Kirjoitin koulua varten tekstin. Otsikko oli annettu valmiiksi. "Minun päiväni". Totesin kuitenkin loppujen lopuksi, että teksti oli liian henkilökohtainen. Jollainlailla pidin siitä hirmuisesti, mutta jokin siinä oli vikana. Kirjoitin viidessä minuutissa uuden ja palautin sen. Tämä jääköön vain tänne, teidän luettavaksenne. Teihin voin luottaa. Omaan menneisyyteeni tuo teksti siis perustuu, tai siitä ideani ainakin lähti.
Risuja ja ruusuja toki otetaan ilomielin vastaan, olisiko minulla mitään toivoa menestyä kirjoittajana, vai olenko ihan toivoton?
Aamussa on usko.
Luotto hyvään päivään.
Auringon pilkistys verhon takaa tuo lupauksen.
Uusi alku,
puhtaalta pöydältä.
Virheet on annettu anteeksi ja tästä on hyvä jatkaa.
Kuppi kahvia varmistaa sen,
että energia riittää loppuun asti.
Pääsen määränpäähäni,
luotan itseeni sokeasti.
Päivä on odotus.
Velvollisuuksia velvollisuuksien perään.
Hoidetut tehtävät määrittävät minut.
Ne määräävät sen, olenko hyvä ihminen.
'Hoidettujen tehtävien jälkeen saan palkinnon', tiedän.
Jokainen päivä on jännitystä kädet täristen.
Jokaisen päivän tunnit kuluvat iltaa odottaen.
Katse kääntyy kelloon useasti.
Ilta on kultaa.
Ilta on palkinto.
Ja se ilta tuo mukanaan pettymyksen.
Sä et tulekaan.
Sä et palkitsekaan mua.
Sä petit sun lupauksen, taas kerran.
Kyyneleen kalvo peittää silmän pinnan,
hämärtää todellisuuden ja saa minut antamaan kaiken anteeksi.
Silmät painuvat kiinni ja aamulla olen unohtanut kaiken.
Ja kaikki alkaa alusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti