Kävin moikkaamassa Lauria koulun jälkeen samalla kun kävin kaupassa. Hän raahautui ulos tupakalle ja sen aikaa juttelimme. Sitten minä lähdin kotiin tekemään koulu juttuja ja hän omaansa sairastamaan. Ei hän nyt pahasti ollut kipeä, mutta sen verran kuitenkin, että lepääminen lienee parhainta hänelle. Tyhmä syksy, koko ajan jompikumpi meistä on sairaana!
Ja sitten se juttu, joka toi tämän ankeuden mieleeni. Tommi, yllättävää sinänsä. En edes nähnyt häntä kuin vilaukselta, mutta hän näki minut. Hän on jättänyt kai työnsä kahvilassa, kun häntä ei ole näkynyt pitkään aikaan ja tänään hän näytti kävelleen toiset työvaatteet päällä erään firman ovesta sisään. Hän se ei sitten osaa päättää mitä töitä haluaa tehdä. Vaikka eihän se minulle sinänsä kuulu...
Tiedättekö, vaikka emme ole tekemisissä enää, niin silti sitä jotenkin alitajuisesti huolehtii. Miettii yksin iltaisin, että onkohan toisella varmasti kaikki hyvin. Miettiin, että onkohan hänellä töitä ja tuloja, ruokaa kaapissa ja onko hän onnellinen. Ja kun itselleen tulee se tunne, että toisella ei ole kaikki hyvin, niin siitä ei niin vain pääse eroon. Vaikka ei pitäisi välittää enää, vaikka tietää, että se toinen ei välitä sinusta. Ja silloin kun itsellään menee huonosti, niin väkisinkin mieleen tulvii katkeruus. Tulee mietityksi sitä, että miksi hänellä menee paremmin, vaikkei hän välttämättä olisi ansainnut sitä. Ja että miksi hän saa kaiken niin helposti, vaikka minun täytyy tehdä kamalasti töitä asioiden eteen. Ja taas silloin, kun itsellään menee loistavasti, tulee yhä enemmän mietittyä, että olenkohan minä nyt ansainnut tämän, kun hänellä ei mene näin hyvin. Tulee tunne, että täytyisi antaa osa omasta onnestaan hänelle. Tyhmää, tiedän, mutten vain voi lopettaa välittämistä. Voi kun minussa olisikin kytkin, josta saisi säädeltyä tunteita.
No, se siitä, turhaa näitä on liikaa miettiä. Kaikenlaista vain tulvii mieleen, kun istuu yksin kotona ja kuuntelee ulkona pauhaavaa tuulta. Ja aina sitä salaa mielessään toivoo, että puhelin soisi ja siihen ilmestyisi se tuttu nimi. Ja sen nimen perässä on yhä hymiö. Sydämen poistin jo aikoja sitten, mutta se hymyilevä naama on juuttunut siihen, eikä se pieni välittävä osa minusta anna ottaa sitä pois.
Ymmärrän ton tunteen ihan täysin! Ei tosiaan voi lakata välittämättä, vaikka ei kuulu enää toisen elämään. En minäkään ole puhunut eräälle henkilölle noin kolmeen vuoteen, mutta mietin häntä silti joskus. Jokaisesta henkilöstä jonka tapaa ja juttelee vähän pidempäänkin, kuin kysyisi vain nimen, jää kai jokin jälki. Ehkä jopa leima, vaikka se väärin onkin.
VastaaPoistaEi sun oikeastaan tarvi unohtaa Tommia. Hän kuului läheisesti elämääsi ja oli sinulle sokeasti rakas. Ei sellaista unohda, on edes turha yrittää. Sen vain joutuu kestämään. Kun hän tulee mieleesi, mieti häntä hetki. Ei kannata vain lykätä ajatuksia eteenpäin, sillä lopulta ne vyöryvät ylle.
P.s illalla kannattaa lukea kirjaa( mielellään jotain tylsää). Sulmät alkavat äkkiä painautua kiinni. Kirja poistaa ajatukset mieltä painavista asioista ja imaisee omaan maailmaansa:)
Kiva kuulla, että sain selitettyä ajatukseni ymmärrettävästi :)
VastaaPoistaVaikka välillä ajattelenkin, että minun täytyy unohtaa Tommi ja että se olisi ehkä jopa parhaaksi minulle, niin en silti unohda. En edes loppujen lopuksi halua, koska hänestä tosiaan jäi vahva jälki minuun.
Ja tuosta kirja jutusta vielä, ennen luin paljonkin kirjoja, varsinkin iltaisin, mutta en nykyään. Se olisi kyllä ihan hyvä juttu ja uni tulisi helpommin, mutta en omista oikeastaan mitään kirjoja ja olen tosi laiska käymään kirjastossa. Siinä olisi taas yksi asia, johon minun pitäisi panostaa!
Kas kun et mee antaa Tommille säälipillua! Hei haloo unohda jo se paska! Mene eteenpäin ja ole Laurin kanssa onnellinen.Tommin kans olet ikuisesti ongelmissa.
VastaaPoistaSinä taas, olenkin jo vähän odotellut milloin palaat kommentoimaan taas. Eikä tuo siis ollut tarkoitettu mitenkään negatiivisena lauseena, vaan ihan mukavaa huomata sinun palanneen lukemaan tekstejäni taas.
PoistaOikeassa olet siinä, että Tommi minun täytyy unohtaa ja antaa vain olla. Annan kyllä olla, mutta unohtamaan en pysty, enkä voi sille mitään. Ja "säälipillua" en Tommille anna, en ole pettäjä, enkä antaisi muutenkaan, koska siitä ei seuraisi mitään hyvää kenellekään.