Feeling empty again

Olen eksyksissä omissa mietteissäni. Pohdin, pohdin, enkä tule mihinkään lopputulokseen. En edes tiedä, mitä mietin.

Tommi on jo viikon myöhässä. En tiedä mitä ajattelen siitä. En yllättynyt, en ollenkaan. Minun ei kai pitäisi olla edes pettynyt, mutta silti salaa olen. Ja olen myös vihainen. Haluaisin huutaa hänelle, ihan kasvotusten. Haluaisin purkaa kaikki argessiot ja raivota oikein kunnolla. Ja kyllä, haluaisin kostaa. Haluaisin kertoa Sallalle. Mutta lienee jo sanomattakin selvää, että en tee mitään.

Annan vain olla, ajattelen jotain muuta.

Lauri. Hänen kanssaan menee loistavasti, paremmin kuin ikinä. Luulisin ainakin. Olen kokoajan varpaillani, pelkään pettyväni taas, mutta yritän olla positiivinen. Juttelemme todella usein. Hyvät huomenet vaihdamme heti aamulla puhelimessa ja samoin hyvät yöt illalla. Vaikka emme edelleenkään tapaa kovin usein, kaikki on hyvin.

Pitäisi olla tyytyväinen, mutta silti tuo Tommi juttu vaivaa minua. En ole vieläkään päässyt siitä yli. Pääsen Tommista aina hetkeksi irti, mutta sitten hän palaa taas takaisin ja huomaan olevani iloinen siitä. Äh, vaikeaa...

Kaikki hyvin

Tässä teille vuorostaan Laurille kirjoittamani kirje, jota en siis sitäkään ikinä lähettänyt. Tämä on aluinperin kirjoitettu paperille, mutta kopioin sen siitä suoraan tähän. Rakkauden täyteistä lässytystä luvassa, varautukaa!

"'Mä rakastan sua', sä sanoit mulle jo kerran. Silloin en tiennyt, tarkoititko sä sitä oikeasti. Vasta sen meidän leffaillan jälkeen mä olin varma, että sä tarkoitit sitä. Sen jälkeen kaikki on mennyt paljon paremmin, kuin ennen sitä. Rakkaus on mulle vaikea asia, niin kuin sä tiedät. En saa selvää omista tunteistani, eikä kukaan muukaan kai saa. Mutta yks asia on selvä. Mä rakastan sua. Vilpittömästi, ihan tosissani ja päivä päivältä yhä enemmän.

Silloin kun me tavattiin ensimmäisen kerran, mä epäröin tosi paljon. Mä tiesin kyllä heti, että sussa on jotain erilaista, jotain, mikä vetoaa muhun, mutta mä olin silti epävarma. Sussa oli jotain salaperäistä, enkä mä tiennyt onko se hyvä vai huono juttu. Mutta sekin on selvinnyt mulle jo. Se on hyvä juttu. 

Sä olet äkkipikainen ja ärsyttävä. Sä olet sekopää ja yllytyshullu. Sä olet suorasanainen ja arvaamaton. Mutta tiedätkö mitä? Mä rakastan niitä kaikkia piirteitä. Ja mä olen itse ihan samanlainen. Mä rakastan niitä syvällisiä keskusteluja sun kanssa, niitä, jotka alkaa aina itkettää mua. Niitä on vaan niin vaikea aloittaa, sun kanssa on vaikeaa puhua vakavasti, kun sä olet tuollainen höpsö. Sä et osaa olla vakava. Ei se mitään, vakavuus on tylsää. Ja yks asia on ihan varma. Sä et ole tylsä. Et sitten mitenkään päin.

Sä olet vaikea tapaus. Sun eteen saa tehdä töitä, sä olet hankala, senkin hölmö. Leikit vaikeasti tavoiteltavaa ja se on oikeastaan aika söpöä. Sä olet vaikeasti tavoiteltava, mut sit kuitenkin jossain vaiheessa luovutat ja oot sellainen läheisyyden kipeä herkkis. 'Mä en halua pussata julkisesti', ja paskat! Kukahan se oli viimeekskin linja-autossa kokoajan minussa kiinni? No sinä! Oot niin suloinen, etten kestä!

Niin kuin sä varsin hyvin tiedät, mä kerron sulle ihan kaiken. Vaikka ne olis jotain negatiivisia juttuja, mä en halua salata mitään. Ja musta tuntuu, että sä kerrot myös kaiken mulle ja mä arvostan sitä. Mikään ei oo mulle suhteessa niin tärkeää, kuin rehellisyys on. (Blogi on muuten oikeasti yksi suurimmista salaisuuksistani, jota Lauri ei tiedä.)

Sä olet tuollainen epätäydellinen idiotti, just sopiva mulle. Mä rakastan sua."

Annoit mulle onnen, saat takaisin sen, sua tarvitse en

Kirjoitan paljon kirjeitä, niin tietokoneella, kuin käsinkin. En vain ikinä lähetä niitä. Kirjoitan omaksi ilokseni, purkaakseni ajatuksia. Kirjoitan monille ihmisille, mutta pino, jonka päällä lukee "Tommi", taitaa olla se suurin pino. Tässä teille taas joitakin ajatuksiani kirjeen muodossa. Näitä on kyllä luonnoksissa muutama lisääkin, niin Laurille, Sallalle, kuin Tommillekin, mutta kiinnostaako teitä lukea tällaisia? Voin kyllä julkaista ne loputkin jossain vaiheessa, jos haluatte lukea!

"Sä et taaskaan soittanut. 'Viikon sisällä', sä sanot aina. Just, nyt on mennyt jo kaks, eikä susta kuulu. Ja ihan hyvä niin. Ei, mä en ole vihainen. Ei, mä en pyydä sua soittamaan. Itseasiassa mä en edes halua, että sä soitat. Ja kaikista vähiten mä olen pettynyt, en edes jaksa pettyä enää. Tiesin jo valmiiksi, että tässä käy näin. Tiesin, että lupaat turhaan. Ei se mitään, rakas.

Mä tiedän myös sen, että jossain vaiheessa koittaa se päivä, kun sä soitat taas. Mä tiedän sen niin varmasti. Se päivä voi olla huomenna, se voi olla ensi viikolla tai vaikka vuoden päästä, mutta se päivä tulee vielä, tiedän sen. 

Ja vaikka mä miten kieltäisin sua soittamasta, sä teet sen silti. Ja mä en tee mitään estääkseni sen. Mä vastaan sulle aina, mä en estä sun numeroas. Mä olen täysin sun vietävissä. Tai niin sä luulet. Tajuatko sä, rakas, että tää on mun keino kiduttaa sua, ei toisin päin?

Aina kun sä soitat mulle, sä kuulet mun äänen uudelleen, sä muistat kaiken taas. Aina, kun mä puhun sulle, puhun niin seksikkäästi, kun ikinä osaan. Teen kaikista sanomistani jutuista kaksimielisiä, vihjailen ja kiusoittelen. Kun mä näen sut jossain, sä näet koko sen vartalon, mitä sä kuollakses haluat. Riisut mut mielessäs ja muistat kaiken taas. Sun mieleen palaa taas se muisto siitä nautinnosta, minkä mä pystyin sulle luomaan. Sä nautit mun kanssa enemmän, kun Sallan kanssa ikinä, eikö? Mun kanssa kaikki oli vapautuneempaa ja mä olin se kielletty hedelmä. 

Mä teen sut hulluksi, eikö niin, rakas? Muistelehan mua. Mulla on punainen mekko, mun vaaleat hiukset laskeutuu kauniisti mun rinnoille. Kevyt meikki korostaa kauniisti mun silmiä ja huulissa on punaista huulipunaa, just sitä oikeaa sävyä, mistä sä pidät. Puren kevyesti mun alahuulta ja hymyilen samalla hieman. Kiusoittelen katseellani ja sä rakastat sitä. Mun kädet liikuu sun vartalolla ja sä tunnet mun hengityksen sun kaulalla ja BÄNG, palaat todellisuuteen ja muistat taas, että sä et tule ikinä saamaan mua. 

Mä olen kaikki, mitä sä ikinä halusit, mutta mä en halua sua. Mä haluan jonkun muun ja se joku on Lauri. Nauti Sallasta, rakas. Nauti täysin siemauksin."

Mene vaan, mene vaan, en kävele vastaan

Olen kai tulossa hulluksi. Tai sitten se on rakkautta, en tiedä. Olen ollut koko päivän tosi herkkis ja miettinyt kaikkia syvällisiä juttuja. Tässä taas joitain ajatuksiani.

Joka päivä silmäni aukeavat hieman lisää. Sinisilmäisyys katoaa, enkä näe asioita enää niin mustavalkoisena. Joka päivä otan uuden askeleen kohti aikuisuutta, lapsuus jää vain muistoksi. Joka päivä vastuu omasta itsestä ja pärjäämisestään kasvaa. Olen päivä päivältä vain vanhempi. Päivä päivältä menneisyyden virheet jäävät yhä kauemmas ja kauemmas. Mutta ne virheet eivät ikinä poistu ja hyvä niin. Ne ovat aina jossain siellä, syvällä muistissani. Ne muistuttavat minulle, että älä tee samoja virheitä enää uudelleen. Ja se on tärkeää.

Tänään, juuri nyt, tässä hetkessä, voin sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Olen ylpeä viime aikoina tekemistäni valinnoista, olen ylpeä myös niistä virheistä, joita olen tehnyt. En silti sanoisi Tommia virheeksi, vaan opetukseksi. Hän tulee kulkemaan osana minua aina, ihan ikuisesti. Eikä se haittaa minua. Aika kultaa muistot, niinhän sitä sanotaan. Haluan unohtaa ne kaikki negatiiviset jutut ja muistella häntä hyvällä. En aio kuluttaa aikaani ja energiaani murehtimiseen. Lauri on parasta, mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan. Vaikka välillä epäröinkin, että kestääkö tämä, niin en halua murehtia siitä nyt. Minulla on kaikki hyvin nyt ja se riittää.

Tällä hetkellä olen paljon elävämpi, kuin alkuvuodesta olin. Olen päässyt takaisin jaloilleni, enkä edes horju enää paljon. Ympärilläni on ihmisiä, jotka näyttävät tietä ja tukevat minua heikoilla hetkillä. Olen tarpeeksi vahva tehdäkseni itse omat valintani. Osaan itse päättää, mikä on minulle hyväksi, enkä tee asioita miellyttääkseni muita. Vaikka itse sanonkin, olen kasvanut ihmisenä ihan huimasti! Ja se on kai suurimmaksi osaksi tämän koko Tommi -sotkun ansiota.

Puoli vuotta sitten olin täysin eri tilanteessa kuin nyt. Elin parisuhteessa, joka ei edes ollut parisuhde. Se oli yhden ihmisen hallitsema leikki. Luulin olevani itse se hallitsija, mutta en ollut. Minulla oli kaikki mahdollisuudet hallita koko leikkiä, mutta en ollut tarpeeksi vahva tekemään niin. Tommi hyppyytti minua juuri niin kuin halusi, eikä minulla ollut minkäänlaista valtaa. Hän päätti, milloin tapaamme, vai tapaammeko edes. Hän päätti, mitä teemme ja minne menemme. Hän hallitsi minua ihan täysin. Ja minä tein parhaani miellyttääkseni häntä. Hain hyväksyntää ja huomiota ja olin valmis tekemään mitä vain niiden eteen.

Olin leikkinukke. Olin kuninkaan narri. Olin huora kadunkulmassa, minihameessa pakkasella. Olin tie tyydytykseen. Olin vain objekti. Olin tyttöystävän korvike, varaventtiili. 

Edellä olevissa lauseissa tärkein sana on olin. En ole nyt, en ole enää ikinä.

Onko sittenkään hyvä näin?

Laurin kanssa menee edelleen hyvin, luulisin ainakin. Se negatiivinen puoli minussa kiljuu kokoajan, että jokin on vialla, mutta en anna sen häiritä. Kaikki on hyvin.

Tänään koulussa tapahtui eräs mielenkiintoinen juttu liittyen Sallaan. Istuin käytävällä eräällä penkillä ja vieressäni istui oppilas ruotsin ryhmästämme. Penkillä oli vielä yksi paikka vapaana, Salla käveli käytävää pitkin ja istui siihen. Ottaen huomioon sen, että hän ei pysty olemaan samassa kaupassa kanssani ja ylipäätänsä samassa kaupungissa asuminen tuottaa hänelle ongelmia, tämä todella oli outoa. Luulin ensin, että hän ei tajunnu minun istuvan siinä, mutta ei hän voinut olla huomaamatta. Hän ei kylläkään sanonut mitään, ei edes katsonut minuun päin, mutta siitä en yllättynyt.

Ehkä hän tosiaan alkaa leppyä...

Mutta joo, tänään on taas perjantai. En vielä tiedä mitä se tuo tullessaan, mutta toivon, että jotain kivaa. Hauskaa perjantaita rakkaat lukijat!

Oo siellä jossain mun

Olen päivä päivältä yhä varmempi siitä, että tein oikean valinnan valitessani Laurin. Hän on ihana, huomaavainen ja osaa yllättää. Tommi sen sijaan ei ole edelleenkään ilmoitellut itsestään ja hyvä niin. Se tarkoittaa vain sitä, että hänellä ja Sallalla menee hyvin ja yritän olla onnellinen heidän puolestaan.

Vaikka minusta tuntuu pahalta Sallan puolesta, niin silti yritän olla välittämättä enää.

Tämä on hyvä päivä, lisää tällaisia kiitos!

Could you remind me of a time when we were so alive?

Eilinen postaus tosiaan veti mieleni apeaksi ja aamulla en olisi millään jaksanut nousta ylös. Vaikka oli varmasti hyvä käsitellä nuokin asiat, eikä vain miettiä niitä yksin, niin oli se silti rankkaa. 

Puhuin Laurin kanssa heti aamusta ja hän löysi juuri ne oikeat sanat lohduttamaan minua. Hän on ihana! Nyt muistan taas kuinka onnekas olenkaan, kun minulla on Lauri. Hän hyväksyy minut juuri tällaisena, hän ymmärtää miltä minusta tuntuu, eikä väheksy ongelmiani. 

Koulumotivaationi on laskenut kuin lehmän häntä. Näen Sallaa niin usein, että en vain jaksa käydä siellä enää. Kaikki asiat mitä puhun koulussa ylipäätänsä kenellekään, kulkeutuvat heti Sallan korviin. Vaikka en edes näkisi häntä, hän varmasti tietää mitä minulla oli päällä, oliko minulla hyvä vai huono päivä ja monesta moneen olin koulussa. Se on rasittavaa. Tuntuu, kuin minua vahdittaisiin kokoajan. 

Ei pitäisi välittää ja suurimman osan ajasta en välitäkään, mutta tänään välitin. Lähdin jo aamulla kotiin, kun en vain jaksanut sitä jatkuvaa mulkoilua. Kerään voimia tämän päivän ja huomenna menen takaisin entistä vahvempana.

Salla Part 2

Olen aiemmin kirjoittanut teille jo jotain Sallasta, mutta Beean pyynnöstä kerron hieman lisää. Aiemmin kirjoittamani postauksen pääsette lukemaan tästä!

Aiempaa postausta kirjoittaessani Salla oli muistaakseni juuri katkaissut välit minuun, hermoni olivat kireällä ja olin hulluuden partaalla. Sen kyllä huomaa tekstistä, eikä niitä Sallan hyviä puolia pahemmin mainostettu. Nyt, kun tilanne on ns. rauhoittunut, voin kertoa teille myös niistä hyvistä puolista.

Ensinäkin, Salla oli ystävänä todella huolehtivainen. Aina kun olin sairaana, hän tuli käymään, toi ruokaa mukanaan ja varmisti, että pärjään. Kun minulla meni muuten vain huonosti ja sekoilin yksin ulkona keskellä talvea, hän järjesti minulle kyydin kotiin, teki iltapalaa ja peitteli sänkyyn. 

Muistan edelleen erään talvisen yön, kun tunsin tulevani hulluksi, olin äärimmäisen ahdistunut ja sekaisin ja istuin yksin lumihangessa. Salla soitti ja kysyi "onks kaikki hyvin?". "On", vastasin. Salla tiesi, että kaikki ei ollut hyvin. Hän pakotti minut puhumaan kanssaan, kertomaan missä olen ja tuli luokseni Tommin kanssa. Toisesta kaupungista, tunnin ajomatkan päästä. Vain katsomaan, että minä pärjään. He yhdessä raahasivat minut autoon, veivät Tommin kämppään, juottivat minulle vettä ja peittelivät. Seuraavana aamuna heräsin siihen, että Salla silitti hiuksiani. Hän oli ollut siinä koko yön, ihan vain minun takiani.

Vaatteeni roikkuivat pesuhuoneessa märkinä ja oksennuksessa, tärisin peittoni alla ja välttelin Tommin katsetta. Vajosin yhä syvemmälle kaikkien niiden tyynyjen sekaan. Joku oli auttanut minut suihkuun yöllä ja se joku oli Salla. Minulla oli päälläni Sallan puhtaita ja lämpimiä vaatteita. Sängyn laidalla oli minua varten tehty ruisleipä ja höyryävän lämmin kaakao. "Mä menen nyt pesemään sun vaatteet, yritä syödä sillä aikaa."

Salla soitteli joka päivä, varmisti, että olen elossa, että minä pärjään. Hän nosti minut takaisin jaloilleni joka kerta. En silloin ymmärtänyt sitä, mutta nyt ymmärrän. En olisi tässä ilman häntä. Olin niin yksin, minulla ei ollut ketään muuta. Kaikki muut olivat jättäneet minut, syystä tai toisesta, mutta Salla ei. Hän katsoi sekoilujani päivästä toiseen ja antoi kaiken anteeksi. Aina siihen päivään asti, kunnes sain häneltä viestin "mä en tahdo kuulla susta enää koskaan". 

En vastannut siihen viestiin ikinä. En ole sanonut sanaakaan hänelle sen viestin jälkeen. En kiittänyt mistään, mitä hän teki minun hyväkseni, en sanonut hyvästejä. En korvannut hänen tekemiään palveluksia. Vaan samaan aikaan, kun Salla teki kaikkensa minun eteeni, minä puuhailin hänen poikaystävänsä kanssa hänen selkänsä takana. Tein sen hirveimmän teon, minkä ystävälle voi ikinä tehdä.

Olen hirveä. En ansaitse ketään. Ette ikinä usko, kuinka vaikeaa minun oli kirjoittaa tämä kaikki, enkä edes voinut kirjoittaa kaikkea, mitä ajattelin. Tässä on taas niitä asioita, joita kovasti yritän sulkea pois mielestäni. Jotka yrittävät tunkea takaisin aina, kun näen Sallan. Ja hän muistaa ne myös. Hän vihaa minua. Ja se on minun oma syyni.

Sitä mitä koitin sussa koskettaa, tajusin ei oo olemassakaan

En ole nähnyt Lauria sen lauantaisen tapaamisemme jälkeen, mutta olemme kyllä puhuneet facebookissa ja skypessä jonkin verran. Meillä menee ihan hyvin ja jos herra vielä kunnostaisi unirytmiään hieman, eikä heräisi vasta illalla, voisimme nähdä hieman useammin ja kaikki olisi täydellistä.

Tommista taas ei ole kuulunut, yllätys sinänsä. Tunteeni ovat hieman ristiriitaisia, sillä jostain alkaa taas uhkaavasti hiipiä se ikävän tunne. Toisaalta olen vain suutuksissa siitä, että hän lupaa ja lupaa, eikä ikinä pidä lupauksiaan. Mutta tällä hetkellä päällimmäisenä on kuitenkin tunne, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Olkoon missä on, tehköön mitä tekee.

Kuitenkin sisimmässäni tiedän, että kuulen Tommista vielä. Hän soittaa perääni ja muistuttaa itsestään juuri silloin, kun alan unohtaa, juuri silloin, kun minulla menee hyvin. Vaikka kuinka kieltäisin, hän soittaa. Tiedän kyllä, että voisin laittaa hänelle estot päälle, mutta en kuitenkaan halua. Ei hänestä nyt kai niin paljon harmia ole, luulisin. Jotenkin kuitenkin toivon, että hän soittaa, enkä halua laittaa estoja. Pelkään kylläkin sitä hetkeä, kun olen Laurin kanssa ja hän soittaa. Äh, en tiedä. Estot olisivat kai viisain vaihtoehto, mutta en vain halua. En osaa päästää irti.

Ei tämä voi ikuisesti jatkua näin, mutta en halua ajatella tulevaisuutta. Suljen ongelman pois mielestäni, vaikka juuri niin minun ei pitäisi tehdä. Teen silti. En jaksa ajatella.

Sovinistiko?

Niin kuin jossain postauksessani teille jo kirjoitin, blogi antaa oikeastaan melko kapean kuvan elämästäni. Näin ollen myös teidän käsityksenne kaikista kertomistani henkilöistä jäävät melko kapeiksi. Varsinkin Tommista olen kirjoittanut vain niitä huonoja puolia ja olenkin hieman odottanut saavani kyselyitä tietyistä asioista ja ihan mielenkiinnolla kuulisin lisääkin niitä oletuksia, joita teille syntyy tekstieni perusteella Tommista tai ihan kenestä vain, vaikka minusta.

Sain tänään aiempaan postaukseeni kysymyksen: Onko Tommissa sovinistin piirteitä?

En yllättynyt, että olen onnistunut luomaan sellaisen käsityksen teille. Vaikka se ei mitenkään ollut tarkoitukseni, niin nyt kun pohdin asiaa, Tommi vaikuttaa melko sovinistilta blogini perusteella.

Vaikka minun ja Tommin suhde nyt ei varsinainen parisuhde ollutkaan, tunsin olevani tasa-arvoinen, enkä mitenkään hänen alapuolellaan. Tommi ei esimerkiksi ajatellut jonkin jutun olevan vain "naisten työ" tai "miesten työ", vaan kaikkia juttuja tekivät molemmat. Esimerkkinä tässä nyt vaikka ruoanlaitto. Tommi viihtyi useinkin keittiössä, eikä milläänlailla nähnyt sitä naisten tehtäväksi. Tommi on myös työskennellyt ammatissa, jota usein pidetään "naisten alana", eikä sekään ollut hänelle mikään ongelma ja se on mielestäni hieno piirre hänessä. En usko, että pystyisin olemaan suhteessa sovinistin kanssa, en vain ymmärrä sovinistien ajatusmaailmaa.


Tommi on toki itserakas ja jopa itsekäs, mutta se on eri asia kuin sovinisti. Ei, Tommi ei ole eikä ollut sovinisti. Hän ei alista naista, ei arkisissa askareissa, ei seksissä, ei työelämässä, ei missään.

Postauksen aiheeseen liittyen olisi tosiaan ihan kiva kuulla minkälaisia ajatuksia teille on syntynyt Tommista, Laurista, Sallasta ja minusta. Oletteko luoneet ajatuksiinne selkeät mielikuvat jokaisen ulkonäöstä? Entä luonteenpiirteet? Miten kuvailisitte jokaista meistä vaikkapa viidellä sanalla?

Tiedän kuka sinä oot

"Mä soitan sulle sunnuntaihin mennessä" olivat Tommin sanat viime sunnuntaina. Jo silloin naurahdin ääneen. "Niin varmaan."

Tuo sunnuntai oli ja meni, eikä Tommista kuulunut. Arvasin sen jo silloin kun hän lupasi. Tunnen hänet liian hyvin. Tiesin, ettei hän soita ja nyt myös ymmärsin miksi. Hän haluaa seksiä epätoivoisesti ja luulee tietävänsä miten sitä saa. Hän haluaa, että ikävöin häntä. Hän haluaa, että minä soitan hänen peräänsä. Hän odottaa saavansa minut, hän odottaa, että minä alan vonkaamaan seksiä häneltä. Hän luulee tosiaan niin käyvän. Ja niin ei todellakaan käy. Hän tulee pettymään karvaasti kun ymmärtää sen.

Minä en soita. Silloin tällöin se tappava ikävä iskee lujaa kasvoilleni, mutta en soita. En halua Tommilta enää mitään, enkä varsinkaan seksiä. Hän osaa manipuloida ihmisiä niin hyvin, että joka kerta saa minut puolelleen, mutta ei enää.

Kai hän myös jollainlailla manipuloi Sallaa. Vaikka on sitä vikaa Sallassakin, niin kyllä hän on ihan täysin rakkaudesta sokea, eikä näe Tommia sillälailla kun minä näen nyt. Olen ajan kuluessa oppinut näkemään Tommista yhä enemmän niitä huonoja puolia, olen oppinut näkemään hänen valheidensa läpi. Osittain se on blogin ansiota ja osittain myös ihan Tommin itse aiheuttamaa. Hän itse pikkuhiljaa tuhoaa kaiken ympäriltään.

Se ihminen on sairas. Ihan oikeasti sairas.

Tommi haluaa kietoa ihmiset pikkusormensa ympärille. Hän haluaa hallita kaikkea ja luulee tekevänsä niin. Hän luulee yhä hallitsevansa minua ja nyt vihdoin todistan hänelle, että hän on väärässä. Hän kuvittelee liikoja itsestään ja kehittelee epärealistisia tavoitteita itselleen. Hänellä ei ole omatuntoa eikä hän myönnä tehneensä virheitä, saati sitten yritä korjata niitä. Tietty itsekkyys on vain hyvästä, mutta Tommi on liian itsekäs. Hän ei ajattele muiden tunteita ollenkaan.

Haluan eroon siitä ihmisestä, haluan eroon niistä muistoista. En halua ikävöidä, en halua. Mikä hänessä vetää minua puoleensa? Kaikista eniten pelkään, että se on samanlaisuus. En halua olla samanlainen kuin hän. Sitä pelkään kaikista eniten.

Joo mä tiedän mitä tunnen, 
Mut en koskaan sitä ääneen sano en. 
Mä pelkään että joskus peilistä 
Katsoo sun kaltainen. 
Mä en suutu enkä raivoo, enkä huuda, 
Siihen suostu enää en. 
Yksi ainoo katse jota et ymmärrä kuitenkaan, 

Kertoo enemmän kuin kaikki sanat yhteensä. 
Siitä mitä tapahtuu syvällä mun sisällä 
Ja siitä mikä odottaa vielä sitä hetkeä, 
Kun oon vapaa kaikesta mitä kannan mukana. 
Tiedän kuka sinä oot, mut onko sulla hajua, 
Sitä mihin päässyt oon ilman sinun apua? 
Oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua, 
Avasit mun silmät, enkä usko enää satuja.

(Irina - Pokka)

Wake up and live

Kirjoitin tänään teille ns. tiivistelmän kaikista blogin aiemmista teksteistä, lähinnä uusia lukijoita varten. Kerroin itsestäni, Laurista, Tommista ja ihan kaikesta tapahtuneesta. Tekstiä läpi lukiessani tajusin, että en voi julkaista sitä. Se kuulosti liian keksityltä. Se kuulosti sadulta, ei todelta. Ei kenenkään elämä voi mennä noin. Menettäisin koko uskottavuuteni, kaikki lukijat lähtisivät pois. En julkaissut tekstiä, vaikka se pitikin ihan täysin paikkaansa. Se kertoi minusta ja minun elämästäni.

Mietin muutenkin todella paljon kaikkia ratkaisujani blogin kannalta. Kun Tommi kävi täällä viikko sitten, mietin ensin "ei, en voi pussata, se olisi pettämistä" ja heti sen jälkeen "ei, en voi pussata, lukijat tuomitsisivat minut". Kun tein valintaa Tommin ja Laurin välillä, mietin ensin mitä itse haluaisin ja heti sen jälkeen mietin, mitä mieltä lukijat olisivat valinnastani. Tehdessäni raskaustestiä jokin aika sitten, mietin "toivottavasti en ole raskaana, blogissa kukaan ei uskoisi minua" ja "jos olen raskaana, miten todistan lukijoilleni sen olevan totta?".

Tämä kuvastaa melko hyvin sitä, miten tärkeä blogi ja kaikki lukijat ovat minulle. Mutta silti tämä ei kai ole normaalia, vai onko? En voi elää omaa elämääni muiden ehdoilla, en lukijoiden, en Tommin enkä edes Laurin. Minun täytyy elää elämääni itseäni varten.

All I want is you

Pakahdun onnesta! Kuljen ympäriinsä hymyillen yksinäni, ihan ajatuksissani, pää pilvissä.

On se Lauri vaan niin ihana.

"Sä olet tollanen hassu. Ja mä olen sun hassu mies. Me ollaan yhdessä tälläsiä hassuja."

Voi voi, en osaa enää edes kirjoittaa mitään järkevää! Vaaleanpunaiset sydämmet leijuvat pääni ympärillä ja sekoittavat minut ihan kokonaan.

Kaiken muun loistavan lisäksi teitä rakkaita on jo 31! Kiitos ihanat ♥

Eiköhän tämä ollut nyt tässä tältä erää, palataan myöhemmin asiaan, kun minulla on jotain järkevääkin sanottavaa.

"Lopeta nyt toi höpöily ja pussaa mua!" 

♥♥♥

Aloitin uuden elämän, sulla ei oo siinä paikkaa, ei tehtävää

Miten yksi ihminen voi muuttaa mielialan hetkessä surkeasta loistavaksi?

Lauri soitti, tuli hakemaan minut, kävimme syömässä ja menimme heille. Parasta seksiä pitkään aikaan, halailua ja läheisyyttä. Rakastan.  Puhuimme pitkästä aikaa myös vakavamminkin, emmekä vain vitsailleet kokoajan. Vihdoin sain selville, missä me oikeasti menemme ja mikä on suhteemme tilanne.

"Kyllä mä olen onnekas, kun mulla on tuollainen tyttöystävä kun sä olet" ♥

Muiden kanssa ei tehdä mitään, ollaan vain toistemme omat. Kai tätä voi seurusteluksi sanoa. Pakahdun onnesta!

Aina kun luulen kaiken menevän huonosti, kaikki muuttuu paremmaksi. Nyt koko tilanne on jotenkin paljon selkeämpi kuin pitkään aikaan. Tommin suljen pois mielestäni, olen nyt vain ja ainoastaan Laurin.

Yöksi minun oli kuitenkin pakko tulla kotiin, koska aamulla on aikainen herätys. En vain millään saa unta, olen niin onnellinen ♥

How can I decide what's right?

Lauri ei ole vastannut vieläkään, enkä minä soittanut hänelle. Yksi viesti saa luvan riittää. Emme siis ole puhuneet tiistain jälkeen ja kaikki johtuu vain siitä hölmöstä pikku riidasta. Ahdistaa koko tilanne, ihan tyhmä juttu.

Tommista olen kuullut viimeeksi silloin lauantaina, kun hän kävi täällä. Hän kyllä lupasi soittaa tällä viikolla, mutta en usko, että hänestä kuuluu mitään taas pitkään aikaan. Enkä tiedä mitä teen, kun hän seuraavaksi ilmoittaa itsestään.

Kun hän viimeeksi kävi täällä, kaikki tunteet alkoivat taas uhkaavasti tulla takaisin, muistin taas kaiken uudelleen, enkä haluaisi luopua hänestä. Lauri on kuitenkin se, kenen eteen teen nyt töitä, mutta en tiedä onnistuuko se. Mitä jos Lauri päättää nyt, ettei haluakaan minua? Mitä jos ehdin hyvästellä Tommin sitä ennen? Tai mitä jos Lauri ei vain yksinkertaisesti vastaa minulle enää? En halua jättää sitäkin juttua kesken.

Miksi ihmissuhteeni päättyvät (tai no, "päättyvät") aina näin? Kaikki jää epäselväksi, eikä asioista puhuta enää ikinä. Mieleen jää pyörimään vain kysymyksiä ja pahaa oloa. Ei se ole oikein. Ei se tunnu hyvältä ja se häiritsee minua.

No one understands what we went through

Paha mieli. Itkettää, ahdistaa, ärsyttää. Laurista ei ole kuulunut, Tommista ei ole kuulunut, kaikki muut tekevät jotain. Minä istun kotona ja mietin. Syyllistän itseäni, vaivun kokoajan syvemmälle itseinhon syövereihin. Ällötän itseäni. Tässä joitakin ajatuksia, joita pyörii mielessäni nyt.


Niin kuin aiemmin teille kerroin, olen nähnyt Sallan useasti tänään. Se on väkisinkin tuonut mieleeni muistoja menneisyydestä, niiltä ajoilta, kun olimme vielä ystäviä. Tai hän oli minun ystäväni, se nyt on sanomattakin selvää, että minä en ollut ystävä, ainakaan kovin hyvä sellainen. Muistellessani kaikkea, mieleeni tuli eräs tapahtuma, jonka halusin myös kertoa teille. Olen miettinyt koko päivän, miten ikinä pystyinkään olemaan niin hirveä. Miten pystyin olemaan niin surkea ystävä ja olemaan täysin ajattelematta toisen tunteita, laittaen omat tunteeni etusijalle?

Oli talvinen ja kylmä tiistai, ihan tavallinen arkipäivä. Tommi oli ollut meillä yötä ja minä olin lähdössä kouluun. Tein hänelle aamupalan valmiiksi jääkaappiin ja jätin hänet meille nukkumaan. Keittiön pöydälle jätin lapun "Aamupala on jääkaapissa, mä tulen jo yhdeltätoista, nähdään silloin. Oot rakas♥"

Aamutunnit olivat äidinkieltä ja parinani oli kukas muukaan kuin Salla. Heti ensimmäisenä minut nähtyään Salla sanoi "Mä en ole saanut Tommiin mitään yhteyttä eilispäivän jälkeen, mitä mä teen? Ootsä nähnyt sitä?"
Hah, minä tiesin kyllä missä Tommi on, tiesin erittäin hyvin ja tiesin myös, mitä hän on tehnyt koko yön. "Tuskin sillä on mitään hätää, eiköhän se tänään sulle soittele, en mä oo sitä nähnyt."  
Valhe numero yksi.

Ruokailu alkoi yhdeltätoista ja päästyämme tunnilta, Salla pyysi minua syömään kanssaan. "Ei, mun täytyy mennä käymään kotona, unohdin yhden kirjan sinne, nähdään seuraavalla tunnilla."
Valhe numero kaksi.

Juoksin kotiin, jossa Tommi odotti minua. Hän oli juuri herännyt ja oli syömässä. Asia johti toiseen ja skippasin seuraavan tunnin kokonaan. Sallalta tuli kolme viestiä. "Missä sä oot? Etkö sä tulekaan? Onks kaikki ok?"
"Joo, mun olikin pakko vielä hoitaa yks juttu, tuun seuraavalle tunnille."
Valhe numero kolme.

Tommi lähti kotiin ja minä takaisin kouluun. Tein ruotsin paritehtävää Sallan kanssa. Olin puoli tuntia sitä ennen harrastanut seksiä hänen poikaystävänsä kanssa.

Kuinka hirveä voi ihminen olla? Miksi tein niin? Mitä ajattelin? Vaikka Sallakaan ei aina ollut mitenkään kovin epäitsekäs, minua kamalampaa ihmistä ei voi olla. En halua olla minä. Häpeän itseäni. Häpeän kaikkea, mitä olen tehnyt.

I miss you and nothing hurts like no you

En ole puhunut Laurin kanssa sen tiistaisen pikku riidan jälkeen. Tai laitoin kyllä aamulla viestiä, mutta hän ei vastaa. Minulla oli oikeus suuttua siitä, mutta nyt se näyttääkin olevan hän, joka on vihainen. En ymmärrä.

Täytyy kai soittaa illalla hänelle, jos vastausta ei kuulu. Minulla on ikävä, emme ole nähneet melkein viikkoon.

Sallaa taas olen nähnyt tänään enemmänkin kuin tarpeeksi ja olen oikeastaan aika uupunut nyt. Hän tuli kahdesti minua vastaan keskustassa ja vaihtoi kadun puolta aina minut nähdessään. Näin hänet myös koulussa monta kertaa ja aina hän vain mulkoili vihaisesti ja lähti pois. En ymmärrä, miksi hän ei voi vain antaa olla, eihän hän edes tiedä mitä minun ja Tommin välillä tapahtui!

It's the last chance to feel again

Idean tähän postaukseen sain kaikkien tunteman demi.fi:n keskustelupalstalta. Luin suhteet -osiota ja silmiini osui otsikko "Monesti ootte ollu rakastunu?" (Linkki:http://www.demi.fi/keskustelut/suhteet/monesti-ootte-ollu-rakastunu#.UhZFBNLQZ2A ). Aloin miettiä otsikon kysymystä. Monestiko olen ollut rakastunut? En tiedä. En ole varma mitä rakkaus on.

Luulisin, että yhden kerran. Ja se kerta oli Tommin kanssa. Ja surullista myöntää, mutta taidan yhä rakastaa. En usko, että se rakkaus loppuu ikinä kokonaan. Se vain muuttaa muotoaan, kutistuu tai ehkä jopa muuttuu suuremmaksi. Se laimenee ja elää tilanteiden mukana, mutta tuskin koskaan loppuu kokonaan. Vaikka Tommi on tehnyt minulle niin paljon pahaa, tuottanut niin paljon surua, rakkaus ei silti lopu. Uskon, että vielä vanhuksenakin muistan Tommin ja muistan sen, miten häntä rakastin. Kaikista niistä virheistä huolimatta rakastin aidosti.



Lauria en sano rakastavani. Hän on minulle tärkeä, häneen olen ihastunut, mutta en rakastunut. Vielä ainakaan. Toivon, että jonain päivänä voin sanoa Laurille "mä rakastan sua", mutta vielä ei ole sen aika. Olemme tunteneet niin vähän aikaa, eikä rakkaudella ole mikään kiire. Annan sen kehittyä ja kasvaa rauhassa.

Rakkaus on vaikeaa. Se satuttaa, mutta se myös antaa paljon. Mikään tunne maailmassa ei ole niin loistava, kuin tunne olla rakastettu.

Jakakaa toki omia ajatuksianne rakkaudesta. Montako kertaa te olette olleet rakastuneita? Onko rakkaus loppunut kokonaan? Miksi? Voiko ensirakkaus kestää ikuisesti? Kommenttikenttä on teidän!

I just need somebody to die for, somebody to cry for

Kiitos kaikille edellisten postausten kommenteista, ne auttoivat todella!

En ole puhunut Laurin kanssa toissapäivän jälkeen. Haluaisin kyllä, mutta pelkään hänen olevan vihainen. Hänellä on taipumusta suuttua siitä, kun minä suutun. Minulla ei ole oikeutta olla vihainen, eikä pettynyt.

Aion vielä tämän päivän odottaa jos hän soittaisi, mutta jos ei, niin soitan hänelle huomenna.

Tommia en ole nähnyt tänään ollenkaan, mutta Sallan kylläkin. Hän näytti samalta kuin aina, tympeältä ja vihaiselta, mutta en jaksa enää välittää.

Ei minulla oikeastaan muuta tällä kerralla, heippa!

Nään edessäni sanoja, mä seison niiden takana

Minulle on monta kertaa kommenteissa sanottu, että minun kannattaisi ottaa aikaa itselleni ja miettiä rauhassa kaikkia asioita. Kaikki on tapahtunut liian nopeasti ja tiedän, että juuri niin minun pitäisi tehdä. En kuitenkaan uskalla. Pelkään, että jos olen vaikka viikon poissa kuvioista, jos en vastaa puhelimeen kenellekään, kukaan ei enää soita. Pelkään jääväni yksin, pelkään, että minut unohdetaan. 

Ajattelin kuitenkin olla tämän päivän yksin, miettiä asioita ja tehdä kaikkea, mistä pidän. Kaikkea, mitä olen tehnyt viime aikoina liian vähän. Syön hyvin, käyn kahvilla ja juoksemassa. Pitkästä aikaa. Tämä päivä on minun päiväni.

Olen myös aiemmin blogissa puhunut siitä, kuinka yhä saan kommentteja ja sähköpostia henkilöiltä, jotka kertovat, etteivät usko blogini olevan totta, eivätkä usko Adan olemassa oloon. Sain siis aiempaan postaukseen taas tällaisen kommentin ja aamulla olin saanut myös sähköpostia aiheesta.

Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät usko tämän olevan totta. Enkä tietenkään voi ketään siihen pakottaa, mutten myöskään millään pysty todistamaan teille puhuvani totta. Omia kasvojani en voi täällä näyttää, omaa nimeäni en voi kertoa. Todistaisin kyllä teille, että tämä on totta, jos vain jollakin siihen pystyisin tulematta tunnistetuksi. Olen pohtinut tätä asiaa melko paljon, koska mielestäni te uskolliset lukijat ansaitsisitte tietää varmuudella Adan olevan oikeasti olemassa. En kuitenkaan löydä mitään ratkaisua asialle. Minulla ei ole mitään muuta todistetta, kuin oma sanani. Kirjoittamani asiat ovat totta, vannon sen teille. Uskokoon ken haluaa.

Eikä minua loppujen lopuksi edes haittaa, vaikka osa lukijoista ei uskokaan tätä todeksi. Ei sillä ole väliä, jokainen saa lukea tätä juuri sellaisena kuin haluaa, satuna tai ei. Tärkeintä on se, että saan purkaa ajatuksiani johonkin ja joku oikeasti lukee ne ja neuvoo.

Tämä on minun elämäni, blogissa tulee ilmi vain ohut siivu siitä, mutta silti. Kiitos teille kaikille, jotka päivä toisensa jälkeen jaksatte lukea kirjoituksiani ja ajatuksiani täältä. Olette tärkeämpiä kuin ikinä osaattekaan kuvitella!

We tried

Ärsyttää. Ärsyttää niin suunnattoman paljon. Aamulla ajattelin, että tämä on hyvä päivä. Lähdin positiivisella asenteella kouluun ja päivästä tuli niin surkea, etten olisi ikinä osannut kuvitellakkaan.

Koko aamu sujui ihan kohtalaisesti ja vaikeudet alkoivat vasta koulusta päästyäni. Olimme Laurin kanssa sopineet, että hän tulee hakemaan minut kotoa koulun jälkeen ja menemme heille. Kävin suihkussa, meikkasin ja valmistauduin muutenkin. Sovimme, että tulen ulos viideksi. Olin ulkona jo kymmenen minuuttia etuajassa ja istuin pihassa odottamassa kyytini saapumista. Ja viisi minuuttia ennen viittä Lauri soittaa.

"Mun täytyykin mennä auttamaan yhtä kaveria, sori. Mut mä lupaan, että mä tulen huomenna."

Taas! Hän jätti tulematta taas! Suutuin niin paljon, että huusin hänelle puhelimessa hetken ja löin luurin korvaan. Lauri laittoi vielä perääni viestin "Mä olen oikeasti pahoillani." En vastannut. Ensinäkin, huominen ei käy. Olen sopinut huomiselle jo muuta. Ja toisekseen, hän laittoi taas ystävänsä minun edelleni ja ilmoitti siitä viisi minuuttia ennen oletettua saapumisaikaansa.

Ajattelin lohduttaa itseäni kupilla kahvia ja lähdin keskustaan kävellen. Ja arvatkaa vain ketkä tulivat minua vastaan. Tommi ja Salla, tietenkin. Toisella puolella tietä, mutta kuitenkin. He eivät kylläkään onnekseni nähneet minua ja ihmetyksekseni he eivät kävelleet käsikkäin, niin kuin he yleensä tekevät. Kai Tommin puheissa siis oli jotain perää.


Nyt siis istun yksin kotona sen sijasta, että olisin Laurilla. Mietin Tommia, mietin sitä, teinkö kuitenkaan oikein valitessani Laurin. Ahdistaa.

Joku sanoo koitat seistä liian suurissa monoissa, ja vitut mähän kirjoitan just sen mitä nään

Puhuin tänään Laurin kanssa, mutta en maininnut Tommista mitään. En halua pahoittaa Laurin mieltä, enkä halua, että hän pelkää minulla ja Tommilla olevan jotain.

Tommista ei tosiaan ole kuulunut eilisen jälkeen mitään, onneksi. Hänen kanssaan on mukavaa puhua silloin tällöin, hänen kanssaan olisi mukavaa käydä juomassa kupilliset kahvia ja rupatella, mutta en halua mitään enempää. En sano, että en ikinä, mutta en ainakaan nyt. Nyt aion keskittyä Lauriin ja laittaa hänet etusijalle.

Mutta joo, oli minulla muutakin asiaa. Eräs unelma menneisyydestä palautui mieleeni tänään, kun luin erään saamani kommentin. Minä haluan kirjoittaa kirjan. Olen aina halunnut. En kuitenkaan uskonut olevani tarpeeksi hyvä kirjoittaja, vaikka äidinkieli sujuukin koulussa melko hyvin ja kirjoittaminen kiinnostaa. Toinen ongelma oli se, että minulla ei ollut aihetta. Eilinen kommentti kuitenkin ratkaisi myös sen ongelman. Onhan minulla elämä, josta kirjoitan päivittäin teille. En varmastikaan pystyisi suoraan omasta elämästäni kirjoittamaan kirjaa, mutta muunneltuna tarinana ehkä.

Koko projekti ei olisi mahdollinen nyt, minulla on niin paljon muuta tekemistä ja tämä vaihe elämässäni, josta haluaisin kirjoittaa, on vielä täysin kesken. Mutta ehkä vielä jonain päivänä, kun elämäntilanteeni on erilainen, pystyn kirjoittamaan kirjan tästä kaikesta. Tuomaan julki oman näkökulmani pettämisestä, elämästä toisena naisena ja kaikesta, mitä olen teille täällä kertonut. Se olisi upeaa.

Tiedän kyllä, että kirjaa ei kirjoiteta ihan noin vain, eikä varsinkaan julkaista. Elämässä pitää kuitenkin olla haaveita ja tavoitteita ja tämä on yksi niistä.

Mä tahdoin olla sulle syy jatkaa huomiseen

"Mä voin jättää Sallan vaikka heti. Voinko mä alkaa sanomaan sua mun tyttöystäväks? Voidaanks me seurustella? Mulla on ikävä sua. Mä haluan sua. Sä olet mulle se oikea. Sä olet parasta mitä mulle on tapahtunu. Sä voisit olla vielä tänään mun. Voitais olla ihan julkisesti yhdessä koko loppu elämä. Ei enää salaisuuksia. Sä olisit mulle kaikista tärkein. Sä olet kaunein näkemäni ihminen. Sä olet maaginen. Sä olet täydellinen. Mä haluan olla sun oma. Mä haluan sut mun lähelle."

Mitä tapahtuu? Miksi nyt? Keväällä olisin ollut onneni kukkuloilla, mutta nyt en todellakaan ole. Nyt saisin sen kaiken, mitä silloin halusin. Mutta en halua sitä enää. Voisin olla nyt kirjoittamassa tähän, että seurustelen Tommin kanssa, mutta en seurustele. En suostu siihen enää. Hän menetti viimeisen mahdollisuutensa.

"Ei, Tommi. Ei. Mä en pysty. Tää kaikki tuli niin yllättäen. Sä olet myöhässä. Ihan liian myöhässä. Mä yritän tosissani Laurin kanssa nyt. Älä pilaa sitä. Mä en pilannut sun suhdetta, älä sä nyt pilaa mun omaa. Älä tee sitä mulle."

Minun täytyy olla vahva. Minun täytyy pysyä päätöksessäni. En anna Tommin tuhota minua taas.

Samaan aikaan olen äärimmäisen varma tekeväni oikein, mutta myös niin epävarma kaikesta. Haluan mennä piiloon sängyn alle ja pysyä siellä. En pysty tähän enää. Ja huomenna koulussa minua odottaa taas Salla. En kestä! En kestä enää. En kestä tätä elämää, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?

 

Miksi kaikki ei voi muuttua paremmaksi? Miksi oikeita valintoja ei voi tehdä joku muu minun puolestani? 

En jaksa enää. En halua. Olen vain yksi suuri ongelma, vaikeutan vain kaikkien elämää.

Haluan pois.

Uskottelen, sua mä tahdo en

Tommi lähetti minulle viestin!!!

En saanut unta, vähän niin kuin arvelinkin, joten avasin tietokoneen. Tarkistin sähköpostini ja kaikkien niiden roskapostien seassa oli viesti otsikolla "Anteeks". Arvasin heti keltä se on. Lähetysaika tasan 24 tuntia sitten ja lähettäjänä Tommi. Mistä ihmeestä hän on saanut sähköpostiosoitteeni?

"Mulla on ikävä sua. Mä olen niin pahoillani kaikesta, enkä mä kestä sitä miten mä näen sut melkein joka päivä jossain. Sä näytät olevan onnellinen. Sä et varmaan enää edes ajattele mua. Mut mä ajattelen sua tosi paljon. Mä vain halusin sanoa, että mä haluaisin vielä yhden mahdollisuuden. Mä olen miettinyt kaikkea tosi paljon ja mä tiedän etten kyllä ansaitse sitä. Voitko edes harkita soittavas mulle? Mä soitan sulle maantantaina, jos susta ei kuulu. Oot rakas."

Ei. Ei. Ei. En kestä. En halua. Sydän huutaa "jes!" ja järki itkee verikyyneleitä. Miksi? Miksi juuri nyt? Sydän vei voiton. Soitin.

"Haloo?"

Ei, ei, ei. Itken jo nyt. Soittaminen oli virhe.

"Ada täällä, mä sain sun viestin."

Puhuimme kauan. Tosi kauan. Sanoin kaiken, minkä olen ikinä halunnut sanoa. Tuntui niin hyvältä puhua taas, kertoa ihan kaikki. Itkin kokoajan. Aina kun Tommi puhui, aina kun kuulin hänen äänensä, lisää kyyneleitä virtasi poskiani pitkin.

"Mä olen ihan just siinä teillä, päästätsä mut sisään jos tuun?"

Mitä ihmettä minä teen? Miksi puhun Tommille? Miksi soitin? En halua! Miksi hän on tulossa tänne?  Kaikki tunteet tulevat takaisin! Minulla on Lauri, hänellä on Salla.

"Joo, tuu vaan."

Ja Tommi tuli. Tunteet pomppivat edes takaisin. Tuntui, että kuolen siihen paikkaan. Kun kävelin alas avaamaan oven, sykkeeni oli niin korkealla, että pelkäsin pyörtyväni. Ja siinä me seisoimme, ulko-ovella ja tuijotimme toisiamme. Minä itkin, Tommi itki. Tommi kysyi luvan halata, mutta en suostunut. Ei, ei kaiken sen jälkeen. Se olisi liikaa minulle. En ollut varautunut tällaiseen, pari tuntia sitten en vielä tiennyt mitään tällaista tapahtuvan.

Päästin Tommin sisään, istuin sohvalle ja hän tuli viereeni. Puhuimme Laurista, Sallasta, Tommi kertoi itsestään ja minä omasta elämästäni. Nauroimme ja itkimme vuorotellen. En osaa edes kuvailla sitä tunnemyrskyä, joka minut valtasi. Puhuimme ensitapaamisestamme, viime talvesta, siitä salaisuudesta joka meidän kahden välillä on. Puhuimme ensisuudelmastamme, seksistä, ihan kaikesta meidän välillämme.

"Mulla on ollut ikävä sua. Jos mä nyt eroaisin Sallasta, voisko meistä tulla vielä jotain? Musta tuntuu, että mun ja sun välillä on jotain sellasta, mitä mulla ei oo ikinä ollut kenenkään kanssa. Mä en pysty unohtamaan sua. Mä en vaan pysty, en millään. Mä haluan suudella sua nyt, mä haluan olla sun lähellä, mä haluan olla ihan julkisesti sun."

"Okei, eli sulla ja Sallalla menee huonosti? Sä sanot noi samat sanat kaikille, ne ei merkitse mulle enää mitään."

"Meillä menee ihan samalla tavalla kuin aina, sillälailla tasaisesti. Ei hyvin, muttei huonostikaan. Mut se ei ole mulle se oikea. Mä olen kokoajan halunnu vaan sinut, mä vaan pelkään Sallaa niin paljon."

Tässä vaiheessa halasimme, suostuin siihen. Ja sitten herra yrittää pussata.

"Päästä irti minusta. Nouse ylös, heti. Sä et koske muhun enää. Sä olet Sallan, mä olen Laurin ja se asia ei oo siitä mihinkään muuttumassa kuitenkaan. Sä olet tollanen itsekäs paska, seksiä sä vaan tulit täältä kinuamaan. Mä en ole mikään huora ja vaikka olisinkin, sulle en antais. Mä olen onnellinen Laurin kanssa, hyväksy se äläkä kiusaa mua enää."

Seuraavat viisi minuuttia Tommi pyyteli anteeksi ja alkoi tekemään lähtöä takaisin kotiin. Ja sitten hän esitti hyvän kysymyksen.

"Mikä meidän tilanne on nyt? Ollaanko me ystäviä? Mä mitä luultavammin jätän Sallan, koska mä en kai pysty enää olla sen kanssa, mut voidaanko me olla ystäviä? Saanko mä vielä tän yhden mahdollisuuden?"

"Soita mulle huomenna, mun täytyy selvitellä mun ajatuksia yön yli."

Ja niin Tommi lähti kotiin. Hän soitti vielä myöhemmin, kertoi päässeensä kotiin ja kertoi haluavansa minua. Just joo. En tiedä mitä teen. Jos Tommi eroaa, olen valinnan edessä. Tommi vai Lauri?

No Lauri tietysti. Kai. Ahdistavaa. Itkettää. Miksi Tommin piti tulla? Miksi soitin? Mitä teen?

Järki lyö tunnetta turpaan

Teksti ei kulje. Ei millään. Niin paljon asiaa, niin suuria ajatuksia, mutta en vain saa niitä sanoiksi. Sitä aiemmin lupaamaani postausta luvassa siis vasta aikaisintaan huomenna. Ahdistaa, mutta olen samaan aikaan myös äärettömän onnellinen. Laurin kanssa menee loistavasti, mutta muuten menee huonosti... Uuvuttaa.

Olen tunnevammainen. Samaan aikaan tunteeton ja ylitunteellinen. En jaksa välittää, mutta välitän silti, liikaakin. En osaa selittää. En osaa pukea ajatuksiani sanoiksi.

Tänä yönä ei väsytä. Tiedän sen jo nyt. Itkettää, enkä tiedä edes miksi. En tiedä itkenkö surusta vai ilosta.

Haluan Laurin viereen. Se on paras paikka maailmassa.

Makaan vierelläsi
Mun pieni sydän sykkii peiton alla
Tässä lähelläsi
on paikka, jossa mun kuuluu olla

Ota minut syliisi,
enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
enkä enää pelkää

Pehmeä äänesi
tänä yönä minut nukuttaa
Saanko ikuisesti
tähän jäädä, sua rakastaa?

Ota minut syliisi,
enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
enkä enää pelkää

Ota minut syliisi,
enkä enää pelkää
Kiedo siivet ympärilleni,
enkä enää pelkää

Kaikki, mitä mä etsin
Kaikki sinusta löysin
Kaikki, mitä mä etsin
Kaikki sinusta löysin

(Ota minut syliisi
Kiedo siivet ympärilleni
Enkä enää)

Saanko ikuisesti
tähän jäädä, sua rakastaa?
En enää pelkää
En enää pelkää

(Chisu - En enää pelkää)

Tiedä rakkaani, että oon vielä täysin kesken

Elämä se osaa yllättää joka kerta!

Eilen kaikki suunnitelmat menivät uusiksi, kun Lauri ei päässytkään hakemaan minua koulusta. No, ensin eräs ihana ystäväni tuli piristämään iltaani meille ja heti sen jälkeen kun hän lähti, soi puhelin.

"Mun kaveri pääsis tuomaan mut teille, voinko mä tulla?"

Ja niin Lauri tuli. Hän jäi yöksi ja kaikki oli täydellistä taas. Aamulla äiti soitti.

"Sukulaiset tulevatkin vasta huomenna, tuu huomiseks tänne."

Jes! Vietin siis koko tämän päivän ja viime yön Laurin kanssa. Aina juuri silloin, kun luulen kaiken menneen pieleen, asiat muuttuvat parempaan päin!

Ja muuten, kaverini inspiromana aloin kirjoittaa erästä vähän laajempaa postausta, ehkä vähän blogin aiheesta poiketen, mutta kuitenkin. Sellaista luvassa siis myöhemmin tänään tai sitten huomenna! Palataan asiaan, heippa!

Anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla

Olisihan se pitänyt arvata. Heti kun on tapahtumassa jotain kivaa, kaikki menee pieleen. Ensin soitti äiti.

"Lauantaina on tulossa sukulaisia, sun täytyy tulla tänne."

Sinne meni lauantai Laurin kanssa. Ja heti perään soitti Lauri.

"Mulla ei oo autoa niin mä en pääsekkään tänään."

No juu, emme siis näe tänään emmekä huomennakaan ilmeisesti. Riippuu vähän siitä, kauanko minulla menee jossain ärsyttävässä sukukokouksessa. Ehkä sunnuntaina. Ehkä. Toivottavasti. Olisi pitänyt arvata, että juuri kun ehdin iloitsemaan jostain, kaikki suunnitelmat menevät uusiksi. Tämän päivän suunnitelma on siis istua yksin kotona ja olla tietokoneella.

Itsesääliä, siideriä ja musiikkia.

Perjantaina pihaovet potkaistaan auki

Otin aamulla sen asenteen, että tämä päivä on huono ja niinhän se sitten tietysti oli. Mikään ei sujunut ja kaikki ärsytti ihan tosi paljon. Aina siihen asti kunnes Lauri soitti.

"Mä haen sut koulusta huomenna niin tehdään jotain kivaa."

Koko loppu päivän hymyilin yksikseni. En malta odottaa huomista!

Näin myös Tommin tänään, kun hän oli hakemassa Sallaa koulusta, mutta kävelin vain ohi edes katsomatta sinne päin. Ei kuitenkaan siitä sen enempää, en anna minkään pilata tätä tunnetta nyt. 

Uskomatonta miten noinkin pieni juttu voi tehdä minut onnelliseksi, olisi jo huominen!

Anna mä katon kun tää maailma sekoo

Huomenta, se olisi sitten torstain vuoro tänään. Laurista ei ole kuulunut toissapäivän jälkeen mitään ja ajattelin soittaa hänelle koulun jälkeen. Minulla on ikävä. Olemme nähneet viimeeksi lauantaina, koska olemme molemmat olleet muka tosi kiireisiä.

Tämä päivä on huono. Tiedän sen jo nyt. Yöllä en saanut unta ja nousin ylös kaksi tuntia aiemmin kuin olisi tarvinut. Syksyinen sää ja tuo ankea sade tekee minut apeaksi. Syksy ja talvi eivät sovi minulle. Kun tulee pimeää, syvennyn omiin ajatuksiini ja menen piiloon koko maailmalta oman peittoni alle. En vain jaksa. En jaksa tehdä mitään, väsyttää liikaa, mutta nukkuminen ei auta. Tai auttaisihan se varmasti, jos saisin nukuttua.

Laurin vieressä nukun aina hyvin, mutta yksin en. Minulla on kauhean turvaton olo. Ahdistun jo illalla, kun tiedän, että kohta pitäisi nukkua ja valvon koko yön. Sitten torkun koulunpenkillä sen sijaan, että keksittyisin opiskeluun.

Ei tästä tule mitään.

Mä jäin katsomaan kadulle sun varjoo katoavaa

"Mä olin tukena sulle aina kun sä sitä tarvitsit. Mä nostin sut takas jaloilles kun sä kaaduit. Mä tein sen monta kertaa. Ihan tosi monta. Mä olin sun vierellä, kun Salla ei ollut. Mä olin sun vierellä, kun sä menetit sun työpaikkas, mä olin sun vierellä, kun sä sekoilit alkoholin kanssa. Mä tulin saattamaan sut baarista kotiin keskellä yötä, vaikka mulla oli seuraavana aamuna aikainen herätys. Mä tein sulle ruokaa, kun sä et itse jaksanut. Mä neuvoin ja lohdutin. Mä pidin huolta, että sä pääsit aina kotiin nukkumaan, tai jos sulla ei ollut paikkaa mihin mennä, pääsit mun luo. Mä olin olkapää, kun sä sitä eniten tarvitsit. Mua sai aina halata. Mä rakastin, mä välitin, mä pidin huolta. Ja se oli aitoa. En tehnyt sitä, koska mun täytyi, vaan koska mä halusin.

Sä pääsit takaisin jaloilles ja sulla alkoi mennä hyvin. Sitten oli mun alamäen vuoro. Ja mitä sä teit? Sä annoit mun syöksyä suoraan pohjalle. Sä et välittänyt. Kaikki mistä sä välitit oli Salla. Se ihminen, joka ei välittänyt sinusta, kun olisit sitä kaikista eniten tarvinut. Se ihminen, joka satutti sua ja ajoi sut syöksykierteeseen. Siitä ihmisestä sä välitit ja sen eteen sä teit ja teet kaikkes. Mulla ei ole mitään väliä. Mä saan mennä, vaikka kuolemaan asti, mutta sä et välitä. Etkä ikinä välittänytkään. Ja se tappaa mut."

Niitä sanoja, jotka jäivät sanomatta. Jotka olisin halunnut sanoa. Joita tarkoitin, ihan koko sydämestäni.

Olen katkera. Olen vihainen. Pettynyt. Surullinen. Raivoissani.

Mieleni tekisi sanoa nuo kaikki sanat. Mutta ei se auttaisi. Ei hän ymmärtäisi. Ei varmasti.

Eikö elämässä riitä mikään

Koulupäivä hoidettu pois alta ja koko loppu päivä vapaata, ilman mitään ohjelmaa. Ystäväni on tulossa käymään täällä, jes! 

En millään malttaisi odottaa viikonloppua, sillä minä ja Lauri alustavasti suunnittelimme kaikkea hauskaa tekemistä. Ajattelimme mennä ravintolaan syömään ihan kunnolla ja ehkä toisena päivänä myös kokata itse ja tehdä kaikkea muuta hauskaa. Saa nähdä toteutuvatko suunnitelmamme, toivon todella niin.

Tänään ei ole tapahtunut mitään erikoista, näin tosin Sallan koulussa, mutta hän osasi ihmeekseni jopa käyttäytyä taas. Olin varautunut ottamaan vastaan kaiken mitä Salla päättää tehdä, mutta ei hän vielä ainakaan ole hyökännyt minua vastaan. Vihaisia katseita toki saan paljonkin, mutta en muuta.

Olen suunnitellut teille taas jotain laajempaa postausta näiden "tänään ei tapahtunut mitään" -postauksien sekaan, mutta en ole keksinyt aihetta vielä. Laittakaa toki kommenttia, jos teillä on jotain ideoita tai kysymyksiä, vastailen niihin mielelläni!

Se kaikki, mitä en koskaan sano

Toisinaan pystyn elämään pari päivääkin ajattelematta Tommia lähes ollenkaan, mutta tänään ei ole sellainen päivä. Tommi on pyörinyt mielessäni koko päivän, ehkä juuri sen takia, että näin Sallan taas.

Ahdistaa, ihan liikaa. Haluan puhua Tommille, haluan kertoa kuulumiset, haluan huutaa ja purkaa agressioita. Haluan halata ja itkeä olkapäätä vasten. Haluan kuulla, miten hänellä menee. Kaikki romanttiset tunteet ovat poissa, ihan kokonaan, mutta silti jäljellä on välittämisen ja huolehtimisen tarve. En ajattele Tommi enää kumppanina, en halua häntä, enkä rakasta. Siitä olen ihan varma. Mutta ystävänä häntä ajattelen. Olen huolissani hänestä ja ikävöin.

Parasta tässä lienee se, että kaikki nuo romanttiset tunteet ovat siirtyneet Lauriin. Sitä minä olen odottanut ja se tapahtui ihan huomaamatta, itsestään. Rakastan Lauria, ihan tosissani. Lauri on se, keneen luotan, kenestä välitän muutenkin kuin ystävänä. Ehkä nuo muutkin tunteet Tommia kohtaan menevät ajan kanssa ohi, toivottavasti ainakin.

Taistelen kokoajan itseäni vastaan, etten soittaisi Tommille. Aamulla olin jo näppäillyt hänen numeronsakin valmiiksi puhelimeen, mutta pyyhin sen pois. Tiedän, ettei minun kannata soittaa. Tiedän, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Mutta silti jokin pieni ääni huutaa päässäni "soita, sä haluat kuitenkin!". En soita. En ikinä.

Sä olit mulle kaikki mitä osasin ikinä toivoa.
Mut sä muutuit.
Nyt olet sitä jollekkin muulle.
Ja joku muu on sitä minulle.

Olen syyllinen saman verran, kuin on hänkin

Ei ole helppoa, ei. Elämä, koulu, mikään.

Näin Sallan ja hän näki minut. Suuren ihmisjoukon keskellä onneksi. Koulupäivä oli juuri loppunut ja olin lähdössä kotiin, kun aulan tungoksessa törmäsin Sallaan ja hänen kaveriporukkaansa. Siihen, johon minäkin ennen kuuluin. Tiedättehän sen halveksivan katseen ja sen tunteen, minkä se aiheuttaa? Minä sain kokea sen tänään. Ja tulen kokemaan sen varmasti jokaikinen päivä koulussa. Ja se ei tunnu kivalta. Luojan kiitos en kuitenkaan saanut perääni huuteluita tai mitään muutakaan, paitsi vain sen katseen.

Vihaan katseita. Ne kertovat minulle liikaa. Tommin katse satuttaa, mutta niin satuttaa myös Sallan.

Oma vika, itsehän tein valintani. Ja se valinta oli väärä, tosi väärä. Olisin mielummin menettänyt neitsyyteni vaikka katuojassa makaavalle puliukolle, kuin Tommille. Siitä olisi minulle vähemmän harmia. Minä, minä, minä. Olenko itsekäs? Olen. Ajattelen vain itseäni ja omia tunteitani. Mutta niin tekee Tommikin.

Alan pikkuhiljaa muuttua samanlaiseksi kuin Tommi. Katkeraksi ja itsekkääksi. Mikä teki hänestä sellaisen? Miksi hän haluaa väkisin myös tuhota minut?

Haluaisin soittaa Tommille. Haluaisin nähdä. Ei siitä varmasti olisi mitään hyötyä, mutta haluaisin silti. En edes tiedä miksi. Tunnen vihaa, katkeruutta ja kostonhalua. Tunnen ikävää, huolta ja tuskaa. Tuskin soittamisesta olisi mitään hyötyä. Se toisi vain kaiken uudelleen mieleen, satuttaisi lisää ja sekoittaisi asioita. En tiedä mitä haluan sanoa, niitä sanoja ei ole. Ei enää.

En kestä. En tiedä mitä teen.

On mennyt liian kauan

Koulu sitä, koulu tätä. Koulusta muistutetaan joka paikassa. Blogit pursuavat kouluangstia, innostusta ja kaikkea siltä väliltä. Kaupoissa mainostetaan koulujuttuja, koulukirjat pitäisi ostaa, koulu sitä ja koulu tätä. Koulu stressaa!

Joka vuosi olen jonkin verran hermoillut koulun alusta, mutta tänä vuonna erityisesti. Tänä vuonna siellä on Salla, joka vihaa minua. Tänä vuonna joudun joka päivä kohtaamaan sen tunnemyrskyn, joka minut valtaa nähdessäni Sallan. Joudun tekemään kaikkeni pysyäkseni hänen yläpuolellaan ja pystyäkseni vastaanottamaan kaiken sen vihan, jonka hän suuntaa minuun.

Minut nähdessään Salla tuntee ainoastaan vihaa, mutta minun tunteideni kirjo on hieman laajempi. En nyt sanoisi vihaavani Sallaa, mutta hän herättää paljon negatiivisia tunteita minussa. Sen lisäksi tunnen sääliä häntä kohtaan ja tunnen tehneeni väärin aiheuttaessani tämän kaiken ja tunnen tuhonneeni ystävyytemme. Hetkittäin myös ikävöin sitä ihmistä ja meidän hyviä hetkiämme. Vaikka tiedänkin, että näin on parempi ja että sen ystävyyden eteen ei olisi kannattanut tehdä töitä, silti tunnen ikävää.

Aina nähdessäni Sallan sykkeeni kohoaa huimasti, koska pelkään häntä. Ihan oikeasti pelkään. Olen yhä ihmeissäni siitä, että hän ei ole vieläkään lyönyt minua tai käynyt käsiksi.

Välillä myös ajattelen, että mitä jos hän oikeasti tietääkin kaiken. Jos hän onkin jostain saanut tietää, mitä minun ja Tommin välillä tapahtui.

Kaikki nämä asiat joudun taas kohtaamaan jokaikinen arkipäivä. En tiedä miten tulen kestämään sen. Ei pitäisi valittaa, itsehän minä tämän ongelman aiheutin, mutta pelottaa silti...

Onnistumisia seuraa epäonni

Eilen ahdisti, mutta tämä päivä vaikuttaa jo hieman paremmalta. Loma meni ohi hujauksessa, enkä saanut aikaan mitään suurta, mutta listasin yön unettomina hetkinä onnistumisiani paperille. Tässä teille lomani hyviä hetkiä, onnistumisia ja muita positiivisia juttuja, joita tein tai negatiivisia juttuja, joita jätin tekemättä.

+ Lauri | Tutustuminen kesän alussa, tapailu, kaikki <3
+ "Ero" Tommista
+ Sain korjattua välit vanhempieni kanssa
+ Leikkipuistoilu veljen kanssa
+ Puistoilu ihanien ihmisten kanssa
+ Alkoholi ja muu sekoilu jäi todella vähälle
+ Mökkeily ja festarit
+ Blogin ahkera päivittely, uudet lukijat ja ihanat kommentit
+ Uiminen, grillailu, hyvä sää
+ Katsoin paljon elokuvia ja luin muutaman kirjan
+ Muistin välillä myös rentoutua
+ Matkustin pääkaupunkiseudulle parikin kertaa
+ Sain pitää asuntoni
+ Tein myös hetken töitä
+ Kesäyöt keskustassa
+ Öiset ajelut ympäri kaupunkia
+ Vapauden tunne

Mahtava kesä, kaikesta negatiivisesta huolimatta!

Rahat karkaa käsistä, nimet hukkuu mielestä

Huono päivä. Tosi huono. Heräsin yöllä painajaiseen enkä nukahtanut enää uudelleen. Olin koko päivän tosi väsynyt ja ärsyyntynyt, kaikki negatiiviset asiat pyörivät mielessä. Koulun alku stressaa, tulevaisuus stressaa, raha-asiat ovat sekaisin.

Koko päivän olen ikävöinyt Lauria, vaikka vasta näimme. Laitoin hänelle viestiä, että mitä hän tekee huomenna, mutta hän tuskin vastaa ennen huomista, hän on aina vähän hidas vastaamaan.

Ajatus ei nyt kulje, eikä oikeastaan ole asiaakaan. Myöhemmin ehkä jotain positiivisempaa, heippa!

Sä oot se mies, jonka haluan mun viereeni aamuisin

Tosiaan,  en vielä tänne päivitellytkään, että missä mennään. Lauri siis soitti perjantaina illalla ja kysyi voisiko tulla tänne yöksi. Raukalla oli tullut ikävä. Hän toi pari elokuvaa mukanaan, katsoimme ne ja minä tein iltapalaa meille.

Olen aina ajatellut, että Laurille on vaikeaa puhua vakavasti, emmekä oikeastaan ikinä ole puhuneet mistään syvällisemmästä, mutta yöllä juttelimme todella pitkään ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Meistä, molempien menneisyydestä ja vähän tulevaisuudestakin. Vihdoin minusta tuntuu, että luottamus ja kaikki alkaa olla kohdallaan ja kaikki alkaa sujua paremmin. Olin aina siihen hetkeen asti todella epävarma Laurin suhteen ja pelkäsin, että hän vain leikkii kanssani, mutta se hetki sai minut varmaksi siitä, että kyllä hänelläkin on tunteet mukana ihan yhtälailla kuin minullakin.

Enkä edes nähnyt unta Tommista!

Mahtava tunne, mahtava Lauri ♥

Rakkaus on tahditon, se ei ilmoita "nyt mä saavun"

Sain aiempaan postaukseen todella mielenkiintoisia kommentteja, kiitokset vielä kerran niistä. Yhdestä saamastani kysymyksestä halusin kirjoittaa kuitenkin vähän laajemmin, joten päätin tehdä erillisen postauksen aiheesta. Tässä siis sekavia ajatuksiani, kysykää toki jos jotain jäi epäselväksi tai jos löydätte ajatusmallistani suuria ristiriitoja!

Onko fyysinen pettäminen pahempaa kuin henkinen?

Ensin vastasin kysymykseen, että on. Mutta sitten aloin miettiä asiaa uudelleen, eikä se välttämättä olekkaan. Itse en ole fyysiseen pettämiseen syyllistynyt, enkä varmasti ikinä voisikaan. Fyysinen pettäminen ei voi olla "vahinko", sitä ei voi tehdä muuten kuin tahallaan. Edes humala ei tee fyysisestä pettämisestä vahinkoa. Pettäminen ei ole ikinä oikein. Jos ei osaa olla pettämättä humalassa, ei pitäisi juoda tai ei pitäisi olla parisuhteessa. Me emme Laurin kanssa seurustele ainakaan vielä, mutta silti on ihan selvää, että muiden sänkyihin ei hypätä nyt. Tottakai olisin loukkaantunut, jos Lauri nyt harrastaisi seksiä muiden kuin minun kanssani. Ja myös itse kokisin sen vääräksi, jos lähtisin Tommin tai jonkun muun matkaan.

Henkinen pettäminen sen sijaan voi olla "vahinko". Tunteille ei voi mitään, ne vain ovat. Henkiseen pettämiseen syyllistyn kai itsekin kokoajan ajatellessani Tommia. Tunnen huonoa omatuntoa miettiessäni Tommia. Mietin Lauriakin paljon, mutta Tommia silti enemmän. En vain voi sille mitään. Tunteet eivät mene pois noin vain, se vaatii aikaa ja tässä tapauksessa se vaatii aikaa enemmän kuin osasin odottaa. 

Tiedän kyllä, että Lauri tuli kuvioihin mukaan liian aikaisin. Silloin minulla oli kaikki vielä kesken Tommin kanssa, enkä olisi ollut valmis uuteen suhteeseen. Lauri kuitenkin vei jalat alta niin täysin, että lähdin hänen mukaansa, enkä ole katunut sitä hetkeäkään. Vaikka minulle on muutaman kerran sanottu, että Lauri on vain laastari, ei hän mielestäni ole. Rakastan Lauria ihan todella paljon, mutta en voi mitään sille, että rakastan samaan aikaan myös Tommia. Jos Tommin ja minun välillä ei olisi ollut mitään, olisin varmasti silti lähtenyt Laurin mukaan sinä iltana, kun tapasimme. Silloin tilanne olisi ollut täysin erilainen, en jarruttelisi näin paljon, vaan antaisin mennä, mutta nyt haluan edetä rauhassa. En halua syöksyä uuteen suhteeseen niin äkkiä, koska Tommin kanssa koko juttu eteni niin nopeasti, että kaikki taisi olla tuhoon tuomittua jo alusta lähtien. Laurin kanssa otan rauhassa, katson mihin asiat johtavat, odotan, että tunteet Tommiin kuolisivat pois.

En vieläkään ole täysin selvillä siitä, kumpi on enemmän väärin, fyysinen vai henkinen pettäminen. Tommin ja Sallan tapauksessa pettäminen oli fyysistä, mutta oli siinä tunteetkin mukana. Se ei siis ollut pelkästään fyysistä, vaan myös henkistä. Se on kaikista pahin vaihtoehto, julminta mitä voi toiselle tehdä. Minun ja Laurin tapauksessa taas ei ole tapahtunut pettämistä, josta olisi "todisteita". Koko pettäminen tapahtuu minun pääni sisällä, ajatuksissani. Se on väärin lähinnä minua itseäni kohtaan, koska kidutan itseäni ajattelemalla väärää ihmistä. Jos nämä ajatukset näkyisivät enemmänkin ulos päin, olisi se toki väärin Lauriakin kohtaan. Jos tunteeni vaikuttaisivat minun ja Laurin suhteeseen, olisi pettäminen väärin. Uskallan kuitenkin sanoa, että ajatukseni Tommia kohtaan eivät käy ilmi mitenkään, enkä käyttäydy Laurin seurassa yhtään eritavalla, kuin silloin jos Tommia ei olisi. Uskon kuitenkin, että nämä ajatukset hälvenevät ajan kuluessa ja voin olla täysin Laurin oma. Jos minusta nyt jo tuntuisi, että haluan Tommin, en ikinä olisi Laurin kanssa. En antaisi tunteiden syventyä yhtään enempää. Mutta koska uskon tosissani siihen, että minusta ja Laurista voi tulla jotain ja siihen, että pystyn ajan kanssa unohtamaan Tommin, yritän täysillä Laurin kanssa.

Fyysinen pettäminen ilman tunteita on myös väärin, mutta ei se silti ole niin kamalaa, kuin pettäminen tunteiden kanssa. Se on vain seksiä, tyydytyksen hakemista joltain muulta kuin omalta kumppanilta. En kuitenkaan ymmärrä, miksi olla parisuhteessa, jossa seksi ei toimi. Itselleni ainakin seksi on tärkeä osa suhdetta, enkä voisi elää suhteessa, jossa ei ole seksiä ollenkaan. On väärin niin itseään, kuin toistakin kohtaan, että lähtee hakemaan sitä suhteen "puuttuvaa osaa" jostain muualta. Fyysisen pettämisen kuitenkin ehkä kaikista helpoiten antaisin anteeksi, mutta syyt siihen täytyisi selvittää kunnolla. Mikä ajoi kumppanin toisen ihmisen sänkyyn? Miksi minä en riitä, mikä minussa on vialla?

Yhteenvetona siis, kaikista pahinta on fyysisen ja henkisen pettämisen yhdistelmä. Henkinen pettäminen on myös väärin, muttei käy ilmi niin hyvin ja on tiettyyn pisteeseen asti hyväksyttävää. Kunhan se ei käy millään lailla ilmi ulos päin ja pysyy kurissa, eikä jatku liian pitkään. Fyysinen pettäminen, eli seksi ilman tunteita on anteeksi annettavissa, mutta jos siihen johtaneet syyt eivät ole selvitettävissä tai se toistuu, on suhde tuhoontuomittu. 

Ainut kuka mulle vittuilee on mun peilikuva

Miksi Tommi tekee tämän minulle? Miksi, miksi, miksi?

Näin hänet taas, tällä kerralla ilman Sallaa. Hän tuijotti minua sillä samalla katseella kuin viimeeksi. Katsoin häntä silmiin ja käänsin katseeni pois. Miten voin ikinä päästä yli Tommista, jos näen häntä kokoajan? Se katse piinaa minua kokoajan. Näin jopa unta siitä viime yönä ja heräsin omaan itkuuni.

Nyt Lauri on tulossa tänne yöksi (jeejeejee!) ja pelkään, että näen taas jotain unta Tommista. Ei ole yhtään hauskaa, ei sitten yhtään.

Se on kaikki tai ei mitään

Tänään tarkoitukseni oli nähdä Lauria, mutta herran puhelin ohjaa minut suoraan vastaajaan, joten eiköhän se jää tältäkin päivältä toteuttamatta. Toivoni alkaa jo pikkuhiljaa hiipua Laurin suhteen, mutta en luovuta vielä. Hän tosiaan on kiireinen ihminen, mutta kyllä hän silti on soitellut ja ottanut yhteyttä minuun, joten ehkä peli ei ole vielä täysin menetetty.

Tuleva koulun alku stressaa tosi paljon. Kävin tänään ostelemassa uusia koulujuttuja, jotta saisin edes hieman motivaatiota opiskeluun. Viimeinen lomaviikonloppu on käsillä ja sitten joudun takaisin koulunpenkille. Pelkään todella, että en kestä sitä. Pelkään Sallaa ja pelkään jääväni täysin yksin. Tiedän, ettei stressaaminen auta, mutten voi sille mitään...

On niin vaikeeta poistua ja kiittää

"Mä näin sun silmistä, että sä et ole onnellinen nyt. Kiristääks se sua jollain? Ihan oikeesti, mä näen, että kaikki ei ole hyvin. Sä olet ihan vitun yksin nyt. Et sä pärjää noin. Sä olet menettäny ihan kaiken sen hullun takia. Taivaaseen toi johtaa, ei minnekkään muualle. Tai helvettiin ehkä, en mä tiedä.

Mut oikeesti, sun täytyy tehdä jotain tolle, ei toi voi jatkua noin. Vaikkei tää asia mulle enää kuulukkaan, vaikket sä välitäkkään musta, mut mä välitän susta silti. Mulla on kaikki nyt hyvin ja mä pärjään. Mä haluan, että sä pärjäät myös.

Mä ihan tosissani autan sua, jos sä haluat eroon tosta hommasta. Mä autan sua, jos sä haluat päästä takas jaloilles. Se ei oo helppoo, mut se onnistuu jos sä haluat. Mä huomaan nyt, että sua kiristetään jollain. Millä? Kerro se mulle, niin mä voin auttaa. Mua ei kiinnosta, aiheuttaaks se vaaraa mulle, eikä mikään sellanen, kerro mulle jos sulla on jotain kerrottavaa. Uhkaileeks Salla sua? Pelkäätsä sitä? Vai mikä on? Mikä painaa piiloon sen oikean Tommin, mikä se on? Kerro se mulle. Mä haluan tietää. Mä haluan auttaa.

Ja jos ihan vilpittömästi sanot, et kaikki on ok, niin voitko sit edes yrittää näyttää siltä, että oot onnellinen. Mä en kestä tuollaisia katseita enää. Ne palauttaa kaiken mun mieleen taas, älä tee sitä mulle. Älä tee sitä mulle enää."

Mieleni tekee painaa enteriä ja lähettää viesti. Mutta en lähetä. En enää. Mikään ei ole niin kuin ennen. Ei minulla ole oikeutta. En voi sotkeentua heidän elämäänsä enää. Heillä on omat ongelmansa ja minulla omani.

Olet minussa. Aina, osana tätä rikkinäistä, huonoa ihmistä. Siitä sateisesta, pimenevästä tammikuun lopun illasta asti olet ollut osa minua. Silloin olit vain pieni hiukkanen, piilossa kaiken sen muun alla. Silloin olisin vielä ollut kykeneväinen luopumaan sinusta, unohtamaan ikinä tavanneeni sinua. Pikkuhiljaa se osa suureni ja suureni. Valtasit minut lähes kokonaan. 

Elin sinulle. Ilman sinua sydämeni ei olisi lyönyt enää. Ilman sinua nämä heikot keuhkot olisivat painuneet kasaan. Jalat olisivat pettäneet alta. Mutta sinä olit siinä ja minä jaksoin. Työnsit minua eteen päin, näytit tietä. Olit samaan aikaan tienviitta, saattaja ja määränpää. Olit tavoite. Ja se tavoite jäi saavuttamatta. 

Mutta silti se osa minussa elää yhä. Se osa, jonka vein sinulta. Haluaisin luopua siitä, mutten saa sitä irti. Se sattuu liikaa. Pikaliimalla sen laitoit kiinni, niin äkkiä se minuun jäi, mutta niin vaikeaa sitä on saada irti. Teen kaikkeni saadakseni sen osan pois minusta. Haluan tilallesi jonkun muun. En halua sinua enää. Se osa sinua on saatava irti. En voi olla kahden ihmisen oma samaan aikaan. En halua olla sinun omasi. Revi tuo osasi irti minusta. Anna se Sallalle. Kokonaan. Revi se irti, vaikka minuun sattuisi kuinka. Olen valmis siihen. Ota se ja mene.

Enkä voi käsittää, etten eilen voinut elää ilman sinua

Laurin kanssa on melko hiljaista. Olemme kyllä puhuneet ja kaikki tuntuu olevan ihan ok, mutta emme ole nähneet pitkään aikaan. Sillä aikaa olen parannellut välejä vanhempieni kanssa, vahtinut veljeäni ja tehnyt kaikkea hauskaa ystäväni kanssa.

Tänään puhuimme Laurin kanssa, että jos näkisimme huomenna. Hän ei voinut luvata varmasti, mutta ehkä näemme.

