"Kaikki on ihan hyvin, en mä vaan jaksa nähdä tänään."
Kolmas päivä peräkkäin. Kolmas vitun päivä. Kaikki on hyvin, mut silti viettää aikaansa kenen tahansa muun kanssa mielummin kuin mun.
Aneeminen äänen sävy, aivan kuin hän ei olisi läsnä. Kun kysyn, mitä hän on tehnyt viime päivinä, hän kertoo nukkuneensa. Silti autonsa seisoo kaiket päivät keskustassa. Just niin.
Mä en saa mitään irti, vaikka kuinka kyselen. Annan mahdollisuuden kertoa, annan mahdollisuuden sanoa jos jokin on huonosti, mut ei. Kysyn, että olenko mä tehnyt jotain väärin, mut ei. Lopulta mun hermot pettää.
"Mä meen kolmelta käymään pankissa ja sen jälkeen tuun teille. Ja sä olet kotona. Mä olen neljältä teillä ja katsokkin että oot siellä. Mä tahdon puhua."
Katkaisen puhelun ja annan olla. Neljältä mä selvitän kaiken. Painostan niin kauan, että saan jotain irti. Ei tää voi jatkua näin ikuisuuksia. Ei mun pää kestä enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti