Poor little girl, still waiting for her happy ending

Vaikeaa on, tosi vaikeaa. Olen ajautunut siihen pisteeseen, että juttelen seinille ja nauran yksinäni. Tuijotan itseäni peilistä ja käyn keskustelua peilikuvani kanssa. Kävelen pimeillä kaduilla ja puhun puhelimeen, jonka toisessa päässä ei edes ole kukaan. Piirrän kieron mieleni käänteet paperille ja kirjoittelen tyhjiä sanoja sekaan.

Lauri ei vastaa puhelimeen, ties mitä hänkin on taas tekemässä. Jotain tärkeämpää kuin minä. Ja sitten hän soittaa keskellä yötä päissään ja pyytää yösijaa, kun ei enää saa kyytiä kotiin ja tänne on lyhyempi matka. Mutta kyllä hän myös rakastaa, tiedän sen, vaikkei minusta aina siltä tunnukaan.

Yritän olla positiivinen. Olen itkenyt tänään miltei koko päivän, ensin muiden juttujen takia ja sitten ystäväni takia. Pari kyyneltä saatoin Tomminkin takia vieräyttää, mutta siitä ei puhuta. Nyt kyyneleet ovat kuitenkin lopussa ja kirjoitan paperille hyviä juttuja. Minulla on vielä jäljellä ihmisiä, jotka välittävät edes hitusen. Lauri, isä, veljeni. Muutama sukulainen, yksi vuotias kummilapseni. Kaikki on hyvin. Kaikki on ihan hyvin.

Minulla on tapana vitsailla vakavista asioista ja jotkut läheiseni vihaavat sitä. Se on kuitenkin minulle tärkeä tapa selvittää ajatuksia ja olla stressaamatta liikaa. Osaan nauraa itselleni ja ottaa haukut vastaan. Välillä, kun isä muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää koulunkäynti on, teen siitäkin vitsin.
"Mä taidan jättää koulun kesken ja alkaa sossupummiks. Menetän mun kämpän ja muutan kadulle huoraamaan, nukun sivukujilla ja roskiksissa ja varastan ruokaa lähimarketista. Elän huoran palkalla ja loppujen lopuks alan mun rikkaan 75-vuotiaan vakioasiakkaan vaimoks. Me mennään naimisiin, se panee mut paksuks ja viimeisellä rykäsyllä sen sydän pysähtyy. Mä saan kaksos pojat ja suuren perinnön."

Minulla on kuulemma kiero tapa katsoa tätä maailmaa. Isä sanoo aina, että näen koko maailman ihan erilailla kuin kaikki muut. "Mut muista, Ada, se on rikkaus. Se on rikkaus."