En ole ikinä eronnut. En ole ikinä seurustellut. Mutta kai tätä minun ja Tommin juttua voi jo sanoa eroksi. Ja ero sattuu.
En ikinä kuvitellut, että tämä tulisi päättymään näin. Tai loppu aikoina kyllä, mutta en vielä muutama kuukausi sitten. Ja yhtäkkiä jostain tuli Lauri ja muutti kaiken. Vielä silloin samana päivänä, kun tapasin Laurin, vakuuttelin ystävälleni, etten halua ketään. Haluan olla sinkku.
Mutta ilman Lauria olisin yhä samassa tilanteessa kuin aiemmin. En olisi päässyt Tommista eroon.
Myönnän, että olen kateellinen Tommille. Olen kateellinen kaikesta, mitä hänellä on ja minulla ei. Mutta olen myös äärimmäisen ylpeä niistä asioista, joita minulla on ja hänellä ei ole. Ja etenkin siitä, että minun ja Laurin suhde perustuu rehellisyydelle ja Tommin koko elämä on yksi suuri valhe.
En kuitenkaan ikinä vaihtaisi omaa elämääni Tommin elämään. En ikinä. Suurin pelkoni on, että joku päivä peilistä minua katsoo samanlainen ihminen, kuin Tommia nyt. Sitä haluan välttää, viimeiseen asti.
Kyllä se sattuu nähdä Tommi yhdessä Sallan kanssa. Ei Tommi ansaitse sitä! Tekisi mieli ottaa Sallaa olkapäistä ja ravistaa. "Tajua nainen jo se totuus, tajua!". Tekisi mieli kertoa kaikki, ihan jokainen yksityiskohta.
Mutta miksi minä sitten en tee niin? Koska en voi. En pysty siihen. Ja miksi en? Ketä suojelen? No Tommia. Ei, en suojele itseäni, en suojele Sallaa, enkä ketään muutakaan. Suojelen Tommia.
Elänkö loppu elämäni tosiaan valheessa suojellakseni sitä ihmistä, joka vei minulta kaiken? Suojelen ihmistä, joka tuhosi minut, teki minusta arvottoman, ällöttävän huoran. Suojelen ihmistä, joka rakentaa elämäänsä valheen päälle. Suojelen ihmistä, joka tuhoaa entisen ystäväni hitaasti, pala palalta. Onko hän edes ihminen? En tiedä. Miksi minä suojelen häntä? Miksi kidutan itseäni vain säästääkseni hänen onnensa? En tiedä. En todellakaan. Mutta silti teen niin kokoajan. Onko se väärin? En tiedä.
Myönnän, että olen kateellinen Tommille. Olen kateellinen kaikesta, mitä hänellä on ja minulla ei. Mutta olen myös äärimmäisen ylpeä niistä asioista, joita minulla on ja hänellä ei ole. Ja etenkin siitä, että minun ja Laurin suhde perustuu rehellisyydelle ja Tommin koko elämä on yksi suuri valhe.
En kuitenkaan ikinä vaihtaisi omaa elämääni Tommin elämään. En ikinä. Suurin pelkoni on, että joku päivä peilistä minua katsoo samanlainen ihminen, kuin Tommia nyt. Sitä haluan välttää, viimeiseen asti.
Kyllä se sattuu nähdä Tommi yhdessä Sallan kanssa. Ei Tommi ansaitse sitä! Tekisi mieli ottaa Sallaa olkapäistä ja ravistaa. "Tajua nainen jo se totuus, tajua!". Tekisi mieli kertoa kaikki, ihan jokainen yksityiskohta.
Mutta miksi minä sitten en tee niin? Koska en voi. En pysty siihen. Ja miksi en? Ketä suojelen? No Tommia. Ei, en suojele itseäni, en suojele Sallaa, enkä ketään muutakaan. Suojelen Tommia.
Elänkö loppu elämäni tosiaan valheessa suojellakseni sitä ihmistä, joka vei minulta kaiken? Suojelen ihmistä, joka tuhosi minut, teki minusta arvottoman, ällöttävän huoran. Suojelen ihmistä, joka rakentaa elämäänsä valheen päälle. Suojelen ihmistä, joka tuhoaa entisen ystäväni hitaasti, pala palalta. Onko hän edes ihminen? En tiedä. Miksi minä suojelen häntä? Miksi kidutan itseäni vain säästääkseni hänen onnensa? En tiedä. En todellakaan. Mutta silti teen niin kokoajan. Onko se väärin? En tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti