Jotakin reaaliaikaista tarjolla taas.
"Sä olet melko sekava", sanoo rakas. Sen jälkeen hän ei enää vastaa puheluihini. Torstaina puhuin hänelle viimeeksi ja sen jälkeen ei mitään. En voi kehua, että meillä menisi hyvin. En kuitenkaan tahdo uskoa, että tämä eroonkaan johtaisi. Taistelen viimeiseen asti. Olemme nähneet viimeeksi kai viikko sitten ja se ei ole yhtään hauskaa. Minulla on ikävä!
Tommille puhuin viimeeksi.. hmm.. keskiviikko aamuna kai. Kyllä, silloin. Ihan jees ottaen huomioon, että kuukauden puhumattomuus on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Minulle kuuluu hyvää. Tai sitten ne ovat vain nämä lääkkeet, niillä on kuulemma sellainen sivuvaikutus. Ihan kiva silti, mielummin ääretön ilo kuin ääretön suru.
Jättäessäni muutama päivä sitten blogin oikeastaan kokonaan ajastettujen postausten varaan, olin kauhuissani. En myöntänyt sitä silloin, mutta olin minä. Pelkäsin lukijoiden karkaavan, kävijämäärien laskevan ja sellaista. Pelkäsin jääväni yksin, jos suoraan sanotaan. Te olette ihan hirmu tärkeitä minulle, sniif. Huomasin kuitenkin tänään, että kaikki on kunnossa. Te olette siellä ja kaikki on aivan kuten ennenkin. Nyt voin hyvillä mielin parantua rauhassa ja jatkaa sitten entiseen malliin.
Ja nyt voin myös myöntää, että tämä on rankkaa. Olen niin jumissa kokoajan, että näin pitkä keskittyminen johonkin asiaan ottaa kunnon päälle. Taidan lähteä takaisin nukkumaan taas ja jättää teidät odottamaan illan ajastettua tekstiä. En itsekään muista mitä sieltä on tulossa ja monelta, mutta luulisin, että jotain kuitenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti