Sinä näet sen kaiken minussa, mitä ei kukaan toinen rakasta

Hän, Sallan ystävä soitti minulle. Se, jolle uskouduin elämästäni ja ongelmistani, se, joka tietää miltei kaiken. Kyseli kuulumisia, kysyi miten minä pärjään.
"Sä oot uskomattoman vahva ihminen, harva olis pärjänny noiden asioiden kanssa yksin näin pitkään."

Niinhän ne sanoo.

Hän sanoi myös, ettei olisi ikinä uskonut, että minulla on vaikeaa. Vaikutan kuulemma ulos päin iloiselta. Siihen minä pyrinkin, hyvä että olen edes jossain onnistunut.
"Nyt kun mä tiedän noi asiat, niin kyllähän ne näkyy ulos päinkin. Ei niitä vaan huomaa jos ei osaa katsoa."

Menemme kai alkavalla viikolla kahville, jos minä vain jaksan. Menemme kuulemma minun ehdoillani ja minun jaksamiseni mukaan. Kiva.

Nyt olisi vuorossa Laurille soittaminen. Olen ajatellut sitä koko päivän, mutten vain ole uskaltanut. En tiedä mitä hän miettii, olemme olleet taas niin pitkään näkemättä. En halua puhua, jos hän on äkäinen. Hänen mielialansa tarttuu minuunkin niin hirmu hyvin, etten jaksaisi kuunnella sitä äksyilyä. Täytyy kai vain toivoa, että hän on hyvillä mielin...

Löysin äsken tosi inspiroivia lauseita netistä ja aloin kirjoittaa jotain sekavaa tekstiä, julkaisen sellaisen ehkäpä siis myöhemmin tai ajastan huomiselle, saa nähdä... Menneisyyttä ja sen sellaista.