Tiedän kyllä, että minun ei pitäisi sääliä Tommia enää. Minun ei pitäisi ajatella häntä ollenkaan. Minulla ei saisi olla tunteita, eikä minulla ole oikeutta tuntea pahaa oloa. Teen silti kaikkia oletuksia vastaan ja tunnen sääliä ja pahaa oloa nyt.
Siltä aiemmalta kauppareissultani, josta kerroin tuossa alempana, mieleeni jäi erittäin vahvasti yksi asia. Ajattelin ensin, etten kirjoita siitä, koska enhän saisi ajatella Tommia enää. Ajattelen kuitenkin ja kenelläkään ei ole oikeutta tuomita minua siitä.
Tuolta kauppareissulta jäi mieleeni päällimäiseksi se katse, joka oli Tommin silmissä kun astuin sisään kauppaan. Se katse, joka hänen kasvoillaan oli, kun hän nosti päätään ja näki minut. Se katse herätti minussa tunteita, varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna. Siinä oli niin monta tunnetta vain sekunnin pituisessa katseessa, etten osaa edes kuvailla sitä.
En tiedä oliko sekin katse vain yksi osa tätä valhetta, mutta haluan uskoa, että se oli aito katse. Kyllä se oli. Kaikki ne tunteet ovat oikeasti siellä. Ne silmät kertoivat minulle kaikki ne lauseet, jotka Tommilta on nyt jäänyt kertomatta. Kaikki ne murheet, joita hän ei voi enää kenellekkään kertoa. Ei hänellä ole enää ketään muuta kuin Salla ja "Salla ei kuuntele", niin kuin Tommi itsekin minulle on aikoinaan sanonut.
Se muutaman sekunnin pituinen katse kysyi "onko kaikki hyvin?" ja "mitä sulle kuuluu?", se katse kertoi "mulla on ikävä sua" ja se katse pyysi anteeksi. Se katse kertoi "mä olen väsynyt" ja se kertoi yksinäisyydestä. Se katse etsi hymyä kasvoiltani. Ja siihen katseeseen minä annoin vastaukseksi tylyn ilmeen. Tommi tietää kyllä mitä se ilme tarkoittaa. Minä tunnen hänet niin hyvin, että osaan tulkita hänen ilmeitään ja hän osaa tulkita minun. Se katse tarkoitti "sä teit valintas, ole tyytyväinen siihen, mä pärjään ilman sua". Tommi käänsi päänsä pois ja lähti Sallan perään.
Tuo muutaman sekunnin pituinen hetki painautui mieleeni ja se tuntuu tosi pahalta. Ei se katse ollut onnellinen. Se katse kertoi halusta moikata ja tulla juttelemaan. Se katse oli haikea ja surumielinen. Ja se teki myös minut surulliseksi.
Tai sitten vain kuvittelin kaiken.
Sulla on silmät, joilla nähdä. En usko että kuvittelit kaiken. Sä tunnet Tommin ja pystyt lukemaan sitä. En halua puolustella enkä manipuloida. Haluan että sä mietit itse. Mutta. Sulla ON oikeus tuntea olosi pahaksi. Jokaisella meistä on. Sulla on oikeus kaivata, vihata, surra ja rakastaa. Sä olet ihminen niin kuin me kaikki. Sulla on oikeus huutaa ja olla hiljaa. Itkeä ja nauraa. Päätä itse miten jatkat. Onko aika muutosten vai perinteiden? Sä tiedät mitä teet ja voun kertoa että olet menossa oikeaan suuntaan.
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoistaSuunta tosiaan on oikea, olen huomannut sen itsekin, vaikka välillä tuntuukin pahalta. Voi olla, että joskus vielä pystymme moikkaamaan Tommin kanssa, voi olla, että olemme jopa ystäviä. Mutta tuon ihmisen kanssa, joka Tommi nyt on, se ei onnistu.
Jatkan tätä linjaa, jolla nyt olen ja ehkä Tommikin jossain vaiheessa tajuaa, että minä olen ymmärtänyt sen jutun jujun, minulla on se oikea linja, minulla on avaimet onneen ja hänen toimintamallinsa ja valintansa ovat vääriä.
En mä ole tarkoittanut sanoa, ettet saisi tai voisi tuntea asioita Tommia kohtaan. Luulen, ettei tuntematta ja ajattelematta jättäminen ole mahdollistakaan. Mut näyttää siltä, et alat saada kiinni siitä, et _jotta voisit suojella itseäsi ja jatkaa eteenpäin ns. kestävämmän onnellisuuden tiellä, sun vain täytyy ohittaa ne tunteet ja olla reagoimatta edes noin vetoaviin katseisiin_. Kyl sekin kun juoppomiestäni aikanaan jätin monen kuukauden aikana, oli oikein sellaista IRTI REPIMISTÄ, mä olisin NIIIIIIN halunnut pelastaa sitä kaikilta sen itse luomilta sotkuilta, ja pelastaa, ja pelastaa ja pelastaa. Mut mä väsyin. Ja just niin kuin sä sanot, että Tommi on väsynyt (Sallaan), niin väsyit säkin(Tommiin), eikö totta. Odottamaan, olettamaan, kuuntelemaan, olemaan passissa jos sillä on jotain ongelmia.... mut se, että silti, vaikka kaikki on jo ohi ja loukkaukset on olleet kuinka anteeksiantamattoman musertavia, kun jotain on kerran rakastanut, niin sitä vain säälii. Sit vähän yli vuotta myöhemmin mä kirjoittelin sen juoppoeksäni kanssa, ja aivan helposti välillemme syntyikin rauha. Nyt hiljan kun yhteiset kaverit sai vauvan, juteltiin yks aamu ihan normaalisti feisbookchatissa ja iloittiin beibistä :) ... mut se asuu ulkomailla, niin mulla ei onneks ole ollut vaaraa sen näkemisestä pitkiin aikoihin, ja täällä Suomen pääkaupungissakin tyyppiä oli varsin helppo välttää ;) kun oltiin erottu. Moona
VastaaPoistaSinulla tosiaan on käynyt hyvin tuon eksäsi kanssa ja toivon, että myös minä ja Tommi voimme vielä joskus olla edes siinä pisteessä, että pystymme moikkaamaan vastaan tullessa ja juttelemaan silloin tällöin, jos siltä tuntuu.
VastaaPoistaJuuri sen takia Tommin katse tuntuikin niin pahalta, koska olen itse tuntenut sen saman väsymyksen, jonka hän tuntee nyt. Minun vain täytyy ohittaa kaikki ne sen katseen herättämät tunteet, ihan vain itseni takia.
Kiitos Moona kommentistasi :)
Ihmiset sanoo, että rakkaus kuolee, mutta ei se kuole. Se muuttaa muotoaan, ja aina sitä ei enää edes rakkaudeksi tunnista.
VastaaPoistaMun mielestä, jos joskus on ihan oikeasti rakastanut jotakin ihmistä, sitä rakastaa aina. Se vaan on niin, ja sen tunnistaa siitä, että vaikka miten on vihainen ja loukattu, kumminkin jossain sisimmässään, syvällä, tahtoo sille toiselle vain parasta eikä toivo mitään "oikeasti" pahaa. Vähän vaan jotain kamalaa välillä:-) että oppisi mokoma!
Siitä huolimatta pitää muistaa kuitenkin sinkkuelämän Samanthan lause: I love me more.
Pitäisi jaksaa muistaa, että itseenkin pitäisi olla samanlainen rakkaussuhde kuin toisiin!
t. Anonyymi, joka edellisessäkin sulle kommentoi, koska sun blogi on ihana, tuntevan ja fiksun naisen blogi!
Hymy nousi kasvoilleni lukiessani kommenttiasi! :)
VastaaPoistaKiitos paljon, ihan samaa mieltä olen kanssasi. Kun rakastaa kerran, rakastaa aina. Vaikka vihaisi, niin on se rakkaus silti tuolla jossakin syvällä.