Sain ajatuksen kirjoittaa teille hieman blogin aiheesta poikkeavasta jutusta, rahasta. Vaikka olenkin vasta 17-vuotias, niin raha on silti suuri osa elämääni. Asun yksin ja joudun itse pitämään huolta rahoistani. En voi ostaa mitä tahansa, vaan täytyy aina ajatella sitä, että kuukausirahan täytyy riittää vuokraan, ruokaan, veteen ja sähköön.
Olen aina ollut tarkka rahojeni kanssa, enkä ikinä lainaa keneltäkään, enkä kenellekään. Omat rahat ovat omat rahat, eikä niitä anneta muille. Tommi usein tarjoaa minulle rahaa, joko korvaukseksi jostain tekemästäni jutusta tai ihan muuten vain. Vihaan sitä, että Tommi yrittää maksaa olemassaolostani ja tekemistäni jutuista. "Tuu käymään täällä, saat kympin." En ole ikinä ottanut senttiäkään häneltä, enkä ota vaikka olisin kuinka pulassa. Vaikka hän ei edes haluaisi rahojaan takaisin, en ota silti. En halua tuntea olevani velkaa kenellekään.
Lauri taas on sellainen, että hän ei suoranaisesti tarjoa rahaa, vaan haluaa aina maksaa kaiken mitä teemme. Leffat, ruoat, autoajelut. Ihan kaiken hän maksaisi, jos antaisin. Mutta en anna.
Aina kun teen jonkun kanssa jotain, maksamme joko molemmat itse omat juttumme, tai sitten pidän huolen siitä, että jos joku maksaa minulle jotain, minä maksan seuraavaksi. Tommin kanssa olin tarkka siitä, että maksoin aina omat juttuni, koska emme kuitenkaan seurustelleet ja kaikki oli niin epävarmaa. Halusin olla varma siitä, että hän ei missään tapauksessa pääse kiristämään minua sillä, että olen hänelle velkaa.
Laurin kanssa olen tehnyt poikkeuksia ja antanut hänen tarjota ruoat tai leffan, jos minulla ei ole rahaa, mutta olen aina itse tarjonnut saman hintaisen jutun hänelle seuraavaksi.
En halua tuntea olevani rahallinen taakka kenellekään, enkä halua käyttää ketään hyväkseni ottamalla heidän rahansa. Maksan siis aina itse, kun vain mahdollista.
Lauri ei aina ymmärrä logiikkaani. Hän on rahan suhteen sen verran vanhanaikainen, että hänen mielestään miehen tehtävä on tarjota ja nainen ei saa maksaa esimerkiksi ravintolassa. Huomaan kyllä, että häntä häiritsee, jos haemme ruokaa ja minä maksan molempien omat. Usein kuitenkin muistutan siitä, että olen koko päivän istunut hänen kyydissään ja hän on maksanut bensat tai että olen ollut heillä yötä ja syönnyt ruokaa heidän jääkaapistaan, joten voin ihan hyvin maksaa sen muutaman euron jäätelön.
Mielestäni tämä toimii ihan hyvin näin, enkä ole ikinä ollut suurissa ongelmissa rahojeni kanssa. En joudu selvittelemään velkojani, vaan kaikki on aina selkeää. Ei tarvitse miettiä, että olinko nyt jollekin velkaa vaiko en. Näin aion hoitaa asiat siis jatkossakin.
Mua on aina mietityttänyt se, että mistä sulla on rahaa asua yksin? Tai se, että kuinka hintavassa talossa asut ? Nykypäivänähän vuokrat ovat aivan kamalia, ja näin opiskelijana osaan sanoa, että vaikka olenkin 19-vuotias, tuntuu, että siltikin tuntuu, ettei raha riitä pakollisiin menoihin. Jos olet muuttanut omillesi jo 16-vuotiaana, mistä olet saanut rahaa? Kelahan maksaa asumistukea, mutta se on aika pieni summa, kun nykyään yksiöistä pyydetään niin paljon. 17-vuoden jälkeen asiat voivat helpottua, JOS porukat tienaavat kelan mukaan "tarpeeksi vähän". Minua jaksaa ihmetyttää, että mistä sinulla oli rahaa nuorenpana sekä mistä saat rahaa nyt. Ethän sinä töissäkää käy?
VastaaPoistaAjattelin kirjoittaa tästä postaukseenkin, mutta jostain syystä kuitenkin jätin sen kirjoittamatta. Voin kuitenkin nyt jonkin verran kertoa asumisestani :)
VastaaPoistaEli siis asun melko pienessä kaupungissa, joten vuokrat ovat toki kalliita, mutta eivät lähellekkään suurkaupunkien vuokrien hintaluokkaa. Asuntoni on pieni, ihan tosi pieni. Minulla ei esimerkiksi ole uunia tai pesukonetta, koska ne eivät vain yksinkertaisesti mahdu tänne. Kotini on kuitenkin kaikesta huolimatta tosi kotoisa ja kiva.
Asuntoni sijainti ei ole parhaasta mahdollisesta päästä, vaikka se onkin melko lähellä kaikkea. Vieressä on hulppeita kerrostaloja upealla näköalalla ja tämä meidän omamme on pieni, matala, vanha ja järkyttävällä "näköalalla". Se siis laskee hintatasoa jonkin verran. Vuokrani ei siis todellakaan ole kallis, halvin asunto tämä on minkä kykenin löytämään.
Tienesteistäni sen verran, että en tosiaan käy töissä. Yritin kyllä etsiä töitä, mutta alaikäisyyteni ja koulun takia se on melko haastavaa, joten näin on toistaiseksi ihan hyvä. Saan Kelalta opintotukea ja vanhempani maksavat loput kustannukset. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että vanhempani kustantavat minulle tämän asunnon, koska minun on yksinkertaisesti parempi asua omillani. Laskeskelin juuri hetki sitten, että täällä asumiseni ei oikeastaan tule vanhemmilleni kovinkaan paljon kalliimmaksi, kuin se, että asuisin heidän kanssaan.
Asumiseni täällä on mahdollista myös sen takia, että olen hyvin säästeliäs, enkä tuhlaa turhiin juttuihin. Ylimääräiset rahat laitan säästötilille ja otan sieltä tarpeen vaatiessa.
Toki välillä on rahallisesti hieman tiukkaa, mutta tällä hetkellä minulla menee ihan hyvin. :)
Kun olin itse opiskelija, ja seurustelin itseäni vakavaraisemman, vakitöissä olevan, yli kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa, annoin sen kyllä tarjota, koska muuten emme olisi voineet tehdä kaikkia kivoja asioita, joita (hänen) rahalla(an) saimme, siis tyyliin käydä ulkona kahvilla tai pizzalla. Minusta tuollaisten pienten juttujen vastaanottaminen noin epäsuhtaisessa tilanteessa ei ole mitenkään velkauttavas, kun se on mukavampaa molemmille. Tämä suhde ei kyllä kestänyt kauan, joten en sitten tiedä, miten olisi tehty, jos olisi.
VastaaPoistaToisaalta mun mielestä on kohteliasta myös antaa toisen, myös kaverin, tarjota kahvia, tuoppeja tai ruokaa, jos tällä on hyvä rahatilanne, tekee sen mielellään ja siis itse tarjoutuu maksamaan jne. - miksi sen pitäisi tarkoittaa, että on velkaa tai pitäisi tarjota takaisin? Siis edellyttäen että näin tehdään vain silloin tällöin? Ainakin mä olen tarjonnut yhdelle ystävälleni kiinaliset mätöt, 8e annos tai jotain, enkä missään nimessä kytännyt kalenterin kanssa, milloin hän tarjoaa mulle. On kyllä sitten tarjonnut, kun hänellä vuorostaan oli palkkapäivä ja mulla rahat loppu, mut ymmärrätkö, et on tosi kivaa ku kumpikaan ei _edellytä_ mitään, vaikka "rikkaampi" maksaisikin. Odotukset on hanurista, vapaus miellyttävää.
Jos heitän kaverille femman, en myöskään välitä, maksaako se takaisin eikä tulisi mieleenikään krhuta moisia pikkusummia. Kympistä kahteen on eri asia,mja silloinkin karhuaisin vain, jos olisin itse rahapulassa.
Ihan mietittäväksi, voisitkohan sinäkin suhtautua vähän rennommin siihen, mistä seuraa "velkaa"? Tätini kerran maksoi 2,5 euron kahvin mulle takaisin, otin vastaan, mutta kylläpä tuntui turhalta ;P t. Moona
No joo, ihan hyviä pointteja, Moona :)
VastaaPoistaVaikka toinen olisikin reilusti rikkaampi, niin tuskin silti voisin antaa hänen maksaa. Jos nyt joku lottomiljonääri olisi kyseessä, niin ehkä siinä tapauksessa, mutta en nyt, koska erot ovat kuitenkin niin pieniä.
En minäkään kuitenkaan ihan älyttömän tarkka ole, vaan esimerkiksi kerran kun kaverilta unohtui rahat kotiin, niin tarjosin kahvin, eikä käynyt mielessäkään pyytää niitä rahoja takaisin. Joskus myös on tullut ostettua joku juttu puoliksi kaverin kanssa ja hänellä ei ole ollut juuri tismalleen sitä puolta maksaa minulle, niin olen sitten itse maksanut hieman reilummin.
Yritän siis aina katsoa asian tilanteen mukaan, mutta pääajatukseni on se, että en lainaa eikä ota lainaa :)