Jotain reaaliaikaista taas. Melko paljon kuulumisia ja jotain mietteitä tämän hetkisestä tilanteestani luvassa!
Tänään on hyvä päivä. Kipu tulee aaltoina, joten voin hetkittäin jopa tehdä jotain. Lääkkeet tosin sekoittavat päätäni ihan kohtalaisesti ja ajatus harhailee melko paljon, muttei anneta sen häiritä. Peruin muutamia loppupään ajastuksia ja tarkoituksena olisi siirtyä kokonaan reaaliaikaisiin teksteihin 27.2. eli torstaina. Olen asettanut torstaista itselleni jonkinlaisen deadlinen parantumiselle. Toki lääkitys jatkuu vielä sen jälkeenkin aivan ennallaan, enkä ole terve, mutta torstaista eteenpäin yritän tehdä muutakin kun maata peiton alla. Keskiviikko iltana tai torstaina aamulla lähden kotiin ja alan taas elää niin normaalia elämää kuin suinkin kykenen.
Sain eilen sähköpostia eräältä lukijaltani ja hän kaipasi tarkempaa tilannepäivitystä. Aloitetaan nyt vaikkapa minusta itsestäni. Jos minun täytyisi nyt kirjoittaa teille suunnattu esittely itsestäni, se menisi suurinpiirtein seuraavasti:
"Mä olen Ada, 17-vuotias tyttö etelä-Suomesta. Käyn lukion toista luokkaa, asun omillani ja seurustelen. Tai no, kai tähän sopisi parhaiten parisuhdestatus "vaikeasti selitettävässä parisuhteessa". Jatkuvaa on-offia siis. Paras ja miltei ainoa ystäväni on entinen panoni, entisen kaverini poikaystävä. Myös se suhde on jatkuvaa on-offia, aivan kuten parisuhteenikin. Mikään suhde lähipiirissäni ei ole vakaa tai tasapainoinen, haha.
Vaikka ulos päin elämäni kuulemma vaikuttaa miltei täydelliseltä, on todellisuus kaikkea muuta. Taistelen tällä hetkellä lääkekoukkua ja hirveitä kipuja vastaan, jokainen päivä on taistelu. Olen ahdistunut, yksinäinen ja stressaantunut kokoajan, enkä saa mitään aikaiseksi. Hyviä hetkiä mahtuu kuitenkin jokaiseen uuteen päivään hieman enemmän kuin edelliseen, mutta toki myös romahduksia tapahtuu. Vaikka aina ei jaksaisi uskoa parempaan huomiseen, niin tulevaisuuden haaveet ovat se, mikä kannattelee minua."
No, puhutaan sitten Laurista. Olemme nähneet viimeeksi kai viikko sitten ja puhuneet puhelimessa viime yönä. Kuten olen aiemminkin sanonut, kaikki on ihan ok. Ei hyvin, muttei huonostikaan. Kaikki ongelmat ovat minun päässäni ja hänen mielestään mikään ei ole pielessä. Odotan jokainen sekuntti sitä, että vihdoin näemme taas ja saamme puhua kunnolla.
Tommin kanssa en ole puhunut kai keskiviikon jälkeen, mutta näin hänet eilen illalla kaupassa. Olin erään sukulaiseni kanssa liikkeellä ja Tommi harhaili juustohyllyllä. Ihan elävältä hän näytti, eiköhän hänellä ole kaikki hyvin. Luulisin hänen soittavan tänään tai huomenna, joten sittenhän se selviää.
Tälläistä siis täällä, ei mitään erityistä kerrottavaa. Tylsää elämää, tylsää tekstiä. Mutta uskokaa pois, kyllä tämä tästä lähtee vielä käyntiin kunhan saan itseni kuntoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti