Olen usein blogissa kertonut olevani yksinäinen. Niin minä koen asian olevan edelleen. Tiedän, ettei pitäisi verrata itseään muihin, mutta kun vertaan minua ja Lauria, minulle tulee väkisinkin paha mieli. Laurin puhelin soi kokoajan, ystävät pyytävät häntä rannalle, kahville, syömään, mihin milloinkin. Hän ei ole ikinä yksin.
Minulla asia on päinvastoin. Minulla on yksi ystävä, kultaakin kalliimpi sellainen. Eikä se yksi ystävä voi olla kanssani joka päivä, hänellä on omakin elämä. Hänellä on muitakin ystäviä, joita nähdä. Minulla ei ole. Joten aina silloin, kun hän on muiden ystävien kanssa, minä olen yksin. Ei se ole hauskaa. Tiedän kyllä, ettei se ole kenenkään muun kuin minun oma vikani, mutta silti se tuntuu pahalta.
Muut käyvät kahvilla jonkun kanssa, minä käyn yksin. Muut käyvät lenkillä jonkun kanssa, minä käyn yksin. Minä käyn syömässä yksin, elokuvissa yksin. Välillä jopa puhun puhelimessa yksin.
En vain ikinä ole ollut sellainen ihminen, joka ystävystyy helposti. En ole "kaikkien kaveri". Ei sillä, ettäkö olisin vaativa, en ole, vaan kukaan muu ei vaan viihdy seurassani. En harrasta mitään ryhmälajia, enkä mitään, missä voisin tutustua ihmisiin. Minulla ei vain riitä kiinnostus sellaiseen. Eivät ryhmälajit ole minua varten. Ja koulussa taas minusta liikkuu niin paljon juoruja, Sallan takia lähinnä, että istun jokaisella tunnilla yksin. Jo se kertoo melko paljon, että kun viimeeksi yritin istua jonkun pariksi, kysyin vielä, että onko hänellä paria, hän sanoi "ei" ja kun istuin hänen viereensä, hän vaihtoi paikkaa.
Sallaan ystävystyin aikoinaan koulun kautta, mutta siitä ei tullut mitään, sen tarinan tiedättekin jo. Ja sitten minulla oli Tommi. Sekin minulta kiellettiin. Minua ei vain ole tarkoitettu kenenkään ystäväksi.
Olen aina haaveillut siitä, että minulla olisi laaja kaveripiiri, monta ihmistä, joita pyytää kahville tai leffaan, mutta ei vaan ole. Minulla on tasan yksi ihminen, ketä voin pyytää. Ja olen kiitollinen, että minulla on edes se yksi.
kuullostaa tosi rankalta olla vaan yksin ja että oisi ainoastaan yksi ystävä jonka kanssa olla :c itse en voisi kuvitella ikinä olevani niin yksin ja miksi ihmiset välttelevät sua? :O tai eivät halua olla sun ystäviä?
VastaaPoistaMä tiedän miltä susta tuntuu(vaikka on klisee sanoa noin). Mä olen ala-asteen ja yläasteenkin ollut yksin omissa oloissani tiettyjen asioiden takia. Se on kamalaa kun ei ookkaan sitä jolle voi soittaa kun on joku hätänä tai ei ole ystävää kenelle soittaa kun on sattunut jotain tosi hienoa. Mut sulla on sentään yksi ystävä, ja kyseinen henkilö on sulle varmasti todella tärkeä. Uskon että vielä saat ystäviä lähellesi. Salla ja Tommi eivät ole kumpikaan sun arvosia ystäviä. En tunne sua, mutta sen tiedän että ansaitset parempaa kun mitä ne on!! Toisaalta välillä sun blogia lukiessa tulee tunne että tunnen sut, se tuntuu hassulta koska enhän mä edes tiedä sun oikeaa nimeä. Aattelen vaan aina lukiessani että 'Ada on varmasti mukava tyttö' vaikka en tiedä kuka olet :D! Uskoisin että jos tutustuttaisiin toisiimme, ni meistä vois tulla ystäviä, oot blogissas niin mukavan oloinen vaikkei kukaan oo netissä tietysti samanlainen kun oikeesti. Mut silti, harvoin aattelen tälleen kenestäkään ruudun toisella puolella mutta pakko sanoa että haluaisin tutustua suhun!!! :) Keep going girl, täältä tulee sulle täydet tsempit! Kaikki tulee vielä olemaan paremmin kuin hyvin, usko mua :))!
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä edellisen kommwntoijan kanssa. Olen saanut blogista niin hyvän kuvan sinusta: välittävän, luotettavan ja hyvän kuuntelijan kuvan, että minua ei ollenkaan haittaisi tutustua sinuun. Sulla on kuitenkin blogissa ihmisiä jotka oikeasti välittää susta. Yksinäisyys on kamalaa. Minäkin olen joutunut sitä kokemaan, mutta nyt minulla on tukenani suuri ystäväpiiri. Piirissäkin on kyllä omat ongelmansa. Ihmisiä on niin paljon että huomataan vain ne jotka puhuvat "kovimpaan ääneen". Suuressakin porukassa tuntee välillä yksinäisyyttä. Yksinäisyys kaivertaa mieltä. Silloin on vaikea innostua mistään, sillä tyhjä tunne takaraivossa ei jätä rauhaan. On tunne, että minne kuuluu vai kuuluuko minnekkään. Mutta toivon että sä muistat kuitenkin meiät blogin kommentoijat ym. Paljon voimii!:) Beea
VastaaPoistaMulla on iha samat kokemukset. Mulla on ollut ennen paljonkin ystäviä, mut ne on jäänyt. Lähinnä kaikki lähti yläasteen jälkeen muualle, ja vaikka kuinka itse yrittää pitää suhteita yllä, heitä ei tunnu kiinnostavan. Aina sanotaaan "pitäisi nähd", muttei koskaan nähdä. Tuntuu aina vähän ulkopuoliselta. Yksi ystävä minullakin on, hän on todella arvokas. Mutta hän on myös niin menevä. Hänellä piippaa puhelin koko ajan ja hänellä on laaja ystäväpiiri. Aina jos yritän hänen kavereidenkin kanssa olla samaan aikaan, jään jotenkin "varjoon". Olen kuuntelija, sivustaseuraaja. Hankala osallistua keskusteluun, kun muut puhuvat omista inside jutuista... Ja sori kirjotusvirheet, kirjoitan puhelimella :D mutta mä uskon, et ennemmin tai myöhemmin saan itselleni halittua muutaman ystävän lisää. Samoin toivon sulle :)
VastaaPoistaOi voi, paistaa se aurinko näköjään risukasaankin. Ensinäkin super iso kiitos kaikille kommentin jättäneille, tuntuu loistavalta saada teiltä vastauksia mietteisiini!
VastaaPoistaPieni ihminen: Ei se olekaan helppoa, välillä se tuntuu todella vaikealta, mutta kyllä siihen tottuu. Ja on minulla nyt onneksi myös Lauri. En oikeastaan tiedä miksi minulla ei ole ystäviä. Olen mielestäni ihan "normaali". Oli minulla toki ennen useampikin ystävä, mutta he olivat myös Sallan ystäviä ja maineeni on Sallan ansiosta (ja myös tekemieni virheiden takia) melko huono ja jotenkin kaikki ystävät vain hylkäsivät minut pikkuhiljaa.
xxxx: Kiitos paljon, ihana kommentti. Tämä yksi ystäväni todella on kultaakin kalliimpi ja yritän kaikin keinoin pitää kiinni hänestä ja olla hänen arvoisensa ystävä. Tsemppiä myös sinne!
Beea: Joo, olen huomannut ihan saman, että ystäväpiirissä huomataan vain ne kovaäänisimmät ja ehkä juuri sen takia olen jäänyt porukan ulkopuolelle. Yritän antaa muillekkin tilaa puhua enkä aina osaa vaatia sitä omaa paikkaani porukassa. Blogista onkin tullut minulle kuin uusi ystäväpiiri. Täällä jokainen saa vuoron kertoa asiansa, eikä kukaan jää ulkopuolelle. On mahtavaa huomata, että lukijat oikeasti välittävät ja jaksavat tsempata. Kiitos :)
Anonyymi: Minullekin tuo on erittäin tuttu tunne, että aina sanotaan "pitäis nähdä", mutta ikinä ei tehdä mitään sen asian eteen ja loppujen lopuksi ystävyys vain unohtuu. Minulla on Laurin kanssa sama ongelma, että jos lähden hänen ja kavereidensa kanssa johonkin, jään ulkopuolelle porukasta, koska en tunne ketään. Myös minä tunnen olevani hieman sivustaseuraaja tyyppiä... Kyllä minäkin vielä jaksan uskoa siihen, että niitä ystäviä löytyy. Kiitos :)