Toisella on niin kova ikävä ja se kantaa käsissään kyyneleitä

Mitä jos mä oon poissa lopullisesti?


En mä enää tiedä mistään mitään. Kirjoitan paperille kauniita lauseita ja piirtelen kuvia valkoiseen seinään lyijykynällä.

"Älä ny saatana siihen seinään piirrä!"

No vitunko väliä sillä on mihin mä piirrän, se on vaan lyijykynä. Ja se on vaan seinä. Tää on vaan hetki. Ja tää on vaan elämä.

Älkää vaan kysykö mitä tekemistä tällä kuvalla on minkään kanssa. Ei sillä ookkaan. Se vaan on hieno kuva. Ja älkää kysykö miks, mä en tiedä. Se vaan on. Ja mä löysin sen TÄÄLTÄ, nyt sitäkään ei tarvitse kysyä.

"Sinä näet sen kaiken minussa, mitä ei kukaan toinen rakasta. Sinä näet sen kaiken."
(Jippu - Eva)

Miten kukaan voi tälläistä rakastaa? Ei musta oo mitään jäljellä. Jokainen on ottanut palan mukaansa, vienyt pois osan minusta.

Oonko mä joku helvetin nähtävyys, mistä on pakko repiä pala mukaansa lähtiessä?

Lauri ei vastaa puhelimeen, ei se taaskaan jaksa mua. Vaikka kyllä se rakastaa, kyllä mä sen tiedän.

Tommiakaan mä en voi unohtaa, mut en uskalla soittaakaan. En mä halua väkisin tyrkyttää itseäni sille, haluan vaan pysyä erossa. Mut kyl mä silti toivon, että se soittais. Ja pelkään kans. Pelkään, että se saa kuulla mun pettäneen lupaukseni. Pelkään, että se saa kuulla mun paljastaneen salaisuuden ja ottaneen turhan riskin.

"Etkö sinä lähdekkään minusta milloinkaan?"
(Jippu - En osaa elää)

Tässä mä makaan lattialla peiton kanssa ja odotan kuolemaa. Tai psykoosia. Tai jotain. Hermoromahdus kuulostaa sanana ihan kivalta kans.

Mä koitin tänään silmilläni etsiä yhtä tiettyä ihmisjoukon seasta, mut en mä löytäny. Senkin oon kadottanu lopullisesti. Tai tiesinhän mä sen jo aikoja sitten, mut tänään mä jotenkin tajusin sen kunnolla. En mä tiennyt onks se siellä jossain tai onks se ylipäätään missään enää.

Mun peitossa on kahvitahra. Kaadoin mustaa kahvia siihen silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Tai lähinnä mä kai luulin kaiken olevan hyvin, mutta oli se ihan jees sillaikin. Ei sillä, että mä tahtoisin mennä ajassa taakse päin tai mitään, kunhan muistelen.

Huomenna mun pitäis raahata itseni taas keskustaan, jo toisena päivänä peräkkäin. Pitäis olla sosiaalinen, pitäis juoda kahvia julkisesti ja puhua asioista. En mä halua, onks mun pakko?

Huomenna mulla tais olla verikokeetkin tai jotain, en mä oikein oo kärryillä näistä enää. Ne haluaa tutkia mua, joten tutkikoon. En jaksa laittaa vastaan enää, mut en mä kyllä tee mitään edistääksenikään niitä niiden "tutkimuksia". Leikkiköön salapoliiseja ihan rauhassa, jos ne jotain nautintoa siitä saa.

Tää nyt kai jotenkin liittyy johonkin. En vaan jaksa selittää miten, eiköhän se oo jokaiselle ihan selvä.

Olohuoneen lattialla on leipä ja leivinpaperia. Siihen paperiinkin mä piirsin, ennen kuin muistin ton seinän olemassa olon. Tavallinen paperi oli loppu, minkäs teet. Mut toi seinä on ihan hyvä vaihtoehto myös, onpahan jotain mitä tuijottaa, eikä pelkkää valkoista aina vaan. Ja se leipä... En mä oikein tiedä mitä se tekee tossa. Mulla oli kai joku ajatus sen kanssa aiemmin, mut sit mä unohdin sen, ennen kuin sille leivälle ehti tapahtua mitään. Suuhun se kai oli matkalla, mut bensa loppui kesken tai jotain.

Missään ei oo mitään järkeä. Mun aivotoiminta on taas ihan kuollutta. Liikaa lääkkeitä päässä tai jotain. Mut on mulla ihan hauskaa. Näiden ajatusten kanssa on ihan siedettävää elää, nää ei oo pahoja. Eikä mulla oo edes harhoja ainakaan vielä.

Onnea, jos sä tosiaan selvisit tänne asti. Ei mulla mitään järkevää asiaa ollut. Ajattelin vain ilmoittaa, että mä oon lopullisesti seonnut.