Mua pelottaa.
Kesä, tulevaisuus, kaikki.
Lauri sanoi tänään, ettei mun ulkonäkö täsmää mun luonteeseen. Mä kuulemma itken liikaa. No joo, pari kertaa päivässä ei ehkä oo ihan tervettä. Mut onneks mä en näytä siltä. Mä pystyn näyttämään onnelliselta, mä tahdon näyttää onnelliselta. Mä tahdon pitää mun omat asiat itselläni, en mä tahdo kertoa niistä kenellekään. Mun murheet on mun murheita.
Eilen mä jotenkin vaan sorruin ja puhuin Laurille kauheesti. Ei sellaisia oo sopivaa sanoa ääneen, mut sanoin silti. Ja sit se tuli tänne ja otti mut syliin. Ja kaikki oli hyvin edes hetken. Mä vaan unohdin kaiken, itkin kaikki kyyneleet pois ja pidin tiukasti kiinni. Loppujen lopuks mä olin nukahtanut Laurin syliin meikit levinneinä kasvoille. Olin kuulemma puhunut unissanikin yöllä, kertonut jotain syvällisyyksiä rakkaudesta. Ei muistikuvia.
Kauheen ahdistuneet fiilikset ollut koko viikon. Ehkä rankin viikko koko vuonna. Puhuttiin me siitäkin eilen. Millekään ei vaan oikein tullut mitään lopputulosta, mut ehkä kaikki muuttuu itsestään. Toivottavasti.
Nyt mä istun kotona, juon kossukaakaota ja yritän järjestellä itselleni rahaa jostakin. Eiköhän sekin asia hoidu. Pakko hoitua.
Musiikki soi ja mulla on tyhjä olo. Ei se mitään. Viina pelastaa, sanoo juopot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti