(Mietteitä Laurista helmikuun alussa)
Multa kysyttiin äsken keskustassa, että seurustelenks mä.
"En mä tiedä."
Tajusin kyllä itsekin miten hölmöltä se kuulostaa. Ja heti tuli tarve selittää.
En mä vaan oikein löytäny sanoja. En mä ikinä kuvitellu tän olevan näin hirveän vaikeaa.
En mä oikein tiedä mikä tää mun ja Laurin juttu on. Kun me ollaan kahdestaan, se sanoo mua rakkaaks tai tyttöystäväks, lähemmille kavereilleen se sanoo mua muijaks tai naiseks ja tutuilleen se sanoo olevansa "kaverin kanssa". En ole sinkku, mutten ole varattukaan. Tai olen, mutten seurustele. Hän on kuulemma vakavissaan, mutta seurustelu on liian totista.
Tajuan kyllä mitä hän ajaa takaa, mutten ymmärrä miten seurustelu muuttaisi yhtään mitään. Olisi vain helpompi vastata kysymyksiin "joo, me seurustellaan", kuin vain se ainainen "en mä tiedä".
Välillä keskustassa Lauri pitää kädestä ja pussaa julkisesti, välillä hän pitää metrin väliä, eikä halua liikkua kanssani.
En tiedä mistä se johtuu. Hän ei osaa sanoa mitään syytä sille, hän ei ymmärrä käytöksen häiritsevän minua.
Minulle on kyllä ihan ok, että mennään rennosti. En kaipaa mitään tiukkoja sääntöjä ja sitä, että ollaan kokoajan kahdestaan. En halua ottaa mitään paineita, en halua mitään liian vakavaa. Mutta ei tämäkään ole ok, tämä on liian rentoa. Äh, miksi kaiken pitää olla niin monimutkaista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti