Heti sen jälkeen kun julkaisin eilisen postaukseni Lauri soitti.
"Mulla on ikävä, voinks mä tulla yöksi?"
Kävelin häntä vastaan ja hän tuli. Aamulla nukuimme pitkään, teimme aamupalaa, kuuntelimme musiikkia, olimme vain.
Äsken hän lähti kävelemään kotiinsa ja minä jäin tänne. Odottamaan Tommia. En sanonut Laurille, että tapaamme, enkä tiedä olisiko pitänyt. Ei vain tuntunut siltä. "Hei, mä lähden tästä kahville mun exän kanssa." Onneksi en sanonut. En kylläkään aio salailla mitään, jos nyt päätämme Tommin kanssa olla ystäviä vielä, mutta tällä kerralla oli ehkä parempi olla sanomatta mitään, vai? Eihän se ole valehtelua?
Enkä edes tiedä tuleeko Tommi. Jotenkin minulla on sellainen olo, että hän joko jättää kokonaan tulematta tai tulee vasta myöhään illalla, kun mikään kahvila ei ole enää auki. En minä sen kahvin takia halua nähdä, mutta ärsyttää silti, kun luvataan sama asia monta kertaa ja silti se lupaus ei ikinä pidä.
No jaa, Tommi on minulle nyt toissijainen juttu, Laurin kanssa menee todella hyvin ja hän tekee minut onnelliseksi. Aion nyt keskittyä siihen tunteeseen ja yrittää olla murehtimatta Tommista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti