hento kuin posliininukke,
kuin niityn heinä,
syys myrskyssä.
Se kaunis tyttö,
vaaleissa hiuksissaan,
ilman vaatteita,
juoksee pakoon saatanaa.
Kasvoillaan kyyneleet,
se tyttö juoksee,
paljain jaloin,
kivikossa.
Sitä tyttöä,
saatana saavuttaa,
ei anna anteeksi,
ei ripaustakaan.
Se tyttö on kaunis,
kuin posliininukke,
ja se tyttö särkyy,
se särkyy kivikkoon.
oot tosi hyvä kirjoittamaan oikeest (:
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaKaunis, surumielinen runo. Riimit ovat upeita ja runo on koskettavan herkkä ja kaunis. Ymmärrän runon ideasi.
VastaaPoistaMitenköhän runo voisi loppua toisella tavalla, onnellisemmin?
"Se kaunis tyttö,
jota Saatana saavuttaa,
se ilmaan nousee, lehahtaa,
ja siinä ei ollutkaan.
Se kaunis tyttö."
Sinun runosi on todella hyvä ja inspiroiva. Runon surusävy on ehkä kuitenkin parempi. Se tekee runosta pienen ja herkän. Jatka ihmeessä!
Kiitos, Beea :)
PoistaItseasiassa kirjoitin runoon myös onnellisen lopun, mutta pidin itsekin siitä enemmän tuollaisena surumielisenä, enkä nyt kuollaksenikaan muista miten se onnellinen versio meni. Tuo sinun ehdotuksesikin kuulostaa ihan hyvältä :)