Syödään pannukakkuja ja poltetaan tupakkaa, eikä koskaan mennä nukkumaan

Olen hetki hetkeltä varmempi, että uusi yläkerran naapurini kasvattaa asunnossaan hevosia. Kokonaista laumaa hevosia kerrostalokaksiossa.

Siellä ollaan nyt asuttu jo pari viikkoa ja sama ryminä jatkuu yötä päivää. Laurikin nousi viime yönä ylös ja kysyi, että mitähän helvettiä täällä tapahtuu.

Tänä yönä Lauri ei kuitenkaan ole täällä. Hän lähti baariin ja yhdessä tuumin totesimme, että hänen on ehkä parasta mennä sieltä kotiin. Tulkoon sitten vaikka huomenna krapulaansa parantelemaan tänne, mutta känniläistä en jaksaisi katsella. Ja oli hän itsekin sitä mieltä, että joskus on ihan jees käydä kotonakin kääntymässä.

En kuitenkaan ole varma, olenko yksin tänäkään yönä. Tommi ilmoitti kai muutama päivä sitten, että perjantaina puoliltaöin hän tulee tänne ja minun on syytä olla kotona. No, olehan minä. Siitä hänen tulemisestaan en kuitenkaan olisi niin varma. Saa nyt nähdä, enemmän luotan siihen, että hän jättää tulematta.

Salla on kuulemma ymmärtänyt olevansa hullu. Nyt on kai jonkin asteinen omatoiminen diagnoosin etsintä käynnissä, harmi kun en pääse lähempää seuraamaan sitä, se olisi hyvää viihdettä.

Juuri nyt kun tässä pohdin kulunutta viikkoa, niin olen kyllä ollut harvinaisen iloinen. Voisin sanoa kaiken olevan hyvin. Minä en ole puuttunut muiden asioihin, eivätkä muut ole puuttuneet minun asioihini. Rauha maassa ja jollain tasolla kai myös järki päässä. Eiköhän kohta olisi jo aika vähän itkeä... Syy vain puuttuu vielä.

Kiitos ihanat♥ part2

"Lukijan pyynnöstä tänään olisi vuorossa hieman huomiota teille siellä ruudun toisella puolella. Tämän päivän aiheena olette siis te, lukijat. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka tärkeitä teistä on minulle tullut. Juuri sinä siellä, joka luet tätä nyt, olet tärkeä minulle. Olet täällä sitten ensimmäistä tai sadatta kertaa, olet sitten kommentoinut useasti aiemmin, tai et kertaakaan, olet sitten lukija tai anonyymi, olet tärkeä minulle. Siksi ajattelinkin tämän olevan aivan loistava idea antaa hieman huomiota ja kiitosta teille.
Tähän alkuun ajattelin koota parhaimpia paloja kommenteista. Niin niistä negatiivisista, kuin niistä positiivisistakin. Jotkut kommentit vain jäävät hyvin mieleeni ja nämä ovat nyt juuri niitä. Toki myös ne kaikki mahtavat tsemppaukset ja neuvot ovat jääneet mieleeni, mutten jaksanut jokaista "voimia" -kommenttia liittää tähän erikseen, vaikka nekin ovat ihania. Järjestin kommentit vanhimmasta uusimpaan ja jokaisen kommentin ensimmäistä sanaa klikkaamalla pääset siihen postaukseen, johon kommentti on lähetetty. Sulkuihin kommenttien perään olen kirjoitellut joitakin omia ajatuksiani ja jokaiseen kommenttiin olen vastannut myös postausten kommenttikenttiin."

Näin kirjoitin marraskuussa ja nyt luvassa olisi samanlaista meininkiä. Osan yksi pääsette lukemaan TÄSTÄ ja sen pidemmittä puheitta siirrytään osaan kaksi! 

"ota mulle kuvakaappaus sun blogin tilastoista yms niin saat vähä uskottavuutta et tääl muka oikeesti käy niin saatanasti possee."

(Joo... Ja kuvakaappauksenhan te saitte ja todistin väitteeni todeksi.)

 
"Uskomatonta tekstiä. Sinä kirjoitat, en tiedä mitä päässäsi liikkuu, me näemme sen kuvaruudulta, mutta se todella osuu ja uppoaa. Se tuntuu iholla, se tuntuu sydämessä. Se jättää jäljen ja pakottaa tänne jokaisena päivänä uteliaana katsomaan löytyykö jotain uutta. Jotain joka koskettaisi samalla tavalla. Kai minä vain olen kauhean utelias. Mutta ei voi mitään.
Yleensä minä ole se joka kirjoittaa, nyt olenkin se joka lukee. Se tuntuu hyvältä. Sun kirjoittamislahjoja ei edes kadehdi, ne vaan on niin loistavia, että ihailee niitä ihan vilpittömästi. Tiivistettynä tältä minusta tuntuu."

(Ihana Bea taas kerran ♥)

"Mä toivon, että joskus unohdat tuon "huoran maine" jutun. Sulla on oikeus hymyillä ihmisille, elehtiä, puhua pitkään, lakata kynnet punaisella, kihartaa sun hieukset, laittaa huulipunaa: elää ihan niin kuin jokaisella meillä muillakin. Sulla on oikeus tehdä noita kaikkia asioita + paljon muitakin sen enempää miettimättä."

(♥) 

"ihanaa et oot löytäny ihmisen joka oikeesti rakastaa sua sellasena ku oot ja voit antaa sillekin takas sitä rakkautta, tsemppiä sulle <3"

 (Voi voi, ihania olette kaikki ♥)

"hei haloo oletko sä sit mekko märkänä edelleen tollaselle miehelle kuitenkin koko ajan?Unohda ja men eteenpäin !"
"Nytkö sit ryntäät lohduttaan Tommia lakanoiden väliin..."
"Toisessa ketjussa kuitenkin kehut kuinka tärkeä tommi on sulle ja kuinka tärkeitä muistot hänestä ovat.sä puhut neitisein itsees pussiin."
"Puhut ja kirjoitat ihan vastakkaisuuksia eri päivinä Tommista.Eka vihaat ja sit tokana pv melki meet antaa sitle säälistä.Ei oo loogisia nää sun juttus"

(Anonyymejä otti minun ja Tommin väliset jutut tunteisiin...) 

"voih :c me lukijat hyväksytää sut sellaisena kuin oot nyt ja aina"

(Sen takia olettekin niin hirmu ihania!)

"Odotatko että joku toinen kertoo asiat sallalle?Sen jälkeen sä ootkin sit kunnol pissi sukassa."

(Niinhän se on.. Kertominen vain ei ole vaihtoehto enää.)

"Siinä se just onkin sä pelkäät ja annat sille pelolle silloin vallan,sä elät murehtien vähän väliä."

(Niin totta...)

"Ihana postaus, sulla on oikee asenne. Kaikki muuttuu, mutta antaa muuttua. Vaikka elämä potkii päähän, niin se potkii myös eteenpäin. Ja me potkitaan sitä. Sulta on ihana lukee tällästä tekstiä. Oot oppinut tärkeitä asioita. (: "

(Aww :') )

 "Mä oon vaan niin onnellinen sun puolesta Ada. Tän takii me ollaan täällä <3"

(♥)

"Ei asiat ole hyvin, hyväksy se."

(Niin.. On hyvä, että on joku, joka palauttaa maan pinnalle.)



"Pyydä apua Ada, me lukijat välitetään susta liikaa katsellaaksemme kärsimystäsi."

(Ihanaa huomata edes jonkun välittävän.)

"Älä Ada syytä itseäsi."

(Eihän minun kai pitäisi, siitä ei seuraa kuin pahaa mieltä.)


" .. ja ada tuska muuttaa ihmistä halusit sitä tai ei,mut sun täytyy löytää se polku takaisin niihin arvoihin mitä kunnioitat"

(Tuska tosiaan on muuttanut minua.)

"Joskus tulee huonompia päiviä, mutta olet vahva ihminen ja selviät kyllä, vaikka tänään olisi huono päivä, voi huominen aina tuoda jotain yllättävää tullessaan!
Me lukijat tuetaan sua ja ollaan täällä sua varten <3"

(Ihana Suvi ♥) 

"voi ei :c ada oon oikeest tosi huolissani susta :// kunpa voisin jotenkin auttaa"
" Mitä on tapahtunu? Oothan kunnossa"
"Muista levätä välillä Ada. Sä painat aina eteenpäin niin täysiä ja nouset liian nopeasti jaloilles. Ja kun nousee liian nopeasti, jalat on huterat."

(♥)

"Se siitä sitten, kaikki on täyttä p**kaa.. Loppu lukeminen meneekin sitten ihan vaan ajan kuluksi, jos jaksaa..."

(Haha :D )

"Rehellisesti sanottuna se, onko tämä totta vai torua ei ole tässä vaiheessa enää olennaista. Olen lukenut sun blogia ihan alusta asti ensin vain viihteenä, mutta pian sen jälkeen eläydyin yhä enemmän postauksiisi ja nyt tämän blogin lukemisen lopettaminen tuntuu jo täysin mahdottomalta ajatukselta :) Jos totta puhutaan, en enää tässä vaiheessa haluaisi kuulla jos tämä blogi vain tarua olisikin. Vaikutat joka tapauksessa henkilöltä, johon olisi ihana tutustua myös oikeassa elämässä"

(Ihana ♥)

 "Sä oot sekasin kun vanha seinäkello"

(Haha, ihana :D )

"sä voisit muuttaa viel kaiken,käyt vierotukses,selvität sun asiat ja sopisit hänen kanssa,sulla on mahdollisuus,käytä se"

(Tästä kommentista tuli sellainen olo, että kommentoja tuntee minut. En tiedä miksi, mutta minusta tuntuu yhä siltä, vaikka hän kielsikin tuntevansa... Toiveajattelua kai.)

"Oot liian tärkee mulle kattoakseni sun kärsimystä näin läheltä. Mä en voi tulla suo ovelta hakemaan vieroitukseen, apuun tai mä en voi ees halata tai rohkasta suo, koska en tiedä missä sä olet. Mä pyydän siis Ada, tee jotain sun tilanteelle. Mä haluun sitä enemmän kun mitää, luopuisin tyylii mistä vaa, et voisit nyt hyvin. Mä pyydän. Voimii<3"

 (Ihana, joku tosiaan välittää ♥)


"MITEN MUUTEN SEURUSTELLAAN KUN TOSISSAAN? Helvetti.
Ite olisin toiminu samalla tavalla, sanonu samoja asioita ja haistattanu vitut."

(Minua tosiaan ymmärretään, haha :D )

"Kyl sulle ajajia löytyy...."

(No jep ;D )

"Jätät tollaset typerät kommentit ihan omaan arvoonsa sillä harvoin saa lukea tällaisia blogeja joissa vuodatetaan oikeasti aitoja, puhtaita tunteita eikä postailla mitään helvetin päivän asuja. Se että sinun elämässäsi sattuu ja tapahtuu on nyt vaan olemassa oleva fakta, kaikkien elämässä sattuu ja tapahtuu, toisilla kaikki asiat vaan tulee rytinällä, toisilla taas tasaisesti vuosien varrella." 

(Tästä kommentista kirjoitinkin jo täällä, ihana Reetta)

"Apua kun säikäytit pahasti! Huokaisin syvään helpotuksesta kun luin tuon lopputekstin, muistakin sitten ettet tee mitään peruuttamatonta vaikka tuntisit olevas miten pohjalla tahansa. Asioilla on aina lopulta tapana järjestyä, ja pari muuta kliseetä... :) Hirveesti tsemppiä! <3"

(Ihania tsemppejä!) 

"Voi Ada, et tiedäkään kuinka sama tilanne mullakin täällä toisella puolen Suomea on! Et oo yksin!"

(Kiva kuulla, että teksteihini voi samaistua)

"Sun taito kirjottaa on jotain niin mahtavaa ja ainutlaatuista, vau kaunista!"
"Kauheesti voimia sulle, oot mahtava tyttö!"
"mua surettaa sun tilanne enemmän kuin mitään :c siun pitäis pyytää apua oikeest,oot tärkee,paljon voimii<3"

(♥)



 "Aivan sanoinkuvaamattoman kaunis teksti. Muo itseäkin se kosketti tosi syvältå ja oli kuin olisit puhunut suoraan mulle. Mä tiiän ton tunteen, tiiän sen niin hyvin. Sun erikoistaito onkin puhua suoraan ihmisille. Musta tuntuu etten oo ainoo joka luki tän ja jäi miettimään omaa elämäänsä. Sä puhut ja opetat meitä ja annat ohjeita. Ja me yritetään auttaa suo."
" Kaunista tekstiä. Voin täysin samaistua tekstiisi. Kyllä se niin on että hyvää ystävää ei voi unohtaa. Raaka totuus on vaan se että mikään ei oo ikuista, mutta muistot säilyy."

(Aivan ihania kommentteja, mikään kehu ei ole parempi kuin se, että kirjoittamistani kehutaan!)

"Sä tarvisit kuuman ja kiihkeän 2-3h kestävän kunnon panon.Etkä mitään näitä mieskuvioides räpellyksiä."

(Ahaha :D )

"Tulee ihan kylmät väreet ja silmät kostuu näistä sun teksteistä. Oon sanaton"

(♥)

"Et oo tehny mitään väärää vaikka vietätkin aikaa tommin kanssa. Nauti niistä hetkistä ku saat olla täysin oma itsesi ja puhua asioista ihmiselle joka ymmärtää sua paremmin ku muut. Rakasta, sulla on täys oikeus rakastaa tommia. Sinä jos joku ansaitsee sen. Ei ole mitään väärää tehä semmosta mikä tuntuu susta hyvältä."
 "Tottakai sää rakastat Tommia ystävänä, enkä ymmärrä miksi vingutaan, että teet väärin Lauria kohtaan? Tommi on sulle ystävä, Lauri enemmän. Tottakai sää saat olla sun ystävies kanssa."

(Ihanat kommentit, kerrankin joku ymmärtää ja puolustaa minua!) 

"'Raskaustesti näyttää negatiivista ja sade on lakannut' , on elämän yksi onnellisimmista lauseista."

(Nimenomaan!)

 "Kukat mun hatussa vain heiluu taas"

(Voi voi Moona, vieläkin minä jaksan nauraa tälle :D )

"Minusta blogisi menee koko ajan vain parempaan suuntaan. Teksti virtaa eteenpäin ja osaat kertoa asiat kauniilla kielellä ja taitavilla lauseilla, mutta niin että ne välittyvät jokaiselle ja niistä saa selvää."
"Aivan mahtavaa! Yhdelltä istumalta luin blogisi läpi. Upeata tekstiä, vaikkakin käsittelet vaikeita ja kipeitä asioita. Kirjoituksiisi on ollut helppo samaistua, kuin omaa elämääni. Kukaan joka ei ole juuri nuita tunteita käynyt läpi, ei voi arvostella sinua. Teot eivät aina ole oikeutettuja, mutta tunteilleen ei aina vaan voi mitään." 

(♥)

 ----------------

Bea on täydellinen lukija, ahkera kommentoija ja tosi ihanan oloinen ihminen ♥
Nia on myös kirjoittanut monta tosi mukavaa ja tsemppaavaa kommenttia blogin historian aikana!
Moonan kommenteista kuuluu kokemus ja neuvot ovat aina hyviä.
Reetta osaa aina piristää!
Suvi hyppäsi mukaan kelkkaan marraskuun lopulla
xxxx on entisessä elämässä ollut siskoni ♥
mellu- on myös ollut linjoilla jo pitkään ja omistaa ihanan blogin!
Pieni Ihminen on pysynyt linjoilla jo melko pitkään.
Anonyyminä pysyttelevä 29.v mies ansaitsee myös oman mainintansa. Vaikka kommenteissa onkin aina hieman negatiivinen sävy, niin ymmärrän kyllä hänen tarkoituksensa olevan hyvä :)
liisa on jäänyt mieleeni hyvillä neuvoillaan!
Ronja muistuttaa olemassa olostaan silloin tällöin ihanilla kommenteillaan!
Essuu on melko uusi lukija ja omistaa ihanan blogin!
Nancy on myös jättänyt jokusen kommentin
Minttu on neuvonut muutaman kerran!
j ja jasu ja tietysti kaikki anonyymit ansaitsevat myös oman mainintansa!


Huhhuh, siinä ne nyt olisivat. Melkein kolme tuntia minä tätä tein, toivottavasti pidätte ja toivottavasti kukaan ei unohtunut! Olette rakkaita ♥

Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina

En mä nyt sitten tiedä kannattaako tässä tänään enää nousta peiton alta. Lauri oli lähtenyt sen jälkeen kun nukahdin ja luuhuaa nyt ties missä. Mä aavistan jääkaapissa odottavan leipiä, mutten jaksa nousta toteamaan aavistustani todeksi.

Mun tissit on kuulemma pienentyny.
"Kohta ne roikkuu tuolla navan korkeudella sellaisina nahkariekaleina. Syö, jooko."
No joo joo.

Miks ihmisen pitää laihtua aina just mahasta ja tisseistä? Miks perse ja reidet pysyy samanlaisina kokoajan?

Epämääräisiä faktoja elämästä tunkee sisään mun korvista ja yrittää virrata sormenpäiden kautta tähän näppikselle. Mä yritän edes vähän sensuroida itseäni, mut ei se aina vaan onnistu.

Niin joo, muistin just, että mä oon unohtanu kertoa teille että mä tekstasin Tommin kanssa sairaalassa ollessani. Se oli kaunista. Molemmat valehteli ja molemmat tajus sen kyllä. Niin tää meidän suhde vaan toimii. Valheita valheiden perään, ihan jees. Liikaa kieroa huumoria ja paskoja juttuja.
"Mä tuun panee sua heti kun sä pääset himaan."
"Joo, nähdään perjantaina kuudelta Presson vessojen edessä. Vartin saat kahdella kaljalla."

Ei se Tommin heitto kai edes ollut vitsi, ihan tosissaan se mua laittais jos vaan suostuisin. Tai laittais kai vaikka puoli väkisin, jos vaan tilaisuus tulis.

Niin joo ja kutsuinhan mä itse itseni sen luo ryyppäämään syömään lauantaina. Siihen viestiin se ei ikinä vastannu. Ja tuskin mä olisin tosissani edes mennyt, se nyt oli vaan sellainen heitto taas.

Mulla on hirveän laiska olo blogin suhteen. Tai ylipäätänsä kaiken suhteen. Mä alan tekemään jotain, kuten kirjoittamaan tekstiä, mut sit se vaan jää ihan kesken. En mä oikein tiedä miks. Ajatus ei vaan kulje tai sit totean lauseiden olevan liian katkonaisia ja toisiinsa liittymättömiä. Niinhän ne tässäkin tekstissä tuntuu olevan, mut ei se niin haittaa. Tää nyt vaan on tällainen... Tällainen.

You still breathin' motherfucker?

Tänään aamulla olin vapaa lähtemään ja Lauri tuli minua hakemaan. En sanoisi vieläkään olevani elämäni kunnossa, mutta jaloillani kuitenkin.Tai polvillani ainakin.

Lauri on kanssani täällä luonani, palvelee minua ja tekee kaikkensa parantaakseen oloani. Nytkin hän pyörii keittiössä kokkaamassa ties mitä. Minä makaan sohvalla ja katson elokuvaa toisella silmällä ja toisella päivittelen kuulumisia teille.

Maatessani toimeettomana sairaalan pedillä sain kymmeniä postausideoita ja osan niistä kirjoitin ylöskin. Huomenna varmasti tulossa jo juttua ensimmäisestä aiheesta, jos vain pystyn ja kykenen. Ajastukset loppuivat nyt kuitenkin tähän, joten täysin reaaliaikaisesti jatketaan eteen päin.

Malttakaahan rakkaat, kyllä täältä pohjalta ollaan tulossa jo kovaa vauhtia ylös päin!

Kauan sitten karrelle palanut sydän vihloo

AJASTETTU.
(Varmasti mielipiteitä herättävä, lääkehoureissa kirjoitettu teksti viime vuoden lopulta. Mitähän helvettiä taas, Ada? En mä oikeasti ajattele noin... Ainakaan nyt. Nyt mulla on hyvä mieli.)

Jokaista kohtaa ei tarvitse ottaa tunteisiin, kirjoitin hieman dramatisoiden ja epäsoveliaassa mielentilassa, lääkkeissä ja liian sekaisin.Vakavia asioita, sekavia ajatuksia. Tällaista päässäni kuitenkin pyörii, kun olen tarpeeksi poissa.

Luomisen tuskaa, vitut siitä.
Sama se on mitä mä kirjotan, kunhan on hieno otsikko.
Ja senkin mä vien joltain muulta.
Jostain biisistä, mitä mä en oo ikinä jaksanu kuunnella loppuun saakka.

Seinät huutaa mun nimeä, kallistuu uhkaavasti mua päin.
Vessan lattialla odottaa testi, jota mä en tahdo katsoa.
Vitunko väliä silläkään on, mitä siinä sanotaan.
Jos se on plussa, ni kaivetaan lapsi ulos henkarilla.
Heitetään taloyhtiön roskikseen ja lähdetään harrastamaan lisää seksiä.
Jos se on miinus, tehdään samoin mut ilman sitä roskis vaihetta.

Mitä sillä kumillakaan tekee, aina kun sitä käyttää niin se hajoaa.
Ja silloin kun ei käytä, niin miinushan sieltä tulee.
Kiva selitellä tätille pöytänsä takana, että kyllä me käytetään kumia.
Se vaan sattu just sinä iltana hajoamaan.
Enkä mä vahingossakaan ostanu jälkiehkäsyä.
Ei ollu kahtakymppiä.

Mut miinus se sieltä tulee, mä uskon siihen.
Ei lapsi sopis tähän elämään.
Mä haluan sekoilla rauhassa vielä hetken.
Ja sit rauhoittua, vaikka väkisin.

Joskus täysi-ikäistymisen jälkeen mä soitan Tommille.
Joskus sitten, kun Lauri on armeijassa ja mä oon yksin.
Silloin mä toteutan ton ylemmän suunnitelman sen kanssa.
Vitut välitän mistään.

Elän holtittomasti ja kuolen nuorena.
Niin se on tarkoitettu.

Rakastaa, ei rakasta

AJASTETTU.
(Kirje Laurille helmikuun alusta. Hän on jo pitkään yrittänyt saada lukea päiväkirjaani ja jotain tämän tyyppistä ajattelin hänelle näyttää jossain vaiheessa, jos nyt selviän tästä koomatilastani elossa...)

"Et vieläkään taida tietää mitä haluat. Et halua seurustella, muttet halua olla vain ystävä. Et tahdo mitään vakavaa, muttet tahdo vain seksisuhdetta. Rakastat, muttet rakasta tarpeeksi. Olet ailahtelevainen. Välillä olet ihan hirmu rakastunut ja pidät minua täydellisenä, tekisit eteeni mitä tahansa. Ja toisinaan olen sinulle kuten kuka tahansa nainen, tissit ja nätit kasvot, ei sen enempää. Toisinaan tahdot nähdä joka päivä ja nukkua vieressäni joka yö. Toisinaan kerran viikossa tuntuu pakkopullalta.

Teet lupauksia tehdäksesi minut iloiseksi, muttet ymmärrä, että niiden rikkominen satuttaa minua tuplasti enemmän kuin niiden tekemättä jättäminen. Sanot minua tyttöystäväksi, mutta kavereillesi sanot olevasi 'kaverin kanssa'.

Se on kaikki tai ei mitään. Et voi ottaa minua vain silloin kun sinusta tuntuu siltä. Olen tyttöystävä kokoajan tai en lainkaan. Tiedät mitä minä haluan, mutta et silti osaa sanoa mitä sinä haluat. Elät hetkessä, et ajattele viittä minuuttia pidemmälle. Et ota asioita vakavasti, millään ei ole mitään merkitystä.

Kun minä huomautan asioista, sinä suutut. Sinulle ei voi puhua mistään ongelmista, se ei ole oikein. Suljet vaikeudet pois mielestäsi, haluat olla vapaa. 

Et ymmärrä, että Facebookin parisuhde statuksen muuttaminen sinkusta varatuksi ei muuta yhtään mitään. Samalla rennolla otteella mentäisiin siitä eteenpäinkin. Saat tulla ja mennä niin kuin haluat, saat nähdä kavereitasi aivan kuten tähänkin asti ja saat olla sinä. En minä ole tässä rajoittamassa sinua, en minä ole lukitsemassa sinua kiinni itseeni. En ole kieltämässä sinua ryyppäämästä, enkä ole pitämässä moraalisaarnaa polttelustasi. 

Minä olen tässä paijattavana ja tuhisemassa vieressä. Olen pussaamassa ja antamassa rakkautta. Annan itseni kokonaan sinulle, mutta minusta tuntuu, että sinä et halua minua.

On aika tehdä valintoja. Ei viikoksi eteenpäin, vaan pitkäaikaisia. Ikuinen on liian raju sana, mutta on aika tehdä valintoja, joita ei peruta tunnin päästä. 

Rakastaa, ei rakasta? Kumpi, rakas? Kumpi?

"Hyvää vuosipäivää, rakas!"

AJASTETTU.
 (Katkeran sävyisiä mietteitä Tommin ja Sallan seurustelun vuosipäivänä.)

"Jo vuoden sua on kustu silmään ja vielä sä seisot siinä paikallas. Tai ehkä sä vaan oot jo pysyvästi sokeutunu. Katsot liian läheltä, et näe totuutta enää. Et ymmärrä, että kaikki muut nauraa sulle. Kaikki muut tietää sun olevan vain huora Tommille. Voi lapsi raukkaa, avaa jo ne silmäs ja hyväksy totuus."

Mä en voi ymmärtää miten tää leikki jatkuu vieläkin. Kaikki muut näkee totuuden ja Salla vaan sokeesti jatkaa eteen päin. Antaa anteeks kerta toisensa jälkeen, eikä kuuntele muiden neuvoja. Uskoo kaiken, mitä Tommi sanoo.

"Lapsi rakas kun sä et tajua, että sun omat vanhempaskin nauravat sulle sun selkäs takana. Kaikki tietää, että toi on vaan kahden ihmisen säälittävä yritys olla jäämättä yksin. Ei vaan kehdata erota enää, kun ollaan oltu jo vuosi yhdessä."

Vitut ne todellisuudessa mitään vuotta on yhdessä ollu! Ainakin puolet siitä ajasta ne on ollu erossa ja käytännössä kokoajan riidoissa. Jos kuukaudessa on kolme onnellista päivää niin se on jo harvinainen kuukausi.

"Tommi ikävöi eksäänsä ja panee sua kun ei satu parempaakaan olemaan tarjolla. Se ottais vaikka mut mielummin, mutta mä en vaan oo tarjolla. Avaa nyt jo silmäs ja hyväksy se todellisuus."

Puhtaita tunteita

AJASTETTU.
 (Miten tämäkin on vielä täällä, luulin julkaisseeni sen jo aikoja sitten!)

Sain jokin aika sitten kommentin, jota jäin miettimään vielä pitkäksi aikaa. Se on palannut mieleeni monesti viimeisen kahden päivän aikana ja etenkin yksi lause liikutti minua. Olen aina hirmu otettu siitä, kun joku kehuu kirjoitustaitoani tai blogiani, se on ehkä paras kehu jonka minulle voi sanoa. Jokin aika sitten Reetta kirjoitti tekstiini pitkän kommentin, josta olin todella otettu. Se mieleeni jäänyt lause oli kuitenkin tämä: "Harvoin saa lukea tällaisia blogeja joissa vuodatetaan oikeasti aitoja, puhtaita tunteita eikä postailla mitään helvetin päivänasuja."

Varmasti paras saamani kommentti koskaan, alkoi ihan itkettää. Siihen minä nimenomaan pyrin jokaisella tekstilläni, tuomaan tunteeni esiin ja olemaan täysin oma itseni. Haluan näyttää maailmani teille sellaisena, kuin sen omilla silmilläni näen. En halua kaunistella mitään tunteita, vaan tuon kaiken teille juuri sellaisena kuin se on. En häpeile sitä kuka olen tai mitä tunnen, vaan näytän koko sen tunteiden kirjon niin hyvin kuin suinkin osaan.

Ihania kommentteja aina, niin ihania ♥

Aktivoidakseni teitä heitäkin nyt ilmoille muutaman kysymyksen. Kirjoittakaa ihan vapaasti mitä mieleen tulee, ei tämä ole niin vakavaa. 

Tahtoisin vain kuulla, mitä mieltä olette blogistani tällä hetkellä. Minkälaiset tekstit ovat parhaita, mikä kirjoitustyyli on paras? Mistä ette pidä, mitä huonoja puolia blogissani on? Muitakin kommentteja ja mielipiteitä saa toki laittaa!
Käyn läpi myös jonkinlaista kriisivaihetta blogin ulkoasun suhteen ja siitä kuulisin myös mieluusti. Kaipaatteko jotain muutoksia ulkoasuun, vai onko tämä hyvä tällaisena?

Tulehdusarvo 666

Tänään mä tajusin, että me ollaan täällä vaan kerran. On vaan yksi mahdollisuus, yksi elämä. Mä elän murehtien menneisyyttä, pyörin paskassa ja säälin itseäni. Ja kohta mietin, että oho, mihin se elämä katos? Kohta mä istun pyörätuolissa paskat vaipassa ja odotan hoitajaa. Silloin mulla on aikaa murehtia. Silloin mä voin miettiä mikä meni pieleen ja mikä ei mennyt. Sen säälittävän murehtimisen aika ei oo nyt. Nyt on aika elää.

Tässä mä makaan valkoisilla lakanoilla puettuna vaaleanpunaiseen. Musta on tullut prinsessa. On vaaleanpunaista ja on herkkuja, ruoka tuodaan sänkyyn eikä tarvitse liikkua. Nappia painamalla palvelija juoksee ovesta sisään ja tekee miltei mitä tahansa, mitä vain tahdon.

Joo, mä oon sairaalassa.

Ei ne mua sieltä päivystyksestä eilen kotiin päästäny, tulehdusarvot ja kaikki on ihan päin vittuja. Isä kävi tuomassa jotain tavaroita ja oli ihan hirveän huolissaan. Mut ei tähän kuulemma kuole, ihan kiva.

Mut ihan hyvä mun on täällä olla. Täällä on aikaa miettiä, aikaa kirjoittaa ja aikaa selata nettiä. Aina silloin kun olen siinä kunnossa. Ja nyt tunnun olevan. Tuo kursivoitu pohdinta on kirjoitettu jo aiemmin aamulla, mutten vain ehtinyt julkaista sitä silloin. Kipu päätti tulla takaisin juuri sillä hetkellä, kun ajatus virtasi kaikista parhaiten, epäreilua. Nyt olen kuitenkin taas täällä ja julkaisen tämän vaikka väkisin.

Vierailuaika alkaa kai kahdeltatoista ja Lauri lupasi tulla heti silloin. Emme ole nähneet viikkoon ja nyt hänellä on jokin hirveä hinku tunkea itsensä tänne. Tuli kuulemma ikävä. Haha, ei hän tunne ikävää, ei hän tiedä mitä se on. No jaa, hän on jokatapauksessa tulossa, joten sitä tässä nyt odotellaan. Ja eiköhän isäkin sieltä tämän päivän aikana ilmesty. Tommille en edes infonnut olevani täällä, en tahdo häntä tänne. Ja tuskin hän edes tulisi...

Joo, eipä tässä mutta. Mokkula toimii ja karkki on hyvää. Tippapussi ei ole niin kiva juttu, mutta kyllä sekin menettelee.

Tänään olisi luvassa vielä kaksi ajastusta, toinen muistaakseni Sallasta ja toinen taitaa olla pieni kiitos eräästä vanhasta kommentista, jos en ihan väärin muista.

Jättäkäähän jotakin merkkiä itsestänne, olettehan te rakkaat vielä siellä?

Päivystys on paska paikka

Hyvin menee. Puoli tuntia sen jälkeen kun ilmoitin kaiken olevan hyvin, tuli lähtö päivystykseen ja täällä sitä nyt ollaan. Saattaa olla melko hiljaista seuraavat pari päivää minun osaltani, ajastukset kuitenkin ilmestyvät normaalisti.

Hiljaa sohvalla nappeja napsin

Jotain reaaliaikaista taas. Melko paljon kuulumisia ja jotain mietteitä tämän hetkisestä tilanteestani luvassa!

Tänään on hyvä päivä. Kipu tulee aaltoina, joten voin hetkittäin jopa tehdä jotain. Lääkkeet tosin sekoittavat päätäni ihan kohtalaisesti ja ajatus harhailee melko paljon, muttei anneta sen häiritä. Peruin muutamia loppupään ajastuksia ja tarkoituksena olisi siirtyä kokonaan reaaliaikaisiin teksteihin 27.2. eli torstaina. Olen asettanut torstaista itselleni jonkinlaisen deadlinen parantumiselle. Toki lääkitys jatkuu vielä sen jälkeenkin aivan ennallaan, enkä ole terve, mutta torstaista eteenpäin yritän tehdä muutakin kun maata peiton alla. Keskiviikko iltana tai torstaina aamulla lähden kotiin ja alan taas elää niin normaalia elämää kuin suinkin kykenen.

Sain eilen sähköpostia eräältä lukijaltani ja hän kaipasi tarkempaa tilannepäivitystä. Aloitetaan nyt vaikkapa minusta itsestäni. Jos minun täytyisi nyt kirjoittaa teille suunnattu esittely itsestäni, se menisi suurinpiirtein seuraavasti:

"Mä olen Ada, 17-vuotias tyttö etelä-Suomesta. Käyn lukion toista luokkaa, asun omillani ja seurustelen. Tai no, kai tähän sopisi parhaiten parisuhdestatus "vaikeasti selitettävässä parisuhteessa". Jatkuvaa on-offia siis. Paras ja miltei ainoa ystäväni on entinen panoni, entisen kaverini poikaystävä. Myös se suhde on jatkuvaa on-offia, aivan kuten parisuhteenikin. Mikään suhde lähipiirissäni ei ole vakaa tai tasapainoinen, haha. 

Vaikka ulos päin elämäni kuulemma vaikuttaa miltei täydelliseltä, on todellisuus kaikkea muuta. Taistelen tällä hetkellä lääkekoukkua ja hirveitä kipuja vastaan, jokainen päivä on taistelu. Olen ahdistunut, yksinäinen ja stressaantunut kokoajan, enkä saa mitään aikaiseksi. Hyviä hetkiä mahtuu kuitenkin jokaiseen uuteen päivään hieman enemmän kuin edelliseen, mutta toki myös romahduksia tapahtuu. Vaikka aina ei jaksaisi uskoa parempaan huomiseen, niin tulevaisuuden haaveet ovat se, mikä kannattelee minua."

No, puhutaan sitten Laurista. Olemme nähneet viimeeksi kai viikko sitten ja puhuneet puhelimessa viime yönä. Kuten olen aiemminkin sanonut, kaikki on ihan ok. Ei hyvin, muttei huonostikaan. Kaikki ongelmat ovat minun päässäni ja hänen mielestään mikään ei ole pielessä. Odotan jokainen sekuntti sitä, että vihdoin näemme taas ja saamme puhua kunnolla.

Tommin kanssa en ole puhunut kai keskiviikon jälkeen, mutta näin hänet eilen illalla kaupassa. Olin erään sukulaiseni kanssa liikkeellä ja Tommi harhaili juustohyllyllä. Ihan elävältä hän näytti, eiköhän hänellä ole kaikki hyvin. Luulisin hänen soittavan tänään tai huomenna, joten sittenhän se selviää.

Tälläistä siis täällä, ei mitään erityistä kerrottavaa. Tylsää elämää, tylsää tekstiä. Mutta uskokaa pois, kyllä tämä tästä lähtee vielä käyntiin kunhan saan itseni kuntoon!

Mut minne katsonkaan, samat puutteet nään vaan

AJASTETTU.
(Mietteitä Laurista helmikuun alussa)

Multa kysyttiin äsken keskustassa, että seurustelenks mä.

"En mä tiedä."

Tajusin kyllä itsekin miten hölmöltä se kuulostaa. Ja heti tuli tarve selittää.

En mä vaan oikein löytäny sanoja. En mä ikinä kuvitellu tän olevan näin hirveän vaikeaa.

 

En mä oikein tiedä mikä tää mun ja Laurin juttu on. Kun me ollaan kahdestaan, se sanoo mua rakkaaks tai tyttöystäväks, lähemmille kavereilleen se sanoo mua muijaks tai naiseks ja tutuilleen se sanoo olevansa "kaverin kanssa". En ole sinkku, mutten ole varattukaan. Tai olen, mutten seurustele. Hän on kuulemma vakavissaan, mutta seurustelu on liian totista.

Tajuan kyllä mitä hän ajaa takaa, mutten ymmärrä miten seurustelu muuttaisi yhtään mitään. Olisi vain helpompi vastata kysymyksiin "joo, me seurustellaan", kuin vain se ainainen "en mä tiedä".

Välillä keskustassa Lauri pitää kädestä ja pussaa julkisesti, välillä hän pitää metrin väliä, eikä halua liikkua kanssani.

En tiedä mistä se johtuu. Hän ei osaa sanoa mitään syytä sille, hän ei ymmärrä käytöksen häiritsevän minua. 

Minulle on kyllä ihan ok, että mennään rennosti. En kaipaa mitään tiukkoja sääntöjä ja sitä, että ollaan kokoajan kahdestaan. En halua ottaa mitään paineita, en halua mitään liian vakavaa. Mutta ei tämäkään ole ok, tämä on liian rentoa. Äh, miksi kaiken pitää olla niin monimutkaista?

Tell me where our time went

AJASTETTU.
 (Muistoja. Kirjoitettu marraskuussa 2013)

Istun keittiössä pöydän ääressä ja muistelen menneisyyttä. Haen olohuoneen lipastosta vanhan mustan muistitikun, avaan tietokoneen ja alan selata tikulle tallennettuja tiedostoja.

"Alkuvuosi 2013, kuvia". Lähes jokaisessa kuvassa olen minä. Ensimmäiset kuvat ovat siltä ajalta, kun en vielä ollut tavannut Tommia. Eräässä kuvassa istun parvekkeella ja hymyilen. Sallan perheen kotona, suurella lasitetulla parvekkeella. Klikkaan "seuraava" ja ruudulle ilmestyy tutut kasvot. Salla hymyilee ja vinkkaa silmäänsä kameralle. Hän on kaunis, tummat keskipitkät hiukset ja valkoiset hampaat. Painoa varmasti ainakin kymmenen kiloa vähemmän kuin nykyään.

Selaan kuvia eteen päin ja katson hetken niistä jokaista. Lähes kaikissa kuvissa joko on Salla tai sitten kuvat ovat hänen ottamiaan ja minä esiinnyn niissä. Viimeisimmän kuvan päivämääräksi on merkitty 26.03.2013. Se taitaa olla viimeisiä päiviä, kun olen enää puhunut Sallalle. Ja kuva on viimeinen meistä otettu kuva ikinä. Molemmat katsovat kameraan ja hymyilevät, seisomme Tommin auton edessä ja kameran takana on ollut Tommi itse. Tommista minulla ei ole yhtään kuvaa. Ei yhtä ainutta.

Suljen kuvakansion ja klikkaan auki "Tekstarit Tommilta tammikuu->" Siellä ne ovat. Kaikki Tommin minulle lähettämät viestit ja myös minun hänelle lähettämät viestit. Päivämäärät, kellonajat, ihan kaikki. Ne odottavat lukijaansa, jonka oli tarkoitus olla Salla. Hän se tuskin tulee olemaan, säilytän niitä vain varmuuden vuoksi. Luen viestejä jonkin verran, mutta en kestä edes puoleen väliin asti. Liikaa muistoja, ihan liikaa.

"Tommin skypeviestit maaliskuu->" ja "Tommin faceviestit maaliskuu->" -kansiot jätän kokonaan avaamatta. En vain kestä enää. 

En voi estää kyyneleitä valumasta poskiani pitkin. Miten voin olla näin tyhmä? Miksi annoin sen kaiken tapahtua? Turhauttaa, turhauttaa ihan tosi paljon. Haluan unohtaa ihan kaiken. Haluan pyyhkiä koko tämän vuoden pois. Haluan karata, lähteä pois täältä ja aloittaa alusta.

Mä tiedän et se on muotii olla outo nykysin

Jotakin reaaliaikaista tarjolla taas.

"Sä olet melko sekava", sanoo rakas. Sen jälkeen hän ei enää vastaa puheluihini. Torstaina puhuin hänelle viimeeksi ja sen jälkeen ei mitään. En voi kehua, että meillä menisi hyvin. En kuitenkaan tahdo uskoa, että tämä eroonkaan johtaisi. Taistelen viimeiseen asti. Olemme nähneet viimeeksi kai viikko sitten ja se ei ole yhtään hauskaa. Minulla on ikävä! 

Tommille puhuin viimeeksi.. hmm.. keskiviikko aamuna kai. Kyllä, silloin. Ihan jees ottaen huomioon, että kuukauden puhumattomuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Minulle kuuluu hyvää. Tai sitten ne ovat vain nämä lääkkeet, niillä on kuulemma sellainen sivuvaikutus. Ihan kiva silti, mielummin ääretön ilo kuin ääretön suru.

Jättäessäni muutama päivä sitten blogin oikeastaan kokonaan ajastettujen postausten varaan, olin kauhuissani. En myöntänyt sitä silloin, mutta olin minä. Pelkäsin lukijoiden karkaavan, kävijämäärien laskevan ja sellaista. Pelkäsin jääväni yksin, jos suoraan sanotaan. Te olette ihan hirmu tärkeitä minulle, sniif. Huomasin kuitenkin tänään, että kaikki on kunnossa. Te olette siellä ja kaikki on aivan kuten ennenkin. Nyt voin hyvillä mielin parantua rauhassa ja jatkaa sitten entiseen malliin.

Ja nyt voin myös myöntää, että tämä on rankkaa. Olen niin jumissa kokoajan, että näin pitkä keskittyminen johonkin asiaan ottaa kunnon päälle. Taidan lähteä takaisin nukkumaan taas ja jättää teidät odottamaan illan ajastettua tekstiä. En itsekään muista mitä sieltä on tulossa ja monelta, mutta luulisin, että jotain kuitenkin!

Me toimitaan vain niin järjen vastasesti

 AJASTETTU.
(Mietteitä muutaman viikon takaa)


Pyhimys on täydellisyyttä.


Me toimitaan vain niin järjen vastasesti.
Sano rehellisesti,
miten paljo se esti sua lähtemäst mun mukaa,
et sul on jo joku, kerro se.
Kerro miten voin luottaa ettei mua satu nextii?
Joo mä tajuun, tää on niin vitun eri tilanne,
mut oli teijänkin tilanne varmasti ennen eri.
Ennen sitä kun se juttu meni pilalle,
mitä kaikkee sä sanoit sille, mieti ajas takaperin.
"Mä en petä koskaan" - samat sadut.
Miten sä voit todistaa et sä kasvat ja kadut?
Miten sä voit olettaa et tää on jotenkin ainukertasta,
mitä jos bongaat huomen prinssin kadult?
Anteeks, mä puran tän kaiken suhu,
en kelaa mitä puhun, sun ei pitäs luottaa muhun.
Mun syytä tää on kaikki, ei vaan puolet.
Vittu et osaa olla itsekäs ihmisen luonne.
En tiedä mitä haluun, mut otan sen silti,
mä en välitä muista, vaikka näät silmissäni kiltin.
Ei se historia opeta, niin kauan,
ku mua itteeni ei satu, mä en lopeta.

Tommi ei vain ymmärrä. Puhumme hänestä, Sallasta, kaikesta.

"En mä oo pettäny koskaan!"

Samat sadut sataan kertaan.

"Entäs mä? Mitäs se meidän juttu?"

"No ei sitä lasketa!"

"Niin just." 

Ei hän ymmärrä. Ihan tosissaan hän on sitä mieltä, ettei ole koskaan pettänyt Sallaa. Ties kuinka monen muunkin kanssa hän on ollut tuon suhteensa aikana, 'eihän niitä lasketa'!

En ymmärrä kuinka hän voi olla niin välinpitämätön. Haluaisin kyllä kovasti uskoa, että hänellä on omatunto. Kyllä hänellä on. Humalassa se tulee esiin, humalassa hän itkee pahaa oloaan. Selvinpäin se omatunto kuitenkin katoaa johonkin, eikä hänellä tunnu olevan mitään tajua oikeasta ja väärästä.

Tiedän, että saisin Tommin sänkyyni koska tahansa. Hän on helppo! Meni hänellä ja Sallalla sitten hyvin tai huonosti, hän suostuisi heti jos vain pyytäisin.

Vaikka hän onkin silloin tällöin tosi hankala ja pettää lupauksiaan, niin loppujen lopuksi asia on kuitenkin niin, että hän on se, joka nuolee minun kengänpohjiani, ei toisin päin. Jos olen tarpeeksi päättäväinen ja tahdon jotain, minä myös saan sen. Likaisilla keinoilla kenties, mutta silti.

Typerä mies. Niin typerä. Mutta silti niin hirmu mukava.

Täs se oli, uus salatut elämänne

AJASTETTU.
 (Sekavia mietteitä tulevaisuudesta, kirjoitettu 28.8.2013)

Jostain mielenmi syövereistä keksin taas idean kirjoittaa teille jotain pieniä juttuja itsestäni. Tällä kerralla puhutaan lähinnä tulevaisuudesta ja siitä, millaisena minä sen nään ja millainen sen haluaisin olevan. Tämä aihe sisältää myös sopivasti tavoitteita ja unelmia, niin sellaisia, joista olen haaveillut lapsuudesta asti, kuin sellaisia, jotka ovat tulleet mieleeni vasta äskettäin tai jopa vasta tätä kirjoittaessa.

Pidän listojen tekemisestä, suunnittelen ja aikataulutan asioita mielelläni ja teen parhaani suunnitelmien toteutumiseksi. Pidemmittä puheitta, tässä jotain sekalaista tekstiä minusta, haaveistani ja tulevaisuudesta.

"Mikä susta tulee isona?" on se yleisin kysymys, jota kuulee sukulaisten suusta. Ammattihaaveitahan sillä usein tarkoitetaan. No, minä en tiedä. Lukion valitsin juuri nimenomaan sen takia, koska en ollut vielä valmis valitsemaan ammattikoulusta mitään linjaa. Eihän se toki olisi ollut lopullinen valinta ja aina voi kouluttautua uuteen ammattiin, mutta en vain halunnut arpoa eri ammattien väliltä, koska mikään ei oikeastaan tuntunut omalta.

Ammattihaaveita ei siis ole, mutta en jaksa murehtia siitä. Ei elämän tarkoitus ole tehdä työtä. "Tänne synnytään, tehdään töitä ja kuollaan". Ei, ei, ei. En ajattele niin. Tottakai minun täytyy tehdä töitä selvitäkseni elämästä ja pärjätäkseni omillani, mutta haluan antaa aikaa uravalinnalleni, jotta löydän mielekkään työn, josta oikeasti nautin, enkä tee sitä vain rahan takia.

Ammattia enemmän pohdin asioita, jotka tulevat tekemään minut onnelliseksi tulevaisuudessa. Millainen tulee olemaan perheeni? Sitähän ei voi kukaan tietää, mutta haaveissani olisi ihana, rakastava ja rehellinen mies ja muutama lapsi. Lasten kasvaessa ehkä koira tai jokin muu lemmikki, jonka kanssa voi harrastaa. 

Tulevaisuuden koti olisi jokin kiva, sopivan kokoinen rivitalo tai omakotitalo. Suuret ikkunat ja mahdollisesti kaksi kerrosta. Ei mitään liian suurta ja mahtailevaa, vaan mukavaa ja kodikasta. Ulkomaille muutto ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta ei myöskään mikään suuri haave. 

Se aiemmin kertomani kirjan kirjoittaminen myös leijuu jossain mieleni syövereissä. Toisinaan se ottaa valtaa todella paljon ja haluan alkaa kirjoittaa heti, mutta toisinaan koko haave unohtuu pitkiksikin ajoiksi. Myös maalaaminen ja piirtäminen olisi mukavia harrastuksia, ensin voisi käydä jollakin kursseilla ja jatkaa harjoittelemista kotona.

Ei mitään mahdottomia haaveita, mutta tuollaisena näen tulevaisuuteni. Ja se näkymä tulee varmasti muuttumaan vielä monta kertaa, mutta tuollainen se on nyt.

Elossa ollaan!

Ada on taas online. Hah, enhän mä pystynyt tän kauempaa olla poissa!

No ei vaan, mä tulin vaan pikaisesti tsekkaamaan, että blogilla on kaikki ok, että teillä on kaikki ok. Ja kai mä myös tahdoin kertoa, että mulla on kaikki ihan ok. Sattuu, mutta eiköhän tää tästä.

Puhuin eilen Laurin kanssa puhelimessa, hän soitti minulle. Kaikki on silläkin suunnalla ok. Ja Tommin kanssa myös.

Ok on mainittu tässä tekstissä niin monta kertaa, että sanottakoon nyt sitten yhteenvetona, että kaikki on erittäin okei.

Nyt Ada vetäytyy takaisin nukkumaan uuden lääkkeen voimin, ajastettuja tekstejä pitäisi ilmestyä tänään vielä yksi ja pari jokaista päivää kohden tulevinakin päivinä. Kirjoittelen näitä reaaliaikaisia höpötyksiäkin omien voimieni mukaan, nyt on kuitenkin pää niin jumissa, että täytyy mennä. Olette rakkaita <3

Mä minne käännynkään, samat valheet jatkuu

AJASTETTU.
(Joku satunnainen pohdinta muistaakseni tammikuun alusta...)

Jokaisessa suhteessa mä joudun pitämään salaisuuksia. Mä olen huono siinä, mä vihaan sitä. Vaikka toisaalta, eihän mulla enää ole edes ketään, kenelle kertoa. Seinät ei juorua eteen päin, niille voi sanoa mitä tahansa ja se helpottaa mua edes vähän. Mutta ei se oo reilua, että aina mä löydän sellaiset ihmiset, ketkä vaativat mua valehtelemaan oman onnensa takaamiseksi.

Mietitään nyt. Ensin mä olin Tommin kanssa. Ja mitä Tommi teki kokoajan? Tavoitteli omaa etuaan. Vaati minua valehtelemaan puolestaan.
"Sanotaan, että mä olin täällä ja sä sattumalta osuit paikalle."
"Sanotaan, ettei me olla oltu tekemisissä."
"Ei koskaan kerrota kenellekään, mitä meidän välillä tapahtui."
"Sä et koskaan kerro, tai saat katua. Onko selvä?"

"Joo."

Nyt olen Laurin kanssa.
"Tästä reissusta ei sanota sit sanaa kenellekään."
"Sä et kerro kenellekään, mitä sä oot tänä yönä nähny."
"Jos joku kysyy, mitään ei tapahtunu."

"Joo."

Voisinhan mä tietysti olla valehtelematta, mut ei ne suhteet silloin kestäis. Ja aiheuttaisin kai vaan itselleni ja etenkin muille ongelmia, jos liikaa juoruilisin näkemistäni jutuista. Parempi vaan pitää suunsa kiinni ja tyytyä osaansa...

I'm a unicorn

AJASTETTU.

Tässäpä siis teille jo ensimmäinen ajastettu teksti. Minä seikkailen tällä hetkellä ties missä houremaailmoissa, toivottavasti en kovin suurissa kivuissa kuitenkaan. Suurin haaveeni on, että pääsisin ratsastamaan yksisarvisella. No, se nähdään sitten...

En oikein tiennyt mitä kirjoittaisin näihin ajastettuihin teksteihin, kun tapanani on kirjoittaa teille lähinnä mietteitäni reaaliajassa. Päässäni humisee tällä hetkellä vain autiomaan tuuli, joten teksti tulee luultavasti olemaan melko sekavaa.



En silti tahtonut jättää blogia täysin hiljaiseksi ja toivon kovasti, että teidänkin aktiivisuutenne pysyy yllä. Vastailen kyllä kommentteihinne, viive vain tulee olemaan hieman tavallista suurempi.

Voin nyt paljastaa teille, että luonnoksissani lojuu ainakin muutama kirje aikaväliltä huhtikuu 2013 - tammikuu 2014, joten niitä ainakin ajastan joillekin päiville ja tässä yön aikana kirjoittelen myös muutaman kirjeen lisää, kun sen tyyppisiä mietteitä nyt pyörii päässä. Onneksi luonnokset -kansiossa on tällä hetkellä jotain 40 miltei valmista tekstiä, niin ei tule kiire näiden ajastusten kanssa. Otsikoiden keksiminen on se vaikein osuus, kun yleensä vain poimin ne kuuntelemistani kappaleista. Näin montaa otsikkoa en kuitenkaan muutamasta kappaleesta saa millään revittyä.

Kaikki ajastetut tekstit julkaistaan ihan satunnaisiin aikoihin, mitään loogisuutta niissä ei ole, vaan valitsin vain jonkin kivalta tuntuneen ajan jokaiselle tekstille.

Eipä minulla nyt tähän hätään muuta, seuraavissa jutuissa sitten jotakin järkevämpää. Tai milloin täältä nyt mitään järkevää löytyisi, haha!

Ps.  Valheen vangit, Liv, 20.2 klo 21.00 Vaikuttaa mielenkiintoiselta!

Tärkeää infoa!

Nyt luvassa ehkä koko blogihistoriani informatiivisin postaus, varautukaa.

Yksittäisille henkilöille olenkin tästä jo maininnut, mutta muille tämä tulee melko yllätyksenä. Seuraavat kaksi viikkoa ASR:n elämässä ovat tällä hetkellä yhtä suurta kysymysmerkkiä. Tällä hetkellä Ada istuu sängyllään ja valvoo jännittäen huomista ja tulevia päiviä ylipäätään. Huomenna taksi kuljettaa minut lokaatioon x, jossa tulen viettämään ajan x. Siinä on suurinpiirtein kaikki, mitä kykenen teille kertomaan tai mitä edes itsekään tiedän.

No, tarkennetaan nyt sitten hieman, uteliaat repivät muuten pelihousunsa.

Aamulla suuntaan sairaalalle, jossa minua operoidaan. Ei mitään suurta, älkää huoliko. Kivuliasta kuulemma kuitenkin, jäiks. Melko riskin otan nyt kertoessani tästä, mutta kerroinpa silti. Aika harva tuttunikaan tästä tietää, mutta silti tutut moi moi. Ajattelin, että on teitä kohtaan reilumpaa infota tästä etukäteen, eikä vain kadota yllättäen, mitään sanomatta. Operaation jälkeen suuntaan siis toipumaan salaiseen pikku parantolaani, jossa viivyn juuri niin kauan kuin siltä tuntuu.

Ja kipulääkitys tulee olemaan luokkaa hypermegasuperextravahva. Se siis saattaa aiheuttaa ongelmia bloggaamiseen ja johdattaa minut täysin toisiin ulottuvuuksiin. Kukaan ei tiedä, miten reagoin lääkkeisiin. Voi olla, että sivuvaikutuksia ei tule lainkaan ja olen toimintakunnossa jo viikonloppuna tai sitten olen kokonaan pois pelistä pahimmillaan pari viikkoa.

Huolehdin tosi paljon siitä, mitä minulle ja Laurille tulee tapahtumaan, en tiedä mitä mahdollinen parin viikon erossa olo meille tekee. Se nähdään sitten.

Blogi ei kuitenkaan tule täysin kuolemaan, olen varautunut poissa olooni ja ajastanut teille jotakin pieniä juttuja sinne tänne. Viimeinen ajastettu höpötys ilmestyy 1.3 ja viimeistään sen jälkeen yritän olla kärryillä. Jos kaikki kuitenkin menee paremmin kuin osaan odottaa, niin perun ajastukset ja päivittelen teille ihan reaaliajassa kuten tähänkin asti. Ajastettujen tekstien alussa mainitsen aina ajastuksesta, joten tiedätte kyllä milloin olen oikeasti täällä.

En usko jaksavani pysyä kauaakaan erossa blogista, joten palaan kyllä heti kuin vain ymmärrän maailman menosta jotakin.

Käytännössä siis ainoa haitta joka tästä syntyy, on kommentteihin vastaaminen. Tekstejä ilmestyy kyllä lähes yhtä usein kuin tälläkin hetkellä.

Ilmoittelen teille heti, kun olen edes suurin piirtein kunnossa. Olkaahan maltillisia siihen asti!

Kiitos kun olette siellä ♥

Elämä on natsi

Miljoona juttua kerrottavana, joka suunnassa tapahtuu taas.

Aloitettakoon nyt vaikka sitten viime yöstä. Riideltyäni (erottuani?) Laurin kanssa olin tosi maissa ja kaipasin juttuseuraa. Laitoin Tommille viestiä ja kysyin missä hän on.  Ei vastausta. Yhden aikaan päätin yrittää nukkua ja kaikkien yllätykseksi jopa nukahdin. Yhtäkkiä heräsin puhelimen ääneen, kello oli kai jotain neljän paikkeilla.

Siinä minä istuin keskellä olohuoneen lattiaa, puhelin edessäni ja kaiutin päällä. Toisessa päässä humalainen Tommi ja hänen vielä humalaisempi ystävänsä. Puhelu päättyi kuuden aikaan siihen, että Tommi sammui ja minä toivottelin hyvät yöt hänen ystävälleen ja kävin itsekin vielä hetkeksi nukkumaan. Olin tosi hyvillä mielin sen puhelun jälkeen, vaikka emme me mitään järkevää puhuneetkaan. Sovimme, että seuraavaksi minut otetaan mukaan ryyppyiltaan, jes!

Heräsin yhdentoista jälkeen, raahauduin muutamaksi tunniksi kouluun ja vasta siellä katsoin puhelintani. Kaksi saapunutta viestiä, toinen kahdeksalta ja toinen juuri ennen yhtätoista. Laurilta molemmat.
"Mä haluisin kyllä jatkaa vielä, ei kai tää nyt ollu tässä?" luki ensimmäisessä viestissä. Hymyilin itsekseni, arvasin, ettei hän osaa luopua minusta.

Toinen viesti oli jo hieman epätoivoisempi, hän pelkäsi, että olen vihainen enkä sen takia vastaa, vaikka oikeasti olin vain nukkumassa.
"Mä oon pahoillani, sä olit ihan oikeassa eilen. Voitsä antaa mulle vielä yhden mahdollisuuden, rks?"
Hah, rks on hänen tapansa lyhentää 'rakas', ihana♥

Blaah, turhauttaa vieläkin koko mies. Tahdon kyllä antaa hänelle sen mahdollisuuden, en minäkään halua tämän päättyvän näin.
"Joo, ei tää kai ollu tässä mut mun täytyy miettiä muutama päivä. Vikaa on meissä molemmissa, en mä sitä kiellä, mut silti haluan nyt omaa aikaa ja niin kai säkin. Soitellaan parin päivän päästä."

Parin päivän tauko nyt siis luvassa tästä parisuhteesta ja ihan hyvä niin. Eiköhän asiat kuitenkin järjesty vielä, toivon ainakin kovasti niin.

Game over

Puhuin Laurin kanssa. Kerroin kuinka pahalta minusta tuntuu, ettei hänellä ole aikaa minulle. Kerroin, että minua satuttaa se, kuinka hän laittaa kaiken minun edelleni. Kerroin, että minulla on ikävä.

"Meidän olis varmaan ihan hyvä pitää taukoa. Mä soitan sulle sit kun musta tuntuu siltä.... Tai jos ei tunnu, niin mä en sit kai enää soita... Moikka, oot rakas."

Hän tiesi tuhoavansa minut palasiksi. Hän teki sen kaikkein julmimmalla tavalla. Molemmat päissään, hän soittaa minulle ja jättää minut kylmästi puhelimessa.
"Oot rakas."

Kuolen.

I dag och i morgon

Pika kännit kossulla, hyvää musiikkia ja sellasta.

Juoppohan mäkin kai kohta oon, minkäs teet.
"Jostain on jokainen riippuvainen, samanlainen siinä suhteessa aine ku aine, paineet purkautuu jos ne on padottu."

Koskenkorva 38% VOL. 20CL
suomalaisesta ohrasta

En oo kai koskaan kirjottanu blogia näin humalassa. En mä yleensä edes oo näin humalassa, jos oon. No hups. Laurin vika. No ei vaan, turha tässä on muita syyllistää, itsehän mä siitä pullosta join.

Lauri kohtelee mua kuin paskaa ja mä polvistun nuolemaan sen kengän pohjia. Vitun jees.

Salaa toivon, että Tommi tulis töiden jälkeen käymään. Tai en mä toivo, saattaisin tehdä jotain peruuttamatonta, jotain mitä kadun. No jaa, mistäs mä tiedän mitä Laurikaan mun selän takana tekee. Luottamus 100% ja sillai.

Eipä täs suhteessa kai mikään oo sata prosenttista, kumpikaan ei oo täysillä mukana. Paitsi mä. Ehkä. En mä oo. En mä tiedä.

Noi mun viikon (?) takaiset lyijykynä tuhrut on vieläki tossa seinässä. Laurikin jo kysy että mitähän helvettiä. Sanoin vaan taiteilleeni, niinhän mä tein. 


Mä kerron teille aika paljon mun seinistä, eiks oo kiva? Valkosta  koko seinä. Mitäs muutakaan. En mä tykkää väreistä. 

Tulis jo kesä. Sais harhailla humalassa pihalla keskellä yötä, tuijottaa tähtiä ja nauttia. Nyt mä vaan istun olohuoneen lattialla viltin kanssa, ei kukaan tonne loskapaskaan vapaaehtoisesti lähde.

Mä oon kirjoittanu väärin jo sata kertaa, kokoajan saa olla korjaamassa tekstiä. Pistetään humalan piikkiin. 

Mä oon kuulemma ihan kiva humalassa, Tommi sano aamulla. Yllättyi kuulemma siitä, kuinka selvä mä olin. 
"Ootsä kyllä ihan kiva selvänäki."
 Mulla oli jo vähän ikävä Tommin halausta ja tänään aamulla mä taas sen sain. Me halataan aina kun nähdään, siitä on tullu jo jotenkin tapa. Kun avaan oven, mä halaan sitä ja just ennen kun se sulkee oven lähtiessään se halaa mua. 

Tommi on niin hirveen kiva nykyään. Se on jotenkin ihan eri ihminen, ihan kuin veli mulle. Olispa se mun veli. Tai ei, sit meidän menneisyys olis sairasta. Vielä sairaampaa kuin nyt.

Mun aivot käy ylikierroksilla ja viinat on loppu. Ihan hyvä niin, siis että viinat loppu. Tää ylienergia vois mennä pois. Tai ei, se vaan kääntyy laskuhumalaks jossain vaiheessa ja se ei oo hauskaa. Noi mun lääkkeet kyllä poistaa darraa ihan mukavasti, ehkä mä selviän elossa.

Mulla on oikeestaan nyt ihan hauskaa, vaikka Lauri vituttaakin mua ihan liikaa just nyt. Kyllä mä sitä rakastan, ei se oo kadonnu mihinkään, mutta mä vaan alan olla aika vitun väsyny. Mä en jaksais taistella huomiosta kokoajan, mun pitäis saada sitä ilman anelemistakin. 

Ei tää oo mitenkään normaali parisuhde, mut minkäs teet. Ehkä mä soitan sille ja puhun asioista nyt. Humalan voimin on kiva selvittää juttuja. Silloin mä oon vielä suorempi sanainen kun yleensä.

Eiköhän tää ollu tältä päivältä tässä, mä yritän huomiselle kehitellä jotain järkevää, hyvät yöt ja sillai! 

Ps. Otsikko lukee mun kossu pullossa. Ruotsia se kai, ruotsi on kivaa.

Sä olet huono mies, mulle maailman rakkain

Lauria ei näy eikä hän soita, vaikka lupasi. Minä soitan hänelle, ei vastausta. Odotan puoli tuntia ja soitan uudelleen.

"Mä oon tässä Rikulla polttelemassa, en ehdi puhua nyt."
Tuut, tuut, tuut.

Haistakoon paskan.

Olihan tää päivä ihan kiva aina tähän asti, nyt oksettaa ja vituttaa.

"En osaa elää
En elokuvissa, en yöjunissa, en kenenkään kodissa
Ilman sinua"

Vituttaa vaan niin armottomasti.

En päästä sua koskaan, kuolen sun vuoteesi viereen

Tämän päivän suunnitelmat eivät menneet lainkaan niin kuin aluksi ajattelin, mutta ihan hyvä päivä tämä tuntuu silti olevan.

Päiväni alkoi jo neljän aikaan aamuyöllä, kun heräsin Tommin puheluun.
"Voinko mä tulla aamukahville?"
Siinä me istuttiin pöydän ääressä juomassa kahvia. Hän toi mukanaan leipiä ja tölkillisen maitoa.  Puhuimme niitä näitä, hän kyseli minun tilanteestani ja kertoi omastaan. Seurustelee kuulemma Sallan kanssa taas, ei se mitään. Jossain vaiheessa tuli hetken hiljaisuus, minä tuijotin häntä ja hän minua. Molemmat virnistivät ja alkoivat nauraa.
"Tiedätsä, että mä oon ihan vitun onnellinen just nyt, tässä sun kanssa." 

Muutaman tunnin hän jaksoi kanssani viettää ja lähti sen jälkeen kotiin nukkumaan. Olisi kuulemma mieluusti ottanut minut kainaloonsa, just joo. Yritti hän seksiäkin vongata, puoliksi vitsillä, mutta hän tietää tasan tarkkaan, ettei sitä tule saamaan.
"Aina kannattaa yrittää!"

Minä jäin kotiin, laitoin musiikit soimaan ja meikkasin kaikessa rauhassa. Sovitin varmasti kymmentä eri asua ja päädyin mekkoon pitkästä aikaa. Laitoin hiukset kivasti ja ensimmäisen kerran ikuisuuksiin olin edes hetken tyytyväinen siihen, mikä minua peilistä katsoo.  Olin itseni näköinen, juuri sellainen kuin tahdon olla.

Kymmeneksi kouluun, kolme tuntia sitä ja tätä ja sieltä suoraan kotiin. Tarkoitushan oli aluinperin mennä Lauria vastaan töihin, mutta hän päätti ilmoittaa eilen illalla, että eipä onnistu. Hän on kuulemma menossa kaverinsa luo kahville suoraan töistä.
"Mä soitan kun oon lähdössä sieltä."

Ärsyttävää, joo, mutten anna sen lannistaa. Näemme ehkä illemmalla tai sitten teen jotain muuta, kirjoitan vaikkapa teille.

Lääkkeiden kanssa pärjään ihan kohtalaisesti, ruokaakin olen syönyt tavallista enemmän. Raskaustesti näyttää negatiivista ja sade on lakannut. Yleisesti ottaen kaikki on siis oikein kivasti.

Nyt jatkan musiikin kuuntelua ja lähden ehkä kohta kiertämään muutaman vaatekaupan pitkästä aikaa. Palataan myöhemmin tänään, jos aikataulut sallivat!

And if you're in love, then you are the lucky one

Tämän päivän olen pyörinyt itsesäälissä, maannut peiton alla tekemättä mitään. Juonut liikaa kahvia ja pussaillut Lauriakin vähäsen.  Nyt alan vihdoin päästä yli siitä valtavasta patoutuneesta itsesäälistä ja päätin, että huomenna on hyvä päivä.

Tiistait on ihan kivoja, varsinkin huominen tiistai. Minä syön aamupalaa kaikessa rauhassa, kuuntelen musiikkia ja luen mainoksia. Minulla on helppo päivä koulussa ja minä menen sinne. Minä otan kaikki kirjat mukaan, minä kuuntelen ja minä keskityn. Käyn koululla syömässä, pääsen ajoissa kotiin. Menen Lauria vastaan hänen työpaikalleen ja teen jotain hänen kanssaan. Juon kahvia ja syön hyvin. Menen kenties ulos syömään, sain isältä rahaa tänään. Tai ehkä vuokraamme elokuvia ja katsomme niitä viltin alla juoden kaakaota. Jotain sellaista...

En tiedä mistä tämä energia ryöppy tuli yllättäen, mutta nyt minulla on kivaa. En anna kenenkään tai minkään masentaa minua nyt.

Ehkä se tuli uusista lääkkeistä, jotka sain tänään. Annostukset ovat tarkkoja ja aion noudattaa niitä. Vieroitus alkaa pikkuhiljaa ja motivaatio on huipussaan.

Tai ehkä kaikki se energia tuli Tommista. Puhuimme tänään, olin iloinen. Olen vieläkin.

Kiitos super paljon viimeaikaisista mahtavista tsempeistänne ja kiitos kun jaksatte kuunnella tätä itsesäälissä kylpevää ihmislasta. Ihanaa maanantai-iltaa rakkaat ♥
https://www.youtube.com/watch?v=VEpMj-tqixs ♥

Mä olin kuin köyhä nainen, ilman rahaa ja miestä

Menneisyys palaa uniini joka yö, nousee takaisin mieleen eikä unohdu koskaan. Ask.fm:ässä minulta kysyttiin kysymys, joka nosti kaiken pintaan taas. Ensin ahdistuin hirveästi, enkä olisi halunnut miettiä koko asiaa. Ehkä kuitenkin ihan hyvä näin, kaikki asiat täytyy käsitellä aikanaan. Minulla on yhä ihan kamalasti kaikkea, mitä en ole koskaan käynyt kunnolla lävitse vaan piilottanut aina syvälle aivoihini. Nyt on aika nostaa yksi näistä asioista pinnalle. Teen niin, vaikka tiedän sen pilaavan koko päivän. Teen niin, vaikka tiedän ajavani itseni äärirajoille.

"onko sua käytetty hyväks? miten koska miks :/"

Mietin pitkään mitä vastaisin. En tiennyt vastausta itsekään, en ollut miettinyt sitä koskaan. Toki se oli käynyt mielessä, mutta olin joka kerta unohtanut sen vaikka väkisin. En tahtonut ajatella, en halunnut ahdistua. Kerran olin sen blogissa ottanut esille ja silloinkin vain pikaisesti ja kierrellen, joten ehkä nyt on korkea aika puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Lopettaa kiertely ja kaartelu ja käsitellä nämäkin asiat. Näistä asioista en ole puhunut kenenkään kanssa, en edes Tommin. Ne on piilotettu, ne on unohdettu. Muttei koskaan annettu anteeksi.

"http://adaandtheone.blogspot.fi/2013/12/ma-oisin-juossu-vaikka-afrikkaan-asti.html 
'Sinä iltana suutelen häntä ensimmäisen kerran. Kuin anteeksi pyyntönä, aivan kuin se korvaisi kaiken. Mutta se ei riitä hänelle. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, en vastustele. Se olkoon korvaus kaikesta, se hyvittäköön hänen vaivannäkönsä.'

Kai sitä niinkin voisi sanoa. En oikeastaan ole ikinä miettinyt asiaa sen enempää, en halua käsitellä sitä mielessäni, mutta mitäpä muutakaan Tommi teki, kun käytti hyväkseen..."

Seksuaalista hyväksikäyttöä voi olla se, jos joku

• ehdottaa sinulle hyväilyä, suutelemista, yhdyntää, suuseksiä, koskettelua tai riisumista ilman lupaasi.
• suostuttelee sinut johonkin seksuaaliseen tekoon kuten esimerkiksi suutelemaan tai koskettelemaan häntä.
• pakottaa, esimerkiksi kiristämällä tai uhkailemalla, sinut johonkin seksuaaliseen tekoon.
• suutelee tai koskettelee sinua ilman lupaasi.
• kommentoi vartaloasi seksuaalisesti virittyneillä sanoilla kuten sanomalla sen olevan esimerkiksi seksikäs tai kuuma.
• kuvaa sinua seksikkäissä asennoissa tai vähissä vaatteissa.
• tekee sinulle jonkin seksuaalisen teon eli esimerkiksi riisuu sinut, koskettelee sinua tai makaa sinut väkisin silloin, jos olet juovuksissa tai muuten tiedottomassa tai puolustuskyvyttömässä tilassa tai liian peloissasi tekemään vastarintaa.
• lahjoo sinua tekemään tällaisia asioita esimerkiksi lupaamalla sinulle vaatteita, alkoholia, tupakkaa tai elokuvalippuja sillä ehdolla, että suostut siihen mitä sinulta pyydetään.

(Lähde: http://www.mll.fi/nuortennetti/ihmissuhteet/seksuaalinen-hyvaksikaytto/)

 En tiedä mitä sanoisin. Jo yllä olevan listan lukeminen saa minut itkemään. En koskaan sanonut "ei", en koskaan kieltänyt. "En mä oo varma haluanko mä...",  "mitä jos vasta myöhemmin...", mutta koskaan en sanonut "ei".  

Nyt on myöhäistä katua. Nyt on myöhäistä muuttaa tehtyä tekemättömäksi. Tommi tuskin tulee ikinä ymmärtämään miltä tapahtuneet asiat minusta tuntuvat, mutta minä ymmärrän sen kaiken. En halua puhua siitä hänelle, en koskaan. 

En osaa kirjoittaa, en osaa muuttaa tapahtunutta sanoiksi. Se on liian vaikeaa, se on liian henkilökohtaista. Miten saatoin antaa sen kaiken tapahtua? Miksi olin niin sinisilmäinen?

Yhä silloin tällöin kaikki palaa mieleeni. Laurin seurassa sulkeudun, enkä pysty sänkyyn hänen kanssaan. En koskaan ole pystynyt sanomaan hänelle miksi itken. En ole pystynyt kertomaan, miksi kosketus tuntuu välillä ahdistavalta ja miksi säikähdän niin helposti. Välillä voin sulkea kaiken pois mielestäni ja kaikki on hyvin. Liian usein kaikki ne asiat kuitenkin pyörivät päässäni ja tulevat minun ja Laurin väliin. Tiedän, että minun pitäisi puhua. Tiedän, mutta pelkään hänen reaktiotaan. Mitä jos hän ei pidäkään minusta enää? Mitä jos hän ei tahdokaan minua enää?

En osaa sanoa enää mitään. En osaa kertoa yhtään tämän enempää. En pysty. Loppuun liitän vielä tekstin pätkän, joka kuvaa kaikkea niin täydellisesti. Tunnistan itseni jokaisesta lauseesta. Tämän tekstin haluan lukea Laurille, kun joskus rohkenen kertomaan kaiken.

"Sen kyllä vaistoaa, kun se hetki tulee. Se tunne ryömii jostain vatsanpohjalta ylöspäin, vie värit kasvoilta, tärisyttää käsiä ja koko kroppaa, sulkee pieneen purkkiin. Lopulta pääsee hysteerinen itku ja haluaisi kaikkien ympärillä olevien ottavan metrin kauemmas. Sitä valahtaa täysin voimattomaksi sen tunteen edessä kun se valtaa jokaisen solun. Ahdistaa.
Näitä on tullut kumppanini läsnäollessa useamman kerran. Ensimmäisellä kerralla se tapahtui seksin jälkeen, ja tottakai hänkin meni jollain tapaa paniikkiin: “Rakas, onko kaikki hyvin? Teinkö minä jotain väärää? Satutinko sinua?”
Minulle näitä on tullut aiemminkin, enkä toisaalta yllättynyt tilanteesta. Vaikka jokainen solu siinä tilanteessa huusi päästä pois mieheni vierestä, huusi juosta pakoon ja käpertyä jonnekin piiloon, sain kuitenkin sanotuksi 'Ota minut syliin, kyllä tämä menee kohta ohi'"
 (Lähde: http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/v%C3%A4kivalta/tositarina-hyv%C3%A4ksik%C3%A4yt%C3%B6st%C3%A4)
 

Sinä näet sen kaiken minussa, mitä ei kukaan toinen rakasta

Hän, Sallan ystävä soitti minulle. Se, jolle uskouduin elämästäni ja ongelmistani, se, joka tietää miltei kaiken. Kyseli kuulumisia, kysyi miten minä pärjään.
"Sä oot uskomattoman vahva ihminen, harva olis pärjänny noiden asioiden kanssa yksin näin pitkään."

Niinhän ne sanoo.

Hän sanoi myös, ettei olisi ikinä uskonut, että minulla on vaikeaa. Vaikutan kuulemma ulos päin iloiselta. Siihen minä pyrinkin, hyvä että olen edes jossain onnistunut.
"Nyt kun mä tiedän noi asiat, niin kyllähän ne näkyy ulos päinkin. Ei niitä vaan huomaa jos ei osaa katsoa."

Menemme kai alkavalla viikolla kahville, jos minä vain jaksan. Menemme kuulemma minun ehdoillani ja minun jaksamiseni mukaan. Kiva.

Nyt olisi vuorossa Laurille soittaminen. Olen ajatellut sitä koko päivän, mutten vain ole uskaltanut. En tiedä mitä hän miettii, olemme olleet taas niin pitkään näkemättä. En halua puhua, jos hän on äkäinen. Hänen mielialansa tarttuu minuunkin niin hirmu hyvin, etten jaksaisi kuunnella sitä äksyilyä. Täytyy kai vain toivoa, että hän on hyvillä mielin...

Löysin äsken tosi inspiroivia lauseita netistä ja aloin kirjoittaa jotain sekavaa tekstiä, julkaisen sellaisen ehkäpä siis myöhemmin tai ajastan huomiselle, saa nähdä... Menneisyyttä ja sen sellaista.

Lupasin huutaa niin kauan, että kipu katoaa

Olen kadottanut itseni. En tiedä missä olen, enkä edes tiedä mitä etsin. En tiedä millainen olen oikeasti, en tiedä millainen olen ollut tai millainen minun pitäisi olla. En ole tyytyväinen ulkonäkööni, enkä etenkään luonteeseeni. Tahdon olla vakaa ja onnellinen, hyvä ihminen. Tahdon olla hauska ja haluttua seuraa. Tahdon olla omanlainen, mutta silti samaistuttavissa.

Nyt vain hypin kiveltä kivelle ja yritän olla putoamatta. Etsin omaa paikkaani sitä löytämättä.

En ole nähnyt Lauria kai tiistain jälkeen. Ensin hän kaipasi aikaa, eikä vastannut minulle ja nyt minä olen se ongelma. En jaksa tehdä mitään. Miksi olen tällainen?

Epäonnistun joka asiassa, olen liian negatiivinen.

Haluan puhua Tommille. Siitä tämä kaikki taas kai johtuu. Tommi stressaa minua. Mitä jos hän tietääkin, että kerroin kaikesta Sallan ystävälle?

En osaa kirjoittaa mitään järkevää enää. Kohta kukaan ei pidä teksteistäni enää, kohta kukaan ei pidä minusta.

Minussa makaa yksinäinen raato ihmisen

Ei tästä tuu mitään. 

Mä en tajua Lauria.

Tommi ei vastaa mulle, se on Sallan kanssa taas.

Mä oon yksin.

Mä en tajua itseäni.

Ehkä huomenna on parempi päivä. Pakko olla. Muuten mä en jaksa enää.

Nyt mä pakenen. Haihdun yksisarvisten maailmaan ja toivon herääväni iloisena. Jos herään edes.

Anna sataa, tulee sateenkaaria

Hyvää ystävänpäivää teille jokaiselle!

"Katos perkele, tänäänhän on ystävänpäivä."

Hyvähän se on tajuta ysin aikaan illalla. Soitin mä sentään Laurille ja toivotin hyvät ystävänpäivät. Kaikkien yllätykseks mun puheluun jopa vastattiin. Humalassa, mutta silti. Ja ihan mukava se oli, kertoi rakastavansa ja niin edelleen.

Mä en nyt jotenkin oo ollenkaan oma itseni. En oo ollu sen jälkeen, kun sille Sallan ystävälle menin kertomaan musta ja Tommista. Mut ihan hyvä päätös se oli, ainakaan just nyt ei kaduta.

Tajusin äsken myös sen, että oon ollu vahingossa selvänä koko päivän. Tai kyllä mä oon kai kaks lääkettä ottanu, mutta siis mitään ylimääräsiä en. Ihan kiva, tuntuu hyvältä. En mä tosin mitään paineita tästä aio ottaa, enkä päätä että nyt tää loppuu tähän. Tiedän, että sortuisin heti huomenna ja ottaisin oikein kunnon överit. Parempi vaan mennä fiiliksen mukaan ja tehdä niin kuin parhaalta tuntuu.

Tai hetkinen... Ehkä mä oon nyt oma itseni ja viimeisen vuoden mä oon vaan ollu niin sekaisin, etten oo tajunnu kuka mä oikeasti oon. Ei, se olis pelottavaa. Ihan liian pelottavaa. En mä tällainen oo, en mä oo näin kiva oikeesti.

PS. Sivupalkista löydätte ask.fm -kysymyskenttähommajutskelin, niin heitelkäähän kysymyksiä!

Olen lapsi joka roikkuu kiinni sinussa

Mä oon normaalipainoinen ainakin toistaiseksi, mutta näytän pahalta. No mut se on kiva. Painokäyrä on suuntaamassa alas päin, lihakset on kuulemma kadonnu, pitäis syödä monipuolisemmin ja jotain sellasta. Mun verta ne ei kuitenkaan halunnu, vampyyrit ja lepakot oli kai jo ruokittu tältä päivältä.

Mä kuulemma korostan mun laihtumista mun pukeutumisella. Ihan sama.

Lauri on vieläkin jossain, ihan sama.

Ainiin joo, ei mun tarvinutkaan mennä sinne kahville aamulla. Me puhuttiin puhelimessa, hän lupasi olla hiljaa, minä kiitin. En mä nyt sit tiedä vaikuttiks toi kertominen loppujen lopuks mihinkään. Se tyhjä olo on täällä vieläkin, enkä mä tiedä mistä sekään johtuu. Kai se siitä ajan kanssa katoaa tai sit ei.

Oon muuttanu mun kirjoitustyyliä. Älkää huoliko, kyllä mä palaan siihen entiseen vielä. Seuraavassa tekstissä varmaan. Tää vaan nyt jotenkin tulee automaattisemmin, kirjoitan suoraan mun päästä. Kirjoitan just sen, mitä satun ajattelemaan, enkä mieti sen enempää.

Mä muuten lopetin tupakoinnin ennen kuin ehdin edes tosissani aloittaa. Tai en mä tiedä, mä oon aina ollu vähän sellainen fiilispolttaja. Kun vituttaa, mä poltan. Nyt ei kuitenkaan oo mitään mitä polttaa, joten en polta. Eikä mua edes vituta. Tai en mä tiedä. Tyhjä olo, kuten sanoin.

Laitetaan nyt sit tähänkin tekstiin kuva. Älkää polttako lapset, se on pahaks. 

Multa kysyttiin äsken, että mitä mä teen tänään. Ei sekään kysymys liittyny mitenkään mihinkään, se oli vaan sellainen hiljaisuuden poistaja. Mutta siis niin, en mä tiedä. Tänään olis kai vanhojen päivä, meidän päivä. Tajusin sen eilen. En mä oo tanssimassa, en oo kai edes menossa sinne. Mitä mä siellä yksin tekisin, katsomassa ihmisiä, jotka vihaa mua?

Taidan keittää kupillisen kahvia ja hörppiä sitä. Kävellä rantaan katsomaan sulavaa jäätä ja toivoa kevään tulevan pian.

Toisella on niin kova ikävä ja se kantaa käsissään kyyneleitä

Mitä jos mä oon poissa lopullisesti?


En mä enää tiedä mistään mitään. Kirjoitan paperille kauniita lauseita ja piirtelen kuvia valkoiseen seinään lyijykynällä.

"Älä ny saatana siihen seinään piirrä!"

No vitunko väliä sillä on mihin mä piirrän, se on vaan lyijykynä. Ja se on vaan seinä. Tää on vaan hetki. Ja tää on vaan elämä.

Älkää vaan kysykö mitä tekemistä tällä kuvalla on minkään kanssa. Ei sillä ookkaan. Se vaan on hieno kuva. Ja älkää kysykö miks, mä en tiedä. Se vaan on. Ja mä löysin sen TÄÄLTÄ, nyt sitäkään ei tarvitse kysyä.

"Sinä näet sen kaiken minussa, mitä ei kukaan toinen rakasta. Sinä näet sen kaiken."
(Jippu - Eva)

Miten kukaan voi tälläistä rakastaa? Ei musta oo mitään jäljellä. Jokainen on ottanut palan mukaansa, vienyt pois osan minusta.

Oonko mä joku helvetin nähtävyys, mistä on pakko repiä pala mukaansa lähtiessä?

Lauri ei vastaa puhelimeen, ei se taaskaan jaksa mua. Vaikka kyllä se rakastaa, kyllä mä sen tiedän.

Tommiakaan mä en voi unohtaa, mut en uskalla soittaakaan. En mä halua väkisin tyrkyttää itseäni sille, haluan vaan pysyä erossa. Mut kyl mä silti toivon, että se soittais. Ja pelkään kans. Pelkään, että se saa kuulla mun pettäneen lupaukseni. Pelkään, että se saa kuulla mun paljastaneen salaisuuden ja ottaneen turhan riskin.

"Etkö sinä lähdekkään minusta milloinkaan?"
(Jippu - En osaa elää)

Tässä mä makaan lattialla peiton kanssa ja odotan kuolemaa. Tai psykoosia. Tai jotain. Hermoromahdus kuulostaa sanana ihan kivalta kans.

Mä koitin tänään silmilläni etsiä yhtä tiettyä ihmisjoukon seasta, mut en mä löytäny. Senkin oon kadottanu lopullisesti. Tai tiesinhän mä sen jo aikoja sitten, mut tänään mä jotenkin tajusin sen kunnolla. En mä tiennyt onks se siellä jossain tai onks se ylipäätään missään enää.

Mun peitossa on kahvitahra. Kaadoin mustaa kahvia siihen silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Tai lähinnä mä kai luulin kaiken olevan hyvin, mutta oli se ihan jees sillaikin. Ei sillä, että mä tahtoisin mennä ajassa taakse päin tai mitään, kunhan muistelen.

Huomenna mun pitäis raahata itseni taas keskustaan, jo toisena päivänä peräkkäin. Pitäis olla sosiaalinen, pitäis juoda kahvia julkisesti ja puhua asioista. En mä halua, onks mun pakko?

Huomenna mulla tais olla verikokeetkin tai jotain, en mä oikein oo kärryillä näistä enää. Ne haluaa tutkia mua, joten tutkikoon. En jaksa laittaa vastaan enää, mut en mä kyllä tee mitään edistääksenikään niitä niiden "tutkimuksia". Leikkiköön salapoliiseja ihan rauhassa, jos ne jotain nautintoa siitä saa.

Tää nyt kai jotenkin liittyy johonkin. En vaan jaksa selittää miten, eiköhän se oo jokaiselle ihan selvä.

Olohuoneen lattialla on leipä ja leivinpaperia. Siihen paperiinkin mä piirsin, ennen kuin muistin ton seinän olemassa olon. Tavallinen paperi oli loppu, minkäs teet. Mut toi seinä on ihan hyvä vaihtoehto myös, onpahan jotain mitä tuijottaa, eikä pelkkää valkoista aina vaan. Ja se leipä... En mä oikein tiedä mitä se tekee tossa. Mulla oli kai joku ajatus sen kanssa aiemmin, mut sit mä unohdin sen, ennen kuin sille leivälle ehti tapahtua mitään. Suuhun se kai oli matkalla, mut bensa loppui kesken tai jotain.

Missään ei oo mitään järkeä. Mun aivotoiminta on taas ihan kuollutta. Liikaa lääkkeitä päässä tai jotain. Mut on mulla ihan hauskaa. Näiden ajatusten kanssa on ihan siedettävää elää, nää ei oo pahoja. Eikä mulla oo edes harhoja ainakaan vielä.

Onnea, jos sä tosiaan selvisit tänne asti. Ei mulla mitään järkevää asiaa ollut. Ajattelin vain ilmoittaa, että mä oon lopullisesti seonnut.

Kylmä kuollut sydän rinnassa

Paras tunne ikinä on tuntea itsensä halutuksi. Tuntea olevansa osa jotakin, tuntea olevansa tärkeä. Parasta ikinä on, kun joku kuuntelee. Istuu seurassasi tunti kausia ja keskittyy vain ja ainoastaan sinuun. On kiinnostunut jutuistasi, neuvoo ja esittää kysymyksiä. On parasta ikinä, että joku samaistuu ja ymmärtää mistä puhut. On parasta ikinä, että se joku tuntee ne ihmiset, kenestä puhut ja allekirjoittaa jokaisen sanasi.

On kauheinta ikinä, ettei voi sata prosenttisesti luottaa. On kauheinta ikinä, ettei voi olla varma, etteivät asiat leviä. On kauheaa tietää, että se luultavasti johtuu vain omasta vainoharhaisuudestani. On kauheaa pelätä oman turvallisuutensa puolesta, pelätä saavansa puukosta selkään. On kauheinta ikinä, että on vain pakko luottaa, pakko uskoa toiseen. Ei ole muita vaihtoehtoja.

Kolmelta yöllä totaalinen romahdus, pää leviää pirstaleiksi lattialle ja on pakko pyytää apua saadakseen palaset takaisin kasaan. Kerrankin tunnen haluavani elää.
"Mun täytyy soittaa jollekin."
Aamulla otan puhelimen käteen ja valitsen yhden ainoan numeron, johon voin enää soittaa. En ole varma onko sekään sopivaa tai etenkään viisasta, mutta soitan silti.

Sallan ystävä, minun entinen ystäväni vastaa puhelimeen ja ehdottaa tapaamista. Keskustassa, tunnin päästä. Menen ja kaadan hänen niskaansa kaiken, mitä päässäni liikkuu. Kaiken, mitä olen viimeisen vuoden salannut. Kaiken, mitä olen yksin miettinyt kaikki nämä kuukaudet.

Olen täysin kylmä ja tunteeton, puhun kuin jonkun muun elämästä. En ymmärrä, että minun olisi ehkä syytä itkeä tai osoittaa jotain tunteita. Vakaalla äänellä kerron koko tarinan, aivan kuin se ei olisi omani, aivan kuin se ei olisi totuus. Tuijotan seinää ja puhun. Asia kerrallaan kerron jokaisen mieleen tulevan asian hetkeäkään miettimättä.

Kerron Tommista ja minusta, kerron Sallasta, kerron Laurista. Kerron lääkkeistä ja siitä, että olen tulossa hulluksi. Kerron harhoista ja kuvitelmistani. Kerron kuinka olen luovuttanut elämän suhteen, kuinka en tahdo elää enää.

Tunnin jälkeen olen tyhjä. Minusta ei ole mitään jäljellä. Kaikki se, mitä minä vielä aamulla olin, on nyt poissa. Ei ole salaisuutta enää, en ole enää mitään. Se salaisuus oli kaikki, mitä minusta oli jäljellä. Se hallitsi minua ja määritteli kuka minä olen. Ja nyt se on poissa. Tuijotan seinää tyhjin silmin, enkä osaa tehdä enää mitään.

Hän puhuu ja puhuu, minulta menee kaikki ihan ohitse. Hän lupaa olla kertomatta, hän lupaa pitää salaisuuden.

"Voitaisko me nähdä huomenna uudestaan, mun täytyy käsitellä hetki tätä kaikkea?"

Suostun. Vaikka en tiedä selviänkö sinne enää huomenna. En tiedä teinkö väärin vai oikein. En tiedä missä minä olen, en tiedä kuka minä olen. Kaikki on poissa, koko minuus on kadonnut.

Minä olin valhe, olin salaisuus. Olin vaikeneva muuri, ihmisraunio vailla suuta. Ja nyt se kaikki on poissa. Olen kertonut kaiken, olen paljastanut todellisen minäni yhdelle ihmiselle, enkä voi kuvailla sitä, mitä se minussa aiheuttaa.

Kirjoitan tämän kaiken teille ja sen jälkeen luultavasti romahdan lattialle makaamaan. Tuijotan valkoista kattoa enkä palaa ennalleni enää koskaan.

Mä rakastan sua oikeasti

Istun sängyllä, katson televisiota ja pidän häntä kädestä. Hän silittää sormiani ja keskittyy täysillä televisioon. Kun käännyn katsomaan häntä uudelleen, hän tuijottaakin minua ja hymyilee.

"Mitä?" 
"Mä vaan mietin että mä rakastan sua ihan hirveesti."

En voi estää kyyneleitä tulemasta.

"Niin mäkin sua."

Tänään on hyvä päivä

Tänään kaikki on suoraan sanottuna helvetin hyvin. Olen mietiskellyt koko päivän, olen uponnut omiin ajatuksiini ja kerrankin ne ajatukset ovat positiivisia. Minulla ei ole oikeastaan yhtään stressiä, mikään ei ole huonosti juuri nyt. Hyvä päivä. Tosi hyvä. Alla joitakin tämän päivän sekalaisia mietintöjä!


Vaikka parisuhde onkin sataprosenttista luottamista toiseen, asioiden jakamista ja sitä, että ei valehdella mistään, niin kyllä niitä salaisuuksiakin pitää olla. Vaikka me olemmekin me, niin omaa itseään ei saa kadottaa. Sen minän täytyy olla siellä jossakin ja sillä minällä on myös salaisuuksia, joita ei jaeta edes omalle kumppanille. Ainakin meidän suhteessamme on näin ja mitä nyt olen ymmärtänyt, niin eiköhän jokaisessa terveessä parisuhteessa ole.

Suurimman osan ajasta olemme me, Ada ja Lauri. Välillä molemmat kuitenkin tarvitsevat sen hetken itsensä kanssa, sen oman ajan, jolloin saa tehdä mitä huvittaa. Pelkäsin aluksi, että olemme Laurin kanssa ihan eri linjoilla näissä asioissa, mutta vannon, että hän allekirjoittaisi täysin jokaisen ajatuksen tästä tekstistä.

Laurilla se oma aika on sitä, kun hän kiillottaa auton vanteita, pelaa änäriä kavereidensa kanssa tai makaa sohvalla kuulokkeet korvilla. Toisinaan se oma aika on alkoholia, huumeita tai jotain muuta, mistä en niin hirveästi pidä. Tiedän kuitenkin, että minulla ei ole mitään sanottavaa siihen. Se on hänen aikaansa, silloin hän on hän ja tekee omat päätöksensä itse. Minä en ole äiti, joka roikkuu hihassa ja saarnaa terveyshaitoista, ei se ole minun tehtäväni. Tiedän, että ne omat hetket pitävät tämän suhteen kasassa ja annan ne hänelle. Olen myös päättänyt, että näistä Laurin omista jutuista en utele. Jos hän itse ottaa asian puheeksi, saatan esittää jatkokysymyksiä, mutta muuten en tunge nokkaani hänen asioihinsa. En minäkään tahdo, että hän vaatii minuuttiaikataulua minun menemisistäni.

Tänään mietin, että mitkä ovat niitä minun omia hetkiäni, mitä minä teen? Minulla on ihan selkeä kuva siitä, kuinka Lauri rentoutuu ja pitää hauskaa, nollaa päätään. Tunnenko tosiaan hänet paremmin kuin itseni? Mitä minä teen? Hetken päässäni pyöri pelkkää tyhjää, ei minulla ole mitään omia juttuja. Siitäkö kaikki ongelmat johtuvat?

Sitten kuitenkin keksin. Minun juttuni on blogi. Tässä istuessani tietokoneella olen minä. Tämä on minun salaisuuteni, tästä en puhu Laurin kanssa, eikä hän utele minulta mitään. Ja Tommi. Tommikin on minun vapaa-ajan juttuni. Tommin kanssa puhun silloin, kun olen yksin. Tommi on toinen salaisuuteni, toinen asia, josta en puhu Laurille.

Tiedän, että Laurilla on niitä samanlaisia juttuja ja juuri hyvä niin. Ennen otin hirveitä paineita siitä, etten kertonut Laurille jokaisesta puhelustani Tommin kanssa, tai etten kertonut kirjoittavani hänestä nettiin. Nykyään kuitenkin ymmärrän, että nämä ovat minun salaisuuksiani, jotka pitävät pääni ja suhteemme kasassa.

It's not always rainbows and butterflies

En koskaan ole kyennyt kenellekään kuvailemaan sitä, mitä tunnen Tommin seurassa. En ole pystynyt selittämään sitä yhtään tarkemmin, kun niin, että hänen kanssaan olen se ihminen, joka en kenenkään muun kanssa ole. Hänen kanssaan olen minä, olen täydellinen.

Edellisestä tekstistäni se rakkaus kuulemma huokuu ja mitäpä sitä kieltämään, on se siellä. Se rakkaus ei poistu koskaan, sitä ei voi unohtaa. Se rakkaus on kuitenkin sellaista, että sille ei ole aikaa ja paikkaa täällä. Se ei sovi tähän palapeliin.

Sen rakkauden paikka ja aika on tuonelassa koivujen alla. Ja niin on juuri hyvä.

Olen saanut melko paljon viestejä siitä, että ei ole oikein Lauria kohtaan ajatella tällaisia asioita toisesta miehestä. Sekin on sellainen asia, mitä en vain saa sanoiksi. En tunne tekeväni mitään väärää, vaikka myönnänkin itselleni rakastavani Tommia. Yritin tänään filosofian tunnilla selittää näitä asioita itselleni ja kirjoitin mietteitäni paperille.

"Se rakkaus, mitä Tommia kohtaan tunnen, on erilaista kuin mikään muu. Se ei kuitenkaan ole pettämistä. Se ei ole epäreilua Lauria kohtaan, eikä se ole keneltäkään pois. En rakasta Lauria yhtään sen vähempää, Tommi ei vie murustakaan tunteistani Lauria kohtaan. 

Rakkaus on vaikeaa. Lauria minä rakastan kumppanina, Lauria kohtaan tunteet ovat seksuaalisia. Lauri on se, ketä himoitsen. Laurin viereen haluan nukahtaa ja siitä haluan herätä. Jos tunnen oloni yksinäiseksi, soitan Laurille. Jos haluan lähteä elokuviin tai syömään, soitan Laurille. Hän on se, kenelle voin soittaa milloin tahansa. Hän on se, kenen kanssa haluan olla ja keneen luotan. Hänen menettämistään pelkään, hän on minulle kaikki. Me olemme me.

Tommin kanssa kaikki on erilaista. Tommi on kanssani unissa. Hän on se, kenelle voin puhua miettimättä hetkeäkään mitä sanon. Voin loukata ja huutaa ja silti tiedän, ettei hän pahastu. Hänen kanssaan mikään ei ole vakavaa, hänen kanssaan minun on helppoa ottaa riskejä. Minun ei tarvitse miettiä miltä hänestä tuntuu, eikä minun tarvitse miettiä puhuuko hän totta vaiko ei. Sillä ei ole mitään merkitystä. Voin olla soittamatta viikkoja, kuukausiakin ja sitten voin vain yhtäkkiä soittaa vain kertoakseni, että sain psykologian kokeesta hyvän numeron. Minulla ei ole mitään velvoitteita, eikä ole hänelläkään. Minä olen minä, hän on hän ja sillä selvä."

Miksi kaikki näyttäytyy päässäni niin selkeästi, mutta tekstinä missään ei ole mitään järkeä?

Olen sun elämäsi suloisin virhe

Menin sille yökävelylle, jota minulle ehdotettiin. Puhelin soi, auto kaartaa pihaan, ajamme keskustaan ja kävelemme tyhjiä katuja maanantai yönä. Yksi asia oli kuitenkin toisin, kuin olin suunnitellut. Kanssani ei ollut se ihminen, kenen oli tarkoitus olla.

Lauri rakas soitti kyllä illalla, toivotti hyvät yöt ja kertoi rakastavansa, sanoi tulevansa huomenna yöksi ja kävi omaan sänkyynsä nukkumaan. Minä kävin omaani, mutten saanut unta. En osaa nukkua yksin. Hetken sängyssä pyörittyäni puhelin soi, tuntematon numero. Tavoistani poiketen vastaan, tiedän jo valmiiksi kuka minua tavoittelee. Tommi.

"Voitaisko me nähdä, ihan ilman mitään taka-ajatuksia, ihan ilman mitään suunnitelmia? Vai ootko sä kauheen väsyny? Tai vihainen?"

"En mä oo. Tuu hakee vartin päästä."

Onhan se väärin Lauria kohtaan, mutta en vain voi kertoa. Ei se kuulostaisi normaalilta, ei Lauri ymmärtäisi. "Mä kävelin mun eksän kanssa keskustassa keskellä yötä pari tuntia ja jauhoin paskaa."

Nyt minulla kuitenkin on parempi olo kuin pitkään aikaan, ainakin hetkellisesti. Sain puhua, sain kertoa miltä minusta tuntuu. Rehellisiä lauseita ilman jatkuvaa ajattelua ja miettimistä. Totuuksia totuuksien perään. Naurua niin paljon, että itkettää. Surkeaa huumoria toisten kustannuksella. Murheita ja monimutkaisia ihmissuhde kuvioita.

Pitkästä aikaa kanssani oli se Tommi, jota olen kaivannut. Se Tommi on sittenkin siellä jossain, vaikka jo hetken luulin sen kadonneen ikuisiksi ajoiksi. Ja myös se Ada oli siellä. Se Ada, joka en kenenkään muun seurassa saa täysin olla. Se Ada, jonka luulin kadonneen ikuisiksi ajoiksi.



[Mä tiedän, että me kaksi ollaan yhdessä siellä jossain. Me juostaan öisillä kaduilla pitäen toisiamme kädestä. Me nauretaan ja nautitaan elämästä. Mikään tai kukaan ei rajoita meitä. Meidän ei tarvitse salata mitään, on vain me kaksi. Me ollaan niin onnellisia, niin hirmu onnellisia. Mutta rakas mä tiedän, että niin ei tule koskaan tapahtumaan tässä elämässä. Onni ei ole meitä varten. Mut me ollaan siellä jossain, kaukana täältä. Ja se on se voima, joka kannattelee mua. Siellä jossain, joskus, me ollaan me.]