On sun varmasti paha olla

Väsymys jatkuu siis vielä tänäänkin. Toivoin jo eilen, että tämä jatkuva uupumus loppuisi vihdoin, mutta ei. Mitä harmaampaa ulkona on, sitä enemmän minua väsyttää ja ahdistaa. En ole puhunut tänään kenellekään, en yhdellekään ihmiselle. Olin kyllä koulussa, mutta siellä ei ole ketään kenelle jutella, joten tämän päivän ihmiskontaktit ovat jääneet olemattomiksi. Edes Laurille en ole puhunut tänään, mutta odotan välillä, että hän ottaa yhteyttä minuun, koska viimeaikoina olen taas ollut se, joka roikkuu hänessä ja sitä en halua tehdä.

Vihdoin olen ryhdistäytynyt edes sen verran, että olen alkanut käymään koulussa, mutta minusta tuntuu vain, että se vie viimeisetkin energiani. Olen kuitenkin vielä iltaisin pakottanut itseni lenkille tai edes hieman kuljeskelemaan ulos. Se on tällä hetkellä minun harrastukseni, ulkona kuljeskelu. Juuri sopivan rauhallista ja rentouttavaa, eikä vie edes paljon voimia.

Tommista ei ole kuulunut tänään mitään, haluaisin kertoa vähän kuulumisia hänelle ja kysyä mitä hänelle kuuluu, mutta en uskalla soittaa. Pelkään olevani taakka. Pelkään olevani liian tunkeileva.

Huomisen tavoitteena on jutella Laurin kanssa, nähdäkin ehkä. Siinä on syy, miksi minun täytyy avata silmäni huomenna. Ja sen voimin jaksan taas eteen päin. 

Yritän vielä tänään kirjoittaa sinne nuortennettiin, jos vain millään jaksan. Nyt kuitenkin lähden ulos kävelemään ja ottamaan raitista ilmaa. Heippa!