja Tommi. Taas. En vastaa. Toisen puhelun kohdalla laitan tyynyn pääni päälle, en halua kuulla. Viesti. Kaksi puhelua ja viesti taas. Viidennen puhelun kohdalla lyön luurin korvaan. Kuudes puhelu. Ja seitsemäs. Seitsemän puhelua vartin sisällä. Kahdeksanteen vastaan itkien. Olen henkisesti niin totaalisen väsynyt. En halua enää. En halua.

Puhun Tommin kanssa hetken, mutta en muista puhelusta oikeastaan mitään. Itkin vain kokoajan, huusinkin kai jossain vaiheessa. Hän hoki sitä tuttua "anteeks, anteeks" -mantraansa, niin kuin hänellä yleensä on tapana.

Kyllä minä kuulen hänestä vielä. En tiedä milloin, enkä haluakaan tietää. Antaisi minun nyt vain olla.

Mä raotan mun jalkoja ja toivon, et sä annat mulle kaiken mitä tarvitsen

Tommista ei edelleenkään ole kuulunut mitään. En ole edes jaksanut soittaa hänen peräänsä enää, annan vain olla. En jaksa taistella ystävyytemme puolesta enää. Ei tämä ole ystävyyttä. Tämä on vain sairasta peliä, kissa ja hiiri -leikki. Hän haluaa pitää minut varalla, toivoo kokoajan, että eroaisin Laurin kanssa. Seksin perässä hän on. "Ystävyys" on vain peitenimi hänen operaatiolleen.

Minun motiivini ovat ihan toiset. Minä kaipaan ystävää, kuuntelijaa ja lohduttajaa. Ihmistä, johon voin luottaa ja joka voi luottaa minuun. Mutta ei, hän ei sitä ole. Totean tämän jo sadannen kerran ja joka kerta annan anteeksi. Tiedän, etten voi vain antaa olla, en voi jättää tätä kesken. Ja ainoa mahdollinen loppu on kaiken paljastaminen. Mutta nyt on jo liian myöhäistä. Sallan ja Tommin seitsemäs kuukausipäivä meni jo. Miltei seitsemän kuukautta valhetta. Miten Tommi pystyy?

Seksi pyörittää hänen elämäänsä. Ja seksillä minä pystyin hallitsemaan häntä. Mutta en hallitse enää. Minulla on Lauri. Minä en tarvitse Tommia enää. Seksi on Tommille pakkomielle ja minulle se oli avain onneen. Tai siihen, mitä luulin onneksi. Nyt tiedän, ettei se ollut sitä.

Salla ei ole tajunnut totuutta vieläkään. Salla on Tommille vain tyydytykseen tarvittava väline, aivan niin kuin minäkin olin. Pelkkä objekti, ei ihminen ollenkaan. Ja se ällöttää minua. Tommi näkee kaikki naiset pornotähtinä, riisuu heidät katseellaan ja kuvittelee heidät sänkyynsä. Luulee hallitsevansa kaikkia. Luulee olevansa kaikkien yläpuolella. Ällöttävää.

Sun lupaukset on tyhjiä

Tommin puhelin on edelleen kiinni ja arvaan jo mitä on tulossa. Meidän piti nähdä tällä viikolla, sovimme eilisestä ja yllättäen herran puhelin onkin kiinni. "Oltais me voitu nähdä, mut mun puhelin meni rikki enkä voinut soittaa." Tiedän tekosyyn jo etukäteen. Ei vaadi kovinkaan paljon aivoja arvata se, sama syy joka kerta.

Hän on Sallan kanssa. Käydessäni kaupassa illalla huomasin Sallan pyörän olevan yhä Tommin pihassa. Valoja sisällä ei kuitenkaan ollut, vaikka oli hämärää, joten he eivät olleet siellä. Mieleni teki käydä ostamassa kaupasta evästä ja jäädä odottamaan heitä johonkin. Suunnitelmani ei kuitenkaan ollut ihan loppuun asti hiottu, enkä oikeasti ole niin sairas, että jaksaisin päivystää tunteja Tommin oven edessä saadakseni sen nautinnon hänen elämänsä tuhoamisesta.

Minulla olisi kaikki oikeudet tehdä niin. Ennen en paljastanut kaikkea ihan vain Tommin takia, mutta nykyään en ajattele Tommia pätkääkään. Nykyään ajattelen itseäni. En halua pilata kaikkea nyt, kun minulla vihdoin on jotain, jonka takia elää. Vaikka valhe häiritseekin minua yhä, olen kai pääsemässä yli siitä. En tietenkään voi ikinä kokonaan unohtaa sitä, tai en ainakaan niin kauan kun Tommi on Sallan kanssa, mutta kyllä tästä yli päästään.

Ennen valheen pitäminen oli minulle jatkuva ongelma. En miettinyt mitään muuta ja käytin kaiken energiani siihen. Nykyisin olen parantanut paljon - olen hankkinut elämän. Tiedostan kyllä, että elän yhä lähinnä muiden ihmisten takia, enkä itseni takia, mutta parempaan päin ollaan menossa.

Vaikka itse sanonkin, olen ollut aika helvetin vahva. Ja tyhmä myös. Olen niistä molempia edelleen, mutta tyhmä kai vähenevissä määrin. Toivon ainakin niin. Ajattelin kirjoittaa jonkinlaisen postauksen tästä vuodesta. Kertoa kuukausi kuukaudelta joitakin tapahtumia ja juttuja, joita minulle on tapahtunut. Saa nähdä tuleeko siitä mitään, mutta yritän parhaani.

Kuulen vieläkin korvissa eilisen äänet

"Joo, nähdään perjantaina puoliltaöin siinä kaupan edessä. Soita mulle kun oot lähdössä kotoa."

Hahhah, varmaan joo. Minun piti nähdä Tommi viime yönä. Sovimme tästä jo torstaina, mutta en ikinä tosissani uskonut hänen tulevan. En edes kertonut siitä täällä, koska tiesin, ettei tätä tapaamista ikinä tule. Ja olin oikeassa taas kerran. Soitin Tommille ja pääsin suoraan vastaajaan. En edes yllättynyt, mutta uteliaisuuttani silti lähdin ulos. Kävelin Tommin kodin ohi ja keittiössä oli valot. Ja Sallan pyörä pyörätelineessä.

Arvasin, että hän on tuollainen taas. Tiesin kyllä hänen ja Sallan suhteesta, vaikka hän sen kielsikin, mutta silti ärsyynnyin. Tiesin, ettei tämä tule kestämään kauaa ja nyt taitaa tosiaan olla se loppu taas. Ei, tämä ei jää tähän, tiedän sen jo nyt, mutta tauon paikka taitaa olla tässä. Kun Tommi soittaa, huudan hänelle, olen vihainen ja käsken olla soittamatta. Olemme puhumatta noin kuukauden, jonka jälkeen hän soittaa humalassa ja annan anteeksi. Sadannen kerran, niin käy aina. Ja vihaan sitä, mutta silti annan niin tapahtua.

Ihan sama. En jaksa edes ajatella enää. Koko Tommi on minulle ihan yhdentekevä.

Laurin kanssa menee onneksi hyvin. Puhuimme Skypessä vielä myöhään yöllä. Emme luultavasti näe tänä viikonloppuna, koska minulla on paljon koulujuttuja tehtävänä ja Laurilla on kiireitä huomenna. Olen silti tyytyväinen tilanteeseemme nyt. Jossain vaiheessa minusta tuntui, ettei Lauri panosta tähän yhtään, mutta se tunne on nyt poissa.

Yleensä mielialani on joko ihan loistava ja ihan kamala, mutta ei nyt. Olen kai löytänyt sen kultaisen keskitien. Tässä sitä ollaan, miltei tunteettomina, mutta näin on kai ihan hyvä. Tai ehkä se on vain väsymystä. Joo, sitä se on.

I was trying to make the shit stop

"Sä rakastat sitä vielä", ne sanoo.

En mä rakasta.

Mä vihaan.

Mut oon riippuvainen.

Kuin alkoholisti euron hanoista,

Kuin nisti piristä,

Kuin tupakoitsija punasesta lämästä,

Mä oon riippuvainen susta.

Sä oot mun pakokeino,

Sä oot toinen maailma,

Sä oot toinen todellisuus,

Sä olet mun narnia.

Joitakin ajatuksia tämän päivän matematiikan tunnilta. Tommiin liittyen siis, jos joku ei ymmärtänyt. Kirjoitin myös Laurista, mutta lauseet ovat lähinnä irtonaisia ja sekavia, en saanut niistä koottua mitään kokonaista. Äsken kirjoitin kuitenkin jotain, epäselvää yhä, mutta tuollaisia ajatuksia päässäni pyörii nyt.

Kuin huomaamattani piirsin vihkooni tuon Tommi -jutun ympärille nuolia ja Lauriin liittyvien lauseiden ympärille sydämiä.

"Se on vaan laastari", ne sanoo.

Ei se oo.

Mä rakastan.

Mut se on vaikeeta.

Liian epävarmaa, 

Liian monimutkaista,

Liian ahdistavaa,

Mut silti niin täydellistä.

Sä olet mun elämä,

Sä olet mun unelma,

Tavoite ja tulevaisuus.

Sun eteen teen kaikkeni.

Tänään on vihdoin perjantai. Minulla ei yleensä ole viikonlopulle mitään suunnitelmia, eikä ole nytkään. Silti aina teen jotain ja silloin tällöin olen jopa niin kiireinen, etten ehdi edes kotona käymään. Tänä viikonloppuna ajattelin kuitenkin rauhoittua, hoitaa koulujuttuja ja ehkä tavata Lauria. Ken tietää toteutuuko suunnitelmani, mutta se nähdään myöhemmin.

Mukavaa perjantaita!

Mä olen se narri, joka naurattaa

"Vielä sä jaksat sinnikkäästi ylläpitää tuota sun hienoa kulissia. Ja vielä sä ihan aidosti kuvittelet, että mä olen niin saatanan tyhmä ja sinisilmäinen, että mä uskon siihen. Voin kertoa, että arvostan todella tuota sinun sinnikkyyttäsi. Ja ihan vain sen tähden leikin mukanasi tätä leikkiä. Tai on mulla kai muitakin syitä. Jokaikinen kerta annan anteeksi sinulle, lähden mukaan tähän pyöritykseen ja vastaan puheluihisi. 

Yhtä asiaa mä olen kuitenkin miettinyt jo pitkään. Miks sä aina, joka helvetin kerta, soitat mun perään? Vaikka mä kuinka kauniisti pyydän, että älä soita enää, niin silti sä soitat. Sulla kestää sen muutaman viikon ja sitten sä soitat. 'Mulla on ikävä sua, nyyh nyyh'. Naurettavaa. Aikuinen mies, eikä edes pärjää ilman tälläistä kakaraa!

Kakara mä olen, ihan lapsi vielä. Leikin päihteillä ja luulen olevani aikuinen. Otan muka vastuuta, enkä oikeasti edes ota. Teen liikaa virheitä ja sekoilen. Menetän kaikki ystävät ja itken niiden perään silloin, kun on jo liian myöhäistä. Mutta yhdestä asiasta mä olen ylpeä. Mä olen päättäväinen. Mä pystyin elämään ilman sua. Vaikka se ei ollutkaan helppoa, niin mä pystyin siihen. Ja sä et. Sä olit se, joka soitti. Joten muista nyt rakas se, että mä pärjään ilman sua. Se olet sä, kenen täytyy kannatella tätä ystävyyttä, jos sä haluat, että se pysyy jaloillaan. Ei se muuten kestä.

Ja mulle ystävyyden tärkein asia on rehellisyys. Ja ilman sitä ei ole ystävyyttäkään. Muista se. Tää saattaa kestää hetken, mutta ei kauaa. Ja se ei johdu musta. Kerää itses ja ole mies. Paljasta sun kaikki valhees. Ota se riski. Vaikka se tuhoais sut, se on sun ainut vaihtoehto."

Sä lupasit, että me ei kuolla koskaan

Eilen oli blogini historian toinen päivä, kun en julkaissut ollenkaan postausta. Tarkoitukseni oli ajastaa teille jotain, mutta en vain yksinkertaisesti ehtinyt. Viimeiset kaksi päivää ovat olleet täynnä kaikkea.

Tiistaina yöllä Tommi soitti. Minua ahdisti jo valmiiksi ja hän sai minut ärsyyntymään vain lisää. Tiedän kokoajan, että puolet asioista, joita hän minulle kertoo ovat valheita. En vain jaksanut kuunnella niitä enää, tiuskin hetken ja löin sitten luurin korvaan. Perään tuli useita viestejä "Mikä sulla on? Mitä mä nyt oon tehnyt?"

En jaksanut ajatella koko Tommia, vaan halusin unohtaa ihan kaiken. Hetken päästä puhelin soi uudelleen ja luulin sen olevan taas se ääliö, mutta se olikin Lauri. Hän kömpi tänne viereeni yöksi ja lähti vasta äsken kotiin. Kävin jopa koulussa eilen ja tänään myös pikaisesti, mutta täällä hän kiltisti odotti minua. Kun tulin kotiin, lämmin ruoka höyrysi kattilassa ja pöytä oli katettu. Viimeiset kaksi yötä olen saanut nukkua Laurin vieressä ja olenkin nukkunut paremmin kuin pitkään aikaan.

Tommi on pommittanut minua viesteillä vähän väliä ja viime yönä laitoin hänelle viestin "Anna mun nyt vaan olla, älä pilaa tätä kun mulla menee vihdoin hyvin". Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään. Ajattelin tänään kyllä myöhemmin soittaa hänelle ja puhua asiat selviksi. Kerron hänelle, että tiedän kyllä hänen valehtelevan ja katson kuinka hän reagoi.

Lauri tosiaan tietää, että Tommi häiriköi minua kokoajan, mutta ihan kaikkea hän ei tiedä. En näe tarpeelliseksi kertoa, että puhumme kyllä silloin tällöin. En halua, että Lauri saa liian lämpimän kuvan minun ja Tommin väleistä, koska lämpimät ne eivät tosiaan ole.

Tällaista siis täällä, mitä teille kuuluu?

On sun varmasti paha olla

Väsymys jatkuu siis vielä tänäänkin. Toivoin jo eilen, että tämä jatkuva uupumus loppuisi vihdoin, mutta ei. Mitä harmaampaa ulkona on, sitä enemmän minua väsyttää ja ahdistaa. En ole puhunut tänään kenellekään, en yhdellekään ihmiselle. Olin kyllä koulussa, mutta siellä ei ole ketään kenelle jutella, joten tämän päivän ihmiskontaktit ovat jääneet olemattomiksi. Edes Laurille en ole puhunut tänään, mutta odotan välillä, että hän ottaa yhteyttä minuun, koska viimeaikoina olen taas ollut se, joka roikkuu hänessä ja sitä en halua tehdä.

Vihdoin olen ryhdistäytynyt edes sen verran, että olen alkanut käymään koulussa, mutta minusta tuntuu vain, että se vie viimeisetkin energiani. Olen kuitenkin vielä iltaisin pakottanut itseni lenkille tai edes hieman kuljeskelemaan ulos. Se on tällä hetkellä minun harrastukseni, ulkona kuljeskelu. Juuri sopivan rauhallista ja rentouttavaa, eikä vie edes paljon voimia.

Tommista ei ole kuulunut tänään mitään, haluaisin kertoa vähän kuulumisia hänelle ja kysyä mitä hänelle kuuluu, mutta en uskalla soittaa. Pelkään olevani taakka. Pelkään olevani liian tunkeileva.

Huomisen tavoitteena on jutella Laurin kanssa, nähdäkin ehkä. Siinä on syy, miksi minun täytyy avata silmäni huomenna. Ja sen voimin jaksan taas eteen päin. 

Yritän vielä tänään kirjoittaa sinne nuortennettiin, jos vain millään jaksan. Nyt kuitenkin lähden ulos kävelemään ja ottamaan raitista ilmaa. Heippa!

Voit sanoa mitä haluat, se ei tunnu se ei kosketa

Kaikki vihaavat minua. Ihan kaikki. Tommi soitti tänään, vittuilin hänelle, niin kuin aina teen ja hän suuttui. Ei kai ihan tosissaan, mutta vähän ärsyyntyi kuitenkin, eikä hänestä ole kuulunut sen jälkeen. Vanhempani eivät kestä minua, olen kuulemma vaikea tapaus. Ystäviä minulla ei enää ole, he ovat kyllästyneet minuun jo aikoja sitten, eikä mitään ole enää tehtävissä sen asian suhteen.

Mutta on minulla Lauri. Josta ei ei ole kuulunut koko päivänä mitään.

Nukuin viimeyönä ehkä yhteensä tunnin, senkin viiden minuutin pätkissä. Kävin kyllä ajoissa nukkumaan, mutta en saanut unta. Ruoka ei maistu ja koulun jälkeen ajattelin, että minun on pakko syödä, söin ja oksensin kaiken ulos. En toimi. Kehonikin hyökkää minua vastaan. Mieli kapinoi, enkä vain jaksa enää. Jalassa on mustelma aamuisen raivokohtauksen seurauksena, käsikin on vähän kipeä.

Mutta ulos päin näytän hyvältä. Menin tänään ajoissa kouluun, meikkasin ja laitoin hiuksetkin. Panostin jopa pukeutumiseen. Ulos päin täytyy näyttää hyvältä, 'kaikki on hyvin', täytyy ulkonäköni sanoa. Olin koulussa koko päivän, vaikka se rankkaa olikin. Hymyilin muka iloisesti opettajille, 'kaikki on kunnossa'.

Kyllä minä tiedän, että olen pohjalla nyt. Kyllä minä tiedän, että apua pitäisi hakea. Ajattelin kirjoittaa nuorten netin kirjepalveluun, mutta en saanut muotoiltua asiaani sanoiksi. Ehkä huomenna, jos jaksan avata silmät vielä aamulla. Se on ensimmäinen askeleeni. Psykologi tuntuu liian kaukaiselta ja rankalta nyt, mutta nuorten netti saattaisi olla edes hieman avuksi.

Tällä hetkellä puoliksi makaan tietokoneen edessä ja kirjoitan tänne. Päälläni on ylisuuri villapaita ja villasukat, ei meikkiä, hiukset takussa ja likaisetkin kai. Äärimmäisen viehättävää. Ja silti jonossa on kaksi miestä, Lauri ja Tommi. Mitä ihmettä he näkevät minussa? Tommi näkee vain varaventtiilin, sen tiedän, mutta Lauri kuulemma näkee minussa potentiaalia kumppaniksi. Se on se voima, joka minun silmäni avaa huomennakin. Lauri, missä olisinkaan ilman häntä...

Odotan, että puhelin soisi. Soittaja voisi olla ihan kuka tahansa, kunhan joku soittaisi. Vaikka Tommi, niin saisin purkaa agressiotani taas. Mutta ei, kukaan ei soita. Ehkä on parempi vain käydä nukkumaan tai ainakin yrittää.

Parempi päivä huomenna, toivottavasti. Öitä, rakkaat ♥

Helvetin hyvin menee

Tässä siis se eilen lupaamani postaus, sain kuin sainkin sen kirjoitettua valmiiksi väsymyksestä huolimatta.

Olen sanonut aiemminkin, että en näe itselläni tulevaisuutta. En osaa suhtautua joihinkin vakaviin asioihin niin vakavasti kuin pitäisi, koska en vain jollainlailla osaa kuvitella niiden tulevan joskus ajankohtaisiksi. Minulla on 'hällä väliä -asenne' kaikkien vakavien asioiden suhteen. En omista itsesuojeluvaistoa enää, en pelkää mitään. En suhtaudu opiskeluun vakavasti, koska en usko ikinä valmistuvani koulusta. En näe niin pitkälle tulevaisuuteen. En siis suoranaisesti sano, että oletan kuolevani tässä vuoden sisällä, mutta jotain sen suuntaista kuitenkin. En edes tiedä mikä tämä tunne on, mutta en vain jollainlailla jaksa välittää mistään asioista.

Kerron teille esimerkkinä erään jutun, jonka kertomista täällä harkitsin todella pitkään. En edelleenkään tiedä, onko se viisasta, mutta luotan teihin ja uskon, että tulen ymmärretyksi, enkä ihan täysin tuomituksi tämän asian suhteen. Ennen pelkäsin raskaaksi tulemista todella paljon. Loin mielessäni kauhutarinoita siitä, mitä kävisi jos tulisin vahingossa raskaaksi. Olin äärimmäisen tarkka ehkäisyn kanssa ja varmistin moneen kertaan, että ehkäisy todella piti. Tein myös testejä tämän tästä, jotta olin varma, etten ole raskaana.

Näin ei ole enää. En ajattele asioita eteen päin. Rehellisesti sanottuna ainoa huoleni raskaaksi tulemisen suhteen on se, että menettäisin luultavasti uskottavuuteni blogissa. Jos nyt kertoisin olevani raskaana, kukaan ei uskoisi tämän olevan totta enää. Ja se on jollainlailla surullista. Ensimmäinen murheeni pitäisi olla se, että pidänkö lapsen vaiko en. Sen jälkeen se, miten kertoisin vanhemmilleni ja Laurille ja sitten se, miten he suhtautuisivat. Miten elättäisin lapsen ja miten kävisi opiskeluideni. Mutta ei, en murhedi mitään tuollaista. En osaa ajatella, että voisin oikeasti tulla raskaaksi. Ja näin ollen olen myös melko huolimaton ehkäisyn suhteen.

Oksentaessani aamulla vessassa, ajattelin, että en voi kertoa blogissa pahoinvoinnistani, koska he epäilevät minun olevan raskaana ja lopettavat blogini lukemisen. Jatkuva väsymyskin täytyy perustella jollain muulla, jotta kukaan ei vain epäile mitään.

En ole tehnyt raskaustestejä kolmeen kuukauteen, vaikka huolimattomuuteni takia raskaus kyllä periaatteessa olisi mahdollinen, enkä olisi yllättynyt siitä. En ole kertaakaan ostanut jälkiehkäisyä, vaikka syytä olisi ollut. Pahoinvoinnille olen joka kerta keksinyt jonkin muun syyn, vaikka kyse voisi ihan yhtä hyvin olla raskaudesta.

En edelleenkään ole tehnyt sitä raskaustestiä, mutta en usko olevani raskaana. Pahoinvointi on niin epäsäännöllistä ja sille tosiaan löytyy muu ja ihan järkevä selitys, että en usko sen olevan raskauden merkki. Väsymys myös mitä luultavammin vain johtuu siitä, että nukun niin vähän. Ehkä olisi viisainta varmistaa asia testillä, mutta en jaksa murehtia siitä.

Tässä vaiheessa elämää olisin huono äiti, enkä millään tavalla toivo lasta. En usko, että pystyisin aborttiin, mutta en myöskään pystyisi elättämään lasta. Enkä ole varma siitä, olisiko Lauri tukenani, jos raskaus olisi totta. Mutta se ei ole, ei nyt, eikä pitkään aikaan. Toivottavasti.

Olen tyhmä, tiedän, mutta olen myös todella väsynyt. Väsynyt elämään ja väsynyt murehtimaan. Elän hetkessä, enkä ajattele tulevaisuutta, vaikka ehkä olisi syytä.

Tämän tekstin myötä paljastin teille taas hieman lisää itsestäni, annoin teille taas yhden uuden palapelin palan. Ja se ei ollut helppoa, ei ollenkaan. Mutta minä luotan teihin. Olette minun tukijoukkoni ja ansaitsette tietää ajatukseni.

Kommenttikenttä on nyt teidän, vastaanotan ilomielin myös niitä negatiivisia kommentteja, mutta muistakaahan avata näkökulmaanne perusteluilla, kiitos.

Tää on superhyvä sunnuntai

Tämän päivän otsikko 'tää on superhyvä sunnuntai' on odottanut minua jo muutaman viikon otsikkovarastossani, mutta minkään viikon sunnuntai ei ole ollut tarpeeksi hyvä, jotta olisin voinut käyttää sitä. Tämä sunnuntai ja koko viikonloppu oli kuitenkin edellisiin verrattuna ihan hyvä, joten ajattelin nyt käyttää kyseisen otsikon.

Otsikon sanat ovat siis PMMP:n biisistä Isin pikku tyttö. Kyseinen kappale ei oikeastaan miellytä minua, vaikka PMMP:tä kuuntelenkin, mutta lause osui silmiini kun lueskelin joitakin lyriikoita läpi.

Tämä sunnuntai on ollut ihan mukava, kävin ensin vanhempieni luona ja sen jälkeen näin vielä pikaisesti Lauria. Huomenna alkaa luultavasti rankka kouluviikko, joten en tiedä milloin ehdimme nähdä seuraavaksi. Tomminkin piti soittaa jo eilen illalla, mutta ei ole hänestä kuulunut. En kyllä oikeastaan edes muistanut, että hän lupasi soittaa, ennen kuin aloin kirjoittaa tätä postausta, joten ei sillä ole niin väliä. Toki olen nykyään Tommin kanssa melko tarkka siitä, että lupauksista pidetään kiinni, mutta en vain jaksa välittää enää. Soittakoon jos haluaa, jos ei halua niin ei väkisin.

Olen oppinut päästämään irti Tommista, enkä enää odota hänen yhteydenottoaan kellon ympäri. En herää tuntia aiemmin, jotta ehtisin nähdä hänen lähtevän töihin, enkä juokse hänen perässään iltaisin. Se oli sairasta, mutta vihdoin olen päässyt irti siitä. Ja Laurin kanssa minun ei ole edes tarvetta tehdä niin. Saan haluamaani huomiota ihan yksinkertaisesti vain soittamalla hänelle.

Ajastan teille luultavasti aamuksi jonkinlaista postausta, jos saan jotain kirjoitettua. Ajatuksia on paljon, mutta en tiedä saanko niitä lauseiksi. Viimeyönä nukuin taas melko huonosti, joten voi olla, että väsymys ottaa vallan, enkä saa mitään kirjoitettua. Sen näette sitten aamulla, tänään tuskin enää muuta luvassa.

Ps. Tervetuloa mukaan uusi lukija ja kiitos, että jaksatte roikkua mukanani kaikki vanhat! Olette rakkaita ♥

Olet uneni kaunein ja suloisin

Tämän päivän kulutin Laurin kanssa, emme tehneet mitään erityistä, olimme vain. Hän yllätti minut tulemalla tänne ihan mitään ilmoittamatta. Soitti vain ovisummeria ja tuli. Rakastan yllätyksiä!

Emme siis tehneet mitään erityistä tänään, mutta hauskaa oli silti. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, viimeeksi siis tapasimme kai viikko sitten.

Silloin tällöin epäilen, että Lauri on kanssani vain seksin takia, mutta ei hän ole. Ei varmasti. Tänäänkin kävimme moikkaamassa hänen ystäväänsä ja puhuimme jopa vanhempieni tapaamisesta. Eiköhän hän siis ihan tosissaan ole, kun minut ottaa mukaansa ystäviensä luo ja on valmis tapaamaan vanhempanikin.

Tommi muuten soitti viime yönä. Ei hänellä taaskaan ollut mitään asiaa, kunhan kyseli kuulumisia. En vieläkään saanut kerrottua Laurille, että olen näinkin hyvissä väleissä Tommin kanssa. Kyllä hän tietää, että Tommi soittelee minulle, mutta ei mitään muuta. En sitten tiedä onko minun edes aiheellista kertoa Laurille tarkemmin...

Eipä sen kummempia tänään, taidan painua suoraan pehkuihin, öitä!

Raha se pyörittää maailmaa

Sain ajatuksen kirjoittaa teille hieman blogin aiheesta poikkeavasta jutusta, rahasta. Vaikka olenkin vasta 17-vuotias, niin raha on silti suuri osa elämääni. Asun yksin ja joudun itse pitämään huolta rahoistani. En voi ostaa mitä tahansa, vaan täytyy aina ajatella sitä, että kuukausirahan täytyy riittää vuokraan, ruokaan, veteen ja sähköön.

Olen aina ollut tarkka rahojeni kanssa, enkä ikinä lainaa keneltäkään, enkä kenellekään. Omat rahat ovat omat rahat, eikä niitä anneta muille. Tommi usein tarjoaa minulle rahaa, joko korvaukseksi jostain tekemästäni jutusta tai ihan muuten vain. Vihaan sitä, että Tommi yrittää maksaa olemassaolostani ja tekemistäni jutuista. "Tuu käymään täällä, saat kympin." En ole ikinä ottanut senttiäkään häneltä, enkä ota vaikka olisin kuinka pulassa. Vaikka hän ei edes haluaisi rahojaan takaisin, en ota silti. En halua tuntea olevani velkaa kenellekään.

Lauri taas on sellainen, että hän ei suoranaisesti tarjoa rahaa, vaan haluaa aina maksaa kaiken mitä teemme. Leffat, ruoat, autoajelut. Ihan kaiken hän maksaisi, jos antaisin. Mutta en anna.

Aina kun teen jonkun kanssa jotain, maksamme joko molemmat itse omat juttumme, tai sitten pidän huolen siitä, että jos joku maksaa minulle jotain, minä maksan seuraavaksi. Tommin kanssa olin tarkka siitä, että maksoin aina omat juttuni, koska emme kuitenkaan seurustelleet ja kaikki oli niin epävarmaa. Halusin olla varma siitä, että hän ei missään tapauksessa pääse kiristämään minua sillä, että olen hänelle velkaa.

Laurin kanssa olen tehnyt poikkeuksia ja antanut hänen tarjota ruoat tai leffan, jos minulla ei ole rahaa, mutta olen aina itse tarjonnut saman hintaisen jutun hänelle seuraavaksi.

En halua tuntea olevani rahallinen taakka kenellekään, enkä halua käyttää ketään hyväkseni ottamalla heidän rahansa. Maksan siis aina itse, kun vain mahdollista.

Lauri ei aina ymmärrä logiikkaani. Hän on rahan suhteen sen verran vanhanaikainen, että hänen mielestään miehen tehtävä on tarjota ja nainen ei saa maksaa esimerkiksi ravintolassa. Huomaan kyllä, että häntä häiritsee, jos haemme ruokaa ja minä maksan molempien omat. Usein kuitenkin muistutan siitä, että olen koko päivän istunut hänen kyydissään ja hän on maksanut bensat tai että olen ollut heillä yötä ja syönnyt ruokaa heidän jääkaapistaan, joten voin ihan hyvin maksaa sen muutaman euron jäätelön.

Mielestäni tämä toimii ihan hyvin näin, enkä ole ikinä ollut suurissa ongelmissa rahojeni kanssa. En joudu selvittelemään velkojani, vaan kaikki on aina selkeää. Ei tarvitse miettiä, että olinko nyt jollekin velkaa vaiko en. Näin aion hoitaa asiat siis jatkossakin.

If you lived here, you'd be home now

Ajastin teille vielä illaksi sen rahapostauksen, mutta nyt kuitenkin julkaisen jotain muuta. Anonyymin pyynnöstä vastailen muutamaan kysymykseen, jotka olivat AvaTv:n artikkelissa. Joitakin kysymyksiä jätin välistä, kun en osannut vastata niihin mitään järkevää tai olin käsitellyt niitä jo aiemmin blogissa. Tästä pääsette lukemaan kyseisen artikkelin kokonaisuudessaan KLIK!

"Nautitko elämästäsi? Jos vastaus on ei, olisi äärimmäisen tärkeää pohtia syitä ja seurauksia ajattelumaailmasi taustalla. Jokaisen elämä on nauttimisen arvoinen. Esittämällä itsellesi oikeat kysymykset, voit nähdä elämäsi kipukohdat entistä selvemmin – ja oppia nauttimaan arjestakin aivan uudella tavalla."

Tässä tulee siis kysymykset ja omat vastaukseni niihin!

Nautitko sinä todella elämästäsi?

Heti alkuun todella haastava kysymys. Nautin ja en nauti. Parhaimpina päivinä elämä on täydellistä ja en vaihtaisi sitä kenenkään kanssa mistään hinnasta. Useinmiten kuitenkin tuntuu, että elämässäni on enemmän vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, kuin huonoja juttuja. Silti onnistun yhä löytämään jokaisesta päivästä jotain positiivista ja tunnen yhä, että tämä elämä on elämisen arvoista. Vastaan siis kyllä.

Minkä asioiden kohdalla esität tietämätöntä?

Silloin tällöin kiellän koko ongelman (siis tämän Tommi-Lauri -jutun) olemassaolon ja leikin, että mikään ei ole huonosti. Esitän siis tietämätöntä kaikista ongelmista ja huonoista jutuista. Se on myös ehkä ihan hyvä asia silloin tällöin, koska ei aina voi kylpeä jatkuvassa negatiivisuudessa.

Miksi et tee niitä asioita, joita sinun pitäisi tehdä?

En tiedä. Opiskelen väärässä koulussa, lukio ei vain tunnu omalta jutulta. En kuitenkaan enää viitsi jättää kesken, koska olen kuitenkin jo niin pitkällä opiskeluissani. Tämä salaisuus myös rajoittaa tekemisiäni jonkin verran ja vie minulta energiaa tosi paljon. En vain jaksa tehdä kaikkea, mitä haluaisin.

Mitkä ovat sinun tärkeimmät arvosi? (Kolme tärkeintä)

Kolme tärkeintä arvoa... Ensimmäinen on helppo. Rehellisyys. Se on aina ollut minulle tärkeää. Se on piirre, jota arvostan muissa ja jota ihailen itsessäni. Kaksi muuta olikin vaikeampia. Vaikka ihmissuhteet eivät ole kohdallani olleet kovinkaan mutkattomia varsinkaan viimeaikoina, niin sanon silti ihmissuhteet. Kolmanneksi arvoksi sanon terveyden. Se on minulle todella tärkeää, koska jos olisin jatkuvasti sairas, en luultavasti jaksaisi näitä elämän muita vastoinkäymisiä. Joten terveys olkoon se viimeinen arvo.

Millaisena ihmisenä sinua pidetään?

Rehellisyys lienee ensimmäinen asia, joka minusta tulee mieleen. Suorapuheisuus myös jollainlailla. Olen kuitenkin melko hiljainen varsinkin tuntemattomien ihmisten seurassa. En kulje massan mukana, vaan teen juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat minua itseäni. Minua siis pidetään erilaisena. Äiti usein sanoo, että olen vahva ja periksiantamaton.

Estääkö jossittelu unelmiesi toteutumisen?

Sanoisin, että ei. Otan välillä typeriäkin riskejä elämässä, enkä epäröi tarttua uusiin haasteisiin.

Jos saavuttaisit kaikki tavoitteesi elämässä, miltä sinusta tuntuisi?

Saavutettujen tavoitteiden tilalle pitää aina kehitellä uusia tavoitteita, muuten elämällä ei ole enää mitään tarkoitusta. Aina pitää olla jotain, mitä tavoitella. En halua saavuttaa kaikkia tavoitteita, muuten olisin valmis kuolemaan.

Mitä opit tänään? Ketä rakastit tänään? Mikä sai sinut tänään nauramaan?

Koulussa en oppinut oikeastaan mitään, eikä juuri nyt tule mieleen mitään, mitä olisin ehtinyt vielä tänään oppia. Onhan minulla vielä aikaa... Tänään rakastan Lauria, vähän vielä enemmän kuin eilen. Ja ikävöin etenkin. Nauramaan minut sai äidinkielen opettaja. Koko luokka nauroi ja kerrankin tunti oli ihan mukava.

Jos et pelkäisi mitään, mitä tekisit?

Oikeastaan ainut asia, mitä pelkään, on menettäminen. Jos menettämisen pelko lähtisi pois, olisin luultavasti itsevarmempi. En eläisi niin paljon muiden ehdoilla, vaan tekisin omia päätöksiä paljon enemmän.

Mitä tekisit 90-vuotiaana itsenäsi, jos voisit muuttaa asioita menneisyydessä?

En muuttaisi mitään. Kaikesta huolimatta, en muuttaisi yhtäkään juttua. Uskon vahvasti siihen, että kaikella tapahtuneella on tarkoituksensa.

Jos tietäisit kuolevasi pian, murehtisitko asiaa, jota nyt murehdit?

Luultavasti kyllä. Miettisin sitä, pitäisikö minun kertoa Sallalle vaiko ei ja sitä, miten kaikki tulee jatkumaan kuolemani jälkeen. Joten kyllä murehtisin.

Keskitytkö tähän päivään vai huomiseen?

Enemmän keskityn tähän päivään ja tähän hetkeen, mutta mietin myös huomista. Tulevaisuutta on aina hyvä miettiä ja opetella ennakoimaan tulevaa. Yritän kuitenkin opetella elämään hetkessä, enkä murehtia tulevaisuutta jatkuvasti.

Missä kehityit tänään?

Minusta tuntuu, että itsevarmuuteni kehittyy päivä päivältä ja teen kokoajan enemmän päätöksiä itseni hyväksi, enkä vain muiden ihmisten takia.

Mitä voit tehdä tänään kehittyäksesi?

Olla oma itseni, olla ylpeä tekemistäni päätöksistä ja ajatella positiivisesti. Yritän parhaani mukaan myös rakastaa itseäni.

Kysytkö sinä tarpeeksi usein kysymyksen "miksi"?

Kysyn! Liian usein. Ja liian harvoin keksin siihen vastausta.

Mikä on tärkein asia, joka sinun on tehtävä tänään/ tällä viikolla/ tässä kuussa?

Tänään haluaisin tavata Laurin ja se on tärkein tavoitteeni ja muut tavoitteet taitavatkin liittyä kouluun ja opiskeluun. Yritän asettaa itselleni helppoja tavoitteita,jotta en pety itseeni liikaa.

Kuinka todennäköisesti saavutat tavoittelemasi?

Melko todennäköisesti, koska tavoittelen pieniä juttuja ja teen töitä niiden eteen.

Mä tahdon sua rakastaa

Harmaa ja sateinen aamu ei aloittanut päivääni mitenkään erityisen hyvin, mutta eiköhän tämä tästä vielä lähde käyntiin. Minulla oli vain tunti koulua tänään ja nyt istun kotona. Yritin soittaa Laurille äsken, mutta hän ilmeisesti nukkuu vielä.

Tommi laittoi viestiä aamulla, kysyi kuulumisia ja sellaista. Hän on töissä koko viikonlopun tai ainakin hän väittää niin. Eiköhän hän oikeasti ole Sallan kanssa...

Nyt odotan, että Lauri soittaa minulle ja kysyn mitä suunnitelmia hänellä on viikonlopulle. Ajattelin, että voisimme ehkä ajaa johonkin läheiseen kaupunkiin, jos hänellä on rahaa. Rahajutuista ajattelinkin kirjoittaa teille myöhemmin, aloitan postausta kohta ja julkaisen sen illemmalla. 

Toivottavasti teidän perjantainne on edes hieman aurinkoisempi kuin minun täällä!

You can't just sit there and put everybody's lives ahead of yours and think it counts as love

Tänään on ollut taas parempi päivä, onnistuitte piristämään minua, kiitos siitä!

En ole puhunut Tommin, enkä Laurin kanssa tänään. Aamulla kävin koulussa ja sen jälkeen menin shoppailemaan ja kävin jopa syömässä ulkona. Vaikka olenkin paljon yksin, niin oma aika teki silti hyvää. Kerrankin pystyin olemaan hetken miettimättä mitään ja nyt olo on paljon parempi kuin eilen. 

Huomenna aion keskittyä Lauriin, soitan hänelle heti koulun jälkeen ja kysyn voisimmeko tehdä jotain mukavaa yhdessä. Ehkä mennä leffaan tai syömään, en tiedä vielä. Toivottavasti hänellä ei ole kiireitä huomenna. Tosin onhan minulla koko viikonloppu aikaa, joten eiköhän hän joku päivä ehdi. 

Tommiin en ota yhteyttä, annan hänen tavoitella minua. Ja jos satun olemaan Laurin kanssa silloin kun hän soittaa, sanon ihan suoraan Laurille, että Tommi soittaa, vastaan ja sanon Tommille olevani nyt Laurin kanssa ja kysyn mitä asiaa hänellä on. En ala salailemaan yhteydenpitoani Tommin kanssa, mutta en koe erityistä tarvetta mainostaakaan sitä Laurille. Sanon sitten, kun tulee sopiva hetki.

Olisi jo huominen, haluan viikonlopun tänne!

I know things get worse before they get better, but this is a worse that feels too big

Minulla menee huonosti. Olen henkisesti ihan murskana, enkä jaksa kerätä itseäni kasaan enää.

Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan, tiedän lähestyväni umpikujaa, mutta en osaa kääntyä ajoissa. Törmään seinään ja kaadun maahan. Ja tiedän, että siellä ei ole kukaan nostamassa minua takaisin jaloilleni. Kaikki ystävät ovat menneet, minulla ei ole ketään jäljellä. Olen huono ihminen, liian vaikea rakastettavaksi.

Olen sotkuinen tunneröykkiö. Välillä kuin kasa kiviä, täysin tunteeton ja harmaa, kuihtunut ihmisraunio. Toisinaan taas olen ihan päinvastaista, neiti aurinkoinen, täynnä onnea ja energiaa. Nuo ihmisraunio -päivät ovat kuitenkin lisääntymässä uhkaavasti ja nuo neiti päivänpaiste -päivät vähentymässä.  Minulla ei ole ketään kenelle puhua. Tai on minulla Lauri ja Tommi, mutta suurin osa ongelmistani liittyy heihin, joten ei heille voi puhua. Blogi on ainut mikä minulla on. Te olette minun tukijoukkoni ja tällä hetkellä te olette se voima, joka kantaa minut huomiseen.

Aamulla herätessäni kyyneleet valtaavat silmäni heti, kun tajuan, että heräsin tähänkin päivään. Taas uusi päivä, joka täytyy jaksaa. Taas päivä, jolloin täytyy esittää vahvaa. Taas päivä, jolloin hajotan itseäni hieman lisää. Pelkään sitä henkistä kipua, pelkään kaikkia uusia vastoinkäymisiä. Pelkään romahtavani ihmisten edessä. Valitsen aamulla peittävät vaatteet, en halua tuoda itseäni näkyville. Olenhan huora. En halua korostaa huoran mainettani pukeutumalla hameisiin tai punaiseen, ne ovat Sallan mukaan huoran vaatteita. Meikkaan hillitysti, en liian huomiota herättävästi. Taistelen kyyneleitä vastaan koulussa, välitunneilla pakenen vessaan itkemään. Silmät punaisina juoksen seuraavalle tunnille vain vastaanottaakseni ne syyllistävät katseet taas. Haluan olla näkymätön, paeta pois sieltä ihmisjoukon keskeltä.

Lasken koulun poissaolojani, pohdin voisinko olla vielä muutaman tunnin kotona. En syö koko iltana mitään, ruoka on loppu, enkä halua mennä kauppaan. En halua törmätä ihmisiin, en halua nähdä vanhoja ystäviäni. He hajottavat minut. Ikävöin, mutta tiedän, etten saa heitä takaisin. En ole luottamuksen arvoinen. En ole minkään arvoinen.

Kukaan ei pysty rakastamaan minua. Edes hyvänä päivänä en ole hallittavissa, minua ei voi rakastaa. Huonona päivänä olen niin mahdoton, että tuhoan kaiken edeltäni. Minun on parempi olla yksin. Näin en tuhoa ketään muuta. Pelkään kokoajan, että Laurikin ymmärtää millainen olen oikeasti.

Mikä on tämän kaiken tarkoitus? En ymmärrä sitä vieläkään.

En jaksa.

Right now we are alive and in this moment I swear we are infinite

Aamulla heräsin taas siihen, että Tommi soittaa. Tismalleen oikeaan aikaan, siis ihan minuutilleen silloin, kun minun pitikin herätä. En tosiaan tiedä, mitä hän ajaa takaa, mutta olemme viime viikonlopun jälkeen puhuneet lähes joka päivä puhelimessa ja monta kertaa. Ja usein soittaja on hän.

"Mä olen töissä jo mut ajattelin vaan varmistaa, ettet nuku pommiin. Joten hyvää huomenta ja hyvää koulupäivää."

Olin hämmästynyt. Ihan todella. Pohdin koulussakin koko aamun kaikkea viime päivinä tapahtunutta. Pidän kuitenkin kokoajan mielessäni, että jotain hän ajaa takaa. Kaikki perustuu valheeseen, joten ei hän voi soitella minulle kokoajan ihan viattomasti. Mutta onhan se silti todella kiva, että joku muistaa minut heti aamulla ja soittaa herättääkseen. Lauri ei sitä tee, ikinä. Hän nukkuu niin pitkään kuin vain mahdollista.

Lauri kuitenkin soitti myöhemmin, joten olen hänen mielessään myös. Emme puhuneet tapaamisesta mitään, ihan vain kuulumisia vaihdoimme. Haluaisin kyllä nähdä, mutta en välttämättä tänään. Koulu vie kaiken energiani ja kun tapaan Laurin kanssa, jää hän usein yöksi tai minä menen heille ja silloin yöunet jäävät vielä vähemmälle kuin nykyään. Viikonloppuna tapaamme varmasti, silloin minullakin on aikaa valvoa.

Tällä hetkellä olen oikeastaan melko tyytyväinen tähän tilanteeseen. En sitten tiedä pitäisikö minun, mutta olen silti. Ystävyys Tommin kanssa toimii ja suhde Lauriinkin menee ihan hyvin. Parantamisen varaa tietysti on aina, mutta ei kaikkea voi saada.

Olen viimeaikoina yrittänyt elää hetkessä ja olla murehtimatta liikaa ja se tuntuu ihan oikeasti toimivan. Väsymys vain on ihan valtava, mutta eiköhän se siitä...

Why do I and everyone I love pick people who treat us like we're nothing?

Kommenttikenttä on herännyt eloon taas, kiitos siitä teille! On ollut ilo tulla blogiin, kun aina minua odottaa täällä muutama kommentti. Jatkakaa samaa linjaa, höpötelkää jotain, mitä mieleen tulee.

Nyt päivittelen vähän kuulumisia teille tältä päivältä. Aamulla siis tosiaan heräisin Tommin puheluun, niin kuin sanoinkin jo aiemmin. Kävin koululla, mutta innostus lopahti ennen kuin päivä oli edes ehtinyt alkaa, joten tulin ajoissa kotiin. Kotona juttelin lisää Tommin kanssa.

Laurista ei ole kuulunut viikonlopun jälkeen, ajattelin huomenna soittaa hänelle, jos hän ei ota yhteyttä minuun. Alkaa olla jo vähän ikävä ja haluaisin nähdä pian. Huomenna minulla on helppo päivä koulussa, joten silloin olisi paljon aikaa nähdä.

Haluaisin nähdä myös Tommin kanssa, ihan julkisesti ja vähän testata puhuuko hän totta minulle. Ei puhu, tiedän, mutta ajattelin laittaa hänet koetukselle. Olisi kivaa mennä pitkästä aikaa vaikkapa kahville johonkin ja vaihtaa kuulumisia. Olen vaihtanut Tommin kanssa lähes sata viestiä tänään ja hän lupasi soittaa vielä myöhemmin jos ehtii, joten täytyy silloin kysyä ehtisikö hän tavata vielä tällä viikolla.

Eipä oikeastaan muuta nyt, odottelen josko jotain tapahtuisi ja päivittelen lisää viimeistään huomenna, nyt taidan lähteä suihkun kautta nukkumaan, öitä rakkaat!

We accept the love we think we deserve

Tommi soitti yöllä. Ihan tavallinen puhelu, kyseli kuulumisia ja sellaista. Emme kuitenkaan puhuneet pitkään, koska olin niin uninen, että olisin kuitenkin puhunut ohi suuni tai unohtanut koko keskustelun aamuun mennessä. Pyysin häntä kuitenkin soittamaan ja herättämään minut aamulla. Ja yllätyksekseni hän teki niin. Juuri tismalleen siihen aikaan, kun olin pyytänyt.

He eivät kuulemma olekaan yhdessä Sallan kanssa, en usko sitä, mutta samapa tuo. Lähden mukaan leikkiin, mutta pidän kokoajan mielessä, että minulle luultavasti valehdellaan. Haluan saada hänet kiinni valheesta, jotta voin taas kaataa kaikki vihat hänen niskaansa.

Emme taaskaan ehtineet puhua kauaa, koska Tommilla alkoi työt, mutta tekstaaminen onnistui. Ja melko pian viestien sävy siirtyi juuri siihen kielletyn ja sallitun rajalle. En edelleenkään ole ihan perillä siitä, kuinka tarkat säännöt meillä Laurin kanssa on, joten en sitten tiedä teenkö väärin tekstatessani Tommille. Laurikin tosin on tekemisissä exänsä kanssa, joten kai tämä on periaatteessa sama asia...

Ahdistaa. Haluan eroon Tommista, mutta sitten en kuitenkaan halua. Kaikki on hyvin näin, mutta jokin minussa silti käskee lopettamaan tämän leikin.

Let me hold you for the last time

The key to change is letting go of fear.

Mutta mitä jos pelkään muutoksia? Kaikki oli hyvin viikonloppuna. En halunnut minkään muuttuvan enää. Olin onnellinen. No, en ole enää. Kaikki muuttui. Huonompaan päin.

Tommi soitti tänään aamulla. 
"Mulla on nyt tosi kiireinen viikko töissä, en luultavasti ehdi nähdä tällä viikolla, soitan sulle sitten kun mulla on aikaa."
Hän katkaisi puhelun, ennen kuin kerkesin edes sanoa mitään järkevää. "Okei" oli ainut, mitä suustani pääsi. Puhelut häneltä tulevat aina niin yllättäen, etten ehdi varautua. Hän puhuu ja puhuu, enkä saa suunvuoroa. Ja se on hänen tarkoituksensa. Hän tietää, että epäilen. Hän tietää, että tiedän hänen valehtelevan. Hän ei halua vastata kysymyksiini.

Tommi ja Salla ovat yhdessä taas. Ehto ystävyydellemme oli se, että voimme nähdä julkisesti ja voimme olla ystäviä ihan ilman salaisuuksia. Nyt Tommi rikkoi sen ehdon. Hän vain yrittää esittää, ettei niin käynyt. "Kiireinen viikko töissä", hah! Hän viettää koko viikon Sallan kanssa, eikä halua minun häiritsevän. Sallan kanssa Tommi oli varmasti eilenkin, kun yritin soittaa.

Mitä minä nyt teen? Tommista tuskin kuuluu tällä viikolla, jos koko kuussakaan. Ja mitä sitten, kun hän soittaa? Tuskin hän myöntää olevansa Sallan kanssa taas.

Ei tämä voi jatkua näin. Minä ihan tosissani uskoin tämän onnistuvan nyt. Uskoin ne valheet, taas kerran.

"Sä hajotit mut taas. Tää on sadas kerta, kun kirjoitan sulle tästä. Ja joka kerta sä teet sen uudelleen, ja joka kerta mä uskon sun valhees. Mä haluaisin palata takaisin menneisyyteen. Mä haluaisin elää edes päivän siinä hetkessä, kun olin onnellinen sun kanssa. Kun en tuntenut sun todellista luonnetta. Kun olin niin sinisilmäinen, että kykenin näkemään vain sun parhaat puolet. Mä haluaisin elää päivän aidosti onnellisena. Just niin kuin viikonloppuna. Kaikki oli hyvin. Sen pienen hetken ja sit sä pilasit taas kaiken. 

Miks sun täytyy aina tuhota kaikki? Miten sä onnistut aina kääntämään kaiken mun syyks? Miks mä annan sulle anteeks kerta toisensa jälkeen? Miks mä annan itseni kärsiä? Miks mä katson kun Salla kärsii? Kaikista helpointa olis vaan paljastaa sun todellinen luonne kaikille ja jättää sut yksin. Mut miks mä en tee niin? Sä et anna mun. Sä olet niin vahva. Sä hallitset mua, rakas."

Mä kaiken sen uskoin

Kuten arvata saattaa, en saanut unta. Juttelin hetken seinille, laskin lampaita, luin kirjaa ja pyörin sängyssä. Ei, en nukahda. Palasin siis hetkeksi tietokoneen ja blogin pariin. Jostain kumman syystä päädyin myös Tommin Facebook -profiiliin. Ja mikäpä se siellä taas. "Tommi on parisuhteessa henkilön Salla kanssa."

"Mä lupaan, että mä en ota sitä enää takaisin", kuuluivat herran sanat eilen.

Valheita, valheita. Hyväksyisin Tommin seurustelun ihan kenen tahansa muun kanssa, mutta en Sallan. Ensinäkin, omatuntoni kolkuttaa yhä ja jokin pieni ääni päässäni huutaa "kerro, kerro". Toisekseen, en minä voi olla Tommin ystävä, jos hän on Sallan kanssa. En vain voi. Tommi ei suostu enää näkemään julkisesti ja minä en suostu näkemään salassa.

Yritin soittaa äsken Tommille, mutta hän ei vastaa minulle. Nyt emme siis luultavasti puhu viikkoihin tai kuukausiin ja kun seksin saanti Sallalta loppuu, tulee Tommi taas oveni taakse. Niin se menee aina. Tommi ei tiedä vielä minun tietävän, hän kuvittelee minun olevan niin tyhmä, etten tajua hänen ottaneen Sallan takaisin.

Olen jatkuvassa kierteessä, enkä pääse pois. Tai pääsisin kai, jos yrittäisin. En vain osaa päästää irti. Ja tämä on valtava syöksykierre alas päin. Se tuhoaa minut, pala palalta.

Jos olisin sinkku, kostaisin Tommille kaikista hirveimmällä tavalla. Kutsuisin hänet tänne, antaisin hänelle täydellistä seksiä, kehuisin ja nostaisin hänet taivaisiin. Ja järjestäisin asian niin, että päivän päätteeksi, kun Tommi on lähdössä kotiin, Salla on pihallani häntä vastassa. Paljastaisin Sallalle kaiken. Katsoisin Tommin hajoavan tuhanneksi palaseksi. Nauttisin täysin siemauksin siitä, kuinka hän kärsii. Polkisin hänet maahan, enkä enää ojentaisi auttavaa kättäni. Kaataisin suolaa haavoihin. Muistuttaisin häntä kaikesta siitä, mitä hänellä oli. Kaikesta, mitä hän olisi voinut saada ja kaikesta, mitä hän menetti. Nauraisin räkäisesti ja jättäisin hänet yksin. Ihan yksin. Ja voin sanoa, että nauttisin siitä.

Mutta nyt tilanne on toisin päin. Tommi on se, joka vie ja minä se, joka vikisee. Tommi hallitsee minua. Hän laittaa minut kärsimään ja minä alistun hänen tahtoonsa. Vihaan sitä, mutta silti suostun siihen aina vain uudelleen. Vain saadakseni sitä huomiota ja rakkautta, jota tarvitsen. Vain hajottaakseni itseni taas.

Toivon aamulla, että ois ilta, jotta saisin nukkua vain

Nyt on tauon paikka. Väsymys ottaa vallan, enkä pysty enää mihinkään.

Lauri tosiaan tuli eilen ja kaikki on ihan hyvin. En kylläkään pystynyt kertomaan kaikkea Tommista, pelkään pilaavani kaiken taas. Puhuimme kyllä hänestä, mutta en vielä kertonut ihan kaikkea. Yritän olla hienovarainen, enkä tiputtaa koko pommia kerralla.

Heti kun Lauri lähti, romahdin lattialle itkemään. En edes tiedä miksi. Olen vain niin väsynyt tähän tunteiden sekamelskaan, etten enää saa itsekään ajatuksistani selvää. Minulla ei ole Tommin lisäksi yhtään ystävää, kaikki vihaavat minua. En pysty nukkumaan, koska uni ei vain tule. Päivisin silmät painuvat väkisin kiinni, mutta silloin kun olisi aikaa nukkua, en saa millään nukutuksi.

Ajattelin nyt nukkua pari yötä ihan yksin, ihan vain sen takia, että minulle jää aikaa nukkua. Laurin kanssa tulee usein valvottua puolet yöstä ja se vähäinenkin unen määrä jää saamatta. Ei sillä, ettenkö haluaisi tavata, mutta en vain yksinkertaisesti jaksa. Hän ei ehdi nähdä silloin kun minä ehdin, vaan vasta illalla ja silloin minun pitäisi olla jo menossa nukkumaan.

Suurimman osan ajasta olen niin väsynyt, että kuljen kuin sumussa ja aika vain lipuu ohitse. Unohtelen asioita enkä tee oikeastaan mitään. Ja silloin kun olen edes hieman pirteämpi, olen äärimmäisen ahdistunut ja ärsyyntynyt. Heittelen tavaroita ja riehun yksin kotona. Olen käynyt kouluakin jo pitkään niin, että menen sinne aamulla ja jossain vaiheessa huomaan päivän loppuneen, enkä tiedä mitä olen tehnyt koko päivän. En opi mitään, olen vain.

Huomenna minulla on lyhyt päivä koulussa ja ajattelin pyytää Tommia kahville koulun jälkeen, jos hän millään ehtii. Tommikin on tosi väsynyt, ymmärrän kyllä ihan täysin, joten en ihmettele yhtään, jos hän ei tule. Aion kuitenkin kysyä. Olisi mukavaa jutella ihan kahvikupin ääressä ja viettää aikaa yhdessä.

Nyt taidan lähteä suosiolla suihkun kautta nukkumaan, että pääsisin edes huomenna ylös sängystä.

En oo ikinä sensuroinu sanojani

Lauri on varmasti juuri matkalla tänne ja on ilmeisesti jäämässä yöksi. Ajattelin tänään hienovaraisesti kysellä, mitä mieltä hän olisi siitä, jos olisin Tommin kanssa tekemisissä vielä. En vain tiedä miten saan hänet vakuutetuksi siitä, että kyseessä on vain ystävyys, ei mitään muuta.

Laurin yksi parhaista ystävistä on siis hänen entinen tyttöystävänsä, joten minullakin lienee oikeus olla Tommin ystävä vielä. Ymmärrän kyllä, jos Lauri ei hyväksy sitä, mutta toivon, ettei niin käy. Tommi on tärkeä ja ainoa ystäväni, enkä haluaisi luopua hänestä.

Tommin kanssa kaikki asiat ovat siis vihdoin järjestymässä. Hän ja Salla ovat ilmeisesti tauolla juuri nyt, joten eron partaalla ollaan yhä. Sanoisin, että nyt ero on varmempi kuin ikinä aiemmin. Tapasin siis Tommin eilen ja eilis aamun jälkeen olemme puhuneet puhelimessa yhteensä yli kolme tuntia. Tommi on soittanut monta kertaa, ihan ilman mitään asiaa, vain kysyäkseen kuulumisia.

Olen iloisempi kuin pitkään aikaan olen ollut, mutta silti sisintäni kalvaa epäilys. Mitä, jos kaikki meneekin pieleen? Mitä jos Lauri suuttuu minulle? Mitä, jos Salla saa kuulla ystävyydestämme ja Tommi tanssii taas Sallan pillin mukaan?

En tiedä. En halua murehtia nyt. Mutta joo, Lauri on pian täällä, joten täytyy mennä. Palataan asiaan huomenissa!

Paluu takasin, raskast niinku rataskin

Eilinen oli kaaos. Eilinen tuhosi kaiken. Ja eilinen tuhosi minut.

Havahduin tunti sitten istumasta vessan lattialta, juttelin seinille. En tosiaan muista edes sitä, mistä puhuin, mutta puhuin kumminkin. Nyt olisi aika hakea apua, nyt tosiaan olisi korkea aika. Silti en tee mitään. En usko huomisen tulevan, en halua ajatella sitä. Tässä hetkessä on paljon helpompi elää.

Tässä siis tiivistetty versio eilisestä:

Löysin tosiaan eilen itseni jostain ja jonkun kanssa. Se jostain oli Tommin äidin tyhjillään oleva kämppä, täysin sisustamaton ja autio kaksio keskustassa ja se joku oli Tommi. 

Kaiken lisäksi minun oli tarkoitus mennä Laurille, mutta en ikinä mennyt. Hänen oli tarkoitus soittaa minulle, kun on menossa kotiin, mutta sitä puhelua en ikinä saanut. Eikä hän vastannut minun puheluihini. Hän oli entisen tyttöystävänsä luona juhlimassa ja koko loppuillan tapahtumista minulla ei ole mitään tietoa. Siellä oli kyllä paljonkin ihmisiä, enkä usko mitään tapahtuneen heidän välillään, mutta ärsyttää silti, että hän laittaa kaiken minun edelleni. 

Tarkemmin kerrottuna siis... Kaikki alkoi siitä, kun lähdin eilen kotoa kävelemään, ihan täysin ilman määränpäätä, kävelin vain. Jossain vaiheessa Tommi soitti, juttelimme jonkin aikaa ja satuin kysymään missä hän on. Olimme ihan kiven heiton päässä toisistamme, Tommi siis äitinsä asunnossa ja minä kadulla siinä ihan lähettyvillä. Hetken mielijohteesta menin Tommin luo, hän kävi kaupasta ostamassa molemmille juomista ja siellä me istuimme, tyhjässä asunnossa ilman sähköjä. Soitin musiikkia puhelimestani, juttelimme niitä näitä ja voin sanoa, että oli hauskaa. 

Puhuimme ihan kaikesta, hän ymmärsi minua ja minä häntä. Aika kului kuin siivillä. Jossain vaiheessa Lauri soitti ja kertoi olevansa lähdössä ryyppäämään ja kysyi missä olen. Sanoin tulleeni moikkaamaan ystävää ja kysyin voinko mennä heille yöksi sitten, kun hän joskus on menossa kotiin. Lauri suostui ja lupasi soittaa, kun on lähdössä kotiin päin. Tekstasimme koko illan, mutta hän ei ikinä soittanut. 

Siellä minä siis istuin Tommin kanssa, puhuimme menneistä ja tulevasta, ihan kaikesta. Tommi oli riidoissa Sallan kanssa ja minä en saanut yhteyttä Lauriin. Tässä vaiheessa kaikki kuvittelevat, että asia johti toiseen ja päädyimme harrastamaan seksiä. Ei, niin ei käynyt. Jos olisin ollut sinkku, niin olisi käynyt varmasti, mutta nyt ei. Emme edes suudelleet, emme mitään. Minä en petä, se on varmaa.

Kolmelta yöllä heräsin sen samaisen asunnon lattialta ja tajusin, ettei Lauri ole soittanut vieläkään. Minulle ei oikeastaan ikinä selvinnyt, miksi Tommi istui siellä, tyhjässä kämpässä, mutta ihan mukavaa minulla ainakin oli. Yritin soittaa Laurille, mutta en edelleenkään saanut yhteyttä. Juttujen laatu Tommin kanssa muutui, puhuimme seksistä, fantasioista ja menneistä jutuista. Ihan kaikesta. Puhuimme siitä, miten nyt olisimme varmasti harrastamassa seksiä, jos Lauria ei olisi. Toisaalta olisin halunnut, mutta toisaalta en. Seksisuhde se olisi, ei mitään muuta.

Jossain vaiheessa yötä ryömin kotiin, enkä edes oikeastaan tiedä, mihin Tommi meni. Kai hänkin kotiinsa lähti. Myöhemmin Tommi vielä soitti ja varmisti, että kaikki on kunnossa. 

Heräsin yhdeltä tänään ja katsoin puhelintani. Neljä saapunutta viestiä, Laurilta jokainen.

"Sori, mulla meni vähän myöhään eilen enkä sitten enää soittanu."

"En mä edes päässyt kotiin asti kun vasta aamulla, oliks sulla hauskaa?"

"Ootko ihan ok, kun et vastaa?"

"Vai onks sulla vaan niin kauhee krapula? Soita mulle kun näet nää viestit."

Soitin ja puhuimme kaikkea. En vielä sanonut olleeni Tommin kanssa, mutta pakko minun on myöhemmin sanoa.

Ei tämä toimi näin. Ahdistaa koko tilanne. Itse olen oikein tyytyväinen juuri nyt, mutta tiedän, etteivät asiat suju kauaa näin. Tiedän, että teen väärin. Eilinen oli täydellinen ja hirveä samaan aikaan.

Miksi meille kävi näin?

Päätinkin aiemmin ajastaa teille vielä illalle tämän postauksen, kun en tiennyt missä olen illalla. Nyt siis olen jossain, jonkun kanssa toivottavasti. Tässä siis yksi Tommille kirjoittamani kirje.

"Tiedätkö rakas, meillä kahdella on muutama ratkaiseva ero. Ensinäkin, mä tajuan, että tää ei tuu kestämään kauaa ja että me jäädään kiinni jos tää jatkuu näin ja sä et tajua sitä. Toisekseen, mä tajuan, että tää on väärin salailla tätä ja sä et. Et vaan ymmärrä, että et sä voi tehdä Sallalle noin. Sun täytyy olla rehellinen sille. Vaikka sillälailla riskeeraisit sun parisuhtees, niin silti. Ja niin munkin täytyy olla rehellinen Laurille. Lauri tietää kyllä suurimman osan jutuista, muutei kaikkea vielä. Salla ei tiedä mitään.

Kolmanneksi, mulle tää on ystävyyttä ihan täysin ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Sulle tää on ehkä jollainlailla ystävyyttä, mutta tää on sulle muutakin. Aina kun me nähdään, sä riisut mut mielessäs ennen kun oot ehtiny edes moikata. Sä kehut mun ulkonäköä ja humalassa ollessas vonkaat seksiä. Se ei käy, ei ollenkaan. Ja sä tiedät sen kyllä. Sen takia sä et kerro Sallalle. Sä tiedät kyllä tekeväs väärin, et vaan myönnä sitä ittelles.

Ja viimeisenä, mä en pidä sua varalla. Mä en ajattele "jos Lauri jättää mut, otan Tommin". Ei, en ikinä. Sun ajatusmalli taas on: "jos Salla jättää mut, otan Adan". Se ei ole reilua. Ei ketään kohtaan.

Ja silti mä annan kaiken anteeks sulle. Mä annan anteeks sen, että sä soittelet mulle, vaikka olen Laurin kanssa. Mä annan anteeks sen, että sä et soita silloin kun ollaan sovittu. Mä annan anteeks sen, että sä flirttaat, vaikka olen kieltänyt. Mä annan anteeks sen, että puristat mua perseestä halatessas.

Ehkä mä olen vain säälittävä ja sinisilmäinen paska, mut tiedätkö miks mä teen niin? Mä olen otettu siitä, että mä saan huomiota. Mä olen otettu siitä, että mua kehutaan. Mä nautin jännityksestä ja salailusta. Kuvittelen, että kaikki on hyvin näin. En myönnä itselleni, että kaikki menee pieleen. En myönnä tekeväni väärin. Olen päivä päivältä yhä ennemmän kuin sinä. Ja vihaan sitä. 'Pelkään, että joskus peilistä katsoo sun kaltainen.' 

Meidän täytyy lopettaa tää leikki. Kaikelle on tultava loppu. Mikään ei oo ikuista. Mutta ei tänään, rakas. Mietitään sitä vasta huomenna tai ens viikolla tai ens kuussa tai... 

Miks tän täytyy olla näin vaikeaa?

Eihän me petetä ketään. Enää. Ja se 'enää' pilaa tän kaiken."

Otan ensimmäisen junan jonnekin

Kolmastoista ja perjantai, siitä ei voi seurata mitään hyvää. Tähän mennessä kaikki on kuitenkin vielä ihan ok, kello on tosin vasta kaksi. Tommin piti soittaa eilen, mutta koko homma kariutui taas minun mokailuideni takia. Tällä kerralla olin antanut puhelimeni akun kulua loppuun, eikä minuun saanut yhteyttä. Juttelimme tänään jokin aikaa, mutta emme mitään järkevää. Molemmilla oli kiire ja Tommin puolelta kiinni jäämisen riski oli olemassa, joten puhelu oli pakko lopettaa melko pian.

Tänään olisin halunnut tehdä jotain hauskaa jonkun kanssa, rentoutua viikonlopun kunniaksi, mutta kaverit ovat melko vähissä ja kaikilla on kiire. Laurilla on ilmeisesti jotain suunnitelmia kavereidensa kanssa, Tommista tuskin edes tarvitsee mainita mitään ja muita minulla ei oikeastaan ole enää. Ihmiset eivät vain tule toimeen minun kanssani, olen liian vaikea. No mutta, ehkä vain pidän hauskaa yksin. Katsotaan mitä ilta tuo tullessaan.

Kirjoittelin äsken muutamaa kirjettä taas, julkaisen niitä varmasti illalla, jos en keksi muuta tekemistä. Kivaa perjantaita!

Oon maailman vaikein nainen ja sä maailma vaikein mies

Emme sitten tavanneetkaan eilen Tommin kanssa. Tällä kerralla vika ei kuitenkaan ollut Tommissa, vaan minussa. Lauri soitti juuri kun olin lähdössä kotoa ja kysyi voiko hän tulla meille. Soitin Tommille, peruin tapaamisen ja Lauri tuli meille. Lauri menee Tommin edelle, ihan aina. Ihan niin kuin Salla menee minun edelleni.

Mielestäni tämä toimii nyt ihan hyvin juuri näin, mutta miten kerron Laurille, että olen "exäni" kanssa ystävä? Ei se olisi hänelle ok, ei varmasti. Vaikka kyllä Lauri itsekin on vielä edellisen tyttöystävänsä kanssa tekemisissä, niin silti. On tämä kuitenkin melko erilainen tilanne.

En nyt jaksa ottaa mitään stressiä Tommista. Puhumme silloin kun puhumme, voin soittaa hänelle milloin tahansa ja hän voi soittaa minulle ja ihan hyvä niin. En halua mitään enempää, olen tyytyväinen tähän juuri näin.

Nykyaikana on lukematon määrä vääriä polkuja

Huhhuh tätä hämmennyksen määrää! Viimeistään nyt viimeisetkin lukijat alkavat epäillä blogini todenmukaisuutta, mutta vakuutan yhä teille, että kaikki kertomani on totta. En voi ihan jokaista yksityiskohtaa paljastaa, jotten joudu itse ongelmiin, mutta kerron kaiken parhaani mukaan.

Ensinäkin, Salla pettää Tommia. Hänellä on uusi mies, häntä reilusti vanhempi sellainen. En tiedä missä he ovat tavanneet tai milloin, enkä tiedä kuinka vakavaa se on, mutta jotain on silti meneillään. Tommi ei tiedä tästä ilmeisesti mitään, eikä varmasti osaa edes aavistaa. 

Toiseksi, tapaan Tommin tänään. Sovimme tapaamisen kauppakeskuksen pääovien eteen kymmeneksi, eli kahden tunnin päähän. Hän itse ehdotti tapaamista, en tiedä miksi, mutta olen niin utelias, että menen. 

En missään tapauksessa voi kertoa Tommille pettämisestä. En vain voi. Minun ei pitäisi tietää koko jutusta, joten en voi paljastaa kaikkea nyt, vaikka mieleni tekisi. 

Juttelin juuri Laurin kanssa ja hän on onnellisen tietämätön tästä kaikesta. Tänä iltana selvitän kaikki asiat ja sen jälkeen en salaile Laurilta mitään. Hän on avaimeni onneen, hän on minulle kaikki kaikessa. Luopuisin ihan kaikesta Laurin takia, joten en riskeeraa suhdettamme enää. Haluan vain olla sata prosenttisen varma siitä, missä mennään ja sitten olen täysin rehellinen Laurille. Joko kerron, että Tommi soittelee silloin tällöin tai jos jostain syystä katkaisen välit Tommiin tänään, en kerro Laurille mitään. Epärehellisyys kuitenkin loppuu tähän.

Hirveä sotku taas. Tommi ansaitsisi kuulla totuuden. En voi kertoa, en voi.

Sinuun tarvii tekstityksen

Näin Tommin. Pääsin koulusta aikaisin tänään ja ajattelin käydä kaupassa ennen kuin menen kotiin. Lähdin kävelemään koululta kaupalle päin, enkä päässyt kuin parin sadan metrin päähän, kun huomasin Tommin kävelevän kohti. Minulle oli itsestään selvyys, että kumpikaan ei moikkaa, kävelemme ohi ja katsomme muualle. Huomasin kuitenkin jo kaukaa, että Tommi hymyili ja katsoi minuun ja kohdallani hän moikkasi ja pysähtyi. Hämmennyin niin paljon, etten aluksi osannut edes sanoa mitään.

"Mä pääsin just töistä, maistuisko kahvi?"

Hämmennyksen määrä oli sanoin kuvailematon.

Haimme kahvit kahvilasta ja kävelimme puiston läpi kaupalle päin. Keskellä kirkasta päivää, kaikkien ihmisten edessä. Sitä ei ole tapahtunut ikinä ennen. Mutta nyt en osannu enää nauttia siitä niin, kuin olisin aiemmin nauttinut. Nyt vierelläni käveli ystävä, eikä kumppani. Nyt minulla ei ollut mitään salattavaa, enkä pelännyt kiinni jäämistä. Tommi sen sijaan pelkäsi, kai. Salla tai ihan kuka vain tuttu olisi voinut nähdä meidät. Ja salaa toivoinkin niin käyvän, mutta ei. Juttelimme niitä näitä ja loppujen lopuksi minä menin kauppaan ja Tommi kotiinsa.

Oli ihan mukavaa nähdä ja jopa ilman minkäänlaista salailua. Ehkä asiat alkavat vihdoin sujua ja voimme olla ystäviä ilman mitään ongelmaa.

Pidät huolta minustakin pienestä

Sekoan. Tulen hulluksi ihan kohta. En saa ajatuksiani kasaan. Lauri on ihana, ihan täydellinen ja haluan olla hänen kanssaan, mutta en pysty luopumaan Tommistakaan.

Tommi siis tosiaan on taas yhdessä Sallan kanssa ja ymmärrän ihan täysin miltä hänestä tuntuu. Ennen en tajunnut, miten voi olla niin hankalaa valita kahden ihmisen väliltä, mutta nyt ymmärrän, koska olen itse samassa tilanteessa.

En voi tavata, enkä edes puhua Tommin kanssa salaa Laurilta, mutta silti teen niin kokoajan. Se on väärin. Mutta minulla on tiukka linja Tommin suhteen, emme tapaa missään kahdestaan, eikä minkään asteinen flirtti tai mikään sitä vakavampi ole sallittua. Juttelemme vain puhelimessa silloin tällöin. 

Emme puhu menneisyydestä, unohdamme kaiken. Työnnämme pois mielestämme kaikki epäsopivat ajatukset. Olemme vain ystäviä. Tommi on minulle se, jolle voin soittaa, kun minulla on huolia, joista haluan puhua. Hän ymmärtää ja kuuntelee ja myös hän voi kertoa minulle ihan kaiken. Vaikka Tommin lupauksiin ei voi luottaa, niin siitä olen sata prosenttisen varma, että hän ei kerro asioitani eteenpäin. Ei hän voi kertoa kenellekään, koska kukaan ei tiedä, että tunnemme. Hän ei voi kertoa mitään minusta kenellekään, enkä minä hänestä.

Olemme kumpikin onnellisia tahollamme. Meillä on omat elämämme ja hyvä niin. Tommi on minulle kuin hetkellinen pako toiseen maailmaan. Reitti ulos omasta elämästäni. Kun puhelimen näyttöön ilmestyy teksti "Tommi", minä muutun. Olen taas hetken se ihminen, joka olin ennen. Olen hetken ihan täysin oma itseni. Voin sanoa ihan mitä tahansa tietäen, että en tule tuomituksi. Voin huutaa ja riehua, voin itkeä tai nauraa ja minut hyväksytään juuri sellaisena. Kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä mikään sana ole liian loukkaava.

Tiedän, että Tommi tuntee juuri samoin. Hänellä on omat asiansa, jotka hän hoitaa itse. Hänellä on työ, koti ja parisuhde, ne asiat, joihin minä en kuulu. Se toinen elämä. Se elämä, joka vie suurimman osan hänen ajastaan. Siinä elämässä elää se toinen Tommi. Ja kun hän vastaa minun puheluuni, se oikea ja alkuperäinen, aito Tommi tulee esiin. Se saa elää taas hetken. Juuri tasan niin kauan, kuin se puhelu kestää. Sitten astumme taas takaisin niihin rooleihin, jotka meidän täytyy hoitaa. Takaisin siihen vakavaan elämään, joka on täynnä velvollisuuksia ja vastuuta.

Meitä ei ole tarkoitettu yhteen. Me emme ole pari. Emme nyt, emmekä ikinä. Mutta minulla ja Tommilla on oma Narnia. Astumme sinne hetkeksi ja unohdamme kaiken. Kukaan ulkopuolinen ei voi tätä ymmärtää, niin kuin minä sen asian näen. Enkä tiedä kykenenkö ikinä selittämään sitä kenellekään. En vain löydä sanoja. Enkä tiedä onko tämä kaikki vain harhaa, joka murenee joskus palasiksi. Mutta en halua murehtia siitä nyt. 

Narri olen kuninkaan

Soitin Tommille.

Ahdistus ja ikävä kävivät liian suuriksi ja minun oli pakko soittaa. Hän ei vastannut, mutta soitti heti takaisin. Jo ensimmäisten sanojen kohdalla molemmat itkivät. Minä aidosti, hän tuskin.

"Sun piti soittaa kaks viikkoa sitten. Älä edes vaivaudu keksimään mitään syytä, miksi et soittanut. En halua kuulla. Minua ei kiinnosta enää. Sä et välitä. Et välitä, vaikka mulle kävis mitä. Mä pidän tätä ns. ystävyyttä yllä ja sä et tee mitään sen eteen. Mä en jaksa sitä enää. Mä en jaksa sitä, että en voi soittaa sulle. Mä en jaksa odottaa sun puheluja. Mä en jaksa niitä tyhjiä lupauksia enää. Sä nostit mut jaloilleni ja nyt sä työnnät mut takaisin maahan. Anna mun olla, sano nyt ne hyvästit ja jätä mut rauhaan."

"Anteeks. Anteeks kaikesta. Mä en vaan kestä tätä enää. Kaikki syyllistää mua kaikesta, kaikki vaatii multa liikoja. Mä en halua luopua susta, mutta mä rakastan Sallaa. Mä en vaan voi valita teidän väliltä. Anna anteeks."

"Mä teen sen valinnan sun puolesta. Sano nyt vaan ne hyvästit ja lyö luuri mun korvaan. Mä annan tän asian olla ja sä voit unohtaa, että mä edes ikinä olin olemassa. Sä voit unohtaa kaiken, mitä meidän välillä tapahtui."

Yllätyksekseni Tommi ei katkaissut. Linjalla kuului vain molempien itku ja raskas hengitys. En osaa sanoin kuvailla sitä tunteiden myrskyä, joka valtasi sen puhelinlinjan. 

Olin samaan aikaan vihainen, surullinen ja tunsin kaikki mahdolliset tunteet.

"Muistatko sä sen kerran, kun sä sanoit, että jos sun pitäis pelastaa joko mut tai Salla, sä pelastaisit mut? Sä valehtelit mulle. Sä potkit mut maahan, annoit mun pudota jyrkänteen reunalta ja jätit kärsimään puolikuolleena. Sallan sä käärit pumpuliin ja lahjoit timanteilla onnelliseks."

Tommi ei osannut enää vastata mitään. Itki vain, hillittömästi. Yritti välillä sanoa jotain, mutta itku tukahdutti kaikki sanat. En tiedä, oliko se vain kulissia vai ei, enkä oikeastaan välitä.

"Nyt sä, rakas kerrot mulle, mitä me tehdään. Jos sä et kerran sano niitä hyvästejä, niin mitä sä sitten teet? Äläkä helvetissä sano, että et tiedä. Sä kerrot nyt mulle, mitä me tehdään. Mä halusin susta ystävän. Sellaisen, kenelle voi soittaa ja kertoa kuulumisia. Sellaisen, kuka kuuntelee ja neuvoo. Sellaisen, kuka välittää. Mutta ei, susta ei ole siihen."

"Sä voit soittaa mulle. Ilta yhdeksästä aamu seitsemään, arkisin. Me voidaan aloittaa nyt sillä. Mä haluan olla sun ystävä vielä."

"Tommin puhelinpalvelu, valheita ja lahjontaa ilta yhdeksästä aamu seitsemään, joka arkipäivä!"

"No en mä keksi mitään muutakaan vaihtoehtoa. Sallalle ei kerrota, ainakaan vielä."

"Eli ei kerrota ikinä. Kyllä se saa sen jossain vaiheessa selville. Mä soitan sulle jokaikinen ilta ja odotan sitä iltaa, milloin sä satut olemaan Sallan kanssa."

"Onks tää nyt ihan ok? Ilta ysistä aamu seiskaan, mut vaan arkisin. Katotaan miten tää lähtee toimimaan ja suunnitellaan mitä tehdään sen jälkeen. Mieti tätä nyt ja soita mulle sit kun oot saanu ajatukset kasaan. Tai mä soitan sulle, jos susta ei kuulu. Oot rakas."

"Mä mietin. Samoin, kusipää."

Annoit mulle onnen, nyt annan sen pois, mä päästän sut pois

"Kaks viikkoa ja kaks päivää, rakas. Mihin se aika meni? Odottamiseen. Mä odotin sua ja sun puheluas. Ja mä odotin turhaan. Monennenko kerran mä sanon sulle, että odotin turhaan taas? Niitä kertoja ei lasketa yhden, eikä edes kahden käden sormilla. Satutko muistamaan, mitä mä silloin lauantaina sanoin sulle, just ennen kuin laitoin ulko-oven kiinni? Mä sanoin aikalailla sanasta sanaan näin: "Sä soitat viimeistään viikon päästä, lupaatko?" ja tiedätkö, rakas, mitä sä teit? Sä lupasit. 

Sä olet myös luvannut Sallalle rakastavas vain sitä. Sä olet luvannut olla puhumatta mulle. Sä olet luvannut olla rehellinen. Sä olet luvannut ja luvannut, etkä sä ole lunastanut yhtään lupaustas. Mä toivon, että Sallakin vihdoin tajusi sen, että sulle itselles niillä sanoilla ei ole mitään merkitystä. Sä tiedät jo luvatessas, että sä et tule pitämään lupaustas. Salla ansaitsee jonkun paremman, kuin sinä. Ja sä et ansaitse ketään. 

Sä ällötät mua. Sä olet vain seksin perässä. Sä haet hyväksyntää ja tyydytystä. Sä haet vierelles ihmistä, jonka avulla sä saisit kerättyä lisäpisteitä sukulaisiltas. "Oi kun kiva, meidän Tommikin on löytänyt naisen."

Sä haet kokemuksia, joilla sä voit leuhkia ystävilles. "Mä sain kahta naista samana päivänä."

Ainiin, mille ystäville? Ei sulla ole ketään enää. Ne vihaa sua. Niin kuin minäkin. Ne näkee sun läpi. Ne on tajunnut, että toi kaikki on vain kulissia. Ja sä olet koko esityksen ainut näyttelijä, surkea sellainen.

Mutta tiedätkö, rakas. Joku päivä sun lavasteet lahoaa ja kaatuu sun päälle. Sä jäät kaiken sen rojun alle ja silloin kukaan ei oo nostamassa sua ylös sieltä. Mä en auta, vaikka sä kuinka kärsisit. Mä nauran vierestä ja osoitan sormella. 

Ja kuule, rakas, mä tulen nauttimaan siitä. Mä tahdon nähdä, kun sun koko roolileikki kuihtuu kokoon. Mä tulen nauttimaan siitä niin paljon. Varsinkin, kun mä itse olen onnellinen ja olen tienannut onneni rehellisin keinoin."