Sekavaa pohdintaa sekalaisista asioista. Ajatukset pomppivat edes takaisin. Missään ei ole mitään järkeä. Onko tämä nyt sitä hulluutta? Minua ei pitäisi jättää yksin hetkeksikään. Ajattelen liikaa heti kun olen yksin. Ajattelen vääriä asioita.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tiedättekö sen tunteen, kun menettää jonkun läheisen? Minulla on sellainen tunne nyt Tommin kanssa. Minusta tuntuu, kuin Tommi olisi kuollut. En vieläkään hyväksy sitä, että en varmasti tule puhumaan hänelle enää ikinä.
Toisaalta olen surullinen. Miksi luovun ihmisestä, kenestä minun ei olisi pakko luopua? Ihmisestä, joka oli niin tärkeä minulle? Menetys tuntuu suurelta ja väärältä. En haluaisi luopua, en ikinä halunnut tämän päättyvän näin. Mutta sitten alan taas miettiä syitä, jotka johtivat tähän. Tommi itse aiheutti tämän. Toki minullakin oli osani, mutta hän tuhosi ystävyytemme. Minä olisin pystynyt olemaan ystävä, hän ei.
Nyt kun mietin sitä, miten asiat ovat nyt, olen tavallaan tyytyväinen. Jostain syystä kuitenkin jatkuva epävarmuus vaivaa minua. Teinkö väärin? Tulenko katumaan valintaani myöhemmin?
Olen onnellinen Laurin kanssa ja hänessä on paljon hyviä puolia. Hän on parempi minulle kuin Tommi. Mutta yksi asia Laurista puuttuu. Hän ei ole läheskään niin hyvä kuuntelija, kuin Tommi oli. (Kuin Tommi ON, tästä taas huomaa sen, että ajattelen kokoajan, kuin hän olisi kuollut...) Tommille oli helppo puhua, ei tarvinut edes ajatella mitä sanoi. Pystyin sanomaan ihan kaiken, mitä mieleen tuli. Ja näin asia oli ihan alusta asti. Laurin kanssa taas jotenkin automaattisesti mietin kokoajan, mitä sanoisin. Hän on jotenkin niin äkkipikainen, etten ikinä tiedä millaista reaktiota minun tulisi odottaa.
Välillä Laurin reaktio asioihin on ihan käsittämätön ja vihaan sitä. Tommin kanssa ei ikinä ollut tätä ongelmaa. Hänellä oli tilannetajua, hän osasi sanoa juuri ne oikeat asiat ja reagoida oikealla tavalla.
Minulla on ikävä Tommia. En halua olla yksin kotona. Heti kun jään yksin, mietin Tommia. Ihan aina. Haluan Laurin luo, nyt.
Minulla on ollut tuo aivan sama tunne joskus. Että pitää aina miettiä ennen kuin sanoo mitään yhdelle ihmiselle. Luonne oli äkkipikainen ja arvaamaton ja hän saattoi suuttua aivan yht äkkiä. Kuin itsestään. Väärinkäsityksiä. Aloin mietti, mitä tekisin ihmisen kanssa. En löytänyt ratkaisua ja olin ystäväni kanssa entistä enemmän. Ja toisaalta annoin hänen tavata myös muita ystäviään. Välimme paranivat ja löysin ihmisestä aivan uusia puolia. Lauri on vielä tuntematon kartta: täynnä yllätyksiä ja seikkailuja. Minulla on myös eräs ystävä, jonka menetin, hän oli loistava kuuntelija. Ikvöin kuitenkin häntä aina välillä. Siitä jää jälki. Toivottavasti löydät omanlaisen tapasi miettiä ja ratkaista asia.:)!
VastaaPoistaEi siinä ole mitään pahaa, että ikävoit jotain piirrettä Tommissa. Tai että suret ihmissuhteen päättymistä. Surutyö on normaalia.
VastaaPoistaMinulla on idea: mitä jos tekisit Tommista ja Laurista vierekkäin tauolukot, jossa ensin listaat vierekkäin molempien hyvät puolen ja sen alle huonot. Katso, kumman kohdalla saldo jää enemmän plussan puolelle. Tämä voisi selkiyttää ajatuksia. Voit julkaista listan myös täällä meille!
Anonyymi: Joo, Laurikin osaa olla melko äkkipikainen ja arvaamaton ja mietin aina mitä uskallan sanoa. Haluan todella oppia tuntemaan hänet paremmin, jotta minun ei tarvitse enää varoa sanomisiani ainakaan näin paljon. Kyllä tämä selviää, ainakin haluan uskoa niin. Kiitos :)
VastaaPoistaTahtisade: Jotenkin minusta vain tuntuu pahalta surra tätä, koska tiedän, että Tommi tuskin suree. Ja minua pelottaa, että mitä jos suru ei menekään ohi. Mitä jos se vain kasvaa?
Tuo taulukko idea oli tosi hyvä, kiitos siitä! Voisin illemmalla enemmällä ajalla kirjoitella siitä postausta teille :)