Wake up and live

Kirjoitin tänään teille ns. tiivistelmän kaikista blogin aiemmista teksteistä, lähinnä uusia lukijoita varten. Kerroin itsestäni, Laurista, Tommista ja ihan kaikesta tapahtuneesta. Tekstiä läpi lukiessani tajusin, että en voi julkaista sitä. Se kuulosti liian keksityltä. Se kuulosti sadulta, ei todelta. Ei kenenkään elämä voi mennä noin. Menettäisin koko uskottavuuteni, kaikki lukijat lähtisivät pois. En julkaissut tekstiä, vaikka se pitikin ihan täysin paikkaansa. Se kertoi minusta ja minun elämästäni.

Mietin muutenkin todella paljon kaikkia ratkaisujani blogin kannalta. Kun Tommi kävi täällä viikko sitten, mietin ensin "ei, en voi pussata, se olisi pettämistä" ja heti sen jälkeen "ei, en voi pussata, lukijat tuomitsisivat minut". Kun tein valintaa Tommin ja Laurin välillä, mietin ensin mitä itse haluaisin ja heti sen jälkeen mietin, mitä mieltä lukijat olisivat valinnastani. Tehdessäni raskaustestiä jokin aika sitten, mietin "toivottavasti en ole raskaana, blogissa kukaan ei uskoisi minua" ja "jos olen raskaana, miten todistan lukijoilleni sen olevan totta?".

Tämä kuvastaa melko hyvin sitä, miten tärkeä blogi ja kaikki lukijat ovat minulle. Mutta silti tämä ei kai ole normaalia, vai onko? En voi elää omaa elämääni muiden ehdoilla, en lukijoiden, en Tommin enkä edes Laurin. Minun täytyy elää elämääni itseäni varten.