Miks sä rakas tuhoat kaiken? Miks sä revit mun käden irti omastas ja takerrut turhakkeisiin? Miks sä heität mut pois?
Sä istut sohvalla ja tuijotat tyhjyyteen. Se katse on ollut sun silmissä jo pitkään, mut nyt se on vahvempana kuin koskaan. Kerta kerralta mä pelkään enemmän, että sä et palaakkaan enää takaisin. Että sä jäät sinne johonkin, missä sun mieli vaeltaa.
Miks mä en riitä? Miks sun ei oo hyvä mun kanssa? Vielä yks jointti, vielä yks henkäys. Vielä yks. Tää on viimeinen. Eikä se koskaan kuitenkaan oo.
Sä olet siinä, niin lähellä, mutta silti sä olet poissa. Mun vieressä istuu pelkkä tyhjä kuori vailla ajatuksia, vailla sielua.
Painostava hiljaisuus. Sä et ajattele mitään ja mä ajattelen senkin edestä. Tekee mieli sanoa jotain, mutten löydä sanoja. Ne sanat ovat kadonneet jo aikoja sitten.
Aika kuluu, mutta sä et tajua sitä. Sun kello on pysähtynyt. Sä toimit automaattisesti, ilman ajatuksia. Teet asiat rutiinilla miettimättä mitään. Sängyssä mua tuijottaa tyhjä katse. Et sä varmaan edes tajua mitä sä teet. Et sä tajua mun olevan siinä.
Pakenet rappukäytävään puhumaan omituisia puheluita. Kuiskaat, koska tiedät minun kuuntelevan oven takana. Lukittaudut vessaan kirjoittamaan viestejä ties kenelle. Hymyilet tyhjää hymyä, silmäsi paljastavat totuuden.
Lupaat viedä mut kotiin, mutta mä en uskalla tulla sun kyytiin. En mä tahdo päästää sua rattiin, en mä uskalla. Kävelen mielummin. Ovella sä pussaat mua ja mä purskahdan itkuun. Tää kaikki on ihan liikaa mulle.
"Mikä sulla on?"
Et sä koskaan ymmärrä. Enkä mä voi sanoa, koska mä olen itse ihan samanlainen.
Miten kaks tällaista voi koskaan selvitä elämästä? Ei meillä oo toivoa enää.
Me selvitään arjesta, koska on pakko. Pakollisten juttujen jälkeen me mennään sun luo maailmaa piiloon, vedetään päät sekaisin ja tuijotetaan tyhjyyteen. Ollaan läsnä vain fyysisesti. Harrastetaan seksiä aamusta iltaan ymmärtämättä siitä mitään. Unohdetaan puolet asioista. Ollaan hiljaa, puhutaan tyhjillä katseillamme. Sanat on turhia, koska ei meistä kumpikaan ole niin järjissään, että ymmärtäisi niitä.
Ajetaanko autolla mereen? Hirttäydytään samaan köyteen? Räjäytetään itsemme ilmaan tai hypätään kallion kielekkeeltä? Tai sit vaan jatketaan elämää näin, lopputulos on sama joka tapauksessa.
Sun pitäs vaa unohtaa toi Lauri... et sä tuu saamaa elämääs raiteillee jos jatkat vaan tota samaa rataa. Tiiän et tuntuu ihan mahottomalt unohtaa itelle niin rakas ihminen mut joskus ei oo muuta vaihtoehtoo, joskus on vaan osattava päästää irti. Ei sun tarvis kestää tollasta. :( mut joka tapaukses paljo voimii nyt sulle! ♡ -Ida
VastaaPoistaUnohtaminen on hirmu vaikeaa, koska kaikesta huolimatta tunnen olevani turvassa. Tunnen, että hän välittää. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta silti. Kai se pidemmällä aikavälillä olisi paras ratkaisu vain erota, mutten pysty. En tahdo :(
PoistaKiitos Ida ♥
Samaa mieltä kuin Ida...Ellei sitten Lauri suostuisi johonkin vieroitukseen. Sitten teillä vois olla mahdollisuuksia onnistua yhdessä. Mutta se vieroitushalu pitää lähteä Laurin omasta tahdosta, ja kertomasi mukaan "pössyttely" taitaa olla hänelle äärettömän tärkeä juttu :( Voi, kun sä malttaisit vaan keskittyä omaan elämääsi ja hyvinvointiisi, hoitaisit koulun alta pois ja pääsisit opiskelemaan johonkin toiseen kaupunkiin. Saisit opiskelijapiirien kautta itelles toivottavasti hieman toisenlaista seuraa..
VastaaPoista-vanha lukija-
Vieroitus ei ole vaihtoehto Laurille. Hänellä ei omasta mielestään ole mitään ongelmaa ja tämä on vain 'pieni harrastus'. Pössyttely menee kaiken edelle, ihan kaiken.
PoistaEn koskaan osaa laittaa itseäni etusijalle, olen aina ollut sellainen. Enkä usko, että pystyisin eron jälkeenkään olemaan onnellinen, kun miettisin vain, että mitä meistä olisi voinut tulla.
Täytyy vain sinnitellä ja uskoa parempaan huomiseen...
Kiitos kommentistasi ♥
Rivien välistä luettuna: Lähteekö Lauri oikeesti ulos puhumaan jollekin toiselle ja vessaan tekstaileen salaa? O_O
VastaaPoistaKyllä. Vasta viime aikoina hän on alkanut harrastamaan sellaista, enkä pidä siitä lainkaan...
PoistaNo eikö tossa vaiheessa pitäis jo hälytyskellojen soida, kun se noin tekee? Tää on aika klassikko: Mennään puhumaan ulos tai toiseen huoneeseen. Eiks toi usein tarkota sitä, et nyt on jotain peliä toisen naisen kanssa? En väitä, että näin olisi, mut sun kannattaa olla nyt tarkkana. Lauri on kohdellu sua jo pitkään huonosti. Voiko olla, et se pitää sua kakkosena varalla jollekin toiselle ja siks salailee? Miks et menis ja lukis sen tekstareita? Ite tekisin ainakin niin.
PoistaEn kovinkaan vahvasti usko tuohon toiseen naiseen, mutta laittomat aineet minulla enemmänkin oli mielessäni. Bisnekset laajenee ja niin edelleen...
PoistaViesteihin en tahtoisi kajota, koska en itsekään arvostaisi sitä, että hän lukee minun viestejäni.
Mun on nyt pakko kommentoida suoraan. Mun mielestä sun on aikalailla turha itkeä sitä kuinka epätoivoinen sä olet, koska itse kuitenkin aiheutat suurimman osan sun ongelmista.
VastaaPoistaJätä lauri, anna olla. Unohtaa ei tarvitse, mutta voisit keskittyä kaikkeen muuhun. Mietipä hetki sitä mitä elämäsi voisi olla, jos et olisi tavannut koko tyyppiä. Mitä susta voisi tulla ilman sitä.
Kannattaisi sinun iälläsi hoitaa kouluasiat kuntoon, hommata opiskelupaikka ja vasta sen jälkeen mies. Kunnon mies.
Sä olet omilla valinnoillasi ajautunut tähän pisteeseen, muista se. Sä et voi ketään muuta siitä syyttää.. Ja on myös sun oma valintasi jatkossakin.
En halua, että loukkaannut, mutta mä toivon ja pyydän, että sä oikeasti ajattelisit kerrankin järjellä. Sun itsesi takia.
Mun lemppari elämänohje on tämä: It hurts to let go, but sometimes it hurts more to hold on.
- suvi
Kiitos Suvi, arvostan todella sitä, että asiat sanotaan suoraan. Tiedän sinun olevan oikeassa ja aivoilla ajateltuna minun täytyisi toimia juurikin niin, kuin sinä sanoit. Jos olisin tarpeeksi rohkea, olisi kaikki täysin erilailla. Lähtisin ja jättäisin koko tämän elämän taakseni. Unohtaisin kaikki läheiseni, vaihtaisin puhelinnumeroni ja aloittaisin uuden elämän. Kouluttautuisin johonkin upeaan ammattiin ja hankkisin perheen. Mutta ei, en ole rohkea. Olen liian turvallisuuden hakuinen, en osaa ottaa riskejä.
PoistaTiedän kyllä, että jos olisin valinnut toisin, olisin jossakin muualla nyt. Jos en olisi koskaan sotkeentunut Sallan ja Tommin juttuun, ei olisi tätä blogia. Ei olisi murheita eikä huolia, enkä luultavasti olisi koskaan tutustunut Lauriinkaan. Mutta kuinka viisasta on miettiä, että se yksi valinta tuhosi kaiken? Kuinka viisasta on takertua siihen yhteen päätökseen ja syyttää itseään kaikesta?
En tahdo kaataa syytä kenenkään niskaan. En tahdo ajatella niitä asioita, koska ei niille voi enää mitään. Elän nyt, tässä hetkessä ja yritän kantaa vastuun valinnoistani.
En ole tarpeeksi vahva muuttamaan kaikkea nyt. En tahdo aiheuttaa yhtään enempää kaaosta ja murheita tähän elämään, vaan tyydyn siihen mitä minulla on, siihen minkä saan helpolla. Vaikka se olisikin huonompi vaihtoehto.
Ehkä vielä jonain päivänä minulla on tarpeeksi voimia ja tahtoa tehdä kuten neuvoit, mutta nyt ei ole sen aika.
Hurjasti ajatuksia herätti tämä kommentti, kiitoksia hirmuisesti siitä :>