Seitsemän sekuntia aikaa katua sun tekoja

Mä makaan olohuoneen lattialla meritähtenä ja tuijotan katosta roikkuvaa lamppua. Ajatukset juoksee mun päässä niin vauhdikkaasti, että mua sattuu. Mä kelaan kuluneiden parin vuoden asioita läpi ja mietin, että mitähän helvettiä. Miten mä yhtäkkiä löydän itseni tästä tilanteesta? En mä oikeastaan oo tän kahden vuoden aikana ajatellut yhtään mitään. Mä oon vaan toiminut, miettimättä mitään, miettimättä itseäni. Mun aivot on ollu kytkettyinä pois päältä. Nyt joku vaan meni ja klikkas ne takaisin on -asentoon.

 

Vaikka mä aina valitan, kuinka surkeasti kaikki on ja kuinka onneton mä olen, niin en mä nyt sitten tiedä onks kaikki just nyt niin hirveän huonosti. Ja nyt asiat vihdoin tuntuvat saavan jonkinlaisen järjestyksen mun päässä. Kaikelle on sittenkin paikkansa, jokainen pala sopii palapeliin. Jokaisella pienelläkin yksityiskohdalla on merkityksensä.

Mä tiedän, että ei tää mun masennus ja surku katoa tästä mihinkään, mutta nyt edes hetken mä jotenkin näen kaikki asiat järjestyksessä. Hirveän vaikeaa selittää, mutta musta tuntuu hyvältä just nyt, vaikka kaikki asiat ovat vieläkin yhtä sekaisin.

Kun mä nyt peruutan ajassa taakse päin ja mietin menneitä, niin jos niitä asioita ei olis tapahtunut, niin en mä istuis nyt tässä ja rakastais. En mä olis sama ihminen, joka tässä on nyt. En mä tiedä olisinko mä ihminen enää lainkaan.

Tällä hetkellä kaikki on ihan jees. Mulla on Lauri ja mulla on Tommi. Mulla on oma asunto ja lääkeaddiktio. Mä käyn koulua ja lopun ajan kulutan tekemällä typeryyksiä tai rakastamalla ihmisiä. Ja niin on loppujen lopuks ihan hyvä. En mä usko, että olisin onnellinen täydellisessä parisuhteessa ja täydellisten ystävien kanssa. Se olis liian täydellistä, liian tylsää, liian helppoa.

 

Jos mä en olis muuttanut omaan kämppään, en olis ystävystynyt Sallan kanssa.
Jos en olis ystävystynyt Sallan kanssa, en mä olis tutustunut Tommiin, enkä varmasti myöskään jäänyt lääkekoukkuun. En mä olis käyttänyt päihteitä siinä määrissä, kuin käytin ja käytän.
Jos mä en olis tutustunut Tommiin, en olis nähnyt niin paljon tämän kaupungin alamaailmaa, kun olen nähnyt. En olis nähnyt sitä todellisuutta elämän ja kuoleman rajamailla, enkä olis meinannut itse kääntyä kuoleman puolelle.
Jos mä en olis harrastanut seksiä mun parhaan kaverini poikaystävän kanssa, en varmasti olis ottanut myöskään Lauria mukaani puistosta.
Jos en olis ottanut Lauria mukaani puistosta, olis mun parisuhdetilanne jotain ihan muuta, kuin nyt.
Ja jos mitään noista edellisistä asioista ei olis tapahtunut, niin mä varmasti olisin ystävä vielä monen, monen ihmisen kanssa, jotka mä nyt olen menettänyt.

Mutta kaikki ne menetykset olivat sen arvoisia. Ne paljastivat, ketkä ovat ystäviäni oikeasti. Ne opettivat minua ja ne tekivät minusta vahvemman.

Vaikka itseni kehuminen ei ole minulle tyypillistä, niin voin sanoa olevani tosi ylpeä itsestäni. En ole ylpeä tehdyistä virheistä, vaan tehdyistä valinnoista. Olen ylpeä siitä, että olen nyt tässä. Ja olen ylpeä ollessani vielä hengissä.