Aluksi blogi oli minulle vain päiväkirja, jota kirjoitin itseäni varten ja se on sitä yhä. Nykyään kuitenkin ajattelen myös teitä. Toteutan mielelläni toivepostauksia, olen innoissani saamistani kommenteista ja herättämästäni keskustelusta. Blogi on herännyt eloon ja laajentunut valtavasti. Aluksi minulla ei ollut mitään tavoitteita blogin suhteen, mutta nykyään seuraan myös tilastoja. Ne kertovat minulle, mistä te pidätte ja mistä ette. Millaisia tekstejä voisin kirjoittaa lisää ja mikä ei ole niin mielenkiintoista.
Aluksi bloggaaminen oli vain hetken mielijohteesta syntynyt juttu, mutta nykyään se on tärkeä harrastus. Se vie paljon aikaani, mutta se myös antaa paljon. En voisi enää kuvitella eläväni ilman blogia. Heti ensimmäisenä herättyäni luen uudet kommentit ja viimeisenä nukkumaan mennessäni käyn katsomassa päivän tilastot. Blogi tekee minut iloiseksi ja nostaa ylös pohjamudista.
Kukaan, joka ei ole itse pitänyt blogia, ei voi ymmärtää täysin tätä tunnetta. Olen niin, niin iloinen, että juuri minä saan olla Ada. Olen iloinen, että kaikki te 34 lukijaa ja anonyymit olette täällä, kiinnostuneina minusta. Kiitos ihan super paljon jokaiselle teistä!
Tähän loppuun vielä joitakin tilastoja teidän nähtäväksenne.
Tilastot 9.11.2013
Sivun katselut
Tänään: 643
Eilen: 657
Viime kuussa: 17 066
Koko historia: 91 623
Luetuimmat tekstit
Ensimmäinen, 1095 katselua
"Haista vittu, huora", 405 katselua
Pettymykset, 366 katselua
Veitsen terällä, 248 katselua
Mitä jos..., 231 katselua
Julkaistut kommentit: 896
Tilastot 20.11.2013
Sivun katselut
Tänään: 91 (huom. kello on tällä hetkellä 12.10 ja edellisessä tilastossa se oli n. 23.30)
Eilen: 493
Viime kuussa: 16 313
Koko historia: 96 972
Julkaistut kommentit: 968
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti