Mun koko elämä on yks iso sekasorto. Mä en pysty keskittymään yhtään mihinkään, enkä mä saa mitään aikaseks. Mä makaan Laurin sohvalla ja tuijotan kattoa, oon liian pitkiä aikoja syömättä ja reagoin viiveellä. Mut oon mä kai jollain kieroutuneella tavalla ihan onnellinen. Täällä mä saan napsia lääkkeitä ja olla sekaisin ja mä tiedän, ettei mun anneta kuolla.
Mä puhuin Tommin kanssakin taas, se ei tajua mistään mitään. Se ei ymmärrä miks se 'yks viaton pusu' vaikuttaa muhun ja mun elämään näin paljon. Mut kyl sen kanssa oli silti ihan jees jutella, sain taas muutaman asian pois mielen päältä. Eikä se pusu enää mihinkään vaikuta, se juttu oli vaan yksi iso vitsi ja se unohdettiin jo.
Lauri pussaa, paljon. Lauri silittää tukkaa ja nauraa kun jalkani pettävät alta.
'Sun kylkiluut näkyy tänään vähän vähemmän kuin eilen, nyt kyllä kannattais vähän rajoittaa tuota syömistä!'
Täällä mua ei tuomita, täällä mikään ei oo vakavaa. Täällä aurinko on vaaleanpunainen ja lattiasta kasvaa neilikoita. Täällä vois kuolla onnellisena.
Ada, mä oon ihan koukussa sun blogiin. Käyn monta kertaa päivän aikana katsomassa, et onko mitään uutta. Mulla on puhelin työpaikan tuotannossa mukana (ei sais olla) ja sielläkin kesken hommien saatan selata sun blogia. :D
VastaaPoistaOi miten piristävä kommentti, hirmuisesti kiitoksia! Parhaani yritän ja on mukavaa saada kiitosta. Välillä ajattelen, ettei ketään kiinnosta, onhan tämä vain minun elämääni tekstimuodossa, mutta tällaiset kommentit nostavat mielialaa tosi paljon. Kiitos <3
Poista