"Mä en tahdo enää. En tahdo. Mä olen liian vahva ollakseni sun kynnysmattona enää. Mä olen liian arvokas tällaiseen leikkiin, joka vain lopulta rikkoo mut ihan kokonaan. Ja vihdoin mä olen tarpeeksi vahva sanoakseni sen. Ehkä säkin vielä joku päivä kasvat aikuiseksi, opit ottamaan vastuun teoistas ja ymmärrät, mitä kaikkea sä tänään menetit."
Lauri muistaa sen viestin yhä. Hän sanoi jo silloin ymmärtävänsä, mutta vasta nyt hän alkaa todella ymmärtää. Ei hänellä ole varaa menettää mua. Mä merkitsen hänelle liikaa. Vaikka hän kuinka yrittää olla kylmä ja tunteeton, niin hänen on vihdoin pakko myöntää itselleenkin, että mä olin oikeassa. Hän välittää ihan liikaa.
Mä olen nyt niskan päällä. Mä hallitsen. Mun ei tarvitse ottaa enää yhtään paskaa niskaani, mun ei tarvitse olla petettävänä enää kertaakaan, koska nyt hän tietää, että mä olen liian vahva. Mä olen nyt se kylmä ja tunteeton. Mä voin lähteä koska tahansa ja mä vien häneltä kaiken, mikä on hänelle enää tärkeää.
Mä en kiristä, en vaadi liikaa, enkä ole epäreilu. Mä vaadin ainoastaan sen, että mua vihdoin, kaiken paskan jälkeen kunnioitetaan ja arvostetaan, enkä mä ole häntä alempi arvoisempi. Ehkä meistä vielä joskus voi tulla jotain, jos hän on valmis muuttumaan. Ainakin nyt vaikuttaa hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti