Tänään istuessani biologian tunnilla mietiskelin asioita. Luonnostelin tätä tekstiä vihkooni ja kirjoitin pääajatuksia ylös. Tarkoitukseni oli kirjoittaa rakkaudesta, mutta kun kotona katsoin suunnitelmaani, ei siinä ollut enää mitään järkeä. En osaa kertoa rakkaudesta mitään, sillä se kuulostaisi vain teennäiseltä ja tekopyhältä, enkä halua kuulostaa sellaiselta. Rakkaudesta puhuvat ne ihmiset, joilla on oikeasti kokemusta siitä. Ne, joilla on takana pitkä parisuhde ja minä en ole sellainen.
Mutta mitä rakkaus sitten on minulle? Olenko ikinä rakastanut, onko minua ikinä rakastettu? Vaikka minulla ei olekaan näistä asioista mitään vuosien mittaista kokemusta, niin silti luulen tietäväni niistä jotain ja uskallan väittää, että olen rakastanut. Rakastin Tommia. En ole tuntenut häntä edes vuotta, mutta rakastin silti. Olin valmis tekemään mitä tahansa hänen puolestaan, vaikka kuolemaan, jos tilanne olisi sitä vaatinut. Vaikka koko juttu loppuikin kuin seinään, niin väitän silti, että se oli rakkautta.
Entäs Lauri sitten? Siitä asiasta en vieläkään ota selvää. Olemme tunteneet vasta vajaa puoli vuotta ja seurustelleet vielä vähemmän aikaa. Ei tämä kuitenkaan ihastustakaan enää ole, vaan jokin vahvempi tunne. 'Mä rakastan sua' ei kuitenkaan tule suustani vielä mitenkään luonnollisesti, enkä halua väkisinkään sitä sanoa, joten ei tämä kai vielä rakkauttakaan ole. En tiedä. Jos ihastuksen jälkeen tulisi rakkauden vaihe yksi, vaihe kaksi ja vaihe kolme, olisimme ehkä siinä ensimmäisen ja toisen vaiheen välillä. Vaikeaa selittää, tunteet ovat vaikeita.
Entä sitten se kysymys, että onko minua koskaan rakastettu? En tiedä. Tommi minua tuskin koskaan aidosti rakasti, oli korkeintaan ihastunut. Ja Lauri taitaa lähinnä olla tässä asiassa samalla tasolla kuin minäkin nyt, etenemässä vasta. Se kuitenkin riittää minulle. Rakkautta ei saa hoputtaa, muuten se lähtee karkuun. Minusta tuntuu, että kunhan löydämme vielä enemmän aikaa toisillemme, kaikki on ihan täydellistä.
Entäpä te, lukijat. Monestiko olette olleet rakastuneita ja paljonko teiltä löytyy ikää mittarista?
kerran olen rakastanut (vieläkin vähän valitettavasti) ja kohtapuolin 19-vuotta tallusteltu pitkinpoikin.
VastaaPoistaOkei, kiitos kommentistasi :)
PoistaVarsinkin sitä ensimmäistä rakkautta tuntuu olevan tosi vaikeaa unohtaa...
Ada, muista että rakastettuna olemista voi olla muuallakin kuin pelkästään kumppanin puolelle, vanhempasi rakastavat sinua myös, vaikka eivät sitä aina näytäkään kovin mieleisellä tavalla, uskon että myös vanhempasi tekisivät mitä vain sinun parhaaksesi, he ovat kasvattaneet sinusta kunnolisen nuorukaisen (ja opastavat sinua vielä pitkään, valitettavasti;D vaikka tuntuisi etteivät vanhemmat välitä joskus ja haluat tehdä asioita myös itsenäisesti, he ovat tärkeä osa elämääsi. Sinua ei olisi ilman heitä, muista se. Tästä tuli aika sekava tästä tekstistä...toivottavasti sait kiinni punasesta langasta:) Nia
VastaaPoistaNo joo, hyvä pointti Nia. Se vanhempien ja lapsen välinen rakkaus kestää usein vauva-ajasta tosi pitkään, vaikka vaikeaa välillä onkin.
PoistaRakastan vieläkin sitä ainoaa jota oon koskaan rakastanut. Ja 19 vuotias oon. T.Jonna
VastaaPoistaOi, onnekas! Ensirakkaus on aina jollain tavalla erilaisempi kuin ne muut tai se ei ainakaan unohdu niin helposti.
PoistaNo niin! :D ... okei. Yritin laskeskella, että olen ollut rakastunut seitsemän kertaa. Näistä neljä on pitkiä parisuhteita (yksi 8kk ja muut kolme yli kaksi vuotta kukin), yksi lyhyt ja pari ei sitten ole parisuhteita ollenkaan vaan sellaisia ylimääräisiä juttuja, ystävyyttä ja seksiä ja kertakaikkiaan vain sellainen ihminen, että olen, tavallaan tahtomattanikin, rakastunut, mutta en ole heitä syystä tai toisesta "saanut".
VastaaPoistaLisäksi rakastan monia ihmisiä, koska rakastuneisuus ja rakastaminen tosiaan on eri asioita: rakastunut ihminen on huuman vallassa, hormonaalisessakin poikkeustilassa, mutta kun rakastaminen alkaa vasta, kun toiseen pikkuhiljaa (yleensä seurustellessa) tutustuu ja hänen kanssaan alkaa elää arkea. Rakastaminen kypsyy vasta siinä ja muuttuu lujaksi, todelliseksi. Kaikki ihmiset eivät ole tähän ollenkaan kypsiä, vaan haluavat draamaa ja hurjastelevat huumasta toiseen.
Olen itsekin ollut aika hulluna siihen huumaan, siksi mulla on niitä rakkauksia niin monia ollutkin. Eikä ne pääty tähän, tämän lisäksi on ollut ei-nyt-varsinaisia-rakastumisia mutta hullaantumisia, ihastuksia, sellasia sekoiluja, joissa on naista viety <3 ... oikein hyvää ja tarpeellista elämänkokemusta sellainenkin. Mut on tosiaan myös ystäviä, joita rakastan, suhteita, joissa se rakkaus nimenomaan on kypsynyt pikkuhiljaa, mutta on syvää ja todellista. Siis ei-eroottista rakkautta. Ja läheisiä lapsia kohtaan on kans ehkä vähän oma rakkauden lajinsa, lapset on niin ihmeellisiä.
Niin. Olen 32, kuten olen jo kertonut :) Moona.
Uskon, että kun ikää kertyy ja jos suhteeni jostain syystä epäonnistuvat, tulen olemaan tässä asiassa samanlainen kuin sinä. Rakastun melko helposti, joten lyhytkin suhde johtaa rakastumiseen. Jännä juttu, mutta niin se vain on.
PoistaRakkautta tosiaan on monenlaista ja se on tosi mutkikasta, mutta silti niin ihanaa ♥
2 ja 18 v
VastaaPoistaMinulla on kohta varmastikin kaksi ja täýtän ensi vuonna tuon 18, joten melko samoissa mennään :)
PoistaRakkaus on tosiaan tosi vahva tunne... Mutta minä uskon että siitä voi puhua ja ymmärtää, vaikka ei olisi koskaan ollut rakastunut tai rakastettu. Kyllä tunteen voi käsittää ja siitä puhua. Itse olen pitänyt eräästä henkilöstä jo melkein 9 vuotta. Kyllä se on rakkautta. Mutta tiedän että siitä jutusta ei tulisi koskaan mitään ja muutenkin se on vain mahdotonta. Rakkaus on vaikeeta. Beea
VastaaPoistaNiin, olet kyllä oikeassa, että pitkä ihastuskin alkaa olla jo rakkautta, vaikka tietäisikin, ettei siitä tule mitään. Monimutkaista tosiaan!
Poista27v. ja kahdesti rakastunut; toinen oli ensirakkaus joka jäi ystävyydeksi, toinen pitkä parisuhde. ihastun helposti mutta rakastun harvemmin, tietysti ehkä määrittelen asian eri tavalla kuin jotkut toiset. vaikka miettisin jotakuta pakkomielteisesti päivästä toiseen ja olisin ihan lovessa, en koe olevani rakastunut ennenkuin kunnolla tunnen toisen. usein käy niin että luulee olevansa rakastunut mutta onkin rakastunut vain omassa päässään luomaan haavekuvaan ja siihen rakastumisen tunteeseen. -liisa
VastaaPoistaJokainen kai määrittelee rakkauden omalla tavallaan, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää :)
PoistaMinä usein pelkään, että rakastun pelkkään rakastumisen tunteeseen, enkä tunnista aitoa rakkautta. Vaikeita asioita...
Kiitos kommentistasi, Liisa :)
Oon seurustellut neljän eri ihmisen kanssa, jokaisen kanssa olen viettänyt noin vuoden elämästäni. En koe ikinä olleeni rakastunut. Ikää 20.
VastaaPoistaTällaista kommenttia hieman odotinkin. Itse rakastun kai jopa liian helposti, mutta tiedän myös niitä ihmisiä olevan, jotka eivät vain yksinkertaisesti rakastu. Se ei tietenkään ole välttämättä huono asia, jos se ei ole itselleen ongelma, mutta myös sitäkin se voi olla. Ehkä sinäkin vielä joskus, kun se oikea ihminen löytyy :)
PoistaIkä 29v (joka on tullut ilmi jo aikaisemmin) Kerran olen rakastunut ja se rakkaus päättyi exän kuolemaan kun rattijuoppo ajoi hänen ylitseen suojatiellä päin punaisia,kaiken näin tien toiselta puolen.Samalla kuoli perheeseemme odotetut kaksoset,joita ex odotti silloin.
VastaaPoistaVou, vetää sanattomaksi. En oikein osaa sanoa muuta, kuin kiitos kommentistasi ja olen pahoillani, että rakkaudellesi kävi noin :(
PoistaHeippa! Vähän myöhässä tulee tää kommentti tähän tekstiin, mutta vasta nyt raivasin tilaa kunnolla tän kirjottamiselle :)
VastaaPoistaIkää multa löytyy 17 (ensi kesänä huimat 18) ja olen ollut rakastunut 3 kertaa.
Ensirakkauteni kanssa seurustelin puolitoista vuotta, ja suhde päättyi aika myrskyisästi kun hän petti kaksi kertaa kahden eri ihmisen kanssa. Silti roikuin hänessä, koska mulla ei ollut muuta. Suhteen takia olin jättänyt kaikki kaverit syrjään, enkä enää omistanut ystäviä juurikaan. Puolivuotta virallisen eron jälkeen olin sokea ja jatkoin hänen luonaan käymistä vaikka tiesin että selkäni takana poika häärää muiden kanssa. Kun vihdoin tajusin että olen tuhlannut aikaani ja hän ei enää rakastakkaan minua, yritin itsemurhaa, jonka jälkeen jouduin pakkohoitoon kolmeksi viikoksi. Päästyäni hoidosta meni vähän yli vuosi että uskalsin edes jutella miespuolisille uusille tutuille. Yhdyn sun kanssa siihen että ensirakkaus on erilaista. Sitä ei koskaan haluaisi menettää.
Toisen kerran rakastuin ja seurustelin ihanaakin ihanamman pojan kanssa, mutta suhde päättyi 8kk jälkeen siihen, että tajusin että ollaan kasvettu erilleen. Aikaa ei kummaltakaan riittänyt toiselle ja viimeiset pari kuukautta tuntui että oltaisiin oltu vain kavereita. Kaikki parisuhdejutut ja tekemiset jäi. Erottiin kyllä sovussa ja molemmat oli sitä tahoillaan miettinyt, vaikka tästä on kauan aikaa, poika on edelleen aivan rikki. Tuntuu aika pahalta edelleen.
Olen kohta seurustellut puolitoista vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa. Tämä rakkaus tuntuu paremmalta kuin ensirakkauteni. Olin menettänyt toivoni miesten suhteen kunnes yhtäkkiä tämä komistus pompahti elämääni :) Emme olleet koskaan nähneet. Hän näki minun itkevän (edellisestä erosta oli vain vähän aikaa) ja tuli halaamaan. Tuosta noin vain. Olimme pitkään todella hyviä ystäviä, eikä kumpikaan ollut ajatellut sen enempää. En halunnut aloittaa uutta suhdetta liian nopeasti, ja hän myös tajusi sen. Siitä ei oikeastaan ikinä puhuttu paljoa, kunnes pyysin poikaa elokuviin. Sen illan jälkeen tajusin että en halua olla vain kaveri.
Olen saanut kuulla että tämä nykyinen olisi minulle vain laastari koska aloimme seurustella aika nopeasti edellisen eroni jälkeen. En kuitenkaan ole sitä mieltä. Tätä edeltävä suhde oli jo monta kuukautta ollut kuollut, ja ei vaan oltu saatu sitä päätökseen. En haluaisi ikinä satuttaa ketään ottamalla häntä laastariksi, ja harvoin vissiin ns ''laastarisuhteet'' näin kauan kestävätkään.
Uskon rakkauteen ja sen toimimiseen, mutta arvet ovat syviä, joten pelkään joka päivä. Pelkään että menetän ihmisen jota rakastan ja josta välitän. Täytyy kai vaan mennä päivä kerrallaan, ja yrittää olla murehtimatta turhaan.
Tsemppiä sulle sinne <3 ps. anteeksi tosipitkä kommentti
Voi, kiitos tosi paljon kommentistasi! Juuri tällaiset kommentit ovat koko blogini suola ja ne muistuttavat minulle, miksi rakastan teitä ja blogia niin valtavan paljon ♥
PoistaEnsirakkautesi toi minulle melko paljon mieleen Sallan ja pelkäsin ja välillä pelkään yhä, että myös hänen rakkautensa päättyy samalla tavalla kuin sinun. Tosi rankka juttu tuo itsemurhayritys, onneksi et kuitenkaan onnistunut!
Ihailen tarinaasi ja sinua tosi paljon, olet vahvempi ihminen kuin minä olen koskaan ollut ja osoitit myös suurta rohkeutta kertomalla koko tarinasi täällä.
Olen itsekin saanut kuulla tuosta laastari -jutusta monesti Laurin kanssa, mutta en itse ole sitä mieltä. Aivan kuten sinäkin, en pystyisi olemaan laastarisuhteessa. Se olisi liian julmaa toista kohtaan. Ja myös meidän juttu on kestänyt jo niin kauan, että uskon sen viimeistään saavan ihmiset ymmärtämään, että tosissaan tässä ollaan. Päivä kerrallaan yritetään täälläkin mennä eteenpäin, vaikkei se aina ole helppoa.
Kiitos paljon kommentistasi ja rohkeudesta kertoa tämä kaikki. Tsemppiä myös sinne! ♥