Oho, täällähän on ollut liikennettä. Tavallisesta parista sadasta poiketen päiväkäyntejä blogille on kertynyt muutamana päivänä tällä viikolla miltei tuhat! Enhän mä edes ole kirjoittanut mitään! Otetaan sen kunniaksi vähän laajemmasti kuulumisia, kun minulla kerrankin on jotain mitä kertoa. En tosin ole yhtään varma, olenko niin iloinen näistä asioista, mutta kerrottava ne on huonotkin uutiset. Aloitetaan kuitenkin hyvillä.
Vauva kasvaa, potkii ja vahvistuu päivä päivältä. Suunnilleen kymmenen viikkoa ja ollaan jo lasketussa ajassa. En käsitä, kuinka aika voi kulua näin nopeasti, vastahan mä plussasin ja nyt ollaan jo näin lähellä maalia. Kaikki hankinnat on jo tehty ja loppu ajan voin ottaa rennosti vauvaa odotellen.
Pienelle on jo etunimi valmiina, vaikka toki tahdomme nähdä lapsen ennen lopullista päätöstä. Laurin ehdotus pitää tällä hetkellä ykkössijaa ja minun ideoitani harkitaan toiseksi ja mahdollisesti myös kolmanneksi nimeksi. Sukunimeä emme ole vielä päättäneet, mutta luultavasti isänsä sukunimen lapsi saa, sillä se on paljon harvinaisempi kuin minun sukunimeni.
Raskauden myötä minun sairastelunikin on väsynyt, vaikka sairauteni toki muistuttelee itsestään yhä päivittäin. Sairaalareissuja ei kuitenkaan ole ollut läheskään niin tiiviisti kuin aiemmin ja olen pärjännyt todella pienellä lääkityksellä ainakin tähän päivään asti.
Huonojakin juttuja toki löytyy. Minun ja Laurin välit rakoilevat, emmekä ole nähneet pitkään aikaan taaskaan. Puhumme kyllä päivittäin, mutta hänen aloitteestaan olemme nyt pitäneet etäisyyttä toisistamme, enkä ole kovinkaan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Näillä kuitenkin mennään ja olen iloinen, että hän on kuitenkin elämässäni mukana enemmän kuin uskalsin vielä hetki sitten edes toivoa.
Myös Tommin ja hänen perheensä asiat ovat huonolla tolalla. Naimisiin ei koskaan keretty ja näillä näkymin asumusero on aikalailla pysyvä ero. Ensin hänen kihlattunsa muutti pois saadakseen omaa rauhaa ja aikaa miettiä, mutta käsittääkseni hän ei ole enää aikeissa palata vauvan kanssa kotiin. Surullista Tommin kannalta. Mä olen yrittänyt parhaani mukaan olla tukena, mutta omat voimanikaan eivät aina meinaa riittää.
Sallastakin kysellään säännöllisin väliajoin. Mä toisinaan törmään häneen kaupungilla ja saan osakseni vihaisia katseita edelleen häneltä ja hänen ystäviltään. Muuten olen kyllä saanut olla rauhassa, eikä hän ole lähestynyt minua enää millään tapaa. Ymmärtääkseni hän viettää välivuotta, mutta muuta en oikeastaan tiedäkään ja hyvä kai niin.
Tällaista täällä. Mitäs teidän perjantai-iltaan kuuluu?
Lauri, joka on alusta asti venkoillut, haluaako edes olla lapsensa elämässä, saa kuitenkin vauvan omiin nimiinsä? Kuvottavaa. Siis vain niin tolkuttoman kuvottavaa tuo sinun epätoivoisuutesi. Lapsi ansaitsee olla saman niminen oman äitinsä kanssa, joka on hänen luultavasti ainoa vakituinen perheensä.
VastaaPoista