"Joo, nähdään perjantaina puoliltaöin siinä kaupan edessä. Soita mulle kun oot lähdössä kotoa."
Hahhah, varmaan joo. Minun piti nähdä Tommi viime yönä. Sovimme tästä jo torstaina, mutta en ikinä tosissani uskonut hänen tulevan. En edes kertonut siitä täällä, koska tiesin, ettei tätä tapaamista ikinä tule. Ja olin oikeassa taas kerran. Soitin Tommille ja pääsin suoraan vastaajaan. En edes yllättynyt, mutta uteliaisuuttani silti lähdin ulos. Kävelin Tommin kodin ohi ja keittiössä oli valot. Ja Sallan pyörä pyörätelineessä.
Arvasin, että hän on tuollainen taas. Tiesin kyllä hänen ja Sallan suhteesta, vaikka hän sen kielsikin, mutta silti ärsyynnyin. Tiesin, ettei tämä tule kestämään kauaa ja nyt taitaa tosiaan olla se loppu taas. Ei, tämä ei jää tähän, tiedän sen jo nyt, mutta tauon paikka taitaa olla tässä. Kun Tommi soittaa, huudan hänelle, olen vihainen ja käsken olla soittamatta. Olemme puhumatta noin kuukauden, jonka jälkeen hän soittaa humalassa ja annan anteeksi. Sadannen kerran, niin käy aina. Ja vihaan sitä, mutta silti annan niin tapahtua.
Ihan sama. En jaksa edes ajatella enää. Koko Tommi on minulle ihan yhdentekevä.
Laurin kanssa menee onneksi hyvin. Puhuimme Skypessä vielä myöhään yöllä. Emme luultavasti näe tänä viikonloppuna, koska minulla on paljon koulujuttuja tehtävänä ja Laurilla on kiireitä huomenna. Olen silti tyytyväinen tilanteeseemme nyt. Jossain vaiheessa minusta tuntui, ettei Lauri panosta tähän yhtään, mutta se tunne on nyt poissa.
Yleensä mielialani on joko ihan loistava ja ihan kamala, mutta ei nyt. Olen kai löytänyt sen kultaisen keskitien. Tässä sitä ollaan, miltei tunteettomina, mutta näin on kai ihan hyvä. Tai ehkä se on vain väsymystä. Joo, sitä se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti