Lauri on alkanut ottaa vastuuta. Lapsi on ollut lyhyitä aikoja hänen kanssaan, kun hän on ollut maisemissa. Huikea kehitysaskel, aivan yllättäen. Ja pieni rakastaa häntä. Kun he kurvaavat rattailla mua vastaan, nauru kuuluu rattaiden kyydistä jo kauas. Tätä mä halusin kokoajan, en mitään muuta.
Aivan puhki mä olen edelleen, mutten niin lopussa, kuin vielä hetki sitten. Jutut alkaa taas sujua ja uudet rutiinit muodostua. Koti on siisti ja uudessa järjestyksessä, lapsi nukkuu yönsä miltei kokonaan ja minäkin saan nukuttua.
Vielä pari viikkoa sitten en olisi kirjoittanut näin, mutta yllättäen asiat alkoivatkin löytää järjestyksensä ja kaikki sujuu. Mini minä täyttää pian vuoden, mä selvisin. Kyllä tää tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti