Ne sanat jäi soimaan

Kirjoitin aikani kuluksi teille miltei romaanin mittaisen postauksen siitä, kuinka minua ahdistaa taas. No, tavoilleni tyypillisesti päätin vaihtaa aihetta juuri kun sain tekstini valmiiksi. Ei, en suinkaan negatiivisesta aiheesta positiiviseen, vaan negatiivisesta toiseen negatiiviseen. Tämä teksti on taas näitä samoja sarjassa "pitäisköhän tätä julkaista vai ei?". Koska olen minä ja olen kaiken lisäksi vielä ahdistunut, väsynyt, negatiivinen ja muita inhottavia adjektiiveja tähän perään, niin tottakai julkaisen tämän postauksen. Tiedän kyllä, että pitäisi jatkaa eteenpäin, jättää menneet taakse, olla kaatamatta suolaa haavoihin jnejne., mutta negatiivinen minä päätti kirjoittaa Tommille kirjeen. Osa siitä on kirjoitettu jo aiemmin, ennen edellistä riitaamme, joten jotkin kohdat eivät enää pidä paikkaansa. Älkää ymmärtäkö tekstiäni väärin, en vaihtaisi Lauria Tommiin mistään hinnasta. En koskaan, ikinä. Halusin vain tuoda esille niitä hyviä hetkiä, halusin olla muistelematta pahalla. Aika kultaa muistot, niinhän sitä sanotaan. Ja tässä ovat ne kultaisimmat. En siis tietenkään lähetä tätä, se ei käynyt edes mielessäni, vaan ihan omaksi ilokseni (tai surukseni ehkä) kirjoitin. Ja tavoilleni tyypillisesti aloin myös jaaritella, vaikka tiedän hyvin sen olevan erittäin rasittavaa. Siirrytään itse tekstiin...

"Mulla jäi niin monta asiaa kertomatta sulle. Mä pyysin sua soittamaan ja vielä erikseen mainitsin, että mulla on tärkeää asiaa. Sä lupasit soittaa illalla ja vakuutit kaiken olevan hyvin. Sanoit "palataan asiaan illalla, oot tärkee, moikka" ja katkaisit puhelun. Ne oli ne viimeiset sanat, jotka sä osoitit mulle. Nyt kun mä mietin sitä, niin ihan selvät hyvästit ne oli. Sua ei kiinnostanu enää. Ensimmäinen huhtikuuta sä käsi sydämellä vannoit mulle, että sä olet aina mun tukena, vaikka tulis mikä. Sä kuulemma olit sen velkaa mulle. Mihin ne velat katos? Etkö sä aiokaan maksaa niitä? Aa, niin joo, se oli aprillipäivä.

Mä en aio roikkua sussa väkisin. Mä annan sun mennä, jos se on se, mitä sä haluat. Mut mä haluan jättää mun hyvästit. Mä en sano niitä negatiivisia juttuja, mä en vittuile, enkä ole vihainen. Mä en jaksa sitä enää. Vaikka sä olisit ansainnut sen, niin mä en ole. Mä kerron vaan hyviä muistoja. Ja mä toivon, että säkin muistat mut sellaisena, kuin mä niissä muistoissa olin. Mä en halua saada pahaa muistoa susta. Mä haluan muistaa sut sellaisena kun sä olit, ennen kuin tää maailma tuhos sut. Mä haluan muistaa sen ihmisen, ketä mä rakastin. Ketä mä rakastan yhä. Ja ketä ei ole enää olemassa. Ei enää ikinä.

Muistatko sä sen yön, kun me ajettiin kaupungin pääkatua sun autolla? Sen yön, jolloin oli täysikuu? Sä olit viemässä mua kotiin ja menossa Sallalle. Ja just ennen kun mä nousin autosta, sä suutelit mua ja sanoit "Älä itke. Vaikka mä menenkin Sallalle, mun sydän lähtee sun mukanas teille". Sä otit mua kädestä ja soitit kasetilta meidän kappaleen vielä kerran. Mä muistan ne sanat ulkoa vieläkin. Mä en unohda sitä kappaletta ikinä. Enkä sitä iltaa.

Entä muistatko sä sen, kun sä soitit mulle keskellä yötä? Sä seisoit boxereissa ulkona pakkasessa, eikä sulla ollut avaimia. Salla riehui veitsen kanssa ja lukitsi sut ulos sun omasta kodistas. Ja sä otit taksin meille. Mä maksoin sun taksis, nauroin kippurassa taksikuskin kanssa sun punasille boxereilles, päästin sut lämpimään suihkuun ja otin yöksi viereeni. 

Voisin jatkaa vaikka ikuisuuksiin, mutten jatka. Mä uskon, että sulla on parempia muistoja Sallan kanssa. Mut älä anna niiden ikinä pyyhkiä näitä pois sun mielestäs. Älä ikinä unohda. En mäkään, vaikka se tekeekin kipeää. Älä ikinä unohda sitä Tommia, joka sä olit. Senkin juoppo paska, mä en ikinä unohda sua."

Mut koska maireus on naurettavaa, mä sanon mua ei hei kuka tahansa saa,
ja sä meet ja niin on tärkeää, että kyyneleitäni kukaan ei nää,
muuten ne kuvittelee, et sil on väliä.
(Maija Vilkkumaa - Prinsessa Jää)