Sinäkö se olit, kun petti maa jalkojeni alta

331 päivää
eli 0,91 vuotta
eli 10,90 kuukautta
eli  47,29 viikkoa 
eli 7944 tuntia 
eli 476640 minuuttia 
eli 28598400 sekuntia
mä olen tuntenut sut.

331 päivää sitten sä kysyit mun nimeä ja mä kerroin. Ja kun mä seuraavana aamuna heräsin, mulla ei ollut mitään muistikuvaa sun nimestä. Mun oli pakko etsiä sut Facebookista, koska en mä olis kehdannut myöntää, etten tiedä kenen kanssa heräsin samasta sängystä.

Siinä mä istuin mun sängyllä ja vertailin sattumanvaraisia profiilikuvia sun kasvoihin ja löysinhän mä vihdoin sut.

Silloin me ei oltu mitään. Me ei oltu me. Eikä meistä koskaan pitänyt tullakaan mitään. Sä olit vain yhden yön pano, hetken mielijohteesta kotiin raahattu mies. 

Jostain syystä sä kuitenkin lähtiessäs tahdoit tallentaa numeros mun puhelimeen. Ja jostain syystä mä myöhemmin soitin siihen numeroon. Ja jostain syystä me tavattiin aina vaan uudelleen ja uudelleen. Ja jossain vaiheessa, salakavalasti meistä tuli me. Kukaan ei tiedä milloin tai miks, mut tuli silti. Ja mä olen helvetin onnellinen, että tuli.

Vaikka me ollaan näiden päivien aikana riidelty enemmän, kuin olis tarvinut, ja vaikka kaikki on ollut vaikeampaa, kuin mä ikinä olisin osannut kuvitella, niin mä en kadu mitään. Mä en kadu yhtäkään sekunttia sun kanssas. Yhtäkään muistoa mä en vaihtais pois. Koska mä tiedän, että ilman niitä asioita me ei oltais nyt tässä.

Mä rakastan sua ♥