Aikani kuluksi kopioin teille joitakin otteita päiväkirjastani kuluneen kuukauden ajalta. Päiväkirjaa kirjoittaessa haen yleensä inspiraatiota kuvista ja lauseista, joita löydän netistä, joten lopputulos on hieman eri tyylistä tekstiä kuin blogiin kirjoittaessani. Toivottavasti tykkäätte, vaikka aiheet ovatkin vähän synkkiä hetkittäin.
Taas löydän itseni kirjoittamasta lauseita sinusta.
Ihmiset sanovat, että mä kirjoitan ihanasti.
En tiedä miksi.
Kenties sen takia, että sinä olet niin ihana.
Mut ei nää sanat oikeasti oo ihania.
En mä osaa kirjoittaa siitä, mitä mä oikesti tunnen.
Jos mä osaisin kirjoittaa itseni sanoiksi,
he näkisivät kaiken toisin.
Kirjoittaisin itseni seisomassa peilin edessä,
kyyneleet valumassa poskillani.
Kirjoittaisin itseni suihkussa,
kuuman veden polttamassa ihoani.
salaa nauttimassa kivusta,
salaa kääntämässä lämpötilaa muutaman asteen kovemmalle.
Kirjoittaisin itseni koulun vessassa,
tuijottamassa peilistä itseäni silmiin.
Kirjoittaisin sen tyhjän katseen, joka minua tuijottaa.
Kirjoittaisin itseni istumassa puistossa keskellä yötä,
miettimässä ensitapaamistamme siinä samaisessa paikassa.
Kirjoittaisin itseni miettimässä, milloin kaikki meni pieleen,
milloin menetin otteen kaikesta.
Kirjoittaisin itseni katsomassa sitä kuvaa meistä,
sitä kuvaa, jossa kaikki on hyvin, kuvaa jossa olemme yhdessä.
Toivon, että olisimme vieläkin yhdessä.
Enkä edes tiedä miten lopettaisin kirjoittamisen tänään.
Ei ole olemassa tapaa kirjoittaa, kuinka paskalta minusta tuntuu.
---
Taas samanlainen aamu.
Puoli unessa hapuilen sinua.
Tavoitan vain peiton ja sängynlaidan.
Ja silloin ymmärrän, ettet olekaan siinä.
Ja sillä samalla sekunnilla kyyneleet valtaavat silmäni.
En mä jaksa tätä aamua ilman sua.
---
Taas mä löysin uuden keskustelun.
Siellä kirjoitetaan sanoja minusta.
Minäkin kirjoitan heistä täällä silloin tällöin.
Ne sanat vain ovat niin erilaisia.
Niin ilkeitä ja pahantahtoisia.
Minä yritän puhua kauniisti. Yritän löytää kaikesta hyvää.
Ja he kääntävät vahvuutenikin heikkouksiksi.
Osoittavat jokaista virhettä sormella ja huutavat sen koko maailmalle.
"Huora!"
Kaunista, mutta hyvin surullista tekstiä. Ei kenenkään pitäisi joutua tuollaista sietämään tai kokemaan. Menneisyys kummittelee taustalla, niin kuin minullakin, mutta tulevaisuus edessä. Haluaisin antaa sinulle voimaa. Ja halauksen. Kuiskauksen pimeässä: "jaksa vielä." Paras minulle osoitettu neuvo voisi olla sinullekkin. "Muista, että on aikaa. Sinulla on aikaa ja sinun ei tarvitse päättää mitään tänään. Eikä huomenna. Anna asioiden soljua omalla painollaan. Kyllä kaikki selviää. Kun katsot itseäsi 10 päästä, saatat yllättyä. Edelliseen postaukseen vielä viitaten; kun on tottunut saamaan vähän osaa nauttia pienistä asioista ja olla vähästä onnellinen. Se on toisaalta vahvuus. Ja muista, ettei kukaan voi sortaa sinua, jos et itse suostu siihen. Älä anna heidän tehdä vahvuuksiasi heikkouksiksi. Itse he ovat heikkoja. Olet arvokas juuri tuollaisena. :)
VastaaPoistaBea
Kiitos Bea taas kerran ihanasta kommentista <3
Poista