Nyt kuitenkin suuntaan kaverini luokse syömään, palataan taas myöhemmin!

Ja muuten, kiitos paljon kaikille kommentin jättäneille ja lukijaksi liittyneille! Ne piristävät päivää aina! :)

Vanhat haavat paikataan vielä joskus pysyvästi

Tiedän kyllä, että minun ei pitäisi sääliä Tommia enää. Minun ei pitäisi ajatella häntä ollenkaan. Minulla ei saisi olla tunteita, eikä minulla ole oikeutta tuntea pahaa oloa. Teen silti kaikkia oletuksia vastaan ja tunnen sääliä ja pahaa oloa nyt.

Siltä aiemmalta kauppareissultani, josta kerroin tuossa alempana, mieleeni jäi erittäin vahvasti yksi asia. Ajattelin ensin, etten kirjoita siitä, koska enhän saisi ajatella Tommia enää. Ajattelen kuitenkin ja kenelläkään ei ole oikeutta tuomita minua siitä.

Tuolta kauppareissulta jäi mieleeni päällimäiseksi se katse, joka oli Tommin silmissä kun astuin sisään kauppaan. Se katse, joka hänen kasvoillaan oli, kun hän nosti päätään ja näki minut. Se katse herätti minussa tunteita, varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna. Siinä oli niin monta tunnetta vain sekunnin pituisessa katseessa, etten osaa edes kuvailla sitä.

En tiedä oliko sekin katse vain yksi osa tätä valhetta, mutta haluan uskoa, että se oli aito katse. Kyllä se oli. Kaikki ne tunteet ovat oikeasti siellä. Ne silmät kertoivat minulle kaikki ne lauseet, jotka Tommilta on nyt jäänyt kertomatta. Kaikki ne murheet, joita hän ei voi enää kenellekkään kertoa. Ei hänellä ole enää ketään muuta kuin Salla ja "Salla ei kuuntele", niin kuin Tommi itsekin minulle on aikoinaan sanonut.

Se muutaman sekunnin pituinen katse kysyi "onko kaikki hyvin?" ja "mitä sulle kuuluu?", se katse kertoi "mulla on ikävä sua" ja se katse pyysi anteeksi. Se katse kertoi "mä olen väsynyt" ja se kertoi yksinäisyydestä. Se katse etsi hymyä kasvoiltani. Ja siihen katseeseen minä annoin vastaukseksi tylyn ilmeen. Tommi tietää kyllä mitä se ilme tarkoittaa. Minä tunnen hänet niin hyvin, että osaan tulkita hänen ilmeitään ja hän osaa tulkita minun. Se katse tarkoitti "sä teit valintas, ole tyytyväinen siihen, mä pärjään ilman sua". Tommi käänsi päänsä pois ja lähti Sallan perään. 

Tuo muutaman sekunnin pituinen hetki painautui mieleeni ja se tuntuu tosi pahalta. Ei se katse ollut onnellinen. Se katse kertoi halusta moikata ja tulla juttelemaan. Se katse oli haikea ja surumielinen. Ja se teki myös minut surulliseksi.

Tai sitten vain kuvittelin kaiken.

Ajan sut nurkkaan, et pääse pois

Nyt keittää taas yli ja rajusti. Meinasin jo menettää hermoni ihan totaalisesti ja aiheuttaa kunnon kohtauksen, mutta hillitsin itseni. "Mä olen niiden yläpuolella, mä en ole lapsellinen, mä olen vahva."

Kello oli viisi, lähdin kotoa lähikauppaan hakemaan perunoita ja kanaa. Samaan kauppaan, jossa Tommi ja Salla käyvät. En jaksa nähdä vaivaa mennäkseni kauemmas kauppaan, koska tuohon on viiden minuutin matka. Kävelin kaikessa rauhassa kauppaan ja menin ovesta sisään. Ja hedelmähyllyllä, kaikkien niiden banaanien ja appelsiinien seassa seisoo Tommi. "Voi vittu, Sallan on siis pakko olla myös täällä", ajattelin.

Kävelin hakemaan niitä perunoita ja kukapa muukaan seisoo onnellisena kauhomassa uusia perunoita pussiin kuin Salla. Lensivät perunat muuten komeassa kaaressa takaisin paikoilleen ja Tommi ja Salla poistuivat kaupasta vauhdilla. Taisi sentään keskisormet olla sen verran kipeät, että niitä ei näkynyt tällä kerralla.

En voi muuta kuin nauraa. Ihan oikeasti, me emme mahdu edes samaan kauppaan enää!

Mieleni teki juosta perään ja ravistella Sallaa olkapäistä. Ei kukaan voi olla noin sairaan mustasukkainen ja vihainen! Ymmärtäisin kyllä, jos Salla tietäisi kaiken, mutta hän ei tiedä mitään. Ainoa asia, minkä hän tietää, on se, että olen puhunut Tommille kielloista huolimatta.

Huhhuh, kyllä alkoi ärsyttää taas, vaikka eihän se tietysti ole minulta pois. Minä sain kaiken mitä menin hakemaan.

Liukumäen rappusista teen

Emme edelleenkään ole nähneet Laurin kanssa. "Mulla on kiire tänään, en ehdi." oli herran vastaus taas tänä aamuna. Minulla alkaa olemaan jo vähän negatiiviset fiilikset kaikesta, tuskin hän edes haluaa nähdä enää kun ei pysty järjestämään aikaa.

En ymmärrä, missä meni vikaan. Viimeeksi kun näimme, meillä oli ihan hauskaa ja hyvillä tunnelmilla hän täältä lähti.

Toivon todella, että tämä on vain väliaikainen vaihe ja hän kaipaa vain omaa aikaa...

Responsibility? What's that?

Minua on kommenteissa muutaman kerran käsketty ottamaan vastuuta tekemistäni virheistä ja olen myös itse päättänyt tehdä niin. En pakene ongelmia vaan otan vastuuta. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Mikä on vastuu tässä tilanteessa?

Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi onnettomuudessa vastuuta on se, että myöntää tehneensä virheen ja korvaa aiheuttamansa vahingot, mutta entä meidän tilanteessa? Olen aiheuttanut pysyvän haitan, miten korvaan sen?

Miten voin ottaa vastuuta, kun en edes tiedä mitä se on?

Onko minulla velvollisuus kertoa kaikki, vai nimenomaan olla kertomatta? Onko minulla velvollisuus pysyä kotona, jotta pysyisin täysin pois Tommin ja Sallan elämästä? Näen heitä kuitenkin kokoajan, kun liikun keskustassa. Vai onko velvollisuuteni jatkaa elämääni, kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kaikki kuitenkin muistuu mieleeni aina, kun näen Sallan. Hän muistuttaa minua tahallaan. Näyttää keskisormea, haistattelee tai jotain muuta. Vai onko vastuuta vain se, että teen omat valintani asioiden suhteen ja olen ylpeä niistä?

Pettämisestä

Mitään uutta ei ole tapahtunut minkään asian suhteen. En ole nähnyt Laurin kanssa, soitelleet olemme tosin jonkin verran. Tommista ei myöskään ole kuulunut mitään, onneksi.

Tähän väliin ajattelin kirjoittaa vähän laajemmin ajatuksiani pettämisestä ja siitä, mitä ajatuksia se herättää minussa nyt.

Itse en siis ole pettänyt parisuhteessa ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että en tule ikinä pettämäänkään. En voisi kuvitella tekeväni niin kenellekkään ikinä. Parisuhde on tosiaan parisuhde ja siihen mahtuu vain kaksi ihmistä. Joo, kuulostaa väärältä lauseelta minun suuhuni, olenhan itse ollut parisuhteessa se kolmas ja ylimääräinen osapuoli, mutta sitä mieltä olen silti.

Ennen suhdettani Tommiin ajattelin, että en petä ikinä ja sitä mieltä olen yhä. Mutta silloin ajattelin myös, että en ikinä ole toisen naisen roolissa. Ja toisin kävi. En kuitenkaan tekisi sitä uudelleen. Tiedän nyt millaista on olla toinen nainen, se ei todellakaan ole hauskaa. En keksi yhtäkään positiivista asiaa siitä. Toki alussa jännitys oli melko huumaavaa, mutta sekin laimeni ajan myötä.

En ymmärrä pettämistä. En ollenkaan. Esimerkiksi Tommin tapauksessa, jos Salla ei kerran riittänyt hänelle, niin miksi hän ei eronnut ensin ja etsinyt sitten uutta? Nyt hän kuitenkin näyttää olevan onnellinen Sallan kanssa, joten miksi Salla nyt taas kelpaa? Toki jokaisessa suhteessa on parempia ja huonompia kausia, mutta silloin asiat pitäisi selvittää, eikä heti hypätä vieraaseen sänkyyn.

Pettäjät ällöttävät minua. Varsinkin Tommin kaltaiset "me ollaan just eroamassa" -pettäjät. Ja minä uskoin kaiken ja lähdin mukaan leikkiin. Tommi tiesi kokoajan, että ei hän halua erota. Ja silti uskotteli minulle niin. Seksiaddikti, läheisyyden kaipuinen vai mikä hän oli? Mikä oli hänen motiivinsa tälle kaikelle?

En tiedä, en todellakaan, mutta pettäminen on silti jotain, mitä en ymmärrä ollenkaan. Ja silti olen omalla toiminnallani tehnyt sen mahdolliseksi ja kadun sitä jokainen hetki.

Puhu poika puhu, sun sanat on mulle pelkkää ilmaa

Luin äsken läpi ensimmäisen postaukseni. Sitä kirjoittaessani olin eri ihminen, kun nyt. Olin sokea rakkaudesta. Tein kokoajan lisää vääriä valintoja. Luulin olevani onnellinen. Uskoin onnellisiin loppuihin.

En kuunnellut niitä neuvoja, joita sain muilta. Jossain sisimmässäni kyllä tiesin, että pitäisi kuunnella mitä muut sanovat, pitäisi lopettaa leikkiminen ja hyväksyä todellisuus. En luultavasti olisi tässä tilanteessa kuin olen nyt, jos olisin luovuttanut jo aiemmin. Kyllä, koen olevani luovuttaja. En ikinä kostanut Tommille tarpeeksi. En antanut hänen kärsiä niin kuin minä kärsin.

Olen muuttunut blogin aloittamisen jälkeen paljon. Huomaan sen itsekin. En edes tiedä onko muutos positiivista vai ei. Olen muuttunut katkerammaksi, epäilen kaikkea mitä minulle sanotaan, en pysty luottamaan ihmisiin, omakuvani on erilainen kuin ennen. Olen kokoajan varautunut pettymään ja sen takia onnistuneet suunnitelmat ja pidetyt lupaukset tuntuvat tuplasti paremmilta kuin ennen.

Vaikka uskon edelleen siihen, että kaikilla tapahtuneilla asioilla on tarkoitus, en ymmärrä mikä se on. "Paha" voitti tälläkin kerralla.

Minusta tuntuu pahalta nähdä, että Tommi on jatkanut elämäänsä Sallan kanssa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. He ilmeisesti asuvatkin jo yhdessä. Minä pyöritän tätä asiaa yhä mielessäni kokoajan ja Tommi näyttää unohtaneen kaiken. Koston halu on suuri, todella suuri, mutta en silti pysty siihen. Enkä halua antaa Tommille sitä nautintoa, että ottaisin yhteyttä häneen taas. Sanoin hyvästit jo kerran, eikä aio tehdä sitä uudelleen. Repisin vain kaikki haavat auki taas uudelleen.

Tämä häiritsee minua todella, en ole tyytyväinen lopputulokseen, mutten myöskään pysty muuttamaan sitä. On jo liian myöhäistä.

Vielä kaikuu sanat vaikeet

"En ymmärrä, miksi Tommin pitäis päästää irti Sallasta. Tommi valitsi Sallan, tyttöystävänsä, ja sillä hyvä... Unohda jo nuo ihmiset! Maailma on julma."

Näin kuului edelliseen postaukseen tullut anonyymi kommentti. Vastasin siihen jo siellä, mutta haluan avata näkökulmaani teille vielä hieman lisää. 

Kuvitelkaa tilanne, jossa olette te, paras ystävänne ja hänen kumppaninsa. Tiedät sata prosenttisen varmasti, että mies pettää, mutta et tee mitään. Katsot vain vierestä, kun ystäväsi on onnellinen ja odotat kokoajan sitä hetkeä, kun totuus paljastuu ja ystäväsi saa tietää sinun tietäneen totuuden kokoajan. Eikö sinusta tuntuisi väärältä olla kertomatta? Minusta ainakin.

Paineet kiinni jäämisestä kasvavat ajan kuluessa. "Olisi pitänyt kertoa aiemmin." Mutta kun en kertonut. Kadun sitä nyt, enkä saa menneisyyden virheitä pois mielestäni.

Miettikää nyt. Olen itse siinä samassa tilanteessa, paitsi että Salla ei puhu minulle. Hän oli tärkeä ystävä minulle pitkän aikaa, eikä ystävyyttä unohdeta noin vain. Vaikka olenkin itse se, kenen kanssa Sallaa petettiin, tuntuu se silti pahalta. Ei sellaista unohda ihan noin vain!

Kyllä, minusta on väärin olla kertomatta. Minusta on väärin, että Tommi on yhä Sallan kanssa. Ja kyllä, maailma on julma.

Kuka keksi rakkauden?

Viimeeksi julkaisin Sallalle kirjoittamani kirjeen ja tässä sen jatkoksi Tommille aikoinaan kirjoitettu kirje. En tätäkään siis ikinä lähettänyt, vaan ihan omaksi ilokseni purkasin ajatuksia kirjeen muotoon.

"Moi rakas, mä olen viime päivinä ajatellut sua tosi paljon ja nyt päätin kirjottaa ja kysyä et mitä kuuluu. Mulla on ikävä sua, soittele jos kiinnostais tapaaminen vaikka "kahvittelun" merkeissä pitkästä aikaa.

Hahhah, just. En koskis suhun pitkällä tikullakaan. Mua oksettaa pelkkä ajatus susta. Mua oksettaa ne muistot, joita meillä on. Sä oksetat mua, sä olet ällöttävä. Sä olet pettäjä, seksiaddikti, hyväkskäyttäjä. Ja uhreikses valitset alaikäisiä tyttöjä, namnam. En edes haluu kuvitella mitä sun päässäs pyörii.

Sä saat nautintoa siitä, että nuoret tytöt palvoo sua ja polvistuu sun etees. Mä en tee niin. En enää. Mä näen sun läpi, mä tunnistan sun juttus valheiks. Kaikki ne kauniit sanat onkin täyttä paskaa. 

Mut arvaa mistä mä nautin. Siitä, että mä olen päässyt takaisin jaloilleni. Siitä, että mä pystyn tuottamaan sulle kärsimystä. Mä pystyn kiristämään sua just niin paljon kun haluan, mä pystyn kostamaan sulle kaiken. Mä hallitsen kaikkea mitä sulla on. Ja mä hallitsen sitä, mikä on sulle tärkein. Mä voin viedä Sallan sulta ihan milloin tahansa. 

Mä näen kuinka sä kärsit ja pelkäät ja mä nautin siitä. Mä olen vahvempi kuin ikinä. Sä talloit mut takaisin maahan aina uudelleen ja uudelleen, mutta et pysty siihen enää. Mä olen vahvempi kuin sä. Sulla ei ole mitään muuta kuin valheita, mä olen se, joka on turvautunut rehellisyyteen. Sä kaivat kuoppaa itselles kokoajan, mä en. Sulla ei ole mitään, millä sä voisit tuhota mut. Puhuin Laurille totta kaikesta, kerroin ihan kaiken, joten sitä juttuakaan sä et voi pilata.

Sulla on varmaan jo uus pikku huora kierroksessa, vai mitä? Eikö olekkin, rakas? Onhan? Kai sä kerjäät sääliä joltain uudelta viattomalta pikkutytöltä? Teet sille saman, minkä teit aikoinaan mulle, eikö niin? Katsot, kun se rakastuu suhun ja sitten heität sen kylmästi pois. Just niin kuin teit mulle. 

Sä väität rakastavas Sallaa. Sä et rakasta. Sä et voi rakastaa ketään. Sä et edes tiedä mitä rakkaus on. Sä et tiedä, Tommi. 

Rakastaminen on sitä, että ei petä. Rakastaminen on sitä, että ei valehtele. Rakastaminen on sitä, että kunnioittaa, on luottamuksen arvoinen ja antaa kaikkensa toiselle. Rakastaminen on sitä, että pysyy yhdessä vaikka olisi vaikeaa. Rakastaminen on sitä, että puhuu asioista, vaikeistakin. Ja ennen kaikkea Tommi, rakastaminen on sitä, että on rehellinen.

Rakastaminen on sitä, että hyväksyy ne virheet ja huonot puolet. Rakastaminen on sitä, että lohduttaa ja kuuntelee. Rakastaminen on sitä, että hakee apua silloin kun sitä tarvitsee. Rakastaminen on toisen tukemista. Rakastaa ei voi väkisin. Rakkaus on luottamus, läheisyys ja tunteet, Rakkaus on halu olla toisen oma ikuisesti. Rakkaus tulee sydämestä. Rakkaus on pakahduttava. Rakkaus satuttaa, mutta kaikista eniten Tommi, kaikista eniten rakkaus antaa. Ja jos se ei anna, silloin kannattaa miettiä onko se rakkautta.

Nyt on Tommi rakas aika luovuttaa. Minä luovutin sinun suhteen, koska tajusin, ettei se kannata enää. Nyt on sinun vuorosi luovuttaa - päästää irti Sallasta."

Mä en olis mitään ilman sua

En oikeastaan tiedä missä mennään Laurin kanssa. Luulin, että meillä menee hyvin, mutta herra ei halua nähdä.

"En mä ehdi tänään." ja silti hän istuu tietokoneella koko päivän.

Ymmärtäisin jos näin olisi silloin tällöin tai jos syy olisi joku järkevä, mutta tätä on jatkunut melkein koko viikon. Odotan vielä pari päivää ja sitten kysyn, että mistä kiikastaa...

En mieti kuinka nyt käy

Aikoinani kirjoitin useita kirjeitä Sallalle, joita en sitten kuitenkaan ikinä lähettänyt. Osa oli sävyltään todella ystävällisiä ja toiset taas äärimmäisen ilkeitä. Kirjoitin aina sen hetkisen mielialani mukaan ja se kyllä näkyy kirjeistä. Tässä yksi luonnoksista löytynyt kirje. Asiat ovat siis tällä hetkellä muuttuneet jo kirjeen kirjoittamisen aikaisesta tilanteesta, joten kaikki sanomani jutut eivät pidä paikkaansa enää.

"Muistatko, kun aina syytit Tommia siitä, että hän on pettäjä ja epäluotettava? Ei hän silloin ollut. Syytit turhaan. Pettämiseksi ei lasketa sitä, että omistaa naispuolisia ystäviä, eikä sitä, että valitsee kaupassa sen kassan, jolla on naismyyjä. Pettämistä ei ole se, että auttaa ystävää. Pettämistä ei ole se, että omistaa paljon ystäviä. Pettämistä ei myöskään ole se, että tuijottaa vastaan tulevan naisen tissejä. Etkö muka itse ole ikinä parisuhteessa ollessasi ajatellut kenestäkään "onpas hyvännäköinen mies"?

Syytit turhaan. Etkä ikinä ymmärtänyt mitä se aiheuttaa. Kun tarpeeksi kauan kuuntelee jatkuvaa syyllistämistä, siihen kyllästyy ja loppujen lopuksi asioista tulee yhdentekeviä. "Miksi en pettäisi, kun minua siitä syytetään jo muutenkin?"

Tommi kyllästyi kuuntelemaan jatkuvia syytöksiä ja niin kyllästyin minäkin. Olit liian mustasukkainen, Salla rakas. Ja olet edelleen. 

"Oletko sä nähdyt Adaa? Onko se moikannut sua?" 

Naurettavaa. 

"Sulla ei saa enää olla ketään naispuolisia ystäviä, eikä työkavereita. Joko mä, tai ne." 

Tajuatko sä, että toi on säälittävää? Mustasukkaisuus on hyvä asia tiettyyn pisteeseen asti, mutta toi menee jo yli. Pahasti. Oletko sä tosiaan noin epäitsevarma?

Aina silloin, kun sä huusit ja raivosit joka asiasta, Tommi tuli luokseni. Minä hyväksyin kaikki ne virheet, joita sinä et. Minä hyväksyin sen, että hän kävi baarissa, minä kestin häntä myös humalassa, sinä et. Minä en valittanut siitä, että hän ei ehtinyt siivota. Minä autoin, kun hän tarvitsi apua. Aina silloin, kun sinä vedit mustat sukat jalkaan ja Tommi väsyi sinuun, minä olin hänen tukenaan. Ihan niin kuin hän tuki minua silloin kun sitä tarvitsin. Minulle hän pystyi soittamaan mihin aikaan tahansa, minua hän pyysi saattamaan hänet baarista kotiin ja minä menin. Joka kerta. Olin tukena aina kun minua tarvittiin. En valittanut mistään. En ollut mustasukkainen.

Et jättänyt Tommia rauhaan hetkeksikään. Syyllistit häntä jatkuvasti kaikesta. Sellaiseen väsyy, Salla. Ei sitä jaksa kauaa. Tommi ei pystynyt nukkumaan sekunttiakaan, kun puhelin hälyytti kokoajan. Viestejä sinulta. Jatkuvasti. Tämä johti siihen, että Tommi oli yöt minun luonani. Laittoi puhelimen kiinni ja tuli tänne.Vei minut aamulla kouluun, meni itse töihin ja tuli illalla takaisin, jos sinä et ollut heillä. 

Aina silloin, kun sinä et ollut Tommin kanssa, minä olin. Olin hänen työpaikallaan aina. Ihan kokoajan. Siis silloin, kun sinä et ollut. Iltavuoron jälkeen tulimme meille nukkumaan.Tommi oli väsynyt, ihan todella väsynyt sinuun. Vietin Tommin kanssa niin paljon aikaa, etten kerennyt tekemään mitään muuta. Heti päästyäni koulusta, menin Tommin työpaikalle ja olin siellä iltaan asti ja sieltä tulimme meille. Meillä oli oikeasti hauskaa. Nostin Tommin taas jaloilleen. Hän piti minut pystyssä ja minä hänet.

"Mä en rakasta Sallaa enää, mä haluan sut." Suhteemme syveni. Puhuimme seksistä pitkään ja loppujen lopuksi päädyimme sänkyyn. Eikä se jäänyt siihen yhteen kertaan, ei todellakaan.

Olimme kokoajan vain läheisempiä ja läheisempiä. Missään ei ollut niin hyvä olla, kun Tommin vieressä. Suhteemme syveni kokoajan. Ja sitten kaikki muuttui. Teillä alkoi mennä paremmin ja käskit Tommin valita joko minut tai sinut. Ja hän valitsi sinut, tottakai, olithan hänen tyttöystävänsä. 

Tai ainakin luulit hänen valinneen sinut. Ei se ihan niinkään mennyt. Olimme kokoajan yhteyksissä, näimme toki harvemmin kuin ennen, mutta useita kertoja viikossa silti.

Luulit, ettemme ole Tommin kanssa tekemisissä enää, olit väärässä. Emme ikinä lopettaneet yhteydenpitoa. Emme ikinä.

Jossain vaiheessa kuitenkin jatkoimme vain ystävinä, koska minä löysin miehen, jonka kanssa haluan todella yrittää. Olemme edelleen yhdessä hänen kanssaan ja meillä menee hyvin. Myös minulla ja Tommilla menee hyvin, ystävinä tosin. En ikinä pettäisi Lauria. En ikinä. Tommilla vain ei ole ihan sama ajatusmaailma kuin minulla, pettäminen ei ole hänelle ehdoton ei, niin kuin varmasti huomasit.

En vain kestä enää katsoa sitä, että mustasukkailet kokoajan, et ymmärrä mihin se johtaa. Kohta Tommi pettää sinua jonkun muun kanssa myös. Minusta tuntuu pahalta katsoa, miten sinisilmäinen olet. Tätä on jatkunut jo lähes puoli vuotta, etkä vieläkään tajua. Avaa nyt jo silmät.

Saat itse päättää, että jatkatko Tommin kanssa vielä, vaiko et. Se ei ole minun asiani, mutta koin tärkeäksi kertoa kaikki faktat sinulle. Minulla on kaikki Tommin lähettämät viestit tallella ja niitä on paljon, saat ne toki lukea jos haluat. Ajattelin kuitenkin olla liittämättä niitä tähän, se olisi ollut jo vähän julmaa. 

Ei mulla muuta, anteeks ja kaikkea hyvää teille ♥"

Niin on helpompi olla

Tänään taas yksi tavallinen päivä muiden joukossa, en ole nähnyt Lauria, enkä tehnyt muutenkaan mitään järkevää. Toivon salaa, että näkisimme vielä tänään, mutta en tiedä. Herra on nyt kavereidensa kanssa liikkeellä ja saattaa ehkä soitella myöhemmin.

Jos hänestä ei kuulu, soittelen kyllä huomenna sinne päin.

Ihme kyllä en nähnyt Tommia tänään vaikka liikuinkin keskustassa päin, ihan hyvä vaan. Olen kyllä miettinyt häntä taas melko paljon, mutta en silti halua nähdä. Se vain toisi kaikki asiat paremmin mieleen.

Ei muuta tänään, palataan asiaan taas myöhemmin!

Kauas on tultu siitä, mihin tän tien piti johtaa

Olen aloittanut tämän lauseen jo monta kertaa ja aina vain päädyn pyyhkimään sen pois. En tiedä mitä haluan sanoa. Tai tiedän, mutta en tiedä miten. Tuhansia ajatuksia pomppii päässäni, eivätkä ne järjesty sitten mitenkään.

En ole ikinä eronnut. En ole ikinä seurustellut. Mutta kai tätä minun ja Tommin juttua voi jo sanoa eroksi. Ja ero sattuu. 

En ikinä kuvitellut, että tämä tulisi päättymään näin. Tai loppu aikoina kyllä, mutta en vielä muutama kuukausi sitten. Ja yhtäkkiä jostain tuli Lauri ja muutti kaiken. Vielä silloin samana päivänä, kun tapasin Laurin, vakuuttelin ystävälleni, etten halua ketään. Haluan olla sinkku.

Mutta ilman Lauria olisin yhä samassa tilanteessa kuin aiemmin. En olisi päässyt Tommista eroon.

Myönnän, että olen kateellinen Tommille. Olen kateellinen kaikesta, mitä hänellä on ja minulla ei. Mutta olen myös äärimmäisen ylpeä niistä asioista, joita minulla on ja hänellä ei ole. Ja etenkin siitä, että minun ja Laurin suhde perustuu rehellisyydelle ja Tommin koko elämä on yksi suuri valhe.

En kuitenkaan ikinä vaihtaisi omaa elämääni Tommin elämään. En ikinä. Suurin pelkoni on, että joku päivä peilistä minua katsoo samanlainen ihminen, kuin Tommia nyt. Sitä haluan välttää, viimeiseen asti.

Kyllä se sattuu nähdä Tommi yhdessä Sallan kanssa. Ei Tommi ansaitse sitä! Tekisi mieli ottaa Sallaa olkapäistä ja ravistaa. "Tajua nainen jo se totuus, tajua!". Tekisi mieli kertoa kaikki, ihan jokainen yksityiskohta.

Mutta miksi minä sitten en tee niin? Koska en voi. En pysty siihen. Ja miksi en? Ketä suojelen? No Tommia. Ei, en suojele itseäni, en suojele Sallaa, enkä ketään muutakaan. Suojelen Tommia.

Elänkö loppu elämäni tosiaan valheessa suojellakseni sitä ihmistä, joka vei minulta kaiken? Suojelen ihmistä, joka tuhosi minut, teki minusta arvottoman, ällöttävän huoran. Suojelen ihmistä, joka rakentaa elämäänsä valheen päälle. Suojelen ihmistä, joka tuhoaa entisen ystäväni hitaasti, pala palalta. Onko hän edes ihminen? En tiedä. Miksi minä suojelen häntä? Miksi kidutan itseäni vain säästääkseni hänen onnensa? En tiedä. En todellakaan. Mutta silti teen niin kokoajan. Onko se väärin? En tiedä.