Mä ajattelin, etten kirjoita tätä tekstiä ollenkaan kovasta kysynnästä huolimatta, mutta tässä sitä nyt ollaan. On mulla äiti joo ja ehkä mun on aiheellista puhua siitä, kun asia tuntuu monia teistä vaivaavan. Siitä vain on jotenkin tosi vaikeaa kirjoittaa, en mä tiedä mitä mä sanoisin.
Koko blogihistoriani ensimmäisessä tekstissäni kerron vanhempieni olevan naimisissa ja nyt vuosi sen jälkeen kaikki on toisin. Elämäni ensimmäiset reilu 17 vuotta minulla oli äiti ja sen jälkeen ei ollut. Tai onhan se siellä jossain, mutta ei se ole sama asia.
Elämäni ensimmäiset 17 vuotta äiti oli minulle tärkein ihminen maailmassa. Mutta en tuntenut häntä. En tiennyt hänen olevan sellainen, kuin hän todella on. Äidin kuuluu suojella pahalta, ei olla paha. Äidin kuuluu olla läsnä, eikä paeta. Äidin kuuluu laittaa lapset ensimmäiselle sijalle, eikä ketään muuta. Minun äitini ei ole sellainen. Minun äitini ei ole mitään, mitä äidin pitää olla.
Nyt äidilläni on uusi mies, uusi työ ja uusi koti. Äidilläni on tärkeämpiä asioita, joihin kiinnittää huomiota. Äidillä on tärkeämpiä ihmisiä, joista pitää huolta.
samaan aikaan jossain toisaalla
anna halukkaiden kaulalle suudella
lasten huoneessa sängyn laidalla
kerron Valtterille äiti on taas juhlatuulella
eikä tänään enää kotiin ehdi halaamaan
ei tänäänkään
anna halukkaiden kaulalle suudella
lasten huoneessa sängyn laidalla
kerron Valtterille äiti on taas juhlatuulella
eikä tänään enää kotiin ehdi halaamaan
ei tänäänkään
(Vesterinen yhtyeineen - Äiti)
En osaa sanoa äidistä mitään muuta. En tahdo sanoa. Kysykää jos jotain tulee mieleen, vastaan jos osaan.
En osaa sanoa äidistä mitään muuta. En tahdo sanoa. Kysykää jos jotain tulee mieleen, vastaan jos osaan.
Aivan ehdottomasti olen kanssasi samaa mieltä: Äidin kuuluu suojella pahalta, olla läsnä ja asettaa lapset etusijalle! Siinä vaiheessako olet muuttanut itseksesi asumaan, kun vanhempasi erosivat? Jäin vain miettimään, kuinkahan paljon sinuun on vaikuttanut tuo äitiasia...Kyllä sun täytyis käydä jossain juttelemassa, jotta saisit tuon (ja muutakin) painolastia pois omaa elämääsi rasittamasta. Ei sua kukaan hulluksi leimaa, jos meet vaitiolovelvolliselle ammattilaiselle purkamaan elämäsi kipukohtia. Voimia sulle, Ada kulta <3
VastaaPoista"vanhus" (itsekin jo aikuisten lasten äiti)
Tämän oman äitisuhteeni takia olen vakavasti alkanut miettiä, tahdonko sittenkään omia lapsia. En tahdo kenellekään mitään samanlaista, kuin itselleni. Muuttoni aikaan vanhempieni ero oli vireillä ja kai silläkin oli vaikutusta siihen, että tahdoin muuttaa, muttei se ollut pääsyy. Silloin he asuivat vielä yhdessä ja kaikki oli tosi sekaisin, mutta kyllä muilla asioilla oli suurempi vaikutus muuttopäätökseeni.
PoistaOlen viime päivinä miettinyt, että nyt kun täysi-ikäisyys lähestyy, saattaisin jopa uskaltautua puhumaan jollekin, mutta epäröin vielä. Ehkä, ehkä.
Kiitos <3
Kannustan sinua lämpimästi ottamaan tuon ratkaisevan askeleen keskusteluavun hakemisen suhteen. Siitä ei varmasti ole sulle mitään haittaa, ainoastaan hyötyä. Ja kun oot saanut käsiteltyä oman elämäsi kipupisteet (siihen voi mennä jopa vuosia), niin toivottavasti voit sen jälkeen tuntea itsesi henkisesti vahvemmaksi ja ajatella myöhemmin myös omien lasten hankkimista. :) Koska oot vielä niin nuori ja sulla on vasta elämä edessäsi, niin toivoisin lämpimästi, että muokkaisit tulevaisuuttasi itsellesi hyvään suuntaan... Kaikki voi vielä kääntyä parhain päin, kun otat apua vastaan <3
VastaaPoista"vanhus"
Kyllä mä vielä uskaltaudun, en tänään, mutta ehkä huomenna, ensiviikolla tai joskus.
PoistaKiitos <3
Voi... en osaa sanoa mitään, tekstisi sai itkemään :/
VastaaPoistaJätän kuitenkin tämän tyhjän kommentin <3
Kiitos kommentistasi, se ei ollut lainkaan tyhjä. Aina on mukavaa kuulla herättäneensä tunteita, se on onnistuneen tekstin merkki <3
Poista